Mutta en ollut lainkaan valmistautunut tähän upeaan pyöritykseen ja elämän moninaisuutta ylistävään hurrikaaniin mikä pyöräytti sukat jaloista HKT:n päänäyttämöllä! Huh huh! Ohjaaja Samuel Harjanne on todellakin kypsynyt ja kehittynyt, ja lopputuloksena on saumattoman svengaava ja ihan kansainväliset kriteerit täyttävä musikaali. Mahtavaa!!
Ensi-iltayleisöä parhaimmissaan ja ohjaaja Samuel Harjanne keskellä
Ensi-illassa yleisössä bongattiin kymmeniä hehkuvia drag queeneja, ja lavalla lisää. Tavallaan aika kiehtovaa sekin, että drag on tullut salonkikelpoiseksi koko perheen viihteeksi tässä viime vuosina. Hyvä niin. Ihmiskunnan monimuotoisuutta, itsensä ja muiden hyväksymistä sekä rakkautta julistaa myös Kinky Boots! Harvey Fiersteinin kynäilemässä tarinassa nyt ei ole mitään järin omaperäistä, mutta se on hyvä ja se kantaa. Ja ennenkaikkea kun on näin hyvä tekijätiimi niin mikä tahansa onnistuu.
Kinky Boots on kertomus isistä ja pojista, odotuksista ja pettymyksistä, hyväksynnästä ja syrjinnästä. Charlie on hiipuvan kenkätehtaan perijä, josta isänsä halusi jatkajaa toiminnalleen, vaikka Price & Sonsin kengät eivät enää käykään kaupaksi entiseen malliin. Charlie haluaa kuitenkin elämältään muuta ja muuttaa tyttöystävänsä kanssa Lontooseen luodakseen uraa kiinteistönvälityksessä. Isän kuoltua hän kuitenkin joutuu palaamaan Northamptoniin, irtisanomaan konkurssikypsän kenkätehtaan henkilöstön. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin - drag queen Lolan muodossa. Odottamaton kohtaaminen saattaa miehet yhteen ja puolivahingossa päätetään pelastaa putiikki uudella kenkämallistolla: kinky boots by Lola! Korkosaappaita miehille. Monen kommelluksen, suhdekiemuran, ja epäonnistumisen jälkeen tapahtumat saavat onnellisen lopun. Matkan varrella joutuu useampikin henkilö käymään läpi kipupisteitään ja menneisyyttään, hyväksymään erilaisia ihmisiä mutta ennenkaikkea hyväksymään itsensä.
Vaikka Charlie onkin tässä oikeastaan päähenkilö, ja Petrus Kähkönen tekee huikean upean roolin tässä, ehkä yhden uransa parhaimmista, niin silti show'n varastaa Lola! En käsitä missä tämän esittäjä Lauri Mikkola on luurannut (musiikkihommissa enimmäkseen) mutta tässä on sellainen jättipotti että oksat pois! Kun Lola purjehtii esille koko komeudessaan ensimmäistä kertaa en liene ainoa joka meinaa tipahtaa tuoliltaan. Mikä karisma, ja ennenkaikkea mikä ääni! Huikea ääniala ja aivan mykistävä suoritus kaikkinensa. Lola on myrskyyn verrattava voima, joka pyyhkäisee niin Charlien kuin koko kenkäntehtaan porukan kumoon. Mikkola on upea, upea Lola, mutta häneltä löytyy taitoa ja osaamista tulkita myös Lolan toista puolta eli nyrkkeilijävalmentajaisäänsä uhmannutta Simonia. Charlien ja Simonin ankeassa vessassa käymä keskustelu on täynnä tunnetta. Kinky Boots kannattaa nähdä ihan jo pelkästään Mikkolan takia.
Mutta lukuisia muitakin syitä tästä tykkäämiseen on, eikä niitä tarvitse mitenkään hakemalla hakea. Kari Arffmanin ja Hanna Kailan suomennos on nokkela ja toimiva. Hieno 12-henkinen orkesteri johdossaan maestro Eeva Kontu soittelee Cyndi Lauperin säveltämää musiikkia svengaavasti. Ainoa pieni harmi koko esityksessä oli se, ettei bändiä näkynyt loppukiitoksissa lavalla. Ehkä siihen oli joku hyvä syy. Musiikki itsessään ei ole sellaista musikaalimusiikkia joka jäisi korvamatoina soimaan päähän. Ainakaan minulle. Mutta kiva sitä on kuunnella. Puvustusvelho Tuomas Lampinen on päässyt taas toteuttamaan itseään kunnolla. Jos jo Turun kaupunginteatterin Tom of Finland-musikaalin vaatteet olivat lumoavia katseltavia, niin nyt ollaan astetta glamöroosimmeissa tunnelmissa. Kirsikkana kakun päälle toinen toistaan upeammat saappaat, herran jestas. Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin olen aika heikkona miehiin korkokengissä, tai oikeastaan vielä enemmän korkeakorkoisissa saappaissa. Ja nyt on tarjolla miehiä saappaissa, koko rahan edestä. Kyllä, tykkäsin!
