Piina / Tampereen teatteri 14.2.2020

Joskus teini-ikäisenä ja sitä vähän vanhempana luin ahkerasti Stephen Kingin kirjoja, ostinkin niitä paljon. Luulin lukeneeni tämänkin, mutta nyt en ole enää varma asiasta. Enkä ole tainnut nähdä myöskään vuoden 1990 leffasovitustakaan, vaikka Cathy Bates sai naispääosa-Oscarin. Siispä  Tampereen teatterissa nähtävä Antti Mikkolan ohjaama Piina (Misery) on tuore kokemus. Ja oikeastaan hyvä etten muistanut tarinaa, näin näytelmän jokainen käänne tuli yllätyksenä.

Menestyskirjailija Paul Sheldon (Esa Latva-Äijö) herää autokolarin jälkeen jossain, mutta missä? Käy ilmi, että erakkona asuva nainen, sattumalta myös sairaanhoitaja, Annie Wilkes (Mari Turunen) on hänet pelastanut, kursinut kokoon ja majoittanut. Ja miten sopivaa että Annie on myös kirjailijan ykkösfani, varsinkin suosittujen Misery-kirjojen. Aika pian selviää myös, ettei nainen lupauksistaan huolimatta aiokaan kertoa kenellekään miehen siellä olosta, saatikka päästää tätä vapaaksi. Jalat murskana on paha paetakaan. Annie käyttää valtaansa ja kiristää kipulääkkeillä miestä jatkamaan jo lopetettua kirjasarjaansa ja tuomaan päähenkilö-Miseryn takaisin henkiin. Mitä siinä muuta voi kun kirjoittaa.

Tämä ei varsinaisesti ole kauhutarina, vaan enemmänkin psykologinen jännityskertomus. Jännite näiden kahden välillä on käsinkosketeltava. Annie on fanaattinen ja harhainen, ja Sheldon joutuu käyttämään oveluutta mikäli mielii selvitä. Välillä ovia käy kolkuttelemassa virkaintoinen seriffi (Jukka Leisti), mutta harmillisesti Annie on myös aika hyvä puhumaan lööperiä. Loppua kohti jännitysruuvia kiristetään ja kaikki eskaloituu loppukohtauksessa. Tiivis ja intensiivinen tunnelma on kyllä koko reilun kahden tunnin ajan mitä näytelmä kestää.

Turunen on kyllä huikea äkkipikaisena ja todellisuudesta hieman irtautuneena Anniena. Annie on niin hyytävä että selkäpiitä karmii, varsinkin niinä hetkinä kun hänellä kilahtaa. Eikä Latva-Äijö jää jälkeen. Sovitteleva ja luoviva kirjailija oppii pian miten puhua, miten käyttäytyä ja mitä kirjoittaa, että Annie pysyy tyytyväisenä. Heidän välillään on sellainen kissa-hiiri -tanssi, jossa kumpikin koittaa olla aina askeleen edellä. Ei ihme että tämä näytelmä toimii Turusen 25-vuotistaiteilijajuhlanäytöksenä 22.3.2020 klo 14.30.

Frenckellin pienellä näyttämöllä on hetkittäin liki klaustrofobinen tunnelma. Täysin valkoiseen huoneeseen heijastuu hienosti ikkunan valot. Ja kun Sheldonin painajaiset tulevat, ne todellakin ravistelevat ja hyökkäävät päälle. Tiiti Hynninen on suunnitellut erinomaiset valot ja videot, jotka tukevat toisiaan. Kirjojen Misery piirrettynä silhuettina ilmaantuu taustalle kuin kummittelemaan. Mikko Saastamoisen lavastus on potilashuoneessa pelkistetty ja kääntösysteemin takana Annien puolella taas värikästä ja oikeastaan aika kodikasta.

Näin Piinan perjantain arki-iltanäytöksessä ja kiitettävän paljon katsojia oli löytänyt tiensä teatterille ei-niin-normaaliaikaan. Hienoa! Ei tätä ihan lapsille, tai muuten herkille katsojille ole tarkoitettu, teatterin ikäsuosituskin on 14. Kiva ja karmiva irtiotto arjesta!


Esityskuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.