Birdie / Agrupación Señor Serrano, Juhlaviikot 22.8.2017

Korjaamo on sellainen helsinkiläinen paikka missä olen halunnut vierailla monesti. Nyt onneksi vihdoin siihen tuli tilaisuus, kun Juhlaviikkojen ja Stage-festivaalin yhteisesitys Birdie vieraili Vaunusalissa. Mutta sisäpiha olisi houkuttanut jäämään syömään ja iltaa istumaan...

Agrupación Señor Serrano on espanjalainen teatteriryhmä ja Birdie jotain sellaista mitä en ole koskaan nähnyt lavalla. Käsittämättömän hieno sekoitus monenlaista. Hitchcockin Linnut-elokuva teemoineen, lintuineen, stillkuvineen, pätkineen ja äänineen muodosti yhden osion esitystä. Sitten oli kameroiden kanssa heiluvat miehet, jotka kuvasivat niin satoja pikkueläimiä (siis sellaisia minkä kanssa pienenä leikin minäkin), sanomalehden sivuja, pienoismalleja. Luoden realistisen näköisiä maailmoja ja maisemia. Oli nauhalla englantia puhuva nainen, joka taustoitti tapahtumia, toimi kertojana. Mykkäelokuvien tapaisia tekstiplansseja, linnunlaulua ja liverrystä. Valokuvaajan aamua kuvattiin parilla kameralla, on tupakat ja suihkut. Ja lehdenluku. Sanomalehteä muokataan omilla kartoilla, kaavioilla ja kuvilla, asettamalla päälle kalvoja ja systeemejä ja kuvaamalla se. Tämmöinen interaktiivinen sanomalehti onkin eri näppärä! Iso osa esityksestä nähdään siis lavan lisäksi myös valkokankaalla.

Tapahtumapaikkana on Melilla. Espanjalaisten omistama kaupunki, keskellä Marokon rannikkoa. Pieni alue, joka on kokonaan aidattu estämään laitonta maahanmuuttoa. Tästä raja-aidasta muodostuu yksi Birdien teemoista ja näkökulmista. Täytyy tunnustaa, minulle Melilla on ihan uusi asia, mutta ei ole enää. Sen verran tietoa esitys tarjoaa.

Kaksi miestä hoitaa kamerat ja toiminnan, kolmas tekee musiikit ja ääniefektit laitteiltaan. Herrat Àlex Serrano, Pau Palacios ja David Muñiz. Ja sitten on vielä salaperäinen hahmo punaisessa hupparissaan. Tyyppi joka istuu paikallaan koko reilun tunnin, selkä yleisöön. Kukaan ei puhu mitään, paitsi naisääni nauhalta. Jazzahtavaa musiikkia. Green screeniä käytetään loihtiessa efektejä. Esityksessä on paljon myös kuva-analyysiä. Kultainen leikkaus, värisävyt, mistä osista kuva rakentuu. Miten yhdestä valokuvasta saakin näin paljon irti infoa! Ovatko kuvan aidalla olevat tyypit muuttolintuja, pääskyjä - vai pakolaisia?

Tuntematon paha hyökkää kaupunkiin, pelottaen asukkaita. Jotka koittavat linnottautua sisälle. Pakolaiset/siirtolaiset/muukalaiset koittavat kavuta Melillaa ympäröivän muurin yli, paremman elämän toivossa. Sisäpuolella on vehreää, ihmiset pelaavat golfia, mutta ulkopuolella on karu aavikko ja köyhyys. Pitäisi katsoa Linnut uudelleen. Mutta ainakin nyt siitä poimitut pätkät muistuttavat mieleen sen vihamielisyyden mitä toiset lintuja kohtaan tuntevat. Ovatko linnut vain heijastumia peloistamme? Pelkäämmekö kaikkea vierasta automaattisesti, jo pienestä pitäen, vai mistä nämä fobiat tulevat?

Esityksen väliotsikotkin (lainauksia elokuvasta) luovat sillan lintujen ja pakolaisten välille: I They're coming, II They're birds, aren't they?, III Don't they ever stop migrating? IV It's the end of the world?

Valot, savut, projisoinnit, vesiastiassa sekoittuvat värit - ihmeellisen upeasti kaikki toimii yhdessä. Ja se maassa, kaiken keskellä oleva pienoismalli. Katsomoon ei hahmotu muuta kun ne pienet muovieläimet mitkä on aseteltu muodostelmaan. Mutta kun kamera alkaa seurata niitä, avautuvat yksityiskohdatkin. Erilaisia eläimiä, kaikki pyrkimässä samaan suuntaan. Myös ryömiviä ihmislapsia. Kaiken yllä lentää pääsky. Välillä sataa vettä (sumutinpullosta), välillä lunta (siivilän läpi jauhoa/tomusokeria), jotka kameran välittämänä näyttävät realistiselta. Rikkinäisiä polttoainesäiliöitä ja öljyyn kuolleita eläimiä. Tuuli ujeltaa, tuhoutuneita rakennuksia ja sulaneita eläimiä. Tuhoa ja kauhistusta. Mutta yhtä kaikki, toiset yrittävät pois tästä ankeudesta. Väliin Tippi Hedren huutaa "they're coming!". Hukkuneita eläimiä. Hätämajoitustelttoja. Minne tämä koko lauma pyrkii? Verkkoaidalle, jonka takaa näkyy vehreä paratiisi. Golfkenttä.

Oliko tämä pahaa unta mitä valokuvaaja Jose näki? Golfinpelaaja, poliisin edustaja jne sanovat mielipiteensä nauhalla. Eläimet ja koko pienoismalli kerätään pois. Kuvio on toistunut miljoonia kertoja, Elämä on liikettä. Kaikki rajat ovat veren punaamia.

Käsittämättön upea ja hieno esitys. Miten erilaisista elementeistä saadaan koostettua toimiva ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Punahupparinen tyyppikin liikkuu lopuksi (ei se ollutkaan nukke); sehän oli valokuvasta tuttu tyyppi. Uskomatonta miten kaikki kiertyy lopuksi yhteen. Ja se birdie, kaksine merkityksineenkin.

Esitys kiertää maailmaa ensi vuonnakin, kannattaa ehdottomasti koittaa päästä katsomaan. Ja kannattaa katsoa trailerikin (äskeisestä linkistä löytyy sekin).


Kuvien copyright Pasqual Gorriz.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Musiikkiteatterikoulutus Taideyliopistossa, keskustelutilaisuus 21.3.2016

Olipas erittäin mielenkiintoista osallistua maanantaina Helsingin Musiikkitalolla kuulemaan viisaiden ihmisten mielipiteitä ja kommentointia aiheesta suomalainen musiikkiteatterikoulutus. Varsinaisestihan aiheena oli tutustua Minna Lindgrenin tekemään selvitykseen ("selvitys musiikkiteatterin opintokokonaisuuden aloittamiseksi"). Kursivoidut osuudet on lainattu siitä.

Tarve musiikkiteatterikoulutukseen on Suomessa suuri, ja paineista kovimmat kohdistuvat Taideyliopistoon. Teatterikorkeakoulun aloitteesta käynnistettiin syksyllä 2015 projekti, jonka tavoitteena on luoda Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhteinen musiikkiteatterin opintokokonaisuus. Projektin aluksi tilattiin selvitys, jossa kartoitetaan Taideyliopiston opettajien ja muiden alan ammattilaisten odotuksia ja valmiuksia tällaisen koulutusohjelman toteuttamiseksi.

Selvitys toteutettiin haastattelumuodossa. Kukin haastateltava vastasi samoihin kysymyksiin, joita oli kahdeksan. Kysymykset lähetettiin haastateltaville etukäteen ja aikaa kuhunkin haastatteluun varattiin tunti. Haastatteluun Taideyliopisto nimesi 27 henkilöä, joille lähetettiin kutsu. Näistä 25 osallistui haastatteluun, joten selvitys on tältä osin kattava. Aihe miellettiin tärkeäksi, ja jokaisella haastateltavalla oli siitä huolella mietittyjä näkemyksiä. Haastattelut toteutettiin Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian tiloissa loka-marraskuussa 2015.

   

Minna Lindgren alusti ja Markus Fagerudd johti keskustelua

Camerata-saliin oli kerääntynyt satakunta kiinnostunutta. Ensin viisi TeaKin opiskelijaa esittivät MC Likaisen Totuuden johdolla kantaaottavan räppinsä Jimi Hendrixin jalanjäljillä ja sitten päästiin asiaan. Lindgren kävi läpi selvitystään vajaan tunnin ajan. Mielenkiintoisia pointteja. Pitää muistaa että vastaajat ovat siis Taideyliopiston asiantuntijoita, jotka eivät monessakaan tapauksessa ole musiikkiteatterin asiantuntijoita.

Monen mielipide tuntui olevan että laitosteatterien angloamerikkalasten musikaalien tekijöiden kouluttaminen ei olisi Taideyliopiston tehtävä. Tämä vastakkainasettelu eli kaupallinen angloamerikkalainen "hömppä"musikaali vs kunnianhimoinen musiikkiteatteri esiintyi myös monen paikallaolijoiden mielipiteissä. Yhtä mieltä vastaajat ovat siitä että tarvitaan koulutusta tähänkin, mutta yliopistotasoisen koulutuksen tulisi olla jotain muuta. Opiskelijan omista intresseistä syntyy pitkälle se mitä haluaa opiskella. Tänä päivänä TeaKin näyttelijöille on tarjolla aika paljon musiikkikoulutusta. Sen sijaan Sibelius-Akatemiassa ei ole erikseen musiikkiteatteri (MuTe) opintoja.

Kentällä tuntuu olevan paljon epäilyitä MuTe-koulutuksesta, mutta kyselyyn vastanneet laulupuolen opettajat suhtautuivat äärimmäisen avoimesti, ilman asenneongelmia. Polttavin tarve olisi näyttelijöiden koulutus. Vastaajat vaativat tilaa myös hitaille prosesseille; kaikki ei voi olla improvisoivaa ryhmätyötä. Opettajien yleiden mielipide tuntui olevan että mitä vaan voidaan opettaa, ja se on kiinni mitä ihminen voi oppia. Opetuksen pitäisi olla jotain uutta ja luovaa, ei vain vanhan siirtämistä eteenpäin.

