Vuosi 2015 sisälti paljon hyvää ja kiinnostavaa teatterin saralla, mutta myös muutamia pettymyksiä. Tanssiesityksiä tuli käytyä katsomassa enemmän kuin ennen, mikä on hyvä ja hieno asia. Sillä puolella tuli koettua varmaan ehkä niitä suurimpia elämyksiä! Kaikkineen ennätysvuosi, peräti 176 esitystä! Sisältäen sirkuksen, tanssin, musikaalit ja perinteisen teatterin. Ja oli siinä oopperaakin.
Tällä kertaa päätin laittaa useamman eri top-jotain listauksen, että saan enemmän hienoja esityksiä esille. Kotimaisista näytelmistä top 10 löytyi loppuviimein aika kivuttomasti. 8 esitystä oli sillain heti, ja paria tartti miettiä lisää. Todellisia huippuja ei ollutkaan niin paljoa, mutta sellaisia "tosi hyviä" oli hirmuisesti.
Tanssiesityksien parhaiden valinta olikin sitten astetta haastavampaa, koska NIIN moni teki suuren vaikutuksen. Musikaali/musiikkiteatterijuttuja tuli nähtyä sen verran vähemmän, että niistä päätin tehdä vain top5 porukan.
Halusin tänä vuonna jakaa näytelmät erikseen Suomessa nähtyihin ja ulkomaisiin, koska muutoin olisi voinut käydä niin että suomalaisia olisi mahtunut joukkoon vain pari. Sen verran kovatasoinen vuosi Lontoossa oli taas tänäkin vuonna. Ja juu, SE Hamlet ei todellakaan mahtunut mun vuoden suosikkeihin, vaan oli yksi suurimpia pettymyksiä. Harmi kyllä.
Jos nyt aloitaan vaikka siitä tanssiesitysten listasta. Nämä eivät sitten ole missään järjestyksessä (tai ajallisesti näkemisjärjestyksessäni kyllä), mutta tässä mun henkilökohtaiset suosikit vuodelta 2015, vassokuu:
TANSSILLISET TOP10
The Ballet Boyz: Young Men. Upea 1. maailmansota-teemainen tanssiesitys.
Tanssiteatteri ERI: Zirkkeli. Niin hauska että oksat pois. Uusintaenskari 2016 alussa.
Tero Saarinen Company: Morphed. Ihan huikean hieno. Klassikko.
Tanssiteatteri ERI: Julia & Julia. Shakespearea modernisti, viarailu Kansallisbaletissa.
HKT & Helsinki Dance Company: Keijukaisneuvos Koo. Fantastinen visuaalinen ilotulitus.
WHS & Sungsoo Ahn Pick-up Group: Swan of Tuonela Upea sekoitus musiikkia, tanssia ja sirkusta.
HKT & Helsinki Dance Company: Jeminan monta elämää J. Karttusen viihdyttävä soolonumero.
Royal Ballet'n La Fille Mal Gardee Oli riivatun hauska, ja siinä oli Steven McRae.
Kansallisbaletti: Pähkinänsärkijä Visuaalinen ilotulitus; hirveän upea!
New Adventures: Edward Scissorhands!! Klassikkoleffa balettiversiona.
Kunniamaininta kyllä vielä Royal Ballet'n neljän lyhyen balettikimarailta Viscera, Afternoon of a Faun, Tchaikovsky Pas de Deux ja Carmen. Sekä ROH:in Pähkinänsärkijälle kanssa.
MUSIKAALI/MUSIIKKITEATTERI TOP5
Musikaali/musiikkiteatterijuttujen valinta ei ollut ihan kamalan vaikeaa.
The Book of Mormon oli juurikin niin räävitön ja hauska kuin olin kuvitellutkin.
Kansallisteatterin Slava! jaksoi viihdyttää useammankin katselukerran.
Gypsy (Savoy Theatre) oli Imelda Stauntonin bravuuri (ja tuli jouluna BBC4:ltä!)
Sugar oli tänä syksynä tarjolla sekä Tampereen teatterin että Kotkan kaupunginteatterin versioina, ja molemmista pidin paljon. Kovin erilaiset, mutta molempi parempi.
Alastomat Kundit Lavalla viihdytti kaikessa paljaudessaankin, erittäin paljon.
Pari kunniamainintaa vielä. Pakko mainita yksi suosikkimusikaalini eli Billy Elliotin, mikä Helsingin kaupunginteatterin käsissä taipui hienosti Suomessakin! Ja TTT:n Desireessä oli varmaan paras käännös! Eikä Kansallisoopperan Phantom of the Opera ollut huono sekään.
Ne ulkomaiset suosikit sitten. Mennään näkemisjärjestyksessä näissäkin.
ULKOMAISET TOP10
The Ruling Class. Loistava vanha klassikko uudelleentulkintana. Kaikki toimi, mutta erityisesti James McAvoy ansaitsisi kaikki mahdolliset palkinnot loistavasta pääroolistaan.
Farinelli and the King voisi olla yhtä hyvin tuolla musiikkinäytelmäosastossa. Miljöö, tarina, musiikki ja Mark Rylance. Upea kombo. Ja Sam Wanamaker Playhouse miljöönä...
The Beaux' Stratagem oli hengästyttävän hauska, hilpeä, ja hulvaton!
Oresteia avasi Almeidan kreikkalaistragediat ja siirtyi myöhemmin West Endille. Järisyttävä kokemus.
Bakkhai jatkoi siitä mihin Oresteia jäi. Hyvin erilainen kaikin puolin, mutta mykistävä. Eikä vähiten Ben Whishaw'in takia.
Three Days in the Country oli ihastuttava slaavilaisdraama, jossa oli myös paljon hauskaa.
Ticking oli intensiivinen, iholle tuleva, intiimi ja aika karsean tylykin. Mutta Tom Hughes ja sen poskipäät!
Henry V tekee aina vaikutuksen, ja tämä juhlavuosiversio RSC:ssä Agincourtin taistelun 600-vuotisjuhlapäivänä nähtynä oli ehkä hauskin versio koskaan. Ja koskettava kuin mikä.
Harlequinade on Rattiganin loistava komedia teatteriseurueen arjesta. Kenneth Branagh oli upea.
The Winter's Tale oli myös näyttelijätyön juhlaa, liki samalla porukalla tehty kuin Harlequinadekin. Lisättynä vaan Judi Denchillä. Mahdollisuus kokea myös 12.1.2016 Finnkinolla.
Kunniamainintoja olisi tukku: Potted Sherlock sai vääntelehtimään naurusta, Oppenheimer oli tiukkaa historiaa (ja John Heffernan pääroolissa), Barbicanin To Kill A Mockingbird vakuuttavine lapsinäyttelijöineen aseistariisuva, Hangmen marssitti lavalle upean ensemblen, Mr Foote's Other Leg oli huikean hauska, Chichesterin kaikki kolme Tsehovia (Ivanov, Platonov, The Seagull) olivat loistavat, ja Sam Wanamaker Playhousen Thomas Tallis kaunista musiikkia tulvillaan. Ja Jane Eyre, vaikkakin näin vain leffassa NT Livessä.
KOTIMAISET TOP10
Vuoden eka näytelmä Kansallisteatterin Pohjalla asetti riman korkealle, ja kevyesti heittämällä suosikkien joukkoon. Valtavan upea ensemble, musiikki, kaikki!
Samassa talossa pysytään edelleen, sillä Omapohjan Red oli hieno. Lavalla vain Seppo Pääkkönen ja Olavi Uusivirta, ja jotenkin tämä taiteilija Mark Rothkosta kertova juttu vaan kolahti.
Kotkaan tuli lähdettyä katsomaan mainio Ystävät Hämärän Jälkeen. Pidin kirjasta, alkuperäisestä leffasta ja näytelmästä Lontoossa. Hienoa toteutus.
Lappeenrannassa vieraili Johannes Holopainen Sotilaspoika -monologinsa kanssa, ja jalat läksivät alta. Sen voi nähdä 2016 myös eri puolilla Suomea, mm. Kansallisteatterissa.
Kumpulan metsäteatterin Sibelius, vampyyrinmetsästäjä oli kaikessa absurdiudessaan ihan ehdoton kesäteatterisuosikki.
Tamperelainen teatterikollektiivi Teatteri Lahjattomat esitti mielikuvitusrikkaan musiikkipitoisen Jonkun on oltava Pan. Hauska Peter Pan-mukaelma.
Kansallisteatterin syksyn suursatsaus Nummisuutarit oli mykistävä, ja piti käydä katsomassa uudelleen että oliko se niin mykistävä. Oli se.
Teatteri Siperian Suorittajat osui ja upposi (ai miten niin minusta kertoi?). Lisäesityksiä alkuvuonna 2016.
Onkohan vähän epäreilua että Kansallisteatterin Tabu pääsee myös suosikkieni joukkoon, mutta se oli vaan niin tajunnan räjäyttävä kokemus. Keväällä 2016 muutama lisäesitys.
Tampereen teatterikesässä oli paljon helmiä, mutta ehkä Uppsalan kaupunginteatterin Vanja-eno oli niistä suurin.
Siinä top10, mutta kunniamainintoja vielä lisäksi muutama:
Sorin Sirkuksen joulushow Las Necalas ja ammattilaisgaala Goes Pro olivat myös kumpikin sirkustaidetta parhaimmillaan. Samoissa tiloissa vedetty Mad in Finland oli myös todella upea retki suomalaisuuden ytimeen. Eikä Hurjaruuthin Talvisirkus Matkalla jäänyt yhtään jälkeen.
Pidin kauheasti myös kokonaisuutena mitä näin Teatteri Jurkassa syksyllä 2016: Ilta Emmin kanssa, Faust ja Das Ria. TTT:n Taivaslaulu väänsi myös sydäntä (sillain hienolla tavalla). Ja Juuso Kekkoselle kanssa, kaikista esityksistään mitä näin vuoden aikana (neljästi).
PETTYMYKSET
Mahtui vuoteen pettymyksiäkin. Jo mainittu Barbicanin suuri ja mahtava (no, ainakin tosi monen mielestä) Hamlet oli itselle iso pettymys. Vaikka näin sen livenä teatterissa kolmasti (mulla oli kyllä alunperin liput viiteen esitykseen, mutta möin sitten ensi-iltalipun rahapulassa, kun ei ollut varaa tehdä vielä yhtä reissua Lontooseen, ja toisen siksi että pääsin katsomaan Bakkhaita toisen kerran), ja vielä NT Livessäkin eli leffateatterissa kerran, niin ei se kolahtanut, ei oikein mitenkään. Ei se nyt ihan totaalinen floppi ollut, mutta... Barbicanissa esitettiin myös keväällä toinenkin juttu mihin olin todella pettynyt; Antigonea ei pelastanut edes ihastuttava Juliette Binoche.
Eli ei ne suurtähdetkään aina onnistu. Yksi ihan kamalimpia kokemuksia oli Amerikasta raahattu produktio The Elephant Man, jonka pääroolissa sössi Bradley Cooper. Vieläkin menee puistatuksia kun vain ajattelenkin sitä.
Jostain syystä Seinäjoen kaupunginteatterin Amadeuskaan ei iskenyt kauheasti. Hämeenlinnan kaupunginteatterin Humiseva Harjukin jäi vaisuksi. KoKo-teatterin Maailma luottaa meihin taisi olla liian korkealentoinen mulle. Kesäteatterikausi oli kaikenkaikkineen aika tylsä.
KRIITIKOT
On aina kivaa jos ja kun kriitikotkin ovat tykänneet samoista esityksistä :-) Brittilehtien teatteri-ihmiset laativat aina loppuvuodesta omista suosikeistaan listauksia.
Guardianin teatterikriitikko Michael Billingtonin listalta löytyy monta omaakin suosikkia. Hänen 10 esityksestään olen nähnyt Hangmenin, Kaikki 3 Chichesterin teatterin Young Chekhov -näytelmää (Platonov, Ivanov, Lokki), Gypsy:n, Oppenheimerin (näin Lontoossa, en RSC:ssä), Man and Supermanin (vain NT Livessä eli leffassa) ja Oresteian. 6/10, ei lainkaan huono (pari niistä mitä en nähnyt oli kylläkin Lontoon ulkopuolella). Kaikki olivat kyllä loistavia, vaikka omien suosikkien listalle pääsikin näistä vain 2.
Guardianin Lyn Gardnerilla on myös kiinnostava listaus; mun näkemiäni ovat Oresteia ja A View From the Bridge (jonka tosin näin jo viime vuonna ennenkuin siirtyi Young Vicistä West Endille). Suurin osa on esitetty muualla kuin Lontoossa.
Whats on Stage -sivuston Matt Trueman listasi suosikkinsa myös. Meillä yhteisiä katselukokemuksia olivat Jane Eyre NT:ssä ja Oresteia. Hälläkin tosi monet suosikeista tulivat Lontoon ulkopuolelta.
Telegraphin Dominic Cavendish mainitsee omalla listallaan monen monta omaakin suosikkiani :-) Vuosikatsauksessaan hän puhuu kyllä myös politiikkaa, eikä vain teatterista.
TILASTOJA
Esityksiä näin 176. Turha kai edes mainita että se oli uusi ennätys. Koitan pyhästi vähentää ensi vuodelle, mutta... Koitan myös lisätä tanssijuttuja ja sirkusta omaan kulttuuriallakkaani.
Vertailukohdaksi näin VAIN 48 elokuvanäytöstä elokuvateatterissa (no, jonkun niistä muutamankin kerran), siis tähän päivään mennessä, vielä olisi kuluvalla viikolla luvassa lisää 2-3 kpl.
Klassisen musiikin konserteissa (lähinnä Tampere Filharmonian, mutta toki muissakin) kävin 24 kertaa. Kevyemmän musiikin keikoilla vain neljästi. Aika surkea määrä se.
LEFFAT TOP10
Laitetaan tähän loppuun myös suosikkileffojen top10 tältä vuodelta, jos ketä kiinnostaa se:
Pride
The Imitation Game
Theory of Everything
Shaun the Sheep
Kingsman
Ex Machina
Miekkailija
Mad Max: The Fury Road
The Lobster
What We Do In The Shadows
Kunniamaininnat: Unbroken, Selma, Cinderella, Ant-Man, The Girl King, Star Wars: The Force Awakens, Mr Holmes, A Little Chaos, Avengers: The Age of Ultron.
Osan näistä näin leffassa jo Lontoossa edellisenä vuonna, mutta ovat nyt tässä listalla. Paitsi Pride oli jo myös viime vuoden listalla, vaikka taisi tulla ensi-iltaan Suomessa vasta alkuvuonna. Osa ei ole tullut Suomessa leffalevitykseen lainkaan.
Ja lopuksi, kyllä tarttee olla aika monesta samaa mieltä eli mitä useimmat (Lontoon) teatterikävijät ajattelivat vuonna 2015.
Ja hei, kyllä noihin esityksiin mihin ei ole vielä linkkejä, semmosia tulee. Joskus.
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
maanantai 21. joulukuuta 2015
3 x Pähkinänsärkijä (Kansallisbaletti, Bolshoi, Royal Ballet) / 19.-21.12.2015
No niin, kolme päivää ja kolme eri versiota Pähkinänsärkijä-baletista on nyt takana. Olipas se mielenkiintoinen ja mieltä avartava kokemus! Miten samasta tekstistä (E.T.A. Hoffamanin tarinasta Nußknacker und Mausekönig) voi saada aikaan kolme näin erilaista tulkintaa! Ihanaakin ihanampi Tšaikovskin musiikki sen sijaan on sama kaikissa.
Maratonin aloitti Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas lauantain matineanäytöksessä (oli muuten 149. esitys!). Sunnuntaina kävin katsomassa viime vuotisen taltioinnin Moskovan Bolshoi baletista Finnkinon Kinopalatsissa ja tänään sitten Royal Ballet'n esitys Lontoosta (taltioitu viime viikolla), jonka näin Hämeenlinnan BioRexissä. En tiedä minkä verran se sitten vaikuttaa tykkäämisiini, että vain yksi oli livenä ja muut leffateatterissa.
Kaikissa oli toki eri sovitukset ja koreografiat. Suomen nykyinen versio (jota on esitetty vuodesta 2002 asti) pohjautuu Wayne Eaglingin ja Toer van Schaykin koreografiaan vuodelta 1995 - ja jälkimmäinen herroista on vielä suunnitellut lavastuksen ja puvutkin. Bolshoi-versio on Juri Grigorovitshin käsialaa vuodelta 1966, Marius Petipan koreografian pohjalta. ROH-version taas on laatinut Peter Wright vuonna 1984, Lev Ivanovin mukaan (mutta Petipan alkuperäiskoreografiasta), mutta hänkin on muutellut sitä reilun 30 vuoden aikana. Miten erilaisia nämä ovatkaan! Eivätkä vain tanssillisesti vaan myös juonellisesti.
Käytän tässä muuten sitten aina sitä nimeä kustakin henkilöstä mitä kukin tuotanto käyttää. Näissä on eroja, koska hahmotkin vaihtelevat! Suomi-versiossa päähenkilö on Klaara, Bolshoissa Marie ja Royal Ballet -versiossa Clara. Tämän pikkuveli on Pekka tai Fritz. Samoin esittäjät vaihtuvat (siis tottakai esittäjät vaihtuvat, mutta...); Bolshoissa sama tyyppi esittää sekä Pähkinänsärkijää että Prinssiä, mutta kahdessa muussa näissä rooleissa on eri tanssijat.
ROH-versiossa Gandalfmainen herra Dosselmeyer on tavallaan pääroolissa, koska tämä suuri taikuri ja silmänkääntäjä on läsnä melkein koko esityksen ajan, orkestroiden koko spektaakkelia. Hän häärii taustalla, koordinoiden ja vetäen temppuja hihastaan yhtä helposti kun hän loihtii maagisia kuvaelmia Claralle. Bolshoi-versiossa hän on aluksi Marien kummisetä, mutta muuttuu sittemmin velhoksi. Kakkosnäytöksessä herraa ei kauheasti enää nähdä Suomen ja Bolshoin versioissa.
On aika mainiota, että kun hollantilaiskaksikko sovitti teosta Suomeen, niin joulukuusi jätettiin pois (koska sellaisia ei ollut yleisesti käytössä 1800-luvun alussa mihin tämä versio sijoittuu) mutta sen sijaan joulupukin apulaisena häärää vuohipukki! Ja joulupukkikaan ei ole mikään punanuttu, vaan sellainen perinteinen, kelsiturkki nurin -mallinen.
Ylimalkaisehkot juonitiivistelmät kustakin: Kansallisbaletti, Bolshoi ja Royal Ballet. Ja tarkemmat esiintyjälistat myös, kustakin näkemästäni versiosta: Kansallisbaletti, Bolshoi ja Royal Ballet.
Hassua miten hiirien/rottien osuus pieneni esitysten myötä. ROH-versiossa Hiirikuningas ja armeijansa nähdään vain pienen hetken 1. näytöksessä. Kansallisbaletin versiossa hiiret hyppäävät lavalla alvariinsa. Tai jostain syystä ne ovat rottia, joita kuitenkin johtaa Hiirikuningas.
No mitä sitten tanssijoista?
Tiina Myllymäki (joka nimitettiin heti meidän esityksen jälkeen Kansallisbaletin Tähtitanssijaksi!) oli ihastuttava Klaara. Sergei Popov (toinen uunituore Tähtitanssija!) oli sekä Drosselmeierin sisarenpoika että prinssi, ja hyvinpä tuokin esiintyi. Klaaran riiviömäistä pikkuveljeä, punatukkaista Pekkaa esitti Xiaoyu He, ja Henrik Burman taas herra Drosselmeyeriä. Raamikasta Pähkinänsärkijää tulkitsi yhtä raamikas Jani Talo.
Bolshoi-versiossa Anna Nikulina oli Marie ja kamalan tekorusketuksen omaava Denis Rodkin tuplaroolissa sekä Pähkinänsärkijänä että Prinssinä. Tässä isoimman vaikutuksen teki kiinalaisen tanssin miestanssija Egor Sarkov ja tämän leiskuvan korkeat hypyt. Ihan kuin miehessä olisi jouset jalkapohjissa!
ROH-versiossa oli vanha konkari Gary Avis Drosselmeyerinä, ihanan mystinen viitanheiluttaja! Francesca Hayward jotenkin hyvin nuoren ja raikkaan näköisenä Clarana. Hans-Peterin (Drosselmeyerin kummipoika) ja Pähkinänsärkijän tuplaroolissa nuori Alexander Campbell. Prinssinä Nehemiah Kish, joka oli kyllä hyvin kuninkaallinen, mutta varsin jäyhäilmeinen, Ja Sugar Plum Fairynä ihanan ihana Lauren Cuthbertson, joka tanssii aina niin kauniisti.
Näissä tuotannoissa on isoja eroja esimerkiksi sillä osallistuuko Clara/Marie/Klaara toisessa näytöksessä tansseihin mukaan, vai tyytyykö vain katselemaan. Lontoon versiossa on paljon kaikkia maagisia "taika"temppuja (esim. ilmaan nouseva Fritz, painovoimaa uhmaava Drosselmeyer) ja Bolshoin versiossakin Drosselmeyer lentää. Alla olevalla videolla paljastetaan muutamia temppuja.
Yksi ehkä kaunein kohtaus (niin tanssissa kuin musiikissakin) on 2. näytöksen Grand Pas Des Deux, missä tanssivat eri versioissa eri henkilöt. Prinssi ja Sugar Plum Fairy TAI Klaara ja Prinssi... Ainakin ROH-versiossa se oli upean upea kohtaus.
Kaikissa on tietenkin satumaisen kauniit, hyvin jouluiset ja maagiset lavastukset ja puvustukset - miten eri näköisenä joulukin näyttäytyy! Ja kaikki projisoinnit ja muut, upeaa. Mä tykkään kauheasti niistä erimaalaisten tansseista, ja niissäkin saadaan näemmä valtavasti variaatioita. Kansallisbaletilla oli upea adonis-Fauni Kreikkalaisessa tanssissa ja ruoskaa heiluttavamimmi Espanjalaisessa tanssissa, Bolshoilla taas hauskin Kiinalainen tanssi.
En ymmärrä enkä hyväksy näitä karkinrapistelijoita ja popkorninmussuttajia kun ollaan katsomassa balettia. En elokuvateatterissa, enkä varsinkaan kun ollaan katsomassa elävää esitystä. Kai lapsikin voisi olla vajaan tunnin (minkä yksi näytös Kansallisbaletissa kestää) syömättä jotain? Voiko? Tai jos on pakko syödä, niin voisiko ne rapisevat kääreet ottaa pois karkeista ennen esitystä, ja rapisevan pussin kanssa. Anteeksi jos olen niuho, mutta kyllä se rapina ja massutus häiritsee vielä enemmän kun on katsomassa balettia tai teatteria, kuin elokuvissa. Nytkin joka esityksessä oli joku äänekkäästi syövä, Hämeenlinnan BioRexissä vieressäni istui ihan aikuinen (ja selkeästi baletin ystävä, joka kävi väliajalla juttelemassa muualla istuville kavereilleenkin koreografioista) joka söi maailman rouskuvimpia leffasnacksejä ikinä, sellaisia hot rod-tyyppisiä. Ja kun kauhean nätisti väliajalla otin asian puheeksi, niin oli kovin loukkaantuneen oloinen. Huoh.
Sattui niin upeasti että uusien tähtitanssijoiden (Tiina Myllymäki ja Sergei Popov) kukituksen lisäksi oli Kansallisbaletin iltapäivän esityksen jälkeen oopperatalolla myös taiteilijatapaaminen. Myllymäen ja Talon lisäksi lasten uteluihin vastailivat Atte Kilpinen ja Terhi Räsänen. Lapsilla oli tosi hauskoja ja kiinnostavia kysymyksiä. Kauanko kukin on tanssinut (Tiina n. 22 v, Terhi n. 25-26 v, Atte n. 3 ja Jani 33v), ja miltä tuntuu olla Tähtitanssija (Tiina: lisää töitä!). Miten tanssija pystyy olemaan niin kauan paikoillaan (paljon harjoittelua) ja miten näkee hiirikypärän läpi (hyvin kun ei niistä punaisista silmistä katsota). Miksi teidän pitää harjoitella? Onks teillä hiki? Miten vois päästä jännityksestä eroon? Miksi joka vuosi esitetään Pähkinänsärkijä? Paras tuli melko lopussa: miksi nhiiripuvussa on niin paljon karvaa (Atte: "haluuksä tulla koskemaan mun karvaa?" - ja pieni tyttö meni paijaamaan).
