Olivierit on jaettu tälle vuodelle

Vuoden 2016 Olivierit on taas jaettu. Satuin olemaan Lontoossa samaan aikaan, ja pitihän se Covent Gardenin läpi kävellä ja ohimennen vilkasta niin esiintymislavaa, kuin oopperataloon meneviä julkkiksiakin. Paljoa ei jälkimmäisiä kyllä aidan takaa näkynyt :-)

Ensimmäistä kertaa ikinä lähetys nähtiin striimattuna YouTubessa suorana, mutta vain ulkomailla. Britit saivat tyytyvä perinteiseen ITV-lähetykseen, mikä tuli pienellä viiveellä. Mutta sitten maanantaina oli telkkarissakin luvassa KOKO lähetys, eli hieno homma. Se varsinainen lähetyshän on typistetty, eli kaikki "vähemmän" tärkeät palkinnot jätetty pois. 

Ja oli siellä muutamia yllätyksiä, mutta aika moni ennakkosuosikki voitti. Ja munkin suosikki. Hieman yllättäen Suuri ja Mahtava Barbican-Hamlet ei saanut pystin pystiä, ja ehkä ihan hyvä niin, koska niin paljon parempiakin juttuja viime vuoden teatterikentällä tehtiin. Aika hyvin nämä omat veikkaukset osuivat oikeaan...

Paras revival palkinto meni NT:n Ma Rainey's Black Bottom -nimiselle näytelmälle (ainao ehdokkaista mitä en ollut nähnyt). Paras uusi komedia Nell Gwynn (vielä myös näkemättä, vaikka hieman haluaisin). Olisi voinut kuvitella että Hamlet olisi voittanut palkintoja lavastuksesta, valaistuksesta tai jostain muusta vastaavasta, mutta ei edes niistä. Valaistuksen vei Mark Henderson (Gypsy), puvustuksen Gregg Barnes (Kinky Boots) ja lavastuksen Anna Fleischle (Hangmen). Niin ja äänisuunnittelusta Tom Gibbons (Peoples, Places and Things)

 Mark Gatiss ja palkinnon jakanut Lesley Manville

The Phantom of the Opera oli yleisön äänestämä suosikki (ainoa palkinto missä yleisö saa sanoa sanansa). Ja Kinky Boots oli paras uusi musikaali. Sekin kuuluu sellaisiin "haluan katsoa joskus" esityksiin. Musikaaleista Gypsy kuului illan voittajiin. Se oli paras musikaali revival, ja myös Imelda Staunton sai parhaan musikaalinaispääosapalkinnon (ja ihan odotetusti & ansaitusti). Ja ihana Lara Pulver oli paras musikaalinaissivuosapalkittu. Sen sijaan musikaalimiespääosan palkinto meni Matt Henrylle (Kinky Boots) ja miessivuosa David Bedellalle (In The Heights).

  

Ihkuimmat ikinä, Judi Dench ja palkinnon luovuttanut Luke Treadaway

Varsinaisten näyttelijöiden palkinnot menivät ehkä ainakin itselleni hieman yllättäville nimille. Paras miesnäyttelijä oli Kenneth Cranham (The Father) ja paras naisnäyttelijä Denise Cough (People, Places and Things). Kumpaakaan en valitettavasti lavalla nähnyt, joten en osaa heidän suorituksistaan mitään sanoa. Jälkimmäisen menen kyllä katsomaan NT:n arkistoon kunhan se sinne tulee (kunhan WestEndin näytökset loppuvat).

Sivuosapalkintojen saajien esitykset sen sijaan näin eli ketään ei varmaan yllättänyt että Judi Dench vetäisi kahdeksannen (enemmän kuin kukaan!) Olivier-palkintonsa roolistaan The Winter's Tale:ssa. Huh! Ja Mark Gatiss oli varmaan myös jonkunlainen ennakkosuosikki Three Days in the Country -roolistaan, joten sekään voitto ei mitenkään yllättänyt. Kyllä mua liikutti kummankin kiitospuheet.

Mark Gatiss ja Judi Dench pysteineen

Martin McDonaghin uutukainen Hangmen voitti (ansaitusti) parhaan uuden näytelmän palkinnon, ja se on muuten nyt myös Kansallisteatterissa (ja voisin suositella katsomaan). Paras ohjaaja oli munkin suosikki eli Robert Icke loistavan Oresteia:n ohjauksesta. Sen näytelmän tiimille olisin suonut enemmänkin palkintoja, koska oli yksi viime voden parhaita.

Loput ehdokkaat ja palkitut löytyvät Olivier Awards -sivuilta. Lähetyksen voi edelleen katsoa YouTubesta, jee (tosin tämä on se 1,5 h typistetty lähetys)! Yksi illan hauskimpia juttuja oli tämä Best performance in a sequel "erikoispalkinto", tai sen jakamisyritys.

Aina jää loistavia esityksiä kokonaan ilman ehdokkuuksia, ja niin tänäkin vuonna. Mark Shenton pohti muutama päivä ennen gaalaa tätä asiaa. Lähinnä juuri palkintogaalan äänestyskäytännön ja ehdokasasettelun näkökulmasta. Mielenkiintoista luettavaa.

     

Itse pääsin lähimmäksi Olivier-pystiä Victoria & Albert museon Curtain Up-näyttelyssä. Vaikka se olikin vähän isompi malli... Näyttely oli varsin kiinnostava katsaus niin Olivier kuin Broadwayn Tony -palkintojenkin historiaan.


Ulkokuvat omia, sisäkuvien copyright kuvatoimistot

The Winter's Tale / Branagh Theatre Company Live (Garrick Theatre) 12.1.2016

Mulla oli ilo ja kunnia nähdä tämä lokakuun lopussa Lontoossa ihan livenä. Mutta kuten usein/aina hienoja esityksiä katsoessa käy, niin tekee mieli katsoa uudelleen. Ja onneksi StoryHill toi tämänkin Suomen valkokankaille, jossa se oli mahdollista nähdä 12.1.

Mikäli missasit esityksen, on monella paikkakunnalla uusintaesitys 4.2., katso lisätietoja täältä. Branagh Theatre Companyllä on tänä vuonna pari muutakin esitystä tulossa (toivon mukaan Suomenkin) valkokankaille, lisätietoja täällä.

Niin, no, hyvä tämä oli näin valkokankaallakin. Tietysti kamera kuvaa ja rajaa asioita ulkopuolelle, ja katsojalle näytetään mitä lähetyksen ohjaaja (tässä tapauksessa Benjamin Caron) haluaa meille näyttää. Mutta pääsääntöisesti kaikki toimii taltioinnissakin. Tosin esimerkiksi sitä kun alussa porukka marssii lavalle katsomon reunoja, salin takaosasta, ei tietenkään näy.

Edelleenkin tässä oli suurta tunnetta (ehkä välillä hieman liikaakin, koska teatterinäytteleminen on aina vähän eri kuin elokuvanäytteleminen, jollonka näin valkokankaalla touhu saattaa hetkittäin mennä hieman överiksi) ja suurta paatostakin.

  

Vaikka omat paikat katsomossa lokakuussa olivat erinomaiset, eli permannolla suht edessä, niin tässä oli tietenkin lähikuvia, jotka olivat vielä lähempiä. Ja ehkä nyt kiinnitti huomiota hieman eri asioihin kun viimeksi. Hiki ja kyyneleet näkyivät hyvin. Se on kyllä liikuttavaa miten niinkin kokenut konkari kun Sir Kenneth Branagh saa tiristettyä oikeasti tipan silmäkulmaan tilanteen niin vaatiessa (lopussa kun Hermione herää henkiin, ja kaikki on taas hyvin).

Jostain syystä moni suomalaisista Shakespeare-tutuistani ei tykännyt tästä juuri lainkaan, mutta toki aika moni myös piti. Branaghin tapa puhua ja tulkita Shakespearea tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta toki Judi Denchiä kaikki taitavat palvoa.

Tosin ymmärrän hyvin Tuula Viitaniemen kommentit nuoremman polven puheilmaisusta.

Esityksessä nähtiin myös hieman ekstramateriaalia, Branaghin haastattelua, tulevien esitysten trailereita.


Kuvien copyright Johan Persson

The Winter's Tale / Branagh Theatre Company (Garrick Theatre) 31.10.2015

Kyllä, hihkuin riemusta kun kuulin alunperin uutiset, että suosikkini Sir Ken B. palaa teatterinlavoille, sekä ohjaamaan että näyttelemään. Ja mikä paluu tämä onkaan ollut! Näytelmiä vuoden aikana luvassa peräti 6 kappaletta, alkuperäisen luvatun kolmen sijaan! Ooh!

Oma teatteriseurueensa Branagh Theatre Company on majoittunut vuoden päiviksi Garrick Theatreen Lontoon Charing Cross Roadille.

Ensimmäisinä BTC tarjoilee siis Shakespearen klassikon The Winter's Tale, jonka ensiesitys oli 17.10., sekä samalla porukalla samaan aikaan (24.10. alkaen) esitettävän Terence Rattiganin näytelmän Harlequinade. Lisäksi Harlequinaden alussa nähdään lyhyt Zoe Wanamakerin monologi All On Her Own (myös Rattiganin käsialaa). Mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt keskitytään Talviseen Tarinaan.

Tämä on itselle hieman vieraammaksi jäänyt Shakespeare, eli en ole sitä esimerkiksi teatterissa ennen nähnyt. Ei sitä ole niin kauheasti esitettykään, Suomessakin vain kourallisen kertoja. Teoriassa olisin voinut sen nähdä Kansallisteatterin versiona 1986 tai ruotsinkielisenä Svenska Teaterissa 2006.

No, nyt ei tarvinnut kauaa pohtia haluanko nähdä. Kun päärooleihin on saatu Dame Judi Dench ja Sir Kenneth Branagh... Muukin miehitys on ihan loisteliasta. Ja olihan se melkoista viihdettä nyt noin muutenkin. Toisaalta tämä on Bardin myöhäistuotantoa, eikä ehkä ole enää ihan terävimässä vedossa tuo kynä (toisaalta tämän jälkeen tuli vielä mm. Myrsky). Kun on hieman kevyt kokonaisuutena.

Näytelmä alkaa iloisesti joulunvietolla, joka on oikein idyllistä ja kauniissa lavasteissa. Tulee mieleen Pähkinänsärkijä-baletin joulunvietto. Laulua ja soittoa ja yhdessäoloa ja kaitafilmiä. Sitten perheen poika haluaa kuulla talvisen tarinan (surumielisen), koska "a sad tale's best for winter". Surullisiakin asioita vielä tapahtuu... Seuraava sisältää siis juonipaljastuksia!

Böömin kuningas Leontes (Branagh) ja Sisilian kuningas Polixenes (aina yhtä mainio Hadley Fraser) ovat lapsuudenystäviä ja mitä parhaita kavereita edelleen. Leontes on onnellisesti naimisissa kauniin Hermionen (Miranda Raison) kanssa ja heille on toinen lapsi tulossa. Mutta sitten iskee mustasukkaisuus, tuo kavala käärme (Otello, anyone?). Leontes on yhtäkkiä ihan vakuuttunut että Polixenes on viemässä hältä vaimoa, ja tästähän ei hyvää seuraa. Leontes värvää apulaisensa Camillon (John Shrapnel) myrkyttämään Polixeneksen, mutta herrat pakenevatkin Sisiliaan. Ja vaikka Delfoin Oraakkelilta tullut viesti vakuuttaa Hermionen olevan syytön, niin "oikeudenkäynnissä" tämä todetaan syylliseksi. Vastasyntynyt (äpärä)vauva toimitetaan hylätyksi Antigoneksen (Michael Pennington) toimesta ja Hermionekin kuolee suruun. Leontes masentuu ja ahdistuu.

Hylätyn Perdita-vauvan löytää pölhö paimen (Jimmy Yuill) ja tämän vielä pölhömpi poikansa Clown (Jack Colgrave Hirst), jotka sitten kuudentoista vuoden ajan tätä kasvattavat omanaan. Sitten siirrytäänkin PIM sinne 16 vuoden päähän, ja siihen pastoraaliosuuteen. Perdita (taas kerran ihastuttava Jessie Buckley) on tietenkin nyt kaunis nuori neito, joka on rakastunut Florizel-nimiseen nuoreen herraan (Tom Bateman). Nuoret haluavat naimisiin, mutta tietenkään Perdita ei tiedä omasta ylhäisestä syntyperästään, saatikka että Florizel on myös prinssi (Polixeneen poika). Lammaskarnevaaleissa tanssitaan ja lauletaan - loistavat tanssikoreografiat ja musisoinnit! - ja salavieraina olevat Polixenes ja Camillo paljastavat lopulta todellisen identiteettinsä.

Loppuviimein kaikki palaavat Böömiin ja harmaantuneet Polixenes ja Leontes sopivat riitansa ja antavat siunauksensa nuorten liitolle. Ja jotta saataisiin oikein siirappinen loppuhuipentuma, Antigonuksen vaimo Paulina (maaginen Judi Dench) paljastaakin Hermionen patsaan - joka herää henkiin!

Yksi sivujuonne näytelmässä on seurata taskuvaras/silmänkääntäjä/rosmo Autolycus'ta (hupaisa John Dagleish), joka sotkeutuu paimenten elämään ja koko tarinaan. Soitto- ja laulutaitoinen lusmu putkahtelee esille monella hetkellä... ja on hyvin symppis.

Karismaa on tässä yhdellä jos toisellakin niin paljon että se liki hyökyy katsomoon. Tämä oli toinen kerta kun näen Judi Denchin teatterissa, tai oikeastaan kolmas (koska Peter and Alicen näin kahdesti). Ja onhan se nainen ihan legendaarinen. Vähäeleisesti ja sopivalla tunnelatauksella vedetään. Kenneth B. ei jää juuri jälkeen. Tiedän että hänen hieman, no, teatraalisesti vetämä Shakespeare ei miellytä kaikkia, mutta minua miellyttää, aina vaan. Vaikka on tehnyt myös paljon muunlaisia rooleja, niin Shakespeare-tulkkina on mun mielestä parhaimmillaan. Ja kun istuu siinä lähellä ja pääsee katsomaan sitä eläytymistä likeltä, huoh.

Tom Batemanin olen nähnyt lavalla myös parissa näytelmässä ennenkin, ja vakuuttavaa työtä tekee taas. Ja Hadley Fraserin kodalla samat sanat (ja nään taas huhtikuussa!). Ja Jessie Buckleyn, ja ja ja... Ei tässä lavalla oikein heikkoa lenkkiä ole.

Tässä oli paljon hyvää ja kaunista. mm. upeat puvut ja lavastukset (no, niistä molemmista vastaakin Christopher Oram) ja musiikki (Branaghin luottosäveltäjä Patrick Doyle asialla). Branagh itse ohjasi, yhdessä Rob Ashfordin kanssa. Keritsemisbileiden tanssit olivat kyllä tosi hienoja, eikä lainkaan haitannut, että niin paidat kuin hiki lensivät.

Tämä ei ole oikein komedia, vaan jonkinlainen fantasiatarina, paikoitellen pastoraalidraamakin. Fantasiaelementtejä on muitakin kuin Hermionen "ylösnousemus", esimerkiksi paimenelle keijut ovat kertoneet että tästä tulee rikas (kuten toki lopuksi käykin). Shakespearen näytelmäksi tässä kuolee varsin vähän ihmisiä. Toki Leonteksen poika Mamellus ja myös Antigonus (jonka karhu syö kun tämä on viemässä Perdita-vauvaa hylätyksi; tässähän on se Shakespearen paras näyttämöohje ikinä: exit, pursued by a bear) kuolevat, mutta kumpikin aika pieni rooli, että sikäli. Ja kuolematkin tapahtuvat kulisseissa, pois katsojien silmistä.

Satuin näkemään tämän lauantain matineassa. Edellisenä päivänä Hamlet ja samoin lauantai-iltana Hamlet. Juuri se massiivinen ja kohuttu Benedict Cumberbatchin tähdittämä Hamlet. Ja kyllä eka olo oli kun kävelin Garrick Theatresta ulos oli että WAU! NÄIN tehdää Shakespearea. Ei se mitään kummempia kikkailuita tarvitse

   

Varauksetta liki kaikki brittikriitikot antoivat viittä tähteä tälle. Kuinka paljon tässä on sitten sitä ettei Judi Denchin sisältämää näytelmää voi arvostella huonoksi...?

Toisaalta, ei ne kaikki kriitikotkaan esitystä tai Branaghin roolityötä varauksettomasti ihaile :-) Vai mitä sanotte tästä Marinka Swainin (3 tähteä) kirjoituksesta artsdesk.com -sivuilla:

As Leontes, the cheery king who suddenly becomes convinced his wife has been unfaithful, Branagh makes sense of Shakespeare’s accelerated timescale (Othello in miniature) by portraying the onset of jealousy as a Gothic horror demonic possession. He strains, he paces, he roars, each new suspicion a staggering body blow, and the madness that robs him of sleep leaving him wild-eyed and literally swooning.

Compelling, certainly, but this melodramatic physicalisation of a psychological affliction soon grows wearisome.

   

Guardianin Michael Billington (4 tähteä) mainitsee erikseen sen eroottishenkisen latauksen mitä maaseudun tanssikohtauksessa on:

Even the rustic scenes in Bohemia, translated over the years to everything from a hippie Haight-Ashbury to Glastonbury, are here played as a decidedly east European fertility rite where the male shepherds strip as they dance and where Jessie Buckley’s Perdita positively glows with erotic fervour.

Koska kyseessä oli matinea, ja näyttelijät kiiruhtivat lounaalle, niin en kehdannut kauheasti häiritä. Nimmarit vaan pikaisesti. Aateloidut näyttelijät eivät toki kadulle astele stage doorista.

Näytelmäkuvien copyright Johan Persson

muut omia

Peter and Alice / Noel Coward Theatre 22.4.2013

St Bartsin jälkeen keskustaan. Alkoi hillitön lippurumba :-)) Illaksi oli siis ostetut liput Helen Mirrenin tähdittämään The Audience näytelmään. Mutta koska maaliskuun reissulla Peter and Alice näytelmän paikat olivat niin huonot, niin virisi se kuningasajatus josko jonottamalla saisi peruutuslippuja illan esitykseen. No, ainakin oltiin hyvissä ajoin paikalla, eli joskus neljän maissa ehkä. Jonoon ihan paalupaikoille.

Jonottamassa lippuja...

Siinä sitten nökötettiin, teatterin edustalla toivorikkaina. Välillä kirmasin Gielgud teatterille katsomaan millainen jono siellä olisi, että olisi ostajaehdokkaita niille The Audience lipuille. Sekin oli loppuunmyyty. Nooh... Joskus ennen viittä tuli myyntiin 1 lippu, eturiviin. Hinta oli melkoinen, mutta hei, ei mahda mitään. Ostettiin se. Pikkuhiljaa siihen alkoi kerääntyä muitakin. Mä hilppasin sitä kahden teatterin väliä lukuisia kertoja, mutta ei oikein uskaltanut alkaa myymään omiaan ennenkuin olisi toiset liput plakkarissa.

Onneksi sitten lopulta tuli n. 7 riville myös muutama paikka myyntiin, ja otettiin toinen lippu siihen. Se oli vieläkin kalliimpi kuin eturivin paikka. Näin ollen uskalsin sitten mennä myymään toiset liput, ja onnekseni sain ne jonossa ainoalle olleelle miehelle kaupaksi. Ostin käsiohjelman Audienceen myös.

Siinä jonossa oli lopulta ehkä parikymmentä henkeä, ja aika moni sai kyllä lipunkin. Useamman kanssa tuli juteltua, no on mukavia keskusteluja tommoset, kun pääsee puhumaan teatterista!!

Miksi tämmöinen ratkaisu? Koska The Audience oli tulossa Suomeen NT Live sarjaan katsottavaksi kesäkuussa, ja tiesin näkeväni sen sitten siellä (niinkuin näinkin). Olisin toki ääreismielelläni nähnyt sen livenä, mutta. Judi Dench ja Ben Whishaw veivät nyt voiton.

Iloisena illan lippurumban loppumisesta mentiin syömään thaimaalais-laosilaista ruokaa johonkin teatterin viereen pikkuravintolaan. Ihan hyvää oli, jos kohta parempaakin on syöty. Sitten pikkuhiljaa tulikin aika siirtyä Noel Coward teatterille takaisin ja mennä katsomaan näytelmää.

Peter and Alice oli vieläkin parempin kun muistin. Ja nyt kun oli vielä eturivin paikka. Surullinen, liikuttava, mutta myös paljon hauskoja juttuja sisältävä näytelmä. Ben Whishaw oli juuri niin ihmeellinen ja taitava kuin muistinkin, ja oli ilo seurata niin läheltä kasvonilmeitä, eleitä ja kaikkea. Judi Dench oli myöskin vallan erinomainen. Tietenkin.

Esityksen jälkeen stage doorille, ja siellä oli aikamoinen ruuhka. Judi Dench karkasi etuoven kautta, mutta Ben tuli ihan asiallisesti paikalle. Mulla oli tällä kertaa sille lahjana Nuuskamuikkus-muki ja suklaata ja kortti. Koska sai viimeksi likööriä :-) Oli kyllä asteen kiireisempi kun viimeksi maaliskuussa. Sain nimmarin tällä kertaa näytelmän tekstiin. Ja pikaisen poseerauskuvankin. Mutta on se vaan IHANA!

Ilta ei suinkaan loppunut vielä tähän, vaan koska Peter and Alice oli niin lyhkänen näytelmä niin kerettiin ihan hyvin vielä sinne Gielgud teatterillekin.

Mullahan oli käsiohjelma jo valmiina, ja aattelin et joskos saisi Helen Mirrenin nimmarin siihen. Ja oli mulla sille lahjakin, likööriä... No, Heleniä ei näkynyt, mutta ystävällinen henkilökunta keräsi n. parikymmenpäiseltä ihmisjoukolta käsiohjelmat ja kävi keräämässä niihin rouvalta nimmarit. Ja vei mun lahjan perille.

Sen sijaan näin muutaman muun näyttelevän herran, joista erityismaininta ihastuttavalle Nathaniel Parkerille :-) Ja nähtiin myös näytelmässä esiintyneet corgit :-)

Nathaniel Parker :-)

Peter And Alice / Noel Coward Theatre 11.3.2013

joo... tulee lisääkin...

Ihastuttava lyhyt Judi Denchin haastattelu. Sisältää myös pienen pätkän Peter And Alice näytelmästä!! Kuvattu pari viikkoa sitten... <a href="http://www.channel4.com/news/dame-judi-dench-im-a-quaker-and-a-peacenik-video" target="_blank"><b>Jon Snow haastattelee</b></a>.

Ben Whishaw haastattelu London Magazinessä

Vitsi, helmikuun lopussa julkaistu haastattelu, missä BW puhuu mm. Judi Denchistä, Bondista ja teatterista.

Erityisesti tämä kohta sykähdytti:

What are your plans for 2013?

“I think I’m doing a film straight after Peter and Alice. And another play later in the year. I’d better not say what they are, because I’ll jinx them. But my plan is lots more work, hopefully.” 

Olisipa kiva tietää mikä näytelmä ja missä!!

Mä NIIN haluan nähdä uudelleen ton Peter & Alice näytelmän, mutta pitää nyt katsoa kun se on niin hyvin myynyt, saako lippuja...

Lontoo kutsuu taas vaihteeksi

Huomenna ollaan menossa, tai pikemminkin minä olen menossa keskiviikkona ja Mia ja Minna tulee perjantaina perässä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mutta kun joku (= yours truly) keksi että The Darkness soittaa torstaina Lontoossa ja pitäähän sitä nyt mennä katsomaan... joten 30 eurolla sai aikaistettua lentoa.

Mutta lisäpäivistä on paljon iloa! Menen Wendylle yöksi, koko torstai on varattu V&A museon AV-arkistoon, eli ehdin katsoa 2 näytelmää (sen vuoden 2004 Old Vic teatterin Hamletin, missä eräskin Ben Whishaw suorittaa debyyttinsä ja B. Cumberbatchin tähdittimän Ibsenin Hedda Gablerin). ja käydä Marien kanssa perjantaina teatterissa ja National Theatren opastetulla kierroksella ja Royal College of Musicissa lounaskonsertissa ja ja ja... Niin ja se Darkness!

Matkakuume on kova, tietenkin. Tänään piti käydä hankkimassa uusi muistikortti, mutta uutta akkua en kameraan saanut, kun ei ollut kaupassa. Joku koirista söi meinaan pokkarikamerasta nuo 2 osaa. Lisäksi koitin tänään ostaa Alkosta liköörejä (on niin monta kelle pitää viedä), mutta Suomesta ei saa 2 dl:n pulloja, tai edes puolen litran... Laivalta saisi. No, ostin sitten suklaata. Tarttee vielä hankkia Wendylle jotain tuliaisia.

Huomenna haen kolmannen Oyster Cardin kaverilta lainaan ja Minnalta sen vaatteita mitkä tulee meidän kimppa-ruumalaukkuun (minkä mä siis vien keskiviikkona jo mennessäni).

Kirjojen ja leffojen puutelistan päivitys on menossa. Pikkuhiljaa mukaan otettavia tavaroita on kerätty keittiön pöydälle. Olen kattellut netistä niin säätiloja kuin mitä (kulttuuri)juttuja Lontoossa on juuri nyt.

Mennään sunnuntaiksi poikkeamaan junalla Birminghamissa eli Cruftsin koiranäyttelyssäkin, ja ollaan siellä la-su yö. Sitten meillä on Lontoossa kolmeen näytelmään ostettu liput. Lauantaina huikeat kritiikit saanut Macbeth (pääosassa James McAvoy), maanantaina Peter & Alice (pääosissa Ben Whishaw ja Judi Dench) ja tiistaina mulla toista kertaa, mutta toki eka kerta West Endissä The Judas Kiss (Rupert Everett ja Freddie Fox).

Mä en tiedä mitä näistä mä odotan eniten. Kahta ensin mainittua varmaan, koska nähdä lavalla McAvoy yhdessä mun suosikki-Shakespearen näytelmässä! Siis James McAvoy! Tai sitten oikeesti, mä ehkä pyörryn kun nään ensimmäisen vilauksen herra Whishaw'sta. Saatikka jos stage doorilla pääsen puhumaan kanssaan, niin ei voi käsittää. Ja Judi Dench sitten!!!!! (nyt pitää lopettaa selkeesti kun tuli joku hyperventilaatiokohtaus).

Meinaan keretä moikkaamaan Philiä St Barts kirkolla kanssa. Ai mun pitäskin muistaa laittaa tänne blogiin niitä sen kuvia Hollow Crown/Richard II kuvauksista. Jonka muuten TAAS sunnuntaina katsoin uudelleen, koska Cloud Atlaksen jälkeen piti nähdä lisää Ben Whishaw'ta (tää mun BW-kuume ei millään ota laantuakseen).

Jotta ohan sitä monenlaista luvassa - ja hei, pelkästään viikko Brittein saarilla :-))

London Evening Standard Theatre Awards 2012

Lokakuun lopulla kerroin ehdokkaista, ja nyt muistaessani päivitän voittajatkin, vaikka palkinnot on jaettu jo aikaa sitten... Marraskuun lopulla itse asiassa. Mutta asia jäi vaivaamaan, kun listasin ehdokkaita, ja sitten en koskaan palannut kertomaan kuka palkittiin. Siis 58. London Evening Standard Theatre Awards!