Hallintokysymykset olivat oleellinen kysymys: onko se SibA tai TeaK joka sitten koulutusta hallinnoi. mennäänkö musiikki vai teatteri edellä? Kaikkien toiveissa on kuitenkin kehittää MuTe:a. Hyvä!

Kieltämättä siinä on pientä ristiriitaa näin maallikon mielestä. Että laitosteattereissa esitetään paljon (siis lukuisia vuodessa) näitä allergiaa aiheuttavia angloamerikkalaisia musikaaleja, joihin tarvitaan huutavasti ammattimaisia tekijöitä. Jotka siis osaavat tanssia, näytellä ja laulaa. Ja sitten koulutusta semmoisille ei oikein ole tarjolla (juurikin lakkautettiin Lahden maineikas musiikkiteatterilinja ammattikorkeasta). Moni hankkii koulutuksensa ulkomailta. Miksei Taideyliopisto voisi kouluttaa myös näitä tekijöitä?

Lindgrenin Minnan katsauksen jälkeen alkoi yleisökeskustelu,jota veti Markus Fagerudd (näyttelijätaiteen lehtori, TeaK). Lavalla istui kyllä asiantuntijapaneeli (TeaKin dekaani Maarit Ruikka, SibAn dekaani Tuomas Auvinen, TeaKin proffat Elina Knihtilä ja Hannu-Pekka Björkman sekä toimittaja Minna Lindgren), mutta he eivät sitten oikeastaan osallistuneet keskusteluun lainkaan, koska yleisöllä oli niin paljon kommentoitavaa.

Auvinen, Björkman, Knihtilä

Mä koitin kynä sauhuten raapustaa ihmisten kommentteja. Kaikkea en toki kerennyt kirjaamaan ylös, ja kukin esitteli itsensä näillä tiedoilla. Eli monella lienee paljon muitakin meriittejä musiikin/teatterin/muun saralla.

Jukka Nylund (opiskelee SibAssa musiikkikasvatusta, tekee musikaaleja, opettaa mm. Juvenaliassa MuTea) kaipasi selvitykseen näkökulmaa niiltä oppilaitoksilta, jotka jo opettavat MuTea. Hön myös halusi korjata erheellistä käsitystä että nämä parjatut angloamerikkalaiset musikaalit olisivat kopioita, koska ainoa sellainen on Svenska Teaterin Mamma Mia. Ja miksi oopperapuolella on ihan ok että tuodaan ulkomaalaisista esityksistä kopioita Suomeen (lavastuksia ja puvustuksia myöten) mutta musikaalipuolella se koetaan ongelmaksi?

TeaKin musiikin lehtori Markku Luuppala-Roos (johtanut lukuisia musikaaleja, soittanut niissä ja opiskellut SibA:ssa klarinettia) halusi nostaa estää esiin musikaaliartistin. Suomessa kun tehdään kymmeniä musikaaliproggiksia joka vuosija se vaatii jengiä jotka osaisi tehdä sitä duunia. Osaajille on siis markkinat. MuTen puolelle pitäisi saada sama osaaminen kuin klassisen musiikin puolella on.

Samuel Harjanne (MuTe ohjauksen maisteri, ei hankkinut koulutustaan Suomessa) kittii aluksi tilaisuuden järjestämisestä, niinkuin tosi moni muukin muuten. Häntä hämmensi angloamerikkalaisen musikaalien vieroksuminen, jopa kriminalisoiminen. Moni haluaisi MuTe-koulutusta, mutta sitä ei ole tarjolla. Hän kysyi paneelilta mikä angloamerikkalaisessa musikaalissa pelottaa - mutta paneeli siirti puheenvuoron seuraavalle eli Jukka Ruotsalaiselle (näyttämötaiteen lehtori, TeaK), joka rakastaa musikaaleja "yli kaiken". Vastausta ei Ruotsalaiselta saatu, mutta hän halusi tehdä eron musikaalin ja musiikkiteatterin välille.

Seuraavaksi mikkikuutioon tarttui Miika Hyytiäinen (mm. Berliinissä opiskellut ja nyt SibA:ssa opiskeleva nykymusiikkisäveltäjä) joka halusi painottaa miten huonossa jamassa MuTe osaajien koulutus on Suomessa tänä päivänä.

Annika Ollinkari (laulutaiteen lehtori, SibA) kysyi mitä on "kokeellinen" kun puhutaan esimerkiksi musiikista tai musiikkiteatterista? Eikö kaikki ole tavallaan mukana siinä kokonaisuudessa ja sisäänrakennettuna. Eikä opettaja vei mennä väliin neuvomaan säveltävää opiskelijaa että älä tee noin.

Sussa Lavonen (dramaturgi) lukee itsensä myös musiikkiteatteritekijöihin. Hän alkoi kirjoittamaan lyriikkaa keneltäkään kysymättä ja on tehnyt paljon kaikkea paitsi oopperaa. Hän halusi tietää minkälaista tarinnallista kerrontaa haetaan juuri nyt.

Hanna Hurskainen (TAMKin lehtori, joka on valmistunut niin LAMKin MuTe-koulutuksesta kuin SibA:stakin) puhui TAMKin tarjonnasta MuTe-koulutuksessa (muusikoksi, jossa erikoistutaan teatterimusiikkiin ja musiikkidraamaan). Hän ei halua nähdä vastakkainasettelua angloamerikkalaisissa tai muissa musikaaleissa kun puhutaan MuTe-koulutuksesta. Hän on aktiivisesti jututtanut Tampereen alueen teattereita ja tekijöitä ja kehittänyt yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisää perustaitoja tekijöille, syvyyttä näyttelijäntaitoihin. Myös tanssi on tärkeä osa-alue. Hänen viestinsä oli että koulutusta kyllä löytyy! (oma huomio: ei kai TAMKiin kaikki halukkaat kuitenkaan pääse: viime kevään yhteishaussa oli 15 aloituspaikkaa).

Seuraavaksi puhui Eeva Kontu (kapellimestari, säveltäjä) joka on viime vuosina toiminut useassa teatterissa musikaalien kapellimestarina. Hänen mukaansa genre/tyylilajiasia ei ristiriidassa. että sinällään sama tehdäänkö uutta tuotantoa, kantaesitystä vai replica-tuotantoa, kaikissa pätee samat perusasiat. Esiintyjien tärkein juttu on kuitenkin näytteleminen, seuraavaksi tulee laulutaito, tanssitaito ja scoren lukeminen. Alalle on todella kova paine juuri nyt. Onko ammattikorkeakoulujen tehtävä antaa se perusopetus?

Petteri Salomaa (oopperalaulaja, laulunopettaja, SibA) sanoi että pitäisi järjestää koulutusta mainstream-musiikintekijöille. Koulutusta joka vastaa heidän tarpeitaan. Aika on kypsä tämmöiselle koulutukselle. On moraalitonta sulkea joku porukka koulutuksen ulkopuolelle (tämä ansaitsi aplodit osallistujissa). Mutta hän muistutti myös realiteeteistä. Raha. Jos jotain uutta järjestetään, se on jostain muualta pois. Ei voida unohtaa avauksia uusiin luoviin juttuihin. Kaikkiin tarpeisiin pitäisi vastata. Ja joillain ihmisillä on enemmän valtaa päättää näistä asioista, kuin toisilla. Koulutus vaatisi professuurin, joka ottaisi vastuun koko jutusta.

Seuraavaksi Atso Almila (kapellimestarikoulutuksen professori, SibA) muisteli menneitä, miten joskus saatiin ulkopuolista rahoitusta erilaisiin produktioihin (oma huomio: rahoituksen saaminen on varmaan se yksi kulmakivi koko MuTe-koulutukseen).

Paneelista Maarit Ruikka kommentoi tähän väliin että esiintyjien perustaidot pitää olla kunnossa. Mutta professuurista hän ei lähtisi liikkeelle. Hyvä lähteä ensin liikkeelle pilottihankkeella ja sitä kautta edetä professuuriin.

Markus Lehtinen (oopperakoulutuksen professori, SibA) kertoi maaliskuun alussa esitetystä Jääkausi -oopperasta, ja kehui samassa yhteydessä Martina Roosia (lauluniopettaja SibA), joka yhdistelee osaamisalueitaan (näyttelijä/laulajatausta) hyvin kouluttaessaan uusia osaajia. Mutta Lehtinen pohti myös kandi/maisteri koulutuksia. Jos joku on todella hyvä ja lahjakas, jatkaako hän opintojaan enää maisterikoulutukseen, koska töitä riittää varmaan hyvin ilmankin. Eli miten saadaan opiskelijat jatkamaan opintojaan, ja sitoutettua heidät? (Oma huomio: tarvitseeko kaikkien MuTe-ammattilaisten olla maisteritasoisia, eikö siihen riittäisi kandiopinnot?).

Salla-Maria Orvasto (valmistunut LAMKin MuTe-puolelta, nyt opiskelee SibA:ssa) halusi tuoda opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat esille. Eivät kaikki halua maistereiksi, itse halusi syventää taitojaan. Ja miksei MuTe-puolella voitaisi räätälöidä koulutusta, kuten TeaK:issa tehdään näyttelijöille.

Sitten Anna Jaskiewicz (oopperakoulutuksen tuottaja, SibA) mietti koulutuksen järjestämisen tiukkaa aikataulua.

Auvinen, Ruikka, Lindgren, Knihtilä, Björkman eli paneeli

Lukiolainen Petra Pääkkönen oli innokas ja halukas opiskelemaan MuTe:a, mutta hieman hukassa että mitä ja minne. Hän ei haluaisi nähdä musiikkiteatteria ja musikaaleja erillisinä asioina. Itse haluaa oppia tanssn, teatterin ja musiikin perustaidot, ja ihmettelee miksei niitä voi opiskella yhdessä. Ja myös alalle haluavia pitää kuunnella koulutusta suunniteltaessa. Alalle haluavilla on monenlaisia taustoja.

Mia Liski (tanssin lehtori LAMK) kertoi miten he ovat Lahdessa 15 vuotta kouluttaneet MuTe-osaajia. Lähtökohta alunperin oli kouluttaa muusikoita. Heiltä valmistuneet ovat päätyneet monipuolisesti eri hommiin, niin musikaalien päärooleihin kuin jatkokoulutukseenkin. Hän toivoi kovasti että nyt kun LAMKin koulutus loppuu niin heidän osaamistaan ja ammattitaitoaan hyödynnettäisiin jotenkin. Hän toi esille myös sen seikan, että esimerkiksi hengitys ja kehonkäyttö on kaikille sama, piti sitten tanssia, laulaa tai näytellä. Tarvitaan esiintyjää joka hallitsee tämän kaiken. Ja kun työryhmää kasataan ja koulutusta suunnitellaan, voisi suunnitteluun ottaa mukaan myös muita kuin lähimpiä kollegoita.

Lopuksi  todettiin että tarvitaan myös MuTe-suuntautunutta dramaturgiaa, ohjaajakoulutusta jne. ei pelkästään esiintyjiä. SibA:n dekaani Tuomas Auvinen totesi, että hienoahan olisi perustaa vaikka oma musiikkiteatteriyliopisto, mutta nyt on vain tämä Taideyliopisto tarjolla. Sillä mennään. Ja nyt alkuun ei luoda omaa yksikköä, ei professuuria, eikä alkuun omia maisteriopintojakaan. Vaan hommaa lähdetään kehittämään alhaalta ylöspäin. Perustetaan työryhmä talon sisältä, joka sitten alkaa katsomaan mihin panostetaan ja mihin suuntaan hommaa lähdetään kehittämään. Mitään suuntia ei haluta sulkea pois.

Tunti meni aika nopsaan, ja yleisössä oli varmasti paljon lisää asiantuntijoita joilla olisi voinut olla mielekkäitä kommentteja asiaan. Bongasin itse paikalta teatterinjohtajia jne, mutta ehkä moni oli liikkeellä myös kuuntelijaoppilaan ja tarkkailijan roolissa. Kuten itsekin.

Kuten sanottu, Minna Lindgrenin selvitystyö on hyvä, ja keskustelutilaisuuden järjestäminen erinomainen juttu. Kiinnostusta oli ja asia herättää paljon intohimoja "kentällä".

Jäämme odottelemaan mielenkiinnolla mitä asian ja koulutuksen tiimoilta tapahtuu.

Koitin kuumeisesti raapustaa muistiinpanoja (ja välillä twiitatakin aiheesta), joten asia/nimi tms virheiden mahdollisuus on hyvinkin olemassa. Kiirettä piti. Omiani en tänne kauheasti edes kommentoinut, koska en ole niin hyvin perehtynyt en koulutukseen kuin musiikkiteatteriasioihin ylipäätään.

Keskustelu jatkukoon!

Kultakuumeessa käsiteltiin myös asiaa, viime maanantain haastattelussa Minna Lindgren & Markus Fagerudd (n. 8 min kohdalta).


Kuvat ovat kaikki omia.

Tärppejä tälle keväälle!

Kaikki muutkin tuntuvat julkaisevan tärppilistojaan kulttuurin/teatterin saralla, joten kannan oman korteni kekoon. Paljon muutakin on omassa kalenterissa luvassa mutta poimitaan sieltä nyt rusinoita pullasta.

Keväästä 2016 tuntuu tulevan TOSI mielenkiintoinen. Loppuvuodesta ajattelin että tahtia täytyy hieman hillitä, mutta minkäs teet kun liki joka teatteritalo ja porukka tekee niin kiinnostavia juttuja. Kalenteri täyttyy siis pikavauhtia ja jotain on jo pakko jättää pois. Ja sitten kaikkea "must-see" juttuja pukkaa jostain nurkan takaa, ja pitää sumplia täyteen ammuttua kalenteria. Ei sillä, oman teatteri/kulttuurikalenterin suunnittelu ja sumpliminen on ihanaa! Onneksi suomalaisilla teattereilla on mielettömän hyvä asiakaspalvelukulttuuri - tämmöinen kalenteriaan säätävä teatteribloggari on saanut asiansa ja allakkansa sortteerattua nopeasti ja vaivatta. Kiitos teille kaikille!

 

Mutta pitemmittä löpinöittä niihin omiin suosikkeihini.

Kansallisteatterissa on tulossa monta kiinnostavaa ensi-iltaa, joista ensimmäisenä näen Juha Hurmeen uuden Töppöhörön (e.i. 28.1.). Jo pelkkä näytelmän nimi hykerryttää! Hurmeen työt on mielenkiintoisia, sillain vinkeällä tavalla haastavia. Kaikesta en ole varauksetta tykännyt täysillä, mutta haluan silti katsoa niitä.

Töppöhöröä enemmän odotan kuitenkin Paavo Westerbergin Mahdolliset Maailmat -juttua (e.i. 17.2.). Aihe kiinnostaa, ja mitkä näyttelijät (Eero Aho voisi lukea mulle vaikka valtion budjettia ja kuuntelisin viikkokausia korvat hörössä). On ehkä yksi mun eniten odottamiani näytelmiä tänä keväänä. Ja sitten Kansikseen tulee myös Hirttäjät (e.i. 9.3.), jonka näin Lontoossa loppuvuodesta. Erinomainen musta komedia, jolta on lupa odottaa suuria.

Turun kaupunginteatterilla Neljäntienristeys (e.i. 29.-30.1.) on "sukupolvien tarina ulkopuolisuudesta, salaisuuksista ja anteeksiannosta". Vaikken ole kirjaa vielä(kään) lukenut, niin veikkaisin, että tästä tulee Turkuun iso hitti.

Turkuun suuntaan katsomaan myös oopperaa, sillä Åbo Svenska Teater on tarttunut Mozartin Taikahuiluun (e.i. 28.1.), josta on tarjolla retrofuturistiseen avaruusmaailmaan sijoittuva versio! Ooh! Waltteri Torikka Papagenona ja Gabriel Suovanen kaitsijapappina, ja lisäksi on kiinnostavaa nähdä brittitenori Sam Furness Taminona.

Oopperasta puheenollen, kauden starttaa omalla kohdallani Jyväskylän kamarioopperayhdistyksen ja Jyväskylän kaupunginteatterin Don Giovanni, jossa jenkkibaritoni Kevin Greenlaw vetäisee nimiroolin.

Helsingin kaupunginteatterin kevään musikaalitapaus on ilman muuta Vampyyrien Tanssi (e.i. 3.2.). Tämä oli ISO hitti Seinäjoen kaupunginteatterissa muutamia vuosia sitten ja odotukset ovat nytkin korkealla. Ensi-ilta-asusteita on haalittu Lontoota myöten, ja musiikki soi automatkoilla taajaan. Vampyyriestetiikkaa, tarttuvia korvamatobiisejä, upeita pukuja ja hirvittävän hauska tarina. Virittäydy tunnelmaan katsomalla Roman Polanskin leffa Vampyyrintappajat, mihin tämä perustuu. HKT:n (/Helsinki Dance Company) uusi Pieniä Pääosia tanssiteos kiinnostaa minua myös ja aloitankin siihen tutustumisen avoimien harjoitusten seuraamisella.

Tampereella nähdään myös Teemestarin Kirjan maailmanensi-ilta (6.2.) kun Kulttuuriosuuskunta Kaje tuo Emmi Itärannan menestyskirjan lavalle. Siitä tulee varmaan hieno. Lisäksi samoissa

Läski on Raisa Omaheimon monologi, ja aihe liippaa likeltä ja on sitenkin must-see. Lisäesityksiin saattaa saada vielä lippuja, jos olet nopsa. Esitykset Teatteri Takomolla 20.2. asti.

Tavallisuuden Aave (e.i. 19.2.) Q-teatterilla myy varmaan taas loppuun, niinkuin Q:n esitykset tuppaavat tehdä. Luvassa "absurdi, melankolinen ja hauska matka kotimaamme mykkiin syövereihin".

Teatteri Jurkka veti viime vuonna tukun tosi laadukkaita esityksiä ja tahti tuntuu jatkuvan myös 2016. Yksi kiinnostavimpia on varmaan Jussi Tuurnan ja Tiina Weckströmin lauluilta Tähän on tultu (e.i. 17.2.). Myös Maagisen ajattelun aika (e.i. 7.4.) eli Kristiina Halkolan monologi kiinnostaa.

Jos Kansallisteatterin Mahdolliset Maailmat on se toinen mun henkilökohtainen odotussuosikkini, niin toinen on ehdottomasti KOM-teatterin Pasi Was Here (e.i. 24.2.). Hei oikeesti, tämä on kuin mulle tehty, näin 80-luvun teininä. Ja ihan sama missä Johannes Holopainen on, niin sen menen katsomaan. Sekin voisi lukea sitä valtion budjettia.

Lahden kaupunginteatterille menen katsomaan Pelko jäytää sielua (e.i. 4.2.) - vanhemman naisen ja nuoren maahanmuuttajataustaisen miehen rakkaustarinan.

Tampereen teatterilla nähdään Arttu Ratisen monologi Tarpeistonhoitajan tähtihetki (e.i. 17.2.), ja sitä odotan kovasti. Lisäksi Pasi Lampelan Päätepysäkki (e.i. 27.1.) on sellainen mitä odotan innolla.

Ja Tampereen työväen teatterilla kuorolaulua kaikille kun Niin kuin taivaassa (e.i. 28.1.) pärähtää käyntiin. Näin tämän joku aika sitten Valkeakoskella ja oli liikuttava. Lisäksi voisin suositella eilen ensi-iltaan tullutta Ladaa, ainakin kaikille nuoremmille ja muille jotka kaipaavat hieman räväkämpää ja erilaisempaa esitystä.

Tanssiteoksiin olen hurahtanut ihan lopullisesti, ja sillä saralla on kaikkea tosi kiinnostavaa myös. Turussa Tanssiteatteri ERI tuo loistavan Zirkkelin uusintaensi-iltaan 21.1., ehdottomasti näkemisen arvoinen! Tanssiteatteri MD:lle olen menossa katsomaan Mikä **t*n Pikku Prinssiä.

Kansallisooppera & baletti vetää mua puoleensa koko kevään. Bajadeeri, Taikahuilu, Liikkeen legendat, Oopperan kummitus, Pieni Merenneito, BACH - forms of silence and emptiness. Lisäksi uutuus eli heviooppera Indigo nähdään myös Yle Teemalla  30.1. jos et pääse paikan päälle katsomaan.

Ja toki on pakko suositella myös NT Live tallenteita Finnkinon leffateattereissa: hieno Les Liaisons Dangereuses 1.2. (tämän näin livenä teatterissa ja pidin kovasti), As you like it 29.2. ja Hangmen 7.3. Joo, juuri se sama Hangmen, joka tulee Kansallisteatteriin 9.3.!

Finnkinolle on tulossa myös balettia Bolshoista ja oopperaa Metropolitanista, mutta enemmän mua kiinnostaa StoryHillin levittämät Royal Ballet -esitykset. Ja siellä erityisesti Rhapsody & Two Pigeons sekä Frankenstein. Ja tokihan Branagh Theatre Companyn tulevatkin esitykset nähdään Suomessa (Romeo & Juliet ja The Entertainer).

Mulla on myös ohjelmistossa monta esitystä mitä en kerennyt näkemään syksyllä, tai mitä menen katsomaan uudelleen. Onneksi monet jatkavat syksystä vielä kevääseen! Ja onneksi monista minkä lipunmyynnin olin missannut nyt alkuvuonna, on saatu myös lisäesityksiä, niin tämmöinen hämeen hitainkin ehtii mukaan.

Menkää tekin nauttimaan teatterista tai muista kulttuuriesityksistä tänä keväänä, siellä on kymmeniä ja satoja kiinnostavia esityksiä ja taatusti jokaiselle jotain!

Lopuksi muistutan, että tällä blogilla on myös Facebook-sivut. Eikä tarvitse edes olla FB:ssa! Sinne laitan pieniä uutisia, menovinkkejä, tiedot blogin päivityksestä ja voi kommentoida ja kysellä, ja keskustella teatterista! Tervetuloa!


Kuvat on muuten kaikki omia. Toi upea balettimies on Steven McRae, joka tanssii kahdessakin keväällä nähtävässä Royal Ballet'n esityksessä.

London ES Theatre Awards lopulliset ehdokkaat

Valtava pettymys, kun noi London Evening Standard Awards palkintolistat julkaistiin eilen! Siis nyt se lopullinen ehdokaslista. Siitä "pitkästä listasta" puhuin jo aiemmin.

Ensinnäkin, miespääosaehdokkaita on vain 3. KOLME! Miksi naisia sitten on ehdokkaina viisi?? Ei ymmärrä ei. Okkei, Kinnear ja Lester olivat erinomaisia (Ejioforia en ole nähnyt) mutta silti. Missä on James McAvoy? Tai John Heffernan?

Naisten listalla, mitä Kristin Scott Thomas siellä tekee, se ei ollut mitenkään mieleenpainuva Old Timesissä. Missä on Judi Dench??

Best Actor
Chiwetel Ejiofor for A Season in the Congo (Young Vic)
Rory Kinnear for Othello (NT Olivier)
Adrian Lester for Othello (NT Olivier)

Natasha Richardson Award for Best Actress
Linda Bassett for Roots (Donmar Warehouse)
Lesley Manville for Ghosts (Almeida)
Helen Mirren for The Audience (Gielgud)
Billie Piper for The Effect (NT Cottesloe)
Kristin Scott Thomas for Old Times (Harold Pinter) 

Sitten on pakko myös ihmetellä parhaan näytelmän listaa... Okei, Chimericaa on kehuttu joka suunnalla, ja varmaan on hyvä. Harmittaa että missasin sen. The Effect oli tosi hyvä. Mutta. Niin oli moni muukin näytelmä. Kuten vaikkapa Peter ja Alice!

Best Play
Chimerica by Lucy Kirkwood (Almeida & Harold Pinter)
The Dark Earth and the Light Sky by Nick Dear (Almeida)
The Effect by Lucy Prebble (NT Cottesloe)

Parhaan ohjaajan pystistä olisin suonut, että olisi ollut mukana kisaamassa ehdolla olleista ainakin myös Jamie Lloyd ja Rupert Goold.

Best Director
Richard Eyre for Ghosts (Almeida)
Nicholas Hytner for Othello (NT Olivier)
Rufus Norris for The Amen Corner (NT Olivier)
Lyndsey Turner for Chimerica (Almeida & Harold Pinter)

No, jäämme odottamaan mielenkiinnolla lopullisia tuloksia. Gaalahan pidetään 17.11. Ja tässä siis kaikki ehdokkaat.

The award winners are decided by a panel of six theatre critics and the London Evening Standard's editor, Sarah Sands.

Uusi teatteri Tampereelle!

Mukava uutinen keskiviikon Aamulehdessä! Eli TTT:n johtajapallilta taannoin lähtenyt Heikki Vihinen alkaa johtamaan uutta teatteria, nimeltään teatteri sTaTe. Hienoa on myös se että esitykset tulevat olemaan hienossa Olympia-salissa hotelli Pinjassa. Aivan upea paikka!

Kyllä Tampereelle lisää teattereita mahtuu eli toivotaan onnea hankkeelle.

Ian McKellenin takamus :-)

Sir Ian on parhaillaan Amerikassa teatterihommissa, Broadwayllä esiintymässä näytelmässä Only Make Believe.

Osoittaa kyllä suurta siviilirohkeutta, valtavaa huumorintajua ja kykyä nauraa itselleen, kun näytelmässä pitää ottaa housut pois, ja miehen kalsareissa komeilee esittämänsä Gandalf ja teksti You Shall Not Pass! Ihana mies! Asiasta uutisoi Buzzfeed pari päivää sitten.

Jaa miksi oma blogi teatterille?

Valitse vaihtoehdoista:

a) Mulla on liikaa aikaa.

b) Mulla on elämässä liikaa teatteria.

c) Olen yllytyshullu.

d) tai olen muuten vaan pöpi.
 

No, katsotaan mitä tästä tulee. Ajatuksena on siis laittaa tänne postauksia teatterimaailmasta. Lähinnä näytelmistä mitä käyn katsomassa, joskus myös musikaaleista tai harjoituksista. Sekä yleisesti kiinnostavia teatteriasioita. Laskin juuri että tänä vuonna näen yli 100 näytelmää, ja se on aika paljon se (ainakin omasta mielestäni)! Iso osa näistä on Tampereella, mutta seuraavaksi eniten varmaankin Lontoossa. Joten ehkä hieman erilaisia teatterikokemuksia voi olla luvassa. Käyn katsomassa niin isojen laitosteatterien kuin pienten harrastelijaporukoidenkin esityksiä. Kesäteatterit kuuluvat valikoimaan myös.

Aloitan siirtämällä olemassaolevasta "yleis"blogistani (jota olen pitänyt tammikuusta 2011) postauksia tänne, aikajärjestyksessä ja ehkä hieman modifioiden. Osaan olen lisännyt myös kuvia, joita en laiskuuden tai lähinnä kai kiireyden takia ole koskaan saanut laitettua alkuperäiseen paikkaansa.

Palautetta saa antaa, ja muiden teatteriblogien linkkejä lähettää. Minusta saa myös helposti seuraa katsomaan näytelmiä, eli ehdotuksia otetaan vastaan!

Ja jos joku haluaa minusta jotain tietää, niin olen sellainen hengeltään nuori, (mutta todellisuudesssa keski-ikää lähestyvä) pirkanmaalainen kaikenlaisen kulttuurin suurkuluttaja. Sarjakuvat, elokuvat, musiikki, kirjat... Teatterissa olen käynyt ensimmäisiä kertoja jo ihan pienenä, koska enoni oli kiinnitettynä Kansallisteatterissa. Viime vuosina harrastus on vaan kasvanut ja kasvanut. Ja laajentunut ulkomaillekin. On aivan älyttömän hienoa kun on mahdollista käydä katsomassa laatuteatteria myös Lontoossa. Olen myös niitä ihmisiä jotka ostavat käsiohjelman aina ja säästävät sen lisäksi myös pääsylippunsa.

Elämässäni on toki paljon muutakin kuin kulttuuria. Isohko koiralauma, maalla omakotitalossa asuminen kaikkine lieveilmiöineen, historian harrastaminen, luontoasiat (sienestys ehkä isoimpana), siideriharrastus ja mahdollisimman usein Brittein saarille matkustaminen (n. 3-7 kertaa vuodessa) vievät myös aikaa. Olen suht aktiivisesti mukana myös monen erilaisen yhdistyksen toiminnassa.

Joten jos nähdään jossain, tule nykäisemään hihasta ja sanomaan moi!

Gatiss & Crook & The Recruiting Officer (The Independent 28.1.2012)

keskustelevat uudestä näytelmästään The Recruiting Officer tässä hauskassa haastattelussa. Ja paljon muustakin, mm. metsänhoidosta! Koko 28.1.2012 The Independent-lehden haastattelu täällä.

As a child, though, he [Mackenzie Crook] was more interested in collecting live specimens than toys. His boyish love of nature remains, and a few years ago he bought himself five acres of Essex woodland as a conservation area.

"I manage it, and coppice it, and try to make it as attractive as I can to native wildlife," he explains. "When I bought it, it was very dense and nothing had been done to it in nearly a century. So I opened up some areas to let light down to the floor, which encourages different types of flora, which in turn encourages invertebrates and then birdlife. It's gradually becoming more diverse. Hopefully I'll be able to pass it on to my children. I read somewhere that Mick Hucknall has a forest called the Forest of Hucknall. Maybe I should call mine the Forest of Crook!"

Or "Crookswood", suggests Gatiss, nodding along in sympathy. "It's important to please your inner eight-year-old. The things that used to make you happy tend to be the things that still make you happy. I've got massively back into collecting fossils like I did when I was a child. And I just bought my brother-in-law a telescope for Christmas, of the size and strength that I always wanted and never had. We went out into the back garden and looked up at Jupiter; it was profoundly moving, because all I ever wanted as a boy was to see Jupiter and its four main Galilean moons. They're like little diamonds."

Anna-Liisa / Tampereen Työväen Teatteri 20.1.2012

Juuri kun torstaina olin Kellariteatterin puolella TTT:ssä, niin perjantaina pääsi sitten päänäyttämölle. Mutta sitä ennen Harrin viisikymppissyömingit Franklyssä. Siikaa ja sienikastiketta kasviksilla, ja pullo hyvää valkkaria.

Joo, esityksenä oli Sirkku Peltolan Minna Canth-adaptaatio Anna-Liisa. Suurmusikaali, jossa oli paljon tanssia, livebändinä Hehkumo ja paljon porukkaa. Mulle tuli joku mystinen pahoinvointikohtaus, ja koko näytelmä meni vähän niinkun sumussa. Väliajalla tuntui että kuolo korjaa ja meinasin oikeasti pökrätä. Onneksi se meni ohi yhtä nopeasti kun alkoikin.

Musta tämä oli aika hämärä juttu. Paljon laulua, tanssia ja muuta. Musiikki oli erinomaista, kansanmusiikkihengessä ja tietenkin Pauli Hanhiniemi vierailevana esiintyjänä kruunasi kaiken. Itse näytelmä taas... musta se oli sekava ja laimea jotenkin. Hyviä näyttelijöitä oli lava täynnä, mutta kukaan ei ollut oikein, sellanen tyrmäävä. Siinä missä Suvi-Sini Peltola oli edellisenä iltana hieno, niin nyt oli vähän pliisu. Jari Ahola oli hyvä, niinkun se mies nyt aina on.

Mä olin kyllä hieman pettynyt. Eikä meidän seurueesta kukaan ollut kovin haltioissaan. "Ihan kiva". Ja jos vertaa muutaman vuoden takaiseen Sirkku Peltola-Minna Canth musikaaliin Suruttomat (jota oltiin samalla porukalla katsomassa) jossa siinäkin oli Pauli Hanhiniemi, niin ei läheskään samaa tasoa.

Ja mikä oli mystisen marjaämpärin tarkoitus?

Mutta tulipahan käytyä ja vietettyä synttäreitä.

Ota Syliin / Tampereen Työväen Teatteri 19.1.2012

Sonjan kanssa käytiin katsomassa tuoretta brittidraamaa eli Simon Vinnicomben näytelmä Ota Syliin (Cradle Me) vuodelta 2008. Kellariteatteri oli varsin sopiva ympäristö intiimille draamalle. Naispääosassa erinomaisen loistava Tiina Weckström keski-ikäisenä perheenäitinä jonka 17-vuotias poika kuolee kolarissa heti näytelmän alkumetreillä. Auvo Vihro on perheen isä, jonka henkistä murenemista seurataan vierestä. Perheen 12-vuotiaana tyttärenä Suvi-Sini Peltola, joka onnistuu esittämään varhaisteiniä NIIN loistavasti, että katsoja vaan voi hykerrellä. Naapurin poikaa Dania (joka on kuolleen pojan paras kaveri) esittää Lauri Tilkanen.

Tarina kertoo oikeastaan äidin ja Danin suhteesta. Mitä se tarkoittaa koko perheen kannalta, ja miten se on äidin tapa purkaa surua, siinä missä isä turvautuu ylitöihin, juomiseen ja pojan lempimusiikin kuunteluun. Äiti tukeutuu surussaan Daniin ja koska Dan on korviaan myöten ihastunut ja kertoo tunteistaan, on helppo lähteä siihen mukaan. Tytär taas ajatuu ongelmiin ja joutuu aikuistumaan nopeammin kuin tarkoitus olisi.

Mitä sitten tapahtuu kun totuus paljastuu, kuinka perhe selviää ja miten yksilöt pystyvät jatkamaan elämäänsä.

Aika paljon muistuttaa keväällä samassa paikassa nähtyä Vincent Riveriä, missä oli myös Tiina Weckström naispääosassa.

Tosi hieno näytelmä, ajatuksia herättävä ja kaihoisa. Kaikki näyttelijät loistavia.

Teatteria ennen käytiin syömässä savulohiuuniperunta Nataliessa, nam. Kiitos taas Sonjalle!!

Vuonna 85 / Tampereen Työväen Teatteri 11.1.2012

Tämä oli mulla nyt varmaan viides kerta kun tuli nähtyä Tampereen Työväen Teatterin päänäyttämöllä tämä loistava manserockmusikaali Vuonna 85. No, tämä oli kolmas eri versio, joten pitäähän kaikki käydä katsomassa, sen verran tarinaa (ja loppua) ja musiikkivalintoja on uudistettu.

Alunperinhän tämä oli ensi-illassa vuonna 2006, ja sen ekan version näin kahdesti (vai kolmesti). Seuraava versio Remix sai ensi-iltansa 2009, ja tämä uusin Remix Golden Turbo Platinum versio nyt 2011 syksyllä. Ja kokoajan on pyörinyt enemmän tai vähemmän täysille katsomoille. Ja TTT:n iso näyttämö nyt vetää aika monta sataa ihmistä. Itse asiassa tämä on koko TTT:n menestyneinen näytelmä koskaan, ja Suomenkin mittapuussa katsotuin kotimainen musikaali.

Mikä ihme sitten jaksaa vetää katsojia vuodesta toiseen? No varmaan ensinnäkin se musiikki, eli jos tarina on rakennettu Eppujen, Popedan ja Juicen musiikin ympärille, niin ei voi mennä paljoa vikaan, kun ollaan vielä Tampereella. Näyttelijät on hyviä, ja ydinporukka on pysynyt samana (no nyt tähän versioon Pallea näytellyt Ismo Apell oli vaihtunut Mikko Nousiaiseen). Esitys vaan on hauska, vauhdikas, dynaaminen. Alabama House Band (joka nyt oli vahvistunut myös saksofonilla!!) soittaa tosi tiukasti yhteen, ja kyllä nämä näyttelijät osaavat myös laulaa!

TTT:llä on osaavaa väkeä (muitakin kuin Aimo Räsänen ja Auvo Vihro, joka muuten istui meidän takana katsomassa kollegoiden esitystä). Mun suosikkeja alusta asti on ollut mahtava Jari Ahola, joka esittää Mauno Pepposta, teini wannabe-kitaristia, jonka isä on (tietenkin) Komisario Peppone (mainio Antti Seppä). Itse asiassa koko Lokomon konepajan kööri (kuvassa) on parasta antia: Iso G (Mika Ahola), jonka alkoholin käyttö ja tärinät saa melkein vedet silmiin naurusta, Tapparan Mies (Ilkka A. Jokinen, joka on vierailijana TTT:llä), ja Ruba (Pentti Helin). Lisäksi pakko mainita vielä break dance kaksikko Jimi ja Pekka Kettunen, jotka on ihan uskomattomia akrobaattivelhoja.


Jostain syystä Popedan biisit toimivat kaikista parhaiten, ja jaksaa aina naurattaa miten tarinaan on saatu nivottua niin John Holmes, Mauno soittaa stereoo kuin Yö. Kaasua, komisario Peppone on aika selkeä ja Sukset (joku on nyysinyt Pepposen järviset), ja Alabama. Raswaa Koneeseen on varmaan kanssa paras, kun Lokomon miehet vetää :-) Ja Tää on se yö! Niin nostalgiaa, voi jukra.

Tietty yksi syy miksi itse jaksan tästä pitää, on se kun muistaa vuoden 85 (minne tämä sijoittuu) niin hyvin kuiteskin. Ne vaatteet, uutiset, kännykät (tai voiko Mobiran matkalaukun kokoisia puhelimia kutsua kännyköiksi?) ja kaikki muukin kasarimeininki. Tämä on samalla aikamatka omaan nuoruuteen. Se on varmaan yksi syy menestykselle.

Näytelmä on poikinut niin lautapeliä, karaoke-DVD:tä kuin kasaribileitäkin, mitä TTT järjestää. Mutta ehkä suosio alkaa nyt hieman hiipua, koska eilenkään teatteri ei ollu likimainkaan täynnä. Tosin pe ja la näytökset on aina loppuunmyytyjä.

Ei voi kun suositella.

Ja kuvan copyright TTT.

Nurja / Sorin Sirkus 5.1.2012

Jokavuotinen perinne (kai tätä voi jo sanoa perinteeksi, kun on niin monta kertaa käyty?) eli Sorin Sirkuksen joulushow oli ohjelmistossa tänään. Meitä oli 6 hengen poppoo - kiitos kaikille seurasta!


Nurja oli ihastuttava sekoitus Neil Gaimanin Coralinea (sekä kirjaa että elokuvaa), Ihmemaa Ozia, Liisa Ihmemaassa ja paaaaaaljon omaperäisyyttä! Livebändi oli tällä kertaa ihan estradilla, eikä enää missään piippuhyllyllä. Ja musiikki oli ihan tätä varten tehtyä (a'la Petteri Hyvärinen). Ja miten hieno musiikki olikaan, hieman jazzia, progea, ja klassista sotkettuna kummallisiin ääniefekteihin ja ties mihin. Multi-instrumentalisti Kielo Kärkkäinen soitti niin selloa kuin kornettiakin, lauloi ja veti haitarilla sulosäveliä. Ja lauloi! Ja osallistui myös esitykseen monin eri tavoin. Upea nainen!

Sirkuksessa pääroolissa on tietenkin esiintyjät - ja sorilaiset ei tee poikkeusta tästä. Mä en vaan käsitä miten hienoja juttuja esiintyjät osaa. Tulinumero oli tänäkin vuonna mukana, ja se oli näyttävä. Jonglöörejä, hyppynaruja, trapetsia, akrobatiaa... Ei vaan voi kun ihastella, ihmetellä ja silmät ymmyrkäisinä ihailla.


Puvustukset ja maskeeraukset tosi hienoja, ja kaikki vaan toimi. Ketään ei haittaa jos joltain tippuu pallo, tai jalka lipeää tai tippuu jostain, koska sellasta sattuu eikä haittaa esitystä lainkaan.

Moni esiintyjä oli tuttu aiemmilta vuosilta, mutta esim. Nelli Kujansivu oli mukana nyt tulinumerossa. Mun suosikit oli akrobaatit Daniel Huittinen & Sami Räikkä. Myös Saska Särkilahti joka näppäröi diabolon ja jojon kanssa, oli tosi taitava. Ja kolmen tytön ryhmä jotka teki "ihmispyramideja". Paritrapetsitytöt kanssa.

Ihan todella hieno esitys ja ensi vuonna sitten taas uudelleen! Jokaisen kynnellekykenevän pitäisi nähdä Sorin Sirkuksen joulushow - mutta liput vaan menevät tosi nopsaan. Eikä ihme.

Nurjan kuvia löytyy täältä.

Homo! / Kansallisteatteri 30.12.2011

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä eli viime perjantaina tuli katsastettua Kansallisteatterin syksyn "kohunäytelmä" tai musikaali, tai mikä liekään, eli HOMO! Etukäteen tiesin että on kovin kehuttu (arvosteluiden lukemisen skippasin, mutta ne on tallessa eli luen ne lähiaikoina) ja kiitelty eli odotukset olivat suht korkealla.

No, kyllä ne korkeat odotukset täyttyivätkin. Loistava oli tämä Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama ja Jussi Tuurnan säveltämä "outojen ooppera".

Kansallisteatterin sivuilta:

HOMO! on häikäilemätön ooppera ja kuumaverinen kantaatti ajasta, jolloin kirkko repesi, Suomi jakaantui kahtia ja homot lakkasivat olemasta kilttejä.

Veijo Teräs on naimisissa kansanedustaja Hellevi Teräksen kanssa. Perheen au-pairina toimii kadulta löytynyt Moritz, joka kerää aineistoa homoista ja heidän pariutumisriiteistään Hellevin poliittisiin tarkoituksiin. Mitä tapahtuu kun Moritz katoaa öisille matkoilleen ja törmää Tom of Finlandiin, vanhojen homojen veljeskuntaan ja muslimiin, joka on leikannut irti korvansa? Mitä tapahtuu, kun Veijo törmää menneisyytensä vänrikkiin, William Shakespeareen ja seitsemään kääpiöön? Ja mitä tapahtuu, kun Hellevin omatunto katoaa jäljettömiin ja ryhtyy esiintymään valeasussa ympäri Helsinkiä?

Näytelmä oli sekalainen kokoelma erilaisia tyyppejä, erilaisia musiikkityylejä ja kaikkea mahdollista. Aika pitkä (3 h ja vartti) mutta ajan kulumista ei huomannut kyllä.


Näyttelijät olivat oivallisia. Joskus tuli käytyä Kansallisteatterissa paljonkin eli moni näistä herroista on tuttuja ja turvallisia ja hyviksi todettuja (Juha Muje, Seppo Pääkkönen, Antti Majanlahti, Markku Maalismaa, Antti Luusuaniemi, Katariina Kaitue, Rea Mauranen). Mukana oli pari hyvää ja loistavaa TeaK:laista eli Johannes Holopainen, Riku Nieminen ja Olavi Uusivirta. Joista viimeksimainittu on kunnostautunut enemmän levyttävänä artistina, mutta sujui se näytteleminenkin erinomaisesti. Riku Nieminen yllätti positiivisesti.

Juu, voi suositella lämpimästi kaikille, jos onnistuu saamaan lippuja. Saa nauraa, mutta myös pohtia. Myös kotiinviemisiksi jäi mietittävää.

Vuoden 2011 teatterit

Niin, aika monta teatteriesitystäkin tämä vuosi on nähnyt... Huh!

6.1. Sorin Sirkus Joulushow Gaala, Tampere
12.1. Popcorn / Tampereen Teatteri, Tampere
22.1. 1827 Infernal Musical / Turun Nuori Teatteri, Turku
25.1. Billy Elliot / Victoria Palace Theatre, London
23.2. Pitkän Päivän Matka Yöhön / Kansallisteatteri, Helsinki
13.3. Rimpsuja ja Ruusuja / Nokian Työväen Teatteri, Nokia
16.3. Corto Maltese / Q-teatteri, Helsinki
22.3. Lämminveriset / Tampereen Työväen Teatteri, Tampere
25.3. Vincent River / Tampereen Työväen Teatteri, Tampere
1.4. Edward II / Teatteri Silmänkääntäjä, Tampere
18.4. Rock The Ballet / Tampere-talo
21.6. Lukkosulaa ja Lumpeenkukkia / Ideateatteri, Jokioinen
6.7. Opettaja yllättää / Nokian Työväen Teatteri, Nokia
7.7. Tankki täyteen / Sappeen kesäteatteri, Sappee
21.7. Kirkan lahje / Hämeenlinnan kesäteatteri, Hämeenlinna
29.7. Cirque Dracula / ArtTeatro, Turku
9.8. Thieves' Carnival / Minack Theatre, Cornwall
11.8. The Death of Sherlock Holmes / Miracle Theatre, Cornwall
13.8. Much Ado About Nothing / Wyndham's Theatre, London
25.8. Ronja Ryövärintytär / Ryhmäteatteri, Helsinki
4.10. The Tempest / Theatre Royal Haymarket, London
28.10. Dance of the Vampires / Seinäjoen kaupunginteatteri, Seinäjoki
2.11. Show Must Go On / Musiikkiteatteri Palatsi, Tampere
15.11. Maailmanlopun hautaustoimisto / Tampereen Työväen Teatteri, Tampere
16.11. Dance of the Vampires / Seinäjoen kaupunginteatteri, Seinäjoki
7.12. Nääspeksi - Hänen toverinsa salaisessa palveluksessa / Pakkahuone, Tampere
30.12. Homo! / Kansallisteatteri, Helsinki

27 esitystä vuodessa, hitsi, se on aika paljon.

Jos näistä nyt tartteisi valita jotain suosikkeja, niin... Much Ado About Nothing on kyllä ehdoton ykkönen. Corto Maltese, Vincent River perinteisistä ja Dance of The Vampires ja Cirque Dracula musiikkiteatterijutuista. Niin ja Billy Elliot.

Ja jos huonoimpia kokemuksia niin Maailmanlopun hautaustoimisto vie kirkkaan voiton, Kirkan Lahje ja Show must go on sitten seuraavina.

No, näistä Homo! on vielä näkemättä, mutta veikkaan et se on aikas hyvä.

Hänen Toverinsa Salaisessa Palveluksessa / Nääspeksi 7.12.2011

Tänään tuli käytyä katsomassa vuosittainen annos teekkarihuumoria eli Nääspeksi 2011 esitys Hänen Toverinsa Salaisessa Palveluksessa.


Speksi tarkoittaa interaktiivista musiikkinäytelmää, jonka käsikirjoitus pohjautuu useimmiten johonkin klassiseen näytelmään tai historialliseen tapahtumaan. Juoni höystetään runsaalla huumorilla, ajankohtaisten ilmiöiden parodioinnilla ja tietenkin musiikilla. Erityisesti speksille on ominaista, että katsojat voivat pyytää kohtauksia uudelleen esitettäväksi huutamalla Omstart! ja esittämällä erilaisia toiveita tyylistä tai tapahtumien kulusta.

Ja olihan se hauska, tietenkin. Vaikka kipeenä olinkin, ja kesto oli väliaikoineen kolme tuntia. Bändi soitti loistavasti ja hienot tukkalaitteet kruunasivat kaiken. Trumpetisteilla oli ihan omat kuviot.

Teemana siis vakoojajutut, kylmä sota ja James Bond henkiset systeemit. Agentti Jelena Borsch joutuu lähtemään länteen, eli Berliiniin selvittämään ydinaseisiin liittyvää tehtävää. Ja hän joutuu toimimaan MI6:n agentti Jamesin kanssa yhteistyössä :-) Kuvioissa on mukana Jelenan pomo Vladimir, Jamesin pomo M (Ämmä), Monipannu (sihteeri), Otto Normanverbraucher von Durchschnittsbürger (tohtori) jne...

Sekä tanssitytöt ja lavacrew... ja Omstartteja huuteleva yleisö... James on kauhea lipevä naistenmies, mutta sellainen kauhea plösö jolla on hurja tukka.

Viime vuonna oli Robin Hoodin Jäätävät Seikkailut, jossa pistettiin menemään Robin Hoodin kustannuksella. 2009 speksi Pimeä Ritari jäi näkemättä, en enää muista miksi. Ehkei Batman-teema niin ollut kiinnostava? 2009 sen sijaan Teekkarispeksi vieraili Helsingistä ja Nosferatu tuli katottua.

Mutta 2008 Romeo & Julia - kunnes kuolema heidät erotti oli taas erinomaisen hyvä. 2008 käytiin katsomassa myös Teekkarispeksi Kaarina Maununtytär eli Täyskäsi Tukholmassa. 2006 ois ollu Blade Runner teemana, sen missaaminen harmittaa!

Ensi keväänä ois taas Teekkarispeksi vierailulla Tampereella 28.3. Toivon mukaan sinne pääsee... Teekkarispeksin vanhat jutut

Isän peruja varmaan, mutta teekkarihuumori on aina iskenyt muhun ;-)

The Tempest / Lontoo 2011

Nythän on niin, että mut on hyvin helppo puhua ympäri, ja saada innostumaan jostain asiasta. Melkeen mistä vaan. Kaikki jotka mua yhtään tuntee voi varmaan tän allekirjoittaa :-)

Bongasin joku aika sitten netistä uutisen, että Ralph Fiennes on Prosperona Shakespearen Myrskyssä. Ja mikäs on mun suhde herra Bardin näytelmiin? Harmi vaan kun esitykset loppuu lokakuun lopussa ja me ollaan menossa Lontooseen vasta marraskuussa (niin sinne Amorphiksen ja Darknessin keikoille). Heitin Facebookiin, tuonne saatanan kätyrien ylläpitämään paikkaan, siitä jutun, ja puoliksi vitsinä, että kukas lähtisi mun kanssa!

Ei kai pitäisi sellasia ehdotella mitkä voi toteutua. Hetken kuluttua meitä oli lähdössä jo 7 henkeä, joista 2 Ruotsista. Mutta niinkuin tämmösillä innostuksilla on tapana, osa porukasta ei sitten lopulta lähdekään. Arvatkaapa vaan olenko itse kummassa joukossa?



Niin siinä sitten kaiken säätämisen jälkeen kävi, että Elisabet varasi teatteriliput itselleen, kaverilleen Lauralle (ketä en ole edes tavannut) ja mulle. Hyvät (ja kalliit) paikat varasikin. Ja majoituksen, hyvin edullisesta B&B paikasta, missä olen ollut ennenkin. 3 hengen huoneen. Ja itse menin sitten ostamaan lennot Ryanairilta. Kaikkieen koko reissu vajaa 200 euroa, mikä ei nyt sitten minusta ole kauheasti lentolipuista Lontooseen, kahdesta hotelliyöstä ja teatterilipusta (joka maksoi enemmän kuin meno-paluu lennot!). Mutta onhan se paljon rahaa, tulevalle työttömälle.

Samaan syssyyn aion mennä elokuviinkin siellä. Tinker Tailor Soldier Spy ei tule Suomeen kuin joskus alkuvuodesta, ja en kykene odottamaan niin kauaa... Benedict Cumberbatch! Colin Firth! Gary Oldman! Kaikki tämä ja muutama muu kova nimi, John Le Carren vakoojatrillerissä... Trailerit ja arvostelut on olleet mahtavia!!

Much Ado About Nothing / Wyndham's Theatre 13.8.2011

Lontoossa piti viettämän päivä, koska illaksi oli liput Wyndham Theatren performanssiin. Kyseessä siis herra Shakespearen Paljon melua tyhjästä eli Much Ado About Nothing. Yksi mun suosikki-Shakespeare. Eikä vähiten hienon Kenneth Branagh-filmatisoinnin ansiosta, missä oli huippunäyttelijät...

Lisähoukutuksena toimi päärooleihin kiinnitetyt David Tennant ja Catherine Tate... well, what can I say?


Liput varattiin jo joskus alkuvuonna, ja ne olivat kalliit. Koskaan en niin paljoa ole teatterista maksanut (olikohan 60 jotain puntaa tsipale). Mutta oli paikat sitten hyvätkin. C16 ja 17 Royal Circlellä. Ekalla parvella siis ja kolmas rivi siitä edestä. Teatteri oli melkoisen pieni, eli vaikka kiikarit unohtui hotellille, niin hyvin pärjäsi ilman. Laatu maksaa.

Näytelmä oli hyvä. Erinomainen. Loistava. Tarina oli tuotu 1980-luvulle, Gibraltarille (!). Puvustukset, musiikki ja kaikki oli hyvin 80-lukua, hyvässä ja pahassa. David Tennant oli murskaavan loistava; varasti show'n ihan totaalisesti. Miten kukaan voi olla niin ilmeikäs, lahjakas ja loistava?? Oli kyllä parempi Benedick kuin leffaversiossa Branagh, ja se on paljon sanottu se.

Mutta tietty rooli oli erilainen, kun leffan alkuperäishenkisessä miljöössä. Tai itse Benedick oli tietenkin sama vääräleuka, mutta onhan se erilaista modernilla twistillä kuin renessanssiajan Italiassa. Ja se Tennantin lahjakkuus, komiikan taju ja kaikki muukin, sopi siihen vaan kun nakutettu. Ja kun herra taitaa kulmakarvojen nostelunkin paremmin kun kukaan muu. Lisänä vielä nähtiin Benedick lavalla drag-lookissakin, eli minihameessa asiaankuuluvine tykötarpeineen. Niistä sääristä olisi moni nainen kateellinen!

Catherine Tate, nooh, mä en vaan niistä sen maneereista ja tekopirteästä naurusta jaksa innostua. Sillä oli ihan samanlaiset naamanvääntelyt ja yleisönkosiskelut kun telkkarissakin, ja mua jotenkin tökkii. Siinä missä Tennant sai yleisön syömään kädestään, niin Tate vaan... no, oli se ihan jees, ja niiden kemiat lavalla toimi hyvin yhteen. Mutta se oli vaan niin selkeesti Tennantin show.

Ja onhan ne näyttelijöinä ihan eri tasoa. Tate on koomikko ja Tennant Näyttelijä. Taten Beatrice oli vaan ihan överi.

Yksi parhaista jutuista oli se kun Benedick väänsi kunnon skottimurteella koko roolin :-) Ja kellään, siis ei yhtään kellään, voi olla NIIN leveetä hymyä kun David Tennantilla loppukumarruksissa!! Se hymy oli korvasta korvaan. Ja vaikka mä tykkään Tennantin leffa/tv-rooleista, ja erityisesti tietty Doctor Who:na, niin teatterilava on selkeesti SE sen juttu.

Oli kyllä niin henkeäsalpaavan hieno esitys, että vieläkin tulee tippa linssiin kun sitä ajattelee, yli kuukautta myöhemmin. Voikun saisin nähdä Tennantin vielä livenä, mieluiten tietty Bardin näytelmässä... tai ihan missä vaan. [toim. huom. Kun nyt näitä vanhoja blogipostauksia siirtelen tähän teatteriblogiin, niin en malta olla kommentoimatta, että tämä toive toteutuu loppuvuonna 2013, kun liput on varattu Richard II:een, jopa kahteen esitykseen!]

Tulikohan tästä nyt selväksi, että mun mielestä David Tennant on tällä hetkellä maailman lahjakkaimpien näyttelijöiden joukossa, ihan siellä kirkkaimmassa kärjessä?

The Death of Sherlock Holmes / Miracle Theatre 11.8.2011

Torstaina Trurossa, kierreltiin kaupungilla, hyväntekeväisyyskaupoissa, katedraalissa ja kaupunginmuseossa. Illalla St Mawesin linnassa katsomassa kiertävää teatteriseuruetta (Miracle Theatre) ja heidän tulkintaansa Death of Sherlock Holmes, joka oli loistava!

Siellä linnan pihalla, ja ei saatu edes sadetta! Viileä kyllä alkoi olemaan... Istuttiin siellä piknikkieväiden kanssa, sadevaatteissa. Onneksi meillä oli hyvät eväät, vaikkei valitettavasti ollut retkituoleja.

Näytelmä oli oikeastaan äärimmäisen hauska. Steve Jacobs oli tosi hyvä Sherlock ja Ben Dyson hieman hömelö Watson. Kaikilla viidellä näyttelijällä oli lukuisia rooleja ja pukujen yms vaihdot sujuivat vauhdilla. Lavastus oli aika minimalistinen, mutta nerokkaasti siitäkin saatiin pienillä muutoksilla eri huoneita/tiloja.

Näytelmässä ollaan tosiaan niin Sherlock Holmesin maailmassa kuin Arthur Conan Doylen ja tämän vaimon. Jotka vierailevat spiritismi-istunnoissa jne. Monta rinnakkaista tarinaa, ja juoni oli hyvin polveileva. ACD tappaa lopulta sankarinsa ja joutuu tuomaan tämän sitten takaisin.

It’s a dangerous time for Sherlock Holmes: preparing for his final battle with the criminal mastermind Moriarty, he stumbles on a most ingenious crime.

Investigating a trail of rare botanical specimens and paranormal activities, Holmes is led from Baker St, via a suburban séance to the Swiss Alps, where his powers of deduction are stretched to the limit. Discovering his own life is in danger, he is forced to enlist the help of Dr Watson and call on voices from beyond the grave to crack his ultimate case.

Tässä vielä pariminuuttinen traileri näytelmästä :-)

Thieves’ Carnival / Minack Theatre 9.8.2011

Kunhan oli Cornwallin länsikärkeä aikamme kierretty, ja ajettu valtavaa rannikon suurinta baanaa (jossa piti aina vastaantulevia väistää penkan ohituspaikoille) alaspäin, niin tultiin lopulta Land’s Endiin, eli Englannin loppuun. Lonely Planet oli jo varoitellutkin, että koko paikka on pilattu kaikella huvipuistomeiningllä. Ja tottahan se oli. Ensinnäkin alueelle oli tyyris parkkimaksu (5 puntaa auto) ja siellä oli kaikkea härdelliä niin paljon, että pyörähdettiin portilla ympäri ja mentiin pois. Meillä ei olisi ollut aikaa olla siellä kuitenkaan tarpeeksi, ja jotenkin se kaupallistettu rahastus tuntui ahdistavalta rauhallisten (ja ilmaisten) muinaishistoriallisten kohteiden jälkeen.

Ajettiin sen sijaan suoraan Minackille. Parkkipaikalla oli jo paljon autoja, vaikka kello oli vähän yli 6, ja esitys alkoi kasilta. Eikun eväät, istuinalustat, villapaidat sun muut mukaan ja jonottaan. Hain meidän liput lipputoimistolta, ja puoli 7 avautuivat ovet. Paikat ei ole numeroituja, joten se oli varmaan yksi syy jonottamiseen. No ei siellä silti saanut mennä ihan minne halusi, vaan paikannäyttäjät opasti jonnekin. Meillä oli ne kalliimmat liput (ei kyllä 9 puntaa ole paljon) ja päästiin jonnekin viidennelle riville.

Paikka oli kyllä mitä ihmeellisin! Jyrkkään rinteeseen koverretut penkkipenkereet ja näyttämön takana vaan merta (ja vähän Cornwallin rantakallioita vasemmalla). Katsomo nousi kyllä aika jyrkästi heti alusta asti. Osa penkeistä oli kivisiä ja osa ruohoisia. Sieltä sai vuokrata istuinalustoja ja muuta, mutta meillä oli omat. Ihmiset olivat varustautuneita huovilla, makuupusseilla, toppatakeilla, termareilla, viinipulloilla ja kaikilla mahdollisilla pikniktarvikkeilla ja lämpövaatteilla.

Meillä oli eväänä juomia (olin kyllä ostanut roseviinipullonkin, mutta koska se oli koko päivän autossa, niin sinne sai jäädäkin – liian lämmintä juotavaksi) ja mustikkamuffinssi sekä herneitä. Mutta kävin ostamassa tomaattikeittoa ja yhden sipuli-juustopiiraan.

Siinä sitten esitystä odottaessa mutusteltiin eväitä ja ihmeteltiin näköalaa. Oli ihan sama oikeastaan mikä esitys siellä meni, koska jo paikka oli sellainen. Meillä sattui vielä ihmeellisen hyvä tuuri kelin suhteen. Kun ilta alkoi pimentymään ja kuu paistoi meren päältä, niin huh, meni kylmät väreet selkää pitkin.

Itse esitys oli Jean Anouilhin Thieves’ Carnival, sotien väliseen aikaan sijoittuva ”veijarikomedia” kolmesta Ranskan Vichyn kylpyläkohteessa operoivasta taskuvaraskonnasta. Jotka iskevät kyntensä varakkaaseen daamiin ja tämän kahteen sisarentyttöön. Puvustus oli ihan huippuluokkaa ja osa näyttelijöistä ihan huikean hyviä. Erityisesti Gustavea esittävä Lawrence Watling ja Lady Hurfea esittävä Claire Kingshott olivat erinomaisia, ja tykkäsin myös Kelsey Shortista, joka esitti Juliettea. Ihan kiva, ja viihdyttävä harmiton kevyt hupsuilu, johon toi komediallisia elementtejä pöhköt ranskalaispoliisit ja kaksi kilpakosijaa isä ja poika.

Esittävä porukka oli Geoffrey Whitworth Theatre, jotka on viimeksi olleet Minackissa 3 vuotta sitten. Ilmeisestikin toi toimii sillä periaatteella, että erilaiset teatteriseurueet tulee aina vetään n. viikoksi oman juttunsa ja sitten vaihtuu. Noilla on yhteensä 7 esitystä siellä.

Esitys oli väliaikoineen 2 tuntia, ja lopuksi oli jo pilkkopimeää. Sen verran oli valoja että päästiin hyvin pois. Ja aika nopsaan myös, koska oltiin penkkirivin päässä ja meillä ei ollut kauheasti huopia ja tyhjiä viinipulloja pois kerättäväksi. Ajomatka kapeita teitä pitkin pimeässä oli kiinnostava kokemus ja joskus 11 maissa oltiin kämpillä. Uni tuli taas nopeasti.

Cirque Dracula / Art Teatro, Turku 29.7.2011

Ehkä Turun kulttuurivuoden kohokohta on aivan loistava, taiteellisen korkeatasoinen ja monitasoinen Cirque Dracula! Jos lippuja onnistutte jostain saamaan, niin suosittelen lämpimästi. Eilen perjantaina siis Turun Mannerheiminpuistossa, loistavat paikat aivan estradin vieressä. Liput olivat tyyriihköt, mutta joka sentin arvoiset. Esitys suorastaan mykisti.

Pari vuotta sitten vimpan päälle restauroitu Spiegeltent eli Peiliteltta oli miljöönä niin upea, että melkein olisi illan ohjelmaksi riittänyt istua siellä sisällä! Käsintehdyt puurakenteet ja -pylväät, samettinen katto, lukuisat peilipinnat, "lasipaneelit" ja hämyinen valaistus loivat esitykselle arvoisensa puitteet. Ulkoa teltta oli suojattu foliolla ja pressuilla, ja siis aika ankean näköinen. Mutta sisältä...

Siideri ja olut maksoivat 6 euroa, pieniä suolaisia piirakoita ja muita sai, ja viinilistakin ihan ok. Tarjoilu pelasi myös esityksen ajan. Sangria ja muut kannuissa myytävät juomat näyttivät olevan loppuunmyydyn yleisön mieleen.

No se esitys sitten. Ihmeellinen yhdistelmä akrobatiaa, miekannielentää, ilmalentoja, musiikkia, haitaria, tankotanssia, oopperalaulua, ja kaiken kruunasi uskomattoman lahjakkaat esiintyjät. Kehyskertomuksena vanha kunnon Bram Stokerin Dracula, mutta modernilla, ja suomalaisella, twistillä.

Alussa nuoripari Miina ja Joonatan Harker vaihtavat kihlat ja sitten Harker kutsutaan Draculan linnaan työkomennukselle. Siellä hehkeät vampyyrineitoset pistävät salskean Joonatanin pään pyörälle. Eri vaiheiden jälkeen Miinakin päätyy Draculan tiluksille, ja kolmiodraama on valmis. Kun mikään eikä kukaan riitä Draculalle.

Art Teatro on Pauliina Räsäsen luomus, ja siis Cirque Dracula-esityksen ydin. Sen porukan ympärille on koottu varsinainen "friikkisirkus" ympäri maailmaa. Räsänen itse on ihan mieletön akrobaatti, Montrealin sirkuskoulun kasvatti ja entinen Cirque de Soleililainen (kuten aika moni muukin illan esiintyjistä). Räsäsen elinkumppani ja Art Teatron valmentaja Slava Volkov on urheiluakrobatian Euroopanmestari ja kaksinkertainen maailmanmestari ja superakrobaatti hänkin.

Tämä pariskunta on esityksen Miina ja Joonatan, ja heidän pariakrobatianumeronsa (vähän vastaava kun tässä heidän videossaan...) oli jotain ihan mielettömän hienoa katsottavaa. Meni kylmät väreet pitkin selkää. Slava oli myös Venäläinen aisa -numerossa mukana, ja se oli yksi monista illan kohokohdista (videolla on aika sama aisa-numero, ja samat esiintyjätkin). Eikä semmosia reisiä voi olla kellään... :-O Ja mikä lihashallinta!

Draculana loisti ja murisi, ja oli vaan ihan satumaisena: Mr Ebon Grayman jenkeistä. Tämä tummaihoinen lihaskimppu oli kyllä mykistävä, varsinkin kun Dracula muuttui raivoisaksi sudeksi, ja ilma-akrobatianumeroissa ja tangon kanssa. Ei sen tanssin, vaan sellaisen pitkän pylvään... Varsinkin siinä vaiheessa kun Miina jättää hänet, niin se ilmaisun kauneus ja käsinkosketeltava ahdistuneisuus on jotain riipaisevaa. Ebon Graymanin haastattelu ja Cirque Draculan harjoituksia

Niin ja tässä on vielä joku naistenkiljumisvideo, mutta siinä on hyvin pitkälle samoja elementtejä kuin mitä CD:ssäkin nähtiin. Mutta ei tommosta hymyilevää Chippendale-tyylistä esitystä vaan pelottava ja karmaiseva... Ebony Grayman liitää halki ilmojen.

  

Ukrainalainen Kotini Jr esittää Tohtori Van Helsinkiä, humoristisella ja slapstickmäisellä otteella. En voi ymmärtää miten nivelet voi olla ihan kumia, semmosille mutkille herran jalat kääntyi ja vääntyi. Pieni ruma mies, mutta varsin vakuuttava klovni ja koomikko. Ainoa miinus herralle siitä, että raahasi mut yleisön joukosta lavalle apuriksi :-) Ja taikoi sitten päähäni pupunkorvat, kun pistin pääni laatikkoon, ja lopuksi julisti vielä rakkauttaan :-) Kyllä se oli ihan hauska kokemus päästä osaksi tommosta show'ta, mutta silti.

Esitystä siivitti osittain nauhalta tuleva musiikki sekä livenä soitettu haitari. Ranskalainen Corinne Kuzma oli ihan virtuoosimainen pelimanni, joka veteli ihanassa pikkuhatussaan ja tyylikkäässä vannehameessaan pitkin telttaa. Ja millaisia ääniä haitarista lähtee! Turkulaissopraano Riikka Sirén laulaa lurautteli, milloin keinuen renkaasta katonrajasta, ja milloin mistäkin. Draculan morsiamina hehkuivat ilma-akrobaatti Anahareo White-Malone, mieletön fakiiri, vatsatanssija ja akrobaatti Betty Bloomerz sekä akrobaatti/manipulaatiotaituri Petite Neige. Varsinkin Betty B. oli aika mykistävä ilmestys, ja miekannielennät ihan puistattavan ihania.

Suomalainen akrobaattikaksikko Antti Kulmala ja Mikko Karhu olivat mukana Slavan kanssa mm. venäläinen aisa-numerossa. He olivat Tohtori Sello ja Artturi, jotka sekaantuivat vampyyreihin myös, vaikka koittivatkin pelastaa langenneita naisraukkoja...

Eurooppalainen varietee- ja sirkusperinne on saanut huikean jatkajan!!


Turun matkailun sivuilta tiedotetta.

Cirque Draculan tiedotustilaisuus.


Kuvat S. Bottesi.