Vaikkei sattuneesta syystä lasten terveydenhoito olekaan kaikkein lähimpänä sydäntäni, niin tuli silti mentyä tämmöiseenkin. Toisaalta vietin vastasyntyneenä Lastenklinikalla tovin jos toisenkin, ja siitä syystä vanhempani ovat tukeneet lastensairaala-asioita kaikki nämä vuodet. Mutta mulle ehkä suurempi syy oli kiinnostavat näyttelijät ja muusikot ketkä tilaisuudessa esiintyivät. Jos siinä samalla sitten tekee hyväntekeväisyyttä, niin ei haittakaan! Samalla sai käytyä vanhemmilla syömässä.
Mukavaa oli myös vihdoin ja viimein tavata "kollega" eli Talle, jonka Teatterikärpänen-blogi on yksi suomalaisia suosikkejani. Ja Tallekin jo ehätti kirjoittamaan tästä tukikonsertista.
Paikat olivat parven 4. rivillä, mutta ihan hyvin siitäkin näkyi ja kuuli. Tilaisuus oli loppuunmyyty, joka on aina kiva juttu rahankeruutilaisuuksissa. Esiintyjät ja muut olivat talkoilemassa, eli uhrasivat vapaan sunnuntainsa hyväntekeväisyydelle, siitä lisäpisteet.
Alussa olleet Jemina ja Selina Sillanpää taustabändeineen ei vakuuttanut, mutta onneksi sen jälkeen tuli Jukka-Pekka Palo loistavien Tuomas Kesälän (piano) ja Mari Kätkän (haitari) kanssa soittamaan. 2 lyhyttä runoa (Einari Vuorelan Vävy ja joku toinen samalta tekijältä, jota en nyt muista), 2 laulua. Kaikki tuttuja Laulujen Palo -illasta reilun vuoden takaa. Historiaosuuskin oli ihan kiinnostava (Katariina Kaitue ja Kristo Salminen kertoivat lasten terveydenhoidon historiasta Suomessa, diakuvien kera).
Samuli Laiho (jota tuli aikoinaan nähtyä paljonkin Hearthillin keikoilla, siis parikytä vuotta sitten) ei sen sijaan myöskään kolahtanut lainkaan suomenkielisillä kappaleillaan (vaikka Ufo Mustonen viulua soittamassa olikin hyvä). Sen sijaan Jukka Puotila, minkä suurimpia faneja en ole koskaan ollut, oli positiivinen yllätys presidentti-imitaatioillaan. Varsinkin Sauli Niinistö-imitointi oli loistava, ja niin Peter Capaldin oloinen :-))
Toinen mikä oli kanssa kiva esiintyjä oli Vuokko Hovatta. Molemmat laulut kitaran säestyksellä olivat hienot, ja en olisi uskonut että WH Audenin runo Funeral Blues toimisi suomeksikin, ja vielä laulettuna. Jazzin ystävä en ole, mutta Verneri Pohjolan soitto kuulosti kanssa jännältä ja kivalta.
Esko Salmiselta olisin mielelläni kuullut lisääkin, kun pelkästään Juhanin monologin Seitsemästä Veljeksestä. Mutta muuta ei maestrolta tällä kertaa nähty. Illan vauhdikkain esitys oli varmaankin Timo Tuovisen 3 Brel-biisiä! Jes! Kansallisteatterin kuorokin nähtiin lavalla, ja lopuksi vielä Ismo Kallio (ensin videolla, sitten lavalla).
Konsertin juonsi tetaterinjohtaja Mika Myllyaho, ja ketään ei varmaan haitannut kun mentiin yliajallekin parikymmentä minuuttia.
Kyllä tämä aina parinkympin väärtti oli!
tiistai 28. tammikuuta 2014
torstai 23. tammikuuta 2014
Mauno Peppone / TTT-Klubi 22.1.2014
Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Ennakkonäytöstä katsomassa, ja osa videomateriaalista oli vielä vaiheessa. Mutta hauska, viihdyttävä ja kaikin puolin mainio esitys.
