Karavaanari - kaikkien kaveri / Pyynikin kesäteatteri 12.6.2024

Muutaman vuoden tauon jälkeen löydän itseni taas Pyynikin kesäteatterin perinteisestä katsomosta. Tällä kertaa sinne minut houkutteli Heikki Syrjä ja Riku Suokas, tai tarkemmin sanottuna heidän uusi kesäteatterikappaleensa Karavaanari - kaikkien kaveri. Vaikken todellakaan ole karavaanari, en heidän ystävänsä, eikä ole mitään muutakaan sidettä koko sakkiin... Mutta toisaalta, Syrjä & Suokas on onnistunut luomaan legendaarisen Vuonna 85 -musikaalin sekä sen moninaiset spin off -jutut. Toki paljon muutakin, mutta omalla asteikollani ei mitään lähellekään tuota yltävää. Siispä Pyynikille!

Karavaanari on "kaikkia" hauskuuttava sketsikomedia, missä juonella ei ole suurensuurta merkitystä.  Matkailuautolla ajellaan, karavaanarielämää vietetään ja siinä sivussa paetaan poliisia ja vähän rakastutaankin. Ja laulaa luikautellaan. Kaikki alkaa siitä kun itsekeskeinen näyttelijä Mikko Aarnela (Lari Halme) osuu vahingossa kylmäverisen teloituksen todistajaksi, ja joutuu pakenemaan murhaajia. Jotka osoittautuvatkin korruptoituneiksi poliiseiksi. 

Pakomenopeliksi valikoituu (taas sattuman oikusta) matkailuauto, jonka omistajan poliisit myös ampuvat. Ja kas, siitä alkaakin sitten takaa-ajo halki suvisen Suomen. Aarnela ei ole aluksi kauhean katu-uskottava karavaanari, mutta ilmiömäisillä näyttelijäntaidoillaan soluttautuu piireihin. Sopeutumisessa auttaa hehkeä YH-äiti Krista (Karoliina Vanne) ja tämän jurottava teini-ikäinen tytär Aamu (Carola Halme).

Ohjauksesta vastaava Suokas ottaa ilon irti näistä tyypeistä. Ja kuten odottaa sopii, karavaanareissa on monenlaista hahmoa. Ester (Marika Heiskanen) hössöttää ja kokkaa siipalleen Väinölle (Matti Nieminen). Porukan johtaja Reino (Heikki Hela) on rauhaa rakastava ja maltillinen kun taas Arto (Jari Ahola) on kuumakalle joka turvautuisi mieluiten suoraan toimintaan. Karavaanarien Eldorado ja heille luvattu ikuinen onnela eli Jumaltenranta on nimittäin uhattuna. Muutama mutka tässäkin toki on, mutta onneksi paikalla on Aarnela näyttelijätaitoineen. Välillä ehditään kyllä viettämään fiestaa tai muuten vaan kekkaloimaan kukkaseppeleissä.

Sekopäinen poliisikaksikko Anneli (Kaisa Hela) ja Jessica (Miia Selin) ovat molemmat aika hurjia tyyppejä, ja tuovat rutkasti lisää kierroksia ja huumoria esitykseen. Mutta tarttee sanoa että niin hyviä kun muut ovatkin, on Aimo Räsänen ehdottomasti show'n kunkku. Hän tekee pienet roolit polkupyöräpoliisina, Parasite Corporationin edustajana ja karavaanarina, mutta illan huikein roolisuoritus on ehdottomasti Influensseri. Merkkilippiksessään, isossa neulepaidassaan, liehuvissa kutreissaan ja kultakäädyissään tämä aina väärään aikaan paikalle hiihtelevä heppu on ihan huikea! 

Nokian Etunäyttämön tutut näyttelijät täydentävät karavaanarien porukan, joten aikamoista vilinää Pyynikin puskissa nähdään. 

Kaiken lomaan kuullaan suomi-iskelmänumeroita, joita vaihtelevalla menestyksellä karavaanarit ja vähän muutkin tulkitsevat. On PMMP:n Rusketusraidat bossanova (?) sovituksella, ja lopuksi toki se aivan kammottava Samuli Edelmannin Karavaanari-renkutus. Olisi tämä ollut ehkä parempi ilman niitä, mutta kenties pienet laulunluritukset kuuluvat kesäteatteriin? Niina Alitalolle kiitos sovituksesta ja laulujen harjoittamisesta. 

Monenlaisia salaseuramaisia kulttimenojakin pääsemme todistamaan, sinänsä hupaisaa mutta. Tämän nähtyäni pidän kyllä karavanaareita entistäkin oudompana sakkina, ettei ainakaan ennakkoluulot vähentyneet. Mietin sitä että onko esityksen tarkoitus olla kunnianosoitus karavaanareille, vai tehdä pilkkaa heistä. Vai olla ihan vaan hauskaa kesäteatteria, vailla sen suurempia tarkoituksia.

No mutta, koska ollaan Pyynikin upeissa maisemissa niin sen kummempia lavasteita ei juuri tarvita. Antti Lauttamäki ja Emmi Niittymäki ovat kuitenkin tehneet Jumaltenrannan ja vähän muuta pientä lavastushommaa paikalle. Isossa roolissa ovat Marjaana Mutasen puvustus sekä kampaukset ja maskit. Erityisesti poliisikaksikon neonväriset kasarivetimet ja jo mainittu Influensserin asuste on nappisuoritus. Muutenhan karavaanarit pukeutuvat melko rennosti ja kesäfiiliksellä.

Näppärää sanailua, vauhdikasta kaahailua, Lari Halmeen monipuolisia koomikontaitoja ja paljon sellaista kevyttä tamperelaisia kulttuuripiirejä lipovia vitsejä ja heittoja. Siinä ehkä esitys pähkinänkuoressa. Kevyttä viihdettä ja uskon että ainakin karavaanarit viihtyvät katsomossa. Erikseen pitää mainita katsomon uusitut penkit, eli nyt on jokaisella selkeästi numeroitu oma penkki, ei tartte enää miettiä kuinka leveellä tai kapealla istuu.

Esityskuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Suomen hevonen / Pyynikin kesäteatteri 20.7.2022

Sirkku Peltolan kirjoittama Suomen hevonen on kyllä yksi nykynäytelmäkirjallisuuden klassikoista, siitä ei ole epäilystäkään. On siis mainiota että se nähdään nyt myös Pyynikin kesäteatterissa, kierrettyään varmaan Suomen kaikki isommat ja pienemmät kesäteatteripaikat vuosien ajan. Ja vieläpä niin että Peltola itse ohjaa. Viime vuosina Pyynikillä on nähty aika vaihtelevantasoisia juttuja, joten nyt luvassa mainio teksti.

Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo vuonna 2001, niin yllättävän ajankohtainen se on vieläkin, siis suurilta teemoiltaan. EU-liittymiset ja markka-ajat on toki ohitettu, mutta noin niinkuin pääpiirteittäin; kyllä hyvä teksti koskettaa ja liikuttaa aina. Tämä on siitä ovela näytelmä että katsoja siirtyy itkusta nauruun ja takaisin aika soljuvasti. Kimurantit perhesuhteet sovitettuna yhteiskunnalliseen kritiikkiin on Peltolan tavaramerkki.

Näin tämän Tampereen työväen teatterissa 2005, ja on riemastuttavaa nähdä miten osa näistä alkuperäisistä näyttelijöistä on vielä mukana. Aimo Räsänen huikentelevaisena Kai Kotalana, Tuire Salenius tämän kärsivänä äitinä Ailina ja Miia Selin reippaana Jaanana. Edelleen kaikki rooleissaan kuin kotonaan (no toisaalta näitä rooleja he esittivät kaikki jatko-osatkin). Tällä kertaa mainion äidin saappaisiin astuu Mari Turunen, ja aika taitavasti hän vanhan rouvan roolissa sanaileekin. Juhani Laitala on Lassi, ex-vaimonsa ja ex-anoppinsa kanssa asuvana maatalon isäntä. Teija Auvinen on tämän uusi naisystävä ja Petra Ahola taas KK eli Jaanan rempseä kaveri. Siinäpä se porukka sitten onkin, täydennettynä oikealla suomenhevosella, joka meidän näytöksessämme oli Kopsahovin Clara. Kovin pieni rooli heposella kuitenkin oli, mutta pääsi sentään estradille.

Kaitsu on vähän luuseri, semmoinen peräkammarinpoika, joka haaveilee isoista rahoista ja karttelee kouluja ja työntekoakin. Oiva suunnitelma rahdata Suomesta vanhat hevosraiskat Sisiliaan teuraaksi ja saaduilla rahoilla ostaa moottoripyörä. Jotenkin hän saa puhelahjoillaan isänsäkin mukaan tähän hullutukseen, ja tämä hankkii naapureilta vielä lisää hevosia. Mitäpä EU-Suomessa vanhoilla hevosilla tekisikään ja kun kohta niiden teurastuskin hankaloituu, uudesta hautaúsmaksusta puhumattakaan. Kyllä Harmo joutaa lähteen kun ei oo enää mitään funktioo, niinkuin Kaitsu asian esittää. Tästä alkuasetelmasta lähtevät tapahtumat niinsanotusti laukalle.

En muistanutkaan miten surkuhupaisaa on Kotaloiden lihatalkoot kun hevosrekka ajaakin ojaan ja miten vaikeaa Lassilla on hevoslihapullien syönti. Peltolan teksti on niin hersyvää ja napakkaa, mutta samaan aikaan vähän tragikoomistakin. Jotenkin on kuvaavaa miten Lassilla ja Aililla on tuvassa omat vesisangot. Ja mikro arkkurahoineen on mummun. Ihminen näemmä sopeutuu monenlaiseen elämään, Lassikin tottuu asioiden salailuun perheen naisväeltä. 

Hannu Lindholm on toteuttanut lavastuksen hyvinkin realistisen näköisillä tulosteilla. Siinä on niin maitolavat kuin ulkorakennukset. Toki Kotaloiden tupa on ihan "perinteinen" lavastus eikä vain kulissi. Aluksi katsoin tulostettuja lavasteita vähän säälien, eiväthän ne sovi lainkaan Pyynikin luontoon! Mutta kyllä ne sopivatkin, kun silmä hieman tottui. Yllättävän realistiset ja kolmiuloitteiset. Marjaana Mutasen puvut henkivät 2000-luvun alkua ja vähän junttimaista maalaismeininkiäkin. 

Kaitsun harrikka-ajot ryyditetään sopivalla musiikilla: Ace of Spades ja Easy Livin' raikaa Pyyynikillä mehevästi. 

Näyttelijät ovat kyllä oivallisia kaikki, mutta jotenkin Tuire Saleniuksen lakoninen Aili iskee sydämeeni eniten. Hän on katkera monestakin asiasta, mutta eteenpäin on silti mentävä. Jos yksi elämän kohokohdista on ollut Lucia-neidon rooli silloin joskus nuorena...

Ihana oli palata näiden hahmojen pariin taas pitkästä aikaa. Loppu oli peltosmaiseen tapaan katkeransuloinen. Huumori on mustaa ja välillä tulee miettineeksi saako tälle edes nauraa. Surku ja sääli tulee näitä ihmisiä, mutta sitten taas toisaalta, itsepähän ongelmansa ovat luoneet. Lassi siksi että lähtee mukaan kaikenlaiseen poikansa hömpätykseen, eikä täytä EU-papereita. Ja Kaitsu tietenkin siksi kun on vähän ketale. Kukapa vanhempi ei halua auttaa lapsiaan ja painamaan villaisella tämän töppäyksiä. Sisilia hiljennetään mummun arkkurahoilla, vaan milläpä mummu sitten haudataan kun Repinkin siivutetaan. Voi näitä! Uskon että tämä toimii oikein mainiosti myös heille keille Kotaloiden sakki on ihan tuntematon perhe.

Esityskuvien copyright Katri Dahlström
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Nuotin vierestä / Pyynikin kesäteatteri 25.6.2019

Koskaan en käynyt katsomassa tätä kotimaista elokuvaa (ilmestyi 2016 alkuvuodesta) vaikka trailerin muistan nähneeni. Ei vaan jotenkaan kiinnostanut. Mutta sen sijaan Pyynikin kesäteatterin versio kiinnosti! Jos houkuttimena on Tiina Weckström ja Juha-Matti Koskela, niin ei edes karaoke esityksen aiheena voi pitää minua poissa!

