Luke Treadawayn haastattelu

Kuvan copyright Manuel Harlan

Loistavan Luke Treadawayn haastattelu ScoutLondon.com sivuilta.

[About the Curious incident of the dog in the night-time] “The whole feel and design of the show is like this laboratory of Christopher’s brain in which the rest of the cast exists. Christopher in effect calls on each member of the company to come up and play a part of the story.”

[About National Theatre] “Obviously this building is amazing. The whole feel of being here is very exciting. I remember coming and watching things here when I was at drama school and thinking, ‘Maybe, one day…’. And now I’m performing in my third production here. It’s such a welcoming place to come back to.”

NT Live Frankenstein Suomessa 20.8. ja 27.8.2012

Creature: “Slowly I learnt the ways of humans: how to ruin, how to hate, how to debase, how to humiliate. And at the feet of my master I learnt the highest of human skills, the skill no other creature owns: I finally learnt how to lie.”

Molemmat versiot on nyt nähty. Ja tarttee sanoa että edelleen olen hyvin vaikuttunut. Kestäisi vaikka kuinka monta katselukertaa. Mahtavaa, järisyttävän kaunista ja koskettavaa.

Viikko sitten oli tilaa ihan reilusti Tampereella, mutta tänään oli sitten loppuunmyyty sali. Tosin se oli pieni sali, mutta silti. Aamulehden Valo-liitteessä ollut pieni puffijuttu ehkä auttoi. Tai lauantaina loppunut Sherlock telkkarista?

Kävimme Elinan kanssa keskustelua tänäänkin esityksestä ja meidän mietinnät kummastakin versiosta on luettavissa täältä (eka versio) ja täältä (toka versio).

Mitäs uutta siitä nyt sanoisi... Toiset osaa näytellä, ja toiset ei.

The Guardian kirjotti todella upeasti esityksestä helmikuussa 2011 (lihavointi oma).

Instead it’s a humane, intelligent retelling of the original story in which much of the focus is on the plight of the obsessive scientist’s sad creation, who becomes his alter ego and his nemesis: it’s rather like seeing The Tempest rewritten from Caliban’s point of view.

Lopussa Victor Frankenstein ja luomuksensa todellakin lähentyvät toisiaan, niin fyysiselllä tasolla kuin vielä enemmän henkisesti. Eli Victorin jalat alkavat kramppaamaan ja tulee sellaisia pakkoliikkeitä kuten Creaturellakin. Tämä vielä korostui tämän päivän versiossa, missä Benedict C. esittää Victoria ja Jonny Lee Miller Creaturea. He tuntuvat lopussa melkein muuttuvan yhdeksi, tai yhden ja saman henkilön eri puoliksi. Kuin kaksijakoinen persoona.

Tässä versiossa raiskauskohtaus oli ehkä parempi. Mutta kyllä se vaan niin on, että BC varastaa show'n kummassakin versiossa, ja hänen Creature on parempi ja myös Victor. Näyttelijänä aivan omaa luokkaansa.

The Curious Incident of the Dog in the Night-Time Finnkinolla

Pistetääs mainostaen Finnkinolla esitettävää National Theatren näytelmää The Curious Incident of the Dog in the Night-Time, koska se vaan on niin LOISTAVA!!

Mahdollisuus nähdä Turussa, Tampereella ja Helsingissä, maanantaina 17.9. klo 18. Liput 25 euroa.

Tässä NT:n traileri näytelmästä.

Ja Finnkinon sivuilta sitten lisätietoja ja paikkavaraukset

Vielä Elokuusta

Wikipedian tiivistelmä näytelmästä.

Se on kyllä hieno tarina! Se oli 2010 kun se meni TTT:ssä, tässä siitä yksi kriitiikki. Ja niinkun tossa jutussakin sanotaan, hyvin raskas tarina. Meryl Streep sopii kyllä päärooliin todella hienosti, kun on hyvä rooli ja hyvä näyttelijä.

Henry V kuvia

Vaikkei esityksessä (tietenkään) saanut kuvata - niinkuin ei koskaan - niin rikoin (taaskin) lakia ja otin muutaman. Kas tässä, mahtava Jamie Parker vauhdissa keskiviikon matinea esityksessä Lontoon Globe Theatren lavalta...