Mauno Peppone - Elämä, Kuolema ja Comeback on sekoitus ravintolateatteria, keikkaa ja videotaidetta. TTT:n hittiesityksistä Vuonna 85 ja Kuuma Kesä 85 tuttu Lokomon duunari Mauno on palannut! Tosi kiva juttu, sillä tätä esitystä katsoo samanlainen pöljä hymy naamalla kun aiempiakin Maunon seikkailuita. Riku Suokas ja Heikki Syrjä tämänkin ovat kasaan kyhänneet eli siis sekä käsikirjoittaneet että ohjanneet).
Mauno oli yksi parhaita hahmoja kummassakin musikaalissa, joten ihan oikeus ja kohtuus että juuri hän kokee uudelleentulemisen. Kyllä tästä saa irti varmaan muutkin katsojat, mutta himppasen auttaa jos on sattunut näkemään Maunon aikaisempia seikkailuita noissa kahdessa em. produktiossa.
Tässä lähdetään liikkellee ihan alusta eli käydään läpi Maunon musiikkihistoria läpikotaisin. Kaikki (tosi nolotkin) musiikkityylivaiheet. Mun suosikkeja on tietenkin kasarihevi-Mauno. Taustalla soittaa mainio Alabama House Band, ja hyvin soittaakin. Toisessa näytöksessä on hieman tyhjäkäyntiä hetkittäin, mutta ei se mitenkään kauheasti menoa jarruta.
Jari Ahola on tosi lahjakas näyttelijä ja osaa laulaakin kelvollisesti. Mies onnistuu vangitsemaan tosi hyvin Maunon ikuisen poikamaisuuden ja myöhemmin sen rock-tähden elkeetkin...
Videoilla pyörivät haastattelut Maunon tuttavista ja kollegoista ovan älyhyviä ja hauskaa että niin moni pirkanmaalaismuusikko on lähtenyt mukaan tähän. Montakohan ottoa on mahdettu vaatia että pokka on pitänyt tyypeillä?
Ennakossa oli iso liuta niin TTT:n näyttelijöitä kun niitä pirkanmaalaismuusikoitakin :-) Ja kauhean kiva oli nähdä pitkästä aikaa Kallion Kyöstiä, joka vastasi valosuunnittelusta (ja oli juurikin saanut vakipestin valomestarina).
Pieni mainosvideo viime syksyltä :-)
Maaliskuulle on varattu liput seuraavaan näytökseen, mutta saatanpa poiketa helmikuussakin...
Voin kyllä kuvitella tämän parhaiten sopivan perjantai- ja lauantai-iltojen esitykseksi... Baarit tosin suljetaan esityksen ajaksi, mutta sitä ennen ja väliajalla saa juomaa ostaa. Ravintolateatteri sopii erinomaisesti miljööksi.
Alemman kuvan otin ihan itse ja ylemmän copyright TTT
Mauno Peppone - Elämä, Kuolema ja Comeback on sekoitus ravintolateatteria, keikkaa ja videotaidetta. TTT:n hittiesityksistä Vuonna 85 ja Kuuma Kesä 85 tuttu Lokomon duunari Mauno on palannut! Tosi kiva juttu, sillä tätä esitystä katsoo samanlainen pöljä hymy naamalla kun aiempiakin Maunon seikkailuita. Riku Suokas ja Heikki Syrjä tämänkin ovat kasaan kyhänneet eli siis sekä käsikirjoittaneet että ohjanneet).
Mauno oli yksi parhaita hahmoja kummassakin musikaalissa, joten ihan oikeus ja kohtuus että juuri hän kokee uudelleentulemisen. Kyllä tästä saa irti varmaan muutkin katsojat, mutta himppasen auttaa jos on sattunut näkemään Maunon aikaisempia seikkailuita noissa kahdessa em. produktiossa.
Tässä lähdetään liikkellee ihan alusta eli käydään läpi Maunon musiikkihistoria läpikotaisin. Kaikki (tosi nolotkin) musiikkityylivaiheet. Mun suosikkeja on tietenkin kasarihevi-Mauno. Taustalla soittaa mainio Alabama House Band, ja hyvin soittaakin. Toisessa näytöksessä on hieman tyhjäkäyntiä hetkittäin, mutta ei se mitenkään kauheasti menoa jarruta.
