Simon Woods on enemmän tunnettu näyttelijänä (mm. Bingleyn rooli vuoden 2005 leffaversiossa, siinä missä on Keira Knightley) ja viime vuosina puolisonsa urasta (Christopher Bailey oli muotitalo Burberryn pääsuunnittelija toissavuoteen asti), ja Hansard on hänen ensimmäinen näytelmänsä. Ja mikä startti uralle! Näytelmä National Theatreen ja ohjaajana arvostettu Simon Godwin, mies monien hienojen Shakespeare-tulkintojen takana. Hansard sai myös kohtuumukavia kritiikkejä brittilehdistöltä. Tästä on hyvä jatkaa.
Esitys on aika lyhyt, vain tunnin ja 20 minuuttia, ja tämä tallenne on kuvattu 7.11.2019 (en tiedä miksi esityspäivä Suomessa oli vasta nyt). Tapahtumapaikkana on pariskunnan Cotswoldin maalaisasunto, eräänä toukokuisena aamuna vuonna 1988. Robin (Alex Jennings) on Thatcherin hallituksen apulaisministeri, Etonin kasvatti ja konservatiivipuolueen aktiivi. Hän on palannut viikonlopuksi kotiin, jossa vaimo Diana (Lindsay Duncan) kuljekelee aamutakissa, vaikka naapurit ovat kohta tulossa lounaalle. Aamupalan tekemisen ja syömisen lomassa alkaa sanailu joka pikkuhiljaa puuttuu yhä purevammaksi ja piikittelevämmäksi. Sarkasmia, verbaalista mittelyä ja terävää sanailua, kielenkäyttöä parhaimmillaan. He ruotivat suhteensa alkua, Diana on ollut alunperi se toinen nainen, ja alemmasta yhteiskuntaluokasta. Sopeutumisvaikeuksia niin konservatiivipoliitikon edustusvaimoksi kuin miniäksikin nuivalle anopille. Diana kritisoi miestään snobismista ja sivistymättömyydestä ja Robin pistää takaisin kommenttia vaimon oletetusta alkoholismista ja vasemmistosympatioista. Vaan aina asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät.
Pikkuhiljaa meille selviää enemmän mikä heitä hiertää. Kaiken keskiössä tuntuu olevan pariskunnan erilainen suhtautuminen lakipykälään eli Local Government Act Section 28, minkä äänestys oli juuri ollut. Tämä pykälä kielsi esim. päiväkodeissa ja kouluissa kaikenlaisen seksuaalisten poikkeavuuksien tukemisen. Laki esti siis opettajaa kertomasta nuorelle että on ihan hyväksyttävää olla erilainen. Diana ei hyväksy sitä että hänen miehensä äänesti lain sen puolesta. Riitelyyn kietoutuu myös uskottomuusepäily, koska Robin ei ollut kaupunkiasunnossa paikalla kun Diana oli siellä käynyt.
Tunnelma on aika surumielinen ja ahdistava, miten näiden kahden liitto on ajautunut tähän pisteeseen? He ovat etäisiä ja suorastaan vihamielisiä toisilleen. Heidän ainoa poikansa on kuollut vuosia aiemmin. Molemmat ovat pitäneet surunsa ja syyllisyytensä yksityisenä. Nyt selviää että Diana ei ole tiennyt isän käyvän säännöllisesti Norfolkissa yksin suremassa, paikalla missä poika hukkui. Robin ei taas tiennyt että Diana on ottanut omalletunnolleen pojan ajamisen itsemurhaan. Yllättäessään pojan pukeutuneena omaan mekkoonsa hän halaamisen ja hyväksymisen sijasta meni vessaan oksentamaan, eikä nähnyt teini-ikäistä poikaa enää koskaan. Tuntuu erityisen pahalta kun hetkeä aiemmin Robin on syyttänyt että äidin ylirakastaminen teki pojasta homon. Isä oli myös pettynyt kun ei poikaa kiinnostanut kriketti tai muut miehiset lajit, vaan tämä oli herkkä ja taiteellinen.
Ei ihme että Diana ottaa todella raskaasti miehensä äänestyspäätöksen. Mies perustelee asiaa sillä että miten vaikeaa elämä erilaisilla ihmisillä on. Helpompi olla kuin kaikki muutkin. Konservatiivipuolueessa ollaan sitä mieltä etteivät ihmiset halua minkään muuttuvan ja on helpompaa olla enemmistön joukoissa. Niinpä niin. Näytelmässä vatvotaan paljon Thatcheria ja politiikkaa. Vastakkain ovat myös vanhemmuus ja johtaminen.
Niin kovin surullinen tarina. Kaikki vuodet menneet hukkaan kummankin osapuolen käpertyessään syvälle omaan suruunsa. Pariskunta katsoo kaitafilmiltä poikaansa pienenä urheilukarnevaalissa ja kumpikin itkee. He would have thrived. Niin olisi, ainakin ilman Section 28:n voimaantuloa.
Kumpikin näyttelijä tekee aivan järisyttävän hienoa työtä joka menee ihon alle ja suoraan sieluun. Kamera näyttää lähikuvia kasvoista joilla näkyy niin monenlaisia tunteita. Varsinkin Lindsay Duncan on ilmiömäinen. Loppukiitoksissa huomaa miten molemmat ovat itkeneet.
Woods tietää mistä kirjoittaa, itsekin Etonin ja Cambridgen kasvattina ja vuonna 1980 syntyneenä Section 28 on vaikuttanut hänenkin elämäänsä. Vahva ja vaikuttava teksti. Joku miettinee mitä hansard tarkoittaa. No, se on kaiken brittiparlamentissa käydyn puheen viralliset muistiinpanot.
Esityskuvien copyright Catherine Ashmore.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti