Touko-kesäkuun vaihteen Lontoon-matkani pääkohta oli sunnuntaina 1.6. Eli
Lontoon King's Collegessa pidetty
Australia & New Zealand Festival of Literature & Arts, ensimmäinen laatuaan. Siellä oli kaksikin tapahtumaa, joissa molempina oli "päätähtenä" (ainakin mun näkökulmasta) näyttelijä
Ben Whishaw. Olin jo perjantaina käynyt noutamassa lippuni, ja henkilökunta oli superystävällistä. Lehdistöltä oli jäänyt ylimääräisiä kasseja, joten sain hyvän ja tukevan kangaskassin ja kynän ja lehtiön ja viikonlopun sanomalehden. Kiitos vaan The Times!
Paikalle hyvissä ajoin sunnuntaina, melken tuntia ennen tilaisuuden alkua. Molemmat päivän jutut olivat samassa paikassa eli King's Collegen upeassa kappelissa. Vai mitä sanotte näistä parista kuvasta?
Vähän ennen kymmentä pääsimme vihdoin saliin ja menin toiseen riviin vasemmalta katsoen. Oikein hyvä paikka, ja eturiviinkin olisi päässyt. Mä treffasin jonossa suosikkiblogistini Revstanin, jonka kanssa oltiin kyllä etukäteen sovittu tapaaminen. Sekä muutamia muitakin lontoolaiskavereita. Niin ja tässä siis
Revstanin mietteitä päivän molemmista tapahtumista.
Ensimmäinen juttu oli nimeltään
A Double Spring; paneelikeskustelu mitä veti kirjailija ja The Literacy Consultancy -yrityksen perustaja Rebecca Swift. Muina jäseninä olivat Brittien jesuiittajohtaja Simon Bishop, Ben Whishaw sekä australialainen elokuvantekijä, kirjailija ja taitelija Juliet Darling. Keskustelun aiheena oli mm. armo ja usko ja anteeksianto. Darlingin miesystävän poika puukotti isänsä ja siskonsa muutamia vuosia sitten ja Darling kirjoitti aiheesta kirjan, terapiana itselleen. Siippa oli tunnettu taidekuraattori Nick Waterlow, ja itse asiassa tilaisuuden aluksi nähtiinkin 11,5 minuuttinen filmi A Curator's Last Will And Testament, minkä Juliet Darling oli tehnyt yhdessä Steve Sinnin kanssa.
Swift esitteli
Ben Whishaw'n kutsumalla tätä "one of our finest actors". Benillä oli yllään punainen t-paita, nahkatakki, mustat farkut ja mustat kengät. Lyhyehkö tukka, kokoparta ja viikset - Queen-leffan kuvaukset olivat vielä menossa ja Freddie Mercury-look on tietenkin päällä vapaa-ajallakin.
Paneelin aluksi käytiin läpi niitä Waterlow'n muistikirjaan merkitsemää kuraattorin seitsemää suotavaa ominaisuutta (mitä tuossa lyhytelokuvassakin käsiteltiin):
Ja sitten niistä keskusteltiin. Ben sanoi että kaikki nämä koskevat myös häntä, niin taiteilijana kuin yksityishenkilönä. Erityisesti tuo "tyhjä astia" kuvaus; joku voisi mielellään tulla ja täyttää hänet. Miten taiteilija (näyttelijä) on kuin tyhjä astia tai taulu, joka aina täyttyy uudella roolilla. Bishop puhui siitä elämänhimosta, miten voi laulaa ylistystä elämälle ja ilolle. Darling luki muutamia sivuja kirjastaan, mikä oli aika voimakas kokemus ainakin allekirjoittaneelle. Panelistit puhuivat millaiset asiat auttavat ihmistä, joka kokee jotain oikein kamalaa. Darling sanoi että rankan alun jälkeen hän sai tapahtuneesta (miehensä murhasta) valtavasti voimaa.
Waterlow'n murhan jälkeen Australiassa käytiin paljon keskustelua mielenterveysongelmista, niiden hoidoista ja yhteiskunnan vastuusta (pojalla tiedettiin olevan mielenterveysongelmia, oli esittänyt lukuisia tappouhkauksia aiemminkin. Ongelmiin oli koitettu hakea apua). Lääkärit pelkäävät pakkohoitoa ja olisikin vaikeaa sulkea ketään vankilaan sillä perusteella, että tämä ehkä saattaa tappaa joskus jonkun.
Seuraavaksi panelistit puhuivat ihmisen rikkinäisyydestä ja miten siitä voi päästä yli. Ben kommentoi asiaa:
I don’t think I can really say much more than Simon has just said other
than … I’ve never really experienced the same brokenness that Juliet is
describing. I’ve definitely experienced… I think, you know, falling in
love with a person is a similar sensation I suppose in a way of being
broken open. I think that’s another state of openness, and an absolute
force that you feel helpless to resist and it changes the course of your
life. It sort of smashes your life apart […] Something mysterious,
inexplicable and not just in love but it can happen, as you say, walking
around a rose garden or in front of art or on stage.
Jossain vaiheessa Ben kertoi Hamletista, että hän joskus ajatteli esim. ruuanlaittoa kun esitti Hamletia lavalla. Tämä oli siis se läpimurtorooli Trevor Nunnin ohjaamassa Hamletissa 2004 Old Vicissä. Joskus kesken esityksen unohtaa kaiken muun ja itsensä ja ajelehtii elämän virrassa ja saavuttaa eräänlaisen flow-tilan. Ben koki tämän kuulemma muutamia kertoja Hamletia esitettäessä.
"My experience of the best times in my life and performance is when
there has been self forgetfulness and the character is playing you,
something has taken over; there is an ease and a sense of life’s flow."
"I think the sensation of being moved by a piece of art is something that is really good for a person’s soul."
Paljon käytiin läpi myös Darlingin tuntoja ja mitä todella tapahtui ja miten paljon jesuiitat auttoivat häntä alkuaikoina (murhan jälkeen). Tunteet ja kokemukset on kanavoitava jonnekin ja tehdä tragediasta voimavara. Lopuksi yleisö sai esittää kysymyksiä ja kommentteja ja muutamia ihan asiallisia tulikin.
Tilaisuuden jälkeen seurasi hetken kaaosta, kun ihmiset halusivat kaikki hypistellä Whishaw'ta jo kappelissa. Mä en halunnut tunkea minnekään, ja lähdin siitä sitten kaupungille.
Seuraava tilaisuus oli illalla klo 20 alkaen. Se oli koko festivaalin päätösjuttu, ja loppuunmyyty jo aiemmin. Aamun tilaisuudessa olisikin ollut tilaa vielä. Mä tulin takaisin hyvissä ajoin, ja istuin kahvilan puolella nauttimassa hyvää uusiseelantilaista sauvignon blancia. Siispä en päässyt eturiviin, koska en jaksanut jonottaa kappelin ovella kauheassa ruuhkassa.
Illan tilaisuus oli ihan erilainen kuin aamupäivän paneeli. Se pääsi alkamaan parikymmentä minuuttia myöhässä ja loppuikin hieman etuajassa, eli siinä mielessä oli aika lyhyt kyllä (reilut puoli tuntia, vaikka piti olla tunti).
The Song of Solomon oli tapahtuman nimi ja siinä joukko australialaismuusikoita säveltäjä
Mark Bradshaw'n johdolla esitti tähän tilaisuuteen tehtyä musiikkia. Lisäksi Ben ja näyttelijä Cynthia Erivo lausuivat raamatusta Laulujen laulua (eli entistä Salomon Korkeaa veisua). Bradshaw on tehnyt paljon työtä mm. ohjaaja Jane Campionin kanssa (joka on Juliet Darlingin ystävä ja taiteellinen yhteistyökumppani) ja toisaalta hän on nykyään myös Ben Whishaw'n puoliso. Campionin leffan The Bright Star kuvauksissa miehet tapasivatkin (Ben esitti runoilija John Keatsia, Mark teki elokuvan musiikin).
Koko kappeli oli hämäränä, vain sinertävää valoa hieman ja muutama kynttilä. Kellot soivat hiljaisesti, kutsuen peremmälle. Hyvin harras ja seesteinen tunnelma. Muusikot olivat siroittuneet pitkin etuosaa ja näyttelijät keskellä alttarin edessä lausumassa. Musiikki on sellaista verkkaista, soljuvaa, ambient/new age-henkistä. Bradshaw loihti tietokoneelta ja koskettimilta kummallisia ääniä.
I am come into my garden, my sister, my spouse: I have gathered
my myrrh with my spice; I have eaten my honeycomb with my honey; I have
drunk my wine with my milk: eat, O friends; drink, yea, drink
abundantly, O beloved.
Lausunta oli kaunista ja koko tilaisuus oli hyvin kaunis ja eleetön. En siellä sitten tietenkään ottanut kuviakaan. Ja esiintyjät poistuivat keskikäytävää pitkin ja katosivat jonnekin. Vein tuliaiseni yhdelle järjestäjistä, joka vannoi antavansa sen joko Benille tai Markille.
En tiedä pitääkö paikkansa, mutta päivän kummankin tilaisuuden perusteella voisin melkein sanoa että hra Whishaw on hengellinen, ehkä jopa hieman uskonnollinen henkilö.
Kyllä kannatti mennä silti, vaikka joidenkin "fanien" käytös oli pöyristyttävää ja iltatilaisuus oli niin lyhyt. Pidin kovasti kuitenkin kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Sitäpaitsi näillä kahdella festarin teemamaalla on aina erityinen paikka mun sydämessä!
PS. Tässä linkki
viiteen videoon joissa Ben lukee Juliet Darlingin runoja.
Tuliaiset 'Shawsin pariskunnalle :-)
Kaikki kuvat omiani.
