Jostain syystä en ollut alunperin aikonut mennä katsomaan tätä Suomen Kauneinta lainkaan. En tiedä miksi ihmeessä olin näin ajatellut. Onneksi muutamien ihmisten kommentit saivat minut muuttamaan mielipiteeni. Ja sitä ei todellakaan tarvinnut katua hetkeäkään! Tampereen Teatterin ja Teatteri Siperian yhteisproggis
Suomen kaunein oli hauska, koskettava, kaunis ja aika riipaisevakin kertomus nyky-Suomesta. Ja unelmista. Vanhenemisesta. Elämästä yleensä.
Monipolveista tarinaa koosti koko työryhmä yhdessä eli kaikki viisi näyttelijää ja ohjaaja/lavastaja
Mikko Bredenberg ja dramaturgi
Laura Valkama.
Päähenkilö ja kertojaminä on Matti Suomalainen (
Marika Heiskanen), joka on tuiki tavallinen, keski-ikäinen suomalainen mies. Vanhan höpsön äitinsä Eevin (
Elisa Piispanen) omaishoitaja. Joka vaan nyt saa kuulla sairastavansa eturauhassyöpää ja elinaikaodote on 3-12 kk. Diagnoosista alkaa Matin ja äidin roadtrip Suomen poikki Kemijärvelle tapaamaan Matin nuoruudenihastusta Mirjaa. Matti tekee siis radikaalin ratkaisun, kun kerran kuolee kohta. Ja äitikin haluaa kuolla kehä kolmosen ulkopuolella.
Toisaalla taas Kemijärvellä 17 vee teini Tiina Kumpula (
Martti Manninen) pohtii ja suree elämäänsä ja ulkomuotoaan. Näiden kolmen kohtalot kietouvat yhteen tien päällä kohdattaessa. Mukana kuvioissa on myös kaikkien suomi-glam-rocktähtien kliseetiivistymä Mige (
Karoliina Blackburn), johon Tiina on palavasti ihastunut.
Kaikenlaisia sivuhenkilöitäkin on, joista tärkeimpänä ehkä Kokkolan ABC-huoltsikan tarjoilja (
Juha Junttu). On Matin pomoa, lääkäreitä, Tiinan äiti, missiemoja, Lävistäjä-Pirita ja kiinteistönvälittäjä. Monissa näissäkin menee roolitukset ristiin (eli miehet esittävät naisrooleja ja päinvastoin).
Matti ja Eevi tykkäävät maakuntalauluista, ja niitä sitten illan aikana kuullaankin. Kuten myös Juntun säveltämää, sanoittamaa ja sovittamaa (sekä useimmiten esittämääkin) musiikkia! Aivan oivallista musisointia, ja hyviä biisejäkin. Musiikki on tosi iso osa tarinaa.
Tiina on voittanut Yöttömän Yön Kauneimman tittelin (viis siitä että oli ainoa osallistuja), mutta silti se oman ulkonäön vatvominen on kuluttavaa... Tiina haluaisi olla Tiia ja haluaisi piilarit eikä uusia silmälaseja ja äiti ei ymmärrä mitään, ja rokkikukko Mige on ihana. Tiina on kunnollinen, kiltti ja tavallinen, mutta haluaa olla erityinen. Tottakai. Mä en käsitä miten naisellinen, tai teinityttömäisen epävarma Martti Manninen onnistuu olemaan. Hän on Tiina, ei tartte pohtia että tuossa nyt kundi vetää tytön roolia.
Mige on sitten taas se rokkikukko joka on omaksunut eleitä, tukan, vaatteet ja puheenparsia kolmelta kovalta kotimaiselta: Mike Monroe, Jonne Aaron ja Olli Herman. Hertsyykkeli. Karoliina Blackburn sukeltaa niin oivasti Migen nahkapöksyihin. Ainoa mistä ehkä huomaa ettei tässä ole mies ovat inasen leveämmät lanteet, siis mieheksi. Muuten menee täydestä.
Ja kyllä Marika Heiskanen on aivan ilmiömäinen suomalainen äijä. Lauluääni ei ehkä ole tarpeeksi matala, mutta eleet ja ilmeet ja kaikki. Täydestä menee tämäkin ristiinpukeutuminen. Huutonaurua kun Mige ja Matti keskustelevat miehen inkontinenssiongelmista!
Mä fanitan kovasti myös Elisa Piispasen Eeviä, miten herkästi ja kauniisti (ja paikoitellen aika räväkästikin) tämän muistisairaus ja nostalgiankaipuu ja kaikki tuodaan esille. Ja se millainen suhde Eevin ja Migen välille muodostuu, kun nämä huoltoaseman vessassa kohtaavat. Ja on ne äidin ja pojankin välit... kun Eevi ohjeistaa Mattia miten tämä saisi naisia :-)
Kohtauksista toisiin siirrytään kovin sulavasti, ja sohva toimii oivasti autona, kunhan Matti vaan heiluttaa rattia edessään. Hieman mielikuvitusta kehiin vaan, siis katsojilta. Lavastus siis toimii.
Esitys oli kaikin puolin nautinnollinen, ellei mukaan lasketa suoraan takanani istunutta "omituista kikattajaa". Siis hienoa että esitys on hauska, mutta ei se ole hauska 99% ajasta. Niin että tarvitsisi nauraa todella kovalla äänellä (ja tarkoitan nyt todella KOVALLA) jatkuvasti. Itseäkin ensin hymyilytti, mutta sitten jossain vaiheessa alkoi vähän ärsyttämään, kun en meinannut enää kuulla repliikkejä lavalta. Nainen nauroi niissäkin kohdissa kun muita ei naurattanut, kenties vain hymähdytti hieman. Nauru oli niin kovaa että taatusti kuului näyttämölle asti, ja ehkä jo häiritsi esiintyjiäkin?
Lisää tämmöistä teatteria! Siis yhteistyötä eri teatterien välille, yhteisesti tehtyä juttua... Kiitos koko loistava tiimi!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Harri Hinkka.