Nuotin vierestä on siis esitys perhesuhteista, karaokesta ja vähän salsasta ja kuorolaulustakin. Ja vähän kyllä muustakin, niinkuin ihmissuhteista. Päähenkilönä on Arto Mulkonsaari (Juha-Matti Koskela), kireä, pilkunviilaaja insinöörismies, jota pompotetaan niin kotona kuin työpaikallakin. Vaimo Marjukka (Irina Vartia, aika epäkiitollisessa roolissa) on varsinainen rahanahne hirviö, viisivuotissuunnitelmineen. Kaikki suoritetaan, oli kyse sitten nukkumisesta, lapsenteosta tai ylipäätään elämästä. Arton äiti Leena (ihana ihana Tiina Weckström) on vanheneva karaokeen hurahtanut juristi, joka näytelmän alussa laskee puolisonsa tuhkauurnaa. Arto pääsee irrottautumaan ahdistavasta elämästään kun hän vastahakoisesti joutuu kuskaamaan äitiään Kotkaan karaoken SM-kisoihin. Kotkan reissulla sitten sattuu ja tapahtuu, ja lopputulemana elämä ja vapaus (ja uusi rakkaus) koittaa Artollekin!

Pakko kehua kyllä nyt Koskelaa hieman. Vuosien varrella olen nähnyt häntä kymmenissä eri rooleissa TTT:ssä, joten miehen näyttelijäntaidot ovat kyllä tiedossa. Varsin suvereenisti hän tämmöistä jäykkää jännittäjämiestäkin esittää. Mikä kädenliike auton ovia lukitessa!  Bravo Juhis - ja lisää päärooleja!

Tyypilliseen kesäteatteritapaan nähdään paljon outoja/hauskoja ihmisiä, joista osa vaan piipahtaa pikaisesti näkyvillä, osalla on jopa repliikkejäkin. Toki suurinta hupia tuo aviopari Mulkonsaari, koska tämmöisiä tiukkapipoja kuuluu varmaan kaikkien lähipiiriin. Onneksi tätä voi katsoa silti huumorilla, kun Marjukka on vedetty NIIN överiksi. Ohjaaja Ola Tuominen luotsaa isoa porukkaa (mukana mm. 8 vaihtuvaa jäsentä Kamarikuoro Näsistä) varmalla kädellä. Yksi sivuhahmojen suosikeistani oli karaokeraadin jäsen ja teatterijohtaja helvetistä Erik Pöppönen, upeasti Marko Keskitalon tulkitsemana. Myös Samuli Mujeen herkullinen ökynousukaspomo Rainesalo oli hulvaton. Jarmo Perälä töi lempeää lämpöä lavalle sekä kiltillisenä pastorina että karaokekilpailija Vekenä. Pidin kovasti myös elastisesta hotellivirkailijasta (Arttu Soilumo). Ainiin ja sitten oli vielä Lalli, suoraan Armanin muotihuoneelta (oivallinen Seppo Paajanen). Ja monia muita.

Pyynikki on miljöönä ihana, jopa tämmöisenä koleana päivänä. Tuomo Nakarin värikäs lavastus mukautuu maastoon ja maisemaan, ja tänä vuonna kuusikymppisiään viettävä pyörivä katsomo kuljettaa meidät paikasta toiseen. Rahvaanomainen karaokebaari Pataässä, värikäs Kotkan tori, monimalistinen ja tylsä Mulkonsaarien koti tai puuta hyödyntävä hotelli Merikotkan pesä. Hyvin muuntautuvia paikkoja. Koska henkilöitäkin on kymmeniä, niin se vaatii pukusuunnittelultakin pohdintaa. Suomalaisten hieman junttimaista kesämuotia saadaankin sitten nähdä enemmän kuin tarpeeksi, kiitos pukusuunnittelusta Ulla-Maija Peltola.

Koska kyseessä on kesäteatteriesitys mikä kertoo karaokelaulajista, on mukana paljon musiikkia. Harmikseni se tulee taustanauhalta, mutta toki esiintyjät laulavat itse. Ja hienoa, koska mukana on niin hyviä laulajia. Tony Sikström vastaa musiikeista, eli siis taustanauhoista. Ja musiikkihan on sitä normaalia karaokekamaa (tai mistä minä tietäisin, eläessäni en ole karaokea laulanut, paitsi kerran juhannuskotibileissä) eli Aikuinen nainen ja Kaiken takana on nainen ja Albatrossi ja Sata salamaa... Ihan siedettäväähän näitä on kuunnella suvi-illassa. Toisaalta olisi voinut hyödyntää enemmänkin loistavia laulajia porukassa, kuten vaikkapa upeaäänistä Leena Roustia...

Kun käy paljon katsomassa esityksiä niin väkistikin näitä tapahtuu. Nimittäin esityksen keskeyttäviä sairaskohtauksia. Tällä kertaa tuli 10 minuutin tauko, kun katsomosta autettiin henkilö pois. Ja sitten jatkettiin. Häiritseehän se hieman varmaan esiintyjien keskittymistä, mutta ammattilaiset osaavat hommansa.

Jos esityksessä on repliikki: "me säästetään kaikki spermat viikonlopulle!" niin eihän siitä voi olla tykkäämättä!

Nuotin vierestä on ihan kelpoa kesäteatterikomediaa. Ei mitään syvällisempiä pohdintoja, vaikka oli tässä vakavampiakin sävyjä. 2,5 tuntia on ihan ok pituus esitykselle. Ja Pyynikillä oheispalvelut pelaa. Johanna Hartikaisen alkuperäiskäsikirjoituksen dramatisoivat lavalle Hartikainen, Hanna Suurhasko ja ohjaaja Tuominen. Elokuvaa näkemättä en tiedä miten tämä eroaa siitä, mutta varmaan aika lailla. Eikä ainakaan huonompaan suuntaan...

Ainoa asia mikä minua vähän ärsytti esityksessä oli kahden siinä käytetyn auton mainosteippaukset. Ymmärrän että autoliikettä pitää mainostaa, jos sieltä kerran on autot hyvällä diilillä lainaan saatu, mutta silti ne pistävät silmään.

Mutta menkää Pyynikille, lippuja luulisi vielä löytyvän! Menkää juhlimaan pyörivää katsomoa!


Kuvien copyright Joonas Järventie.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ehtoolehdon sankarit / Pyynikin kesäteatteri 15.6.2018

Perinteisesti taas Pyynikillä. Kerrankin keli suosi, eli ensi-ilta oli lämmin ja leppoisa. Hyvä niin. Samaa henkeä oli tämän kesän uutuusnäytelmässäkin eli Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjoihin perustuvassa komediassa Ehtoolehdon sankarit. Leppoisaa menoa, yhteiskuntakriitiikkiä puettuna lempeään huumoriin, lämminhenkistä puuhailua lavalla. Verkkaista touhua - olihan kysessä vanhusten tähdittämä näytelmä. Ei silti mikään paikalleen jämähtänyt juttu.

Ehtoolehto-kirjat on lukematta, mutta ihan kelpo tarinan tästä oli dramatisoinut Seija Holma ja Tommi Auvinen, joista jälkimmäinen vastaa ohjauksestakin. Ei tämä ole mikään perinteinen dekkari, vaan olipa mysteeriä ja rikostakin silti hieman mukana. Kun remontti iskee porukan palvelutaloon Ehtoolehtoon, niin pitää evakoitua jonnekin muualle. Onneksi Anna-Liisan puolisolla Onnilla (Puntti Valtonen) on hyvä väistötila Helsingin Hakaniemessä, ja mitä nyt siitä jos se sattuu olemaan hieman epämääräisen yökerhon näköinen sisustukseltaan. Mutta jotain hämärää on remonttifirmassakin, ja sen henkilökunnassa. Kenellä on puhtaat jauhot pusseissaan ja kenellä ei. Onneksi reipas mummoporukka (ja yksi pappakin) käy ratkomaan mysteeriä ja katoavan korulippaan arvoitusta. Siinä sivussa ehditään tavata jos jonkinlaista tyyppiä ja kokea kaikenlaista muutenkin.

Tarina (vai tapahtumat) on ehkä hieman laahaava, mutta kyllä tätä ihan mukava oli katsella. Tykkäsin vanhustenhoidon ja terveyshuollon kritiikistä, joka ei onneksi lipsunut saarnaamisen puolelle, vaan muistutteli katsojia näistä asioista siinä muun ohessa.

Esityksen suola oli kyllä oivalliset henkilöhahmot, ja niitä esittävät näyttelijät. Napakka ja kaikentietävä Anna-Liisa (Mari Turunen), joka joutuu terveydenhoitojärjestelmän uhriksi, räväkkä, suulas ja aina kaikkeen valmis Irma (Eija Vilpas), lempeä ja auttavainen Siiri (Pirkko Hämäläinen) ja vihannes-miehensä eutanasiaa toivova Margit (Tuija Piepponen). Mummojoukkoa täydentää sotamuistoissaan elävä Tauno (Tom Lindholm) joka lopuksi kuitenkin tarjoaa ratkaisun avaimet. Yli ysikymppiset, monessa liemessä marinoidut mummot eivät vähästä hätkähdä, vaan suhtautuvat avoimesti uusiin asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin. Välillä lirahtaa housuun, välillä mietitään onko kimppakämppä-sanassa tuhma vivahde, välillä syödään siskonmakkarasoppaa. Arkisia asioita.

Sivurooleissa vilahtelee kaikenlaista hörhötintä. Lari Halme vetää yhtä sujuvasti lipevän konsultin, ronskin kotihoitajan tai oudon hautausurakoitsijan roolit ja Miia Selinkin sukkuloi monessa hersyvässä roolissa (tämän palvelutalon pomo on kaamea tyyppi jaksuhaleineen, ja ratikkakuskikin kirvoittaa hymyn huulille). Ville Majamaa jää nyt aika vähälle käytölle, mutta Muhis on kyllä herkullinen hahmo, kuten tämän kaveri Metukkakin (jota tulkitsee Ahmed Issa). Yksi esityksen ehdoton suosikkini oli hurmaava Markus Ilkka Uolevi, joka oli mm. sympaattinen virolainen työnjohtaja Karel. Suomea tässä esityksessä puhutaan monellakin aksentilla, ja vähän muitakin kieliä. Sara-Maria Heinosen vihreätukkainen tyttö oli ensikohtaamisella vielä tosi virkistävän raikas, mutta lopussa liiallinen v-sanan viljely alkoi jo hieman ärsyttämään.

Mikko Saastamoisen upea lavastus juhlistaa helsinkiläisiä rakennuksia. Osa lavastuksesta on rakennettu, kuten upea Ehtoolehto, osa toteutettu tulosteina. Yhtäkaikki, todella kaunista katseltavaa. Ja Pyynikin maisemat nyt on aina ihan oma lukunsa.

Odotuksia ei kauheasti ollut, joten sain yllättyä positiivisesti. Ehtoolehdon sankarit on sellainen hyvänmielen kesäteatteriesitys, joka antaa vähän myös ajattelemisen aihetta. Ja sopii melkolailla kaikenikäisille.


Esityskuvien copyright Leena Klemelä, loppukiitoskuva omani.
Näi esityksen ilmaisella pressilipulla.

Niskavuoren nuori emäntä / Pyynikin kesäteatteri 16.6.2017

En kauhean montaa Niskavuori-näytelmää ole nähnyt, mutta olihan tämä pakko mennä katsomaan. Koska Pyynikin kesäteatteri, Miika Muranen ja... no, siinäpä ne tärkeimmät syyt. Niskavuoren nuori emäntä taipui tällä kertaa musikaaliksi, tai ennemmin ehkä musiikkiteatteriksi. Hella Wuolijoen kaunis kieli kuuluu esityksessä hyvin.

Kohtuuhyvin taipuikin. Keli suosi ensi-iltayleisöä ja lämpimiä tunteita koettiin lavallakin. Tai "lava" on Pyynikin kohdalla ehkä turhan rajaava ilmaus, sillä koko pyörivän lavan ympäristöä hyödynnetään hyvin. Jotenkin tuntuu että kaikki Pyynikillä esitettävät näytelmät sopivat siihen miljööseen kuin nenä päähän. Oli se sitten Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (kyllä, kävin katsomassa tätä puskafarssien kruunaamatonta kuningasta 2001) tai Tuntematon Sotilas (1997). Aina kimmeltää Pyhäjärvi taustalla ja tuuli suhisee korkeissa männyissä.

      

Hyvin se Niskavuoren komea hirsitalokin siinä istuu. Niskavuoren talossa on komea isäntä Juhani (Mikko Nousiainen), kiltti emäntä Loviisa (Maria Pere), Juhanin sisarukset vaisu Antti (Olli Riipinen), pirttihirmu Heta (Petra Karjalainen) ja pyryharakka Kustaava (Ronja Alatalo) sekä iäkäs äitimuori (Sari Havas). Alussa elo tuntuu auvoiselta; Loviisan ja Juhanin lempi kukoistaa, Juhani valitaan valtiopäiville ja porukka voi pistää tanssiksi ja lauluksi. Mutta sitten Loviisalle selviää katkera totuus: meijerska Malviinan (Elina Keinonen) lapsi onkin Juhanin! Tämä kolmiodraama värittää ja varjostaa sitten loppunäytelmää. Loviisa suivaantuu asiasta, lähettää Malviinan poiskin, mutta miehensä mielestä ei saa tätä katoamaan. Mutta koska Loviisa on vahva nainen, hän kovettaa mielensä ja keskittyy talonpitoon. Sekin syö naista, että jossain kohtaa Juhani tunnustaa naineensa Loviisan tämän isän rahojen takia.

