Teatteri Quo Vadis, Tehdas Teatteri, Bredenberg & Taussi: Kasvien elämästä / Tehdas Teatteri 24.1.2025

Kasvien elämästä kuulosti niin kiinnostavalta aiheelta ja tekijäkombolta ettei voinut jättää näkemättä. Ja kieltämättä, katsomiskokemus oli vähintäänkin vinkeä. En oikein tiedä mitä näin ja koin Tehdas Teatterin pienessä Jokistudiossa, mutta aika hienoa se oli! Mikko Bredenberg on aina kiinnostava teatterintekijä, ja tässä hän yhdistää voimansa Mira Taussin ja muun hienon työryhmän kanssa. Tekijät ovat paneutuneet kasvien sielunelämään, eivätkä pelkästään paneutuneet, vaan pyytäneet kasveja itse kertomaan elämästään. Lopputulema on erilainen ja viihdyttävä.

Jokistudion pienessä ja karussa tilassa esiintyy Bredenbergin ja Taussin lisäksi Minerva Kautto. Kasvien elämää havainnollistettiin tanssin ja monimuotoisen liikekielen lisäksi omintakeisella musiikilla. Siinä Antti Puumalaisen musiikki yhdistyi Bachiin ja Wagneriin, luoden kiehtovia äänimaisemia. Puumalaisen käsialaa oli koko teoksen äänisuunnittelu sekä yhdessä Bredenberg & Taussin kanssa myös valo- ja tilasuunnittelu. 

Mutta alussa on hiljaista, pitkään. Vain kontillaan olevat esiintyjät. Pikkuhiljaa kehot keriytyvät auki ja liikkeet alkavat synkronisoitua. Hypnoottista, ilman ääntäkin. Joskus hiljaisuuskin on tehokasta, kaiken hälyn keskellä. Liikkeet muistuttavat joogaa, voimistelua, tanssia. Tiina Helinin suunnittelemat pastellinväriset asut ovat mukavan ja rennon näköisiä. Pikkuhiljaa kuulemme ääniäkin, ensin tanssijoiden huulten päristelyä ja sitten myös humisevaa ääntä nauhalta. Musiikki vaihtuu marssiin, ja isot päivänvarjot pääsevät mukaan. 

         

Varjot aukeavat ja sulkeutuvat kuin kukat konsanaan, välillä pyörivätkin. Kiehtovaa katsottavaa, ja välillä muistuu mieleen ala-asteen jumppatunnit kun tamburiinin tahdissa vedettiin laukka-perussarjaa. Tosin ilman päivänvarjoja. Varjojen värisyttämistä katsellessa olen hieman huolestunut kestävätkö ne koko esityskauden?

Suppuun menevistä ja kurtistuvista päivänvarjoista tulee mieleen kukkien lyhyt elämä, kuinka ne kuolevat viimeistään pakkasten tultua. Mutta sitä ennen ne elävät ja väriloistollaan ilahduttavat ihmisiä ja tarjoavat mettä pörriäisille ja linnuille.

Bredenbergin ja Taussin ideoima ja ohjaama esitys on leikkisä ja koko kolmikko pistää itsensä likoon, heittäytyen leikkimään ja kokeilemaan. Vähän taistelukoreografiaa, tai chi'tä, ja sitä ala-asteen jumppatuntia. Lintumaisiakin liikkeitä nähdään. Ilo nähdä aikuiset vähän hupsuina. Lopullisesti olen myyty kun päästään ihmissusitematiikkaan, nam! Vai onko kyseessä sittenkin kasveja maistelevat eläimet?

Pikkuhiljaa valo hiipuu, liike hidastuu, ääni himmenee - vain ilmeet vaihtuvat. Miten hieno lopetus!

Kasvien elämästä ei jätä ketään kylmäksi, niin omintakeinen se on. Iloinen ja yllättävä esitys, joka sai hymyn katsojan huulille monta kertaa ja nauratti ihan ääneenkin. Esiintyjät heittäytyivät mukaan sataprosenttisesti ja tunnissa ehditään kokea paljon. En tiedä miten tämän luokittelisi, olisiko nykytanssi hyvä määritelmä? Vai performanssi, koska tässä on niin paljon muutakin kuin tanssia. Onneksi ei tarvitse määritellä mitään, sen kun vain nauttii.

Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hullu prinssi 2.4 / Tampereen työväen teatteri 12.4.2024

Ihanaa, fantasiamusikaali Hullu prinssi on täällä taas! Alunperin Kangasalan lukion projekti on kokenut monta reinkarnaatiota; tämä versio on usean eri tahon yhteistyötä. Mukana ovat Hatanpään lukio, Tammerkosken lukio, Sammon keskuslukio, Tampereen konservatorio, Pirkanmaan musiikkiopisto ja Ammattiopisto Tredu. 2,5 tunnin aikana opimme paljon Suomen 1500-luvun historiasta ja erityisesti saamme tietää miten haarukka saapui maahamme.

Lisäksi saamme nauttia uskomattoman taitavien nuorten esiintymistaidoista, musiikista, lauluista ja tanssista. Monikymmenpäinen orkesteri irroittelee Maija Koskenalustan säveltämän monitahoisen musiikin parissa ja Hanna Suutelan tekstiä tulkitsee hieno kaarti (toivottavasti) tulevia esiintyjiä.

Tarinan keskiössä on lukiolaistyttö Martina, jonka pitäisi tehdä kouluhommaa, mutta sen sijaan hän tempautuu 1500-luvun Turkuun. Kaupunki valmistautuu Juhana Herttuan häihin ja oudosti pukeutunut Martina herättää lähinnä epäilyksiä. Kertojana toimiva kirjuri Finne (raamikas Ukko-Ilmari Majamaa) on isossa roolissa, ja onneksi myös Martinan puolella. Ja vaikka kirjurin tehtävänä on vain kirjata tapahtumat eikä hän voi vääristellä totuutta... voi hän kuitenkin omalta osaltaan vaikuttaa siihen miten historia kerrotaan.

Monenlaisen juonenkäänteen jälkeen tarinalla on, tietenkin, onnellinen loppu. Vai onkohan sittenkään, riippuu näkökulmasta. Aikamatkustustarinat ovat aina aika monimutkaisia - miten voit olla vaikuttamatta tulevaisuuteen liikaa? Näissä Hulluissa prinsseissä on se kiva juttu, että jokainen työryhmä laatii oman, uniikin loppuratkaisunsa. Niin nytkin.

Mikko Bredenbergin taitavasti ohjaaman Hullu prinssin ehdoton vahvuus on näyttävät joukkokohtaukset. Kyllä se vaan on hieno näky kun Työviksen iso näyttämö on oikeasti täynnä ihmisiä, jotka laulavat ja tanssivat. Riikka Puumalaisen koreografiat ovat näyttäviä ja esiintyjät hyödyntävät laajaa lavaa tehokkaasti. Joanna Weckmanin pukusuunnittelua on ilo katsoa: värikästä ja luovaa, samanhenkisiä kuoseja ja valtavan monimuotoisia asusteita. Varsinkin korsettiratkaisut ovat ihania. Ja taas: modernit lenkkarit pilkottavat epookkihenkisten pukujen alta (varsinkin Juhana-herttuan punaiset tennarit pistivät silmään).

Jaakko Sirainen hyödyntää lavastussuunnittelussa lavan nousevia ja laskevia elementtejä hyvin. Muutenhan tässä ei kauheasti lavastusta olekaan, koska esiintyjiä on niin paljon että he riittävät. Sen sijaan myös Siraisen suunnittelemat hulppeat valot ja videot ovat isossa roolissa näyttämökuvan luomisessa. Susan Vehniäinen on tehnyt valtavan urakan maskien ja kampausten suunnittelussa; näyttäviä ovat.

Mira Taussi on valmistanut hienot nuket esitykseen, ja lisäksi niitä osataan taitavasti käyttää. Silmä lepäsi myös tanssijoiden kohtauksissa, ja akrobatiaakaan ei ole unohdettu. Joukkojen liikuttelu on näyttävää.

Mukana on valtava joukko lahjakkaita esiintyjiä. Martinalla on tuplamiehitys, ja nyt nähty Sini Besis oli ainakin erinomainen roolissaan. Kaunisäänisenä ja karismaattisena esiintyjänä häntä on ilo katsoa lavalla. Niila Nousiainen on hyvä Magnus Vaasa, hällä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Shakespearelta napattu hupaileva kaksikko Rosenkrantz (Onni Nurmi) ja Guildenstern (Aapo Salonen) ovat hetkittäin jo liiankin hauskoja alive and kicking man -hokemallaan, mutta ei heistä voi olla tykkäämättä. Kaarina Hannuntytär (Riina Mattila) on heleä-ääninen ja loputtoman ymmärtäväinen mutta hänen vanhempansa (Annabella Grönlund ja Katariina Viinikainen) ovat läpimätiä ja kieroja ihmisiä - hienot roolityöt siis. Varsinaiset luihuiset!

Puolalaiset Jagellonican siskokset on varsin upea kvartetti, kiitos Aino Ingalsuo, Josefina Eerola, Sofia Rekonen ja Salli Myllymäki. Eikä kaikkien vaatteiden tarvitse olla epookkia, ei suinkaan. Pinkit ja liilat kevyttoppatakit ja lippikset sopivat ihan varsin mallikkaasti mukaan. Tuli jotenkin Hamilton-musikaali mieleen tästä nelikosta. Muutenkin monen ison hittimusikaalin kaikuja kuulee siellä ja täällä, eikä haittaa ollenkaan. Meillä on myös hovinarrit Dorothea ja Barbara, mutta ensi-illassa saimme nähdä lavalla vain toisen heistä hienoäänisen Olivia Nippulan esittämänä, mutta tuplaäänellä silti. Aaro Strömmer oli vallan katu-uskottava Juhana-herttua, samalla symppis mutta myös aavistuksen koominen. 

Yksi koskettavimmista kohtaloista/kohtauksista oli Juhanan jalkavaimo-Kaarinan naittaminen Vestgötelle (Samuel Yli-Jokipii) ja heidän todella kaunis duettonsa. Heleä-ääninen piispa (Alma Himanen) ansaitsee myös erityismaininnan.

Katsellessani ja kuunnellessani Hullua prinssiä jo kolmatta kertaa koin hienon oivalluksen: miten kaikki maailman tarinat kietoutuvat yhteen. Ja mitä enemmän lukee ja kokee erilaisia kertomuksia niin sitä enemmän niitä yhtymäkohtia huomaa ja voi kokea ahaa-elämyksiä: haa, tämähän viittaa siihen teokseen, ja tämä taas voisi olla kunnianosoitus siihen suuntaan. Se kannustaa kaivelemaan kirjoja ja myös nettiä, että mites se juttu taas menikään. En tiedä käykö teille muille ikinä näin? Varsinkin historiaa sivuavan esityksen nähtyäni janoan lisää tietoa niistä henkilöistä ja siitä aikakaudesta.

Ensi-illassa oli katsomossakin riehakas tunnelma ja varsinkin tennis/ilmakitarabiisissä innostuttiin. Meno on lavallakin vauhdikasta. Ihanaa kun yleisökin tempautuu mukaan!

Kaiken tuoksinassa Martinakin oppii että historiassa myös vaimoilla, siskolla ja muilla naisilla on iso ja tärkeä rooli - vaikka virallinen historiankirjoitus heidät usein sivuuttaakin. Hullu prinssi on kyllä ensisijaisesti naisten musikaali, vaikkei heillä muka olekaan merkitystä. Feministinen teos, kaikilla hyvillä tavoilla.

Haluaisin kuunnella musiikkia enemmänkin, eli olisikohan joku tallenne tulossa?

Vielä olisi 2 esitystä jäljellä, mutta liput menevät nopeasti. Eli kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa mitä suuri joukko taiteellisesti lahjakkaita nuoria voi saada aikaan hienon teoksen parissa. Jään innolla odottamaan Hullun prinssin seuraavaa tulemista.

Esityskuvien copyright Hilla Viljamaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Teatterin rouva Tilda / Tampereen työväen teatteri 21.3.2023

Tätä näytelmää olin odottanut kovasti! Kiinnostava tekijätiimi, erittäin mielenkiintoinen aihe... koska teatterin historia kiinnostaa aina. Ensi-ilta lykkääntyi ja meinasi jo iskeä epätoivo että koska pääsemme sukeltamaan Tampereen työväen teatterin, ja koko suomalaisen teatterihistorian syövereihin. Vaan onneksi lopulta tähdet olivat suotuisat ja ensi-ilta koitti. Ja täytyy taas kerran todeta että hyvää todellakin kannatti odottaa. Hanna Suutelan kirjoittama ja Mikko Bredenbergin ohjaama Teatterin rouva Tilda on todella lämminhenkinen ja omaääninen esitys, jonka seurassa viihtyi ja josta jäi hyrisevän tyytyväinen fiilis.

Työviksen Kellariteatteri on taas kerran juuri oikea näyttämö. Sopivan intiimi ja tiivis. Suutela jos kuka tuntee aiheensa ja perehtyneisyys näkyy läpi esityksen. Bredenbergin ja Suutelan dramaturgia näyttää välähdyksiä Tildan elämästä, keskittyen TTT:n johtamisvuosiin (1906-1917) mutta myös suomalaisen naisnäyttelijän arki kiertueineen ja muineen tulee tutuksi. Ja Tildan tapaaminen puolisonsa Kaarlo "Monttis" Vuoren kanssa. Tildan ja Monttiksen ainoa lapsi jää esityksessä tarkoituksella hieman sivuun, eikä häntä mainita edes nimeltä. 

Tildan matka kuopiolaisesta Matilda Blomista arvostetuksi taiteen tekijäksi, aikana jolloin naispuolisia teatterinjohtajia ei joka oksalla kasvanut, on huima saavutus. Vaikka Tampereen vuodet olivat hetkittäin myrskyisätkin, niin Tildan aikana talo vakiintui työväen harrastelijaporukasta ammattiteatteriksi. Eipä mikään vähäinen saavutus. Ja kyllä Tilda ahkeroikin: 12 vuoden aikana hän teki teatterille 89 ohjausta, ja 34 pääroolia, sekä esiintyi pienemmässä osassa varmaan kaikissa muissakin näytelmissä. Tehkääpä nykyajan teatterijohtajat sama perässä! 

Jään odottamaan että Suutelan Hanna tekisi kokonaisen kirjan Tildan elämästä ja teatterin täyttämistä vuosista.

Kristiina Hakovirta on aivan mainio Tilda. Vuorotellen rempseä ja keimaileva, surumielinen ja topakka, rakastunut ja kujeileva. Hänen näyttelemistään on nautinnollista seurattavaa. Mika Piispa tekee hauskan kavalkadin miehiä Tildan elämässä, tärkeimpänä toki puolisoaan palvova Monttis. Mutta hänen Kaarlo Bergbominsa on myös oivallinen tulkinta. Lavalla nähdään myös (pahvinen) Aarne Orjatsalo, olivathan Orjatsalo ja Tilda aikansa Tauno Palo ja Ansa Ikonen.

Esityksen pisteenä iin päälle on Maija Koskenalustan kaunis musiikki. Sulosävelet saavat ansaitsemansa tulkinnat niin muusikolta kuin esiintyjiltäkin. Musiikki tuo pieniä suvantokohtia esitykseen, vaikkei se mikään raskas olekaan. 

Bredenbergin ja Otso Kauton lavastus nostaa keskiöön vanhat upeat esiintymisasut, mitkä on ripustettu taustalle. Muutama huonekalu, isot peilinkehykset, divaani - ja ihana pikkulampuista tehty seinämä (hienosta valosuunnittelusta kiitos Sami Rautaneva). Kaunis lavastus antaa esitykselle kauniit puitteet ja kotoisan tunnelman. Ja entäpä Elina Vätön pukusuunnittelu sitten. Sama kaunis linja jatkuu; epookki on huolella tehtyä. Mukaan saadaan mahtumaan myös kaikenlaista pientä yksityiskohtaa kuten matkalaukkuun sopiva nukketeatteri. Sari Raution maskit ja kampaukset täydentävät ajankuvan.

Koko esitys alkaa ja päättyy jyskeeseen ja paukkeeseen. On vuoden 1917 alku, maailmalla soditaan mutta taide kantaa. Tilda ei ehtisi olemaan mallina, vaikka Monttis haluaakin hänet ikuistaa: teatterin rouva Tildana. On hän toki paljon muutakin, mutta tamperelaisten suussa juuri tuota. Perhe-elämän ja teatterintekemisen, johtamisesta puhumattakaan, yhdistäminen ei ole helppoa, mutta hyvin näyttää sujuvan. Tilda tuntui ymmärtävän myös monipuolisen ohjelmiston merkityksen, sekä tuolien saamisen katsomoon kaikille. Kyllä tehdastyöläinen saa päivän mittaan seistä tarpeeksi, illalla hän saa istua teatterin äärellä.

Reilussa 1,5 tunnissa saamme paljon tietopaloja historiallisista henkilöistä ja teatterintekemisestä reilu sata vuotta sitten. Toinen näytös saa myös surumielisiäkin sävyjä kun Kaarle kuolee (ja lukee oman muistokirjoituksensa) mutta kyllä lämmin huumori vie voiton lopulta. Erittäin kutkuttavaa on seurata tamperelaisten teatterien kissanhännänvetoa.

Kenelle voisin erityisen lämpimästi suositella Teatterin rouva Tildaa? Heille keitä kiinnostaa Tampereen tai teatterin historia, yhdessä tai erikseen. Ja heille ketkä kaipaavat tositapahtumiin pohjautuvaa ja viihdyttävää tarinaa. Ylipäätään hyvän teatterin ystäville. Tämä on pienimuotoinen, mutta sydämeltään todella suuri esitys. Bravo Tilda ja työryhmä!

Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.