Hullu prinssi 2.1 (striimi) / Kangasalan lukio 30.1.2021

Kaksi vuotta sitten ensi-iltansa sai Kangasalan lukiolaisten Hullu prinssi eli totuus siitä miten haarukka tuli Suomeen. Ammattilaisten avustamana toteutettu esitys oli menestys, ja ei mikään ihme. Hienot biisit, mahtava porukka, monipuolisen kiinnostava tarina ja visuaalisesti näyttävä esitys. Haltioituneita ajatuksiani siitä voit lukaista täältä. Onkin ihan huippua, kun esitys sai nyt uusintaensi-illan, hieman eri porukalla toteutettuna. Voisiko tästä tulla vaikka ihan säännöllinen juttu Kangasalan lukiolle? Nyt juhlistettiin lukion 100-vuotisjuhlia - tekisivätpä kaikki pyöreitä viettävät koulut vastaavia! Hullu prinssi 2.1 olkaa hyvät!

Hanna Suutelan kirjoittama monimuotoinen tarina pitää sisällään niin aikamatkustusta, vaihtoehtoista historiaa kuin ihan "oikeaakin" historiaa, raikkaalla huumorilla höystettynä. Tämän päivän kieli on nuorten suuhun sopivaa, ja 1500-luvun sananparret sopivan autenttisen oloisia. Tykkään kovasti kun tekstissä on silmäniskuja vähän sinne ja tänne. Biisien lyriikat nokkelia ja hyvin riimittyviä. Toki tämä on 1500-luvun historiaa siten kuin nykylukiolainen sen voisi käsittää. Loppukohtaus oli hyvinkin erilainen kun muistin, ja sitten muistin myös sen, että esiintyjät laativat sen itse ohjaajan avustuksella. 

Ja Maija Koskenalustan musiikki on rikasta ja monipuolista, aina lattarirytmeistä jazzahtaviin biiseihin ja balladeista progen kautta hiphoppiin, unohtamatta renessanssimusiikkia. Ja jos on tekstissä silmäniskuja oikealle ja vasemmalle, niin sitä on musiikissakin. Tinapilli ja avainviulu olivat kivat lisät isossa orkesterissa, mitä Koskenalusta luonnollisesti liidasi. Monipuolinen musikaalisäveltäjän ura urkenisi kyllä, mikäli lukion musiikinopettajan hommista haluaisi laajentaa. Nämä biisit jäävät mukavasti soimaan päähän ja saavat jalan vipattamaan. Parin vuoden takaiseen esitykseen oli saatu pari biisiä lisääkin, Love, love, love ja Carpe Diem. Hyvä niin, koska ne toivat oman lisänsä tarinaan.

Tällä kertaa ohjaajan saappaisiin astui Sanna Majanlahti, ja hyvin valtava joukko pelasi yhteen lavalla. Ei voi olla kovin helppoa luotsata näin isoa porukkaa, jotka eivät ole ammattilaisia.

Rautainen ammattilainen Maarit Kalmakurki hoiti tällä kertaa lavastuksen; suvereenisti ja luovasti. Petrus Tuiskun hienot valot saivat pinnat elämään ja kaiken näyttämään runsaammalta. Pääosin kierrätysmateriaaleista oli Joanna Weckman tiimeineen porukan puvustanut, ja lopputulos näyttää kaikkea muuta kuin kierrätetyltä. Jos nyt jonkun oppilaan kodin vanha verhokangas tai päiväpeitto vähän vilahtaa, niin hyvin istuu joukkoon. Värikästä ja luovaa, vähän hulluakin. Niinkuin tähän sopiikin.

Oli ilo huomata paljon samoja esiintyjiä kuin kahden vuoden takaisessakin versiossa. Moni silloin pienemmän roolin tehnyt oli nyt isommassa osassa. Mutta mahtui mukaan paljon uusia ja lahjakkaita nuoria. Naispääosassa Martina Merenä säkenöi Anni Tervakangas, ihanan heleä-ääninen esiintyjä (viimeksi hän oli Sofia Jagellonica). Oma suosikkini oli herttuan paras kaveri Vestgöte (karismaattinen Mikko Sainio), joka vallotti minut muhevaäänisenä pappina esityksen ekalla kierroksella. Tällä kertaakin pappina oli upeaääninen esiintyjä, nimittäin Saana Hellsten (oli viimeksi Katariina Jagellonica). Myös Alisa Vettenranta Kaarina Hannuntyttärenä lauloi upeasti. Ja sitten vielä Prinssi Juhana eli Teemu Ojanen, wau! Jokaista esiintyjää ei kyllä mitenkään voi mainita, mutta loistavia olivat kaikki. Energiaa ja lavasäteilyä ja tekemisen iloa! Neljä Jagellonican sisarusta lauloi kauniisti yhdessä ja muutenkin duetot ja muut kimppalaulut kuulostivat hyviltä. Petra Karjalainen oli valmentanut porukan kyllä hyvin lauluhommiin; teksti, ajatus ja tunne todellakin välittyvät.

Vielä pitää mainita hienot koreografiat, erityisesti isot joukkokohtaukset olivat tosi näyttäviä. Moona Lehtola ja Kaisu Koittola vastasivat niistä. Rivitanssi tinapillin säestyksellä vei ajatukset Irlantiin.

Kannattaa katsella tekijöiden haastatteluja ja muita tunnelmia esityksen tekemisestä Kangasalan Sanomien sivuilta. 

Toivon todellakin että näitä lahjakkaita esiintyjiä nähdään jatkossakin jossain esiintymislavoilla, rahkeita on! Jos lukiolaisena tekee tämmöistä jälkeä niin mihin sitä aikuisena ehtiikään. Lämmin kiitos joka iikalle joka tämän tekemiseen osallistui!

Hullu prinssi 2.1 on parituntinen ihana irtiotto arjesta, ja osoitus siitä miten lahjakasta sakkia nuorissa piilekään. Vaikka korona vei harmillisesti loppuunmyydyt live-esitykset, ei tekijät jääneet tuleen makaamaan vaan toteuttivat striimauksen suit sait sukkelaan. Yleisön toiveiden mukaisesti sen katseluaikaa on pidennetty alkuperäisen viikon jälkeen! Liput myynnissä 28.2. asti, ja esitys on katsottavissa (lipulla 24 h ajan) maaliskuun loppuun asti. Suosittelen lämpimästi kokemaan tämän! Parasta mitä voit kotisohvallasi katsoa. 

Kuvien copyright Iiro Pekonen (eka ja vika) ja Lassi Koivisto (loput).
Näin esityksen striimin ilmaisella pressilipulla.

Vähemmän ihminen / Teatteri Siperia 29.1.2021

Vihdoin viimein onnistuin näkemään tämän Teatteri Siperian uusimmaisen. Vaikeaa se kyllä on ollut, kiitos koronan joka perui monta esitystä mihin olin menossa. Ja suurin moka oli tietysti omani: ensi-ilta lokakuussa meni ohi, koska näytökset alkavat jo klo 18. Siinä vaiheessa kun olin lähdössä kaupungille, oli esitys jo menossa.. Muutaman kerran ehti käydä jo mielessä että jääkö tämä nyt kokonaan näkemättä. Vaan ei, tammikuun lopulla esitykset taas jatkuivat, huraa!

Marika Heiskasen ja Tuukka Huttusen kirjoittama ja ohjaama Vähemmän ihminen on fragmentaarinen ja ajankohtainen, ajattelemaan haastava ja oivaltava. Näemme pieniä, inhimillisiä tarinoita vihapuheesta, rasismista, suvaitsemattomuudesta, ilmastonmuutoksesta - sekä sovussa elämisestä. Paljon ilahduttavia oivalluksia ja aika synkkääkin huumoria, mutta onhan nämä aiheet rankkoja ja vaikeita. Muutaman (no okei, monta) kertaa on pala kurkussa kun ihmisten kohtalot ja kokemukset lihallistuvat silmien edessä. Esitys pohtii paljon sitä kuka on enemmän tai vähemmän ihminen. Onko Donald Trump vähemmän ihminen kuin Äiti Teresa? Teksti on napakkaa ja paikoitellen aika viiltävääkin. Ja todellakin ajassa kiinni Marinin tissivako-kohuineen ja covidiootti-keskusteluineen. Siperialaiset ovat aina olleet kiinni päivän kuumimmissa aiheissa, ehkä vähän tabuissakin. 

Taitava viisikko muuntaa monitahoiset roolihahmot eläviksi. Anna Kankilan tilastoihin nojaava tutkija tykittää faktaa vihapuheesta, Pekka Heikkisen vammautunut ja katkeroitunut Risto ei sopeudu vammaisen alistuvaan ja hiljaiseen rooliin, vaan järkyttää henkilökohtaisia avustajiaan sekä pelottelee pikkulapsia. Vera Veiskolan sympaattinen Star Warsia fanittava pikku-Harri kokee "herätyksen" ja ajautuu rikolliselle tielle - mutta tulee pelastetuksi hyväsydämisen pizza-Anttonion ansiosta. Behnam Fard Sanei ja Moona Ranta täydentävät upean ensemblen. Tiedän että nämä ihmiset vain näyttelevät, mutta silti sydän sykähtelee näille eläviksi tuoduille hahmoille. 

Miten pienillä asioilla voi sanoa pahasti ja loukata toista, vaikkei just nyt sitä tarkoittaisikaan. Ihan ajattelemattomuuttaan. Sovittelukeskustelu saattaa puhdistaa ilmaa, mutta pyyhkiikö se kaiken pois? Voiko ihminen antaa anteeksi, syvällä sisimmissään.

Simpanssit ja bonobot tarjoavat hyvän tarkkailualustan myös ihmisen toimille ja johonkin heimoon kuuluminen on kovin tärkeää monille edelleenkin. Oli se sitten jalkapallojoukkueen kannattajat tai persujen äänestäjät. Kiusaajat ja häiriköt ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä, heilläkin on perheet ja harrastukset. Miten ihmeessä sitten jollekin tulee mieleen lähettää tappouhkauksia toisille - onko se vain tapa päästellä paineita? Miten paljon sosiaalinen media on mahdollistanut anonyyminä kiusaamisen netissä!

Teatteritila Ratinan kauppakeskuksessa.

Esityksen tuominen Ratinan kauppakeskukseen, tyhjänä olevaan myymälätilaan, on kiinnostava ratkaisu. Toki Teatteri Siperian näytelmiä on totuttu näkemään vaihtelevan monipuolisissa tiloissa. Tämä on rohkea veto: tuodaan esitys sinne missä ihmiset parveilevat, näin koronan aikaankin. Missä eri kulttuurit törmäävät ja mahdollisesti sulautuvat. Tilaan ei kauheasti mahdu katsojia muutenkaan, ja näinä aikoina vain kourallinen eli kymmenen. Sitä tuntee olevansa osa eliittijoukkoa, suorastaan etuoikeutettu, kun pääsee teatteriin tammikuussa 2020. Vaikka kuinka ajatuksena olikin tuoda se esitys pois pompööseistä teatterisaleista. Toki paikkahan oli valittuna jo paljon ennen koronakriisejä.

Moe Mustafan videosuunnittelu sulautuu hienosti taustalla ikkunassa möllöttävään Ratinan stadioniin. Kaupunkinäkymiä, kaikille tuttuja ihmisiä. väliin välähdyksiä ajankohtaisista asioista (kuten vaikkapa kansanedustaja Mäkipään puhe "tehostetaan vieraslajien torjuntaa"). Toimivaa! Anne Kareman mustavalkoiset vaatteet ja monenlaiset pienet asusteet muuntavat hahmoja hyvin. Saija Raskullan äänisuunnittelu yhdessä Behnam Sanein musiikin kanssa luo harmonisen äänitaustan tapahtumille.

Vähemmän ihminen näyttää katsojalle peilin: tässä me ollaan, tämmöisiä tavallisia ihmisiä me kaikki ollaan, näitä samoja tyyppejä on meidän arki ja elämä täynnä. Suvaitsevaisuus tulisi olla myös tekoja. Esityksessä Adolf Hitler, Jeesus ja Greta Thunberg keskustelevat, ja jossain lopulta menee se kaiken anteeksiantavan Jeesuksenkin raja suvaitsevaisuudessa. Vaan silti: olihan Hitlerkin ihminen, ihan sataprosenttisesti, kuten me kaikki. Jokaisella meillä olisi korjattavaa asenteissamme ja käytöksessämme. 

Esitykset jatkuvat 5.3. asti, mutta tilannehan voi muuttua taas koronatilanteen eläessä. Katso Teatteri Siperian sivuilta ajantasaiset tiedot. Ja samasta paikasta saat kätevästi lunastettua lipun. Suosittelen kyllä, ensinnäkin koska esitys on todellakin hyvä, ja toisekseen koska elävää teatteria ei voita mikään, ja näinä aikoina se on hyvin harvinaista herkkua.

Kuvien copyright Moe Mustafa, teatteritilan kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.