Ihanan maalaislavastuksen (a'la Jani Uljas) ja vieläkin ihanamman puvustuksen (a'la Tuomas Lampinen) lisäksi esityksessä pääsee nauttimaan pirtsakasta musiikista, hurjan hienosta näyttelijäntyöstä ja samaan aikaan liikuttavasta ja voimaannuttavasta tarinasta. Miten kuka tahansa voi olla mitä hyvänsä. Kyllä possustakin on lammaspaimeneksi, jos ympärillä on ymmärtäviä ja ihania ihmisiä ja kavereita. Niin ja kavereita ei kiusata! Babe on näytelmä täynnä riemastuttavia yksityiskohtia, suuria tunteita, vähän pelottaviakin hetkiä (kaatopaikkakoirat!) ja nukketeatterin yhdistämistä "tavalliseen" teatteriin saumattoman sujuvasti.
Babessa on monta huippuhetkeä ja kohokohtaa, oikeastaan kymmeniä. Paimenkoirakisat on toteutettu NIIN hienosti kaukaa lähestyvine lammaslaumoineen. Markus Ilkka Uolevin afgaaninvinttikoira venyttelyineen ja diivamaisine turkkeineen on kertakaikkisen ihana, ja kisojen selostajan (Pauliina Saarinen) pöyristynyt asenne paimenpossuun hihityttää (kylläpä toimitsijakin muuttaa kohta ääntä kellossa.
Paimenkoirapennut sulattavat kenen tahansa sydämen. Ja ei ole komeampaa näkyä kuin kalkkunan kluklutus ja kukon tepastelu pihamaalla! Tumpelot turkulaiset lammasvarkaat saavat melkein toivomaan että olisi tenat housuissa. En edes huomannut edellisellä kerralla miten yksi lampaista nappaa varkailta pudonneet silmälasit kuonolleen "Mää en nää" :-) Ensimmäinen näytös loppuu aivan kamalaan cliffhangeriin! Onneksi tilanne ratkeaa heti väliajan jälkeen ettei tartte jäädä murehtimaan asioita. Lampaiden palaveeraaminen on kanssa riemukasta, ja Baben telkkarinkatsominen ja treenaaminen kisoihin ja lampaiden zorbas ja ja ja... Katsottavaa riittää kyllä jokaiselle minuutille.
Nukkemestari Merja Pöyhönen toimi tälläkin kerralla Baben nukettajana ja oli kerrassaan oivallisen ihana. Jokainen näyttelijä on kyllä nainen ja mies paikallaan, tässä esityksessä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä.
Lämminhenkinen ja konstailematon, hulvattoman hauska ja myös vakavampiakin tunteita herättävä. Iloinen, pirteä ja täydellinen. Tätä kaikkea on Babe - urhea possu. Tällä kertaa en itkenytkään ihan niin paljon kun viimeksi. Mutta en todellakaan ollut ainoa joka pyyhki katsomossa silmiään.
Voikun kaikki teatterit tekisivät tämmöisiä esityksiä!
Näytelmän kesto on juuri passeli myös perheen pienimmille (vaikkakin ne ihan pienimmät eli alle 4-vuotiaat ja herkkikset kannattaa ehkä jäädä kotiin) elikkä sen kaksi tuntia. Siinä väliajalla voi herkutella ihanilla MBakeryn leivonnaisilla; vitriinistä löytyy myös possu! Harvoin nautin teatterissa väliaikaherkuista, mutta nyt tuli hotaistua puolikas lohileivosta ja puolikas lime-valkosuklaata, aah.
Esityksiä ei ole ihan kauhean montaa jäljellä, joten kannattaa tehdä itselleen, sekä kaikille lähipiirin lapsille ja lapsenmielisille lähipiirissä jättikokoinen palvelus ja hankkia liput Turun kaupunginteatteriin ihan samantein. Tästä ei koko perheen esitys enää parane, ei sitten millään. Itse aion katsomaan vielä kerran!
Kuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen alennushintaisella henkilökuntalipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti