Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raili Raitala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raili Raitala. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. elokuuta 2018

Kinky Boots / Helsingin kaupunginteatteri 30.8.2018

No nyt on Helsingin kaupunginteatteri osunut kultasuoneen! Vihjauksia Kinky Bootsin erinomaisuudesta olen saanut lukea somesta jo monta kuukautta, ja koeyleisön palaute tuntui olevan enemmän kuin ylistävää. Silti menin ensi-iltaan aika tyhjältä pöydältä. Leffan, mihin tämä musikaali perustuu, ostin jostain divarista useita vuosia sitten ja tykkäsin.


Mutta en ollut lainkaan valmistautunut tähän upeaan pyöritykseen ja elämän moninaisuutta ylistävään hurrikaaniin mikä pyöräytti sukat jaloista HKT:n päänäyttämöllä! Huh huh! Ohjaaja Samuel Harjanne on todellakin kypsynyt ja kehittynyt, ja lopputuloksena on saumattoman svengaava ja ihan kansainväliset kriteerit täyttävä musikaali. Mahtavaa!!

Ensi-iltayleisöä parhaimmissaan ja ohjaaja Samuel Harjanne keskellä


Ensi-illassa yleisössä bongattiin kymmeniä hehkuvia drag queeneja, ja lavalla lisää. Tavallaan aika kiehtovaa sekin, että drag on tullut salonkikelpoiseksi koko perheen viihteeksi tässä viime vuosina. Hyvä niin. Ihmiskunnan monimuotoisuutta, itsensä ja muiden hyväksymistä sekä rakkautta julistaa myös Kinky Boots! Harvey Fiersteinin kynäilemässä tarinassa nyt ei ole mitään järin omaperäistä, mutta se on hyvä ja se kantaa. Ja ennenkaikkea kun on näin hyvä tekijätiimi niin mikä tahansa onnistuu.


Kinky Boots on kertomus isistä ja pojista, odotuksista ja pettymyksistä, hyväksynnästä ja syrjinnästä. Charlie on hiipuvan kenkätehtaan perijä, josta isänsä halusi jatkajaa toiminnalleen, vaikka Price & Sonsin kengät eivät enää käykään kaupaksi entiseen malliin. Charlie haluaa kuitenkin elämältään muuta ja muuttaa tyttöystävänsä kanssa Lontooseen luodakseen uraa kiinteistönvälityksessä. Isän kuoltua hän kuitenkin joutuu palaamaan Northamptoniin, irtisanomaan konkurssikypsän kenkätehtaan henkilöstön. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin - drag queen Lolan muodossa. Odottamaton kohtaaminen saattaa miehet yhteen ja puolivahingossa päätetään pelastaa putiikki uudella kenkämallistolla: kinky boots by Lola! Korkosaappaita miehille. Monen kommelluksen, suhdekiemuran, ja epäonnistumisen jälkeen tapahtumat saavat onnellisen lopun. Matkan varrella joutuu useampikin henkilö käymään läpi kipupisteitään ja menneisyyttään, hyväksymään erilaisia ihmisiä mutta ennenkaikkea hyväksymään itsensä.


Vaikka Charlie onkin tässä oikeastaan päähenkilö, ja Petrus Kähkönen tekee huikean upean roolin tässä, ehkä yhden uransa parhaimmista, niin silti show'n varastaa Lola! En käsitä missä tämän esittäjä Lauri Mikkola on luurannut (musiikkihommissa enimmäkseen) mutta tässä on sellainen jättipotti että oksat pois! Kun Lola purjehtii esille koko komeudessaan ensimmäistä kertaa en liene ainoa joka meinaa tipahtaa tuoliltaan. Mikä karisma, ja ennenkaikkea mikä ääni! Huikea ääniala ja aivan mykistävä suoritus kaikkinensa. Lola on myrskyyn verrattava voima, joka pyyhkäisee niin Charlien kuin koko kenkäntehtaan porukan kumoon. Mikkola on upea, upea Lola, mutta häneltä löytyy taitoa ja osaamista tulkita myös Lolan toista puolta eli nyrkkeilijävalmentajaisäänsä uhmannutta Simonia. Charlien ja Simonin ankeassa vessassa käymä keskustelu on täynnä tunnetta. Kinky Boots kannattaa nähdä ihan jo pelkästään Mikkolan takia.


Mutta lukuisia muitakin syitä tästä tykkäämiseen on, eikä niitä tarvitse mitenkään hakemalla hakea. Kari Arffmanin ja Hanna Kailan suomennos on nokkela ja toimiva. Hieno 12-henkinen orkesteri johdossaan maestro Eeva Kontu soittelee Cyndi Lauperin säveltämää musiikkia svengaavasti. Ainoa pieni harmi koko esityksessä oli se, ettei bändiä näkynyt loppukiitoksissa lavalla. Ehkä siihen oli joku hyvä syy. Musiikki itsessään ei ole sellaista musikaalimusiikkia joka jäisi korvamatoina soimaan päähän. Ainakaan minulle. Mutta kiva sitä on kuunnella. Puvustusvelho Tuomas Lampinen on päässyt taas toteuttamaan itseään kunnolla. Jos jo Turun kaupunginteatterin Tom of Finland-musikaalin vaatteet olivat lumoavia katseltavia, niin nyt ollaan astetta glamöroosimmeissa tunnelmissa. Kirsikkana kakun päälle toinen toistaan upeammat saappaat, herran jestas. Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin olen aika heikkona miehiin korkokengissä, tai oikeastaan vielä enemmän korkeakorkoisissa saappaissa. Ja nyt on tarjolla miehiä saappaissa, koko rahan edestä. Kyllä, tykkäsin!


Lisäksi olen hyvin vaikuttunut William Ilesin komeista valoista. Varsinkin punaiset valot tehtaan tanssikohtauksessa olivat häikäisevät, sekä neonvalot että muut. Eikä Peter Ahlqvistin lavastuksessakaan mitään vikaa ole. Hieman nuhruinen kenkätehdas muuntautuu parilla simppelillä lavastuksen siirtelyllä nyrkkeilykehästä yökerhoon. Se kontrasti vanhan tehdaskiinteistön ja säihkyvän showmaailman välillä on suuri. Gunilla Olsson-Karlsson on laatinut näyttävät koreografiat niin Lolan Enkeleille kuin muullekin porukalle.


Niin, ne Lolan Enkelit. Ansaitsevat ihan huikeat ylistyslaulut ja ehkäpä pienet piruetitkin kunniakseen. Kuusi kuumaa ja kamalan letkeälanteista ja notkeaa enkeliä laulaa, tanssii ja saa kaikkien katsojien (niin lavalla kuin katsomossa) päät ihan pyörälle. Huh huh. Iso kiitos Anton Engström, Tomi Lappi, Jero Mäkeläinen, Henri Sarajärvi, Christoffer Strandberg ja ennenkaikkea aina valloittava Paavo Kääriäinen. Vähän meinasi pakara- ja säärikateus iskeä itselle. Kyllä taisi monta katsojaa mennä ihan lankaan, ainakin jos kommenteista voi mitään päätellä ("oliko ne muka oikeesti kaikki miehiä, ei varmasti ollut"). Henri Karjalainen on siis onnistunut naamioinnin ja kampausten suunnittelussa sataprosenttisesti.


Jo mainittujen esiintyjien lisäksi lavalla nähdään muutakin talenttia kosolti. Anna Victoria Ericsson on hersyvän hauska ja raikas Lauren, kenkätehtaan tyttö joka rakastuukin yhtäkkisesti lapsuudenkaveriinsa Charlieen. Raili Raitala on Charlien ärsyttävä ja itsekeskeinen tyttöystävä Nicola. Tehtaan symppis työnjohtaja George (Joachim Wigelius) on sovitteleva voima. Ja sitten on Don (Tero Koponen), tuo ärhäkkä perusduunarijamppa joka kaikessa konservatiivisuudessaankin pystyy näkemään valon. Sanna Saarijärvi ja Laura Alajääski tehtaan topakoina naisina toivat kivaa lisäväriä lavalle.


Kinky Boots on myös ihana ylistyslaulu kengälle ja sen korolle! Harvassa esityksessä kengät saavat omia aplodejaan, mutta tässä saa. Ja missään en muista nähneeni yhtä tyrmistyttävän hienoa liukuhihnakohtausta kun tässä!


Ensi-iltayleisö oli ihan huikeaa. Sen lisäksi että hyvin moni muukin kuin drag-queenisto oli pukeutunut asianmukaisella tavalla, niin eläytyminen, väliaplodit, ja yleinen innostus oli ihanaa katsottavaa ja kuultavaa. Seisovista aplodeista ei meinannut tulla millään loppua. Esiintyjät näyttivät kyllä melkoisen ilahtuneilta ja jopa hieman pöllämystyneiltä suosiosta. Väliaikanimikkoleivos oli pinkki ja makea, tyyliin sopien.

Helsingin kaupunginteatterin kaunis iltavalaistus esityksen jälkeen


Kinky Boots voisi mennä mauttomuudenkin puolella, mutta siitä ei kyllä ole pelkoa tällä kertaa. Sen sijaan se ylistää tasa-arvoa, elämää, erilaisuutta, rakkautta, kauniita vaatteita (ja kauniita miehiä), käsityötä ja ystävyyttä. Ja kenkiä! Ehdottomasti yksi syksyn must-see esityksistä! Syksyn lipuista on myyty jo ennen ensi-iltaa yli puolet, eli kannattaa kiiruhtaa. On se sen väärtti. Tämä musikaali on rakkauden asialla!


Esityskuvien copyright Mirka Kleemola, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Vampyyrien tanssi / Helsingin kaupunginteatteri 27.4.2016

Viimeinen esitys. Aina joskus se koittaa. Vampyyrien Tanssin aika oli nyt. Ilmassa oli paljon haikeutta... eritoten katsomon puolella, mutta varmasti myös näyttämöllä. Onhan tässä kolmisen kuukautta taivallettu yhdessä, hyvässä ja pahassa.

 
Linssiluteet Katri ja Talle, pääsivät myös Kreivin kainaloon


 

Tämä oli semmoinen esitys joka selvästi jakoi mielipiteet. Suuri yleisö ei koskaan tuntunut löytäneen Peacockin kieltämättä aika ankeaan katsomoon. Mutta fanit löysivät. Ilta toisensa jälkeen. Heitä/meitä oli pieni, mutta sinnikäs ja innokas joukko. Toiset näkivät parikymmentäkin kertaa. Matkustivat kaukaisten matkojen takaa, yöbusseillakin. Panostivat pukeutumiseen ja asettuivat eturiviin purtaviksi ilta illan jälkeen.

  
Löydettiin sitten vielä yksi teatteribloggaaja mukaan kuvaan eli Laura

Vampyyrit faneineen valtasivat myös sosiaalisen median! Hetkittäin jo tuntui ettei Helsingin Kaupunginteatterin some-kanavilla muuta enää ollutkaan kuin vampyyrejä. Muisteloita illan repliikeistä, ja miten hienosti Kreivi taas lauloi, ja miten sydäntäsärkevää oli Sarahin kohtalo ja miten upeasti Herbert heilautti viittaa. Twitterissä muodostui omia tiimejä, jopa ensemble-hahmot saivat omat faninsa (Team Gustav!). Ja Professori Abronsiuksesta tuntuivat pitävän kaikki, kummastakin versiosta. Taiteellisimmat tekivät hienoja piirroksia esiintyjistä.

  
Gustav eli Miiko Toiviainen sai mukin ja kortin faneiltaan!

Vaikken itse kiihkomielisin fani ollutkaan, niin oli kiva seurata tätä vampyyrimaniaa toisella silmällä. Tavallaan nyt on helpottunut olo kun se on ohi. HKT voi twiitata muutakin kun vampyyrienpuremien ihmisten hehkutuksia ja ihkutuksia. Mutta tavallaan on myös hyvin haikea ja surumielinen olo. Nyt se oikeasti on loppu. Ei tämä mikään täydellinen versio ollut (kyllä se Seinäjoen proggiksen painolasti vaan mielessä kummitteli niin ylivertaisena, ettei sille vaan voinut mitään), ja muutamia aika sietämättömiä piirteitäkin tässä oli, mutta silti sitä vaan kuusi kertaa tulin katsomaan. Kalpeaa harrastelua monen muun rinnalla, mutta mulle paljon.

 
Sievissä saparoissaan ja pitsiröyhelöissään esiintyi myös tämä proffa valepuvussaan eli Tuukka Leppänen

Varsinkin Risto Kaskilahden Chagal ärsytti joka esityksessä ihan suunnattomasti, siihen ei tottunut mitenkään. Harmikseni näin "toisen" Chagalin (Kari Mattila) vain kerran. Mutta vikassa esityksessä oli muutoin minusta "se parempi" miehitys. Laura Alajääski on ihan vaan paras Magda, josta tykkäsin kauheasti. Mun muistikirjassa on tosi paljon sydämiä myös Alfredin (Petrus Kähkönen) ja professori Abronsiuksen (Antti Timonen) kohdalla. Jolla oli taas lystejä kommentteja. Kun Rouva Chagal laulaa "tai joudut vaarnan jostain kaivamaan", niin proffa siihen: "siitä voi tulla tikkuja".

Hurmaava Alfred (Petrus Kähkönen) esittelee myös purukalustoaan

Ja Alfredille: "pakkaa sinä laukku sillä välin kun minä otan johdon käsiini". Ja myös: "kun ei riisu yöksi vaatteita jää aamuisin aikaa pikku pikku balladille". Ja taas Alfred kopittelee kryptassa kuin Königsbergin kädettömien koripallojoukkue. Ja vielä: "älä nyt vatuloi siinä". Illan kirja oli muuten Veriset valkolakit - vampyyrien vappurieha valokuvina. Heh heh. Lisäkommentti Herbertille: "nahkavaarna lepotilaan niin kuin olisi jo". Näistä Proffan kootuista sutkauksista sekä löytämistään kirjoista on muuten koottu ihan listakin, sitä saa varmaan täydentää!

Samuel Harjanne on verinen Herbert

Lisää sydämiä muistikirjassa on raapustettu Kreivin punaiselle viitalle (se on edelleenkin mun suosikkiasuste tässä musikaalissa), mutta kyllähän tuo nahkahousunsakin aika mukavasti täyttää. Kyllä Mikko Vihma on aika uskomaton tässä roolissa. Tämän jälkeen possun osa Shrek-musikaalissa on kyllä... no, aika kamalaa... (jään odottamaan kauhulla). Kreivi osoittaa kyllä aika selkeästi että hänestä professori on vanha seniili narri, mutta ei proffa tätä huomaa itsekeskeisyydessään.

  
Tässä sitä ollaan vielä niin onnellisia yhdessä...

  
Vaan pianpa hymy hyytyy, kun Kreivin todellinen luonto paljastuu... Iik!

Niin muuten. Kreivin ja poikansa Herbertin (taas kerran valloittava Samuel Harjanne) välillä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon lämpöä ja rakkautta tässä viimeisessä esityksessä. Helliä kosketuksia ja suudelmiakin. Hmmm... mielenkiintoista olisi nähdä tämmöistä tulkintaa pidemmällekin vietynä. Mikä onkaan Herbertin alkuperä, oliko hän mahdollisesti isänsä rakastettu ennekuin tämä teki hänestä vampyyrin? Eli miten Herbert päätyi Krolockin pojaksi?

Tämä rivivampyyri on hieman eri näköinen kuin Jonas Saaren Kreivi

Sarah (Raili Raitala) on ehkä maailmankaikkeuden paras Sarah. Herkkä, haavoittuva, mutta myös vahva ja itsenäinen. Isänsä määräysvaltaan kyllästynyt, ja vihdoin valmis kokeilemaan omia rajojaan. Vieraan miehen ilmestyminen vauhdittaa tätä prosessia. Ja Alfred, niin, miksi ei kiltti ja kunnollinen Alfred kelpaa. Koska vaara ja pahat pojat ovat kiehtovampia kuin kiltit, niin se vaan on. Ja kyllähän Alfredissakin puolensa on, ja onneksi Sarah tämän lopulta ymmärtää. Kun on joutunut pettymään Kreiviin pahemman kerran.


Mutta Raili on vaan niin ihku ettei paremmasta väliä. Ja jos saa hehkuttaa Railia niin hehkutetaan nyt sitten Petrus Kähköstäkin. Ihan loistava, loistava Alfred. Joka muuten lyö kunnolla aina nenänsä Sarahin kylpyhuoneen oveen. Näiden kahden duetot koskettavat ainakin tämän katsojan sielua ytimiä myöten. Äänet ja kemiat vaan sopivat niin hyvin yhteen.

 
Menin ihan pieneksi kun olin niin mykistynyt Raili Raitalan viereen pääsystä

Mutta jos käy Sarahin ja Alfredin duetot luihin ja ytimiin, niin kyllä käy Kreivin ja Sarahinkin. Se kaipuu, intohimo ja melkein nautinnon täyttymys toisen näytöksen alussa. Ja miten pettynyt Sarah onkaan, kun ei Kreivi vielä purekaan... Ja kun tämä lopulta puree, ja hylkää Sarahin sen jälkeen tylysti, niin se käsinkosketeltava pettymys! Kumpikin pettyy, enkä tiedä kumpi enemmän... Surullista.

 
Jonas Saari kaappasi kainaloonsa myös Eijan ja Tallen


Rouva Chagal (mainio Leenamari Unho) oli tässä vikassa esityksessä NIIN hurjan surullinen miehensä kuoltua. Alfredilla on kädet täynnä työtä tätä lohduttaessa :-)




On loppukiitosten ja -kumarrusten aika!

Mitäköhän sitä vielä kehuisi? Esityksen jälkeen meitä jäi sinne taas porukkaa lavalle notkumaan ja fiilistelemään ja kuvailemaan ja juttelemaan. Nyt tämä ihana vampyriperhe hajoaa ja katsojat jäävät ihan hunningolle. Surku. Mutta meille jää kaikki hienot muistot kuiteskin! Ja näitä hienoja näyttelijöitä näkee kyllä jatkossakin eri puolilla Suomea. Aika montaa jo syksyllä HKT:n Shrekissä.

Ja hei, mä löysin sukuakin eli serkkuni Sasu Tuominen, töissä HKT:llä!


Valokuvista kiitoksia kaikille, mutta erityisesti Jaakko Virtaselle, joka otti järkkärillä turhankin tarkkoja kuvia :-)

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Vampyyrien tanssi / Helsingin kaupunginteatteri 6.2.2015

Toista kertaa viikon sisällä katsomassa miten vampyyrit tanssivat. Tällä kertaa oli päivänäytös, samalla miehityksellä kuin ensi-illassakin. Eclipsis ry järjesti tämmöisen ryhmäjutun, joten meitä oli iso joukko samanmielisiä musikaaliystäviä paikalla. Aika moni oli katsomassa jo toista tai kolmatta kertaakin... siis enskariviikolla. Voin vain kuvitella millaisiin kokonaislukuihin toiset pääsee. Mulla on suunnitelmissa nähdä tämä seitsemän kertaa, mutta voi olla että siihen tulee muutoksia (puoleen tai toiseen).

Yleisnäkymä sekavasta tapaamisestamme

Ja mikäs siinä, sujui erinomaisesti tälläkin kertaa. Itse asiassa varmaan vielä paremmin nyt kun ensi-iltajännityksestä oli toivuttu, puolin ja toisin. Esiintyjät olivat ehkä rennompia ja laulut sujuivat hyvin. Oma paikkakin oli parempi eli 7-rivin keskellä. Siitä näki ja kuuli paremmin kuin taaemmas sivuun. Tosin oma kuumetauti haittasi hieman menoa, mutta koitin ajoittaa yskimiseni sellaisiin kohtiin että taputettiin tms.

Petrus Kähkösen (Alfred) kainalossa

Alfred (Petrus Kähkönen) oli jotenkin erityisen säkenöivä ja lauloi upeasti taas kerran. Myös Ambronsius (Antti Timonen) oli nyt vielä enskaria enemmän vauhdissa. Sarah (Raili Raitala) on vienyt sydämeni pysyvästi, ja itse Kreivi taas... noh. Mikko Vihma alkaa löytää sisäisen vampyyrinsa, ja saa taas sukat pyörimään jaloissa. Ja Laura Alajääsken Magda, uhhuh...

  
Jo otti ohraleipä. Mikka Vihma (Kreivi von Krolock) kaappasi viereensä

Nyt toisella kerralla (ja lähempää) pystyi paremmin myös keskittymään tarkkailemaan kyläläisiä ja muita vampyrejä. Jokainen pienemmässäkin roolissa oleva tyyppi on uniikki, ja jokainen on pieni puvustus- ja maskeerausosastojen taidonnäyte.

Antti Timosta (Ambronsius) odotti kotona pieni vauva, ja siksikin paita oli jo ehtinyt kadota takin alta. 

Harmittaa kyllä, kun nyt taaskin oli sivukatsomoissa tilaa. Suuri yleisö ei näytä tätä ehkä ihan löytäneen, vaikka liki kaikki lukemani kirjoittelu on ollut positiivista. Höh.

Pardon me but your teeth are (almost) in my neck. Raili Raitalan (Sarah) hampaat.

Extramukava bonus oli meidän porukalle järjestetty mahdollisuus tavata esiintyjiä näytöksen jälkeen. Siellä sitten kulissien roudauksen lomassa otimme valokuvia, juttelimme ja saimme nimmareita. Olipas loistavaa, kiitos kaikki näyttelijät jotka olitte kärsivällisiä kanssamme!

Vampyyrien tanssista alkaa olla netti pullollaan kirjoituksia, ja tässä taas linkki yhteen uuteen, Kolahti! Tässä keskitytään musiikkipuoleen, vähän rennommalla otteella :-) Niin ja taas yksi teatterin julkaisema mainospätkäkin.


 
Laura Alajääski (Magda) huonomassa ja paremmassa valossa.


Oli tosi kiva kysellä ja kuulla näyttelijöiden kuulumisia. Esimerkiksi Laura Alajääski oli Tampereen työväen teatterissa kiinnistyksellä muutaman vuoden ja on nyt sitten HKT:llä. Näin hänet useassa esityksessä siellä ja tykästyin kovasti.

Samuel Harjanne (Herbert von Krolock) kaappasi minut.


Jätti-iso kiitos Eclipsis ry ja Laura tämän organisoinnista! Erityisesti kiitos kuvaus/rupattelusessiosta HKT:lle ja tottakai itse tähdille!


Kuvia otti vähän kuka milloinkin, osan esiintyjät itse, alimman kuvan ainakin Siiri Liitiä. Kiitos!

torstai 4. helmikuuta 2016

Vampyyrien Tanssi / Helsingin kaupunginteatteri 3.2.2016

Jaahas.

Mä olen nyt aika sanaton. Kaikki muut bloggarit ja median edustajat lienevät jo sanoneet ylivuotavat kiitoksensa Helsingin kaupunginteatterin kevään musikaalista Vampyyrien Tanssi. Mitä mulle enää jää? Sen siitä saa kun on liian kuumeinen kirjoittaakseen tuoreeltaan mitään.

Ensi-illassa oli siis runsaasti mediaa, ja lopussa on linkkejä aika eritasoisiin kirjoituksiin. Toiseksi eniten odotin musikaaliekspertti Siirin bloggausta, enkä saanut pettyä! Eniten kuitenkin vartosin Lauran mietteitä (jota pidän Suomen Tanz Der Vampire asiantuntijana Marika Hakolan ohella), ja nekin saatiin tänään! Hyvää kannattaa odottaa. Nämä kaksi tiivistävät monta omaakin mietettäni niin hyvin, että tunnen itseni typeräksi kirjoittaessani enää mitään. Mutta koska pitää se nyt jotain koittaa sanoa...


Kuunnelkaas alkajaisiksi ensi-iltapäivänä Yle Radio 1 Kultakuume -ohjelman vampyyrilähetystä "Hampaattomat nykyvampyyrit vastaan kauhuromanttiset pedot"! Studiossa vieraana olivat juurikin Marika ja Laura, ja vajaan tunnin aikana pääsee kurkistamaan moneen vampyyriaiheeseen asiaan... Ja mikäli innostuit enemmänkin musikaalin tekstistä ja sen kääntämisestä, lue myös tämä kiinnostava artikkeli.


Näin Vampyyrien Tanssin (muutamankin kerran) Seinäjoella 2011-12 (tosin siellä se kulki englanninkielisellä nimellään Dance of the Vampires), ja sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan.

Niin kauan kun muistan ovat vampyyrit kiehtoneet minua, joten ei ihme että aihe osui ja upposi. Seinäjoen kaupunginteatterin versio jätti riman *aika* korkealle, joten kauhunsekaisin tuntein odotin mitä HKT saa aikaan. Varsinkin kuin ensimmäisissä promokuvissa kreivi von Krolockilla oli VIIKSET!! Tämä synnytti Twitterissä pienimuotoisen #viiksigate-keskustelun, ja mielipiteitä löytyi puolesta ja vastaan. Luojan kiitos tämä kauhea viiksivisio ei sitten toteutunutkaan...

  

Ensi-iltaa varten olin lainannut puvun (kiitos Sissi!), teettänyt upean viitan & pussukan kaverilla (kiitos Laura!), ja shoppaillut Lontoosta niin hansikkaita (ostin sitten punaiset ja mustat) ja naamiota. Ja hankkinut toki flunssankin. Mutta raahauduin paikalle puolikuntoisena. Pakkohan se oli, kyseessä kuitenkin mulle yksi tärkeimmistä kevään teatteriensi-illoista!   



Pieni videopätkä ensi-iltahuumasta, missä yours truly pääsi sanomaan sanasen. Onneksi suurin osa löpinöistäni jäi leikkauspöydälle, mutta tässä hehkutan asustehankintojani. Jos et jaksa kaikkea katsoa (siinä on kyllä paljon mukavia klippejä myös itse esityksestä!) niin kohdasta 2:02 sitten.

Pääsääntöisesti HKT onnistui vampyyritanssissaan oikeinkin hyvin. Koitin kovasti olla vertailematta Seinäjokeen, mutta välillä se oli hankalaa. Mutta kyllä esitys vei mukanaan melko tehokkaasti. Tässä on siis tuplamiehitys listaus kuka esiintyy minäkin päivänä), ja sen toisen porukan näen vasta 3.3. Kaikki tämän jutun kuvatkin on valittu 3.2. miehityksen mukaan.


Plussia:

* puvustus (Elina Kolehmainen) olivat näyttävät, varsinkin Kreivin puvut. Ja ne Transilvanian asukkaat majatalossa, upeine kirjailtuine asuineen!

* Petrus Kähkönen Alfredin roolissa. Siis olen mä Petrusta nähnyt monissakin rooleissa, mutta nyt silmäni jotenkin avautuivat - ihan loistava! Upea läsnäolo ja ääni ja kaikki!

* Loistobändi huippumuusikoineen ja kapellimestareineen (Eeva Kontu).

* Kreivin ja Sarahin duetot, uuh. Tai kaikki kohdat missä ylipäätään oli Kreivi ja Sarah.


* William Ilesin valosuunnittelu on rockkonserttimaisen upeaa.

* Ensemble-vampyyrit näyttäviä ja taitavia. Ja ihanan uniikkeja!

* Raili Raitala on edelleen maailman ihanin ja paras Sarah (näin Sharon Tate-mäisenäkin).

* Meikkaus- ja hiustiimi - aivan loistavaa työtä!


* Mainitsinko jo Kreivin puvut?

Juha Jokelan Koukol on Igor-mainen kyttyräselkä, joka ei paljon puhu, mutta soittaa urkuja!

* Maassa mönkivät Kreivin kätyrit muistuttavat Tolkienin luomien Mustien Ratsastajien ja pörröisten vampyyrien ristisiitosta. Söpöt!

*Helsinki Dance Companyn erinomaiset tanssijat. Varsinkin Sarahin laulaessa Jos voisin lentää  Krolock-tuplat ketkä heittelevät tanssivaa Sarahia (Hanna Mönkäre). Ja lopuksi itse Kreivi koppaa Sarahin syliinsä ja kävelee pois, aaaah!


* Metsäinen taustakangas vaihtuvine kuunväreineen, ja veren pulppuavat videoprojinsoinnit.

* Koko Alfredin Carpe Noctem -unikohtaus tanssijoineen ja lauluineen.

* Sarahin punaiset ihanat saappaat.

* Laura Alajääski (Magda) teki tukun upeita rooleja ollessaan TTT:llä kiinnityksellä, joten oli ihana nähdä hänet taas lavalla. Magdan laulama Kuolema on kummaa tehoaa taas upeasti ja menee selkäpiihin.

  

* Ja niin, ne Kreivin upeat takit ja nahkahousut ja viitat ja... ansaitsevat oman maininnan...

* Hienosti toteutettu kaikki peilien käytöt.

* Proffan loppukommentti tultuaan purruksi (mikä virkistävän erilainen loppu!) "no tähänkö piti jäädä runoilemaan".


* Proffa Ambronsiuksen (Antti Timonen) lopputanssikuviot! Ja muutenkin tämä on aika reipas, hauska ja kiva proffa.

* Ääniefektit - livertävät linnut kun Ambronsius saa makkarapötköstä päähän, narinat kuin majatalo aukeaa kahtia...

* Kreivin pukuja en ole tainnut vielä mainitakaan, no ne olivat henkeäsalpaavat.


* Lavastuksessa (a'la Jani Uljas & Jari Ijäs) oli paljon kivoja yksityiskohtia, kuten kääntyvä RIP-Alfred sängynpääty, Pascal Duroc -muistolaatta muurissa, liikkuvat rappuset, valkosipulijuhannussalko...

* Jaa, ja sitten oli sellainen Kreivi von Krolock (Mikko Vihma). Varsin raamikas kaveri, joka osasi laulaa. Pyyhkäisi jalat alta niin multa kun vissiin muutamalta muultakin katsojalta. Taitaisi ansaita ihan oman postauksen.

* Marika Hakolan suomennos toimii! Aina vaan!


* Paljon huumoria, hauskoja heittoja, tilannekomiikkaa... "se on hieno sieni"

* Maalauksen henkiinherääminen, kuinka hahmot ovat puettuina puoliksi repaleisiin vampyyriasuihin ja puoliksi siihen mitä heillä oli elävinä päällä. Upea!!

* Alfredin Sarah'lle laulu, tässä kyllä Petrus Kähkönen tempaisi henkeäsalpaavan upeasti!

* Kreivi: "Olen yölintu, päivisin harvoin tavattavissa." - ja Sarahin pesusieni hihassa!!


* Kreivin poika Herbert (Samuel Harjanne) ansaitsee myös kunniamaininnan parhaasta sisääntulosta! Herbertin asusteet (kaameine kasarihousuineen ja Frank'n'Furter-tyylisine kimallekorsetteineen) olivat myös aika... vaikuttavat. Mutta se tukka, huh (aika hurja).

* Alfredin lakoninen kommentti, kun huomaakin aamupalan valmistajan/tuojan olleen Koukol: "Aha, ei ollut Sarah". Ja proffan yöasu!! Ja heitto voimaballadin laulamisesta Alfredille :-)

* Kreivi ja Sammumaton Polte. Voin kertoa että tämmöisen naamion alta on haasteellista pyyhkiä kyyneleitä. Mutta tämä on itselle aina Vampyyrien Tanssin ehdoton kohokohta ja huipentuma. Kreivi paljastaa sisimäpänsä ja saa katsojan puolelleen hyvin inhimillisine ajatuksineen.

* Ja lopuksi pakko kehua vielä Kreivin häikäisevän hienoja vaatteita!


Ja eihän mikään esitys olisi täydellinen ilman muutamia miinuksiakin. Suurin osa näistä kuitenkin aika pikkujuttuja, millä ei ole edes juuri merkitystä ns. tavalliselle katsojalle.


Miinuksia:

* Risto Kaskilahden Chagal. Muutenkin Chagal on hieman ärsyttävä hahmo, ja Kaskilahti tekee siitä vieläkin vastenmielisemmän. Kaikki ne naamanvääntelyt ja vitsit, aargh.

* Lavastus oli paikoitellen hieman kökköä, ja kun henkilökunnan piti operoida käsin siirtoja jne. Osittain Peacockin syytä, koska ei se paikkana vaan ole kovin häävi.

* Peacock katsojan kannalta on aika ankea. Kamalat penkit ja kolkko tunnelma. Istuintyyny mukaan!

* Ääniefektit olivat aika kovalla volyymilla, ja paikoitellen vähän turhan päälleliimattuja. Siis sekä kaulan puraisuäänet että Chagalin raajojen oikaisut.


* Marika Hakolan suomennoshan on loistava, mutta nyt sitä oli paikoitellen hieman muuteltu, niin lauluissa kuin puheosuuksissakin. Toki improvisoinnille on aina tilaa, mutta pyörää ei kannata keksiä uudelleen.

* Käsiohjelmassa lukee ALBERT (eikä Alfred)! Oikoluku! (juu juu, tämä todellakin on pilkunviilausta, enkä tiedä olisinko ilman Petrus Kähkösen tarkkoja silmiä huomannutkaan).

* Aika kökkö teline millä Kreivi laskeutuu Chagalien kylpyhuoneeseen, kun siivetkään ei ihan toimi...
* Paljon huumoria, hauskoja heittoja, tilannekomiikkaa... Ihan niin paljon ei olisi tarvinnut olla sellaista pöhköä läppää ja vitsiä. Eniten tätä tuotti Chagal.


Kuten huomaatte on plussia PALJON enemmän kuin miinuksia.

Sen enempää en juonenkäänteisiin mene, koska kaikki muut ovat tehneet ne jo moneen kertaan selväksi. Juoni itsessään ei ole sen "syvällisempi", mutta monta mutkaa, koukkua ja vinkeyttä matkan varrelle osuu.

Mikäli pidät vampyyreistä, musikaaleista, huumorista ja hyvästä meiningistä Vampyyrien Tanssi voisi olla sopivaa viihdykettä. Liput kannattaa kuitenkin varata pian/heti, sillä esitykset loppuvat 27.4., ja ne myynevät kuin kuumille kiville kaikkien hehkutusten jälkeen!

  

Ja sitten niitä bloggaajien mielipiteitä: Pilkkuun Asti, Huono Äiti, Jalankulkuonnettomuus, Teatterinna, Pessin ja Illusian luona, Lukupino, Man Made Lifestyle, Teatterikärpäsen Puraisuja, ExTempore. Lisään uusia sitä mukaan kun niitä bongaan!

Lehdistökin on aika innokkaasti ollut paikalla. Helsingin Sanomien Lauri Meri antoi täydet 5 tähteä! Aamulehden Anne Välinoron 3 tähden kriitiikki oli aivan höttöisen kevyt hömppä. Turun Sanomien Ilona Kangas tuntui myös hurmioituneen. Musiikkilehti Riffin Tommi Saarela oli myös paikalla. Nettikulttuurilehti Nousun Nina Hurme oli myös paikalla. Elokuvalehti Episodin Jouni Vikman myös.



Helsingin kaupunginteatteri julkaisi pari pientä trailerivideotakin. 2.2. tämän ja ensi-iltapäivänä 3.2.2016 tämän. Jo aiemmin (30.12.2015) saimme nauttia videopätkän promokuvien teosta.


Ensi-illat ovat mainioita kokoontumisajoja myös teatteribloggaajille!
 Simo, Isa, Siiri, Laura, Talle ja allekirjoittanut takarivissä.


Ja koska me muutamat teatteribloggaajat (minä, Talle ja Linnea) haluamme hienovaraisesti protestoida mm. Helsingin Sanomien tovi sitten käyttöön ottamaa tähtiluokitusta vastaan, olemme päättäneet alkaa jakamaan esityksille vihanneksia/marjoja/hedelmiä. Ei määrällisesti, vaan yhden kappaleen. Lukijan pääteltäväksi jää onko banaani parempi kuin lanttu, tai miten tyrni vertautuu hunajameloniin. 

Kas tässä ensimmäinen; annan Vampyyrien Tanssille ison ja muhevan ananaksen!

Esitys teki kyllä moneen Twitterissä pyörivään vampyyrifaniin melkoisen vaikutuksen. Vai mitä sanotte tästä listasta kotimaisia (ja muutamia ulkomaisiakin) elokuvia, jotka pyöritimme vampyyrimankelin läpi maanantai-iltana 8.2. (silloin kun minä koitin saada tätä jo lauantaina aloittaamaani kirjoitusta viimeisteltyä. Lopulta ma-ti aamuyöllä sain sen valmiiksi, taisteltua sitä ennen koodia siivoten pari-kolme tuntia kun en saanut fonttia toimimaan). Joskus blogistin elämä on haasteellista teknisten ongelmien lyödessä kapuloita rattaisiin, vai pitäisikö sanoa vaarnoja sydämiin (ha ha ha!).


Esitysvalokuvien copyright Mirka Kleemola
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.