Macbeth / NT Live (National Theatre), Finnkino 14.5.2018

Macbeth on yksi mun ehdottomia suosikkeja Shakespearen näytelmistä, ja tässä National Theatren tuotannossa on vielä mielettömän hieno tekijätiimi. Harmikseni ei kesäkuun Lontoon reissupäiville osunut esityksiä, joten paikan päällä en tätä päässyt katsomaan. Kritiikit olivat hyvin vaihtelevia, ja monet mun arvostamat teatteri-ihmisetkin lyttäsivät. Mutta onneksi sentään pääsin katsomaan Finnkinolle. Meitä oli Tampereella valitettavasti vaan kourallinen ihmisiä.

Esityksen nähtyäni ymmärrän murskakritiikitkin. Olihan tämä aika... yhdenlaisensa tulkinta. Ei kyllä huono, mutta olin yllättynyt kuitenkin. Ei mene myöskään omien suosikkieni joukkoon. Onhan se tavallaan lohdullista, että tämmöiselläkin porukalla ja National Theatressa ei välttämättä onnistuta tekemään hittiä. Tulee vähän mieleen Kansallisteatterin Macbeth viime vuoden keväältä - omat odotukset oli suuret ja vähän pettyä sain silloinkin.

Vaikka Rufus Norris on huippuohjaaja, ja hyvin on mielestäni selvinnyt NT:ssä taiteellisen johtajan isoissa saappaissa Nick Hytnerin jälkeen, niin nyt mennään kyllä hieman metsään. Tämä Macbeth on sekava soppa, missä tuntuu katoavan punainen lanka muutamankin kerran. Punaista väriä sen sijaan hyödynnetään hyvin. Kuninkaallisten verenpunaiset vaatteet korostavat dramaattisuutta ja verisiä tekoja. Varsinkin kun muutoin kaikki pukeutuvat varsin maanläheisiin väreihin. Kyllä mä oikeastaan tästä Moritz Jungen puvustuksesta tykkään. Kuten myös paljon mielipiteitä jakaneesta Rae Smithin lavastuksestakin. Keskellä lavaa suuri kaarimainen rakennelma, kuin silta, joka yhdistää ja erottaa. Se pyörii ja liikkuu ja sitä käytetään erilaisissa kohtauksissa tehokkaasti, milloin taistelukenttänä, kukkulana tai ihan vaan siltana. Ehkäpä jopa porttina ylisen ja alisen maailman välillä - näytelmässähän on paljon yliluonnollisia elementtejä. Kaari on tehokas katseenvangitsija ja dominoi lavaa.

Norris kertoo ennen esitystä nähtävässä haastattelussa miten tämä Macbeth sijoittuu maailmaan missä kaikki turva on kadonnut, ja ympäristö tuhoutunut. Kaikki mahdollisuudet on käytettävä, jokaisen joka haluaa selvitä hengissä. Hän halusi tuoda esille mitä ihmisille käy paineen alla, mitä tapahtuu sisällissodan jälkeen, aina ja kaikkialla. Posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivälle Macbethille realiteetit ovat nämä. Mitä ylipäätään tapahtuu yhteiskunnassa kun järjestys katoaa? Onko paluu vanhanlaisiin feodaalijärjestelmiin väistämätön, kun rakenteet murtuvat. Samaa pohti koko työryhmä ja se dystooppinen lavastus ja värimaailma tulee siitä taustasta. Lavalla nähdään arkkitehtuuristen rakenteiden jäänteitä, ja porukka hyödyntää kaiken löytämänsä. Tässä ei ole mikään ammattisotilasjoukko, vaan roskasakki, joka on keräillyt tavaroita ja aseita sieltä ja täältä. Aavemainen äänimaisema narinoineen tukee tätä dystooppista kuvaa.

Macbeth (Rory Kinnear) on jotenkin ajelehtiva sotilas, opportunisti ja kovasti vaimoaan Lady Macbethiä (Anne-Marie Duff) rakastava. Heidän keskinäinen suhteensa on jonkinlainen ankkuri tuhoutuneen maailman keskellä. Asuntona ovat rauniot, mutta rakkaus kantaa. Ainakin jossain määrin. Kun Macbeth epäröi, Lady kannustaa ja tsemppaa. Macbethin yksinpuhelut on toteutettu hienosti; muut äänet vaimenevat ja muiden näyttelijöiden liike lakkaa. Lopulta Macbethin pää alkaa lopullisesti seota; noidat ja vallanhimo ja veriset teot yhdistettynä traumaattisiin sotakokemuksiin. Ladyn itsemurha on se viimeinen niitti - kuulemme Tomorrow-puheen Macbethin silittäessä kuolleen vaimonsa hiuksia out, out brief candle...

Vaikka sekä Anne-Marieta että varsinkin Roryä olen nähnyt lavalla lukuisia kertoja ja ovat hienoja näyttelijöitä, niin oudon vaisuja olivat tällä kertaa. Tiedän että Rory on kärsinyt selkävaivoista ja  muutamia esityksiä jouduttiin vetämään understudyn kanssakin, mutta filmatisointiesitykseen hän halusi mukaan, ymmärrettävästi. Mutta esimerkiksi noitien tankoihin hän ei kiivennyt, vaikka aiemmin oli niin tehnyt. Selkävaivat saattavat selittää vaisuuden. Hän on kuitenkin tehnyt erinomaisia Shakespeare-rooleja ennen. Hienon Hamletin, hyytävän Jagon... Ja on kyllä muutenkin yksi mun suosikkiteatterinäyttelijöitä. Tomorrow-puhe oli tosi vaisu, eikä saanut mua itkemään - mittari siitä ettei tämän Macbeth nyt ihan toiminut. Ja yleensä niin loistava Anne-Marie heräsi kunnolla näyttelemään vasta unikohtauksessa loppupuolella.

Vaikka väkeä on porukasta vähennetty (esimerkiksi Duncanin pojat Malcolm ja Donalbain yhdistetty) niin ydinhenkilöt ovat toki mukana. Kuningas Duncan (Stephen Boxer) on ketterä ja hauska, ainakin omasta mielestään. Mun suosikiksi taitaa nousta Banquo (Kevin Harvey), joka on iloinen veikko ja aika hytisyttävä haamuna. Portinvartija (Trevor Fox) on ihan kilahtanut tyyppi. Macduff (Patrick O'Kane) puhuu ihastuttavalla skottiaksentilla ja hänen vaimonsa (Amaka Okafor) on muuten vaan herttainen. Macduff on varsinainen äijä kun kuulee perheensä murhasta. Murhaajaporukka on juoppoja narkkareita, ja tyhmiä, aivonsa juoneet. Kaljatölkkikin on kovaa valuuttaa näille! Noitien puheessa on kaikua ja äänissä on mukana lintumaisia kirskahduksia ja vihellyksiä. Sopii kyllä hyvin!

Tekstiä on vähennetty reippaasti ja kohtauksia siten poistettu. Esimerkiksi 3. näytöksen loppua lyhennetty. Mutta teksti menee täydestä ellei tuntisi näytelmää hyvin ei huomaisi että mitään tai ketään puuttuukaan. No ei kai tätä muuten olisi saanut kompaktiksi. Käsiohjelma sanoo kestoksi noin kolme tuntia, mutta minusta oli paljon lyhyempi, alkuhaastatteluidenkin kanssa.

Kaoottisen maailman luomisessa on onnistuttu hyvin. Lopputaistelu käydään viidakkoveitsillä, ja mitä käteen nyt on sattunut löytymään. Macbeth puhkuu vihaa ja kostoa. Noidat kiekuvat ja riekkuvat korkeissa tolpissaan, yllyttäen ja kannustaen. Kun Macbeth lopulta oivaltaa noitien huijanneen ja houkuttaneen ja pettäneen hänet, niin voi surku. Mutta myöhäistä se enää on. Niin makaa kuin petaa.

Näytelmän loppu on samanlainen kuin alkukin; tyrannin verinen pää sullotaan muovipussiin, kun se on ensin machetella leikattu irti. Noidat laskeutuvat alas tolpistaan, kriik kriik, niiden työ on nyt tehty.

Hieman hämmentynyt olo jäi, ja enää ei ehkä harmittanut etten nähnyt tätä teatterissa. Mutta kyllä olen tyytyväinen että tämän näin silti. Koska Macbeth on aina Macbeth.


Kuvien copyright Brinkhoff & Moegenburg.

The Trial / Young Vic 15.7.2015

Jaahans. Franz Kafkan Oikeusjuttu on lukematta ja näkemättä, ja ehkä siksikin tämä vaikutti kentiesvieläkin absurdimmalta kuin jos se olisi ollut tuttu. Yhtäkaikki, hämmentävää, outoa ja kummaa. Silti oikeinkin katsomisen arvoista. Ei ehkä vähiten nerokkaan lavastuksen ansiosta. Ja tarttee sanoa että kaikki missä Rory Kinnear näyttelee on loistavaa. Siinä on kyllä yksi tämän ajan parhaita teatterinäyttelijöitä.

Jos ei Oikeusjuttu ole tuttu ennestään, niin ei se ole sitä tämän Young Vicin The Trial:in näkemisen jälkeenkään. Nick Gill on muokannut näytelmän lavalle ja Richard Jones ohjaa. 2 tuntia ilman väliaikaa ja herra Kinnear on lavalla melkein koko ajan. Aikamoinen suoritus. Mutta tämä mies on niin käsittämättömän taitava näyttelijä että sitä jaksaisi katsoa vaikka puhelinluetteloa lukemassa.

Josef K on iso pamppu pankissa, joka elää omaa rauhallista elämäänsä ja deittailee naapuriaan. Eräänä päivänä jotkut kummat viranomaiset tulevat noutamaan tätä kotoaan. Miestä syytetään... niin, mistä. Se ei selviä katsojalle eikä kyllä päähenkilöllekään koko sen vuoden aikana minkä näytelmä kattaa ajallisesti. Päähenkilön kohtalo lopuksi on aika... no, sopiva.

Rouva Gracen koiramaisesti sisustessa asunnossa katsotaan muuten televisiosta jostain koiranäyttelystä kuvattua materiaali afgaaninvinttikoirakehästä. Pakko oli kysyä asiaa teatterilta, koska se näytti ihan 80-luvun suomalaiselta näyttelyltä :-)

Lavastus (a'la Miriam Buether) on kyllä supernerokas. Mulla sattuu olemaan tosi hyvä paikka toisessa rivissä. Katsomo on kahdella puolella "lavaa", ja parvilla vielä kahdella muullakin seinustalla. Olemme kuin jury, vanerisissa laatikoissamme. Joka toki sopii tähän oikeussalidraamaan erinomaisesti. Huoneen molemmissa päädyissä on aukot, joiden edessä verhot. Lavan päällä on valtava oranssi avaimenreiän muotoinen rakennelma, joka nousee ylös kun esitys alkaa. Ja avot: lava onkin liukuhihna, joka välillä liikkuu ja välillä ei. Huonekalut yms rekvisiitta on siihen kiinnitetty. Sitä en tiedä miten ne saavat roudattua ne takaisin sinne toiselle puolelle, koska nehän eivät siirry liukuhihnan alapuolta pitkin. Aivan hirmuisen hieno systeemi. Alun oranssi valaistus ja muutenkin kirkkaat värit ja 70-lukuhenkinen lavastus tukee tätä muuta.

En tiedä missä vaiheessa esitystä tipahdin kärryiltä, jos mahdoin niillä koskaan ollakkaan. Paljon ihan kiinnostavia ja hienoja kohtauksia (esimerkiksi polttomerkitseminen ja ihmisten jonotussysteemit lomakkeidensa kanssa) mutta kokonaisuus jää aika hajanaiseksi. Kai tämä on kaikessa absurdiudessaan tyypillistä Kafkaa? Muutama Kafkansa lukenut kaveri kyllä kehui tätä kovasti, että tässä oli kirjan henki tavoitettu oikein hyvin. Kriitikot eivät ole olleet ihan yhtä vakuuttuneita.

 

Mä jäin esityksen jälkeen vartoomaan herra Kinnearia, kun olin tuonut sille suklaata. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun Kafkasta (kyllä, osaan sujuvasti puhua asioista mistä en tiedä mitään). Hämmentävintä koko jutustelussamme oli se että Kinnear muisti välittömästi että edellisellä kerralla vein hänelle suomalaista marjalikööriä. Tästä on kuitenkin aikaa reilut 2 vuotta, ja itse olin autuaasti moisen unohtanutkin. Piti ihan tarkistaa asia, ja todiste kertoo että kyseessä oli lakkalikööri. Oli ollut kuulemma erittäin hyvää! En voi olla kuin äimistelemättä näyttelijän muistia...

Bonuksena Young Vicin käsiohjelma maksaa £4 ja sisältää näytelmätekstin. Ehkä tekstiä tarvitaankin... tai joku rautalankamalli. Mutta ei aina kaikkea tartte ymmärtää että siitä voi nauttia! Tässä tapauksessa voi vaan keskittyä ihailemaan miten Rory Kinnear näyttelee :-)


Esitykuvien copyright: Alastair Muir
paitsi viimeisen copyright My Theatre Mates.
muut tietenkin omiani.

Oliviers gaala 2014

No niin, koitan tässä samalla päivittää tätä kun seuraan gaalaa Lontoon Covent Gardenin oopperatalosta. Koostelähetys ITV:ltä tulee sitten muutaman tunnin päästä.

Toistaiseksi jaettu muutamia palkintoja eli esimerkiksi:

best revival: Ghosts

Manville & Lowden Oliviers-lounaalla 2.4.

paras miessivuosa: Jack Lowden (Ghosts)

paras naissivuosa: Sharon D Clarke (The Amen Corner)

paras komedia: Jeeves & Wooster in Perfect Nonsense

Olenpas tosi, tosi iloinen Ghosts-tiimin puolesta, ja varsinkin Jack Lowdenin. Toki myös Mark Gatiss oli ehdolla, mutta toi Lowden oli NIIN murskaava Oswaldin roolissa että oksat pois. Tässä muuten Guardianin sponssaamana pätkä näytelmästä. Joka on 26.6. Brittien leffateattereissa ja oletettavasti sen jälkeen ostettavissa Digital Theatren kautta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Ja hei, joku juuri twiittasi että seuraavaksi Jack Lowden on BBC:n Wolf Hallissa Tom Wyatt:in roolissa. Siis se Hilary Mantelin kirja... JEEEEE! Filmaavat sitä parhaillaan.

Kinnear & Manville & pystit

Ja jeeeee, Lesley Manville paras naispääosa ja Rory Kinnear paras miespääosa. Molemmat olivat kyllä niin loistavia ja voittonsa ansainneita. Vaikka vähän sitä miespääosaa toivoin myös Tom Hiddlestonille.

Yleisöpalkinto Les Miserables-musikaalille. Yllättäen mäkin äänestin sitä a) koska se oli loistava ja b) koska en ollut kai muita ehdokkaita edes nähnyt.

Paras ohjaaja Lyndsey Turner, Almeidan Chimerica-ohjauksesta. Ensi vuonnahan Lyndsey ohjaa jonkun Hamletin Barbicaniin, mikä lie produktio :-)) Chimerica oli myös paras uusi näytelmä (ja edelleen harmittelen kun missasin sen). Toivotaan että se tulee arkistoon joskus jonnekin katsottavaksi.

Vajaan puolen tunnin päästä alkaa sitten ITV:n koostelähetys... Joka oli pettymys, koska siitä oli leikattu niin paljon pois. Pöh.

Kaikki ehdokkaat ja tulokset löytyvät Oliviers-sivuilta. Pelkät voittajat myös. Kiitospuheita ei ole vielä julkaistu, mutta laitan linkkiä sitten kun joskus ilmaantuvat jonnekin.

25. Critics' Circle Theatre Awards 28.1.2014

Tammikuun lopulla vietettiin myös 25.Critics' Circle Theatre Awards -juhlaa Prince of Wales teatterilla Lontoossa.

Paras uusi näytelmä Chimerica (joka on kyllä pakko nähdä jossain vaiheessa jossain arkistossa). Lenny Henry (Fences) oli paras miesnäyttelijä ja Lesley Manville (Ghosts) paras naisnäyttelijä. Rory Kinnear paras Shakespeare-näyttelijä. Chimerica voitti myös parhaan ohjaajan pystin (Lyndsey Turner) ja paras designer (Es Devlin).

Kinnear, kuvattuna tosin viime marraskuussa

Illan voittaja Chimerican lisäksi oli kyllä Rory Kinnear, sillä herra ei ollut ainoastaan paras Shakespeare-näyttelijä, mutta paras uusi näytelmäkirjailijakin! Juttu palkintogaalasta Guardianin sivuilla.

Kaikki palkinnot listattu täällä.


Valokuvan copyright David M Benett/Getty Images

Tähtiä koolla!

Aivan mahtavan upeita kuvia taannoisesta London Evening Standard Theatre Awards gaalasta. Kuvien takana Charlie Gray. Koko juttu kuvineen (niitä on siis lisääkin).

 Helen Mirren, Kevin Spacey & Damian Lewis

 Evgeny Lebedev, Maggie Smith, Helen Mirren, Billie Piper, Laurence Fox

 Helen McCrory, Tom Hiddleston, Hattie Morahan, Dame Edna

 Roger Allam, Anna Chancellor, Kevin Spacey, Kristin Scott Thomas, Dan Stevens

HELEN MIRREN

Describe your perfect dressing room.
I like to make my dressing room homey, so I bring carpets, lights, cushions and bedspreads. I make my own dressing gowns, too, because I can never find the perfect one. It can’t be a bathrobe but something you can walk around backstage in and look respectable — not too see-through or lingerie-like — and it’s got to have pockets. If I were to do anything after acting, I think I’d start a dressing gown company.


HAYLEY ATWELL

Do you have any backstage rituals?
I like to prank Mat Horne [her co-star in The Pride]. I have filled his dressing room with 4,000 multicoloured plastic balls. And once Al Weaver turned up at my dressing room in a mankini. That’s our ritual, just to keep everything fun.


TOM HIDDLESTON

Do you have any particular method for learning Shakespearean lines?
 I’m the man who looks like a lunatic walking around the parks of London talking to himself. I have to be on the move, I can’t learn them sitting at a desk. I march myself around outside,drilling the lines into my brain. There’s no secret: it’s repetition, repetition, repetition, like practising your forehand in tennis.


LAURENCE FOX

Do you get stage fright?
I get it badly so I drink. You just deal with it. It’s important to be frightened or you’d be crap — it would be like listening to someone talking on a bus. It’s good to be a bit charged.

What would be your dream role?
Tom Hiddleston in a Tom Hiddleston biopic.

You don’t look dissimilar...
I could do it.


RORY KINNEAR

What part were you given in your school Nativity play?
I wasn’t included, but my neighbour who was in the year above me lost his two front teeth and didn’t want to play Mary, so they asked me to play her instead. At very short notice, I might add, I stepped womanfully into the breach. Yes, I was Mary. I feel I should add it was an all-boys school.

Hamlet / NT Live 2.12.2013

Osana National Theatren viisikymppisiä uusintakierroksella NT Live -sarjassa muutaman vuoden takainen (2010) Hamlet. On pitänyt käydä tämä siellä arkistossa katsomassa jo ainakin vuosi, mutta nyt ei sitten tarvinnutkaan, kun sen näki ihan leffateatterissa Tampereella.

Pitkä versio, 3,5 tuntia. Mutta ei se tuntunut niin pitkältä lainkaan. Sitäpaitsi ainahan Hamlet on pitkä. Ei tämä nyt ehkä ihan paras Hamlet-versio ikinä koskaan ollut, mutta ihan parhaasta päästä. 

Hamletin roolissa Rory Kinnear. Oikein vakuuttava suoritus, kaikenkaikkiaan. Mä en ole vielä tätä miestä nähnyt missään heikossa roolissa. Aina sellainen tasaisen hyvä. Vähäeleinen, ja ei nyt mikään adonis, mutta ihan sairaan lahjakas näyttelijä. Yksi mun suosikki eli Matthew Barker oli myös pienessä roolissa, tai kahdessakin eli Francisco ja myös Fortinbrasin armeijan kapteeni.

Tämä(kin) oli hyvin moderni versio, puvustuksen ja lavastuksen tiimoilla. Hamlet hupparissa ja verkkareissa, vähän nuhruisena... Puhumattakaan tupakkaa kiskovasta tyypistä monologin aikana... :-)

Ohjauksesta vastasi Nicholas Hytner, mestarillisesti kuten yleensäkin.

Ja taas kerran tämä ei annan linkittää videota suoraan tänne, mutta Hamletin monologi on kyllä katsomisen arvoinen. Lisäksi nähtävillä on puolen tunnin keskustelutilaisuus missä Rory Kinnear puhuu roolistaan jne. Sekin kannattaa katsoa. Sitäpaitsi en kai mä tänne linkittäisi mitään mikä ei olisi katsomisen arvoista?

Tuossa pidemmässä jutussa Kinnear puhuu myös millaista oli tehdä Trevor Nunnin Hamletia 2003 Old Vicissä, missä hän oli Laertes (ja eräskin Ben Whishaw oli Hamlet). Hauska, myös koska hän kertoo miten kävi aina kotona kesken näytelmää, koska Laertes on poissa keskellä niin pitkän aikaa. Joten hän ei nähnyt Whishaw'n esitystä (hmmm... uskoako tuota ettei muka olisi koskaan jäänyt katsomaan?)
 

Kuvien copyright Johan Persson

Macbeth / NT Live 18.11.2013

Ehkä Finnkinolla nyt huomataan mitä mainostaminen saa aikaan! Tampereella oli 2 salia käytössä, Turussa 116 henkeä ja Helsingissäkin Maximin iso sali (360 paikkaa) melkolailla täynnä! Ja kaikki vain siksi koska ovat vihdoin ja viimein alkaneet hieman mainostaa (no, ehkä muitakin syitä on). Sekä esitteitä, enemmän näkyvyyttä omilla kotisivuilla ja jopa lehtimainoksia! Ja teatterien ulkopuolellakin (kuvan otin lokakuussa Plevnan edustalla) sellainen iso mainosteline! Sairaan hienoa - pisteet Finnkinolle!

Tänään katsomassa siis viime heinäkuista Macbethiä, sitä Manchester International Festivalsin tuotantoa. Jonka näin livenä paikan päällä, ja sitten muutama päivä sen jälkeen vielä leffassakin NT Live-versiona.

Huom. kahdessa salissa!!

Ja olihan se edelleen tosi upea ja hieno. On se Branagh vaan mieletön, on. Tuli nostalginen olo, ja viime heinäkuun matka mieleen :-)

Oli myös mukava jakaa kokemuksia muiden suomalaisten kanssa, sekä paikan päällä kavereiden, että Twitterissä sitten vielä osin samalla porukalla. Pääsääntöisesti kaikki pitivät ovasti näkemästään. Tosin eivät ihan kaikki, mutta ei kaikkia aina voi miellyttää. Pääasia on että katsojia oli. Ehkä saamme siis nauttia jatkossakin näistä Finnkinolla?

Ainoa mikä esityksessä häiritsi (syövien ja mussuttavien ihmisten lisäksi) oli parisenkymmentä teiniä, jotka kikattelivat muutaman kerran häiritsevästi (joo, musta on tullut tiukkapipoinen teatteripuristi, joka ei suvaitse esityksissä puhumista, syömistä tai väärissä paikoissa nauramista :-) ). Siis tosi hienoa että nuoremmatkin ihmiset käyvät katsomassa, vaikkei Macbethin (tai Shakespearen) englanti ole helpoimmasta päästä, ei vaikka oli tekstitkin (siis englanninkieliset). Veikkaan että joku englanninopettaja patistanut. Ja ehkä siitä syttyy kipinä teatteriin ja/tai Shakespeareenkin. Mutta silti pitäisi olla ihmisiksi.

Veikkaan että parin viikon päästä NT Live:n seuraavassa esityksessä eli Hamletissa ei ole näin paljon nuoria. Ensinnäkin koska Rory Kinnear ei liene kovin tunnettu Suomessa, eikä kovin (media)seksikäskään. Vaikka on eittämättä parhaimpia brittinäyttelijöitä tällä hetkellä. Sen sijaan Frankensteinissa tammikuussa taas yleisö on pääsääntöisesti (teini)tyttövaltaista. Ja veikkaan että saman kohtalon kokee Coriolanus helmikuussa. Viis siitä että harva lienee sitä nähnyt missään, saatikka lukenut, mutta siinä on kuiteskin Tom Hiddleston, tuo kaikkien nuorten naisten päiväunien kohde :-)

Evening Standard Theatre Awards gaala

Pidettiin sitten sunnuntaina Savoy hotellissa, ja aika "ennakkosuosikit" voittivat pystejä!

Illan juontaja Damien Lewis (jolla on hieno Movember-viiksistö)
sekä ihastuttava vaimonsa Helen McCrory

Helen Mirren vei kotiinsa parhaan naisnäyttelijän patsaan (joka oli ihan ansaittua, koska kuningattaren rooli The Audience:ssa OLI ihan loistava). Sen sijaan hienoinen yllätys oli parhaan miesnäyttelijäpalkinnon jakaminen kahden miehen kesken! Eli raati päätyi samaan ratkaisuun kuin kaksi vuotta sitten. Silloin sentään Cumberbatch ja Miller saivat sen samasta roolista (näytelmänä Frankenstein), mutta nyt meni vain samalle näytelmälle. Eli ylihyvä NT:n Othello ja sen kaksi nokkamiestä: Adrian Lester nimiroolissa ja Rory Kinnear Jagona. Hienoa!!

Lester, Mirren ja Kinnear palkintoineen

Chimerica oli paras näytelmä ja Merrily We Roll Along paras musikaali. Molemmat haluaisin nähdä. Richard Eyre oli paras ohjaaja, ja bob Crowley sai parhaan lavastus-pystin (useastakin näytelmästä). Lisäksi palkittiin Dame Maggie Smith erikoispalkinnolla.

Palkintoja jakamassa olivat mm. Jude Law ja Tom Hiddleston; heitä olisin toki katsellut mielelläni enemmän... Ja Hayley Atwellin puku oli ihana! Hayley jakoi parhaan miesnäyttelijän palkinnon, ja Jude Law naisnäyttelijän.

Hayley Atwellin puku, joka oli selästä vielä avonaisempi.

Kaikki tulokset sekä muutamia kuvia Evening Standardin sivuilla. Ja hei, myös muutaman minuutin videokooste illasta!

Othello / NT Live 7.10.2013

Hah, jossei muusta syystä tule käytyä katsomassa, niin pitää tukea Finnkinoa siitä ilosta että näyttää näitä NT Live esityksiä, myös Tampereella. Onneksi tuo ei suinkaan ole ainoa syy, vaan näytelmä on vaan niin hyvä, että kannattaa nähdä myös uudelleen. Kävin huhtikuussa katsomassa ihan paikan päällä, mutta NT Live on aina hieman eri asia, koska kuvakulmat ja lähikuvat ja muu...

Meitä oli Eevan ja Pekan lisäksi myös Mari, joka oli tullut Jyväskylästä asti. Ennen esitystä syömässä Nanda Devissä, että jaksettiin katsoa sitten Jagon juonimisia :-)

Oli se kyllä vietävän hyvä taaskin. Kun näkee kaiken lähikuvina ja eri suunnista. Rory Kinnear jaksoi mykistää edelleen hienovaraisen juonittelevana Jagona. Adrian Lester on myös toki erinomainen Othello-rukkana joka on liian hyväuskoinen omaksi parhaakseen... Mitäs tuosta nyt muuta. Salissa oli ihan mukavasti ihmisiä, mutta toki lisääkin olisi mahtunut.

Ja kuten NT Live esityksissä pruukaa, nytkin näimme ekstramateriaalia. Sota-asiantuntijana näytelmässä ollut mies jutusti ja kaikkea muuta...

Tässä myös traileri.

Othello kritiikkejä

Arvostelut on olleet aika ylistäviä, eikä ihmekään...

Erityisesti Rory Kinnear saa ylistystä! Vai mitä sanotte tästä TimeOutin kritiikistä:

...but balding, babyfaced Rory Kinnear is apparently too normal-looking for the stardom that his talents surely deserve. Which is alright by me: every time he appears on stage is a bonus, and the NT’s much anticipated ‘Othello’ is no exception.

But it is Kinnear as Othello’s nemesis Iago who steals the show in Hytner’s modern dress military production, where most of the action takes place in the middle of the night, under disorientating arc lights or inside the sterile pre-fab army command buildings of Vicki Mortimer’s set.

 

"Mitä, minäkö?" ihmettelee Jago

Iago is often regarded as Shakespeare’s greatest villain, a trusted subordinate of Othello’s who wrecks his general’s life and marriage because he's been passed over for promotion. Usually he’s portrayed as unhinged; but Kinnear presents a far more unnerving interpretation.

His Iago is a blokey everyman whose demolition of his boss’s psyche via a drip feed of lies and innuendo seems to be more a response to the exaggerated tensions and chronic boredom of life in the field than any real psychosis. He is, in a very real sense, a workplace bully. The most chilling thing about his wisecracking, estuary-accented villain is how ordinary he is: at the play’s climax, there is a terrifying look of incomprehension on Kinnear’s face, as if he cannot fathom the devastation he has wrought, or what he got out of it.


Ja kyllä the Guardian kehui kanssa:

It has happened before, with Ian McKellen and Antony Sher: once you place Iago in a sharply defined military context you make him the play's pivot. And Rory Kinnear here gives a stunning study of a sociopath whose destructive tendencies have hitherto been held in check only by soldierly discipline.

It's a performance full of revealing moments: the sudden false smile Kinnear flashes at a colleague to check his inner rage, and the spontaneous flush of anger when Cassio patronisingly says to Desdemona: "You may relish him more in the soldier than in the scholar". But Kinnear gives us more than the outwardly blunt, inwardly resentful NCO: this Iago burns with a contempt for the human race and for the beauty in other men's lives, which he knows he can never possess.

Othello / National Theatre 20.4.2013

Lauantaina oli aikaa kahdelle näytelmälle. Ensin Curious Incident, josta jo kirjoitinkin, ja sitten illalla Othello NT:llä.

Päivän lopuksi sitten NT:n Olivier-näyttämölle. Se on kyllä mahtava, en ole koskaan näytelmää siellä nähnyt (kaikki on olleet joko Cottesloessa tai Lytteltonissa). Kokonaan amfiteatterin muotoinen, eli puolikaari. Oltiin parvella kolmannessa rivissä melko keskellä ja oli tosi hyvät paikat. Kiikareilla sai sitten lähivilkaisujakin.

Tämä oli ehkä n. 4. preview (press night on ensi tiistaina), ja pituuttakin kiitettävät 3 h 20 minuuttia. Eli aika pitkä rupeama. Kyseessä siis Shakespearen Othello, yksi mun suosikkinäytelmä. Kaikki esitykset taitaa olla aika loppuunmyytyjä, mutta loppukesän liput tulivat myyntiin kai nyt viikolla ja niitä saattaa olla vielä tarjolla. Kannattaa ehdottomasti nähdä. Ja jos Finnkino on niin suopea, että jatkaa NT Live esityksiä, niin syyskuussa sitten Suomessakin.

Adrian Lester oli tosi hyvä Otellona, mutta kyllä tämä oli Rory Kinnearin show. Jago on aina ollut musta kiinnostavampi hahmo, miten se juonittelee ja on kiero kuin korkkiruuvi. Ja aika eleettömällä tavalla Kinnear sen tuo esille. Muut esiintyjät eivät jääneet mieleen mitenkään kovin hyvin.

Tapahtumat oli sijoitettu Kyprokselle hyvin moderniin aikaan, ja lavastus, puvustus yms henki tätä nykyaikaa. Puhe sen sijaan oli ehtaa Shakespearea. Yleisökin tuntui tykkäävän kovasti. Lavastus betonielementteineen ja liikuteltavine kontteineen oli kyllä näyttävä.

Koska oltiin niin kamalan ylhäällä, ja koska ihmisten purkautuminen kesti ikuisuuden, niin herra Kinnear oli jo stage doorilla kun mentiin sinne. Onneksi siinä oli joku sen ryhmä tuttuja joiden kanssa puhui ettei ollut onnistunut karkaamaan. Niiden kanssa juttua riittikin varmaan parikymmentä minuuttia. Paikalla ei muita ollutkaan kun 2 näitä "semiammattilaista" nimmarimetsästäjää, jotka saivat sit lopulta nimmarit Skyfall-kuviin yms ja minä. Herra oli kiireisen oloinen, mutta selkeesti silti ilahtunut lahjasta (lakkalikööriä ja suklaata) ja raapusti nimmarinsa käsiohjelmaan. Mutta ei mitään rupatteluja tai suurempia poseerauksia kuvissa. Pikaisesti vaan pari kuvaa ja menoksi. Oli hieman vaivautuneen oloinen kun joutui kuvaan :-)

Sitten käveltiin Hungerford bridgeä ja joen rantaa Embankmentin asemalle ja siitä kämpille. Piti tietty West Kensingtonin asemalta ottaa bussi 28 että päästiin perille. Pienen iltapalan jälkeen nukkumaan.

Othello tulee pian

Maltan tuskin odottaa! Tänään tiistaina ensimmäinen preview, loppuunmyyty tietenkin. Lauantaina sitten...

Tässä vielä harjoituksissa naurattaa!

Vajaa viikko sitten Guardianissa oli herrojen Adrian Lester (Otello) ja Rory Kinnear (Jago) haastattelu...

Hamlet / (Old Vic) V&A Archive 7.3.2013

 

Tämä Trevor Nunnin ohjaama Hamlet Old Vic teatteriin oli ihan säkenöivän hieno. Tallennettu 21.7.2004 esityksessä. Ehkä paras Hamlet mitä olen koskaan nähnyt.  

Ben Whishaw on huikea, aivan mielettömän upea. 23-vuotiaana ja eka iso rooli (se eka rooli RADAsta valmistumisen jälkeen oli NT:n His Dark Materials, missä oli ne 2 pienehköä osaa).

Mistäköhän mä edes oikein aloittaisin... Mulla on paljon muistiinpanoja tästä, monta sivua muistikirjassa.

Versio on hyvin moderni, eli kaikilla on sellaiset 80-luvun tyyliset juppivaatteet päällä. Alussa kun on hautajaiset/häät niin kaikilla on valkoista päällä. Sitten kuvaan astuu Hamlet, kauhea kapinoiva teini jolla on musta pipo ja mustat vaatteet ja joka on laiha ja murjottava teinikapinallinen. Miten Whishaw osaakin murjottaa ja koko kropalla olla angstinen ja hieman ehkä krapulainenkin teini :-) Hirveän iso kontrasti vaaleisiin häävaatteisiin pukeutuneen muun seurueen kanssa. Hamlet nyppii paitaa ja pipoa ja vääntelehtii ja on hyvin epävarma ja räkä valuu...

Ofelialla (Samantha Whittaker) on koulupuku päällä ja muutenkin näyttää tosi nuorelta. Lopussa kun Ofelia sekoaa, niin näyttelee erinomaisesti. Rory Kinnear on hyvä ja hauska Laertes. Tykkäsin myös Nick Jonesin Poloniuksen tulkinnasta. Kohtaus missä Hamlet puhuu Poloniuksen kanssa ja Hamlet lukee samalla kirjaa, hulluna = tukka sekaisin, rähjäiset vaatteet, paita napitettu miten sattuu...

Se kohtaus missä Hamlet jättää Ofelian on aivan loistava! "Get thee to the nunnery". Aivan maaninen ja huikea. Ja se kohtaus missä Hamlet antaa ohjeita näyttelijäseurueelle, mielettömän upea! Hamletin maanisuus ja hulluus näkyy hyvin.

Hamletin tanssikohtaus kun Claudius lähtee katsomasta näytelmää (olen kirjoittanut muistiinpanoihini "Voi elämä miten hyvä"). Ja sitten Hamletin ja äitinsä välinen kohtaus, hyvin intensiivinen. BW on tosi ketterä ja notkea!

Yksi parhaita kohtauksia on se legendaarinen "to be or not to be" kohtaus. Hamlet istuu penkillä vesipullon, pilleripurkin ja linkkarin kanssa. Ottaa pillerin käteensä "to die, to sleep" -kohdassa ja sitten linkkarin. Eli ei pääkalloa lainkaan :-) Kun monologi loppuu niin laittaa pillerit takaisin purkkiin ja taittaa linkkarin pois. Oli tosi vakuuttavasti tehty.

Haudankaivajakohtauksessa saadaan vihdoin se pääkallokin kehiin, kun Hamlet puhuu Yorickin kallolle. Hamlet tämänkin kohtauksen varastaa täysin (päällään vaalean sininen kauluspaita, harmaat housut, harmaa pitkä takki, tukka sliipattuna taakse ja mustat kumitossut).

Ofelian hautajaisissa Laertes ja Ofelia tappelee haudassa, sitten halaavat. Juovat Eviania (tuotesijoittelua?). Hamletin hieno puhe ennen kaksintaistelua! Kaksintaistelu perinteisen pitkä ja näyttävä ja hienosti toteutettu taistelukoreografia. Hamlet kuolee hitaasti, mutta helvetin tyylikkäästi, Horation syliin.

Eka näytös oli 1,5 h pitkä ja toinen 2 tuntia. Olihan se pitkä, mutta kertaakaan ei tullut mieleen että hohhoijaa, voiskohan tätä lyhentää jostain. Esityksen jälkeen selailin lehtileikkeitä, mutta sitten aika loppui kesken... Pitää mennä takaisin vielä lukemaan niitä kritiikkejäkin, ja haluan nähdä esityksenkin vielä uudelleen.

Hah, tässä tuo ylläoleva Evening Standardin juttu vuodelta 2004:

Ben Whishaw is adamant. "I'm not anybody," he says. "I'm not a name. No one's coming to see Ben Whishaw 'do' Hamlet." The 23-year-old star of Trevor Nunn's production of the Danish play at the Old Vic was speaking, of course, before his triumph was declared on yesterday's front pages.  