Lisäksi olen hyvin vaikuttunut William Ilesin komeista valoista. Varsinkin punaiset valot tehtaan tanssikohtauksessa olivat häikäisevät, sekä neonvalot että muut. Eikä Peter Ahlqvistin lavastuksessakaan mitään vikaa ole. Hieman nuhruinen kenkätehdas muuntautuu parilla simppelillä lavastuksen siirtelyllä nyrkkeilykehästä yökerhoon. Se kontrasti vanhan tehdaskiinteistön ja säihkyvän showmaailman välillä on suuri. Gunilla Olsson-Karlsson on laatinut näyttävät koreografiat niin Lolan Enkeleille kuin muullekin porukalle.
Niin, ne Lolan Enkelit. Ansaitsevat ihan huikeat ylistyslaulut ja ehkäpä pienet piruetitkin kunniakseen. Kuusi kuumaa ja kamalan letkeälanteista ja notkeaa enkeliä laulaa, tanssii ja saa kaikkien katsojien (niin lavalla kuin katsomossa) päät ihan pyörälle. Huh huh. Iso kiitos Anton Engström, Tomi Lappi, Jero Mäkeläinen, Henri Sarajärvi, Christoffer Strandberg ja ennenkaikkea aina valloittava Paavo Kääriäinen. Vähän meinasi pakara- ja säärikateus iskeä itselle. Kyllä taisi monta katsojaa mennä ihan lankaan, ainakin jos kommenteista voi mitään päätellä ("oliko ne muka oikeesti kaikki miehiä, ei varmasti ollut"). Henri Karjalainen on siis onnistunut naamioinnin ja kampausten suunnittelussa sataprosenttisesti.
Jo mainittujen esiintyjien lisäksi lavalla nähdään muutakin talenttia kosolti. Anna Victoria Ericsson on hersyvän hauska ja raikas Lauren, kenkätehtaan tyttö joka rakastuukin yhtäkkisesti lapsuudenkaveriinsa Charlieen. Raili Raitala on Charlien ärsyttävä ja itsekeskeinen tyttöystävä Nicola. Tehtaan symppis työnjohtaja George (Joachim Wigelius) on sovitteleva voima. Ja sitten on Don (Tero Koponen), tuo ärhäkkä perusduunarijamppa joka kaikessa konservatiivisuudessaankin pystyy näkemään valon. Sanna Saarijärvi ja Laura Alajääski tehtaan topakoina naisina toivat kivaa lisäväriä lavalle.
Kinky Boots on myös ihana ylistyslaulu kengälle ja sen korolle! Harvassa esityksessä kengät saavat omia aplodejaan, mutta tässä saa. Ja missään en muista nähneeni yhtä tyrmistyttävän hienoa liukuhihnakohtausta kun tässä!
Ensi-iltayleisö oli ihan huikeaa. Sen lisäksi että hyvin moni muukin kuin drag-queenisto oli pukeutunut asianmukaisella tavalla, niin eläytyminen, väliaplodit, ja yleinen innostus oli ihanaa katsottavaa ja kuultavaa. Seisovista aplodeista ei meinannut tulla millään loppua. Esiintyjät näyttivät kyllä melkoisen ilahtuneilta ja jopa hieman pöllämystyneiltä suosiosta. Väliaikanimikkoleivos oli pinkki ja makea, tyyliin sopien.
Helsingin kaupunginteatterin kaunis iltavalaistus esityksen jälkeen
Kinky Boots voisi mennä mauttomuudenkin puolella, mutta siitä ei kyllä ole pelkoa tällä kertaa. Sen sijaan se ylistää tasa-arvoa, elämää, erilaisuutta, rakkautta, kauniita vaatteita (ja kauniita miehiä), käsityötä ja ystävyyttä. Ja kenkiä! Ehdottomasti yksi syksyn must-see esityksistä! Syksyn lipuista on myyty jo ennen ensi-iltaa yli puolet, eli kannattaa kiiruhtaa. On se sen väärtti. Tämä musikaali on rakkauden asialla!
Esityskuvien copyright Mirka Kleemola, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