  

Komedia tämä ei kyllä ole, eikä yleisöäkään paljoa naurata, muutamia hymähdyksiä ja tyrskähdyksiä lukuun ottamatta. Heta niitä sai aikaan, niin topakan ja perintölakanoistaan kaksin käsin kiinnipitävän Hetan Petra Karjalainen maalaa. Tämä kun laulaa Kielikeitoa, niin on kuin vähän suurempaakin petoa siinä esiin manattaisi (tästä linkistä voit katsoa pienen pätkän pressitilaisuudesta niin saat pienen aavistuksen miltä Heta näytti ja kuulosti). Kun Loviisa sydäsuruissaan karkaa, niin Heta haluaa antaa tälle selkäsaunan. Äidin kuolema on kuitenkin myös Hetalle tosi kova paikka. Heta nouseekin yhdeksi suosikkihenkilökseni koko Niskavuoren porukasta.

   

   

Ohjaaja ja musikaalisovituksen tekijä Miika Muranen luotsaa joukkokohtauksia aina hienosti ja niin nytkin. Siinä piiat ja rengit ja muu Hiskavuoren väki pistää jalalla koreasti Jenni Nikolajeffin koreografioita; viikatteiden ja ämpärien keralla. Tykkäsin myös henkilöohjauksesta; hahmot elivät ja kehittyivät kukin omaan suuntaansa. Varsinkin vahvat naiset olivat pääosassa ja heissä muutokset näkyivät eniten. Erityisesti Loviisassa. Loviisa vajoaa Malviinan ja Juhanin suhteen paljastumisen myötä synkkiin vesiin, mutta nousee sieltä entistä vahvempana. Ehkä hän kanavoi miestään kohtaan tuntevan kaipuun ja rakkautensa Niskavuoren arjen pyörittämiseen, ja onnistuu siinä hyvin. Maria Pere on Loviisana erinomainen. Loviisasta tulee topakka ja tiukka talousihminen, joka ei elättele romanttisia kuvitelmia miehensä suhteen. Lopussa heidän Malviinan myötä viilenneet välinsä sulavat ehkä aavistuksen. Ainakin se verran, että elämä voi jatkua Niskavuoressa Loviisan komennossa.

  

Sari Havas tekee Niskavuoren vanhan emännän lisäksi myös toisen roolin eli Malviinan äiti Jusena. Rempseä, rahanahne ja hauska mummo tuo hieman hilpeyttä muuten aika raskassoutuiseen näytelmään. Myös Puntti Valtonen Loviisan isänä keveyttää tunnelmaa. Koko muukin ensemble esiintyy vauhdikkaasti ja erityisesti hyvin tanssien ja laulaen.

Pakollinen suomalaisen kesäteatterin kännikohtauskin on mukaan saatu, kun Juhani hukuttaa Malviinamurheitaan pulloon. Hyvin Mikko Nousiainen humalaistakin Juhania esittää, ei sillä. Vesikorvo kyllä hieman selvittää päätä. Pakkokin selvitä, kun taloon on tulossa korkea-arvoisia vieraita Meurmania ja Yrjö-Koskista.

Kansanmusiikibändi Saaga Ensemble soi upeasti Pyynikillä Joonas Mikkilän johdolla ja tämän sovittaman musiikin tahdissa. Musiikki sopii mielestäni hyvin sekä kesäteatteriin, Pyynikille että Niskavuoreen. Varsinkin näyttävät joukkolaulukohtaukset toimivat. Okei, välillä niistä tulee ehkä mieleen Värttinä, mutta siihen kehtaa verratakin. Kun naisjoukko alushameissaan manaa Pyhäjärvelle päin niin väreet nousevat katsojan selkään. Sitä odottaa jo myrskytuulen nousevan järven selältä ja pyyhkäisevän koko Niskavuoren yli.

Marjaana Mutasen pukusuunnittelu oli mahtavaa, taas kerran. Se lisäksi että puvut oikein henkivät suomifilmiestetiikkaa, niin ne ilmensivät hyvin kantajansa tunnetiloja, erityisesti naisilla. Alussa kaikilla on sinisen ja harmaan eri sävyjä. Heta mustissaan on kuin joku Tuonelan airut, mutta loppua kohtaan hänenkin vaatteensa saa aavistuksen vaaleampia sävyjä, samalla kun Hetakin ehkä hieman pehmenee. Ruosteenruskea on jo tosi värikäs mustan jälkeen. Myös puvun malli muuttuu kevyemmäksi. Malviinalla provosoivasti kirkkaanpunainen hame; väri mitä kukaan muu ei käytä. Se loimottelee milloin mistäkin puun takaa, vielä sen jälkeenkin kun Malviina on ajettu Niskavuoresta pois. Vauhdikas Kustaava hohtaa kanarialinnunkeltaisessa leningissä. Parhaiten muutos näkyy kuitenkin Loviisan asuissa. Alussa heleän sinistä ja kevyttä, mutta mitä enemmän Loviisa löytää itsensä ja alkaa tosissaan emännöimään, sitä tummemmaksi ja raskaammaksi käyvät asutkin. Bravo!

  

Lavasteissa (Liisa Ikosen suunnittelemissa) liikutaan perinteisillä linjoilla. Malviinan turvekattoinen mökki, bändin punainen perinneaitta ja komea Niskavuoren hirsilinna. Sen reunoilla kiertävät sydänkoristeet kiinnittivät heti huomion. Mistä saisi rakkautta tähän tupaan? Sydänkoristeteema jatkuu aitassakin. Loviisan ja Juhanin heleän kaunista yhteislaulantaa voit kuunnella Polku-laulussa, näytelmän alusta, kun kaikki on vielä hyvin.

Mitäköhän moitittavaa mä keksisin? Ai niin! Niin paljon kun tatuoinneista tykkäänkin, niin en tiedä miten hyvin ylävartaloltaan liki kokonaan tatuoitu renki sopii Niskavuoreen :-) Ehkä semmoinen renki pitäisi paidan yllään ja joku toinen on sitten paidatta? (Kaikesta sitä voinkin "moittia").

Kokonaisuutena tämä musiikillinen Niskavuori-versio sopii varmasti monelle. Perinteisen suomiklassikkokesäteatterin ystäville, musiikkiteatterin ystäville, Pyynikin kesäteatterin ystäville. Esityksiä on 12.8. asti ja Pyynikin suureen katsomoon mahtuu varmasti vielä mukaan.


Kuvat otin itse 31.5. pressitilaisuudessa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Taivaan tulet / Pyynikin kesäteatteri 17.6.2016

Koko illaksi oli luvattu sadetta, mutta niin vaan ei pisaraakaan tippunut. Ilma jopa kirkastui sen verran, että aurinkokin pilkahteli Pyynikillä. Joka eittämättä on ehkä Suomen kaunein kesäteatterimiljöö. Välillä silmät jäävät vaan harhailemaan Pyhäjärven selälle.

Pyynikillä nähdään tänä kesänä suosittuun tv-sarjaan Taivaan tulet perustuva, samanniminen näytelmä. Jatkumoa maalaiskomedioiden sarjalle eli ei ihan omaa suosikkigenreä. Sarjan ekaa kautta toisella silmällä hieman aikoinaan katselinkin (lähinnä kiinnostavien näyttelijöiden vuoksi), mutta kun nää kotimaiset draamasarjat ei vaan ole mun juttu, niin se sitten jäi. Eli kovin selkeitä muistikuvia ei ole, mikä voi olla hyväkin asia.

Kari Väänäsen ja Timo Parvelan käsikirjoittamasta sarjasta tämän on sovittanut ja ohjannut Olli-Matti Oinonen. Kun on 4 tuotantokautta ja 36 tuntia tv-sarjaa niin kysyyhän se taitoa saada se reiluksi kahden tunnin näytelmäksi. Että sikäli nostan hattua.

Vanhempi konstaapeli Rauni palaa lapsuusmaisemiinsa Kemijärvelle, pääkaupunkiseudun hieman kiireisemmästä poliisityöstä. Kotiseudulla asustaa edelleen isä, mutta välit ovat selvästi huonontuneet kolme vuotta aiemmin kuolleen äidin hautajaisten jälkeen. Raunin on vaikea sopeutua verkkaisempaan rytmiin, ja siihen miten eri tavalla Kemijärvellä hoidetaan niin poliisi- kuin muitakin asioita. Kemijärven miljööseen mahtuu niin poliisiasemaa, sellutehdasta, kunnanjohtajan huonetta, terveyskeskusta, lähibaaria kuin Raunin isän mökkiäkin. Paikat ja henkilöt esitellään alussa yhtä kätevästi katsojille kuin Raunillekin.

Henkilökavalkadi on varsin värikästä. On rempseä, englantia viljelevä poliisipäällikkö, karaokea vääntäviä baarienmiehiä, jäyhä mutta symppis (ja vieläpä kuulemma Skandinavian komein urospoliisi) uusi työpari Peltoniemi, mörökölli isäukko, joka on tietenkin sotkeentunut hämäräbisneksiin. On tehtaanjohtaja väkivaltaisine vaimoineen ja tuulihattumainen kunnanjohtajatar. Ja Rauniin ihastunut lääkäri. Siinä sitten näiden kyläläisten toilailuja ja erilaisia kuvioita katsellaan pari tuntia.

Marjatta Kuivaston erinomaisen hieno lavastus jäi kyllä mieleen, hyvin soviteltu sinne Pyynikin maisemiin ja pyörivän katsomon ympärille. Lotta Huitti oli hyvä Rauni, ja löysi sopivan kipakkaa sävyä itseensä aluksi! Esa Latva-Äijö on aina tasaisen hyvä ja perusvarma näyttelijä rooliin kuin rooliin. Leena Roustin ihanaa ääntä olisi kuunnellut enemmänkin karaoken tahdissa. Poro oli kiva yllätys lopussa, varsinkin kun se halusi hamuta jäkäliä kovin innolla.

Kokonaisuutena ihan kelpo kesäteatteria, ja varmaan moni tv-sarjan katsoja tykkää. Minusta hieman tasapaksu tarina, joka sai ainakin tämän katsojan vain muutaman kerran hymähtämään. Mutta kuten sanottu, maalaiskomediagenre ei ole mun juttuni.

Itselle kivinta illassa oli tavata paljon tuttuja, ja varsinkin kun väliajalla pääsin vaihtamaan Murasen Miikan kanssa muutaman sanasen (lähinnä edellisen päivän Eemelistä).


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Leena Klemelä

Avioliittosimulaattori / 12.6.2015 Pyynikin kesäteatteri

Kerrankin keli suosi Pyynikillä, eikä tarvinnut palella! Tuoreen kotimaisen draaman Avioliittosimulaattorin ensi-iltaa vietettiin siis kauniissa ja aurinkoisessa kelissä. Katsomo ei ollut ihan täynnä, mutta aika kattava listaus teatterin lavoilta tuttuja henkilöitä siihenkin joukkoon mahtui.

Ehkä katsomossa oli jopa enemmän talenttia kun lavalla? Tai lavalla ja lavalla, Pyynikin kauniita maisemia ei voi ehkä lavaksi kutsua. Mutta ei tuo komea paikka mitään kummempia lavasteita edes tarvitsekaan. Erkki Saaraisen rakentamat talojen julkisivut riittivät mainiosti. Ja hienot pohjanmaalaiset latomaisemavalokuvataustakankaat.

Veera Niemisen kirjan pohjalta olivat Tommi Auvinen (vastasi myös ohjauksesta) ja Seija Holma kirjoittaneet näytelmäksi tämän rempsakan tarinan. Tarinan suulaasta nelikymppisestä liperiläisnaisesta Ainosta ja tämän kuukauden koeajasta hiljaisemman Jussin tykönä Mynämäellä. Mitä siitä tulee kun iloinen Itä-Suomi kohtaa jäyhän Länsi-.Suomen? Kommelluksia, riitaa, mykkäkoulua, mutta myös hauskoja tilanteita ja lemmen huumaa.

Eniten muuten hieman juonettomassa illassa ilahdutti se runsas murteiden käyttö ja yleensäkin suomalaisten heimojen personaallisuuserot. Tapakulttuuri on kyllä varsin erilaista Mynämäellä, ja tähän Aino törmää jatkuvasti, vaikka yrittää parhaansa. Yrittämistä likalla kyllä löytyy, tämä kun tuppaa hieman muutenkin olemaan sellainen nolojen tilanteiden nainen. Mistä kukaan voi tietää miten kuollut anoppikokelas on leiponut kaikki itse, ja talon miehet eivät syö kaupan kääretorttua. Voi vaikka vainajalle tulla paha mieli.

Näyttelijäkaartissa hääri joukko nimekkäitä konkareita. Mari Turunen eläytyi hyvin rempseän, äänekkään ja elämäänsä säätävän Ainon nahkoihin. Tunnistin tyypistä aika paljon itseänikin, vaikken Itä-Suomesta olekaan kotoisin. Aino on juuri saanut uuden työpaikan, ja etsii itseään ja toki sitä sopivaa miestä. Vaikka onhan tällä jo Tuomo, joka kyllä tarinan alussa työnnetään sivuun (pompahtaakseen esille taas monta kertaa myöhemmin). Entisen kumppaninsa jättää myös Jussi (aina yhtä luotettava Ville Majamaa), joskin hieman tylymmin, eli tekstarilla :-) Jussi on rasittavuuteen asti leppoisa ja pitkämielinen (ja vähäpuheinen), mutta sitten kun tämä hermostuu, niin siitä onkin oksat poissa.

Ainon vanhempina korvia riipova Eija Vilpas (joka itse asiassa toisessa näytöksessä oli pienoinen valopilkku) ja Tom Lindholm. Ärsyttävällä tavalla yhteen hitsautunut aviopari, jotka tosin asuvat erikseen, ja kummallakin on lähestymis- (vai oliko se sittenkin lähentely) kielto.

Ville asustaa isossa maalaistalossa vähäpuheisen ja tunnevammaisen isänsä Unton (ihana Ola Tuominen) ja tämän mörököllimäisen veljen Erkin (hulvaton Esko Roine) kanssa. Tämä veljeskaksikko oli kyllä itselle näytelmän hauskinta antia kaikkine murrejuttuineen ja sanailuineen. Talossa asuu myös itseään etsivä ja äitinsä kuolemasta syyllistynyt Jaakko-veli (Samuli Muje), joka ei ole ihan vielä kolmeakymmentäkolmea täyttänyt.

Kylillä vaikuttaa myös varsinainen monitoimimies Rami, joka taitaa kaiken kakunleivonnasta painepesurin korjaukseen. Janne Kallioniemi hoitaa tämänkin roolin suvereenisti. Ainon ystävätär Tiina (Miia Selin) ja se exä, nykyinen Tiinan hoito Tuomo (Tommi Rantamäki) piipahtavat muutamia kertoja näyttäytymässä.

Yksi kesäisen teatteri-illan elämyksistä on esitystä hienosti tukeva haitaristi (Jenna Vehka-aho), joka putkahtelee tapahtumiin mukaan lurittaen niihin sopivaa musiikkia Uralin Pihjalajasta Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjalaan.

Paljon hauskoja heittoja, ja aika lailla ne tulevat "mörökölliveljesten" suusta. "Simmoine epeli. Jussi toi sit naisen joka ei vaikene". Niin, ja "mä olen turkulainen, me ei avauduta". Nauratti myöskin kun lopun perhejuhlassa niin Ainon kuin Jussin isät haluavat pitää puhetta samaan aikaan, arvattavin seurauksin :-) Karjalaisia moottoriturpia, jopa siinä kohtaa Untokin. Huvitti myös kahvikuppien koko (ja ulkonäkökin!).

Tosin muutama kerta kyllä suorastaan haukotutti. Esimerkiksi se Tipi Siistinen -vitsi, jota oli pitkitetty aivan liikaa. Ja ne lavastetalojen (ikkuna)luukuista puhuvat ihmiset... ei naurattanut. En tiedä sitten mistä johtui, mutta väliajalla ainakin ympäriltäni katosi aika monta ihmistä.

Tuttuun tapaan, Pyynikillä kun ollaan, niin erilaisilla autoilla vedetään pitkin tannerta.

Väliaikatarjoiluihin kuului kääretorttu (no kas kummaa), joka olikin yllätykseksi raikas ja hyvänmakuinen! Mahtoikohan olla Jussin äiteen leipomaa? Sattui myös sellainen pöytäseurue, jonka juttuja olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään (mm. vanha puvustaja, joka oli tekemässä Tuntematonta Sotilastakin Pyynikillä 60-luvulla).

Ei tämä mikään huikea näyttämötaiteen helmi ollut, mutta ihan kiva ja paikoitellen hauskakin. Kun itse tarinassa ei ole juonta nimeksikään, niin ei siitä ihmeitä saa aikaan osaavatkaan tekijät. Peruskesäteatteria, eli ihan katsomisen arvoista kyllä.


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Leena Klemelä/Pyynikin kesäteatteri

Kuuma Kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri 10.7.2013

Kuuma Kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri 12.6.2013

Kuuma Kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri 2.8.2012

No niin, niinkus 24.7. kirjoitin, niin uusinta oli vaan saatava... Oltiin Minnan kanssa tänään uudelleen katsomassa Pyynikillä LOISTAVA Kuuma Kesä '85. Minna siis ekaa kertaa ja minä toista. Saatiin yksi lippu hankittua normaalisti (soittelemalla lipputoimistolle tarpeeksi usein) ja toista koitettiin sitten saada ovelta. Näytös alkoi kuudelta, varatut liput piti noutaa puoli kuuteen mennessä. Minna oli jonottamassa heti puoli 5 jälkeen, mutta 2 naista oli kuiteskin aiemmin jo paikalla. Meidän jälkeen tuli mahottoman paljon porukkaa vielä.

Lupauksia oli, että jos ei tule pyörätuoliasiakkaita niin muutama muovituoli voidaan kantaa... Mutta sitten tapahtui ihme! Joku jätti hakematta 6 (kuusi) paikkaa, eli me saatiin vierekkäiset, toiselta riviltä, keskeltä!! Myytiin se meidän yksi lippu meidän takana olleelle naiselle, kun se tartti vaan yhden. Uskomaton ja järjettömän hyvä tuuri. Parempia paikkoja ei olisi enää voinu ollakaan.

Esitys oli vähintään yhtä hyvä kun viimeksikin. Ainoa isompi ero oli Aimo Räsäsen vaihtuminen Ville Majamaahan. Ovat koko kesän vuorotelleet roolissa, ja hyvä se on Majamaakin (mutta ei ihan niin hyvä kun Räsänen). Lisäksi oli paljon kohtia muuteltu, siis improvisointia siellä ja täällä. Tällä kertaa petti pokka hieman eri tyypeiltä kun viimeksi.

Meitä suosi lisäksi sää, eli paistoi aurinko melkeen koko illan. Yksi paikannäyttäjä sanoikin että melkein joka esityksessä on satanut vähintään kuuro, eli tyytyväinen saa olla.

Ai niin ja siinä missä Salvequick Johnson oli viimeksi sonnustautunut yhdessä kohtauksessa pelkkään keltaiseen kitaraan, niin tällä kertaa hällä oli sen sijaan yllään pelkkä tennissukka (ja se kitara) :-))) Olisiko eilen Tampereella konsertoinut Red Hot Chili Peppersillä mitään tekoa asian kanssa, herrathan soittivat joskus ainoastaan tennissukissa..

Oli se julmetun upea esitys taaskin ja kaikkea uusia kommentteja ja repliikkejä oli siellä täällä. Esitys myös videoitiin... Niin, ja me päästiin osaksi esitystä, noissa hienoissa Neuvostoliitto-henkisissä lakeissa!

Laulaja kun osoittautuu Mustajärven Pateksi
siinä repee rappaus ja siinä liukee lateksi...

(Pate Mustajärvi oli seurueineen katsomassa näytelmää kanssa. Miltäköhän siitä tuntui, kuunnella omia biisejään "raiskattavan"??)

Kuuma Kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri 19.7.2012

Pyynikin Kesäteatteri on myynyt tänä kesänä suunnilleen kaikki esitykset täyteen, eikä ihme!!

Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen. Ohjaus on kahden viimeksimainitun käsialaa.

Kuuma kesä ’85 kertoo Tommin ja Karoliinan seikkailusta suomalaisessa festarikesässä. Näytelmä on oma itsenäinen teoksensa, joka sijoittuu Tampereen Työväen Teatterin menestysmusikaalin Vuonna ’85 keskelle, ajankohtaan joka TTT:n musikaalissa hypätään yli. Pyynikillä nähdään musiikkipitoinen farssi, todellinen road-movie, jossa ennen näkemätön määrä autoja pyörii ympäri kesäteatterin aluetta. (lehdistötiedotteesta).

Aivan mahtavat Risto Korhonen ja Jyrki Mänttäri

Musiikki on tuttuun tapaan Eppuja, Juicea ja Popedaa ja samoin kuin Vuonna 85 jutussa, niin Popeda pesee muut mennen tullen! Vallan erinomaisen sopan ovat nämä ammattilaiset taas keittäneet. Pyörivän lavan ympäristöä ja luontoa on hyödynnetty tehokkaasti. Ja nyt selvisi myös mihin niitä munkin lahjoittamaa kahta suksiparia tarvittiin (komisario Peppone tekee niistä kirveellä selvää).

Janne Kallioniemi ja Jari Ahola radiovieraina 957:ssa.

Osa roolihahmoista (Tommi Turmiola, Karoliina, komisario Peppone ja poikansa Mauno) on tuttuja Vuonna 85:n nähneille, mutta suurin osa ihan uusia tyyppejä. Näyttelijät on muuten noissa samat, mutta Pepposta esittää Markku Toikka, tuo entinen Lapinlahden Lintu. Niin, ne näyttelijät. Aivan loistavia, ei voi muuta. Siis ensinnäkin Mauno Peppone (Jari Ahola), joka on vaan reppana/luttana hahmo, ja Jari Ahola ihan loistava näyttelijä. Tässä selviää mistä Maunon keltainen kitara (millä se soittaa Vuonna 85 näytelmässä) on kotosin :-)

Sitten pitää mainita Kallioniemen Janne, joka esittää Reijo "Reksu" Kukkosta, tuota muuntautumiskykyistä muusikonretaletta. Kolmas nappivalinta on Risto Korhonen, eli Rennie "Salvequick" Johnson, reppana rocktähti rapakon takaa (oisko pikkasen vaikutteita Ozzy Osbournelta, oisko? Ja pikkasen myös Andy McCoy ja Pate Mustajärvi paistaa läpi...). Neljäntenä on vielä mainittava Jyrki Mänttäri, jonka esittämä Pasi "Sherpa" Mäkinen vastasi parhaista one-linereista.

Ja ei voi myöskään olla ylistämättä Aimo Räsästä, joka on TTT:n parhaita näyttelijöitä. Tässä lipevänä rockmanagerina Lester Kinnusena, joka apumiehensä Aimo Kekkeroosin kanssa (hilpeä Mika Honkanen) kulkee huijaamassa muusikoita ja vehkeilemässä venäläisten kanssa. Ja vielä monitoimimies Ola Tuominen, joka vetää neljäkin eri pienempää roolia, omaan hyvään tyyliinsä.

Liikaa juonesta ei voi paljastaa, mutta hauska se on, ratkiriemukas suorastaan! Tarinan ytimessä on Turmiolan Tommi, joka kulkee koko kesän festarilta toiselle, etsien alkukesästä Pyynikillä tapaamaansa Karoliinaa... Matkan varrelle osuu kaikenlaisia hörhöjä, jotka ovatkin paljon herkullisempia hahmoja kuin itse Tommi & Karoliina. On se Hintsasen Sami (Tommina) ihan ok ja kelpo laulaja, mutta tässä show'n varastaa ihan muut hemmot.

Mukana soittaa tietenkin livebändi, monella eri nimellä esiintyvä... Butaani (punkbändi), The Lazarush (80-luvun tukkaheviorkesteri), Kouros (puhdashenkistä ihmepoppia), Alabama House Band... jotka ajelee ympäriinsä avoseinämallisella keikkabussillaan. Hienoa vääntöä ja soittajapojat joutuu näyttelemäänkin aika lailla, enemmän kuin Vuonna 85 näytelmässä.

Tapahtumista valtaosa sijoittuu Orivedelle ja Parikkalaan, ja käsiohjelmassakin pyydetään anteeksi näiden asukkailta. Hah hah haa.

Koitetaan Minnan kanssa saada vielä johkin näytökseen peruutuspaikkoja, koska onhan tämä nyt nähtävä uudelleen! Parasta viihdettä mitä rahalla saa, ja kelikin suosi koko esityksen ajan (aurinko paistoi, mikä tänä kesänä ei ole itsestäänselvyys).

Teatterituristi katsomossa!