Alunperinhän tämä oli ensi-illassa vuonna 2006, ja sen ekan version näin kahdesti (vai kolmesti). Seuraava versio Remix sai ensi-iltansa 2009, ja tämä uusin Remix Golden Turbo Platinum versio nyt 2011 syksyllä. Ja kokoajan on pyörinyt enemmän tai vähemmän täysille katsomoille. Ja TTT:n iso näyttämö nyt vetää aika monta sataa ihmistä. Itse asiassa tämä on koko TTT:n menestyneinen näytelmä koskaan, ja Suomenkin mittapuussa katsotuin kotimainen musikaali.
Mikä ihme sitten jaksaa vetää katsojia vuodesta toiseen? No varmaan ensinnäkin se musiikki, eli jos tarina on rakennettu Eppujen, Popedan ja Juicen musiikin ympärille, niin ei voi mennä paljoa vikaan, kun ollaan vielä Tampereella. Näyttelijät on hyviä, ja ydinporukka on pysynyt samana (no nyt tähän versioon Pallea näytellyt Ismo Apell oli vaihtunut Mikko Nousiaiseen). Esitys vaan on hauska, vauhdikas, dynaaminen. Alabama House Band (joka nyt oli vahvistunut myös saksofonilla!!) soittaa tosi tiukasti yhteen, ja kyllä nämä näyttelijät osaavat myös laulaa!
TTT:llä on osaavaa väkeä (muitakin kuin Aimo Räsänen ja Auvo Vihro, joka muuten istui meidän takana katsomassa kollegoiden esitystä). Mun suosikkeja alusta asti on ollut mahtava Jari Ahola, joka esittää Mauno Pepposta, teini wannabe-kitaristia, jonka isä on (tietenkin) Komisario Peppone (mainio Antti Seppä). Itse asiassa koko Lokomon konepajan kööri (kuvassa) on parasta antia: Iso G (Mika Ahola), jonka alkoholin käyttö ja tärinät saa melkein vedet silmiin naurusta, Tapparan Mies (Ilkka A. Jokinen, joka on vierailijana TTT:llä), ja Ruba (Pentti Helin). Lisäksi pakko mainita vielä break dance kaksikko Jimi ja Pekka Kettunen, jotka on ihan uskomattomia akrobaattivelhoja.
Jostain syystä Popedan biisit toimivat kaikista parhaiten, ja jaksaa aina naurattaa miten tarinaan on saatu nivottua niin John Holmes, Mauno soittaa stereoo kuin Yö. Kaasua, komisario Peppone on aika selkeä ja Sukset (joku on nyysinyt Pepposen järviset), ja Alabama. Raswaa Koneeseen on varmaan kanssa paras, kun Lokomon miehet vetää :-) Ja Tää on se yö! Niin nostalgiaa, voi jukra.
Tietty yksi syy miksi itse jaksan tästä pitää, on se kun muistaa vuoden 85 (minne tämä sijoittuu) niin hyvin kuiteskin. Ne vaatteet, uutiset, kännykät (tai voiko Mobiran matkalaukun kokoisia puhelimia kutsua kännyköiksi?) ja kaikki muukin kasarimeininki. Tämä on samalla aikamatka omaan nuoruuteen. Se on varmaan yksi syy menestykselle.
Näytelmä on poikinut niin lautapeliä, karaoke-DVD:tä kuin kasaribileitäkin, mitä TTT järjestää. Mutta ehkä suosio alkaa nyt hieman hiipua, koska eilenkään teatteri ei ollu likimainkaan täynnä. Tosin pe ja la näytökset on aina loppuunmyytyjä.
Ei voi kun suositella.
Ja kuvan copyright TTT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti