Maria-Elina Koivula on sekä käsikirjoittanut, ohjannut että rakentanut nuket. Persoonalliset ja ilmeikkäät ne ovatkin. Sampon piskuisella lavalla nähdään, tai pikemminkin ei nähdä kuin vilauksia, neljä taitavaa nukettajaa eli Perrine Ferrafiat, Johanna Kultala, Linda Lemmetty ja Mila Nirhamo. Ja useampi sympattinen nukke. On vanha mies, joka odottaa sairaalassa kuolemaa, kieltäytyen lääkinnästä. On raskaana oleva nainen ja tämän sikiö, sitten myös pikku poika. Aikatasot menevät limittäin ja välillä ollaan ilmeisesti myös miehen mielikuvitusmaailmassa/unissa. Laiturilta avautuu kokonaan uusi, vedenalainen maailma.
Ja miten maaginen paikka se onkaan! Huh! Jenni Rutanen on suunnitellut niin hienon visuaalisen ilmeen tälle esitykselle että en voi kun ihmetellä. Siihen Luca Sirviön huikaisevat valot ja Tuuli Kyttälän äänet niin taikamaailma on valmis. Valot suuntaavat katseen sinne minne se halutaan ja erityisesti projisoinnit tekevät ihmeellisiä temppuja. Todella kaunista ja ihmeellistä. Koko sali on ihan pimeä ja mustiin pukeutuneet nukettajat sulautuvat hienosti piiloon. Tämä lisää taikavaikutelmaa entisestään. Ikäsuositus 14 ei ole lainkaan liioiteltu, tämä voi kyllä tulla uniinkin.
Työryhmässä on osittain samoja ihmisiä kuin viimevuotisessa hienossa esityksessä Likka, jonka näin myös Sampossa. Lahjakasta sakkia, täytyy todeta.
Sikiön sydämenäänet sykkivät tahtia, kalat uiskentelevat uteliaina, ja veden nousun myötä pappakin ajelehtii pois sairaalavuoteen kahleista. Onko kaikki unta vai joutuuko hän palaamaan vielä vuoteenomaksi? Eikö jo pääsisi pois tästä kaikesta? On vaikea erottaa mitkä ovat lavasteita, mitkä nukkeja ja mitkä projisointeja, eikä sillä ole mitään väliäkään. Veden pohjassa on outo pyöreä kuvio. Onko se portti toiseen todellisuuteen, joku aika-avaaja? Avaruusmainen äänimatto voimistuu ja valtava outo jättiläistoukka/kala ui pelottavana. Vanhan miehen elämä kietoutuu selittämättömästi yhteen sikiön kanssa.
Harvakseltaan kuultava teksti on seesteisen kaunista, suorastaan runollista. Vanha mies kertoo miksi on elänyt käsivarren päässä onnesta. Riipaisevaa. Koko esitys on hyvin kaihoisa.
Kaunista nukketeatterin taikaa tunnin ajaksi. Vedenalainen on unenomainen matka syviin vesiin, oman mielemme syvyyksiin ja herranjesta miten kaunis se on katsoa! Vaikka tässä oli pahojakin juttuja, niin silti itselle jäi hyvin seesteinen olo. Ja hyvin tämä yleisönsä tavoittikin; tämäkin esitys oli täpösen täynnä. Syksyllä on Sampossa luvassa vielä muutama lisänäytös, eli kannattaa olla kuulolla kun liput tulevat myyntiin.
Esityskuvien copyright Miso Macura.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti