Mojo / Harold Pinter Theatre 11.1.2014

Mulla oli jo kolmas kerta katsomassa Mojoa, mutta Minjalla ihkaensimmäinen. Paikat tokalla rivillä keskellä, eli näkyi ja kuului hyvin. Olihan ne nyt aika kalliit, mutta... Tässä yksi taidekuva meistä, piti ottaa vähän nopsaan, kun kärkäs henkilökunta ei salli mitään kuvienottoa koko salissa :-)

Yhtä hyvä esitys se oli kun ennenkin. Ei mitään suurempia muutoksia ennen joulua nähtyyn... :-) Whishaw ilman paitaa, laulamassa, heiluttamassa sapelia... no, voisin katsella niitä kohtauksia loputtomasti. Saisikohan tästä sellaisen best of -version, että lavalla olisi pelkkä Whishaw?

Meidän piti nyt sitten tyytyä tähän versioon Benistä :-)

TRH ja Rupert Grint heikossa valaistuksessa

Tällä kertaa stage doorilla poikkesi Rupert Grintin ja Tom Rhys Harriesin lisäksi Daniel Mays ja onnistuin saamaan sen nimmarin käsiohjelmaan. Oli ainoa joka puuttui, jotta nyt siinä on sitten kaikki 6, jee!

 
Minja sai pari nimmaria kanssa, sekä pääsi kuvaankin TRH:n kanssa (tossa alapuolella). Se oli oikein söötti.

Valitettavasti eniten odottamamme Whishaw ei ilmaantunut, yksi italialainen paparazzi (joka oli paikalla teatteria vastapäätä olevassa ravintolassa vierailevan Sylvester Stallonen takia) kertoi että tämä lähti aikoja sitten. No, ei mahda mitään.

 

Meillä oli ainakin ihan hauska ilta, esitys oli kaikin puolin hyvä, ja ehkä Minjakin sai pienen kipinän lähteä uudelleen Lontooseen teatteriin.

Tässä muuten vielä yksi äänitiedosto, eli sisältää pienen pätkän myös näytelmästä! Äänessä mm. Whishaw.

Swan Lake / Sadler's Wells Theatre 11.1.2014

Lauantaina kun ei ollut sen kummempaa tekemistä, kokeilin saisiko peruutuslippuja Sadler’s Wellsin loistavaan Swan Lakeen. Esitykset on melko lailla loppuunmyytyjä. No, saihan siihen iltapäivälle, ja paikka oli vielä tosi hyvä. Siellä reunalla, 4-rivin kohdalla, näkörajoitteinen muka, mutta mun mielestä superhyvä paikka kyllä. Irtotuolit ja siinä oli niitä vaan 6, joten takin sai selkänojalle, jalkatilaa oli reilusti ja tuolin takanakin metri tilaa. Lippu maksoi kai 42,50 tai jotain semmoista.

Esitys oli vähintään yhtä hyvä kun viimeksikin. Nyt näkyi kasvojen ilmeet ja kaikki oikein hyvin.  Ja muutenkin huomasi sellaisia pikkujuttuja paljon mitä ei viimeksi ehtinyt katsoa, esim. joukkokohtauksissa mitä joku muu tekee kun päätanssija.

Chris Trenfield oli Swan/The Stranger ja Andrew Monaghan Prince. Kumpikin tanssi erinomaisen hienosti.Olin kyllä hyvin tyytyväinen kun menin/pääsin katsomaan uudelleen. DVD on muuten jo tilattu kanssa.

Frankie ja Johnny / Teatteri Jurkka 8.1.2014

Amerikkalaisen Terrence McNallyn näytelmä Frankie and Johnny in the Clair de Lune vuodelta 1982 oli varsin ajankohtainen tänäkin päivänä.

Edellisestä vierailusta Teatteri Jurkkaan on vuosikausia. Kuolemaksenikaan en muista mitä siellä olen ollut katsomassa, mutta saattaa olla jopa 20 vuotta aikaa!

Mutta halusin nähdä McNallyn näytelmän, ja miespääosan Tommi Eronen kiinnosti myös. Frankie ja Johnny on tarina kahdesta työkaverista, toinen kokki ja toinen tarjoilija. He päätyvät viettämään yötä yhdessä ja siitä näytelmä alkaakin. He miettivät ollako vai eikö olla, ja siinä se koko kuvio sitten oikeastaan onkin. Välillä syödään lihamurekeleipiä, välillä katsotaan telkkaria, välillä riidellään ja sitten taas pussaillaan. Kumpikaan ei kyllä taida olla ihan normaali :-) Kauhean repivää ja kuluttavaa tommonen. Toinen haluaa suhteelta KAIKEN, ja toinen ei tiedä mitä haluaa.

Molemmat näyttelijät olivat kyllä taitavia, ei siinä mitään. Elina Hietalaa en muista nähneeni koskaan missään. Mutta Tommi Erosen kyllä monesti. Parhaiten ehkä on jäänyt mieleen Q-Teatterin loistavasta Pirun Kaunis Tyttö-näytelmästä, joka oli klassikko! Mutta teatterin lavalla ehkä viimeksi Veljeni Leijonamielen Korppuna, Suomenlinnan kesäteatterissa 2003 (Q-Teatterin ja Ryhmäteatterin kimppatuotanto). Mies on syntynyt -68, mutta oli NIIN timmissä kunnossa että oksat pois. Ei varmaan grammaakaan rasvaa kehossa. Tätä ei voinut olla huomaamatta, koska mies oli paidatta koko ensimmäisen näytöksen ajan.

Teatteri Jurkka on pikkiriikkinen, olisiko siellä 40 asiakaspaikkaa. Sellainen intiimi huoneteatteri, missä näyttelijät tulevat ihan iholle.

Ihan hyvä esitys, mutta ihan niin huikea ei ollut kun ehkä ajattelin sen olevan. Katsomisen arvoinen kyllä. Liisa Mustonen vastasi ohjauksesta. Paremmin ehkä näyttelijänä tunnettu on näemmä alkanut ohjaamaankin. Niin, ja se nimibiisi (alkuperäisteoksen nimessä oleva eli Debussyn Clair de Lune) soi tässä...

Paikkoja oli tyhjänä joitakin, ja muutenkin esityksiin saa vielä lippuja, ettei siis ole kauhean suuri menestys ollut. Yleensä kai Jurkan esitykset myy nopeasti loppuun, kun on niin pieni paikka. Pitää kyllä erikseen mainita huono karkkivalikoima: Myntoneita ja Fazerinaa, yöh. Mutta asiakaspalvelu kyllä hienoa, mulla oli nimittäin alunperin liput varattu 3.1. esitykseen. Mutta laittoivat viestiä kun olin joululomalla Englannissa, että se on peruttu. Sain sitten sumplittua liput tälle päivälle näppärästi sähköpostilla.

Elokuvaversiota en ole nähnyt, Al Pacino ja Michelle Pfeiffer esiintyvät siinä. Enpä taida nyt niin välittää nähdäkään, koska kumpikaan heistä ei lukeudu suosikkeihini, ja kun ei tarinakaan nyt tämän ihmeellisempi ollut. Seuralaiseni taas piti kovasti.

Ja vielä mukava bonus. Teatteriin tuli mies pyörätuolilla, ja siinä ulko-ovella on kynnys (vanha krunikkalainen kerrostalo kun on). Hienoa nähdä kun näyttelijä (tässä tapauksessa Eronen) käy auttamassa pyörätuolin sisään.


Kuvan copyright Jukka Mykkänen

Tulossa alkuvuonna 2014 teatterin saralla!

Tämä nyt alkanutkin vuosi vaikuttaa aika kiireiseltä. Niin omassa kalenterissa kuin muutenkin. Kaikkea kiinnostavaa on tulossa. Ehkä yksi koko vuoden kohokohdista tullee olemaan ensi syksynä Lontoossa ensi-iltaan tuleva Hamlet, mutta siitä kun nyt ei ole edelleenkään mitään tietoja, niin...

Mutta. Tuossa kun joulun pyhät tuli vietettyä Englannissa, ja monet eri julkaisut listaavat niin vuoden parhaitaan kuin tulevan vuodenkin kiinnostavimpia juttuja. Niin kulttuurin kuin kaiken muunkin saralta. Keskitytään nyt vain teatteriin tässä yhteydessä (vaikka toki elokuvissa, kirjoissa jne on tulossa myös kaikkea hienoa!).

BBC:n kultuuritoimituksen tärppejä...

Yksi mihin olisin tosi paljon halunnut mennä, mutta ei nyt osunut kalenteriin, sitäpaitsi esitykset myivät nopeaan loppuun (tosin siinä vaiheessa kun mä näitä pyörittelin kalenterini kanssa niin lippuja sai vielä) olisi RSC:n Wolf Hall ja Bring Up The Bodies. Hilary Mantelin menestyskirjoihin perustuvat 2 näytelmää... Toivotaan että nekin (kuten Richard II) siirtyvät Lontooseen, tai julkaistaan dvd:llä, tai striimataan elokuvateatteriin jonnekin. Tai jotain.

Toinen minkä (ilmeisesti missasin), ellen sitten saa peruutuslippuja jostain, on Globen uudessa Sam Wanamaker Playhousessa ensimmäisenä näytelmänä esitettävä The Duchess of Malfi (pääroolissa Gemma Arterton).

BBC suosittelee myös NT:n King Learia, minkä näen ensi viikolla! Simon Russell Beale! Toinen mihin toivon pääseväni maaliskuussa, vaikkakin kaikki esitykset on loppuunmyytyjä, mutta Donmariin on ennenkin saatu peruutus yms lippuja. Versailles, 1. maailmansotaan sijoittuva juttu.

Filmiadaptaatioista BBC mainitsee myös Shakespeare in Love:n (mulla on liput siihen 4.7.) ja musikaaleista Urinetown'n (jonka toivon mukaan pääsen näkemään maaliskuussa).

London Evening Standardilla on myös vinkkejä: yllättäen teatteripuolelta löytyy The Duchess of Malfi, King Lear... Lehden teatteritoimituksella on vielä muutama lisää. Mukana myös Donmarin Privacy (mulla on lippu tähän 5.5.). The Full Monty voisi kanssa olla mielenkiintoinen...

Tänä vuonna on teatterien lavoilla paljon 1. maailmansotaan (koska sen alkamisesta tulee kuluneeksi se 100 vuotta) sijoittuvia juttuja, joka on aina mua kiinnostava aihe. Yksi näistä on Oh What A Lovely War, musikaali joka perustuu sota-ajan musiikille. Ehkä maaliskuussa...

TimeOutilla on myös jotain vinkkejä, jo näin heti tammikuulle, mm. The Pass Royal Courtissa (menossa 16.1.), The Weir (siirtyy Wyndham'siin; näin jo silloin kun meni Donmarissa), Blurred Lines (jonka olisin mielelläni nähnyt), sekä tietenkin The Duchess of Malfi ja King Lear :-)


Mutta mitä MUUTA on luvassa tänä vuonna kun brittilehtien suosituksia? Minulle itselleni siis...

Ei ehkä ihan niin paljoa Shakespearea kuin 2013. Nyt kevätkaudellakaan ei ole kuin King Lear ja Coriolanus tammikuussa. Nuortenteatteri Ahaan Othello-versio Otellopeli huhtikuussa ja sitten tietenkin Globen maailmanympärimatkalla oleva Hamlet pysähtyy 10.5. Turkuun!

Siinäpä ne... saattaapi tosin olla että syksyllä tulee nähtyä Hamlet Lontoossa niin moneen kertaan että laskuissa menee sekaisin :-)

Tampereen Teatterilla on keväällä tarkoitus nähdä vieraileva Aivastus, Jatkuvaa Kasvua, Klassikot Lavalla (koska meidän Twitter-naisten illanvietto tämän näytelmän merkeissä peruuntui joulukuussa, koska esitys oli peruttu), ja Les Miserables, ilmeisesti vielä kahdesti.

Tampereen Työväen Teatterilta varattu liput kahteen uuteen näytelmään: Kuninkaan Puhe ja Kerjäläinen ja Jänis. Sekä TTT-Klubilla pari kertaa M. Pepposen paluu näytelmässä Mauno Peppone - Elämä, kuolema ja comeback... Niin ja pari uusintaakin; Yksiöön En Äitee Ota ja Ihmisellinen Mies, koska molemmat oli niin hyviä.

Helsinkiin suunnataan monta kertaa myös tänä keväänä. Kansallisteatteriin katsomaan näytelmiä Lauantai, Luolasto ja Europaeus. Helsingin Kaupunginteatterissa menee Julian Assange-näytelmä Verkossa. Helsingin Gayteatteri esittää Marlowen Edward II, minkä pitäisi olla kiinnostava!

Myös Turkuun pääsee, sen toukokuun Hamletin lisäksi. Jesus Christ Superstar Åbo Svenska Teaterissa helmikuussa, se sama Ola Salon käännös/versio kuin mitä ramppasin katsomassa Tukholmassa männävuonna alinomaa! Ja ei nyt ihan kai teatteria, mutta Atso Almilan Salapoliisiooppera myös helmikuussa!

Kotikaupungin teatterielämää pitää toki tukea. Nokian Työväen Teatteri esittää tänä talvena Myrskyluodon Maijan, helmikuussa sinnekin.

Sitten on tietenkin molemmat NT Livet mitä Finnkino esittää eli Coriolanus helmikuussa ja War Horse maaliskuussa. Toivon mukaan King Lear saadaan myös Suomen ohjelmistoon.

Kesäteatterit on vielä suurelta osin mysteeri, en tiedä muuta kun että Pyynikille ei tartte tänä vuonna mennä, mutta Nokialle tarttee. Tapio Parkkisen uusi musiikkinäytelmä Onni jonka annoin pois saa nimittäin ensi-iltansa siellä.

Sokerina pohjalla myös uusintana nähtävä Juuso Kekkosen monologi Outo Homo, joka tulee Tampereelle huhtikuussa muutaman esityksen ajaksi.

Mutta joo, tässä alustavia kevään menoja, varmaan lisääkin vielä tulee. Nämä ovat niitä mihin on liput varattu/ostettu. Aina on tilaa muillekin, eli suosituksia ja must-see esitysvinkkejä otetaan vastaan!!

Ensi viikon Lontoo-reissun esityksiä ei ole tässä liiemmälti mainittu koska niistä tulee juttua jo niin pian.

Frankenstein / NT Live 6.1.2014

Joo-o, vuoden ensimmäinen teatteriesitys oli nyt sitten NT Liven Frankenstein, koska 3.1. Teatteri Jurkan Frankie ja Johnny peruuntui (esitys siis peruuntui mistä lie syystä).

Olen mennyt jo laskuissa sekaisin kuinka monta kertaa olen tämän nähnyt. Viime lokakuun lopussa nyt viimeksi.

Harmi kun se on useimmin juuri tämä versio, mutta ehkä JOS se parempi versio on pakko valita, niin se on tämä, missä siis Benedict Cumberbatch on Creature ja Jonny Lee Miller Frankenstein.

Ja olen NIIN iloinen siitä että Tampereellakin oli 2 salia täynnä (tai toinen ei tainnut olla IHAN kokonaan täynnä) ja Helsingissä ja Turussakin oli mukavasti porukkaa. Mainostus tuottaa tulosta!

Olihan se ihan loistava taas. On oikeasti ihan absurdia miten saman näytelmän sama versio (tismalleen sama versio, koska on tallenne) jaksaa kiehtoa kerta kerran jälkeen. Joka kerta se teksti ja se näytteleminen ja kaikki vaan on tuoretta ja hienoa ja ihanaa!

