Kauan se kesti, mutta vihdoin Ilmajoen musiikkijuhlilla nähtiin ooppera missä pääosassa on nainen! Muutenkin tämä Eeva Kontun säveltämä ja Heta Haanperän kirjoittama teos on vahvojen naisroolien juhlaa, ja miespuoliset laulajat tekevät sivurooleja. Vaikka moderni ooppera on itselleni hieman ehkä vaikeaa, niin Armi oli aivan mahtava kokonaisuus.
Eeva Kontu on tullut tunnetuksi musikaalien säveltäjänä sekä (teatteri)kapellimestarina, ja molemmissa hän on aivan omaa luokkaansa. Olikin todella mielenkiintoista kokea hänen ensimmäinen oopperansa, semminkin kun musikaaleistaan olen tykännyt todella paljon. Alunperinhän Jaakko Kuusiston piti tämä säveltää, mutta valitettavasti hän ei ehtinyt sitä toteuttaa sairastumisensa vuoksi. Aiheena Armi Ratia on kyllä aivan mainio mihin tahansa teokseen. Hänen elämäänsä mahtui monenlaisia käänteitä ja draamaa vaikka muille jakaa, ja persoonakin taisi olla ilmeisen värikäs ja räiskyvä. Itse asiassa ihmettelenkin miksei hänestä ole tehty esimerkiksi elokuvaa tai näytelmää ennen tätä? Korjatkaa jos olen väärässä ja sellainen onkin olemassa. Siis jotain muuta kuin Donnerin Armi elää! -leffa.
Mitäs sanoisin sitten Armin musiikista? Siinä on muhevia kuoro-osuuksia, välillä musiikki on kevyempää, tanssillista ja jopa kansanlauluhenkistä. Virsiäkin kuullaan, ja tangoa. En tiedä onko oikeasti, mutta olen kuulevinani elokuva/musikaalimaisia hetkiäkin, mutta saattoi se olla vaan vilkasta mielikuvitustanikin. Dramaattisia kohtauksia säesti hyvin vahva ja dramaattinen musiikki, ja herkkiä balladeja ja duettoja ei ole unohdettu. Orkestroinnista vastaa Marko Hilpo ja Seinäjoen kaupunginorkesteria johti Kaapo Ijas.
Aplodit Heta Haanperälle ensinnäkin siitä ettei tämä ole mikään kronologinen teos Armin elämästä kehdosta hautaan. Kolmen eri-ikäisen Armin käyttäminen toimii mielestäni hyvin, ja Armit ovat paljon lavalla yhdessäkin. Lapsuuden kokemukset isän konkurssista ja lapsuudenkodin jättämisestä alkaen on nivottu takaumina mukaan vanhempien Armien elämään. Kaipuu Karjalaan ja luontoon korostuu monessa kohtaa.
Paljon korostuu myös vahvat ja osaavat naiset vs vähän nahjusmaiset miehet. Armin äiti joutuu ottamaan miehensä konkurssin jälkeen vastuuta perheestä, Kerttu hoitaa Ratioiden lapset ja varmaan paljon muutakin siinä sivussa, Vuokko pistää Armille kampoihin ja lähtee lopulta pois Marimekosta. Ja kaiken aikaa läsnä on vahvatahtoinen Armi. Libretossa lie faktaa ja fiktiota sopivassa suhteessa. Esityksessä mainittiin monta kertaa voikukan hahtuvat, olikohan niillä joku erityinen merkitys Armin elämässä?
Pikku Armina ensi-illassa esiintyi herttainen Kerttu Kurjenluoma (ovat vuorotellen Miia Kujalan kanssa), jolla ei tosin kauhean isoa osaa ollut. Sen sijaan Nuori Armi (sopraano Minna-Leena Lahti) oli isossa roolissa ja lauloi kauniisti, ja toi tuittulevaan Armiin särmää ja säpäkkyyttä.
Armi Marimekkona loisti upea mezzosopraano Lilli Paasikivi, joka kyllä minun silmissäni oli esityksen ehdoton tähti! Hänellä on lavakarismaa vaikka muilla jakaa ja muheva, lämminsävyinen ääni. Vanhempi Armi ei ole enää ihan niin tuittuileva ja äkkiväärästi potkuja jakava, vaan ehkä jo hieman seestynyt. Hän flirttailee ja pyörittelee miehiä ja mediaa tahtonsa mukaan. Miten mainio rooli ja Paasikivi on kerrassaan hurmaava.
Armien lisäksi Piia Komsilla on melko iso rooli suunnittelija Vuokko Nurmesniemenä (mm. Jokapoika-paidan tekijä). Tässä hän pääsee irrottelemaan laulullisesti ja myös liikekieli on hyvin nykytanssillista. En ole ihan varma pidänkö tavasta millä Komsi Vuokkoa tulkitsee, mutta ainakin se on mieleenpainuvaa! Mari Palo on sekä kärsivänoloinen Armin äiti että topakka kodinhengetär Kerttu - pidän hänenkin kauniista sopraanostaan. Jeni Packalen on mm. suunnittelija Annika Rimala (jonka käsialaa on esimerkiksi Tasaraita-kuosi).
Baritoni Aarne Pelkonen on mies paikallaan Veenä eli Armin puoliso Viljo Ratiana. Järjen äänenä toimiminen ei kauheasti auta kun Armi tekee mitä tahtoo. Hyvin Pelkonen klaaraa tämän vähän säälittävänkin hahmon; ei ollut Viljolla helppoa Armin rinnalla (tai oikeastaan taustalla). Vähän tossukan vaikutelma Veestä tulee, mutta esityshän on kuitenkin fiktiota ja siihen on otettu enemmän tai vähemmän taiteellisia vapauksia. Nuoren Armin ja Veen duetto on kaunis.
Tuomas Lehtinen on Armin isänä vähän ärsyttävä hahmo. Tai oikeastaan sekä Armin isä että puoliso ärsyttävät minua asenteellaan miten miehen on pystyttävä ja kyettävä elättämään perheensä. Mitäpä jos antaisitte niiden naisten osallistua elatukseen? No, ymmärrän toki että nämä ovat ajankuvaa, mutta silti kummankin miehen ruikutus nyppii vähän. Onneksi Jörn Donnerina Lehtinen pääsee vähän rennommin irrottelemaan!
Irrottelemaan pääsevät myös herrat Tuomas Miettola ja Nicholas Söderlund. Miettola on mainio Kekkonen, mutta myös hauska jenkki ja lipevähkö rakastaja (pientä tangoa kuvioissa). Söderlundin muhkea basso vetäisee Bökarsin talkkarina ("How to be a hovimestari") ja Joel Purjeenpaikkaajana hyvin, ja Tarmo Mannina hänkin saa pistää viihdevaihteeen päälle.
Oopperakuoro sekä lapsi- ja nuorisokuoro muuntuvat moneksi, ja heidän lauluaan on kiva kuunnella. Tykkään myös Osku Heiskasen koreografioista; tämä porukka ei todellakaan vain pönötä lavalla laulamassa.
Ilmajoen ooppera-areena on upea luonnonkaunis paikka joen rannalla. Ensi-illassa aurinko helli, vaikka lämpötila olikin varsin viileä. Juho Lindströmin lavastus hyödyntää raitaa räsymattoteemassa, värillisenä ja myöhemmin mustavalkoisena. Lisäksi lavalla nähdään valtavat metallirunkoiset a r m i kirjaimet, Marimekon fontilla. Odotan koko esityksen ajan että joku järjestää ne muotoon m a r i, mutta ei. Sen sijaan niistä muodostetaan isot peilit taustalevyjen avulla! Myös Nuori Armi painii A-kirjaimen kanssa, itsensä kanssa siis. Valtavan pitkä räsymatto, joka jakaantuu moniin pieniin mattoihin, on myös hieno elementti.
Leena Rintalan puvustus hyödyntää loistavasti Marimekko-kuoseja. Kuorolaiset pitävät Tasaraita-paitoja ja päissä huiveja, suunnittelijoiden valkoisissa takeissa on erikuosisia taskuja, Armi Marimekkolla on yllään mustavalkoraidallinen paita, Vuokko Nurmesniemi on pukeutunut värikkäästi "omiin" kankaisiin... Itse kankaita ei nähdä niin paljon kuin oletin, mutta jonkun verran kuitenkin. Tavallaan on itsestäänselvää että marimekkoteemaa nähdään niin paljon, mutta olisin kyllä sekä ihmetellyt että ollut pettynyt jos sitä ei olisi nähty.
Yleisönkin toivottiin pukeutuvan marimekkoihinsa, ja kyllä niitä katsomossa näkyikin. Ihan kaikki lavalla ei suinkaan ole marimekkoa, vaan esimerkiksi koivistolaiset ovat pynttäytyneet valkoisiin keveisiin asuihin. Ja kyllä kuorolaisiakin nähdään monenlaisissa asuissa, ei ainoastaan tasaraitapaidoissa.
Vaikka musiikki olikin minulle hetkittäin haastavaa, niin kokonaisuutena Armi oli täysi kymppi. Kiinnostava tarina, loistavat esiintyjät ja silmäniloa lavalla. Armin järjestämät juhlat Bökarsissa olivat hurmaavia joukkokohtauksia eksentrisine vieraineen. Minulle tuli mieleen Minna Canthin lausahdus ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!” kun Armi haluaa ennemmin kuolla kun elää harmaata elämää. "Vahvaksi joko synnytään tai pakotetaan!"
Armi kyseenalaistaa suomalaisen naisen tehtävän ainoastaan synnyttäjänä. Ja aina Armi nousee, uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka koitellaan. Armi on ooppera vahvasta ja omaäänisestä naisesta, joka rikkoo kaavoja.
Toivon ettei taas tarvitse odottaa liki viittäkymmentä vuotta ennenkuin Ilmajoella nähdään suurnaisesta kertova ooppera seuraavan kerran. Armi on osoitus siitä että kun on tahtoa ja tekijät kohdallaan, niin ei aina tarvita sotaa, historiaa tai äijien kertomuksia loistavan oopperaesityksen rakennuspalikoiksi. Hienoa työtä Team Armi!!
Esityskuvien copyright Jussi Niukkala.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
.jpg)
