Näin kesäkuun puolivälissä on suomalainen kesäteatterikesä polkaistu jo hyvin käyntiin. Ensi-iltoja on takana jo monia, mutta vielä paljon enemmän on edessäpäinkin. Omassa kalenterissani on paljon kaikenlaista, ja lisääkin mahtuu vielä, jos jollakulla on jotain hyviä suosituksia. Käyn mielelläni katsomassa niin ammattilaisten kuin harrastelijoidenkin juttuja.
Itse olen ennättänyt jo katsomaan muutamaa, joita voin kyllä suositella kyllä. Nimittäin Naantalissa Linnan Juhlat ja Tampereella Reinikainen. Molemmissa on tietynlaisia nostalgia-arvoja ja kummassakkin loistonäyttelijät.
Seuraavaksi omassa kalenterissa on Turun kesäteatterin Vaahteramäen Eemeli, jonka ensi-ilta on tänään Vartiovuoren puistomiljöössä. On muuten ensimmäinen vierailuni sinne, ja odotan innolla. Huomenna koittaa vuorostaan Pyynikin kesäteatterin ensi-ilta; siellä menee tänä vuonna suosittuun tv-sarjaan perustuva Taivaan Tulet. Tällä viikolla ennätän vielä Toijalaankin kesäteatteriin katsomaan miten Maanalainen armeija iskee jälleen.
Kesäkuussa on lisäksi vielä luvassa retki Valkeakoskelle katsomaan miten Kirka taipuu kesäteatteriin. Tunnustan heti etten ole mikään Kirkan musiikin suurin ystävä, mutta on kiinnostava nähdä miten Jari Ahola homman hoitaa! Lisäksi Ypäjän musiikkiteatteri on tehnyt niin laadukkaita juttuja vuosikausia, että My Fair Lady kuuluu ilman muuta omaan kesäteatteriohjelmistooni. Ja mikäli Iron Maidenin konsertin yhteyteen saan sovitettua vielä Hämeenlinnan Uuden kesäteatterin Elämä Janottaa -esityksen, niin sinne myös!
Heinäkuun alkuun olen saanut ängettyä kolmen päivän kesäteatteriputken ennen Englannin reissua (missä nähtävistä n. 14 esityksestä vain yksi laskettakoon kesäteatteriksi: koska se on ulkoilmassa! Nimittäin Regent's Park Open Air Theatre:ssa Shakespearen Henry V). Ekana on Tuiskulan kesäteatterin Silkkikivi. Viime vuonna suuntasin loistavan Juha Kulmalan perässä Tuiskulaan, ja koska Juha nähdään näyttämöllä tänäkin kesänä, niin... sinne siis! Tuiskulan teatterin miljöö on ihana, ja koko kylä on täysillä mukana projektissa. Näytelmästähän ei ole juurikaan tietoa :-) Seuraavana päivänä oma rakas Nokian Kesäteatteri, ja siellä vedetään tänä kesänä klassikko Simpauttaja. Nokialla käyn joka kesä, oli siellä ohjelmistossa mitä hyvänsä.
Heinäkuun alussa kerkeää vielä suuntaamaan Lahden seudulle. Meillä piti olla teatteribloggaajien kokoontumisajot Lahden Uuden Kesäteatterin Mökkinaapurit -esityksen merkeissä. No, väki vähenee mutta menen silti, vaikka yksin!
Palattuani matkoilta pistetään heti hösseliksi. Sappeen kesäteatterissa lottovoittajakomedia Kaikki oikein, seuraavana päivän suuntaan Lempäälään katsomaan Muskettisoturien Uudet Seikkailut ja sitten vielä samalla viikolla Jyväskylän Latoteatteri Kulissiin Rocky Horror Show'n ensi-iltaan! Sitä odotan suurella mielenkiinnolla - miten itselle niin rakas musikaali kääntyy kesäteatteriversioksi! Heinäkuulle mahtuu vielä Lavian nuorisoseuran Liian paksu perhoseksi. Ja jos oikein innostun, niin sille viikolle Vadelmavenepakolainen Laajavuoren kesäteatterissa myös.
Elokuussa on toki Tampereen Teatterikesä eli se viikko menee tiiviistii niissä merkeissä ja perinteiselle kesäteatterille ei jää aikaa. Mutta kyllä elokuussa on aikaa vielä poiketa muuallakin, vaikka pikkuhiljaa syyskausi alkaa kolkuttelemaan ovelle. Ainakin Muuramessa Yhden tähden hotelli houkuttelee ja Helsingin Mustikkamaalla Lapualaisooppera on must-see. Ja elokuussa vielä ehdottomasti myös Romulan taiteellisen teatterin Myrsky, ihan varmasti!
Varmasti paljon kiinnostavaa jää näkemättä, yksi sellainen lienee tänä kesänä Suomenlinnassa Kesäyön Uni. Mieli hieman tekisi, koska Shakespeare, mutta... en tiedä. Se on vielä harkinnassa. Muutama muukin saattaa kalenteriin vielä päätyä. Saimaan teatteri olisi kanssa sellainen mihin hinkuaisin kovasti, mutta ans kattoo nyt.
Tänä kesänä on vaan aika monta konserttiakin minne iltoja hupenee (Savonlinnan oopperajuhlat, Sastamala Gregoriana, Meidän festivaali, BRQ). Ja koiramenoja, joista mm. SCY:n 70-v juhlat. Heinäkuussa on myös Finncon!
Lopuksi tärppi Pohjois-Suomeen. Tänne menisin ehdottomasti, ihan kuriositeettisyistä, jos vaan mahdollista! Paavo Väyrysen kirjoittama näytelmä Urho ja hänen kisällinsä, missä hän itse esittää nuorta Urho Kekkosta :-)
Lisää vinkkejä esityksiin Tinfon sivuilta eli kesäteatterien ensi-illat! Ja muistakaahan myös, että 1.7. vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista kesäteatteripäivää!
Lopuksi vielä vinkkejä kesäteatterigarderoobiin ja muihin varusteisiin a'la Kirsin Kirjanurkka.
Hauskaa kesäteatterikesää kaikille, nauttikaa ja tukekaa tätä ihanaa kulttuurimuotoa!
torstai 16. kesäkuuta 2016
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Komisario kaasuttelee kantaesitykseen 2017!
Toissapäivänä tuli sähköpostia. Siinä ei sinällään ole mitään uutta tai yllättävää, koska niitähän tulee joka päivä. Ja melkein joka päivä joltain teatteriltakin postia. Mutta:
Hmm... mielenkiintoista! Juuri kun Komediateatterin tämän kesän näytelmä on saatu ensi-iltaan, niin jo uutta uutista pukkaa. Ei siinä muu auttanut kun lähteä katsastamaan paikan päälle, mikä tämä historiallinen ja suorastaan sensaatiomainen spektaakkeli olisi!
Teatterinjohtaja Panu Raipia alkaa kertomaan tarinaa, miten hän on neljäntoista vuoden ajan koittanut saada tätä teosta näyttämölle, ja miten se nyt vihdoin ja viimein onnistui. Kuulemma alkuperäisteos on meille kaikille tuttu, ja meillä kaikilla on lämmin suhde tekijään. Mielessäni kelasin: Linna, Päätalo, Waltari, mitä näitä nyt on. Kirjailijan pääteos on käännetty 41 kielelle.
Tadaa: Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? tai paremminkin: Kaasua, komisario Palmu! Ei ainoastaan Suomen, vaan myös koko maailman kantaesitys!
Ja samantien sisään purjehtii mies, joka ei liiemmälti esittelyjä kaipaa. Ilmielävä komisario Palmuhan se siinä! Pari sekuntia kestää kelata että hetkinen, kukas tuossa on. Kappas, sehän on Esko Roine.
Luvassa on dekkarikomedia, ja toki tarina mikä lienee kaikille suomalaisille tuttu. Jossei kirjasta, niin ainakin siitä tehdystä erinomaisesta elokuvasta. Kaikki tietävät Joel Rinteen komisario Palmun. Mutta Esko Roine tekee roolistaan ihan omannäköisensä, tietenkin. Tosin hän lupasi, ettei aio katsoa elokuvia uudelleen, ainakaan ennen kuin lukee näytelmäsovituksen. Elokuva on kuitenkin ihan eri kuin teatteri, ja toki muutenkin.
Kirjailija ja ohjaaja Joel Elstelä dramatisoi isoisänsä kirjan, ja ohjaa sen yhdessä Panu Raipian kanssa. Tämä on Elstelän ensimmäinen ohjaajavierailu Komediateatteriin. Pyörönäyttämöstä hän on ilahtunut, koska se helpottaa tekstin sovitustyötä, ja mahdollistaa nopeita kohtausten vaihtoja.
Miksi teatteriversiota on sitten jouduttu odottamaan näin kauan? Oikeudet omisti Mika Waltarin tytär Satu, joka aina sanoi, että jos Mika olisi halunnut tämän näytelmäksi, hän olisi tehnyt sen itse. Mutta kun Satusta aika jätti reilut kaksi vuotta sitten, päätti perikunta ajan olevan nyt kypsä tuomaan tämä isoisän mestariteos teatteriinkin. Ja se on meidän katsojien onni!
Kirja ilmestyi alunperin 1939, ja leffaversio vuonna 1963, mutta nyt mennään lavastuksen ja puvustuksen puolella takaisin sinne vuoteen 1939. Puvustaja Kaisa Loponen on tästä innoissaan, koska tuo aika on aika herkullista lähteä luomaan. Lavastuksesta vastaa Oskari Löytönen.
Muita näyttelijöitä kerrotaan sitten loppukesällä/alkusyksyllä, kunhan saadaan vähän valmiimpi käsikirjoitus syynättäväksi. Kirjahan on täynnä herkullisia henkilöhahmoja; erityisesti odotan Kokin ja Virran rooliutuksia.
Kyllä tätä kelpaa odotella, ensi-ilta on 8.6. sitten! Niin ja lipunmyynti on kuulemma jo alkanut.
Kuvien copyright minä itse.
"Tämä paljastus ei jätä ketään kylmäksi. Tampereen Komediateatteri kutsuu lehdistön edustajat kesän 2017 yllätysensi-illan julkistustilaisuuteen".
Hmm... mielenkiintoista! Juuri kun Komediateatterin tämän kesän näytelmä on saatu ensi-iltaan, niin jo uutta uutista pukkaa. Ei siinä muu auttanut kun lähteä katsastamaan paikan päälle, mikä tämä historiallinen ja suorastaan sensaatiomainen spektaakkeli olisi!
Teatterinjohtaja Panu Raipia alkaa kertomaan tarinaa, miten hän on neljäntoista vuoden ajan koittanut saada tätä teosta näyttämölle, ja miten se nyt vihdoin ja viimein onnistui. Kuulemma alkuperäisteos on meille kaikille tuttu, ja meillä kaikilla on lämmin suhde tekijään. Mielessäni kelasin: Linna, Päätalo, Waltari, mitä näitä nyt on. Kirjailijan pääteos on käännetty 41 kielelle.
Tadaa: Mika Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? tai paremminkin: Kaasua, komisario Palmu! Ei ainoastaan Suomen, vaan myös koko maailman kantaesitys!
Ja samantien sisään purjehtii mies, joka ei liiemmälti esittelyjä kaipaa. Ilmielävä komisario Palmuhan se siinä! Pari sekuntia kestää kelata että hetkinen, kukas tuossa on. Kappas, sehän on Esko Roine.
Luvassa on dekkarikomedia, ja toki tarina mikä lienee kaikille suomalaisille tuttu. Jossei kirjasta, niin ainakin siitä tehdystä erinomaisesta elokuvasta. Kaikki tietävät Joel Rinteen komisario Palmun. Mutta Esko Roine tekee roolistaan ihan omannäköisensä, tietenkin. Tosin hän lupasi, ettei aio katsoa elokuvia uudelleen, ainakaan ennen kuin lukee näytelmäsovituksen. Elokuva on kuitenkin ihan eri kuin teatteri, ja toki muutenkin.
Kirjailija ja ohjaaja Joel Elstelä dramatisoi isoisänsä kirjan, ja ohjaa sen yhdessä Panu Raipian kanssa. Tämä on Elstelän ensimmäinen ohjaajavierailu Komediateatteriin. Pyörönäyttämöstä hän on ilahtunut, koska se helpottaa tekstin sovitustyötä, ja mahdollistaa nopeita kohtausten vaihtoja.
Muita näyttelijöitä kerrotaan sitten loppukesällä/alkusyksyllä, kunhan saadaan vähän valmiimpi käsikirjoitus syynättäväksi. Kirjahan on täynnä herkullisia henkilöhahmoja; erityisesti odotan Kokin ja Virran rooliutuksia.
Kyllä tätä kelpaa odotella, ensi-ilta on 8.6. sitten! Niin ja lipunmyynti on kuulemma jo alkanut.
Kuvien copyright minä itse.
torstai 9. kesäkuuta 2016
Reinikainen / Tampereen Komediateatteri 8.6.2016
Jos viihdyit viime kesänä Tampereen Komediateatterin katsomossa Tankki täyteen -klassikon parissa, niin samaan paikkaan kannattaa suunnata kuluvanakin suvena. Nimittäin jatko-osa (tai spin-off -sarja) eli Reinikainen valloittaa tänä kesänä. Samalla konseptilla mennään, eli huippusuosittu tv-sarja muokataan parin tunnin komediaksi. Hyvin se toimii nytkin, ei sillä.
Nostalgianälkää Reinikainen ruokkii hyvin, mutta en tiedä saako sarjaa näkemätön katsoja ihan NIIN paljon siitä irti. Ja tunnustan, että tv-sarjan uusintoja en ole minäkään nähnyt, joten alkuperäismieli- ja muistikuvilla mennään. Jotkut kohdat olivat jääneet hyvin mieleen, toiset (esim. se kaksosten mökkimurtokeikka) eivät lainkaan.
Mutta onhan siinä toki omat haasteensa, kun 14-jaksoinen komediasarja kaukaisen kasariluvun alkuvuosilta koitetaan saada toimimaan. Melko hyvin dramatisoija ja ohjaaja Panu Raipia saa kuitenkin Jussi Tuomisen ja Neil Hardwickin tekstin rullaamaan lavalla. Toiset kohdat toimivat oikein hyvin, toiset eivät ehkä ihan niinkään. Tietenkin 80-luvun alun televisiokerronta oli aika verkkaista tähän päivään verrattuna, ja telkkari on hyvin erilainen media kuin (kesä)teatteri ylipäätään. Ehkä oli ihan hyvä ajatus jättää se 8 minuuttia pimeässä hississä -kohtaus pois tästä versiosta :-)
Vaikka tämä on Reinikaisen nimikkonäytelmä, ja tottakai Risto Korhonen on aivan mainio roolissaan, niin kyllä yleisö taitaa eniten hihkua "osaamattomuuttaan peittelevän virkamiehen" eli ylikomisario Rautakallion (Esko Roine) lyhyille lavallakäynneille. Peräti viisi kertaa hän pääsee lausumaan klassikkorepliikkinsä "ei sitä muuten ylikomisarioksi pääsisikään". Tämä kaksikko pelaa hyvin yhteen ja erikseen. Ei Korhonen ihan Tenho Saurénin tasolle pääse, mutta tekee Reinikaisesta sopivan omannäköisen. Hyvin kunniaa Saurénille tehden.
Aina maagisen loistava Aimo Räsänen vetää suvereenisti vanh. konstaapeli Hautamäen roolin. Kukaan ei tee sellaista alistuvan tyrmistynyttä ilmettä niinkuin Räsänen! Lisäksi tänäkin kesänä Räsänen on toiminut apulaisohjaajana. Ek oli varmaan yksi mun suosikkipoliisi sarjassa ja Janne Kallioniemi täyttää änkyttävän Ek-reppanan saappaat paremmin kuin hyvin.
Mika Honkanen esittää samaa vanhemman konstaapeli roolia kuin isänsä Kalevi Honkanen tv-sarjassa, ja Mika on kyllä näissä känni- ja krapulakohtauksissa ihan parhaimmillaan. Tosin tästä krapulakohtauksesta puuttui se tv-sarjassa ollut radiotausta, missä annetaan ruuanlaitto-ohjeita aivoista! Myös Aku Sajakorpi (Kataja) ja Jere Riihinen (Jänkälä) vetävät uskottavat poliisitulkinnat.
Reinikaisen maailma on kovin miesvoittoinen, mutta on tässä kaksi naisrooliakin. Sosiaalityöntekijä ja Reinikaisen ihastuksen kohde Aili Hinkka (Miia Selin) jää hieman vaisuksi ja pintapuoliseksi, vaikka Selin parhaansa tekeekin. Reinikaisen äiti Lempi (tässä Marjut Sariola, loppukesän esityksissä Soili Markkanen) onkin aika paljon isommassa osassa, ja Lempin elämä siellä kotona Hämeenperässä vaikuttaa paljon myös Reinikaisen arkeen. Sariola on sympaattinen ja surumielinen, niinkuin Lempille sopiikin.
Monessa pienemmässä roolissa sukkuloi suvereenisti aina ihan mahtava Jyrki Mänttäri. Varsinkin Reinikaisen vanhana Tenu-tuttuna ihan huikea, ja myös Ruotsissa kuolleen miehen veljenä. Puhumattakaan kreikkalaisen ravintolan letkeälanteisen tarjoilijan muuveista. Ja Jukka Puotilan imitaattoritaitoja päästään myös kuulemaan illan mittaan.
Toisen näytöksen alussa vilahtanut "Viinikan vilauttaja" (Neil Hardwick) sekä sarjan alkuperäiset konstaapelit Jänkälä (Seppo Maijanen) ja Kataja (Antti Seppä) ja Aili Hinkka (Tuija Vuolle) taisivat kirvoittaa yleisöltä suurimmat aplodit.
Klassikkokohtia itselle olivat se kollegoiden aamutakinlahjoitus Reinikaiselle. Ja poliisiaseman tietokilpailut! Ja Valehtelijoiden Klubi! Ja sitten se klassikko kun vainaja lisää klapeja kakluuniin :-D Ja ne kaikki Rautakallion itsekseen huoneessaan puuhaamaat oudot jutut, kuten vaikkapa vichypullon puhaltelu, kädenvääntö, ristinolla, golfpalloilla pelleily ja piilolinssien laittaminen! Tässä on siis paljon todella hauskoja juttuja, mutta myös surumielisempiäkin sävyjä.
Maarit Kalmakurki on taas kerran tehnyt hyvän ja kasarihenkisen lavastuksen, sopivan ankeahkon ja pelkistetyn. TV Kakkosen varastoista löytyi poliisiaseman sohva, ja Rautakallion työhuoneesta nojatuoli, mikä on nyt tuotu Reinikaisen olohuoneeseen. Siinä kaikki sarjasta tuodut rekvisiitat, mutta hyvin ilmankin pärjätään. Kaisa Loponen on suunnitellut autenttisen kasarilookin vaatteisiin ja Johanna Vänttinen ne meikit ja peruukit & kampaukset.
Itselle ilta oli ihana senkin puolesta että minut oli istutettu legendaaristen näyttelijöiden joukkoon! Mikäs siinä oli istuessa Eila Roineen, Maria Aron ja Liisa Roineen takana, ja takana istuivat mm. Tuire Salenius ja Juhani Laitala. Ja vieruskaverini osoittautui Tuija Nousiaiseksi.
Reinikainen juhlistaa samalla muuten myös Komediateatterin 25. kesää ja Panu Raipian 35. kesäteatterikesää. Aikamoisia lukuja. Onnea kummastakin etapista asianosaisille!
Kyllä tämän parissa parituntinen kuluu kuin siivillä. Ensi-iltayleisöä viihdytti lisäksi poliisisoittokunta! Ja kun mukana oli tarpeeksi lämmintä vaatetta (pitkät kalsarit olivat ihan must!) ja väliajalla huitaisi mukin kuumaa kaakaota, niin mikä se oli kesäiltaa viettäessä. Lisäbonusta saa muuten käsiohjelman erinomaisesti räätälöidyt mainokset!
Pressikuvien copyright Peero Lakanen (ravintolakohtaus ja Rautakallio & Hautamäki)
loput omiani sekä pressitilaisuudesta että ensi-illasta.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Nostalgianälkää Reinikainen ruokkii hyvin, mutta en tiedä saako sarjaa näkemätön katsoja ihan NIIN paljon siitä irti. Ja tunnustan, että tv-sarjan uusintoja en ole minäkään nähnyt, joten alkuperäismieli- ja muistikuvilla mennään. Jotkut kohdat olivat jääneet hyvin mieleen, toiset (esim. se kaksosten mökkimurtokeikka) eivät lainkaan.
Mutta onhan siinä toki omat haasteensa, kun 14-jaksoinen komediasarja kaukaisen kasariluvun alkuvuosilta koitetaan saada toimimaan. Melko hyvin dramatisoija ja ohjaaja Panu Raipia saa kuitenkin Jussi Tuomisen ja Neil Hardwickin tekstin rullaamaan lavalla. Toiset kohdat toimivat oikein hyvin, toiset eivät ehkä ihan niinkään. Tietenkin 80-luvun alun televisiokerronta oli aika verkkaista tähän päivään verrattuna, ja telkkari on hyvin erilainen media kuin (kesä)teatteri ylipäätään. Ehkä oli ihan hyvä ajatus jättää se 8 minuuttia pimeässä hississä -kohtaus pois tästä versiosta :-)
Vaikka tämä on Reinikaisen nimikkonäytelmä, ja tottakai Risto Korhonen on aivan mainio roolissaan, niin kyllä yleisö taitaa eniten hihkua "osaamattomuuttaan peittelevän virkamiehen" eli ylikomisario Rautakallion (Esko Roine) lyhyille lavallakäynneille. Peräti viisi kertaa hän pääsee lausumaan klassikkorepliikkinsä "ei sitä muuten ylikomisarioksi pääsisikään". Tämä kaksikko pelaa hyvin yhteen ja erikseen. Ei Korhonen ihan Tenho Saurénin tasolle pääse, mutta tekee Reinikaisesta sopivan omannäköisen. Hyvin kunniaa Saurénille tehden.
Aina maagisen loistava Aimo Räsänen vetää suvereenisti vanh. konstaapeli Hautamäen roolin. Kukaan ei tee sellaista alistuvan tyrmistynyttä ilmettä niinkuin Räsänen! Lisäksi tänäkin kesänä Räsänen on toiminut apulaisohjaajana. Ek oli varmaan yksi mun suosikkipoliisi sarjassa ja Janne Kallioniemi täyttää änkyttävän Ek-reppanan saappaat paremmin kuin hyvin.
Mika Honkanen esittää samaa vanhemman konstaapeli roolia kuin isänsä Kalevi Honkanen tv-sarjassa, ja Mika on kyllä näissä känni- ja krapulakohtauksissa ihan parhaimmillaan. Tosin tästä krapulakohtauksesta puuttui se tv-sarjassa ollut radiotausta, missä annetaan ruuanlaitto-ohjeita aivoista! Myös Aku Sajakorpi (Kataja) ja Jere Riihinen (Jänkälä) vetävät uskottavat poliisitulkinnat.
Reinikaisen maailma on kovin miesvoittoinen, mutta on tässä kaksi naisrooliakin. Sosiaalityöntekijä ja Reinikaisen ihastuksen kohde Aili Hinkka (Miia Selin) jää hieman vaisuksi ja pintapuoliseksi, vaikka Selin parhaansa tekeekin. Reinikaisen äiti Lempi (tässä Marjut Sariola, loppukesän esityksissä Soili Markkanen) onkin aika paljon isommassa osassa, ja Lempin elämä siellä kotona Hämeenperässä vaikuttaa paljon myös Reinikaisen arkeen. Sariola on sympaattinen ja surumielinen, niinkuin Lempille sopiikin.
Monessa pienemmässä roolissa sukkuloi suvereenisti aina ihan mahtava Jyrki Mänttäri. Varsinkin Reinikaisen vanhana Tenu-tuttuna ihan huikea, ja myös Ruotsissa kuolleen miehen veljenä. Puhumattakaan kreikkalaisen ravintolan letkeälanteisen tarjoilijan muuveista. Ja Jukka Puotilan imitaattoritaitoja päästään myös kuulemaan illan mittaan.
Toisen näytöksen alussa vilahtanut "Viinikan vilauttaja" (Neil Hardwick) sekä sarjan alkuperäiset konstaapelit Jänkälä (Seppo Maijanen) ja Kataja (Antti Seppä) ja Aili Hinkka (Tuija Vuolle) taisivat kirvoittaa yleisöltä suurimmat aplodit.
Klassikkokohtia itselle olivat se kollegoiden aamutakinlahjoitus Reinikaiselle. Ja poliisiaseman tietokilpailut! Ja Valehtelijoiden Klubi! Ja sitten se klassikko kun vainaja lisää klapeja kakluuniin :-D Ja ne kaikki Rautakallion itsekseen huoneessaan puuhaamaat oudot jutut, kuten vaikkapa vichypullon puhaltelu, kädenvääntö, ristinolla, golfpalloilla pelleily ja piilolinssien laittaminen! Tässä on siis paljon todella hauskoja juttuja, mutta myös surumielisempiäkin sävyjä.
Maarit Kalmakurki on taas kerran tehnyt hyvän ja kasarihenkisen lavastuksen, sopivan ankeahkon ja pelkistetyn. TV Kakkosen varastoista löytyi poliisiaseman sohva, ja Rautakallion työhuoneesta nojatuoli, mikä on nyt tuotu Reinikaisen olohuoneeseen. Siinä kaikki sarjasta tuodut rekvisiitat, mutta hyvin ilmankin pärjätään. Kaisa Loponen on suunnitellut autenttisen kasarilookin vaatteisiin ja Johanna Vänttinen ne meikit ja peruukit & kampaukset.
Itselle ilta oli ihana senkin puolesta että minut oli istutettu legendaaristen näyttelijöiden joukkoon! Mikäs siinä oli istuessa Eila Roineen, Maria Aron ja Liisa Roineen takana, ja takana istuivat mm. Tuire Salenius ja Juhani Laitala. Ja vieruskaverini osoittautui Tuija Nousiaiseksi.
Reinikainen juhlistaa samalla muuten myös Komediateatterin 25. kesää ja Panu Raipian 35. kesäteatterikesää. Aikamoisia lukuja. Onnea kummastakin etapista asianosaisille!
Kyllä tämän parissa parituntinen kuluu kuin siivillä. Ensi-iltayleisöä viihdytti lisäksi poliisisoittokunta! Ja kun mukana oli tarpeeksi lämmintä vaatetta (pitkät kalsarit olivat ihan must!) ja väliajalla huitaisi mukin kuumaa kaakaota, niin mikä se oli kesäiltaa viettäessä. Lisäbonusta saa muuten käsiohjelman erinomaisesti räätälöidyt mainokset!
Pressikuvien copyright Peero Lakanen (ravintolakohtaus ja Rautakallio & Hautamäki)
loput omiani sekä pressitilaisuudesta että ensi-illasta.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
perjantai 3. kesäkuuta 2016
Secunda Prattica, avoimet harjoitukset / Tanssiteatteri MD 2.6.2016
Tamperelainen Tanssiteatteri MD tekee mielenkiintoisia esityksiä, ja lokakuussa ensi-iltaan tuleva Secunda Prattica ei liene poikkeus tästä. Ei varsinkaan mikäli avointen harjoitusten tarjoamaan vilahdukseen voi luottaa.
Sitä paitsi tekijätiimi on ihan huippua. Koreografi Mari Rosendahl viettää tänä vuonna kolmekymmenvuotistaiteilijajuhlaansa ja Tanssiteatteri MD valmistatuu ensi vuoden kaksikymppisiinsä. Muotoilija Stefan Lindfors hoitaa visuaalisen puolen ja musiikista vastaa Jussi-Pekka Nuto. Puitteissa ei siis todellakaan ole mitään valittamista!
Aika vaitonainen tämä työryhmä esityksestä harjoituksissa oli, mutta luvassa lienee sukellusta niin oopperan kuin barokkimusiikin suuntaan. Sekä toki klassisemman baletinkin. No, minä olen ihan myyty. Rakastan barokkimusiikkia, rakastan tanssia ja muistan vieläkin miten valtavan vaikutuksen Stefan Lindforsin näyttelyt tekivät joskus 1980-1990-lukujen taitteissa. Ne hyönteisvaikutteiset valtavat veistokset, huh! On mulla jossain vieläkin tallella näyttelyjulisteitakin. Yhtä hyönteistä luvattiin muuten tähänkin!
Kaikki on toki vielä aika alkuvaiheissa. Ideoita on paljon ja niitä nyt sitten väännellään ja käännellään. Harjoiteltu oli tässä vaiheessa (kesäkuun alussa) vasta myös hyvin vähän. Taiteilija Lindfors ei halunnut sanoa sitäkään vähää: "meitä on kolme kimpassa ja tehdään yhdessä jotain". Muukaan työryhmä ei myöskään halua paljastaa liikaa. Esitystä muokataan ja se muovautuu varmaankin hyvin lähelle ensi-iltaa asti.
Tanssijoina lavalla nähdään Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Ville Oinonen, Elina Jakowleva ja Samuli Roininen, joista ensiksimainittu pääsee väläyttämään myös upeankuuloista lauluääntään! Musiikki kuulostaa, ainakin tässä vaiheessa kuullut pätkät, haikean kauniilta. Ja tanssi! Ainakin Villen ja Samulin kahdestaan työstämä kohta on hyvin intiimin ja herkän näköistä. Aivan mainiota katsella, kun samaa kohtaa hioitaan uudelleen ja uudelleen, ja koreografi vääntelee miehiä mutkille. Ja osallistuu aktiivisesti itsekin mukaan. Välillä nauretaan ja huilataan, ja sitten taas työstetään.
Samuli lausuu: When I walk out. When I walk out alone, along the street. Ja tähän liittyvä liike. Huh! Riipaisee. Ja sitten kuvaus suoraan da Vincin Vitruviuksen miehestä! Olen vaikuttunut. Ja en mitenkään malta odottaa miltä teos valmiina näyttää ja kuulostaa.
Nimi secunda prattica (tai oikeammin seconda pratica, "toinen käytäntö") tulee siitä kun barokkiaikana alettiin säveltää toisin. Kun renessanssiajan polyfoninen tyyli (prima prattica) korvautui barokkityylillä. Lisää aiheesta kohtuuselkeästi selitettynä (itse kun en ole mikään musiikkispesialisti).
Secunda Prattican ensi-ilta on 22.10. Hällä-näyttämöllä ja lippuja kannattaa alkaa hankkimaan jo nyt! Ja 17.6. asti saa vielä lippunsa ennakko-ostajan etuhinnalla.
Aamulehti oli myös mukana avoimissa harjoituksessa ja videolla työryhmän haastattelua sekä pätkiä tanssiosuuksistakin.
Promokuvan copyright Harri Hinkka
Sitä paitsi tekijätiimi on ihan huippua. Koreografi Mari Rosendahl viettää tänä vuonna kolmekymmenvuotistaiteilijajuhlaansa ja Tanssiteatteri MD valmistatuu ensi vuoden kaksikymppisiinsä. Muotoilija Stefan Lindfors hoitaa visuaalisen puolen ja musiikista vastaa Jussi-Pekka Nuto. Puitteissa ei siis todellakaan ole mitään valittamista!
Aika vaitonainen tämä työryhmä esityksestä harjoituksissa oli, mutta luvassa lienee sukellusta niin oopperan kuin barokkimusiikin suuntaan. Sekä toki klassisemman baletinkin. No, minä olen ihan myyty. Rakastan barokkimusiikkia, rakastan tanssia ja muistan vieläkin miten valtavan vaikutuksen Stefan Lindforsin näyttelyt tekivät joskus 1980-1990-lukujen taitteissa. Ne hyönteisvaikutteiset valtavat veistokset, huh! On mulla jossain vieläkin tallella näyttelyjulisteitakin. Yhtä hyönteistä luvattiin muuten tähänkin!
Kaikki on toki vielä aika alkuvaiheissa. Ideoita on paljon ja niitä nyt sitten väännellään ja käännellään. Harjoiteltu oli tässä vaiheessa (kesäkuun alussa) vasta myös hyvin vähän. Taiteilija Lindfors ei halunnut sanoa sitäkään vähää: "meitä on kolme kimpassa ja tehdään yhdessä jotain". Muukaan työryhmä ei myöskään halua paljastaa liikaa. Esitystä muokataan ja se muovautuu varmaankin hyvin lähelle ensi-iltaa asti.
Tanssijoina lavalla nähdään Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Ville Oinonen, Elina Jakowleva ja Samuli Roininen, joista ensiksimainittu pääsee väläyttämään myös upeankuuloista lauluääntään! Musiikki kuulostaa, ainakin tässä vaiheessa kuullut pätkät, haikean kauniilta. Ja tanssi! Ainakin Villen ja Samulin kahdestaan työstämä kohta on hyvin intiimin ja herkän näköistä. Aivan mainiota katsella, kun samaa kohtaa hioitaan uudelleen ja uudelleen, ja koreografi vääntelee miehiä mutkille. Ja osallistuu aktiivisesti itsekin mukaan. Välillä nauretaan ja huilataan, ja sitten taas työstetään.
Samuli lausuu: When I walk out. When I walk out alone, along the street. Ja tähän liittyvä liike. Huh! Riipaisee. Ja sitten kuvaus suoraan da Vincin Vitruviuksen miehestä! Olen vaikuttunut. Ja en mitenkään malta odottaa miltä teos valmiina näyttää ja kuulostaa.
Nimi secunda prattica (tai oikeammin seconda pratica, "toinen käytäntö") tulee siitä kun barokkiaikana alettiin säveltää toisin. Kun renessanssiajan polyfoninen tyyli (prima prattica) korvautui barokkityylillä. Lisää aiheesta kohtuuselkeästi selitettynä (itse kun en ole mikään musiikkispesialisti).
Secunda Prattican ensi-ilta on 22.10. Hällä-näyttämöllä ja lippuja kannattaa alkaa hankkimaan jo nyt! Ja 17.6. asti saa vielä lippunsa ennakko-ostajan etuhinnalla.
Aamulehti oli myös mukana avoimissa harjoituksessa ja videolla työryhmän haastattelua sekä pätkiä tanssiosuuksistakin.
Promokuvan copyright Harri Hinkka
tiistai 31. toukokuuta 2016
Linnan Juhlat / Emma teatteri 31.5.2016
Jos kaipaat kesääsi hauskaa, ajankohtaisen lempeästi näykkivää esitystä, jossa on vieläpä satoja henkilöitä, voisin suositella reissua Naantaliin. Nimittäin Teatteri Emma (Turun kaupunginteatterilla myöskin sormensa sopassa) tuo varsinaisen juhlakattauksen muumimaailman estradilleen. Perinteinen itsenäisyyspäivän Linnan juhlat on nyt mahdollista kokea kesäaikaankin. Tosin kaikki ei ehkä silti mene perinteiden mukaan, mutta sitäkin hauskemmat karkelot nämä ovat.
Vaikka lavalla nähdään vain neljä näyttelijää (ja muutama ahkera avustaja), niin erilaisia hahmoja nähdään senkin edestä. Voi herranjee! Hupaisten originaalihahmojen lisäksi lavalla piipahtaa esimerkiksi Michael Monroe, Veltto Virtanen, tukku entisiä (ja nykyisiä) presidenttejä, poliitikkoja, Sofi Oksanen, Teemu Selänne ja Jorma Uotinen.
Vähän sellaista sketsimeininkiähän tämä on, mutta on tässä runkona Etikettimiehen opastus linnan juhliin, kunniamerkkien käytöstä pukeutumiseen. Käsikirjoittajat Tuomas Parkkinen ja Satu Rasila lienevät viettäneet monta kikatuksen täyttämää tuokiota tätä ideoidessaan. Mikko Kouki ohjaa. Illan aikana näemme miten linnan kuuluisa booli valmistuu, kuka voittaa Haluatko Linnanjuhliin -kilpailun, miten sujuu tanssi neljän neliömetrin kokoisella parketilla, ja kuinka etkoilla käyttäydytään.
Kaiken suola on kuitenkin loistavat näyttelijät! Kyllä nämä osaavat! Miska Kaukonen on aina erinomainen, ja nytkin miehen ylivirallinen Etikettimies toimii kertojana, siinä on parhaat maneerit Erkki Toivaselta ja jopa Sir David Attenboroughilta käytössä :-) Mutta entä miehen Sofi Oksanen, herranjumala! Ja Michael Monroe. Ja sitten tämä Liedon lied-päivien baritoni Antero Rinne, joka pyrkii juhliin, hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Ja mitä olisikaan legendaariset juhlat ilman kotisohvalta seuraavaa yleisöä popkornikulhoineen?
Juha-Pekka Mikkola vakuuttaa hulvattomana Jorma Uotisena ja Jari Sillanpäänä, Timo Soinista puhumattakaan. Linda Wiklund on ihan aidonoloinen Jenni Haukio, mutta myös Katri Helena ja Alexander Stubb sujuvat. Entäs Minna Koskelan loistava tyrkky Sanna Jokinen Tampereelta! Huh - ne vaatteet! Myös loistava UKK ja Paasikivi ja Maria Melin ja se Juice! Miten näillä tyypeillä pitää pokka! Pienemmissä osissa vilahtavat Arttu Aarnio, Riku Suvitie ja Maria Peltoniemi, joilla on tuotannossa muitakin rooleja kuin näytteleminen.
Linnan juhlat tarjoaa ajankohtaisia sivalluksia yhteiskunnasta ja politiikasta, mutta kevyen humoristisella otteella. Kyytiä saavat monet eri tahot, mutta iloinen pilke silmäkulmassa säilyy koko illan ajan. Ei tästä saata kukaan pahastua (paitsi ehkä Väyrysen Paavo, jonka kotitilan katkera kalkki pääsee osaksi boolireseptiä).
Veteraanien kahvipöytä on hauskaa katsottavaa, varsinkin kun Salelle on annettu vain muutama fraasi mitä käyttää: kiitos, aivan ja hyvää itsenäisyyspäivää. Mutta taitava presidentti suoriutuu niilläkin! Olisipa muuten mainiota olla kärpäsenä katossa katsomassa jos istuva presidenttipari esityksen näkisi että mitä he tuumaavaat.
Lavaratkaisu on simppelin nokkela, muutamilla kätevillä pyörähdyksillä saadaan aikaan eri miljöitä. Videoita käytetään myös hieman. Isoin kiitos kyllä kuuluu myös puvustusporukalle, ja apukäsille lavan takana. Voin vain kuvitella mikä sutina siellä on kun pukuja, peruukkeja ja muita vaihdetaan liki lennossa. Suoranainen ihme, että kaikki ilmaantuvat oikeaan aikaan oikeanlaisissa asusteissa estradille. Lavastus ja puvustus on Anna Sinkkosen heiniä, hienoa työtä. Kyllä muuten on hauska todeta miten pienillä asusteilla, silmälaseilla tai peruukilla luodaan hahmo (ja hyvä näyttelijätyö toki mukaan). Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi Salen ilmoitustaululla oleva lappunen "muista soittaa Putinille".
Aivan oivallista viihdettä, ja puitteet pelaavat. Katettu katsomo on viihtyisä ja muu miljöö myös. Tietysti kävelymatka saareen on pitkä, jos on liikuntarajoitteita tms. Ja bonusta ilmaisista käsiohjelmista! Sekä sen mukana tulevasta ansioituneen kesäteatterikatsojan kunniamerkistä! Esityksiä on 19.8. asti, joten hopsan lippukaupoille!
Sitäpaitsi katsdokaa nyt tätä näköalaa teatterisaaresta Naantaliin - on varmaan yksi Suomen komeimpia! Varsinkin silloin kun keli on kuin morsian. Ja perille johdattelee toki Tovenpolku, muumisaarella kuin ollaan.
Kyllä siis kelpasi viettää syntymäpäiviään aurinkoisessa Naantalissa (en ole käynyt siellä vuosikymmeniin, ja en kyllä käsitä miksi. Mikä täydellinen kesäkaupunki. Tosin illallinen ravintola Trappissa jätti kyllä hieman toivomisen varaa, mutta ei valiteta pienistä). Ensi kesänä uudelleen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Otto Väätäinen, muut omia
Mukana kaikki elossa olevat presidenttimme!
Vähän sellaista sketsimeininkiähän tämä on, mutta on tässä runkona Etikettimiehen opastus linnan juhliin, kunniamerkkien käytöstä pukeutumiseen. Käsikirjoittajat Tuomas Parkkinen ja Satu Rasila lienevät viettäneet monta kikatuksen täyttämää tuokiota tätä ideoidessaan. Mikko Kouki ohjaa. Illan aikana näemme miten linnan kuuluisa booli valmistuu, kuka voittaa Haluatko Linnanjuhliin -kilpailun, miten sujuu tanssi neljän neliömetrin kokoisella parketilla, ja kuinka etkoilla käyttäydytään.
Kaiken suola on kuitenkin loistavat näyttelijät! Kyllä nämä osaavat! Miska Kaukonen on aina erinomainen, ja nytkin miehen ylivirallinen Etikettimies toimii kertojana, siinä on parhaat maneerit Erkki Toivaselta ja jopa Sir David Attenboroughilta käytössä :-) Mutta entä miehen Sofi Oksanen, herranjumala! Ja Michael Monroe. Ja sitten tämä Liedon lied-päivien baritoni Antero Rinne, joka pyrkii juhliin, hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Ja mitä olisikaan legendaariset juhlat ilman kotisohvalta seuraavaa yleisöä popkornikulhoineen?
Juha-Pekka Mikkola vakuuttaa hulvattomana Jorma Uotisena ja Jari Sillanpäänä, Timo Soinista puhumattakaan. Linda Wiklund on ihan aidonoloinen Jenni Haukio, mutta myös Katri Helena ja Alexander Stubb sujuvat. Entäs Minna Koskelan loistava tyrkky Sanna Jokinen Tampereelta! Huh - ne vaatteet! Myös loistava UKK ja Paasikivi ja Maria Melin ja se Juice! Miten näillä tyypeillä pitää pokka! Pienemmissä osissa vilahtavat Arttu Aarnio, Riku Suvitie ja Maria Peltoniemi, joilla on tuotannossa muitakin rooleja kuin näytteleminen.
Linnan juhlat tarjoaa ajankohtaisia sivalluksia yhteiskunnasta ja politiikasta, mutta kevyen humoristisella otteella. Kyytiä saavat monet eri tahot, mutta iloinen pilke silmäkulmassa säilyy koko illan ajan. Ei tästä saata kukaan pahastua (paitsi ehkä Väyrysen Paavo, jonka kotitilan katkera kalkki pääsee osaksi boolireseptiä).
Veteraanien kahvipöytä on hauskaa katsottavaa, varsinkin kun Salelle on annettu vain muutama fraasi mitä käyttää: kiitos, aivan ja hyvää itsenäisyyspäivää. Mutta taitava presidentti suoriutuu niilläkin! Olisipa muuten mainiota olla kärpäsenä katossa katsomassa jos istuva presidenttipari esityksen näkisi että mitä he tuumaavaat.
Lavaratkaisu on simppelin nokkela, muutamilla kätevillä pyörähdyksillä saadaan aikaan eri miljöitä. Videoita käytetään myös hieman. Isoin kiitos kyllä kuuluu myös puvustusporukalle, ja apukäsille lavan takana. Voin vain kuvitella mikä sutina siellä on kun pukuja, peruukkeja ja muita vaihdetaan liki lennossa. Suoranainen ihme, että kaikki ilmaantuvat oikeaan aikaan oikeanlaisissa asusteissa estradille. Lavastus ja puvustus on Anna Sinkkosen heiniä, hienoa työtä. Kyllä muuten on hauska todeta miten pienillä asusteilla, silmälaseilla tai peruukilla luodaan hahmo (ja hyvä näyttelijätyö toki mukaan). Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi Salen ilmoitustaululla oleva lappunen "muista soittaa Putinille".
Aivan oivallista viihdettä, ja puitteet pelaavat. Katettu katsomo on viihtyisä ja muu miljöö myös. Tietysti kävelymatka saareen on pitkä, jos on liikuntarajoitteita tms. Ja bonusta ilmaisista käsiohjelmista! Sekä sen mukana tulevasta ansioituneen kesäteatterikatsojan kunniamerkistä! Esityksiä on 19.8. asti, joten hopsan lippukaupoille!
Sitäpaitsi katsdokaa nyt tätä näköalaa teatterisaaresta Naantaliin - on varmaan yksi Suomen komeimpia! Varsinkin silloin kun keli on kuin morsian. Ja perille johdattelee toki Tovenpolku, muumisaarella kuin ollaan.
Kyllä siis kelpasi viettää syntymäpäiviään aurinkoisessa Naantalissa (en ole käynyt siellä vuosikymmeniin, ja en kyllä käsitä miksi. Mikä täydellinen kesäkaupunki. Tosin illallinen ravintola Trappissa jätti kyllä hieman toivomisen varaa, mutta ei valiteta pienistä). Ensi kesänä uudelleen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Otto Väätäinen, muut omia
lauantai 28. toukokuuta 2016
Homo! / Kaarinan nuorisoteatteri 27.5.2016
Yksi viime vuosien parhaimmista kotimaisista musiikkipitoisista uutuusnäytelmistä oli eittämättä Kansallisteatterissa vuonna 2011 ensi-iltansa saanut Pirkko Saision & Jussi Tuurnan HOMO! - Outojen ooppera. Siitä levytetty CD on soinut sen jälkeen todella ahkerasti stereoissani. Pidin tarinasta, pidin musiikista, pidin oikeastaan ihan kaikesta siinä.
Ja kun kuulin että Kaarinan Nuorisoteatteri on tekemässä siitä esitystä, hurraa! Valitettavasti oma allakka oli tässä vaiheessa jo niin täynnä, että ehdin katsomaan vasta viimeisenä viikonlopulla 27.5. Mutta parempi silloin kuin ei ollenkaan. Oli meinaan hurjaa energiaa lavalla. Tämän tuotannon ei tarvinnut lainkaan hävetä ammatilaisten vetämille esityksille, ei missään mielessä.
Tietenkin puitteet ovat hieman toista kuin Kansallisteatterilla, mutta se ei haitannut millään muotoa. Vanhan puutalon katsomoon sulloutui kamalan paljon porukkaa tilaan nähden, ja siellä istuttiin toisten polvet suissa ja kyynärpäät kyljissä, ja oli hirveän kuuma. Mutta kuumaa oli meno siinä meidän edessäkin. Nelihenkinen huippuhyvä bändi osallistui aktiivisesti näytelmän menoon hypäten sujuvasti rooleihin lavalle, ja taas takaisin soittamaan.
Kaikki esiintyjät olivat loistavia laulajia ja esiintyjiä noin muutenkin. Jotenkin tämä tulkinta hieman erilaisena, tiivistettynä (useallakin eri tavalla) avasi tekstiä & juonta mulle vielä enemmän auki, vaikka HOMOn pari kertaa Kansiksessa näinkin. Tai toinen kerta oli kyllä Teatterikesässä. Paljon henkilöhahmoja oli jätetty pois, mutta kokonaisuutena tämä oli tiivis ja toimiva. Jotkut tulkinnat saivat itseni hykertelemään, toiset melkein itkemään, ja toiset taas nauraa hohottamaan. Välillä mentiin överiksi, välillä jonnekin ihan muualle.
Pakko kehua tiivistä ja tarkkaa ohjaamista (kiitos Heini Vahtera!). Minea Lehtisen puvustuksetkin olivat sopivan paljastavia ja näyttäviä. ja mustavalkoista symboliikkaa tarjoavia (Hellevin musta, omatunnon valkea, Moritzin pinkit Converset ja Rebekan siniset jne.). Vaikka tila on pieni, se oli hyödynnetty hyvin. Myös pihapiiriä - lopuksi näyttämö laajentui ulos luontoon! Mainiota! Lavastus muutenkin mustavalkoisine kaapinovineen toimi. Kaappeja, kaappeja, joista pääsee kätevästi ulos, ja jotka lopuksi avataan apposen auki!
Vaikka kaikki tyypit olivat ihan helmiä, niin pakko nosta esiin upeasti laulava Iina Hakanen (Hellevin omatunto), topakka ja loistava Vehka Liimatainen (Hellevi Teräs) ja herkän sielukas Antti Saarikallio (Moritz) - ja mitkä tanssimuuvit Moritzilla! Lisäksi Roosa Lumme (Rebekka) siirtyi hienosti tunnetilasta toiseen, mahtavaa! Myös Niko Santanen (Atik) oli huikea! Kyllä yhdellätoista esiintyjälläkin saa laatuteatteria aikaan.
Koko bändiä jo kehuinkin, mutta heistä erityisen suuren vaikutuksen teki Antti Ainola (jota saa myös kiittää musiikin erinomaisesta sovituksesta), ja tämän hienot näyttelijäsuoritukset Stalinista alkaen - ja erittäin heittäytyvä soitto. Ja huilua soittava Shakespeare (Kaarlo Forsman)!
Yleisö oli valtaosin aika nuorta iältään, ja hetkittäinen kikatus sen mukaista. Mutta ei se sinällään nyt ärsyttänyt niinkuin olisi voinut. Tunnelma oli katossa ja fiilis kohdallaan, niin yleisöllä kuin esiintyjilläkin. Suvaitsevaisuus oli käsin kosketeltavaa. Homon musiikki on ihanan monipuolista ja nämä sovitukset toimivat.
Lisäksi kahvilassa oli loistavan laaja pullavalikoima väliajalla (pakko oli ottaa, kun hintakin oli kohdillaan, vaikka yleensä en väliaikatarjoiluja nautikaan).
Tämä oli ensimmäinen vierailuni KaNuTe:n esityksiin, mutta ei taatusti viimeinen! Mukava, rento ilmapiiri ja todella lahjakkaita ja innokkaita esiintyjiä! Kiitos koko porukka.
Kuvien copyright Kaarinan Nuorisoteatteri, paitsi julistekuva oma
Ja kun kuulin että Kaarinan Nuorisoteatteri on tekemässä siitä esitystä, hurraa! Valitettavasti oma allakka oli tässä vaiheessa jo niin täynnä, että ehdin katsomaan vasta viimeisenä viikonlopulla 27.5. Mutta parempi silloin kuin ei ollenkaan. Oli meinaan hurjaa energiaa lavalla. Tämän tuotannon ei tarvinnut lainkaan hävetä ammatilaisten vetämille esityksille, ei missään mielessä.
Tietenkin puitteet ovat hieman toista kuin Kansallisteatterilla, mutta se ei haitannut millään muotoa. Vanhan puutalon katsomoon sulloutui kamalan paljon porukkaa tilaan nähden, ja siellä istuttiin toisten polvet suissa ja kyynärpäät kyljissä, ja oli hirveän kuuma. Mutta kuumaa oli meno siinä meidän edessäkin. Nelihenkinen huippuhyvä bändi osallistui aktiivisesti näytelmän menoon hypäten sujuvasti rooleihin lavalle, ja taas takaisin soittamaan.
Kaikki esiintyjät olivat loistavia laulajia ja esiintyjiä noin muutenkin. Jotenkin tämä tulkinta hieman erilaisena, tiivistettynä (useallakin eri tavalla) avasi tekstiä & juonta mulle vielä enemmän auki, vaikka HOMOn pari kertaa Kansiksessa näinkin. Tai toinen kerta oli kyllä Teatterikesässä. Paljon henkilöhahmoja oli jätetty pois, mutta kokonaisuutena tämä oli tiivis ja toimiva. Jotkut tulkinnat saivat itseni hykertelemään, toiset melkein itkemään, ja toiset taas nauraa hohottamaan. Välillä mentiin överiksi, välillä jonnekin ihan muualle.
Vaikka kaikki tyypit olivat ihan helmiä, niin pakko nosta esiin upeasti laulava Iina Hakanen (Hellevin omatunto), topakka ja loistava Vehka Liimatainen (Hellevi Teräs) ja herkän sielukas Antti Saarikallio (Moritz) - ja mitkä tanssimuuvit Moritzilla! Lisäksi Roosa Lumme (Rebekka) siirtyi hienosti tunnetilasta toiseen, mahtavaa! Myös Niko Santanen (Atik) oli huikea! Kyllä yhdellätoista esiintyjälläkin saa laatuteatteria aikaan.
Koko bändiä jo kehuinkin, mutta heistä erityisen suuren vaikutuksen teki Antti Ainola (jota saa myös kiittää musiikin erinomaisesta sovituksesta), ja tämän hienot näyttelijäsuoritukset Stalinista alkaen - ja erittäin heittäytyvä soitto. Ja huilua soittava Shakespeare (Kaarlo Forsman)!
Yleisö oli valtaosin aika nuorta iältään, ja hetkittäinen kikatus sen mukaista. Mutta ei se sinällään nyt ärsyttänyt niinkuin olisi voinut. Tunnelma oli katossa ja fiilis kohdallaan, niin yleisöllä kuin esiintyjilläkin. Suvaitsevaisuus oli käsin kosketeltavaa. Homon musiikki on ihanan monipuolista ja nämä sovitukset toimivat.
Lisäksi kahvilassa oli loistavan laaja pullavalikoima väliajalla (pakko oli ottaa, kun hintakin oli kohdillaan, vaikka yleensä en väliaikatarjoiluja nautikaan).
Tämä oli ensimmäinen vierailuni KaNuTe:n esityksiin, mutta ei taatusti viimeinen! Mukava, rento ilmapiiri ja todella lahjakkaita ja innokkaita esiintyjiä! Kiitos koko porukka.
Kuvien copyright Kaarinan Nuorisoteatteri, paitsi julistekuva oma
torstai 26. toukokuuta 2016
Hedwig and the Angry Inch / Göta Lejon 25.5.2016
Musikaali minkä olen halunnut nähdä about aina.
Pääroolissa yksi maailman ihkuimmista artisteista.
Ei siis kovin kauaa tarvinnut pohtia suuntaanko Tukholmaan toukokuussa. Göta Lejon on tuttu paikka, siellä on nyt tullut viime vuosina hypättyä useampaan otteeseen.
Hedwig and the Angry Inch on noussut jonkunlaiseen kulttimusikaalin asemaan. Ja koska valitettavasti kukaan ei sitä tunnu Suomessakaan tekevän, ja uusinta Lontoo-versiotakin saadaan vielä odotella (villi veikkaus on että loppuvuonna 2016 tai 2017 se tulisi), niin Tukholmaan sitten. Kun ei rahaa Broadwayllekään ole lähteä. Tekstin kirjoitti alunperin John Cameron Mitchell, jonkun verran omakohtaisista kokemuksistaan. Hän myös veti Hedwigin roolin alkuperäisessä produktiossa (1998) sekä leffaversiossa (2001). Ja palasipa vielä viime keväänä Broadwaylle vetämään muutamaksi kuukaudeksi, 52-vuotiaana (kuvien ja videoiden perusteella varsin mainiossa vedossa). Musiikin ja lyriikat ovat lähtöisin Stephen Traskin kynästä. Hyvin glam-rock-vaikutteista tämä on, tykkään!
Tarinan tiivistelmä: Hansel syntyy ja kasvaa Itä-Berliinissä 80-luvulla, ennen muurin murtumista. Hansel tuntee olevansa kuitenkin tyttö eikä poika, ja kun tulee mahdollisuus muuttaa länteen amerikkalaisen sotilaan vaimona, Hedwig-äiti kustantaa sukupuolenvaihdosleikkauksen ja antaa oman passinsa. Näin Hansel muuttuu Hedwigiksi. Operaatio menee kuitenkin myttyyn, ja siitä musikaalin nimikin tulee*. Elämä Ameriikoissa ei kuitenkaan suju niinkuin Strömsössä, trailerparkin elämä ei ole ihan sitä... Ja kun ukkokin lähtee ensimmäisenä hääpäivänä toisen miehen matkaan. Muurikin murtuu.
Mutta Hedwig ei lannistu vaan perustaa The Angry Inch -nimisen rockbändin, vetää peruukkia päähän ja ottaa lavat haltuun. Sitten Hedwig kohtaa teinipoika Tommyn, ja se on menoa, kadonnut toinen puolisko on löytynyt! Tommystä tulee iso rockstara Tommy Gnosis, osittain Hedwigin kirjoittamien biisien ansiosta. Hedwig romahtaa lopuksi ja luopuu drag-lookistaan. Onneksi on sentään aviopuoliso Yitzak. Hyvin dramaattinen loppu.
Hedwig on musikaali, tai en tiedä edes onko se oikein varsinainen musikaali. Ehkä enemmänkin kuin rockkonsertti. Mitään dialogia ei juuri ole, vaan tarina kerrotaan kappaleiden muodossa, kuin rockkeikalla. Hedwig kyllä höpisee kaikkea, mutta muiden esiintyjien rooli on lähinnä esittää bändin jäseniä. Puhereploja ei taida olla edes muilla kuin Yitzakilla. Ja tietty sitten Hedwigillä, sen show tämä kokonaan on.
En voisi kuvitella enää parempaa tyyppiä solahtamaan Hedwigin nahkoihin kuin Ola Salon. Ihan kuin rooli olisi räätälöity hänelle! Mies on sopivan androgyyni, ja kuin kotonaan peruukeissa, voimakkaassa meikissä, seksikkäissä hepenissä ja korkokengissä. Ola osaa laulaa, esiintyä, flirttailla, ja olla täydellinen Drama Queen! Aivan upeaa työtä. Ola todella ottaa yleisönsä, purskutellen vettä eturivin päälle ja hipsiessään siinä ihmisten hiuksia hipelöiden. Oli se sitten rokimpaa menoa tai tunteita raastavaa balladia. Aina yhtä hurmaava ja ihana.
Muukin porukka oli oikein soittotaitoista ja näyttivät sopivan rockhenkisiltä myös. Yitzakin roolissa on aina ollut nainen, vaikka hän on siis mies (eli drag-queen Israelista). Lisa Stadell hoiti tonttinsa erinomaisesti; ilmeitä, eleitä, kävelytyyliä ja vaatteita myöten. Lauluäänikään ei ollut pöllömpi.
Omaa esityksen seuraamista hankaloitti hieman kieli. Eli siis oma ruotsinkielenpuutteeni. Välillä Hedwig vuodattaa pitkiä monologeja, ja vaikka asian ydin tuli (ainakin useimmiten) selväksi, niin hienosäädössä ois ollut toivomisen varaa. Siksikin odotan tämän näkemistä englanniksi. Leffa on kyllä tilattu, mutta ei ole vielä näkynyt. Spotifystä olen kyllä kuunnellut useampaakin eri levytystä ahkerasti.
Tämä on aika lyhyt juttu, ilman väliaikaakin. Fiilis on kuin bändikeikalla, mikä se tietty niinkun onkin. Mua harmittaa kovasti kun istuin sellaisen 30-40 -vuotiaan naiskaksikon rinnalla, joista se mua lähin piti KOKO esityksen ajan puhelinta auki, aina parin minuutin välein sitä selaten. Voi helvatti... loin siihen murhaavia katseita sen sata kertaa, ei mitään vaikutusta. Miten kukaan viitsii tulla esitykseen ja sitten roikkua somessa koko ajan. Ja vielä aikuinen ihminen. Liput kuiteskin olivat aika kalliit. Se vähän häiritsi iltaa. Tai aika paljonkin.
Sen verran tämä vei mukanaan, että muistikirjaan olen kirjoittanut vain:
Peruukit! Puvut! Ola (ja tässä iso SYDÄN).
Kielimuuri.
Biisit hienoja.
No, siinä se ehkä pähkinänkuoressa olikin.
Hugo Hansen vastaa ohjauksesta ja Denise Holland Bethke koreografioista. Mutta erikoiskiitos pukusuunnittelija Annsofi Östbergh Nybergille ja peruukeista & maskeerauksesta Erika Nicklassonille. Vallan upeaa työtä.
Esityksiä oli vain toukokuun ajan, mutta hyvä uutinen: Hedwig on mahdollista nähdä lokakuussa vielä kolme kertaa Tukhomassa (17.-19.10.) ja Malmössä kahdesti (22.-23.10.). Osta liput täältä - et kadu! Menisin itsekin uudelleen jos vaan kalenteriin sopisi (17.10. voisi muuten sopiakin... eli hihkase jos kiinnostaisi lähteä!).
Tässä muutamia haastattelulinkkejä, tosin vain ruotsiksi, ken haluaa syventyä Göta Lejonin Hedwigiin tarkemmin. TV4 Nyhetsmorgon on mukana 3 esiintyjää, ja Kändis TV:ssä pääsemme hieman kurkistamaan kulissien taaksekin. Ja pari kritiikkiäkin/juttua: Svenska Dagbladet ja Sydsvenskan. Ja vetääpä Ola TV4:n studiossa pari biisiäkin Sugar Daddy ja Min Gamla Peruken (Wig in a Box). Juu, hienoa menoa.
Esityskuvien copyright Mattias Edwall
muut omia
*
Long story short
When I woke up from the operation
I was bleeding down there
I was bleeding from the gash between my legs
My first day as a woman
and already it’s that time of the month
But two days later
the hole closed up
The wound healed
and I was left with a one inch mound of flesh
where my penis used to be
where my vagina never was
A one inch mound of flesh with a scar running down it
like a sideways grimace
on an eyeless face
Just a little bulge
It was an angry inch
Pääroolissa yksi maailman ihkuimmista artisteista.
Ei siis kovin kauaa tarvinnut pohtia suuntaanko Tukholmaan toukokuussa. Göta Lejon on tuttu paikka, siellä on nyt tullut viime vuosina hypättyä useampaan otteeseen.
Hedwig and the Angry Inch on noussut jonkunlaiseen kulttimusikaalin asemaan. Ja koska valitettavasti kukaan ei sitä tunnu Suomessakaan tekevän, ja uusinta Lontoo-versiotakin saadaan vielä odotella (villi veikkaus on että loppuvuonna 2016 tai 2017 se tulisi), niin Tukholmaan sitten. Kun ei rahaa Broadwayllekään ole lähteä. Tekstin kirjoitti alunperin John Cameron Mitchell, jonkun verran omakohtaisista kokemuksistaan. Hän myös veti Hedwigin roolin alkuperäisessä produktiossa (1998) sekä leffaversiossa (2001). Ja palasipa vielä viime keväänä Broadwaylle vetämään muutamaksi kuukaudeksi, 52-vuotiaana (kuvien ja videoiden perusteella varsin mainiossa vedossa). Musiikin ja lyriikat ovat lähtöisin Stephen Traskin kynästä. Hyvin glam-rock-vaikutteista tämä on, tykkään!
John Cameron Mitchell viime vuonna loppukiitoksissa. Ola Salo oli aamutakissa, murr...
Tarinan tiivistelmä: Hansel syntyy ja kasvaa Itä-Berliinissä 80-luvulla, ennen muurin murtumista. Hansel tuntee olevansa kuitenkin tyttö eikä poika, ja kun tulee mahdollisuus muuttaa länteen amerikkalaisen sotilaan vaimona, Hedwig-äiti kustantaa sukupuolenvaihdosleikkauksen ja antaa oman passinsa. Näin Hansel muuttuu Hedwigiksi. Operaatio menee kuitenkin myttyyn, ja siitä musikaalin nimikin tulee*. Elämä Ameriikoissa ei kuitenkaan suju niinkuin Strömsössä, trailerparkin elämä ei ole ihan sitä... Ja kun ukkokin lähtee ensimmäisenä hääpäivänä toisen miehen matkaan. Muurikin murtuu.
Mutta Hedwig ei lannistu vaan perustaa The Angry Inch -nimisen rockbändin, vetää peruukkia päähän ja ottaa lavat haltuun. Sitten Hedwig kohtaa teinipoika Tommyn, ja se on menoa, kadonnut toinen puolisko on löytynyt! Tommystä tulee iso rockstara Tommy Gnosis, osittain Hedwigin kirjoittamien biisien ansiosta. Hedwig romahtaa lopuksi ja luopuu drag-lookistaan. Onneksi on sentään aviopuoliso Yitzak. Hyvin dramaattinen loppu.
Hedwig on musikaali, tai en tiedä edes onko se oikein varsinainen musikaali. Ehkä enemmänkin kuin rockkonsertti. Mitään dialogia ei juuri ole, vaan tarina kerrotaan kappaleiden muodossa, kuin rockkeikalla. Hedwig kyllä höpisee kaikkea, mutta muiden esiintyjien rooli on lähinnä esittää bändin jäseniä. Puhereploja ei taida olla edes muilla kuin Yitzakilla. Ja tietty sitten Hedwigillä, sen show tämä kokonaan on.
Muukin porukka oli oikein soittotaitoista ja näyttivät sopivan rockhenkisiltä myös. Yitzakin roolissa on aina ollut nainen, vaikka hän on siis mies (eli drag-queen Israelista). Lisa Stadell hoiti tonttinsa erinomaisesti; ilmeitä, eleitä, kävelytyyliä ja vaatteita myöten. Lauluäänikään ei ollut pöllömpi.
Omaa esityksen seuraamista hankaloitti hieman kieli. Eli siis oma ruotsinkielenpuutteeni. Välillä Hedwig vuodattaa pitkiä monologeja, ja vaikka asian ydin tuli (ainakin useimmiten) selväksi, niin hienosäädössä ois ollut toivomisen varaa. Siksikin odotan tämän näkemistä englanniksi. Leffa on kyllä tilattu, mutta ei ole vielä näkynyt. Spotifystä olen kyllä kuunnellut useampaakin eri levytystä ahkerasti.
Tämä on aika lyhyt juttu, ilman väliaikaakin. Fiilis on kuin bändikeikalla, mikä se tietty niinkun onkin. Mua harmittaa kovasti kun istuin sellaisen 30-40 -vuotiaan naiskaksikon rinnalla, joista se mua lähin piti KOKO esityksen ajan puhelinta auki, aina parin minuutin välein sitä selaten. Voi helvatti... loin siihen murhaavia katseita sen sata kertaa, ei mitään vaikutusta. Miten kukaan viitsii tulla esitykseen ja sitten roikkua somessa koko ajan. Ja vielä aikuinen ihminen. Liput kuiteskin olivat aika kalliit. Se vähän häiritsi iltaa. Tai aika paljonkin.
Sen verran tämä vei mukanaan, että muistikirjaan olen kirjoittanut vain:
Peruukit! Puvut! Ola (ja tässä iso SYDÄN).
Kielimuuri.
Biisit hienoja.
No, siinä se ehkä pähkinänkuoressa olikin.
Hugo Hansen vastaa ohjauksesta ja Denise Holland Bethke koreografioista. Mutta erikoiskiitos pukusuunnittelija Annsofi Östbergh Nybergille ja peruukeista & maskeerauksesta Erika Nicklassonille. Vallan upeaa työtä.
Esityksiä oli vain toukokuun ajan, mutta hyvä uutinen: Hedwig on mahdollista nähdä lokakuussa vielä kolme kertaa Tukhomassa (17.-19.10.) ja Malmössä kahdesti (22.-23.10.). Osta liput täältä - et kadu! Menisin itsekin uudelleen jos vaan kalenteriin sopisi (17.10. voisi muuten sopiakin... eli hihkase jos kiinnostaisi lähteä!).
Tässä muutamia haastattelulinkkejä, tosin vain ruotsiksi, ken haluaa syventyä Göta Lejonin Hedwigiin tarkemmin. TV4 Nyhetsmorgon on mukana 3 esiintyjää, ja Kändis TV:ssä pääsemme hieman kurkistamaan kulissien taaksekin. Ja pari kritiikkiäkin/juttua: Svenska Dagbladet ja Sydsvenskan. Ja vetääpä Ola TV4:n studiossa pari biisiäkin Sugar Daddy ja Min Gamla Peruken (Wig in a Box). Juu, hienoa menoa.
Esityskuvien copyright Mattias Edwall
muut omia
*
Long story short
When I woke up from the operation
I was bleeding down there
I was bleeding from the gash between my legs
My first day as a woman
and already it’s that time of the month
But two days later
the hole closed up
The wound healed
and I was left with a one inch mound of flesh
where my penis used to be
where my vagina never was
A one inch mound of flesh with a scar running down it
like a sideways grimace
on an eyeless face
Just a little bulge
It was an angry inch
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)