Loma / Viikinsaaren kesäteatteri 14.6.2023

Heti kärkeen tunnustan: omat muistikuvani Risto Jarvan elokuvasta Loma ovat melkoisen hatarat. Muistan sen että äijä oli menossa talviolympialaisiin ja päätyi vahingossa etelän lämpöön, ja sitten muistan ne sukset hotellihuoneen parvekkeella. Ja tottakai legendaarisen pipokohtauksen. Ja muuta en sitten muistakaan. Vähintään yhtä iso vetovoimatekijä oli pääosan esittäjä Arttu Ratinen, tuo Tampereen teatterin suosikkini. Joten ajattelin että voisi olla hauskaa nähdä tarina uudelleen, toki kesäteatterille sovitettuna, ja muistella menneitä. Joten tuumasta toimeen ja Hopealinjan kyytiin Laukontorilta - Viikinsaaren kesäteatterille!

Ola Tuomisen sovittama ja ohjaama teksti noudatteli varmaankin aika uskollisesti leffaa. Oman lisäyksensä toi Janne Viitaniemen monipuolinen musisointi ja esiintyjien lauluesitykset. Siinä meni aikakauden eli 70-luvun käännösiskelmä poikineen: Kaksi lensi yli käenpesän, Lentoon, Mombasa, Vasten auringon siltaa, Dirlanda... joukossa moni jo hieman unohtuneempikin biisi (ja moni rasittavuuteen asti tuttu). Hyvin oli laulut valittu tarinaan istuviksi, ja toki Rodoksen lämpöönkin. 

Niille ketkä eivät ole nähneet elokuvaa, niin siinä seurataan hieman tosikon virkamiehen erilaista lomaa etelässä. Mies saa vaimolta kenkää ja innokkaana talviurheilun ystävänä suuntaa Innsbruckiin sekä hiihtämään että kannustamaan olympiajoukkuetta. Vaan syystä x päätyykin Rodoksen rantalomalle, vieläpä ilman rahaa ja sopivia varusteita. Hotellihuoneenkin hän joutuu jakamaan ventovieraan kanssa. Tästä toki seuraa monenlaisia kommelluksia ja käänteitä. Samalla matkalla on monenlaista persoonaa ja siitä toki seuraa lisää hauskuuksia. 

Se missä Loma onnistuu erinomaisesti on nostalgiatrippeily. Voi miten ei ole lainkaan ikävä 70-luvun Kekkoslandiaa ja sääntö-Suomea! Ihan mukava siellä on piipahtaa näin parin tunnin vierailulla (etenkin kun 95% esityksestä tapahtuu Rodoksella). Toki esityksessä on mukana ripaus romantiikkaakin, kuinkas muuten. Välillä katsomossa tulee kyllä hieman myötähäpeä - oliko se etelänmatkailu 70-luvulla oikeasti tommosta! Bussiretkineen, uusiin ruokiin tutustumisineen, rantakulttuureineen...

Ratinen on oivallinen pääroolissaan, sopivan kömpelö ja nolo suomalaisturisti, joka kyllä hieman vapautuu loppureissua kohti. Muu porukka urakoi roolista toiseen, hauskoja karikatyyrimäisiä hahmoja. Birgitta Putkonen on topakka lomaromanssi, Anitta Ahonen aivan huikea rouvashenkilö ja Ilkka A. Jokinen tämän liekassaan rimpuileva huuliveikkomies. Jarkko Tiainen irrottelee mm. stereotyyppisenä kreikkalaismiehenä ja Annu Valonen pikku hiljaa vapautuvana Valmana. Ensemblen täydentää Laura Kuukkanen. Monesta hahmosta paljastuukin etelän auringossa jotain ihan muuta kuin koto-Suomessa. Ihan kaikki eivät laulajina ole parasta A-ryhmää, mutta mitäs se menoa haittaa. 

Petri Ihanuksen sinivalkoishenkinen lavastus on aika pelkistetty, mutta kätevästi muunneltava. Emmi Vainion nostalgiaa tihkuva puvustus on vimpan päälle. Aivan ihania leninkejä ja asusteita.

Ja kyllä, se pipokohtaus on tottakai mukana!

Reilu kaksi tuntia menee kuin siivillä. Loma tarjoilee paljon hymyä ja naurua, sellaista kivaa peruskesäteatterimeininkiä. Viikinsaaressa käynti on aina kivaa, koska laivamatkalla pääsee jo rentoon tunnelmaan. Kyllä tätä voi suositella, elokuvan nähneille ja muillekin. Ja nuorisolle opettavaisena tarinana millaista elämä joskus oli, muinaisella 70-luvulla...

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Petteri Aartolahti.

Pomo / Viikinsaaren kesäteatteri 9.7.2021

Viikinsaaren kesäteatteri on kyllä miljööltään ihana! Jo pelkkä parikymmentä minuuttia kestävä laivamatka Laukontorilta saareen vie ajatukset pois arjesta ja virittää rentoon tunnelmaan. Ja esityspäivänä kelikin sattui olemaan kesäisen aurinkoinen. Tänä kesänä Viikinsaaressa nähdään peräti kolme esitystä. Tulitikkuja lainaamassa ehkä edustamassa sitä perinteistä aivot narikkaan -tyyppistä kesäteatteria, Viiru ja Pesonen lapsille sekä kolmantena Pomo. En tiedä onko tämä viimeksimainittu älykkökomedia vai mikä, mutta Lars von Trierin teksti toimii kyllä hyvin myös kesäteatteriviihteenä. Mitään huutonaurua katsomosta ei kuulu, mutta paljon hekottelua ja hihitystä kylläkin. Hyvä niin.

 
Ohjaaja Olka Horila on noussut Suomen kiinnostavimpien teatterintekijöiden joukkoon viime vuosina. Ja erinomaisen hyvin hän taaskin johtaa joukkoa. 

Jack McNamaran näyttämöversio ja Mika Eirtovaaran suomentama Pomo kertoo pienehkön IT-yrityksen esimiehestä ja tämän epätoivoisesta suunnitelmasta. Suunnitelma pitää sisällään näyttelijän pestauksen esittämään koko firman toimitusjohtajaa, joka saapuu Amerikasta hoitamaan firman myyntiä venäläisille ja sen myötä irtisanomaan koko henkilökunta. Ketkumainen (ja jaxuhaleja jakava) Rami (Ilkka Heiskanen) haluaa olla yksi työporukasta, ja on sitä varten luonut fiktiivisen esimiehen itselleen. Tämä "Seppo" on sitten lähetellyt vuosien varrella maileja työntekijöille, luoden kullekin heistä omanlaisen kuvan itsestään. 

Tähän saumaan saapuu innokas herra Näyttelijä eli Kristo (Antti Peltola), mies joka lausuu monologeja ja ottaa itsensä näyttelijänä todella vakavasti. Siis t o d e l l a vakavasti. Tämän pitäisi vaan esittää Seppo-pomoa hetken, kunnes yrityskauppa venäläisen rouva Magarovan (Maija Siljander) kanssa on suoritettu. Vaan eivätpä asiat aina mene kuten suunnitellaan, ja ”Seppo” luiskahtaa alaistensa arkeen sotkeutuen yhä syvemmälle asioihin. Ramin kirjoittamat repliikit loppuvat heti kättelyssä ja sitten mennään vahvasti improvisaation puolelle. Vaan Kristopa hoitaa homman ns. kotiin, vai hoitaako?

Tämä on kyllä mainio esitys siitä miten asiat vaan joskus lähtevät eskaloitumaan ja tapahtumat vievät mennessään. Yhtäkkiä ”Seppo” joutuu luovimaan ja arvuuttelemaan millainen pomon kuva hänestä on luotu neljälle apulaisjohtajalle. Viettelevä Liisa (Birgitta Putkonen) eläinkuvioisissa kuoseissaan, tuntemattomasta syystä Seppoa vihaava juiceleskismäinen Jori (Onni Reilin), muistiinpanoja rustaava nörtti Nalle (Jarkko Tiainen) sekä tunteidensa orja Mette (Maija Siljander) onkin varsinainen nelikko. Vielä pitää mainita Ola Tuomisen kertojanääni!

Emmi Vainion puvustus on yhdistelmä kasarilookia, rentoa toimistovaatetta ja korskeaa venäläistyyliä. Erityisesti Ramin turkoosi olkatopattu jakku sekä Magarovan tulkin (Jarkko Tiainen) nahka-asu jäävät mieleen.

Huumoria haetaan toimistomiljöön kliseistä ja venäläisten stereotyypityksestä. Tarttee kyllä sanoa että venäläistulkin ”käännökset” olivat kyllä aika hulvattomia. Lisäksi henkilögalleria oli aika herkullinen muutenkin. Peltolan Antti pistää itsensä likoon kyllä hienosti, sekä fysiikallaan että näytellen näyttelijää oivallisesti. En tiedä miten ei Rowan Atkinsonin luoma Mr Bean ole tullut hänen aiemmista rooleista mieleen, mutta nyt tuli. Toki siis jos Mr Bean olisi nuorempi, pidempi, solakampi ja komeampi. Esitys on myös lokalisoitu Tampereelle näpsäkästi; tokihan Nekalassa sijaitsevan firman työntekijät haluavat kesäretkelle juurikin Viikinsaareen.

Yksi aivan erityisen hauska asia olivat Birgitta Putkosen ja Jarkko Tiaisen esittämät Livenä-mainokset. Teatterin tuottajan Lotta Mikkosen kynäilemät innovatiiviset livemainokset saivat kyllä kosolti uusia ystäviä niin LukkoLuket Oy:lle kuin Mesimestarit Oy:llekin. Miten hauska idea! 

Katsomo oli harmillisesti puolityhjä. Toisaalta mukavaa ettei ole ruuhkia laivalla tai väliaikatarjoiluissa, ja turvavälien noudattaminen on helppoa. Kurjaa vaan jos korona estää ihmisiä löytämästä lainkaan kesäteatterikatsomoihin. Kyllä nyt vaan kannattaa ottaa M/S Tammerkoski alle ja siirtyä joutuin Viikinsaareen viihteelle. Pomo tarjoilee leppoisan parituntisen, missä omat työmurheet jäävät kyllä unholaan. Joillain on vielä oudompi työyhteisö.

Kiitos muuten Gekko väliaikamakkaroista!

Kuvien copyright Viikinsaaren kesäteatteri.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

506 ikkunaa / Viikinsaaren kesäteatteri 26.6.2019

En ole mitenkään maailman suurin Miljoonasade-fani. Toki Marraskuu on hirmuisen hieno biisi, kuten kourallinen muitakin, mutta en muista olisinko nähnyt heitä koskaan edes keikalla. Ehkä jossain festareilla? Mutta Heikki Salon meriitit teatterin parissa ovatkin sitten ihan eri asia. Mutta koska Viikinsaari on niin hieno paikka, niin mennäänpä sitten katsomaan millainen jukebox-musikaali 506 ikkunaa on saatu Miljoonasateen ympärille kehitettyä ohjaaja Olka Horilan johdolla.

Tavallaan hienoa, on että mukana olevasta 14 kappaleesta ei mukana ole varsinaisesti niitä suurimpia, kaiken kansan (tässä tapauksessa myös minun) tuntemia hittejä. Marraskuuta ja Lapsuuden sankarille lukuunottamatta. Ei ole Voipalloa, Rokkibändi Wounded Kneetä, Ostarin helmeä tai Meitä jyrätään-rallatusta. Heikki Salo on tehnyt käsikirjoituksen itse, mikä sopiikin hyvin kuvioon, koska kukapa biisien tarinat parhaiten tuntisikaan kuin niiden sanoittaja. Niinpä yksi henkilöistä on Anselmi, joka myöhemmin laulaa Anselmin styrkkarista ja sitä rataa.

506 ikkunaa on paitsi samanniminen biisi, niin komedia rakkaudesta. Mällikoskelaisessa kerrostalossa asuu kaikenlaisia ihmisiä, joilla on erilaisia tunteita toisiaan kohtaan. Enimmäkseen rakkauksia, mutta kuten kaikki tiedämme, rakkaus on monimutkaista. Niin tälläkin kertaa. On kampaamon leskirouva Paula Cecilia (Birgitta Putkonen) ja hänen vakkariasiakkaansa, erittäin ujo insinööri Mäkki (Janne Kallioniemi). Sitten on vuokraisäntä Keinonen (Jarkko Tiainen) ja tämän rakastettu - joka ei halua kuulla sanaakaan rakkaudesta - Ruusa (Krista Putkonen-Örn) tuomassa esitykseen hieman vanhempaa charmia. Ja vielä nuoripari Tarmo (Saska Pulkkinen) ja turvapaikkapäätöstä odottava Meli (Sanni Haahdenmaa). Kaikilla on omat kiemuransa ennenkuin näytelmän lopussa odottaa onnellinen loppu.

Mutta varsinainen pääpari on veljekset Anselmi (Heikki Hela, 17.7. alkaen Sami Hintsanen) ja Tarmo. Anselmi on ollut vuosia reissun päällä ja postikortteja on tullut pitkin maailmaa. Sillä välin pikkuveli on käynyt koulua ja uneksinut pääsevänsä joskus vielä maailmalle. Mutta mitä tapahtuu kun isä kuolee ja Anselmi palaa paikkakunnalle? Totuudella on tapana tulla ilmi ja kaikki ei ole aina sitä miltä vaikuttaa.

Juoni nyt ei ole kummoinenkaan mutta ihan näppärästi soviteltu sinne Miljoonasateen biisien lomaan. Nelihenkinen amppareiksi puettu livebändi (siitä pisteet!!) pistelee parastaan Antti Paranko keulakuvanaan, ja hänen sovituksensa olivat kiinnostavan jazzahtavia. Suorittaapa basisti Aleksi Aromaakin vetäsemässä katsomossa yhden biisin! Bändi on kyllä yksi esityksen kantavia voimia, mehiläistenkin äänet tuottaen.

Mulle kolahti hahmoista eniten Ruusa, meinaan tämän ääniefektit aina kun sana rakkaus mainittiin olivat vertaansa vailla. Ja sitäpaitsi Krista Putkonen-Örn omasi mielettömän hienon lauluäänen. Sen sijaan tällä kertaa yksi mun TTT:n suosikeista eli Kallioniemen Janne oli vähän pettymys - ehkä siksi kun roolihahmonsa muistutti liikaa toissavuotisen Viikinsaaren kesäteatterin Mies joka ei osannut sanoa ei -näytelmän pääroolia. Siis roolityö oli erinomaista, mutta itse rooli liian kliseinen. Pulkkisen Saskan hymy on niin iso että sillä kyllä valaisee vaikka pimeimmänkin sopukan.

Markku Mäkiranta on tehnyt hirmuisen värikkään lavastuksen ja Erja Mikkolan puvustuksesta silmää viehätti keltaiset pölyttäjäpaidat ja Ruusan ruusuleninki! Ja oivaltava robotti. Hauskuutti myös Cyrano de Bergeracista (ja toki monesta muustakin) lainattu rakastajalle-syötetään-reploja -kohta.

Oikeinkin kiva, joskin pirun kolea ja märkä, teatterielämys. Vähän ehkä pieniä kökköjä kohtia tekstissä, eletään nyt kummiskin vuotta 2019. Ehkä rivitanssikoreografiat näytti hieman korneilta myös. Lisäksi todella pitkä miinus tulee katsomon selkänojien puutteesta. Muistin taas miksen viime vuonna paikalle tullut. Ja ellei aivan ihmeitä tapahdu, en palaa ennenkuin selkänojat paikalle rakennetaan. Sen verran raskaalta istuminen kyyryssä tuntuu reilut kaksi tuntia...

Laivamatka Viikinsaareen on aina elämys, ja tietenkin koko saari. Tällä kertaa Tammerkoski-laivassa oli joko viemärit pettäneet, home iskenyt tai tehty maalaustöitä, koska sisällä haju oli melkoinen. Astmaatikon nenään kävi heti, mutta kelien takia ei ulkonakaan tarjennut.



Esityskuvien copyright Kai G. Baer, loppukiitoskuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Mies joka ei osannut sanoa ei / Viikinsaaren kesäteatteri 29.6.2017

Ensimmäinen visiittini ikinä Viikinsaareen vaikka Tampereen seutuvilla olen asunut jo 15+ vuotta. Korkea aikakin siis jo vierailla. Ja mikä ihmeellinen kesäparatiisi parinkymmenen minuutin laivamatkan päässä odotti! Keli oli kuin morsian, ja iltapäivällä oli oikein hyvä vierailuaika. Saaressa oli toki paljon muitakin kuin teatterikävijöitä. Petankkia, sulkapalloa, piknikkejä, ja vaikka mitä kesärientoja harrastavia porukoita ja perheitä. Itse kerkeän kurkkaamaan entiseen putkaan mikä toimii nyt kappelina.

Ja koska en ole koskaan käynyt Viikinsaaressa, en ole myöskään nähnyt yhtään Viikinsaaren kesäteatterin esitystä. Enimmäkseen koska ei ole aiemmat esitykset ihan iskeneet kesäteatterihermoon. Mutta nyt päätin kokeilla ja lähteä! Hyvä niin. Paikka oli kaikinpuolin kiva ja katettu katsomokin.

Tiedän nähneeni tämän Risto Jarvan 1975 ohjaaman elokuvan, mutta sen verran siitä on aikaa ettei ollut mitään muistikuvaa juonesta. Jussi Kylätaskun kirjoittama ja Ola Tuomisen ohjaama Mies joka ei osannut sanoa ei kertoo kiltistä kotiseuduilleen palaavasta papista nimeltä Aimo Niemi (Janne Kallioniemi). Käpymäen kylässä onkin menossa muutoksen kuviot, tai ainakin ketkulla kaupunginjohtajalla (Mikko Töyssy) on toiveissa kieroilla paikkakunnalle ydinjätteen loppusijoituspaikka pesäpallostadionin siivellä. Kaikki kyläläiset eivät muutoksia kuitenkaan halua, ja vastarintaporukkaa johtaa papin tilapäismajoituksen emäntä Milla Kurki (Ria Kataja).

 

Kylässä vaikuttaa myös viinaanmenevä remppamies (Mikko Töyssy), tämän purkkaa jauhava teinitytär (Saara Lehtonen), naisiin menevä lihakauppias Kake (Jarkko Tiainen), tämän vaimo ja papin nuoruudenrakastettu Anna (Birgitta Putkonen), vamppimainen poliisi (Saara Lehtonen), mystinen etsivä (Jarkko Tiainen) ja kaiken kruunaava suomenhevosruuna Oskari (Ilkka Heiskanen), joka toimii esityksen kommentaattorina. Tyypit ovat karikatyyrimäisiä ja hetkittäin aika övereitäkin, mutta se sopii oikein mainiosti.

 

Monenlaista suhdekommellusta, avioliittoneuvojan käytännön auttamista ja ties mitä kommervenkkiä myöhemmin päästään aika tasapainoiseen ja onnelliseen (joskin myös aika ennalta arvattavaan) loppuun. Reilu kaksi tuntia siihen meni. Jotenkin Niemestä tulee mieleen Mr Bean, mies joka on varsinainen nolojen tilanteiden kuningas.

Tämä porukka osaa laulaa ja näytellä, joka mikäs oli katsojan nauttiessa. Hämeenlinnan teatterin tyyppejä oli kiva nähdä kesäteatterissakin. Kallioniemi on aina loistava ja Saara Lehtonen niin ihana ja raikas ja hersyvä että tekisi melkein mieli syödä. Ria Katajaakin on hauska nähdä näin kevyessä roolissa.

 

Isosti bonusta tiukasti Antti Parangon johtamalle nelihenkiselle orkesterille. Kaj Chydeniuksen musiikki soveltui oivasti näytelmän kulkuun, ja vaikkei niin sopinutkaan niin Paranko-sovituksia oli nautinto kuunnella. Pesäpallolaulusta Nuoruustangoon ja Rattopojan laulusta klassikkoihin Ei puolikasta ja Jos rakastat. Ihanaa ihanaa! Varsinkin upeaäänisen Saara Lehtosen Nuoruustango sai kylmät väreet selkärankaan. Vaikka teksti on kirjoitettu aikapäiviä sitten niin yllättävän ajankohtaisia teemoja siinä on. Milla Kurki toteaa: ”Sama omaneduntavoittelu jatkuu, naamat vaan vaihtuu”. Niinhän se menee, edelleen ja jatkuvasti.

Olihan tämä vähän sellainen puskafarssi, mutta oikein hyvin tehty ja varsin viihdyttävä. Kesäteatteriasteikolla jopa oikein mainio esitys. Tosin viidennelle riville musiikki kuului aika kovaa, mutta ei nyt ihan korvatulppia tarvittu. Toinen pieni moite/toive menee teatterin katsomoon: selkänojat olisivat tosi kivat!

Katsomossa oli riemukas tunnelma (iso ryhmä kehitysvammaisia mukana) kunnes yhdellä vanhemmalla naiskatsojalla alkoi puhelin soimaan, kovalla. Voi kettu kun puhelimen kaivaminen kassista ja vaientaminen kesti ja kesti. Näyttelijät jatkoivat sinnikkäästi kyllä, mutta milloinkohan ihmiset muistaisivat ainakin mykistää puhelimensa teatteriin tullessaan? Kesäteatterikin on teatteri.

Viikinsaaren kesäteatterilla esitykset jatkuvat 12.8. asti, joten nyt lippukaupoille ja viettämään mukavaa kesäpäivää saaressa! Lipunhintaan kuuluvat laivamatka saareen, ja takaisinkin. Jono alkaa muodostumaan Laukon torin rantaan jo hyvissä ajoin, eli jos haluat vaikka kansipaikalle, kannattaa olla aikaisin paikalla.


Esityskuvien copyright Kai G. Baer, loput kuvat omia.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.