Näkymä Barbicanin aulasta
Kävin joulukuussa katsomassa toista kertaa, ja olen siitä vietävän iloinen. Koska
ensimmäinen kerta Stratford-Upon-Avonissa kieltämättä oli hieman pettymys. En osaa selkeästi sanoa miksi, mutta niin vaan oli. Ei paljoa, mutta hieman. Mutta tämä uusintakerta
olikin sitten ihan hirmuisen hieno kokemus!
Nyt oli superhyvät paikat, 3. rivin keskellä. Ehkä kokonaisuutta ajatellen hieman liian likellä, mutta kerrankin pääsi katsomaan ilmeitä ja eleitä likeltä. Ja sen kokonaisuuden hahmotti hyvin silloin viimeksi, nyt oli detaljien aika. Barbicanissa en ole aiemmin ollut teatterissa, ja on se aika vinkeä paikka. Kamalan kylmäkin siellä oli, mutta toinen näytös meni sitten vaan takki päällä. Barbicanin opastetusta kierroksesta toisella kertaa.
Gregory Doran vastasi ohjauksesta, ja mielestäni teki hienoa työtä. Lavastus ja valaistus, musiikin käyttö ja ennenkaikkea upeat vaatteet muodostavat yhdessä hienon ja toimivan kokonaisuuden. Erityisesti vaatteet, se valtava kontrasti Richardin ja tämän lähipiirin, ja Bolingbroken ja tämän sotilaiden välillä. Siinä missä kuninkaalla on hulmuavia helmoja, koristeellisia kankaita, ja feminiinisiä asuja muutenkin (puhumattakaan manikyyrillä huolletuista kynsistä ja näyttävistä kutreista) niin Bolingbroke on kuin kirveellä veistetty, nahkaan ja panssariin verhottu siilitukka. Aivan mahtavasti toteutettu!
Ja näyttelijävalinnat jatkavat tätä linjaa:
David Tennant on hintelä ja kapoinen mies, ja onnistuu näyttelemäänkin varsin androgyynisti. Sen sijaan
Nigel Lindsay näyttää enemmän melkein rugbynpelaajalta körmynenineen ja on muutenkin hyvin maskuliininen. Oiva vastustus siis Richard II:lle. Tätä miesten eroavaisuutta korostetaan monin eri tavoin.
Richardin ja Aumerlen suudelma oli yllättävä, ja surullinenkin, kun
miettii miesten kohtaloita myöhemmin, ja miten ne linkittyvät yhteen. Yksi hurjan mieleenpainuva kohtaus oli tietenkin myös tämä:
For God's sake, let us sit upon the ground
And tell sad stories of the death of kings;
How some have been deposed; some slain in war,
Some haunted by the ghosts they have deposed;
Some poison'd by their wives: some sleeping kill'd;
All murder'd: for within the hollow crown
That rounds the mortal temples of a king
Keeps Death his court and there the antic sits,
Scoffing his state and grinning at his pomp,
Allowing him a breath, a little scene,
To monarchize, be fear'd and kill with looks,
Infusing him with self and vain conceit,
As if this flesh which walls about our life,
Were brass impregnable, and humour'd thus
Comes at the last and with a little pin
Ja täytyy sanoa että monessakin kohtaa silmä kostui, ei vähiten lopun vankityrmässä. Teknisesti se oli toteutettu aivan älyttömän hienosti hydrauliikan ja peilien avulla. Kirjoitan siitä lisää
Barbicanin opastetun kierroksen yhteydessä.
Tennant on oikeastaan liki täydellinen Richard II:na (muuutta ei silti vedä ihan vertoja Ben Whishaw'n suoritukselle Hollow Crownissa). Turhamainen huithapeli, herkkä ja myös hyvin narsistinen. Siinä missä Bolingbroke on karkea ja rehti, on Richard häilyväinen ja itsekeskeinen. Tavallaan R. kaivaa itse omaa kuoppaansa, mutta silti sympatiat ovat kokonaan hänen puolellaan (no ainakin omat on). Taitavaa näyttelijätyötä. Ylimääräiset aplodit Tennantille hiuksista. Ei mitään peruukkeja, vaan hiuslisäkkeitä joita mies sitten urhoollisesti piti kuukausikaupalla! Ja ei ollut yhtään tylsää katsella Tennantia kaavussa, koska sen alla ei todellakaan ollut mitään :-)
Pidin kovasti myös
Michael Penningtonin John of Gauntista.
Nigel Lindsay oli hieman liian pökkelömäinen ja jäykkäniskainen, mutta kyllä se kieltämättä sopi hyvin Bolingbroken rooliin.
Oliver Rix oli myös erittäin hyvä Duke of Aumerlenä.
Jane Lapotaire oli erinomainen Gloucesterin vaimona.
Musiikki oli varsin hienoa; lavalla oli 3 sopraanoa ja 3 trumpetistia ja he esiintyivät sopivasti mukana näytelmää. Ostin myös näytelmän CD:n missä on sekä puheita että musiikkia. Näytelmähän julkaistaan tänä keväänä myös DVD:llä, joten sitä odotellessa...
Näytelmä sai hienoja kriitiikkejä tukkukaupalla, ja niitä löytyy googlesta helposti. Tässä
linkki muutamiin.
Tammikuun alussa löysin aiheesta Richard II kiinnostavan kirjoituksen,
Examiner.com sivuilta, Seattlen teatterimaailmasta:
What I love about plays like Richard II, that combine tragedy
and history, is the interplay between the political and personal. What
really drives the drama of the politics for me is that this is really a
dynastic struggle in which family relationships are tightly intertwined
with political relationships. Richard and Bolingbroke are cousins; John
of Gaunt and York are Richard’s uncles. The play really pulls us
between loyalty to family and loyalty to state. Where is your allegiance
and what is the price you pay for choosing one over the other?
Guardian järjesti marraskuun alussa
Richard II-teemaisen live-Q&A tilaisuuden missä David Tennant vastaili ihmisten kysymyksiin. Tässä pari mun suosikkia.
Did you watch
Ben Whishaw's Richard II in preparation for your own or did you make a
deliberate decision not to do so? Many thanks.
I did, and I shouldn't have. Ben is one of those actors who seems to
come from a different universe; he has something utterly magical about
him. And it took all of the rehearsal process to banish the memory of
the performance. I think in the end I've ended up doing something quite
different to him, but I am nonetheless a huge fan. And he is annoyingly
nice man as well.
My question is, you did an interview in 2003 when you said that you
would love to play Benedick in Much Ado About Nothing, Berowne in Love's
Labour's Lost, Hamlet and Richard II. And 10 years later, you did them
all! Is there any other role you would really love to play?
I know -- ticked all the boxes! I still have a few boxes unticked,
however. Angelo in Measure for Measure. Iago in Othello. Malvolio in
Twelfth Night. Three'll do...
Nigel Lindsay raapusti nimmarin.
Harmittaa kun tämä typerä blogi antaa joskus liittää videoita ja joskus ei. Mutta tässä kuitenkin näytelmästä pieni maistiainen, minkä RSC on julkaissut YouTube-sivuillaan.
Kuuluisa kruunusta luopumis-kohtaus. Aivan järisyttävän hieno (ja hauskakin).
RSC:n sivuilla on myös 13 kpl ääreiskiinnostavia tuotantovideoita näytelmän tekoprosessista! Kannattaa ehdottomasti katsoa. Niiden sivuilla on muutenkin paljon infoa näytelmästä.
Ja IHAN PAKKO vielä lisätä linkki ehkä mun suosikki-Shakespeare-piirtäjän Mya Goslingin loistavaan
Richard II-sarjakuvaan. Koko näytelmä siis kansantajuisessa ja simppelissä muodossa! Nää on ihan hirveän hienoja.
Näyttämökuvien copyright RSC / Alastair Muir
Muiden copyright minä