Ei mun suosikeista pärjänny kukaan, höh :-( Katsoin netistä lähetystä ja siellä oli paljon suosikkeja jakamassa palkintoja, mm. Ian McKellen tuota viimeistä, Judi Denchille (se oli aika liikuttava hetki).

Evgeny Lebedev, Judi Dench & Ian McKellen

Neliminuuttisen videokoosteen illasta voi kyllä edelleen katsoa. Siinä pääsee ääneen moni mun suosikki: Ian McKellen, Roger Allam, Damian Lewis, Stephen Fry... David Hare kehuu kiitospuheessaan Lontoon teatteria, ja kuvissä vilahtaa tyyppejä Bill Nighystä Luke Treadawayhin ja Colin Firthiin. Ja Judi Denchin kiitospuhe sai silmän kostumaan. National Theatren taiteellinen johtaja Nicholas Hytner piti myös aika tulikivenkatkuisen puheen teatterin puolesta ja kulttuurialan määrärahojen leikkauksia vastaan.

Best Play
Constellations By Nick Payne (Royal Court Upstairs)

Best Director
Nicholas Hytner Timon of Athens (National’s Olivier)

Best Actor
Simon Russell Beale Collaborators (National’s Cottesloe)

Natasha Richardson Award for Best Actress
Hattie Morahan  A Doll’s House (Young Vic)

Ned Sherrin Award For Best Musical
Sweeney Todd Chichester Festival and Adelphi

Best Design
Soutra Gilmour Inadmissible Evidence (Donmar Warehouse) and Antigone (National’s Olivier)

Charles Wintour Award For Most Promising Playwright
Lolita Chakrabarti Red Velvet (Tricycle)

Milton Shulman Award For Outstanding Newcomer
Matthew Tennyson Making Noise Quietly (Donmar Warehouse)

Beyond Theatre Award

Danny Boyle and his creative team For the Opening Ceremony of the London 2012 Olympics

Lebedev Special Award
Nicholas Hytner For his dynamic directorship of the National Theatre

Editor’s Award
David Hare For his contribution to theatre

Burberry Award for Emerging Director
Simon Godwin

Moscow Art Theatre’s Golden Seagull Award
Judi Dench For her contribution to world theatre

Viikon teatteripaukku!

No jos se että BC esittää (tai ainakin haluaa esittää) Hamletia oli yksi kiinnostavimpia (teatteri)uutisia kuluneella viikolla, niin tämä on vielä parempi: Michael Grandage, tuo Donmar Theatren ex-taiteellinen johtaja, läksi sieltä tässä hiljan ja perusti oman puodin Michael Grandage Company. Viime viikolla julkistettiin ensimmäinen ohjelma 2012-13. Ja mitä näytelmiä on luvassa!! Kukin pyörii kuutisen viikkoa.

1.12.2012 Peter Nicholsin näytelmä Privates on Parade, pääosassa Simon Russell Beale.

John Loganin uusi näytelmä Peter And Alice, ensi-ilta 9.3.2013 ja päärooleissa Judi Dench ja Ben Whishaw!! Tänne mä luultavasti ja toivon mukaan pääsenkin, kun suunnitellaan Minnan kanssa retkeä Cruftsiin ja samalla vois pikkasen piipahtaa Lontoossa teatterissa...

8.6.2013 vuorossa Martin McDonaghin The Cripple of Inishmaan, missä Harry Potter himself eli Daniel Radcliffe astuu lavalle. Olisi kiinnostava nähdä.

7.9.2013 sitten näistä mua vähiten kiinnostava Shakespearen A Midsummer Night's Dream, Sheridan Smith ja David Walliams.

Mutta sitten sokerina pohjalla:
23.11.2013.
Shakespeare.
Henry V.
Jude Law.

Ja joo, heti kun tulee rahaa niin liput lähtee varaukseen... Siis mun suosikki-Shakespeare ja JUDE LAW!!! Livenä!!

Ja samalla siis voisi sihdata mennä niin että Hobitin kakkososan ensi-iltagaala on Lontoossa.