Lopuksi sai nimmareita (kyllä, minäkin) ja ottaa kuvia itsestään tanssijoiden kanssa (tätä en sentään kehdannut, koska kaikki muut siinä jonossa oli n. 5-9 -vuotiaita). Tämmöisiin tilaisuuksiin on aina kiva päästä osallistumaan!
Mikä sitten oli paras Pähkinänsärkijä näistä kolmesta? Kyllä mä melkein taivun kotimaisen kannalle. Ehkä se vaikutti, että oli ainoa minkä näin livenä. Veikkaan että kärjessä olisi saattanut olla ROH-versio, JOS olisin nähnyt sen livenä ja JOS se olisi ollut semmoinen ilta että suosikkitanssijani Steven McRae olisi vetänyt Prinssin roolin. Muutama viikko sitten katsoin niiden version (vuodelta 2009, missä McRae tanssii nimiroolin) DVD:ltä (kiitos vaan Tampereen Metson kirjaston. Siellä on muuten kiva valikoima muitakin Royal Ballet -esityksiä, peräti kolme missä McRae tanssii). ja olihan se nyt huippu. Mutta näistä versioista Bolshoin on selkeästi "huonoin". Siis eihän se huono ole sekään, mutta kaksi muuta nyt on vaan parempia :-)
Ehkä ensi jouluna on mahdollisuus nähdä tämä Lontoon Covent Gardenissa, ja ehkäpä McRae tanssisi sinä iltana Prinssinä. Aina voi haaveilla...
Ensimmäiset 4 kuvaa Royal Ballet-versiosta, kuvaajana Tristan Kenton
Seuraavat 2 kuvaa Kansallisbaletista, kuvaajana Sakari Viika
Viimeiset 3 kuvaa Bolshoista, kuvaajasta ei mitään tietoa.
Taiteilijatapaamisen kuvat omia.
Näin Kansallisbaletin esityksen ilmaisella pressilipulla, ja Royal Ballet'n version ilmaisella lipulla.
Maratonin aloitti Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas lauantain matineanäytöksessä (oli muuten 149. esitys!). Sunnuntaina kävin katsomassa viime vuotisen taltioinnin Moskovan Bolshoi baletista Finnkinon Kinopalatsissa ja tänään sitten Royal Ballet'n esitys Lontoosta (taltioitu viime viikolla), jonka näin Hämeenlinnan BioRexissä. En tiedä minkä verran se sitten vaikuttaa tykkäämisiini, että vain yksi oli livenä ja muut leffateatterissa.
Kaikissa oli toki eri sovitukset ja koreografiat. Suomen nykyinen versio (jota on esitetty vuodesta 2002 asti) pohjautuu Wayne Eaglingin ja Toer van Schaykin koreografiaan vuodelta 1995 - ja jälkimmäinen herroista on vielä suunnitellut lavastuksen ja puvutkin. Bolshoi-versio on Juri Grigorovitshin käsialaa vuodelta 1966, Marius Petipan koreografian pohjalta. ROH-version taas on laatinut Peter Wright vuonna 1984, Lev Ivanovin mukaan (mutta Petipan alkuperäiskoreografiasta), mutta hänkin on muutellut sitä reilun 30 vuoden aikana. Miten erilaisia nämä ovatkaan! Eivätkä vain tanssillisesti vaan myös juonellisesti.
Käytän tässä muuten sitten aina sitä nimeä kustakin henkilöstä mitä kukin tuotanto käyttää. Näissä on eroja, koska hahmotkin vaihtelevat! Suomi-versiossa päähenkilö on Klaara, Bolshoissa Marie ja Royal Ballet -versiossa Clara. Tämän pikkuveli on Pekka tai Fritz. Samoin esittäjät vaihtuvat (siis tottakai esittäjät vaihtuvat, mutta...); Bolshoissa sama tyyppi esittää sekä Pähkinänsärkijää että Prinssiä, mutta kahdessa muussa näissä rooleissa on eri tanssijat.
ROH-versiossa Gandalfmainen herra Dosselmeyer on tavallaan pääroolissa, koska tämä suuri taikuri ja silmänkääntäjä on läsnä melkein koko esityksen ajan, orkestroiden koko spektaakkelia. Hän häärii taustalla, koordinoiden ja vetäen temppuja hihastaan yhtä helposti kun hän loihtii maagisia kuvaelmia Claralle. Bolshoi-versiossa hän on aluksi Marien kummisetä, mutta muuttuu sittemmin velhoksi. Kakkosnäytöksessä herraa ei kauheasti enää nähdä Suomen ja Bolshoin versioissa.
On aika mainiota, että kun hollantilaiskaksikko sovitti teosta Suomeen, niin joulukuusi jätettiin pois (koska sellaisia ei ollut yleisesti käytössä 1800-luvun alussa mihin tämä versio sijoittuu) mutta sen sijaan joulupukin apulaisena häärää vuohipukki! Ja joulupukkikaan ei ole mikään punanuttu, vaan sellainen perinteinen, kelsiturkki nurin -mallinen.
Ylimalkaisehkot juonitiivistelmät kustakin: Kansallisbaletti, Bolshoi ja Royal Ballet. Ja tarkemmat esiintyjälistat myös, kustakin näkemästäni versiosta: Kansallisbaletti, Bolshoi ja Royal Ballet.
Hassua miten hiirien/rottien osuus pieneni esitysten myötä. ROH-versiossa Hiirikuningas ja armeijansa nähdään vain pienen hetken 1. näytöksessä. Kansallisbaletin versiossa hiiret hyppäävät lavalla alvariinsa. Tai jostain syystä ne ovat rottia, joita kuitenkin johtaa Hiirikuningas.
No mitä sitten tanssijoista?
Tiina Myllymäki (joka nimitettiin heti meidän esityksen jälkeen Kansallisbaletin Tähtitanssijaksi!) oli ihastuttava Klaara. Sergei Popov (toinen uunituore Tähtitanssija!) oli sekä Drosselmeierin sisarenpoika että prinssi, ja hyvinpä tuokin esiintyi. Klaaran riiviömäistä pikkuveljeä, punatukkaista Pekkaa esitti Xiaoyu He, ja Henrik Burman taas herra Drosselmeyeriä. Raamikasta Pähkinänsärkijää tulkitsi yhtä raamikas Jani Talo.
Bolshoi-versiossa Anna Nikulina oli Marie ja kamalan tekorusketuksen omaava Denis Rodkin tuplaroolissa sekä Pähkinänsärkijänä että Prinssinä. Tässä isoimman vaikutuksen teki kiinalaisen tanssin miestanssija Egor Sarkov ja tämän leiskuvan korkeat hypyt. Ihan kuin miehessä olisi jouset jalkapohjissa!
ROH-versiossa oli vanha konkari Gary Avis Drosselmeyerinä, ihanan mystinen viitanheiluttaja! Francesca Hayward jotenkin hyvin nuoren ja raikkaan näköisenä Clarana. Hans-Peterin (Drosselmeyerin kummipoika) ja Pähkinänsärkijän tuplaroolissa nuori Alexander Campbell. Prinssinä Nehemiah Kish, joka oli kyllä hyvin kuninkaallinen, mutta varsin jäyhäilmeinen, Ja Sugar Plum Fairynä ihanan ihana Lauren Cuthbertson, joka tanssii aina niin kauniisti.
Näissä tuotannoissa on isoja eroja esimerkiksi sillä osallistuuko Clara/Marie/Klaara toisessa näytöksessä tansseihin mukaan, vai tyytyykö vain katselemaan. Lontoon versiossa on paljon kaikkia maagisia "taika"temppuja (esim. ilmaan nouseva Fritz, painovoimaa uhmaava Drosselmeyer) ja Bolshoin versiossakin Drosselmeyer lentää. Alla olevalla videolla paljastetaan muutamia temppuja.
Yksi ehkä kaunein kohtaus (niin tanssissa kuin musiikissakin) on 2. näytöksen Grand Pas Des Deux, missä tanssivat eri versioissa eri henkilöt. Prinssi ja Sugar Plum Fairy TAI Klaara ja Prinssi... Ainakin ROH-versiossa se oli upean upea kohtaus.
Kaikissa on tietenkin satumaisen kauniit, hyvin jouluiset ja maagiset lavastukset ja puvustukset - miten eri näköisenä joulukin näyttäytyy! Ja kaikki projisoinnit ja muut, upeaa. Mä tykkään kauheasti niistä erimaalaisten tansseista, ja niissäkin saadaan näemmä valtavasti variaatioita. Kansallisbaletilla oli upea adonis-Fauni Kreikkalaisessa tanssissa ja ruoskaa heiluttavamimmi Espanjalaisessa tanssissa, Bolshoilla taas hauskin Kiinalainen tanssi.
En ymmärrä enkä hyväksy näitä karkinrapistelijoita ja popkorninmussuttajia kun ollaan katsomassa balettia. En elokuvateatterissa, enkä varsinkaan kun ollaan katsomassa elävää esitystä. Kai lapsikin voisi olla vajaan tunnin (minkä yksi näytös Kansallisbaletissa kestää) syömättä jotain? Voiko? Tai jos on pakko syödä, niin voisiko ne rapisevat kääreet ottaa pois karkeista ennen esitystä, ja rapisevan pussin kanssa. Anteeksi jos olen niuho, mutta kyllä se rapina ja massutus häiritsee vielä enemmän kun on katsomassa balettia tai teatteria, kuin elokuvissa. Nytkin joka esityksessä oli joku äänekkäästi syövä, Hämeenlinnan BioRexissä vieressäni istui ihan aikuinen (ja selkeästi baletin ystävä, joka kävi väliajalla juttelemassa muualla istuville kavereilleenkin koreografioista) joka söi maailman rouskuvimpia leffasnacksejä ikinä, sellaisia hot rod-tyyppisiä. Ja kun kauhean nätisti väliajalla otin asian puheeksi, niin oli kovin loukkaantuneen oloinen. Huoh.
Lopuksi sai nimmareita (kyllä, minäkin) ja ottaa kuvia itsestään tanssijoiden kanssa (tätä en sentään kehdannut, koska kaikki muut siinä jonossa oli n. 5-9 -vuotiaita). Tämmöisiin tilaisuuksiin on aina kiva päästä osallistumaan!
Mikä sitten oli paras Pähkinänsärkijä näistä kolmesta? Kyllä mä melkein taivun kotimaisen kannalle. Ehkä se vaikutti, että oli ainoa minkä näin livenä. Veikkaan että kärjessä olisi saattanut olla ROH-versio, JOS olisin nähnyt sen livenä ja JOS se olisi ollut semmoinen ilta että suosikkitanssijani Steven McRae olisi vetänyt Prinssin roolin. Muutama viikko sitten katsoin niiden version (vuodelta 2009, missä McRae tanssii nimiroolin) DVD:ltä (kiitos vaan Tampereen Metson kirjaston. Siellä on muuten kiva valikoima muitakin Royal Ballet -esityksiä, peräti kolme missä McRae tanssii). ja olihan se nyt huippu. Mutta näistä versioista Bolshoin on selkeästi "huonoin". Siis eihän se huono ole sekään, mutta kaksi muuta nyt on vaan parempia :-)
Ehkä ensi jouluna on mahdollisuus nähdä tämä Lontoon Covent Gardenissa, ja ehkäpä McRae tanssisi sinä iltana Prinssinä. Aina voi haaveilla...
Ensimmäiset 4 kuvaa Royal Ballet-versiosta, kuvaajana Tristan Kenton
Seuraavat 2 kuvaa Kansallisbaletista, kuvaajana Sakari Viika
Viimeiset 3 kuvaa Bolshoista, kuvaajasta ei mitään tietoa.
Taiteilijatapaamisen kuvat omia.
Näin Kansallisbaletin esityksen ilmaisella pressilipulla, ja Royal Ballet'n version ilmaisella lipulla.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Hurjaruuth: Talvisirkus Matkalla / 20.12.2015
Jostain syystä en ole koskaan päässyt katsomaan Hurjaruuthin joulusirkusesityksiä, mutta onneksi nyt oli siihen mahdollisuus (sinullakin on, sillä esityksiä on vielä 10.1.2016 asti, jos onnistut saamaan lipun)! Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja tästä edes aion käydä esityksissä joka vuosi.
Juonellinen sirkusesitys on kyllä aina hitusen parempi kuin vain sarja irrallisia akteja. Talvisirkus Matkalla seurasi hieman reppananoloista joulupukkia tämän matkalla, no, kirjaimellisesti maailman ympäri. Kaljaanmenevä ja kamalissa pitkissä kalsareissa viihtyvä pukki käy ties vaikka missä. Ja kohtaa ties vaikka ketä taitavia esiintyjiä eksoottisissa kohteissaan.
Sirkusorkesteri Maradentro eksoottisine instrumentteineen (mm. charango) soittaa ylhäällä parvella, milloin ei joku näistä multi-instrumentalisteista ole mukana estradilla osana esitystä. Trio Antonio Alemanno, Juuso Hannukainen ja Eero Savela on kyllä monipuolinen pumppu; joulupukin joka vierailukohde saa omanlaisen musiikkinsa. Bravo!
Talvisirkus Matkalla pyyhkäisee hetkittäin jalat alta, ja hetkittäin salpaa hengen ja hetkittäin saa nauraa käkättämään melkein tukehtumiseen asti. Hurjaruuthin perinteisiin kuuluvat tontut ja possut seikkailevat pitkin iltaa mukana (possustriptease/tankotanssi, no huh!).
Loistavia akrobatianumeroita. Viidakon koreasulkaisten lintujen kosiomenotansseja. Maailman söpöin vauva kuoriutuu munasta (koko yleisö voihkaisee yhteen ääneen). Baaritiski jossain villissä lännessä juopuneine baarimikkoineen, ja asiakkaina astronauttia, possua ja amissin näköistä pianistia. Ja joulupukki! Cowgirl ja mainio ruoskanäytös! Ilma-akrobatiaa kultaisien hulavanteiden kanssa. "Ei ole kauppamatkustajan työ helppoa" - no ei näyttäisi olevan.
Arabin ja juutalaisen kohtaaminen, ja huikeat parranvenytyskisat yleisön huudattamisen avulla. Arabinaisten tanssi burkat päällä, ja tadaa, yhden alta löytyykin trikkaava ninja! Tämä oli ehkä mulle koko esityksen kohokohta, koska trikkaus on vaan niin hienoa. Vellu Saarela on vaan niin PRO!! Kahden pitkälettitytön pariakrobatianumero permannolla, wau. Musiikissa on mainioita itämaisia rytmejä. Väliajalle mennään hienon ihmishyljenäytöksen jälkeen. Kyllä ihmisessä uimaräpylöiden kera on paljon samaa kuin hylkeessä, kiäh kiäh.
Tauon jälkeen punavalkoisessa "perinteisessä" sirkusteltassa mellastaa joukko vaarallisia eläimiä! Hui! Mutta sitten nämä toinen toistaan söpömmät pedot pääsevät vapaaksi yleisön joukkoon; siili, orava, hiiri, poro ja kalkkuna. Oi voi miten suloisia. Me pääsemme eläinten hyökkäyksen jälkeen katsomaan kuinka pukki rullaa autoromullaan jonnekin Siperian syrjäseudun autokorjaamoon...
Sieltä Turkkiin, paikalliseen kebab-pizzeriaan, missä pizzamies vaimoineen vetää hienon (jalka)akrobatianumeron! Mukana on niin pizzapohjat kuin kebabrullakin :-) Ja lentävä matto possumatkustajineen! Sinappihuntuinen possu :-) Kiinassa päästään renkaiden maailmaan. Huh, mitä loikkia ja kiepahduksia; trikkausta, breakdancea ja ties vaikka mitä. Ja lohikäärme! Ja ihmeellinen vauva (Alma Klemm) miniatyyrikeisarin asussaan lohikäärmeen suussa, voi elämän kevät. Lopulta pukki pääsee matkoiltaan kotiin lentävän potkuripolkupyörän matkassa. Kotiin kertomaan tontuille seikkailuistaan.
Oli kyllä niin hurja matka että oksat pois. Varsinkin kun kaikki omat suosikkisirkusnumerot (akrobatiaan liittyvät) olivat mukana, ja paljon ennennäkemätöntäkin. Huikeaa, huikeaa! Maksim Komaro oli ohjannut ja käsikirjoittanut tämän spektaakkelin.
Ihan vuoden parhaita sirkusesityksiä ihan selkeästi. Niin paljon kuin tykkäänkin Sorin Sirkuksen jutuista, niin kyllä nuorissa harrastajissa ja aikuisissa ammattilaisissa on eroa. Molempi parempi. Aion palata ensi vuonna, ja sitä seuraavana ja... KIITOS!
Esitysvalokuvien copyright Jouni Ihalainen ja Riku Virtanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Aulatilojen kartat ja eri puolilta maailmaa olevat koristelut
johdattivat sirkusvieraat vieraisiin maailmoihin.
johdattivat sirkusvieraat vieraisiin maailmoihin.
Juonellinen sirkusesitys on kyllä aina hitusen parempi kuin vain sarja irrallisia akteja. Talvisirkus Matkalla seurasi hieman reppananoloista joulupukkia tämän matkalla, no, kirjaimellisesti maailman ympäri. Kaljaanmenevä ja kamalissa pitkissä kalsareissa viihtyvä pukki käy ties vaikka missä. Ja kohtaa ties vaikka ketä taitavia esiintyjiä eksoottisissa kohteissaan.
Sirkusorkesteri Maradentro eksoottisine instrumentteineen (mm. charango) soittaa ylhäällä parvella, milloin ei joku näistä multi-instrumentalisteista ole mukana estradilla osana esitystä. Trio Antonio Alemanno, Juuso Hannukainen ja Eero Savela on kyllä monipuolinen pumppu; joulupukin joka vierailukohde saa omanlaisen musiikkinsa. Bravo!
Talvisirkus Matkalla pyyhkäisee hetkittäin jalat alta, ja hetkittäin salpaa hengen ja hetkittäin saa nauraa käkättämään melkein tukehtumiseen asti. Hurjaruuthin perinteisiin kuuluvat tontut ja possut seikkailevat pitkin iltaa mukana (possustriptease/tankotanssi, no huh!).
Loistavia akrobatianumeroita. Viidakon koreasulkaisten lintujen kosiomenotansseja. Maailman söpöin vauva kuoriutuu munasta (koko yleisö voihkaisee yhteen ääneen). Baaritiski jossain villissä lännessä juopuneine baarimikkoineen, ja asiakkaina astronauttia, possua ja amissin näköistä pianistia. Ja joulupukki! Cowgirl ja mainio ruoskanäytös! Ilma-akrobatiaa kultaisien hulavanteiden kanssa. "Ei ole kauppamatkustajan työ helppoa" - no ei näyttäisi olevan.
Arabin ja juutalaisen kohtaaminen, ja huikeat parranvenytyskisat yleisön huudattamisen avulla. Arabinaisten tanssi burkat päällä, ja tadaa, yhden alta löytyykin trikkaava ninja! Tämä oli ehkä mulle koko esityksen kohokohta, koska trikkaus on vaan niin hienoa. Vellu Saarela on vaan niin PRO!! Kahden pitkälettitytön pariakrobatianumero permannolla, wau. Musiikissa on mainioita itämaisia rytmejä. Väliajalle mennään hienon ihmishyljenäytöksen jälkeen. Kyllä ihmisessä uimaräpylöiden kera on paljon samaa kuin hylkeessä, kiäh kiäh.
Tauon jälkeen punavalkoisessa "perinteisessä" sirkusteltassa mellastaa joukko vaarallisia eläimiä! Hui! Mutta sitten nämä toinen toistaan söpömmät pedot pääsevät vapaaksi yleisön joukkoon; siili, orava, hiiri, poro ja kalkkuna. Oi voi miten suloisia. Me pääsemme eläinten hyökkäyksen jälkeen katsomaan kuinka pukki rullaa autoromullaan jonnekin Siperian syrjäseudun autokorjaamoon...
Sieltä Turkkiin, paikalliseen kebab-pizzeriaan, missä pizzamies vaimoineen vetää hienon (jalka)akrobatianumeron! Mukana on niin pizzapohjat kuin kebabrullakin :-) Ja lentävä matto possumatkustajineen! Sinappihuntuinen possu :-) Kiinassa päästään renkaiden maailmaan. Huh, mitä loikkia ja kiepahduksia; trikkausta, breakdancea ja ties vaikka mitä. Ja lohikäärme! Ja ihmeellinen vauva (Alma Klemm) miniatyyrikeisarin asussaan lohikäärmeen suussa, voi elämän kevät. Lopulta pukki pääsee matkoiltaan kotiin lentävän potkuripolkupyörän matkassa. Kotiin kertomaan tontuille seikkailuistaan.
Oli kyllä niin hurja matka että oksat pois. Varsinkin kun kaikki omat suosikkisirkusnumerot (akrobatiaan liittyvät) olivat mukana, ja paljon ennennäkemätöntäkin. Huikeaa, huikeaa! Maksim Komaro oli ohjannut ja käsikirjoittanut tämän spektaakkelin.
Ihan vuoden parhaita sirkusesityksiä ihan selkeästi. Niin paljon kuin tykkäänkin Sorin Sirkuksen jutuista, niin kyllä nuorissa harrastajissa ja aikuisissa ammattilaisissa on eroa. Molempi parempi. Aion palata ensi vuonna, ja sitä seuraavana ja... KIITOS!
Esitysvalokuvien copyright Jouni Ihalainen ja Riku Virtanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
perjantai 18. joulukuuta 2015
Mestaritontun seikkailut / Tampereen työväen teatteri 17.12.2015
En ole
koskaan lukenut Aili Somersalon 1919 ilmestynyttä kirjaa Mestaritontun seikkailut, mihin tämä TTT:n uusi fantasiamusikaali perustuu. Mutta
ajatuskin fantasiamusikaalista saa suun virneeseen ja varpaat kippuraan, joten
pitäähän se nähdä. Ja kannattaa muuten teidän kaikkin muidenkin (alkuvuoteen
2016 tuli juuri 4 lisäesitystä myyntiin), koska se oli ihana, kaunis, lumoava
ja no, aika fantastinen.
Kun
samalla lavalla esiintyy satakunta opiskelijaa, niin Tampereen konservatoriosta
(tanssijat), Pirkanmaan musiikkiopistosta (sinfoniaorkesteri ja kuoro) ja
NÄTY:stä (5 näyttelijäopiskelijaa), ja vielä oman talon väkeäkin, niin onhan se
aika upeaa katsottavaa ja kuultavaa. TTT:n suuri näyttämö on onneksi tarpeeksi
tilava kaikelle tälle, eikä tee edes tiukkaa. Orkesteri mahtuu majailemaan
lavan takaosassa ja varsinainen muu toiminta on sitten siinä edessä. Milloin ei
ole vaikka katsomon yläpuolella!
Annukka
Pykäläinen on suunnittelut lavastuksessaan mahtavan hienot puitteet
kaikelle toiminnalle. On noita Sammaleisen Suosaari, kuuseksi taiottu
Aamuruskonmaan kuningas ja kallioluola missä prinsessa Saraste on vankina ja
kaikkea muutakin hienoa. Lavan nousevia rakenteita käytetään hienosti hyödyksi
kun seikkaillaan Kyöpelinvuorella, ilkeän velho Julma-kumman valtakunnassa.
Erityiskiitos hienoille puvuille (Erika Turunen)! Sammaleisen vaihtuvat
kalsarit ja ihana vihreä garderoobi häikäisivät. Ja lopussa Aamuruskonmaan
kuninkaalla oli upea punainen puku. Tanssijoiden asut, olivat he sitten
merenneitoja, hillasuon hedelmiä tai usvaksi taioittuja hovineitoja, kaikki
yhtä kauniita. Ja niityn kukat! Ehkä suosikkipukuni oli kuitenkin Mosse
Sammakolla :-)
Nätyläiset olivat tosi loistavia lukuisissa rooleissaan. Mikko Kauppila oli hyvin Mick Jaggermainen (kiitos
vaan Talle tästä mielikuvasta, josta ei pääse enää eroon!) yli-innokkaana
prinssi Yönsilmänä. Siis se tukka ja se sininen puku ja koko habitus! Elina Saarela oli kuin luotu prinsessa Sarasteeksi,
ja hieno oli hänen prinsessa Päivikkinsäkin. Atte
Antikaisella oli monta
roolia, mutta se Aamuruskonmaan kuningas oli hyvin, nooooh, kuninkaallinen.
Velho Julma-kumma oli toinen hieno ilmestys mahtavine partoineen ja komeine
lauluäänineen. Marketta
Tikkanen ja Pihla Pohjolainen olivat simppeli noitakaksikko
Pataposki ja Luuta-Lempi, sen lisäksi Mosse Sammakon ja Mustanokan pukujen alta
löytyivät nämä taitavat naiset myös.
TTT:n
konkari Matti
Pussinen-Eloranta oli lavalla
melkein koko esityksen ajan, koska Mestaritontun seikkailuistahan tässä oli
kyse. Hienosti herra tontun nahkoihin sukeltaa. Erityisesti tontun
mietintärituaalit tuntuivat hauskuuttavan varsinkin nuorempia katsojia. Heidi Kiviharju oli aivan loistava noita Sammaleisena,
jonka pahuudesta/kiltteydestä ei katsoja voi olla aivan varma, ainakaan aluksi.
Tykkäsin
tanssijoista ja heidän koreografioistaan (a'la Hanna Brotherus) kovasti.
Lakkoina pyörivät ja kierivät kauniisti, merenneitoina olivat sulavaliikkeisiä,
kukkina herkkiä, sumuna pelottaviakin. Ja se lohikäärme ja sen liikkeet!!
Tässä oli
käytetty paljon videoprojisointeja ja semmoisia (Sami Rautanevan
käsialaa), ja ne sopivat hyvin esitykseen. Kaikkea kun ei voida ihan
lavallakaan toteuttaa. Vaikka lentäviä noitia olikin! Valot (Timo Alhanen)
ja äänet (Kalle Nytorp) olivat myös isossa ja tärkeässä roolissa.
Juonihan
oli hyvin vahvasti satuperinteisiin luottava vanha kunnon seikkailu hyvine ja
pahoine tyyppeineen, prinsessan pelastamista, maagisia esineitä, lumottuja
henkilöitä ja kaikkea muuta kiinnostavaa. Elissa
Määttänen oli taiten
dramatisoinut Somersalon kirjan ja Minna Hokkanen ohjasi koko tämän valtavan
projektin kasaan.
Musiikkinäytelmä
kun on kyseessä niin tokihan se musiikki on isossa roolissa. Petri Juutilainen on sen säveltänyt, ja kun iso
sinfoniaorkka esittää niin hyvältähän se kuulostaa. Laulujen sanat olivat aika
naiiveja, mutta siten toki sopivat kokonaisuuteen.
Muutamia
suosikkihetkiäni: Juuri sopivan tyhmät ja kääkättävät noidat. Ja se
Mestaritontun manaus "voihan jättimuurahaisen karvajalka!" iski
suoraan sydämeen. Prinssi Yönsilmä noita Sammaleisen juhannuskoltussa!
Lohikäärme ja sen liikkeet. Julma-Kumman parta. Kulku Kyöpelinvuorelle.
Julma-Kumman hääateriaruokavadit, varsinkin se yksi ihana missä oli musta
lonkeroeliö yksine silmineen. Julma-kumman valtaistuin; kuin suksista rakennettu
Game of Thrones -istuin (tähänkö ne pari vuotta sitten kerätyt Pyynikin
kesäteatterin ylijäämäsukset käytettiinkin! Itsekin sinne 2 paria lahjoitin,
mutta jos Kuumasta Kesästä jäi yli niin ehkä ne kierrätettiin tähän.). Hieno
väriä vaihtanut taikahelmi, josta loppuikin hetkellisesti paristot. Yönsilmän
ja Sarasteen siirappinen duetto lopussa.
Oli tämä
kyllä kokonaisvaltaisesti vallan viihdyttävä esitys, ja nimenomaan koko
perheelle. Kiitos koko valtavalle sakille!
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla
torstai 17. joulukuuta 2015
Las Necalas / Sorin Sirkus 16.12.2015
Sorin Sirkus ei pettänyt tänäkään vuotta, päinvastoin. Oli ehkä yksi parhaita joulushow-esityksiä mitä olen käynyt katsomassa heillä! Tämä oli 8. tai 9. vuosi kun oltiin liki samalla porukalla ihailemassa, äimistelemässä ja viihdyttymässä Nekalassa. Takuuvarmaa viihdettä koko perheelle.
30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi sukellettiin Las Vegas-henkisesti kasinomaailmaan, Las Necalas! Kimallusta, välkettä ja kunnon show-meininkiä! Upean mahtava ja energinen livebändi lavan yllä parvella soitti tarttuvia funkrytmejään, ja juontajana siellä yläilmoissa sädehti ja kimalsi sirkustirehtööri Taina Kopra.
Ihanaa että viime vuoden poissaolon jälkeen oli taas livebändi; kyllä se jotenkin on paljon parempi kuin nauhalta tuleva musiikki. Napakkaa ja svengaavaa menoa, ja useakin soittaja oli myös laulutaitoinen. Lisäksi visuaalisestikin orkesteri hiveli silmiä valkoisissa asuissaan ja kimaltavissa kultaliiveissään (ja yhdellä kultabuutsikin!).
Esiintyjistä moni oli tuttu aiemmilta vuosilta. Kaikki olivat taas hienoja, taitavia, näyttäviä ja lahjakkaita. Mutta kuten viime vuonnakin, ehdoton suosikkini oli taas Kalle Pikkuharjun henkeäsalpaavat ja omaa selkärankaa vihlovat akrobatianumerot. Ensin pelipöydällä isoja arpakuutioita ja lättymäisiä pelimerkkejä jalkajongleeraten, ja sitten käsittämätöntä notkeutta osoittaen, kun väänsi itsensä tuhannelle mutkalle notkeusakrobatiassa.
Tässä menossa jää kyllä takavuosien romanialaiset telinevoimistelijat kakkoseksi. Huh, välillä piti melkein laittaa käsi silmien eteen ja kurkistella sormien väleistä kun teki niin pahaa. Mutta silti tosi hienoa katsottavaa! Toivon ja uskon, että Kallelle on maailma avoinna mikäli haluaa sirkustelua jatkaa myös ammattimaisesti sitten joskus (Kalle on siis 15 v).
Nuorallakävely ei myöskään kuulu suosikkeihini, mutta tarttee kyllä tästä antaa aplodit tämänvuotisille "mummoille". Tai ehkä pikemminkin hieman kypsemmille naisille, jotka siellä kepin kanssa menivät. Tulikohan kellekkään muulle mieleen takavuosien Todella upeeta -sarjan Patsy ja Edna näistä drinksuja kippaavista leideistä? Mummot osasivat silmänkääntötaitojakin sen nuorallakävelyn lisäksi.
Diabolo-duo oli taitava, jotenkin mä en vaan käsitä miten ne mokkulat (siis diabolot) pysyy siellä naruissa. Ja vielä niin vauhdikkaassa menossa. Näillä herroilla oli ihanat sinisenturkoosinvihreät asut.
Erikoissuperylistys vuosisadan valoshow'sta Eero Auviselle. Oli niin upeita, niin värit kuin kaikki muukin. Rappusissa väriä vaihtavat lediraidat, taustalla pystyvalopalkit. Ja kaikki heittimet. Huh. Kuvista saa hieman aavistusta miten hienoilta valot näyttivät. Puvut (suunnittelusta vastasi Kitte Klemettilä) olivat myös häikäiseviä tänä vuonna, kuten teemaan sopii.
Tässä oli niiden näyttävien temppujen lisäksi näpsäkkä juonikin. Tai siis, oli kasinomaailmaan sopivasti useakin pieni juoni menossa yhtä aikaa. Oli lemmentarinaa, oli juonittelevia mummoja ja ovelia (tai vähemmän ovelia) rikollisia... Enempää paljastamatta voisin vaan todeta, että mummoenergia ja -neuvokkuus voittaa aina! Ja tämmöinen juonellinen esitys on ainakin minusta viihdyttävämpi kuin sarja irtonaisia temppuja.
En tiedä johtuiko miksauksesta vai mistä, mutta hetkittäin tirehtöörin juonnoista oli vaikea saada selvää, eli esiintyjien taiteilijanimet jäivät hämärän peittoon. Mieleen jäi (tai korviin tarttui) vain Luigi, joka temppuili tikapuiden kanssa. Herra oli muutenkin tosi viihdyttävä, oikeas showmies!
Iso kiitos Taina Kopralle ohjauksesta ja koreografiasta sekä Jouni Kivimäelle sirkusteknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta. Kyllä tässä taas pari tuntia kului kuin huomaamatta. Parasta joulunalusviihdettä! Jään odottamaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan sorilaisille (ja meille katsojille).
Kuvat ovat ihan omia!
tiistai 15. joulukuuta 2015
Jane Eyre / NT Live 14.12.2015
Olikin muuten eka kerta kun näen tämän Bronten klassikkonäytelmän teatterin lavalla! Filmi- ja TV-sarjaversioina on erittäin tuttu, mutta teatterissa ei ole tullut törmättyä. Kai tätä Kotiopettajattaren Romaanin nimellä on Suomessakin teatterilavoilla esitetty? Mene ja tiedä, mutta onneksi Finnkinolla nyt oli mahdollisuus tämä puute korjata. En kerennyt paikan päälle Lontooseen katsomaan, mutta käsiohjelman kävin viime reissulla kyllä ostamassa, kun tiesin että tulen katsomaan NT Liveen sitten.
Olisihan tämä kiva olla livenäkin kokea, mutta parempi tämä kuin ei ollenkaan. Oli nimittäin todella raikas, virkistävän erilainen ja hienosti toteutettu! Tässä oli fokus enemmän Jane-tytön elämä kokonaisuutena, eikä vain lemmenkoukeroihin mystisen herra Rochesterin kanssa, mihin monet versioinnit keskittyvät.
Olisihan tämä kiva olla livenäkin kokea, mutta parempi tämä kuin ei ollenkaan. Oli nimittäin todella raikas, virkistävän erilainen ja hienosti toteutettu! Tässä oli fokus enemmän Jane-tytön elämä kokonaisuutena, eikä vain lemmenkoukeroihin mystisen herra Rochesterin kanssa, mihin monet versioinnit keskittyvät.
Tätä Jane Eyre:ä esitettiin alunperin Bristolin Old Vic -teatterissa (minne pääsen vierailulle 2.4.2016!), mistä se
sitten siirtyi Lontoon National Theatreen. Alunperin 2 erillistä näytelmää
tiivistettiin siirron yhteydessä yhdeksi pitkäksi (liki 3,5 tuntinen!)
esitykseksi. Mutta ei tämä tunnu niin pitkältä. Ei lainkaan. Väliajan haastattelussa ohjaaja Sally Cookson ja näyttelijät kertovat miten esitystä työstettiin. Toki Bronten alkuperäisteksti oli taustalla, mutta näyttelijät harjoittivat ja muokkasivat tekstiä paljon yhdessä, mm. improvisoiden.
Kamalan simppeli lavastus, sellainen lavahäkkyrä, puulavoja eri tasoissa, missä on paljon
tikkaiita ja rappusia. Niitä sitten mennään ylös ja alas. Lavarakennelman alla
soittaa kolmimiehinen multi-instrumentalistibändi. Musiikki on tässä aika
isossa osassa, mistä tulee heti lisäpisteitä. Sitä lauletaan ja soitetaan, ja
tehdään ääniefektejä. Mainiota! Bändi on kyllä tosi loistava. Sitten tässä oli UPEAääninen Melanie Marshall, joka ilmantui milloin mistäkin laulamaan (esittäen Rochesterin ekaa vaimoa).
Toinen seikka mikä teki tästä jotenkin raikkaan oli se etten tuntenut yhden ainuttakaan näyttelijää ennakkoon! Joskus on oikein kiva katsoa esitystä ilman että esittäjillä on aiempien roolien painolasteja mukanaan, hyvässä ja pahassa.
Vapautta ja itsenäisyyttä janoavaa Janea esittänyt Madeleine Worrall oli ihastuttavan moni-ilmeinen. Ja miten sama tyyppi esitti niin taitavasti sekä vauvaa (ääni) että lasta että teiniä että aikuista. Niin pienillä eleillä, ilmeillä ja vaatteiden avulla. Felix Hayes ei aluksi vastannut mielikuvaani Rochesterista (tiedättehän, sellainen tumma, uhkaava, salaperäinen, pelottavakin), mutta mies olikin ihan huippu! Se tumma ääni! Ja olihan sekin tyly ja uhkaava, itseinhoinenkin. Rochester unohtaa hyvin että Jane on alemmasta yhteiskuntaluokasta. Jane on kyllä jotenkin sympaattisen itsenäinen ja itsepäinen. Pariskunnan tukahdetut tunteet, ooh!
Muulla porukalla oli sitten lukuisia rooleja ja kovin muuntautumiskykyisiä kaikki kyllä olivat. Craig Edwards oli hieno Pilot-koirana, ja selkeästi yleisön suosikki. Laura Elphinstone oli ihanan energinen Rochesterin Adele-holhokkina sekä oudohko St John:in roolissa. Ja ihastuttava Janen lapsuudenystävänä Helen Burnsina.
Hienosti oli toteutettu myös esim. vauhdikkaat hevosvaunukyydit, kun koko sakki musiikintahdissa oli hytkymässä pienessä ryhmässä, ja muusikot huuteli paikannimiä. Tässä muuten kuoleva henkilö käveli aina lattialuukusta alas kuolemaan (samaa tekniikkaa käytettiin Hämeenlinnan teatterin Humisevassa Harjussa, onko tämä joku Bronte-sisarusten näytelmäsovitusten erikoisjuttu?).
Kaikinpuolin, ja pituudestaan huolimatta, ihana esitys, joka jätti pitkäksi aikaa mukavan lämpimän olon sisuksiin. Hyvän esityksen merkki minulla.
Kiitos Finnkinolle että tämäkin elämys oli mahdollista kokea!
Valokuvien copyright Manuel Harlan
Toinen seikka mikä teki tästä jotenkin raikkaan oli se etten tuntenut yhden ainuttakaan näyttelijää ennakkoon! Joskus on oikein kiva katsoa esitystä ilman että esittäjillä on aiempien roolien painolasteja mukanaan, hyvässä ja pahassa.
Vapautta ja itsenäisyyttä janoavaa Janea esittänyt Madeleine Worrall oli ihastuttavan moni-ilmeinen. Ja miten sama tyyppi esitti niin taitavasti sekä vauvaa (ääni) että lasta että teiniä että aikuista. Niin pienillä eleillä, ilmeillä ja vaatteiden avulla. Felix Hayes ei aluksi vastannut mielikuvaani Rochesterista (tiedättehän, sellainen tumma, uhkaava, salaperäinen, pelottavakin), mutta mies olikin ihan huippu! Se tumma ääni! Ja olihan sekin tyly ja uhkaava, itseinhoinenkin. Rochester unohtaa hyvin että Jane on alemmasta yhteiskuntaluokasta. Jane on kyllä jotenkin sympaattisen itsenäinen ja itsepäinen. Pariskunnan tukahdetut tunteet, ooh!
Muulla porukalla oli sitten lukuisia rooleja ja kovin muuntautumiskykyisiä kaikki kyllä olivat. Craig Edwards oli hieno Pilot-koirana, ja selkeästi yleisön suosikki. Laura Elphinstone oli ihanan energinen Rochesterin Adele-holhokkina sekä oudohko St John:in roolissa. Ja ihastuttava Janen lapsuudenystävänä Helen Burnsina.
Hienosti oli toteutettu myös esim. vauhdikkaat hevosvaunukyydit, kun koko sakki musiikintahdissa oli hytkymässä pienessä ryhmässä, ja muusikot huuteli paikannimiä. Tässä muuten kuoleva henkilö käveli aina lattialuukusta alas kuolemaan (samaa tekniikkaa käytettiin Hämeenlinnan teatterin Humisevassa Harjussa, onko tämä joku Bronte-sisarusten näytelmäsovitusten erikoisjuttu?).
Kaikinpuolin, ja pituudestaan huolimatta, ihana esitys, joka jätti pitkäksi aikaa mukavan lämpimän olon sisuksiin. Hyvän esityksen merkki minulla.
Kiitos Finnkinolle että tämäkin elämys oli mahdollista kokea!
Valokuvien copyright Manuel Harlan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)