Vuoden kesäteatterisesonki pääsi starttaamaan hieman normaalia myöhemmin. No, mikäänhän ei ole edes normaalia nykyään koronan takia, joten se että ylipäätään pääsee kesäteatteriin on jo huikea elämys sinänsä. Mikko Koukin ohjaama dekkarikomedia 39 Askelta sai ensi-iltansa vehreässä Naantalin kesäteatterikeitaassa, Emma Teatterissa. Kylläpä kannatti lähteä katsomaan!
Ensinnäkin siis jo se että pääsee teatteriin! Katsomaan ihan ELÄVÄÄ esitystä, ei striimiä tai tallennetta. Ja toisekseen koska esitys on vaan pirun hyvä! Napakka reilu kaksituntinen, joka piti hyvin otteessaan loppuun asti. Sopiva sekoitus hurjia takaa-ajokohtauksia, pölhöä huumoria (jota revittiin aika yksinkertaisistakin asioista) ja letkeää kesäteatterimeininkiä. Eli ihan parasta viihdettä kesäiltaan.
En nyt tähän hätään muista olenko nähnyt Hitchcockin John Buchanin kirjaan perustuvaa leffaa, eikä sen niin väliäkään ole. Ollaan Lontoossa ja vuosi on 1935. Herra Hannay (Hannes Suominen) on palannut kotimaahansa, tutut ovat kaikonneet kuka minnekin ja miehellä on hieman tylsää. Ilta teatterissa sekä piristää (ja esittelee katsojille maagisen esiintyjän Mr Muistin) että tupsahduttaa Hannayn aitioon kohtalokkaan naisen (Elviira Kujala). Jännittävien vaiheiden jälkeen Hannay huomaa olevansa pakomatkalla, murhasta syytettynä ja kaikenlaiset hämärähemmot kintereillään.
Tämä pakomatka vie hänet Skotlantiin (onneksi naisen kuolema kesti sen aikaa, että tämä sai kuiskattua pienen vinkin) ja monenlaisiin seikkailuihin siinä sivussa. Matkalle mahtuu monta jännittävää ja vauhdikasta hetkeä, hurja määrä erilaisia hersyvän hauskoja sivuhahmoja - ja toki pieni ripaus romantiikkaakin. Lopulta salat selviävät, 39 askelta paljastaa salaisuutensa, paha saa palkkansa ja loppukin on seesteisen onnellinen. Kuinkas muuten. Aika perinteisellä kaavalla mennään siis, mutta onneksi tämä on raikas ja hullutteleva tulkinta. Tylsää ei ole katsomossa, eikä kyllä lavallakaan (pokka ei ihan aina meinaa pitää...).
Jani Uljas on luonut tummanpuhuvan tiilivoittoisen lavastuksen, jossa ollaan perinteisessä lontoolaisteatterissa, lavanedustan simpukanmuotoisine lampetteineen. Pyörivä lava vaihtaa miljööt nopeasti ja kannettavilla huonekaluilla tuodaan vaihtuvat huoneratkaisut nopeasti lavalle. Toimii hyvin. Tuomas Lampinen on saanut huhkia pukusuunnittelupuolella, koska hahmoja on niin turkasesti. Hyvin se ajanhenki eli 1930-luku vaatteista välittyy. Varsinkin naistenasut ovat glamoröösejä. Herra Hannayn ruskea puku sopi kyllä hienosti lavastukseen.
Tuomas Rissasen äänisuunnittelu oli iso osa elokuvamaista tunnelmaa. Hitchcockin eri elokuvista tuttu musiikki loihti erilaisia äänimaisemia ja tukee nopeita leikkauksia ja tiiviitä tunnelmia. Varsinkin takaa-ajoja nähtiin runsaasti ja niitä rytmitti sitten vauhdikkaampi musiikki. Äänisuunnittelu oli muutenkin hienosti mietittyä. Myös Riku Rämän valoilla saatiin aikaan elokuvamaista tunnelmanluontia ja liikettä. Lavalla on paljon pieniä kivoja yksityiskohtia, kuten vaikkapa mustanpuhuvat linnut. Ikkunoista ja ovista saadaan kelpo farssin perusperiaatteiden mukaisesti irti paljon hupia. Ja näin Skotlannin ystävänä sain vain ihastella kaikkia pieniä skottikliseitä lavalla.
Jos oli elokuvamaisuus isossa roolissa (!) niin näyttelijänelikon taidokas tyypittely ja monenkirjavat henkilöt vasta tärkeitä olivatkin. Jäyhä Hannay ei todellakaan voi enää valitella tylsistymistään ,kun vastaan putkahtelee letkeitä maitomiehiä, mahtavapulisonkisia skottitorppareita kaukokaipuisine emäntineen, erilaisia poliisimiehiä ja vakoojia, säkkipillistejä, alusvaatemyyntimiehiä ja majatalonpitäjiä. Jopa luonnonelementit tarjoilevat haasteitta Hannayn polulle. Miska Kaukonen on kuin luotu venymään moneen ja vaihtamaan roolia nopeammin kuin lennossa, ja aisaparina häntä täydentää (erityisesti povekkaissa naisrooleissa) loistava Tom Petäjä. Pelkästään tämän kaksikon vuoksi kannattaa suunnata Naantaliin 39 Askeleen perään. Hannes Suominen on hieman James Cordenin oloinen lupsakka herrasmies, ja mies paikallaan Hannayn roolissa. Elviira Kujala taitaa niin femme fatalen kuin viattoman oloisen skottirouvankin elkeet oivallisesti. Erittäin passeli roolitus siis,
Mikko Kouki rytmittää hienosti esityksen ja katsoja tulee temmatuksi bondmaiseen agentti/vakoojaseikkailuun kokonaisvaltaisesti. Katsomossa voi myös viihdyttää itseään bongailemalla lavalta ja tekstistä Hitchcock-viittauksia. Onhan tämä nyt paljon hauskempaa katsottavaa kun perinteinen kesäteatterihurlumhei. Ei 39 Askelta nyt mitään älykkökomediaa ole, mutta niin kivasti ja laadukkaasti tehtyä että katsomossa viihtyy vallan mainiosti. Maskit mukaan ja katsomaan!
Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