Curious Incident kritiikkejä

Muutama arvostelu näytelmästä:

A remarkable performance from Luke Treadaway captures all the hero's zeal, obduracy and terror of tactile contact, and pins down behavioural qualities all of us, at some point, see in ourselves. 

Loppu The Guardianin arvostelusta löytyy täältä.

Maybe the seats labelled with prime numbers are a bit gimmicky, but the grid-like stage on which Christopher’s thoughts are projected allows us an idea of how he perceives the world around him. It is as if it is a chess board and members of the ensemble are the pieces he is using to tell his story, only functioning as characters when he desires them to be present.

Luke Treadaway gives a bravura performance as Christopher, encapsulating everything about the character, from the awkward body language to the many monologues about maths and the solar system which turn out to be amusing and fascinating at the same time. 

Ja jos kiinnostaa lukea koko The Stagen arvostelu

 

The stand-out star, though, is Luke Treadaway as Christopher, who is most definitely an actor to watch. Never mannered or self-conscious, he gives a fine physical performance. Ja linkistä löytyy Daily Mail kriitiikki kokonaisuudessaan.

In normalising the narrative, Stephens has opened the gates for some truly stellar performances. Luke Treadaway is astonishing as Christopher: with his ramrod straight posture, nervously twitching hands and high, precise voice he is strange, funny, brave and sympathetic. But he is also pitiless. Trapped in a world where metaphors and common sense and the colour yellow and his parents' touch will always seem impossibly alien to him, he is without any sentiment. Time Out kehuu myös muita näyttelijöitä

This is a profoundly moving play about adolescence, fractured families, mathematics, colours and lights.

And Luke Treadaway’s remarkable performance in the lead is the best of its kind since David Threlfall’s as Smike in that same RSC Dickens extravaganza; less frenetic, but capturing that essential tone of headlong intellectual assurance and unguarded neediness. Independent kehuu myös

Ja näiden kuvien copyright National Theatre.

Lopuksi vielä pieni huomio... Mun mielestä päähenkilö Christopher muistuttaa näissä kahdessa ylemmässä kuvassa kovasti paljon erästäkin brittinäyttelijää, joka viime aikoina on tullut tunnetuksi Sherlock Holmes-tulkinnastaan. Ja kas, kun tässäkin näytelmässä (tai enemmän ehkä kirjassa) päähenkilön yksi likipitäen pakkomielteistä on Holmes. Ympäri käydään, yhteen tullaan...

Henry V / Globe Theatre 15.8.2012

Elokuun Lontoon-reissulla mahdollisuus nähdä mainio Globen versio Henry V:stä uudelleen...

Pikkuhiljaa käpeksittiin kohti Globe teatteria, jossa Henry V alkoi klo 14. Ja se oli aivan mahtava ja loistava ja erinomainen taas kerran. Paikatkin olivat oikeastaan vallan mainiot, vaikka kauimmasin rivi takana. Oli se vaan hieno, ei voi kun todeta, ja Jamie Parker oli vaan erinomainen!!

Näytelmän jälkeen käpeksintää eteenpäin pitkin Thamesin rantaa. Poikkeaminen Southwark Cathedraliin, missä otin kuvia kunnes pitkätukkainen pappi tms tuli kommentoimaan asiaa, ja lupasi takavarikoida kaikki kameroista ostoksiin... olisi pitänyt ostaa 2 punnan kuvauslupa, mutta sanoi katsovansa asiaa sormien läpi, ja osa kirkosta oli suljettunakin, koska siellä oli alkamassa jumalanpalvelus. Huumorimiehiä ;-)

The Doctor's Dilemma / National Theatre 14.8.2012

Tiistai-illan teatteri oli National Theatren The Doctor's Dilemma. Isompi sali kuin pieni Cottesloe, eli Lyttelton, joka olikin aika tilava. Paikat oli parvella jollain 7. rivillä mutta hyvin sieltä silti näkyi. Kiikareilla tietenkin vielä paremmin :-)

Näkymä lavalle ennen esitystä - hyvin näkyy

Bernard Shaw'n näytelmä sijoittuu tuberkuloosin aikoihin. Keskiössä on uuden hienon parannuskeinon keksijä Sir Colenso Ridgeon (Aden Gillett) sekä nuori riutuva taiteilija Dubedat (jota Tom Burke mainiosti esittää) ja tämän kaunis vaimo Jennifer (Genevieve O’Reilly), joka on valmis kaikkeen pelastaakseen miehensä.

Hieman vakavahenkinen tarina siitä kuka saa päättää kenet pelastetaan. Onko moraalista antaa taiteilijan kuolla tuberkuloosiin vain siksi että tämä on huijari, paatunut pummi - mutta äärimmäisen lahjakas.

Genevieve O’Reilly ja Tom Burke. Copyright NT

Miksi mä tämmösen valitsin katsottavaksi kaikista Lontoon näytelmistä? Tom Burke oli isossa roolissa mainiossa Third Star elokuvassa (josta olen kirjoittanut aiemmin, se pieni independent-leffa mitä on kuvattu Walesissa, ja missä Benedict C. esittää syöpään kuolevaa miestä), ja tykkäsin siitä kovasti. Jotta ei se sen kummempaa syytä tartte. Oli tässäkin tosi hyvä renttuna taiteilijana, mutta hetkittäin vähän hämäsi hyvin Andrew Scott-mainen tyyli. En tiedä oliko se laahava puheen nuotti vai mikä. Ei sillä, Scott on myös loistava, mutta toivon mukaan tämä maneeri oli vain tähän kuuluva.

Tykkäsin kovasti myös Robert Portalin esittämästä heiman keikarimaisesta Mr Cutler Walpolesta. Portal on tuttu mm. elokuvista The King's Speech, The Iron Lady, My Week with Marilyn. Ja australialainen Genevieve O'Reilly oli eteerisen kaunis epätoivoisena muusana (ja nähtiin myös aikalailla paljasta pintaa...)

Väliajalla teatterin parvekkeella, lämmin kesäilta.

NT on paikkana kyllä hieno, jotenkin niin eläväinen eikä lainkaan sellainen laitosteatteri, jäykkä ja kylmäkiskoinen. Vaikkakin rakennus on aika kolkko betonimöhkäle. Mutta jotenkin se on väreillä ja valoilla ja muilla saatu eläväksi. Ja siellä on kyllä huikean hyvä kauppa. Ja kamalasti ravintoloita, kaikenlaista ulkoilmabaaria ja tapahtumaa... Toki The Doctor's Dilemma oli enemmän laitosteatteria kuin vaikkapa edellisen illan kokeellisempi The Curious Incident... Mutta ei silti huono, jos kohta heikoin lenkki tällä reissulla nähdyistä kolmesta näytelmästä.

Väliajalla oli kiva tutustua War Horse-näytelmän tekemisestä kertovaan näyttelyyn ja käydä parvekkeella ihailemassa näköaloja! Toi alla oleva kuva on teatterin parvekkeelta otettu, katsojat vilvoittelevat kaikilla ulkoparvekkeilla.

Ja kun esityksen jälkeen odotti bussipysäkillä bussia, ja upeasti valaistu teatteri oli siinä taustalla, niin... Kyllä mä vaan rakastan niin Lontoota kuin teatteriakin.

Mikä on yksi hienoimpia asioita, siis siinä että pääsee Lontoossa katsomaan näytelmiä, niin näkee oikeasti lavalla ja elävänä näyttelijöitä mitä normaalisti on nähnyt elokuvissa tai telkkarissa. Siis sellaisia mitkä on oikeasti Huippulahjakkaita ja jopa Tähtiä. Ja sitten minä, ihan tavallinen tallaaja ja teatterissakävijä, voin käydä katsomassa näitä lavalla! Musta se on huikeaa ja olen ihan etuoikeutettu tämmöisestä mahdollisuudesta.

 Toinenkin kuva bussipysäkiltä, London Eye ja RFH

The Curious Incident of the Dog In the Night-Time / National Theatre 13.8.2012

Bussi 76 meni suoraan hotellilta Waterloo Bridgelle, eli National Theatren eteen. Haettiin liput lippukassalta, myös tiistaille. Sitten jäi reilu tunti joka käytettiin rannalla kävelyyn ja Waterloon asemalla käyntiin (Oyster Cardin lataus ja Bootsilta hiuslakkaa ja päänsärkylääkettä).

NT:n Cottesloe-näyttämö oli pikkiriikkinen, ja paikat oli näkörajoitteiset parvella. No, kaikki esitykset on ollu loppuunmyytyjä ja noi oli tommosia mitä ne julkaisi lisäpaikkoja. Ja ei maksanu kun 12 puntaakaan. Ja näkörajoitus on suhteellinen käsite, musta ne oli ihan hyvät paikat.  Näyttämö oli keskellä eli neljällä sivulla katsojia. Mutta esitys oli rakennettukin siten että ei ollut mitään etuosaa tai takaosaa lavalla, vaan hyvin oli huomioitu se katsojien sijoittuminen. Ja koska siinä penkkirivissä oli vaan meidän tuolit, niin kaiteeseen nojaamalla näki kaiken loistavasti.

 Näkymä sieltä parvelta alas "näyttämölle"

Siis näytelmä oli Mark Haddonin menestyskirjaan (julkaistu 2003) perustuva The Curious Incident of the Dog in the Night-Time. Näytelmän sivut täällä. Se kertoo 15-vuotiaasta Christopher-pojasta joka on erilainen nuori, siis oikeasti erilainen. Christopher käy erityiskoulua. Naapurin naisen koira löytyy kuolleena pihalta, talikon tappamana, ja poika alkaa selvittämään kuka sen tappoi. Tästä seuraa sitten kaikenlaista, ja Christopher saa selville paljon muutakin kun koiran "murhaajan".

Aivan mielettömän upea näytelmä, sai nauraa ja kyllä tuli pari kertaa tippakin linssiin. Pääosan esittäjä Luke Treadaway eläytyi 15-vuotiaan aspergerpojan pään sisälle NIIN täydellisesti ettei sellaista voisi uskoakaan ellei omin silmin näkisi. Kaikki muutkin olivat ihan huippuja, Niamh Cusack opettajana ja Una Stubbs monissa pienissä rooleissa erityisesti. Ja Christopherin vanhemmat Paul Ritter ja Nicola Walker myös loistavia.

Varsinaisia isoja lavasteita ei ollut, mutta valojen ja efektien käyttö lattialla oli huikeaa. Milloin siihen ilmestyi tekstejä, milloin punaiset led-valot näyttivät pojalle kulkureitin. Christopher myös piirsi lattiaan liidulla. Ja se miten oli toteutettu esim. äidin uintikohtaus ja Christopherin avaruus-kohtaus, kun muut näyttelijät kantavat ja heittelevät. Hetkittäin esitys lähenteli modernia tanssiakin.

Koska mä en osaa olla niin kaunopuheinen, niin tässä linkki Sherlockologyn näytelmäarvioon. Mä olen paljon Twitterissä jutellut Emman kanssa, joka on yksi osa tota porukkaa... ja tykkäsi näytelmästä siis kovasti myös. Kuten myös lehdistö ja kriitikot. Seuraavat pätkät em. arvostelusta.

Instead, he is high functioning, requires clear direct instruction rather than metaphorical or slang answers in conversations, violently shuns physical contact, and is obsessed with numbers and puzzles. The fact that a neighbour’s dog lies murdered on a front lawn is just another problem to be solved to him, though his investigation will lead him down unexpected paths that will turn his world upside down.

The staging of the play itself is extraordinary. Initially quite stark and simple, the gigantic geometric flooring takes the appearance of graph paper and is coated in blackboard paint, allowing Luke Treadaway to draw across it with chalk. The set of the Cottesloe quietly expands and drops, and with the addition of expert lighting and sound design, as well as some dramatic sleight of hand, gives an instant sense of space and location through whip-crack scene transitions. Buildings and vehicles appear as basic floor plans, illuminated in white light, while coruscating Sherlock-like montages of exploding words are projected down onto the stage floor, which in turn is embedded with LED lights on the corners of the graph squares. The result is a visual riot, infused with music and dance-like choreography from the cast that cumulatively builds to a total expression of Christopher’s mindset and at times abject terror of the situations he finds himself in.

Suomalaisillakin on mahdollisuus nähdä tämä, sillä se tulee Finnkinon NT Live-sarjaan näytettäväksi. 6.9. on se virallinen esittämispäivä ainakin Briteissä mutta Finnkino ei ole vielä(kään) ilmoittanut omaa päiväänsä, onko se sama, ja missä kaupungeissa tänä vuonna näitä näytetään. Press stop, Finnkino vihdoin ilmoitti, että näyttää 17.9. tämän, myös Tampereella!! Menen ilman muuta katsomaan uudelleen, sen verran mahtava oli kyllä. Tässä vielä bonuksena BBC:n uutinen näytelmästä.

Sakespearen Kootut Theokset / Hämeenlinnan kesäteatteri 8.8.2012

Keskiviikkona Hämeenlinnan kesäteatterissa, tuttu paikka viime kesältä. Siellä meni Teatteri Siperian ja Hämeenlinnan Kesäteatterin yhteistuotanto Sakespearen Kootut Theokset. Alunperin jo 1987 esitetty The Complete Works of William Shakespeare (Abridged) on brittiläisalkuperää, tietenkin. Porukka Jess Borgeson, Adam Long ja Daniel Singer on se alkuperäissakki jotka tämän tekivät ja esittivät. Nyt asialla olivat Miika Muranen ohjaajana ja Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari rooleissa.

Mikko Nousiainen nyt on tuttu leffoista ja sarjoista. Teemu Palosaari ilahdutti meitän keväällä Lahden Kaupunginteatterin Pikku Vampyyrin pääroolissa. Tuukka Huttunen oli tutunoloinen, mutta en nyt muista mistä. Tarttee sanoa että kaikista kesän teatterikokemuksista tämä oli ehkä hauskin. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin että Shakespeare on niin lähellä sydäntä...

 

Lavan vasen reuna, keskiosa ja oikea reuna.

Ajatuksena on esittää KAIKKI Shakespearen näytelmät kolmen hengen voimin, kahdessa tunnissa. Ja kyllä se toteutuikin. Hulvatonta, ajankohtaista ja äärimmäisen hauskaa. Ennen väliaikaa vedettiin jo kaikki näytelmät ja väliajan jälkeen jäi aikaa Hamletille.

Mä olen nähnyt tän esityksen jossain muodossa monta vuotta sitten, tai ainakin jonkun vastaavantapaisen. Tää olisi kyllä kiva nähdä englanniksikin.

Erityisesti Teemu Palosaari teki vaikutuksen. Miten se ei näyttänyt lainkaan nuorelta Hugh Jackmanilta pikku Vampyyrissä??

Homo! / Tampereen teatterikesä 7.8.2012

Tiistaina tuli käytyä Jonnan kanssa katsomassa uudelleen Kansallisteatterin Homo! musikaali. Tykkäsin siitä kun alkuvuodesta kävin Helsingissä katsomassa, ja kun Jonnakin halusi nähdä niin enhän mä nyt voi sanoa ei hyvälle esitykselle. Ja hyvä tekosyy käydä Tampereen Teatterikesässäkin, kun en muihin esityksiin kerkeä.

Ja erinomainen se oli nytkin. Erityisesti Olavi Uusivirta ja Johannes Holopainen olivat todella mahtavia. Nyt oli CD ilmestynyt myös, silloin kun kävin Hesassa katsomassa ei vielä ollut. Ostin sen kun sain Jonnalta lippurahat käteisellä, ja ei musta 10 euroa paha hinta ole. Musiikki on kuiteskin todella hyvää.

Paikat ei ollu kovin kaksiset, kun ei ollut rahaa ostaa niitä ennen kuin aika viime tipassa. Ei nyt ihan takarivissä, mutta rivillä 14 kuiteskin. Homoa esitettiin 2 kertaa Teatterikesässä ja kumpainenkin oli loppuunmyyty jo hyvissä ajoin.

Kuuma Kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri 2.8.2012

No niin, niinkus 24.7. kirjoitin, niin uusinta oli vaan saatava... Oltiin Minnan kanssa tänään uudelleen katsomassa Pyynikillä LOISTAVA Kuuma Kesä '85. Minna siis ekaa kertaa ja minä toista. Saatiin yksi lippu hankittua normaalisti (soittelemalla lipputoimistolle tarpeeksi usein) ja toista koitettiin sitten saada ovelta. Näytös alkoi kuudelta, varatut liput piti noutaa puoli kuuteen mennessä. Minna oli jonottamassa heti puoli 5 jälkeen, mutta 2 naista oli kuiteskin aiemmin jo paikalla. Meidän jälkeen tuli mahottoman paljon porukkaa vielä.

Lupauksia oli, että jos ei tule pyörätuoliasiakkaita niin muutama muovituoli voidaan kantaa... Mutta sitten tapahtui ihme! Joku jätti hakematta 6 (kuusi) paikkaa, eli me saatiin vierekkäiset, toiselta riviltä, keskeltä!! Myytiin se meidän yksi lippu meidän takana olleelle naiselle, kun se tartti vaan yhden. Uskomaton ja järjettömän hyvä tuuri. Parempia paikkoja ei olisi enää voinu ollakaan.

Esitys oli vähintään yhtä hyvä kun viimeksikin. Ainoa isompi ero oli Aimo Räsäsen vaihtuminen Ville Majamaahan. Ovat koko kesän vuorotelleet roolissa, ja hyvä se on Majamaakin (mutta ei ihan niin hyvä kun Räsänen). Lisäksi oli paljon kohtia muuteltu, siis improvisointia siellä ja täällä. Tällä kertaa petti pokka hieman eri tyypeiltä kun viimeksi.

Meitä suosi lisäksi sää, eli paistoi aurinko melkeen koko illan. Yksi paikannäyttäjä sanoikin että melkein joka esityksessä on satanut vähintään kuuro, eli tyytyväinen saa olla.

Ai niin ja siinä missä Salvequick Johnson oli viimeksi sonnustautunut yhdessä kohtauksessa pelkkään keltaiseen kitaraan, niin tällä kertaa hällä oli sen sijaan yllään pelkkä tennissukka (ja se kitara) :-))) Olisiko eilen Tampereella konsertoinut Red Hot Chili Peppersillä mitään tekoa asian kanssa, herrathan soittivat joskus ainoastaan tennissukissa..

Oli se julmetun upea esitys taaskin ja kaikkea uusia kommentteja ja repliikkejä oli siellä täällä. Esitys myös videoitiin... Niin, ja me päästiin osaksi esitystä, noissa hienoissa Neuvostoliitto-henkisissä lakeissa!

Laulaja kun osoittautuu Mustajärven Pateksi
siinä repee rappaus ja siinä liukee lateksi...

(Pate Mustajärvi oli seurueineen katsomassa näytelmää kanssa. Miltäköhän siitä tuntui, kuunnella omia biisejään "raiskattavan"??)

Lainahöyhenissä / Tampereen Komediateatteri 1.8.2012

Jukat Leisti ja Pitkänen. Kuvan copyright Komediateatteri

Käytiin Minnan kanssa teatterissa myös keskiviikkona. Tampereen Komediateatterin Lainahöyhenissä oli silloin meidän iltaohjelmassa. Tuli samalla tsekattua Komediateatterin uusi katettu katsomokin.

Komediateatterin kotisivu lupaa:

Lainahöyhenissä on komedia miespariskunnasta Georgesta ja Albinista, jotka pyörittävät drag show -ravintolaa. Toinen heistä omistaa ravintolan ja toinen on ravintolan suurin tähti. Kaikki on hyvin kunnes heidän poikansa suunnittelee avioliittoa äärikonservatiivisen senaattorin tyttären kanssa. Tulevan morsiamen isälle ei voida missään tapauksessa paljastaa pojan vanhempien olevan homomiehiä. Seuraa draamaa, itkua, homomaneereiden piilottelua ja naiseksi pukeutumista...

Näytelmä on monille tuttu mm. amerikkalaisena elokuvaversiona Lainahöyhenissä tai Broadwayn musikaalihittinä La Cage aux Folles.

Luvassa romantiikkaa, räiskyvää huumoria, höyheniä, paljetteja ja häikäiseviä sääriä!

 

Juu, päärooleissa Jukka Leisti ja Jukka Pitkänen, ihan hyvin vetivät. Arttu Ratisen takia ehkä eniten tämän halusin nähdä, koska tämä TT:n näyttelijä on vaan loistava. Ja nytkin kyllä suoriutui varsin mallikkaasti. Pienemmissä osissa (senaattorin perhe) Antti Seppä, Emilia Pokkinen ja Mari Turunen - kaikki ammattilaisia. Yksi illan parhaista rooleista oli kyllä Jere Riihisellä, pariskunnan kotiapulaisena. Ihana!!

Mä olen kyllä aina ollut dragshow'n ystävä, ja siksikin tämä oli niin kiva. Ei mitään elämää suurempaa teatteria, mutta ihan sellainen viihdyttävä ilta kummiskin. Jostain syystä yleisö ei ole tainnut löytää tätä, koska nytkin katsomossa oli reilusti tilaa, ja Aamulehdessä kauppaavat lippuja aika voimakkaasti.

Ja joo, häikäiseviä sääriä nähtiin, nimittäin Arttu Ratisen sääristä olisi moni nainenkin kateellinen. Vai mitä sanotte näistä?