Ei tästä vaan ole mitään negatiivista sanottavaa. Muuta kun olisi kiva vaihteeksi nähdä se toinenkin versio, koska Cumberbatchin Frankenstein on niin huikean hieno (ja ylivertainen) myös.

Ja extrabonuskivaa oli nähdä monia tuttuja katsomossa, keille tämä oli ensimmäinen kerta ko. näytelmän parissa! Mun rummuttaminen ja valistustyö ei siis ole kokonaan mennyt hukkaan :-)

Lontoon teattereiden (parhaat) istumapaikat

Aivan mainio sovellus kaikille ketkä etsivät hinta-laatusuhteeltaan parhaita paikkoja eri Lontoon teattereista. Nimittäin Theatremonkey kertoo. Aina ei paras paikka välttämättä ole kallein. Tai joskus esim. näkörajoitteiset paikat voivat olla erinomaisia, ja ne ovat usein paljon halvempiakin.

Sivuilla on siis rankattu eri teattereiden istumapaikkoja niihin mihin ei kannata mennä lainkaan ja niihin mitkä ovat paras vastine rahoille... Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto jos suunnittelet teatterimatkaa Lontooseen!

Coriolanus/Richard II/Henry V - kuka on paras?

Koska Shakespeare on niin ajankohtainen (erityisesti mun elämässä parhaillaan) niin vielä yksi kiinnostava juttu aiheesta. Teemana:

This winter, three very different actors star in three very different plays - Richard II, Henry V and Coriolanus. But who was best?

No, koska olen kaikki nähnyt lavalla, Richard II jopa kahdesti (ja ensi viikon jälkeen toivon mukaan 2 muutakin toistamiseen) niin voin osallistua tähän keskusteluun varsin helposti :-). Katsotaanpa... Juttu julkaistiin 16.12. ja kirjoittaja Helen Lewis piti kaikista kolmesta näytelmästä, kuten sivumennen sanoen minäkin.

Kaikki 3 näytelmää käsittelevät johtajuutta, tavalla tai toisella. No, mitä muuta yhteistä niillä on? Tai lähinnä, niiden pääosanesittäjillä Hiddlestonilla, Law'lla ja Tennantilla.

All three are fine stage actors but they are also “stars”: the A-lister, the telly favourite and the young pretender, fresh from playing Loki in the Avengers film. (It is entirely unsurprising, although still exciting, that Benedict Cumberbatch will be giving us his Hamlet in 2014.) This new “golden age” of Shakespeare is also a golden age of thirty­something and early fortysomething actors “doing a hero” alongside their more commercial work, in a kind of mid-career seriousness test.

Tennantilla on vaikein rooli, koska Richard II ei ole kovin pidetty henkilö tai suosittu kuningas. Miten saadaan yleisö kuitenkin pitämään epämiellyttävästi käyttäytyvästä päähenkilöstä?

Tennant plays this casual cruelty like a spoiled child – reminding us that being a king is very like being a toddler and it’s not good for anyone never to be told “no”.

The costume design helps, too, by creating a feeling that Richard’s character is out of place in his own time: this spoiled child lives in a world of tough men. Nigel Lindsay’s bullet-headed Bolingbroke is – like almost all the other male characters – clad in chain mail, while Tennant wafts round the stage in a series of flowing gowns, waving his long arms expressively and wearing elbow-length hair extensions that look like they were harvested from Neil in The Young Ones.

After Bolingbroke takes his crown, Richard achieves a different type of nobility in accepting his fate, and Tennant does this exquisitely. The metaphorical wobbly lip has always been his strength: from Blackpool to Doctor Who to Recovery, he’s probably made British television viewers cry more than any other actor working today.

Kyllä mä ainakin olin ihan myyty, ja symppasin ressukkakuningasparkaa ihan täysillä. Ja ihan samaa mieltä, Tennant osasi mestarillisesti heittäytyä tuohon reppanan rooliin. (Mutta toisaalta, niin osasi kyllä Ben Whishawkin. Mua harmittaa ihan kauheasti että muutaman vuoden takainen Donmarin versio Richard II (pääosassa Eddie Redmayne) ei ole missään nähtävillä.).

Verrattuna Tennantin taakkaan, Jude Law'lla on suht helppo sarka. Koska KAIKKI rakastavat Henry V:tä jo valmiiksi :-)

Mutta. Mä olen NIIN samaa mieltä kirjoittajan kanssa tästä:

There’s nothing wrong with this production: the whitewashed set is elegant, the costumes gesture to the period without looking ridiculous to modern eyes (Law’s slim-fit trousers have just a whisper of codpiece about them). The performances are uniformly well-judged, with Ron Cook’s swaggering Pistol and Jessie Buckley’s unexpectedly funny Katherine particular highlights.

And yet: it all left me strangely cold. If Tennant’s Richard II is a man out of his time, then perhaps Henry V is a man out of ours. There is no discussion about why the king, already ruler of one country, is desperate to acquire another. (Also, the French king seems like a decent sort, albeit with a striking resemblance to Top Gear’s James May.)

Tämä on NIIN totta. Vaikka mä rakastan tätä näytelmää yli kaiken, ja se oli oikein hyvä, niin silti se oli jotensakin vaisu. Kuten jo olen kirjoittanutkin.

Ja lopulta tullaan Coriolanukseen, joka on näistä ehkä näytelmänä vaikein (ja myös vähiten esitetty).

The tragedy of Caius Martius Coriolanus – and this play is a tragedy, not a history – is that the same stubborn pride that makes him a war hero prevents him from succeeding as a politician. Back in Rome, he cannot win over the plebs, nor the tribunes who represent them, and ends up cast out of the city as a traitor. So, he teams up with his old enemies, the Volsci, who agree to follow Coriolanus because their commander, Aufidius, has been having sexy dreams about him – and frankly who can blame him:

I have nightly since
Dreamt of encounters ’twixt thyself and me;                                                                        
We have been down together in my sleep,
Unbuckling helms, fisting each
other’s throat . . .

Ahem. You get the idea.

Hmmm... Ehkä tässä jutun kirjoittaja, sekä tämän blogin pitäjä, harhautuivat hetkeksi ihan toisaalle... Mutta siis...

Komppaan taas tässäkin, eli koska teksti ja tarina ei ole luultavasti monellekaan katsojalle se ihan tutuista tutuin, niin joutuu keskittymään tekstiin enemmän. Ja:

It’s my guess that very few theatregoers (even ones as luvvie-loving as the Donmar crowd, who seemed to be very excited about “the woman from Borgen” being in it) will be familiar with the story of Coriolanus, and that has the happy effect of making the play more enjoyable, not less. Forced to concentrate on the verse to follow the plot, you find that the language shines.

Mutta kuka sitten lopulta voittaa tämän kolmen näytelmän kamppailun? Jos nyt ylipäätään on mahdollista laittaa niitä järjestykseen. Mulla olisi myös sama lopputulos, suureksi ihmeekseni!

All three of these plays are sold out, or close to it, for their full runs; and deservedly so. We are at a lucky moment when there are actors around who can charm us as a floppy-haired Timelord or a helmet-helmed Norse god and also do justice to 16th-century verse. But if you can beg, borrow or plunder a ticket to one of these plays, let it be Coriolanus. The weak leader and the strong one are interesting in their own ways; but it is the leader who is both, each at the wrong moment, who seems the most real.

Tietenkin kokonaisvaltaisesti hyvän näytelmän lisäksi myös Tom Hiddleston vakuutti mut ainakin ihan hirveän voimakkaalla läsnäololla (mikä jäi vähän puuttumaan Jude Law'lta). Tietenkin Donmarin pienuus ja intiimiys auttoi tähän.

Koko tämä hauska ja erinomainen juttu luettavissa New Statesmanin sivuilta.



Kuvien copyright RSC,Michael Grandage Co/Noel Coward Theatre, Donmar Warehouse