In the first reviews the Standard's Nicholas de Jongh praised the previously unknown Whishaw's "magical impact" and "raw passion", while Charles Spencer of The Daily Telegraph said the young actor had "spectacularly earned his place" in the line-up of Old Vic Hamlets, alongside Gielgud, Olivier, Burton and O'Toole. 

When I tell him that his performance made the most sense I've ever seen of Hamlet's selfishness, he is taken aback. His spidery fingers fight a losing battle with a thicket-y forelock. "I'm not always aware of that sort of thing, perhaps because I'm still fairly close to that age," he says. "I still look at it from the inside." 

"I thought I was just going up for a small-ish part, Osric or something," Whishaw says. "But by the end of the first audition I'd picked up that Trevor might be thinking of me as Hamlet. I found that audition kind of gruelling and emotionally tough. I felt quite exposed. I phoned a friend and said I didn't think I could do the part if I were offered it." 

His expressive lips spread into a wide grin. "Of course, my friend just said, 'Shut up'." 

Kuvat on otettu käsiohjelmasta ja lehtileikkeistä, niin paitsi toi kuva mun katselupisteestä :-)

Näitä lehtileikkeitä ja -juttuja on hauska lukea nyt 2013, kun esityksestä on kulunut 9 vuotta ja nyt Whishaw on kaikkien tuntema näyttelijä.

Macbeth ja Othello!

Vihdoin ja viimein Manchester Festival julkaisi Macbethin esityspäivämäärät. Hieman tylsästi loppuu jo 20.7., kun mä olin toivonut että olisi jatkunut vielä viikon siitä. Kun mun pitäisi olla Lontoossa sitten 20.7. lauantaina (Sherlock Holmes piknikillä) ja olin aatellut siitä mennä Manchesteriin ja siitä sitten jatkaa matkaa Glasgow'hin Marin luokse. Nyt tartteneekin sitten mennä eka katsomaan Macbeth (junalla), vissiin sitten 18.7., ja sitten olla Lontoossa muutama päivä (The Cripple of Inishmaan perjantaina ja piknikki lauantaina) ja sitten lentää EasyJetillä Glasgow'hin vajaaksi viikoksi.

Mun kaveri Mari menee siis tutkijavaihtoon Glasgow'hin nyt helmikuun lopulla puoleksi vuodeksi ja olen suunnitellut menoa kyläilemään sitten, kun kerran majoitus on ilmainen ja Glasgow'ssa en ole käynytkään koskaan.

Tänään myös National Theatre julkaisi ensimmäisen kuvan huhtikuussa ensi-iltaan tulevasta Othellosta, huh! Esityspäivämäärät kerrotaan torstaina ja liput tulee myyntiin kanta-asiakkaille 7.2.

Rory Kinnear ja Adrian Lester päärooleissa

Tennant palaa teatterilavoille 2013!!

Eilen just olin blogin luonnoksiin tallentanut uutisen, että David Tennant vihjaili paluustaan teatterilavoille. Ja tänään se on TOTTA!!!!

"He has previously spoken of his wishlist of plays in which he would like to perform, including Shakespeare's Othello, Richard II and Measure For Measure as well as Closer by Patrick Marber and anything by Arthur Miller."

Tänään sitten Royal Shakespeare Company ilmoitti ensi talven ohjelmistonsa, ja tadaa: herra Tennant vetää pääroolin Richard II:ssa!! Ensi-ilta Stratford-Upon-Avonissa on lokakuussa (press night 17.10.), ja sen jälkeen näytelmä siirtyy 10.12.2013 Lontoon Barbicanin teatteriin.

Ja RSC sai jo oman sivunsakin Richard II:lle.

Lyhyt haastatteluvideo aiheesta!

Tää vuosi on ihan mahdoton Shakespeare-mielessä: ensin Mark Rylance Richard III:na, sitten maaliskuussa James McAvoy Macbethinä, sitten huhtikuussa Rory Kinnear Othellossa Jagon roolissa, heinäkuussa Kenneth Branagh Macbethinä ja loppuvuodesta vielä David Tennant Richard II JA Jude Law Henry V:n pääroolissa. Huh.

Ja siihen vielä päälle esim. Tampereen Teatterin Hamlet, ja mitä muuta tässä nyt vielä onkaan.

BBC noteerasi RSC:n ohjelmiston kanssa just äsken uutisissaan.

The Last of The Haussmans / National Theatre 10.10.2012

Ensi maanantaina Suomessakin NT Live-sarjassa nähtävä, Stephen Beresfordin ensimmäinen näytelmä. On ollut NT:llä iso hitti, eikä sinällään ihme. Hienot näyttelijät ja hauska tarina. Tarinan keskiössä vanha hippi Judy (Julie Walters) jonka aikuiset lapset Libby (Helen McCrory) ja Nick (Rory Kinnear) palaavat kotiin… Mitä konflikteja ja juttuja paljastuu sitten…

Mukana menossa myös Libbyn 15-vuotias tytär, Judyn lääkäri Peter (jonka kanssa Libby aloittaa suhteen) ja naapurin atleettipoika Daniel (johon Nick palavasti rakastuu). Lytteltonin näyttämö on aika iso, ja paikat oli parven ekalta riviltä, eli oikein hyvät. Esitys oli loppuunmyyty. Lavastus säkenöivän hieno, pyörivällä lavalla saatiin koko Judyn talo kuvattua.

Näyttelijät olivat kaikki hyviä, mutta Julie Walters ihan sairaan hienossa vedossa! Rory Kinnear oli kanssa tosi tosi mainio myös. Eikä Helen McCrorykään huono ollut, päinvastoin.

Tälläinen takuuvarma yleisöhitti joo, mutta hyvin tehtyä perusteatteria. Toinen puoliaika oli ehkä aavistuksen pitkältä tuntuva, eli eka puoliaika oli parempi. Kaikkiaan kesto väliaikoineen 2 h 45 min eli aika myöhäksi meni.

Ennen kuin näytelmä alkoi, niin tutun näköinen tyyppi käveli sisään sinne parvelle ja meni taakse. Oliko se Jamie Bell? Väliajalla piti sitten stalkata tätä nuorta miestä ja ei se sittenkään tainnut olla. Se tuli paikalle yksin, mutta seuralaisensa kanssa jonotti sitten baariin. Aikani tyyppiä seurattuani tulin siihen tulokseen ettei ollut Jamie. Olisinkin ehkä pyörtynyt. Kovasti jo suunnittelin mitä mä menisin sanomaan sille, kehumaan Billy Elliottia (haluaakohan se aina ihmisten muistavan sen roolista minkä teki varhaisteininä?) ja muita leffarooleja (joista mun suosikit on varmaan Hallam Foe ja tietysti viimeisimpänä Tintti). Ihan mun ykkössuosikkeja… mutta ei nyt sitten ainakaan ollut tuo.

