On aina ihanaa oppia uusia asioita, vaikkeivat ne nyt niitä maailman tärkeimpiä elämän ja selviytymisen kannalta olisikaan. Ja mikäs sen parempi paikka oppimiseen kuin teatteri! Minä en tosiaankaan tiennyt, koska en tullut edes ikinä ajatelleeksi, että tanskalainen satusetä H.C. Andersen ja brittikirjailija Charles Dickens kävivät laajaa kirjeenvaihtoa. Ja eikä vain kirjeenvaihtoa, vaan he myös tapasivat! Siitä tapaamisesta tämä näytelmä kertoo. Herrat olivat tavanneet alunperin vuonna 1847, ja kävivät sen jälkeen kirjeenvaihtoa. Näiden sävy on kunnioittava ja kohtelias, ja kovasti Andersenin vierailua Englantiin suunnitellaan. Kun se sitten lopulta toteutuu 1857, niin ainakin Dickens hieman yllättyy. Tanskalainen tuntuu pölähtävän hieman yllättäen Dickensin maaseutuasunnolle Kentiin. Ja eihän siihen aikaan vierailtu vain viikonloppua. Huonosti englantia mongertava vieras ylittää kuitenkin jonkun näkymättömän rajan ja viipyy peräti 5 viikkoa. Loppuvaiheilla miesten välit ovat kiristyneet eikä rouva Dickenskään taida oikein jaksaa. Perheen lasten kanssa, erityisesti pikku-Henryn, Andersen tuntuu tulevan hyvin juttuun, vaikkeivat nämä taida hänen mongerrustaan ymmärtääkään.
Jos on Väntsi aivan oivallinen koikkelehtiessaan pitkin lavaa ja leikellessään paperikuvioita ja leikittäessään Dickensin lapsia, niin sitä on myös muheaääninen Raimo Karppinen Dickensin roolissa. Näppärästi hameessa ja hatussa hän esittää myös rouva Dickensiä, lapsilauma kirjaimellisesti helmoissaan. Välillä hän lukee Pikku Dorritia, välillä haaveilee rakastajatterestaan. Varmaan vähän ärsytti se Andersenin hehkutus Dickensien avio-onnesta ja perheidyllistä kun mies oli miettimässä avioeroa. Arvokas ja herrasmiesmäinen Dickens on aikamoinen kontrasti ilmeikkääseen, sosiaalisesti kömpelöön ja hörheltävään Anderseniin. Väntsi ja Karppinen saavat kumpikin hyvin tilaa ja aikaa myös omalle monologilleen. Myöhemmin siirrymme Kentistä Lontooseen, jossa bimbo turisti-Andersen hankkiutuu monenlaisiin hankaluuksiin.
Kaikkea miesten dialogia, kirjeiden lukua, Andersenin matkalaukkuhommia ja muuta säestää aivan oivallisesti kosketinvelho Kari Mäkiranta. Ihanasti saamme pätkiä mm. Händelin musiikista, kun esityksessä ollaan Lontoon Crystal Palacessa Händeliä kuulemassa. Kyllä tämmöisissä teatteriesityksissä missä saa livemusiikin samalla on jotain ihan erityistä hohtoa.
Mervi Kuittinen on loihtinut mieskolmikolle ihanat ajan hengen mukaiset asusteet, hattuja myöten. Pikanttina yksityiskohtana Andersenin säädylliset alusvaatteet ja molempien ihanat hatut! Lavastuksen &rekvisiitan (Kuittinen & Susi kaksikon käsialaa) muodostaa taustakangas ja muutama siirreltävä tuoli sekä vanhat matkalaukut (todella kiinnostavine sisältöineen). Ja kyllä me vähän nukketeatteriakin saamme nähdä, eihän Väntsi niistä mihinkään pääse.
Tunti kymmenen minuuttia menee nopeasti, mutta samalla tuntuu kyllä siltä kuin aika hieman pysähtyisi ja olisimme jääneet vuoteen 1857. "Kaikki on hyvää ja kaunista Englannissa" toteaa Andersen, ja yhdyn tähän mielipiteeseen. Tämä esitys on paitsi kiinnostava historiallinen anekdootti niin myös ihana rauhallinen keidas kaiken nopeatempoisen ja pintaliitävän nykyteatterin keskellä.
Esityksiä on maaliskuun puoliväliin, ja suosittelen lämpimästi tämän katsomista. Tehdas Teatteri ei petä koskaan!
Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti