Lemminkäisen äiti / Ryhmäteatteri 4.10.2024

Ryhmäteatterin syksyn uutuusnäytelmä on Anna Krogeruksen kirjoittama Lemminkäisen äiti. Hauska ja koskettava teksti eräästä perheestä ja sen tavoista käsitellä arkea, elämää ja sen mukanaan tuomia ongelmia. Mukana toki Kalevala-twistiä. Eero-Tapio Vuori ohjaa isoksi paisuvaa kertomusta. 2,5 tuntia on ehkä hieman liian pitkä seurata tämän normaalin mutta kovasti kipuilevan perheen arkea.

Äiti Elina Lemminkäinen (Minna Suuronen) on kodin, työn, vanhenavan äidin ja kotonaan lorvivan pojan välillä sukkuloiva keski-ikäinen, väsynyt nainen. Työ 9-luokkalaisten äidinkielenopettajana on raskasta, eikä elämä kotonakaan helppoa ole. Puoliso Aku (Santtu Karvonen) on uponnut töihinsä ja siinä sivussa polkee hysteerinsena kuntopyöräänsä, luurit korvillaan. Pari kohtaa toisensa ainoastaan pariterapeutin etävastaanotolla, ja silloinkin lähinnä toisiaan syytellen milloin mistäkin. 

Heidän poikansa Nico (Aapo Salonen) on entinen jääkiekkolupaus, josta ei tullutkaan sankaria. Äiti toimii curling-vanhempana kantaen pizzat naaman eteen. Poika pelaa ja on hautautunut asuntoonsa ja monen nykyajan nuoren tavoin potee ilmastoahdistusta. Kaikille taitaa olla yhteistä elämänhalun menettäminen, tai ainakin jonkunlaiseen limboon ajautuminen ja henkinen uupumus. Elinan äiti Maire (Marja-Leena Kouki) keskustelee kuolleen miehensä kanssa, unohtelee enenevässä määrin asioita ja tukeutuu karjalaiseen perimäänsä. Viides tärkeä henkilö on ukrainalaistaustainen Anastasia (Nana Saijets), jonka elämä kietoutuu yhteen Lemminkäisen perheen kanssa.

Kalevalan mytologia näkyy tarinassa monessa kohtaa, hienosti myös Janne Siltavuoren oivaltavassa triptyykki-lavastuksessa. Avautuvat kolme taulunkehysikkunaa kurkistavat erilaisiin koteihin. Tästä aspektista tykkäsin kovasti! Vaan miten käy arjen pyörityksessä itsensä hylkiöksi tuntevan Nicon, ja onnistuuko äiti-Lemminkäinen tuomaan hänet takaisin Tuonelan joen partailta? Miten käy yhä huterammaksi käyvän Mairen ja pelastuuko Elinan ja Akun nariseva liitto? Toinen ei ole tarpeeksi läsnä pojan elämässä ja toinen halaa tämän hengiltä. 

Monen mutkan kautta päädytään varsin seesteiseen loppuun, joka ei ehkä ole ihan sellainen mitä odotti. Mainiota muuten että Maire-mummossa on muutakin kuin miltä päällepäin näyttää.

Esityksessä käytetään suomen lisäksi venäjää ja ukrainaa, ja tuomalla mukaan Anastasian saadaan otettua kantaa myös Ukrainan tilanteeseen.

Minna Suuronen on varsin erinomainen samaistuttavassa roolissaan. Kaiken arjen pyörityksen keskellä hänen Elinansa koittaa löytää omaakin aikaa meditaatioharjoituksilla. Toinen hersyvä roolityö on Marja-Leena Koukilla, tämän Maire on oikea ehta karjalaismummo! Energiaa! Varsinkin toisessa näytöksessä mummo on ihan timanttia. 

Herkullisen pienen roolin videolla tekee Elinan ja Akun parisuhdeterapeutti, jota esittää teatterinjohtaja Juha Kukkonen. Luoja paratkoon jos joskus tarvitsen terapeuttia parisuhteeseen ja tuommoinen osuu kohdalle. Mutta mikä pistämätön roolityö!

Ville Mäkelän tarkka valosuunnittelu ohjaa hienosti katseet aina oikeaan taulunkehykseen. Mika Haaranen vastaa hienoista erämaavideoista.

Näytelmä loppuu toiveikkaasti mustarastaan lauluun. Ihmisten elämä on muuttunut, luultavasti jopa parempaan suuntaan. Ei ehkä yhdessä, mutta paremmin. Ehkä on vielä toivoa, ripaus.

Esityskuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Minä, Tellervo / Lahden kaupunginteatteri, Tampereen teatteri 19.4.2023

Tämän esityksen halusin nähdä, mutta en saanut aikaiseksi mennä Lahteen sitä katsomaan. Joten aivan mahtavaa että Lahden kaupunginteatterin esitys saapui vierailulle Tampereen teatteriin muutaman esityksen verran. Anna Krogeruksen kirjoittama Minä, Tellervo kertoo Tellervo Koivistosta, naisesta joka oli paljon enemmän kuin presidentin puoliso. Tärkeää katsottavaa, koska minulle hän oli aiemmin ensisijassa juuri sitä. Esitys kirjaimellisesti avasi silmäni - miten monipuolisen uran hän teki ennen puolisonsa presidenttiyttäkin.

Hilkka-Liisa Iivanainen ohjaa taitavasti eri-ikäisiä Tellervoja. Näytelmä ei (onneksi) etene kronologisesti. Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta aloittaa ja vanha Tellervo etsii tavaroita. He ovat muuttaneet takaisin omaan kotiin, kahdentoista presidenttivuoden jälkeen, ja tavarat ovat hieman hukassa. Kuka nyt voisikaan muistaa mitä tarvikkeita kotoa löytyy niin pitkän ajan jälkeen. Ovi tuntuu raskaalta, onhan sitä nyt itsekin 12 vuotta vanhempi kuin viimeksi. Sitten teatterin katsomosta talutetaan vanha rouva näyttämölle, hauska käänne!

Kehyskertomuksena on nuoren näytelmäkirjailijan tekemä henkilökuva rouva Tellervo Koivistosta. Hän haastattelee, pohtii ja kyseenalaistaa - ja Tellervo kertoo, jos kohta ihmettelee miten hänen elämästään saisi aikaan draamaa. Lapsuudestaan, ahdistavasta uskonnonopettajasta, Maunon tapaamisesta, perhe-elämästä, omasta kirjoittajaurasta, kunnallispolitiikasta, mökkielämästä... No kyllä siitä saa, koska tämä on todella kiinnostavaa! Ensinnäkin koska Tellervo Koiviston elämä on minulle vieras ja toisekseen koska toteutustapa on sydämellinen, lämmin ja rikas. Tellervo ei halunnut olla kotirouva, hän pääsi toteuttamaan itseään monella eri tavalla. Eri-ikäiset Tellervot vuorottelevat ja on kivaa nähdä miten eri asiat korostuvat. Vanha Tellervo on seesteinen ja kiltti, siinä missä nuori on idealisti. 

On todella kiinnostava (ja hieno) valinta että näytelmässä ei käsitellä juuri lainkaan niitä kahtatoista vuotta mitkä Tellervo vietti valtakunnan ykkösnaisena. Tämä seikka oikein korostaa sitä että muutakin hänen elämässään tapahtui ja mikä oli merkityksellistä. Pidin kovasti siitä ratkaisusta että eri-ikäiset Tellervot voivat olla lavalla myös yhtäaikaa. Esimerkiksi vanhempi Tellervo luomassa hyväksyvän katseen nuoreen Tellervoon. 

Minä, Tellervo on vahvaa ja ajatonta puhedraamaa, mikä tarjoilee uusia näkökulmia asioihin, sekä erittäin miellyttävän teatterikokemuksen. Se näyttää miten vahva nainen Tellervo Koivisto on ollut ja on edelleen, ja mitä kaikkea hänen elämäänsä on mahtunut, presidentin puolison pestin ohella. Pääsemme kurkistamaan niin valtuustosaleihin kuin yksityisiin kampaamotuokioihin ja nämä henkilökohtaiset ja inhimilliset väläykset avaavat Tellervon persoonaa ja yksityisminää upeasti. 

Annukka Blomberg vanhana Tellervona, Laura Huhtamaa keski-ikäisenä ja Liisa Vuori nuorena tekevät kaikki todella taitavaa ja tarkkanäköistä työtä. Heidän näyttelemistään ja Tellervon rakentamista on ilo seurata. Tapani Kalliomäelle lankeavat kaikki näytelmän miesroolit ja hyvin ne sujuvat. Hänen Maunonsa ei ole mikään näköispatsas, vaan ihan omannäköinen tulkintansa. Anna Pitkämäki näytelmäkirjailijan roolissa on aika räiskyvä tapaus, ja välillä koko tyyppi meinaa dominoida lavaa. Mutta rauhallinen Tellervo on vahva ja vie taas asiat oikeille urilleen.

Annukka Pykäläisen lavastus muuntuu moneen, kesämökistä Kultarannaksi. Paula Varis on suunnitellut hillityt ja arvokkaat puvut; Tellervo luottaa siniseen ja vihreään. Toki eri vuosikymmenten muotia noudatellen.

Hyvä teksti kantaa ja 2,5 tuntia menee nopeasti. Kyllä tämä oli arvokas näytelmä, kaikessa monimuotoisuudessaan. Huumoriakin mahtuu mukaan, esimerkiksi valtuustokokous on hulvaton. Hyvä puhedraamaa.

Kuvien copyright Aki Loponen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.