Shakespeare Sunday!

Oikeastaan tämä impromptu Shakespeare Sunnuntai alkoi jo eilen, kun BBC4:ltä alkoi se kauan odotettu The Hollow Crown sarja. Suomen aikaa klo 23, ja kesti melkein 2,5 tuntia. Yhteys toimi hienosti, vain pari lyhyttä katkoa. Ja se oli hyvä! Erittäin hyvä.

Päärooleissa:

King Richard - Ben Whishaw (kuvassa)

Bolingbroke - Rory Kinnear

Duke of York - David Suchet

Earl of Northumberland - David Morrissey

Duchess of York - Lindsay Duncan

Thomas Mowbray - James Purefoy

Queen Isabella - Clemence Poesy

Duke of Aumerle - Tom Hughes

John of Gaunt - Patrick Stewart

Sir Stephen Scroop - Tom Goodman-Hill

Juu, todella hienosti toteutettu. Itselle aiemmin etäisemmäksi jäänyt Shakespearen näytelmä. Ja ainoa Bardin näytelmä, mikä on kokonaan runomitassa. Richard II on ensimmäinen "osa" sarjaa, mikä jatkuu Henry IV ja Henry V näytelmillä. Tässä seurataan mikä on Richard II:n kohtalo ja miten Henry of Bolingbrokesta tulee Henry IV. Richard esitetään hyvin jeesusmaisena hahmona, varsinkin aasilla ratsastuskohtauksessa ei voi muuta kun miettiä yhtymäkohtia kuninkaan ja Jeesuksen välillä. Ja jotenklin Whishawin näytteleminenkin alleviivaa sitä yhdenmukaisuutta.

Starting in the year 1399, this continuous story of monarchy follows events during sixteen years of dynastic and political power play. Kings, with their families and followers, are threatened by rebellion and conflict. The story takes us from the Royal Court at Westminster to battlefields in England and France. These rich films are woven with the finest of Shakespeare's poetry and are filmed in the architecture and landscape of the period.

King Richard is called upon to settle a dispute between his cousin Henry Bolingbroke and Thomas Mowbray. Richard calls for a duel but then halts it just before swords clash. Both men are banished from the realm. Richard visits John of Gaunt, Bolingbroke's father, who, in the throes of death, reprimands the king. After seizing Gaunt's money and land, Richard leaves for wars against the rebels in Ireland. Bolingbroke returns to claim back his inheritance. Supported by his allies, Northumberland and the Duke of York, Bolingbroke takes Richard prisoner and lays claim to the throne...

Ja niinpä Bolingbrokesta tulee seuraava kuningas ja Richard kuolee vankeudessa (osan historioitsijoista mukaan nälkään, Shakespearen mukaan salamurhaan).

Siihen perään sitten tuli tunnin mittainen dokumentti (tai kolmas osa kuuden osan sarjasta) Shakespeare Uncovered, missä Derek Jacobi kävi läpi näytelmää ja seurattiin harjoituksia Globesta ja siinä oli myös Jamie Parker (lukemassa pätkiä Richard II:sta)! Nyt kun näin Parkerin livenä sillon pari viikkoa sitten, niin huh, tykkäsin tosi paljon!

Tänään katsoin sitten 2 ekaa osaa BBC:n sivuilta, ekassa käytiin läpi näytelmät Twelfth Night ja As You Like It, ja naisia Shakespearen näytelmistä Joely Richardsonin johdolla. Toisessa osassa Ethan Hawke johdatti Macbethin maailmaan. Kumpikin erinomaisia dokkareita, taustoja näytelmille, Shakespearen elämälle jne. Ja asiantuntijoiden (niin tutkijoiden kuin teatteriväenkin) haastatteluja. Yes!

Jamie Parker ja Roger Allam Henry IV näytelmässä 

Ja joo, mulla on ollut 2 DVD:tä odottamassa tuossa sopivaa aikaa (ostin ne siis pari vkoa sitten Lontoosta), ja vaikka ulkona oli nätti ilma tänään (ja olisi voinut leikata vaikka ruohoa), niin päätin jatkaa hyvin alkanutta Shakespeare-maratonia katsomalla ekan osan viime kesänä Lontoon Globe Theatressa tallennettua Henry IV näytelmää... Missä päärooleissa loistavat huippulahjakas ja ihana Roger Allam (Falstaff) - tuo mainio ääni Cabin Pressure kuunnelmasarjan perämies Douglas Richardsonin takaa, sekä Jamie Parker (Prince Hal), jonka näin nyt sitten Henry V:n pääroolissa muutama viikko sitten. Eka osa on 171 minuuttia pitkä.

Pieni pätkä näytelmästä, Falstaff ja Prince Hal. 

Nyt tässä kun katselen tätä, niin en ihmettele lainkaan, että Allam sai tästä Olivier-palkinnon viime vuonna. Aivan mielettömän hieno! Tähän asti mulla on Esko Salmisen Falstaff ollut sellainen malli, mutta kyllä Allam taitaa pestä Salmisen tulkitsijana... Ja Jamie Parker on loistava myös. Kumpikin nokkelia ja nerokkaita, hauskoja ja taitavia.

Falstaff:  
But to say I know more harm in him than in myself were to say more than I know. 
That he is old, the more the pity, his white hairs do witness it. 
But that he is, saving your reverence, a whoremaster, that I utterly deny. 
If sack and sugar be a fault, God help the wicked. 
If to be old and merry be a sin, then many an old host that I know is damned. 
If to be fat be to be hated, then Pharaoh’s lean kine are to be loved. 

No, my good lord, banish Peto, banish Bardolph, banish Poins, 
but for sweet Jack Falstaff, kind Jack Falstaff, true Jack Falstaff, 
valiant Jack Falstaff, and therefore more valiant being, as he is, old Jack Falstaff,
 
Banish not him thy Harry’s company,
Banish not him thy Harry’s company.
Banish plump Jack, and banish all the world.

Prince: I do; I will. 

Surullinen hetki, ja hylkäähän Harry Falstaffin kun tulee kuninkaaksi... :-(

Niin ja tämäkin näytelmä (kuten kaikki Globe teatterin esitykset) päättyy hienoon yhteistanssi-jigiin!