Pyynikillä nähdään tänä kesänä suosittuun tv-sarjaan Taivaan tulet perustuva, samanniminen näytelmä. Jatkumoa maalaiskomedioiden sarjalle eli ei ihan omaa suosikkigenreä. Sarjan ekaa kautta toisella silmällä hieman aikoinaan katselinkin (lähinnä kiinnostavien näyttelijöiden vuoksi), mutta kun nää kotimaiset draamasarjat ei vaan ole mun juttu, niin se sitten jäi. Eli kovin selkeitä muistikuvia ei ole, mikä voi olla hyväkin asia.
Vanhempi konstaapeli Rauni palaa lapsuusmaisemiinsa Kemijärvelle, pääkaupunkiseudun hieman kiireisemmästä poliisityöstä. Kotiseudulla asustaa edelleen isä, mutta välit ovat selvästi huonontuneet kolme vuotta aiemmin kuolleen äidin hautajaisten jälkeen. Raunin on vaikea sopeutua verkkaisempaan rytmiin, ja siihen miten eri tavalla Kemijärvellä hoidetaan niin poliisi- kuin muitakin asioita. Kemijärven miljööseen mahtuu niin poliisiasemaa, sellutehdasta, kunnanjohtajan huonetta, terveyskeskusta, lähibaaria kuin Raunin isän mökkiäkin. Paikat ja henkilöt esitellään alussa yhtä kätevästi katsojille kuin Raunillekin.
Henkilökavalkadi on varsin värikästä. On rempseä, englantia viljelevä poliisipäällikkö, karaokea vääntäviä baarienmiehiä, jäyhä mutta symppis (ja vieläpä kuulemma Skandinavian komein urospoliisi) uusi työpari Peltoniemi, mörökölli isäukko, joka on tietenkin sotkeentunut hämäräbisneksiin. On tehtaanjohtaja väkivaltaisine vaimoineen ja tuulihattumainen kunnanjohtajatar. Ja Rauniin ihastunut lääkäri. Siinä sitten näiden kyläläisten toilailuja ja erilaisia kuvioita katsellaan pari tuntia.
Marjatta Kuivaston erinomaisen hieno lavastus jäi kyllä mieleen, hyvin soviteltu sinne Pyynikin maisemiin ja pyörivän katsomon ympärille. Lotta Huitti oli hyvä Rauni, ja löysi sopivan kipakkaa sävyä itseensä aluksi! Esa Latva-Äijö on aina tasaisen hyvä ja perusvarma näyttelijä rooliin kuin rooliin. Leena Roustin ihanaa ääntä olisi kuunnellut enemmänkin karaoken tahdissa. Poro oli kiva yllätys lopussa, varsinkin kun se halusi hamuta jäkäliä kovin innolla.
Kokonaisuutena ihan kelpo kesäteatteria, ja varmaan moni tv-sarjan katsoja tykkää. Minusta hieman tasapaksu tarina, joka sai ainakin tämän katsojan vain muutaman kerran hymähtämään. Mutta kuten sanottu, maalaiskomediagenre ei ole mun juttuni.
Itselle kivinta illassa oli tavata paljon tuttuja, ja varsinkin kun väliajalla pääsin vaihtamaan Murasen Miikan kanssa muutaman sanasen (lähinnä edellisen päivän Eemelistä).
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Leena Klemelä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti