Alan Ayckbournin näytelmä on kepeä farssi, mikä pyörii perheyrityksen ympärillä. Sukulaisuussuhteissa on hetkittäin vaikea pysyä kärryillä, kun on veljeksiä ja niiden vaimoja ja lapsia ja setiä ja muita. Mutta ei sillä oikein ole merkitystäkään tässä tarinan pyörityksessä. Nigel Lindsay esittää suoraselkäistä Jack McCrackenia, joka on juuri ottamassa ohjat appensa perustamassa firmassa. Mä oon nähnyt herran kahdesti lavalla, Donmarin The Same Deep Water As Me:ssä (blogipostaus tulossa) ja RSC:n Richard II:ssa, missä oli sotilaallinen ja jäykkä Bolingbroke (siinä näin kahdesti). Tämä oli hyvin erilainen rooli, ja Lindsaystä löytyy myös farssimoodi!
McCracken-parka huomaakin koko muun lähisuvun olevan korruptoitunut ja sotkeutuneen italialaisen Rivetin (mafia)perheen hämäräbisneksiin. Koita siinä sitten pysyä suoraselkäisenä! Nämä epämääräiset touhut paljastaa niljakas yksityisetsivä Benedict Hough (ihan puistattavan hyytävän hyvä Matthew Cottle, jonka oon nähnyt NT:n The Habit of Art:issa), joka tulee alunperin puhumaan McCrackenin teini-ikäisen tyttären parin punnan suuruisesta myymälävarkaudesta. pikkuhiljaa koko totuus paljastuu ja siinä katsoja saa jännittää kestääkö Jack-parka ainoana rehellisenä...
Paljon vauhtia ja vilskettä lavalla ja muutamia herkullisia hahmoja, kuten Jackin vaimon veli Desmond Ayres (nyhverömäinen Neal Barry) joka haluaa perustaa oman ravintolansa Espanjaan ja on sitä varten kavaltanut rahaa firmasta sekä tämän hysteerinen vaimonsa Harriet Ayres (taitavasti näyttelevä Amy Marston) jolle koiran (jota ei nähdä näyttämöllä kertaakaan) hyvinvointi on maailman tärkein asia. Sekä hauska yksityiskohta on 5 Rivettin veljestä, joita kaikkia näyttelee Gerard Monaco. Jokaisella nöistä (joista vain 1 puhuu englantia) on vuorostaan suhde Jackin veljen vaimon kanssa.
Aika älyvapaa näytelmä, jossa lopussa perhen naiset tekevät ainoan mahdollisen ratkaisun päästäkseen eroon kiristystä harjoittavasta yksityisetsivästä. Sai tässä hetkittäin ihan nauraakin, mutta vähän oli pitkitetty ja junnaava paikoitellen. Farssi ei vaan taida ihan olla mun laji.
Kuvien copyright Johan Persson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti