Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valkeakoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valkeakoski. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. kesäkuuta 2024

Kolmen tähden hotelli & Käsi pois sieltä / Teatteri-illat, Kauppilanmäki 3.6.2024

Tämä alkaa olla jo hieman vanhan toistoa, koska joka vuosi nähtyäni valkeakoskelaisen Teatteri-illat -ryhmän tuplaesityksen totean saman asian. Marko Itkonen on ihan huippu näytelmäkirjailijana ja Teatteri-illat on ihan jäätävän taitava harrastajanäyttelijäpoppoo! Tämä kahden lyhyemmän näytelmän kombo on tosi toimiva konsepti. Tänä vuonna luvassa oli taas kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa näytelmää, kuten vakiintunut tapa on. Niin ja toistoa on sekin, että nämä illat olivat taas loppuunmyytyjä ennen ensimmäistäkään näytöstä. Koittaakaa ihmiset siis olla rivakoita ensi vuonna jos mielitte lippua.

Illan ensimmäinen näytelmä oli farssi/komedia Kolmen tähden hotelli. Väärinkäsityksille, sukkeluuksille, pikkutuhmallekin huumorille perustuva näytelmä oli erittäin viihdyttävä. Rautainen näyttelijäkolmikko taipui moniin rooleihin. Pauliina Laaksosen ja Mira Flinkmanin esittämä kaksikko on avannut hotellin (Hilton hostellista tulee toki Hiton hostelli pienen kommelluksen jälkeen) ja vieraakseen saapuu salaperäinen popliinitakkinen mies (Ulla Huoviala-Kääpä). Kaikki ei ole siltä miltä näyttää, tietenkään. Eikä tämä "hotelli" ole kyllä ehkä ihan kolmen tähdenkään. Tietokone ei pelitä, rotat mellastavat nurkissa ja eksän haikailu saattaa lähteä eräillä hieman lapasesta. Mutta mummo halutaan adoptoida!

Farssi on perinteinen kesäteatterihitti mutta Kolmen tähden hotelli ei ihan kaikkia farssikliseitä (onneksi) noudata. Lukuisia ovia ja niistä kulkemisia on, sekä toki monenlaista väärinkäsitystä ja identiteettien muuntumista. Viinalla ei onneksi läträtä eli semmoista perinteistä kännikohtausta ei lavalla nähdä. Herkullinen hahmo on eksä Tero, jonka rouhea ja maanläheinen olemus kirvoittaa yleisöstä monet naurut. Semminkin kun häntä esittää kuka kolmesta sattuu ja joutaa. Jokaisen Tero on hieman omanlaisensa. 

Ensi-illassa esitys ehkä vielä haki hieman rytmiään, mutta yhtäkaikki nauratti ja viihdytti kyllä. Ulla Huoviala-Kääpän mummo oli symppis ja Pauliina Laaksosen terveystarkastaja sopivan pedantti. Kymmenen sekunnin sääntö jäi ainakin meidän talouteen elämään, ja unohdamme kolmen sekunnin säännön. Vajaan 40 minuutin esitys loppui jotenkin äkisti, mutta ehkä kuitenkin sopivasti. 

Teatteri-iltojen lippuun sisältyy väliaikatarjoilu, ja tänäkään vuonna se ei pettänyt. Angerkoski-drinkki tarjoiltiin kiinteässä muodossa ja maistui herkulliselta.

Illan toinen esitys olikin todella kiinnostava, nimeään myöten. Käsi pois sieltä - Siiri Angerkosken muistelmat näytti mitä kaikkea muuta Angerkoski oli kuin Pekka Puupään vaimo Justiina. Hävettävän vähän itsekään teatteriharrastajana hänen elämästään tiesin. Mutta nyt olen paljon viisaampi, kiitos vaan sivistämisestä. Sen lisäksi että opin paljon lisää Angerkosken elämästä, työstä ja myös sen ajan teatteri- ja elokuvamaailmasta niin viihdyin kyllä muutenkin. Itkonen on poiminut ne päälinjat Angerkosken elämästä, ja löytänyt mukaan kaikkea kiinnostavia tiedonmurujakin. 

Lopputulema on herkullinen, eikä vähiten nimiroolia esittävän Pia Vaittisen ansiosta. Hän esittää Angerkoskea lämmöllä ja rakkaudella, ja todella taitavasti! Yhtä hyvin sujuu lapsi-Siirin kuin aikuisenkin esittäminen. Janne Kulosaari ja Katja Sillanpää vetävät sitten kaikki muut roolit vauhdilla ja tarkasti.

Saamme seurata Angerkosken elämää kauan ennen kuin hänestä tuli Kaarlo Angerkosken vaimo. Pieni Siiri Peltonen, myöhemmin Palmu, ei kyllä päässyt lapsuudessaan vähällä. Laittomia lapsenpäästöjä tekevän äidin takia perhe joutui muuttamaan usein ja lopulta muuttamaan nimensäkin. Kunnes äiti lopulta katosi Siirin elämästä, vankilaan kuten saamme huomata. Uusi äiti ilmaantuu kuvioihin hupsista vaan. Siiri hoitaa sisaruksiaan, ja lopulta löytää tiensä teatteriin. Isän vastustuksesta huolimatta näyttelemisestä tulee Siirin elämä ja se tuo myöhemmin mukanaan myös sulhasen. Äidin levittämä taikausko vaikutti Siiriin paljon ja ehkäpä siksi myös teatteri monine piintyneine taikauskoon pohjaavine tapoineen sopi hänelle.

Teatterirooleja tuli ja meni, kiinnityksiä eri taloihin myös. Pikkuhiljaa myös elokuvarooleja alkoi tippua, pienempiä ja sitten isompiakin. Yksi kiinnostavimmista asioista hänen elämässään on se että hän oli ensimmäinen Suomen Filmiteollisuuden kuukausipalkkainen näyttelijä. Se jos mikä kertoo myös T. J. Särkän luottamuksesta Angerkosken näyttelijänkykyihin. 

Käsi pois sieltä on kunnianosoitus Siiri Angerkoskelle ja rakkaudentunnustus suomalaiselle teatteriperinteelle. Ehjä kokonaisuus jota on ilo seurata (varsinkaan kun ei yhtään tiennyt mitä Siirin elämässä seuraavaksi tapahtuu). Erityismaininta Emmi Jurkan hienosta tyypittelystä Katja Sillanpäälle.

Ja mistäs se esityksen (pikkutuhma) nimi sitten tulee? Nooh, tarina kertoo että kun Angerkoski kuuli ystävänsä Tauno Palon muistelmien nimeksi tulevan Käsi sydämellä, niin hän oli tokaissut omiensa sitten olevan Käsi pois sieltä.

Suomifilmimäinen lavastus on oikein sopiva, ja sopii myös Kauppilanmäen museokiinteistön henkeen. Niin ja molemmissa näytelmissä oli kiva puvustus ja muutenkin rekvisiitat kohdillaan.

Kyllä pitää lämpimästi kiittää koko työryhmää, mutta erityisesti Marko Itkosta taitavasta ohjauksesta ja ennenkaikkea käsikirjoittamisesta. Herkullisen nautinnollinen ilta monellakin eri tapaa. Ainoa mistä pieni miinus on penkkien selkänojattomuus. Ensi kerralla muistan taas mennä takariviin tai muualle missä pääsee nojaamaan johonkin. 

Bonusta myös nerokkaasta itsepalveluna toimivasta ensiapuhyllystä salissa, ja teatterin historiikistä ulkoseinällä. Kuumahan siellä taas oli, mutta onneksi oli omat vedet.


Esityskuvien copyright Janne Kulosaari, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

La Morale Absurde & Pertskeles! / Teatteri-illat, Kauppilanmäki 5.6.2023

Taas kerran koskilaiset korkkasivat kesäteatterikauteni, ja samoissa merkeissä kuin aiempinakin vuosina. Nimittäin taitavissa ja viihdyttävissä merkeissä. Vuosi toisensa jälkeen Marko Itkosen kynästä tulee toinen toistaan kivempia ja hauskempia mininäytelmiä, jotka huippulahjakkaat näyttelijät herättävät henkiin. Teatteri-illat todellakin osaa nämä hommat.

Illan aloitti La Morale Absurde, nopeatempoinen rikosdraama, tai avantgardistinen hupailu, tai jotain outoa kuitenkin. Samat tapahtumat käydään läpi kolme kertaa, kunkin päähenkilön näkökulmasta. Silti ei toisteta asioita liikaa, vaan joka kertomiskerralla katsojalle avautuu tapauksesta jotain uutta. Vaikka täytyy todeta että omassa käsityskyvyssäni lienee vikaa, ettei ihan kaikki avautunut kolmannellakaan toistolla. Taitaa ongelma olla korvieni välissä, koska tekstihän oli ihan nerokas. Vai liekö se avantgarden tarkoituskin, jättää katsoja hämmennyksen valtaan ja vilkuilemaan kanssakatsojia, että ymmärsiköhän nuo muut kaiken?

Vaan eipä sitä tartte aina kaikkea niin oivaltaakaan ja silti voi nauttia täysin siemauksin. Näyttelijäkolmikko Katja Sillanpää, Mira Flinkman ja Pauliina Syrjälä esittävät aika eksentrisiä tyyppejä, vai kenties nämä ovatkin ihan tavallisia ihmisiä, ketkä vaan joutuvat tapahtumien pyörteisiin... Tarinassa (tai tarinoissa) tärkeitä rooleja näyttelevät lapsi ja hirvikivääri sekoittuen arjen törmäyksiin työkaverien ja puolisoiden kolmiossa. 

Rekvisiittana nähdään kaikkea sekalaista, mutta kyllä me katsojat uskotaan että siinä on se lapsi tai hirvikivääri kun niin kerran sanotaan! Tämän näytelmän parhaita puolia on se kokeellisuus ja absurdius - koskaan ei voi tietää mitä lavalla seuraavaksi tapahtuu ja millä tavoin esitettynä. Huikeaa! Hattua nostan Itkoselle että langat pysyvät käsissään. Mulla ei olisi pysynyt.

Väliajan (ja herkullisen mustikkapiiraan, joka kahvin/teen lisäksi sisältyy lipun hintaan) jälkeen siirryimme täysin eri tunnelmiin. Joel Lehtosesta kertova näytelmä tottelee nimeä Pertskeles! Nimiroolissa Lehtosena myhäilee Pasi Repo, joka sopii osaansa kyllä mainiosti. Ulla Huoviala-Kääpä esittää suvereenisti sekä Lehtosen rakastajatarta että kasvattiäitiä, aika erilaisia hahmoja nämä.

Janne Kulosaari on aivan hulvaton kahdessa eri roolissaan, joissa on kyllä paljon samankaltaisuutta. Hän on työtävieroksuva Aleksander Muhonen, Lehtosen velipuoli, omaa etuaan ajava ja patalaiska ovela kettu. Kulosaaren toinen revittely on viinatrokari/kalavaras Ananias eli Pertskeles-Ani, jolla on sana hallussa, jos kohta harvassa ovat miehen repliikit. Mainio kansanmies, ja Kulosaari saa näissä kahdessa roolissaan todellakin naurattaa katsojia. 

Niin hyviä kuin kaikki kolme muuta näyttelijää ovatkin, niin show'n varastaa totaalisesti Pia Vaittinen. Hyvä hän on Lehtosen hierojana (ja myöhemmin vaimona), mutta varsinainen tyrmäys tulee Joel Lehtosen biologisena äitinä. Mikä mimmi! Ja mitä repliikkejä! "Vittu se on köyhälläkin" on vasta alkusoittoa. Hersyvän hauska roolisuoritus, kikattelin tälle tyypille vielä kotimatkallakin. 

Hienosti Itkonen nivoo koko Joel Lehtosen elämänkaaren about tuntiin. Mukana on rempseää kansankomediaa, mutta myös lyyrisempää pohdintaa, lemmenluritusta ja kaunista tekstiä. 

Kaksi taas hyvin erilaista esitystä, ja silti (tai juuri siksi) sopivat teospariksi oivallisesti. Teatteri-illat tarjoilee joka vuosi uutta ja erilaista, ja nytkin kaikki näytökset olivat loppuunmyydyt jo ennen ensi-iltaa. Hienoa toki, mutta harmillista niiden puolesta ketkä jäävät ilman tätä herkkua. Taas taidan toistaa itseäni, mutta vinkkivitonen ensi keväälle: hankkikaa lippunne ajoissa!

Iso kiitos Marko Itkonen ja koko taitava tekijätiimi taas unohtumattomasta illasta Kauppilanmäellä!

PS. Ilokseni ohjaaja/käsikirjoittaja Itkonen nähdään itsekin lavalla, nimittäin pitämässä pienen isällisen aloituspuheenvuoron vanginvartijana. Täydestä menee prison manualista luetut ohjeet.


Kuvien copyright Janne Kulosaari.
Näin esitykset ilmaisella pressilipulla.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Gebhard - seurapiirikomedia Maijusta & Vastatuulessa - tyypillinen tingeltangeli / Teatteri-illat, Kauppilanmäki 22.6.2022

Haa, yksi kesäteatterikesäni kohokohtia on jo useamman vuoden ollut mainio valkeakoskisen Teatteri-illat - porukan tuplanäytelmäilta. Käsikirjoittaja Marko Itkosen nerokkaasta kynänjäljestä on ilo nauttia joka kerta, ja hienoa vielä kun saa aina kaksi esitystä ikäänkuin yhden hinnalla. Tuntuu näitä aika moni muukin arvostavan, sillä esitykset myydään likipitäen loppuun jo ennen ensi-iltaa. Nytkin on enää yhteen esitykseen ihan pari hassua lippua jäljellä.

Ja aina on jotain uutta! Viime kesänä satyyrinäytelmä ja murhamysteeri, ja tänä kesänä taas jotain ihan muuta. Tykkään porukan ennakkoluulottomasta tavasta tarttua kaikenlaisiin teatterin muotoihin.


Kahden koronakesän jälkeen näyttämö oli palannut Kauppilanmäen museon piha-alueelta pirtin viileyteen. Turhaan kannoimme siis istuinalustat, sadevaatteet ja huovat mukaan. Vaan sinnehän ne sai penkin alle työnnettyä. 

Ensimmäinen esitys oli Gebhard - seurapiirikomedia Maijusta. Käsi ylös kuinka moni muistaa Maiju Gebhardin? Tai jos muistaakin yhdestä asiasta (kuivauskaapin keksijänä) niin tietääkö hänestä muuta? Tämän esityksen jälkeen sitä on toki paljon viisaampi, vaikka tämä yksi Suomen historian aikaansaavimmista naisista pitikin yksityiselämänsä yksityisenä. Marko Itkonen on käyttänyt monipuolisesti kirjeenvaihtoa, Maijun lukuisia julkaisuita sekä haastatteluita lähteinään. Tuloksena on tiivis tietopaketti Maijun aikaansaannoksista, joihin kuuluu todella aktiivinen yhdistyselämä, tuottelias kirjallinen työ ja ylipäätään naisen asemaan vaikuttaminen. Maiju halusi tulla muistetuksi omista ansioistaan, eikä tunnettujen vanhempien tyttärenä tai jonkun puolisona.

Esitys on napakka ja hauskakin, välillä Maijun elämänvaiheita hengästyttävällä tavalla läpikäyvä. Ja Pia Vaittinen on todella loistava Maiju Gebhard, yhtäaikaa innostuva ja työteliäs, ja samaan aikaan yksityisyyttään tiukasti vartioiva. Maijun elämäntyönä tuntui olevan emännän työn tehostaminen, eikä siihen tarvittu patenttien hakua. 

Miten sujuvasti hypähdelläänkään Maijun lapsuuteen ja perhekuvioihin, yhdistyskuvioihin ja paheelliseen elämään Helsingissä. Alati läsnä on myös perheen suorasanainen taloudenhoitaja Fanni, joka on selkeästi toiminut (ainakin Itkosen mukaan) niin Maijun inspiraation lähteenä kuin ehkä muutenkin muusana. Loistava näyttelijäsuoritus Ulla Huopiala-Kääpä! Pauliina Syrjälä ja Katja Sillanpää solahtavat taitavasti esittämään milloin Maijun vanhempia ja milloin minkäkin toimikunnan jäseniä. Niitähän nimittäin piisaa, Pellervo-seurasta Marttayhdistykseen , Pienviljelijäin keskusliitosta Työtehoseuraan...

Yksi mainio yksityiskohta on erilaisten museoesineiden käyttö näytelmän henkilöinä. Maijun veljiä Orasta ja Tapiota mallintavat puuhevonen sekä nalle, ja isä Hanneksen rooliin pääsee työtä nähnyt lapio. Hienosti nämä heräävät näyttelijöiden käsissä eloon. Ja siinä samalla pyöritellään näppärästi pullat!

Perinteisen kahvitauon (ihanan tuoretta pullaa ja pikkuleipiä!) jälkeen ilta jatkuu ihan toisenlaisissa merkeissä. Kirjoittajana toimii edelleen Itkonen mutta nyt ohjauksesta vastaa Mira Flinkman! Kun ensin saatiin kokonaan naisten tähdittämä esitys niin nyt on sitten äijäkomedian vuoro. Vastatuulessa alkaa sukukokouksesta; me pirttiin kokoontuneet katsojat olemme osa juhlia ja pääsemme hieman mukaan esitykseenkin. Sukukokouksesta alkavat tapahtumat keriytyä auki. Päähenkilömme, veljeskaksikko Jallu (Marko Itkonen) ja Raimo (Janne Kulosaari) on kyllä varsinainen parivaljakko. Hieman reppana Raimo asustaa kanaverkkokopissa (älkää kysykö!) ja Jallulla on topakka vaimo Marja ja tämän varakkaat vanhemmat. 

Sujuvasti Itkonen ja Kulosaari vetävät kaikki roolit, eikä se oo just eikä melkeen. Mikä osuus on improa ja mikä käsikirjoitettua, mene ja tiedä. Eikä mitään väliäkään. Saamme nauttia hulvattomista vitseistä ja roisista huumorista, oivaltavasta fyysisestä komediasta ja monenlaisesta säätämisestä. Hillitöntä menoa ja siinä missä Janne on varsinainen pokerinaama, on Markolla välillä aika vaikeaa. 

Kun toiselle etsitään kotia ja toiselle naista, ja kaikki menee iloisesti sekaisin, vinksin vonksin ja säätämiseksi. On paljon kohtauksia mitä meille ei voida esittää, oli syynä sitten liiallinen väkivalta tai seksi tai jopa liikunta. Kohellusta oli, mutta äärimmäisen hauskaa sellaista. Loppu on melko onnellinen ja kun vuoden kuluttua tapaamme taas sukukokouksessa, on moni asia muuttunut.

Rekvisiittaa ei paljoa tartte, sellainen kanaverkkoseinämä riittää aika pitkälle. Itkonen ja Kulosaari pelaavat mainiosti yhteen ja kumpikin osoittaa suuria lavakoomikon kykyä.

Kerrassaan mainio ilta taas Kauppilanmäellä, tänne on aina ilo palata, kun esitysten taso on nöin mieletön. Jään malttamattomana odottamaan mitä kivaa Itkonen ja porukkansa ensi kesäksi kehittävät!


Kuvien copyright Janne Kulosaari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Agatha Christie syytettynä murhasta & satyyrinäytelmä Seireenit sukkahousuissa / Teatteri-illat, Valkeakoski 15.7.2021

No nyt oli kyllä huikea tuplailta Valkeakosken Kauppilanmäellä! Marko Itkonen on todettu jo monena kesänä tässäkin blogissa todella lahjakkaaksi näytelmäkirjailijaksi (ja ohjaajaksi), ja niin taas toistan itseäni. Teatteri-illat vetäisi ensi-illassa kaksi vajaan tunnin mittaista esitystä helteisessä illassa - ja upeasti ne molemmat upposivat yleisöön. Hyvin erilaiset jutut oli Itkosen kynästä lähteneet, mutta kumpikin todella nerokkaita luomuksia. Näitähän piti esittää jo viime kesänä mutta korona perui esitykset. Onneksi nyt päästiin nauttimaan!

Agathta Christie syytettynä murhasta oli tyylipuhdas Christie-pastissi. Oikein toimiva murhamysteeri, eristetyssä paikassa tottakai. Katsoja saattoi pohtia syyllisen arvuuttelun lisäksi myös sitä kuinka monta Christie-kliseetä ehtii vajaan tunnin esityksestä löytämään (niitä meinaan piisaa aina epäilyttävästä hovimestarista eksentriseen yksityisetsivään). Esitystä oli ollut ideoimassa satakunta dekkarinystävää somessa, joten monta näkökulmaa on huomioitu. Itkonen on sitten näistä aineksista keittänyt maukkaan dekkarisopan. Joka maistuu... ihanalta!

Meillä on rikas leskikreivitär (Ulla Huoviala-Kääpä), viinaan menevä hovimestari (Janne Kulosaari), mykkä miespalvelija (Mira Flinkman), ei kovinkaan pätevän oloinen yksityisetsivä (Lauri Heinonen), salaperäinen tohtori (Kulosaari), kaksi neitiä (Pauliina Syrjälä ja Flinkman) sekä toki kutsuvieraana itse Agatha Christie (Katja Sillanpää). Kun juoni etenee ja tihentyy, jokainen vaikuttaa epäilyttävältä. Kaikilla tuntuu olevan motiivi ja tilaisuus, mutta kuka on syyllinen? Jopa neiti Christiellä on omat salaisuutensa. 

Kerrassaan hykerryttävä juoni, vaikka toki paikoitellen pikkiriikkisen ennalta-arvattavakin (varsinkin jos lukee paljon dekkareita ja erityisesti Christie on tuttu kirjailija). Onneksi kuitenkin riittävän omaperäinen ja kekseliäs niin että katsojan mielenkiinto säilyy. Juonessa on kaikenlaisia hauskoja koukeroita, joista osa vähän yllättäviäkin. Mitä nämä kaikki katsojalle annettavat vihjeet ovat, hämäystä vaiko ihan huomionarvoisia juttuja? Miksi etsivä teeskentelee kasvissyöjää ja aamu-uimaria? Onko kuuro palvelija oikeasti kuuro? Ja mahtaako lääkärilläkään olla puhtaita jauhoja pussissaan... 

Myös komero näyttelee tärkeää osaansa talon mysteereissä. Toki myrsky eristää "metsästysmajan" ja puhelinlinjat katkeavat. Ja kas kun myrkyllisiä kasveja tuntevia vieraita osuu seurueeseen useampia... Meille tarjotaan monenlaisia vaihtoehtoisia loppuratkaisuja, vaan mikä on se oikea - vai onko mikään. Huh, kutkuttavaa! Suhdekiemurat kuuluvat toki myös christiemäiseen juoneen.

Lisäksi näimme taidokasta teekuppiakrobatiaa ja muutenkin hienoa menoa. Näyttelijät ovat niin osaavia, että heidän kaikkien työskentelyä on ilo seurata; jokainen teki mielettömän hienot roolityöt. Tämä porukka menisi kyllä ihan ammattilaisistakin.

Lavastus on tehty yksinkertaisesti, mutta olemme ihan selkeästi vauraassa kartanossa, vaikka se nyt metsästysmajan nimellä kulkeekin. Ilkka Pohjalaisen mainiot ääniefektit loihtivat niin myrskyt kuin monenlaiset muut äänet, ja muutenkin musiikki tihentää tunnelmaa hienosti. Ja puvustus se vasta vallan upea onkin! Surku tulee 35 asteen auringossa hikoilevia pynttäytyneitä esiintyjiä. Vuoden 1930 hengessä näemme plyysiä ja raskaita kankaita, pitkiä hansikkaita ja muuta ei-niin-hengittävää. Hienoa katseltavaa siltäkin osin. 

Nautinnollinen esitys!

Väliajan (ja herkullisten tarjoiluiden) jälkeen olikin aika illan toisen näytelmän. Pääsemme retkelle tyystin erilaiseen aikaan ja paikkaan. Muinainen antiikin kreikkalainen satyyrinäytelmä, Itkosen käsissä Seireenit sukkahousuissa, mutta moderniin aikaan näpsäkästi tuotuna. Ja vaikka nykyajassa ollaan, niin kahdeksanpolvinen runomitta on upeasti saatu pidettyä mukana. Viittauksia kreikkalaiseen mytologiaan on enemmän kuin kylliksi, ja jos äskeisessä esityksessä sai bongata dekkarikliseitä, niin nyt hieman historiaan perehtynyt katsoja kokee ihania ahaa-elämyksiä onnistuessaan yhyttämään henkilöhahmoja ja tapahtumia modernista kontekstista.

Lavastus on oikeastaan yksinkertaisen nerokas: museon pihapiirin männyt on verhoiltu antiikin pylväiksi tulostetuilla ja aukirullatuilla "sukilla" - huikea innovaatio! Puvustus alkaa perinteisesti: vaaleanvärisillä "kaavuilla" - mutta ah, tämä onkin hämäävä alku, ja pian pääsemme nykyaikaan. Porukka tekee tanssiesitystä jossa vanha pääesiintyjä (Nadja) korvataan uudella (Helena) - ja siitähän kostoretki alkaa. Mukana on aivan hulvattomia tyyppejä ja varsinkin riettaat ja räävittömät satyyrit (Ulla Huoviala-Kääpä ja Katja Sillanpää) ilahduttavat kovasti pulimummon muodoissaan. Herkullinen puvustus varsinkin heillä. Nämä jatkuvasti riekkuvat satyyrit ovat kyllä HURMAAVAT!

Alku on hieman sekava, mutta sitten asiat loksahtavat paikalleen ja huomaan miten taidokkaasti tämä on tehty. Loppu on ihan vaan fiilistelyä. Salskean Onnin (Lauri Heinonen) harharetket suuntautuvat Troijan sijasta Toijalaan, tanssikoulun pitäjä Terhi (mainio Pia Vaittinen) onkin iloisesti viinaanmenevä, mutta taustat kuullen ei ihme. Esko (taas huikea Janne Kulosaari) on tossukka ja takertuva mies - mutta onneksi lopuksi saa bondattua Onnin kanssa katsomossa. "Mitäs jos sää juttelet kaikenlaisia ja mää toistelen perässä" - kunnon Ekho siis.

Toki Onnin ja äitinsä välillä on romanssi, kuinkas sattuikaan. Aivan mielettömän taitavasti punottu juoni!! Myös Troijan hevonen nähdään, pahvilaatikkomuodossa. Mira Flinkman on hurjan hyvä itseään ihastelevana Nadjana (Narkissos) ja Pauliina Syrjälä kaikki hurmaavana Helenana. Suhdesoppa on melkoinen! 

Adrian Lui oli laatinut tanssijoille kauniit koreografiat. Hyvin tämä joukko myös tanssi. Sokerina pohjalla kuulimme myös xaphoonin soittoa, Janne Kulosaaren taitavissa käsissä.

Vaihdettavat taustataulut vaihtavat kätevästi näkökulmahenkilön omaan kertomukseen. Voi kun näitä Itkosen Markon tuotoksia näkisi myös laajemmassa levityksessä. Niin hyviä ne kyllä ovat. Valitettavasti miestä itseään ei esiintymässä tänä vuonna nähty, mutta sain napattua väliajalla kyllä varsin passelin poseerauskuvan!

Lisäksi koronarajoitukset oli huomioitu teatterilla esimerkillisen hienosti. Aivan ihastuttavat kaksi mininäytelmää taas nähtynä, yksi kesän parhaista kulttuurielämyksistä. Lisää tätä!! Lämmin kiitos koko sakki, ootte kyllä ihan huippuja!


Esityskuvien copyright Janne Kulosaari, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Poissaoloja & Ihan kiva viha / Teatteri-illat, Kauppilanmäen museo 16.7.2020

Tänä kesänä ei ole liiemmälti kesäteatterissa päässyt käymään, joten sähköpostiin napsahtanut Teatteri-illat-ryhmän kutsu Valkeakosken Kauppilanmäen museolle oli enemmän kuin tervetullut. Esitys oli tällä kertaa siirretty museon pirtistä pihamaalle ja ainakin ensi-illassa sää suosi. Ja kun vielä molemmat lyhyet Marko Itkosen kirjoitamat ja ohjaamat näytelmät olivat viihdyttäviä (ja paljon enemmän kuin "ihan kivoja") niin mikäpä se oli iltaa istuessa.

Jo viime kesän kaksi mininäytelmää vakuutti Itkosen tarinankerrontakyvyistä ja näyttelijäjoukon iskuvoimasta. Nyt ensimmäiseksi nähty Poissaoloja sukelsi monologimuodossa äidin ja teini-ikäisen pojan maailmaan. Vaikka lavalla nähdään vain mestarillinen Pia Vaittinen niin hahmoja aikamoinen määrä. Tarinan ytimessä on keski-ikäinen siivoojaäiti, ja hänen monenlaiset ihmissuhteensa. Pikkuhiljaa kertomus keriytyy auki, ja tietokoneensa kanssa pelaamaan pojan isästäkin paljastuu asioita.

Tarinaa säestää Juha Koskinen kitaransa kanssa, esittäen Tomi Pöntisen kepeitä kappaleita. Erityisesti ”Etsin käyttöliittymää teini-ikäiseen, taikka päivitystä tähän nykyiseen” -rallatus iski. Huumori oli arkipäiväisistä tilanteista kumpuavaa ja sellaista lempeää ja äidin elämää ymmärtävää. Yleisökin pääsi mukavasti mukaan esitykseen virttä laulamaan ja pitelemään radioita. Monenlaiset vanhat radiot olivat lavastuksen kulmakivenä, ja kuten koko muutakin lavastusta ja rekvisiittaa, niitä käytettiin oivaltavasti.


Pia Vaittinen oli näytelmän sielu ja sydän, ja se kommunikointi (monine vaikeuksineen) teinin kanssa oli sympaattista ja hyvin todentuntuista. Näinhän se elämä joskus menee, sattumuksesta ja väärinkäsityksestä toiseen. Pelaaminen vai elämä, vai molemmat, siinä on yksi kysymys mitä katsoja voi pohtia. Ihmisten kohtaamista voi kyllä harjoittaa molemmissa.

Kertakaikkisen lämminhenkinen ja lempeän leppoisa esitys. Ei mitään huutonaurua aiheuttavaa, vaan mukanaelävää hyminää ja pientä hyrinää sydämeen.

Huutonaurua saatiin sen sijaan kokea väliajan jälkeen kun Ihan kiva viha pääsi valloilleen. Hauskasti monenlaista yhdistävä komedia marssitti lavalle kavalkadin humoristisia hahmoja, vähän sketsiohjelman tapaan. Tässäkin yleisö pääsi osallistumaan monin tavoin, muutama jopa ”saunomaan” lavalle oluttölkkien kanssa. Ytimessä oli se, että nyt ei tarjoilla mitään ihan kivaa peruskesäteatteria, vaan jotain ihan muuta. Stand-up komediaa ja improvisaatiota, takaumia päähenkilön menneisyydestä ja vaikka mitä. Monenlaisia kesäteatterikliseitä, mutta ihanan raikkaasti maustettuna. Toki mies mekossakin pääsi vilahtamaan, ja likipitäen alaston heppukin nähtiin estradilla. Ja yleisö nauroi, ja viihtyi! Juoni nyt oli aika päätön, mutta kyllä Jeremiaan elämään monta kiinnostavaa käännettä mahtui, vanhempiensa elämästä puhumattakaan. Rekvisiittaa oli monenmoista ja puvustus myös vimpan päälle.

     

Marko Itkonen pääroolissa pisti itsensä likoon kertakaikkisen rempseästi, kaikkensa antaen. Jotenkin hänen olemuksestaan huokuu sellainen ilo ja tekemisen meininki että katsoja viihtyy jo ihan senkin takia. Vaan ei muu näyttelijäpoppoo jää yhtään huonommaksi. Janne Kulosaaren suomalaista tuhmempaa kansanperinnesanontoja viljelevä kirkonmies oli vertaansa vailla ja Ulla Huoviala-Kääpä erityisesti uskonnollisena äitinä hersytti naurun jos toisenkin katsojista. Kaiken kruunasi Mira Flinkman monipuolisine ilmeineen. Mikä nelikko! Ihan olisi ainesta isommillekin areenoille. Kyllä tämä korvaa hyvinkin tusinan kesäteatteriesityksiä mitä jäi nyt koronan takia näkemättä.
Museon pihapiiri ja rakennukset pääsivät hienosti esille; tämmöisiä miljöitä pitäisi muidenkin teatteriryhmien hyödyntää enemmän.

Tämä ilta vahvisti taas Marko Itkosen nerokkuutta sekä kynänkäyttäjänä että ohjaajana. Kiitos!

Ainoa harmistuksen aihe, ainakin niille katsojille joita kutkuttaisi nämä esitykset nähdä, on se että esitykset ovat kaikki loppuunmyyty.


Kuvien copyright Janne Kulosaari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.