Näytelmä mitä odotin varmaan eniten tänä vuonna on tämä. Eli
Michael Grandagen ohjaama Shakespearen
Henry V. Pääroolissa
Jude Law. Paikat oli kalliit ja hyvät, ekan parven keskellä, eturivissä.
Oikeastaan tämä kruunasi hyvin mahtavan Michael Grandage Seasonin Noel Cowardissa. Valitettavasti multa yksi viidestä jäi väliin kun en saanut itseäni raahattua syksyllä katsomaan A Midsummer Night's Dreamiä (vaikka olin Lontoossa ja oli vapaa-ilta ja lippujakin olisi saanut), mutta 4/5 saldo on silti aika hyvä. Kaikki ovat olleet niin yleisön kuin kriitikoiden ylistämiä esityksiä. Ja tämä Henry V ei ole poikkeus sillä listalla.
Omat odotukset olivat siis tosi korkealla, koska ensinnäkin mun suosikkinäytelmä. Ja toisekseen puikoissa hra Grandage. Ja kolmantena Jude Law. SIIS JUDE LAW.
Aika minimalistinen lavastus, eli ei mitään muuta koko näytelmän aikana, kuin puinen pyöreä aitaus/näyttämö, mistä aukesi sitten ovia/seinämiä mistä ihmiset pääsivät kulkemaan. "Wooden O" mihin tekstissäkin viitataan eli alkuperäinen Globe Theatre... Ihan simppeliä ja toimivaa ja kaunista. Sama päti puvustukseen, eli ajanhenkiset asusteet, ei mitään liioiteltua tai krumeluuria. Mutta tosi tyylikkäitä ne oli. Ja huh, Jude Law'n kalukukkaro oli myös aika näyttävä :-)
Kaikki näyttelijät olivat erittäin sopivia rooleissaan.
Matt Ryan oli erinomainen Fluellen, hauska ja tarvittaessa vakavakin.
Jessie Buckley oli sopivan nuoren ja viattoman oloinen prinsessa Katharineksi. Ja
Noma Dumezweni tuplaroolissa Mistress Quicklynä sekä kamarineito Alicena oli myös sopiva, varsinkin jälkimmäisessä roolissa. Ja Chorus (
Ashley Zhangazha) teki myös Boy:n roolin, ja hyvin molempia esittikin. Hänen moderni asustus (union jack t-paita ja farkut) räikeässä ristiriidassa muiden periodivaatteiden kanssa.
Jude Law taas oli. Fyysisesti oikein sopiva rooliin. Erinomainen suorastaan. Jostain syystä, liekö lenssu ollut tulossa tai jotain, ääni ei ihan kantanut kovin hyvin. Se oli hieman käheä ja vaisu. Kyllä se nyt toki kuului, mutta. Kaikin puolin oikein hieno esitys, mutta se *jokin* tästä puuttui, sellanen viimeinen kipinä tai jotain.
Sitten yksi asia mistä haluan nurista oli pitkäjousien puuttuminen Agincourtista. Siis kokonaan! Taistelut oli muuten tehty kyllä ihan hienosti, siis siten että ne oikeastaan tapahtuivat näyttämön ulkopuolella, mekkala ja savu vain valuivat lavalle. Mutta missä olivat jousimiehet?
Henryn kumpikin koskettava puhe joukoille, se eka Harfleurissa ja toinen Agincourtissa olivat molemmat myös aavistuksen vaisuja. Ei nyt tartte huutaa kitapurjeet lepattaen, mutta ehkä hieman enemmän intohimoa ja tunnetta, ja patrioottista fiilistä niihin olisi saanut puristettua. Nyt Law näytteli melkeen jatkuvasti sordiino päällä, eikä oikein päästänyt itseään irti. Hassua, koska sitten se kosiokohtaus oli taas tosi hyvä, hauska ja kaikinpuolin hyvin tehty. Tässä miehessä on kuiteskin NIIN hirveesti karismaa, mutta se ei nyt kauhean hyvin näkynyt lavalla. Mutta kosiokohtauksen "Here comes your father" kirvoitti naurunpyrskähdyksen yleisöltä. Miten se yksi lause saakin aina hymyn huulille :-)
Sen sijaan lavan ulkopuolella kyllä karismaa piisasi. Jos viime keväänä Judi Denchin tapaaminen oli hirveän vaikuttava kokemus, niin sitä oli nyt tämäkin. Se karisma ihan valui miehestä. Huh.
Mies oli kovin kiireinen, siis tuli stage doorille kera pr-ihmisensä, joka julisti että kuvia saa ottaa, mutta herra ei poseeraa kenenkään kanssa niissä. Se oli sellainen pikapyrähdys, ehkä 5 minuuttia nimien raapustelua ja sitten pois. Sain annettua kuiteskin lahjani (terva samaani likööriä, suklaata ja kortin) jotka tämä pr-ihminen tms otti hoteisiinsa. Jude tuntui olevan kyllä oikein ilahtunut lahjasta :-)
Mun käsiohjelma ja mun lahja kädessä.
Mä sain itseni sentään ujutettua samaan kuvaan, vaikka virallisesti niitä ei saanutkaan ottaa :-)
Ja mä olin kokoajan ajatellut meneväni sitä uudelleen katsomaan tammikuussa, mutta nyt ne mun 2 vapaata ilta-aikaa tammikuulle oli loppuunmyytyjä. Tarttee miettiä josko jaksaisi jonottaa peruutuslippuja tai jotain. Kyllä mä tästä niin paljon pidin että haluaisin nähdä uudelleen. Menee mun top3 listalle Henry V versioista, mutta ei kärkeen.
Näytelmä on saanut tosi hyviä kritiikkejä. Mutta miksi melkein kaikissa pitää mainita herran pakeneva hiusraja?? Miten oleellista se on roolin kannalta?
Esimerkiksi tämä Charles Spencerin kirjoittama
Daily Telegraphissa.
Jude Law, relatively short of stature and with a receding hairline, initially
looks an unlikely hero, but this is one of the richest and most detailed
performances of Henry V that I have ever seen. He combines palpable
authority with a ready wit, acts with chilling ruthlessness when he needs to
and movingly captures the King’s doubts and the awful burden of his
responsibility on the eve of Agincourt. And he delivers the wonderful
rousing speeches to the troops with thrilling eloquence.
Yet in the final act, during the wooing scene with the French Princess,
deliciously played by Jessie Buckley, he discovers a warmth and good humour
that proves hugely endearing.
...You leave the theatre in no doubt that you have witnessed a production of rare
distinction and dramatic depth.
Guardianin Michael Billingham kirjoittaa kriitikissään paljon siitä millaista Henry V:ttä Law tässä esittää. Ristiriitaista eli toisaalta jalomielistä ja toisaalta raakaa sotilasta.
You don't expect medieval monarchs to obey the Geneva conventions. But,
far more than in his Hamlet, Law presents us with a divided character
whose surface graciousness masks a violent rage.
...Like the recent Donmar Anna Christie, it also shows Jude Law maturing
with age and getting under the skin of a character. His complex portrait
of a national hero-cum-war criminal is, you could say, the very
antithesis of a hooray Henry.
Sen sijaan
Evening Standardin Henry Hitchins ei antanut kuin 3 tähteä. Kehuja löytyy silti:
Law makes an intelligent, conflicted king. He’s a military man who is
nonetheless fashionably attired in figure-hugging trousers. Capable of
being steely and severe, he is also blessed with charm and relaxed
humour.
The play calls for this sense of contradiction. It contains some of
Shakespeare’s most quotably patriotic writing, yet raises questions
about the effectiveness of propaganda, and Henry’s heroism is undercut
by his viciousness.
Law seems to celebrate Henry’s virile style of
kingship while also affording us a criticism of his ruthlessness. It’s a
deftly constructed performance that does justice to the character’s
complexity, though a touch more volatility is needed.
Independentin kriitikko Paul Taylor jaksaa kanssa kommentoida Law'n katoavia hiuksia.
You could argue that Law has left it not a moment too soon to tackle the
part. With his receding hairline and the bags under the eyes, he’s
looking a bit lived-in for the warrior monarch whose youthfulness is
mocked by the Dauphin of France. But in his leather jerkin and
distractingly tight trousers, he cuts a commanding figure and Law here
vividly blends the kind of natural charisma that can rouse tired troops
with a brooding spiritual uneasiness that has its affinities with
Hamlet.
BBC:n sivuilla oli kanssa 4.12. kiva juttu näytelmästä, lähinnä kooste kritiikeistä.
Näytelmäkuvat Johan Persson, muut omia.
,jessiebuckley%28princesskatharine%29byjohanpersson.jpg)