Jari Ahola on tosi lahjakas näyttelijä ja osaa laulaakin kelvollisesti. Mies onnistuu vangitsemaan tosi hyvin Maunon ikuisen poikamaisuuden ja myöhemmin sen rock-tähden elkeetkin...
Videoilla pyörivät haastattelut Maunon tuttavista ja kollegoista ovan älyhyviä ja hauskaa että niin moni pirkanmaalaismuusikko on lähtenyt mukaan tähän. Montakohan ottoa on mahdettu vaatia että pokka on pitänyt tyypeillä?
Ennakossa oli iso liuta niin TTT:n näyttelijöitä kun niitä pirkanmaalaismuusikoitakin :-) Ja kauhean kiva oli nähdä pitkästä aikaa Kallion Kyöstiä, joka vastasi valosuunnittelusta (ja oli juurikin saanut vakipestin valomestarina).
Pieni mainosvideo viime syksyltä :-)
Maaliskuulle on varattu liput seuraavaan näytökseen, mutta saatanpa poiketa helmikuussakin...
Voin kyllä kuvitella tämän parhaiten sopivan perjantai- ja lauantai-iltojen esitykseksi... Baarit tosin suljetaan esityksen ajaksi, mutta sitä ennen ja väliajalla saa juomaa ostaa. Ravintolateatteri sopii erinomaisesti miljööksi.
Alemman kuvan otin ihan itse ja ylemmän copyright TTT
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Kuninkaan Puhe / Tampereen Työväen Teatteri 21.1.2014
Uskomatonta mutta totta - tämä näytelmä toimii myös Suomessa, ja suomeksi!
Paremmin suurelle yleisölle ehkä elokuvana tuttu Kuninkaan Puhe (The King's Speech) on David Seidlerin kirjottama näytelmä. Colin Firth ja Geoffrey Rush loistivat leffaversiossa, ja osittain varmaan siksi oli hieman ennakkoluuloinen asenne teatteriversiota kohtaan. Harmittaa etten mennyt viime keväänä katsomaan Helsingin kaupunginteatterin versiota, missä Carl-Christian Rundman oli Bertie ja Pertti Sveholm Logue. Piti koko kevät mennä, mutta se sitten jäi.
Tampereen Työväen Teatterilla siis tämä Pentti Kotkaniemen ohjaama versio. Oli vika ennakkonäytös joten ihan kovin täyttä ei ollut. Harvoin sitä saa parvella istua ihan keskenään!
Tarinassa siis Yorkin herttua Bertie (myöhemmin kuningas Yrjö VI) ja tämän puheopettaja australialainen Lionel Logue. Änkyttävä prinssi hakee apua puheongelmaansa, koska edustustehtävät vaativat hieman sujuvasanaisempaa kruunupäätä. Englannin historia 1900-luvun alkupuolella on vahvasti läsnä koko tarinassa, varsinkin tietenkin kuninkaallisten asiat. Kun Bertien isoveli David (kuningas Edward VIII) joutuu jättämään kruununsa Wallis Simpsonin vuoksi, niin tulevan kuninkaan puheeseen pitää todellakin saada tolkku. Ihan saumattomasti tämä terapeutin parantamiskeinot ei kuitenkaan suju. Rento aussi kun ei meinaa olla riittävän kunnioittava ja muutenkin metodit ovat kyseenalaisia. Mutta lopussa kiitos seisoo jne.
Näytelmä on niin kovin brittiläinen, historialtaan ja muutenkin, mutta ei se oikeastaan tuntunut ihmeelliseltä. Lavastus (Mikko Saastamoinen) oli kaunista ja ajan/miljöön hengen mukaista. Kohtaukset vaihtuivat hetkittäin tosi nopeaankin, ja ne oli toteutettu aika näppärästi kätevillä lavastus/valaistusratkaisuilla. Yksi mihin oikein kiinnitti huomiota oli musiikki. Paljon peribrittiläisiä ja muita tuttuja sävelmiä, Purcellista, Händelistä (Zadok the Priest!) ja Mozartista alkaen. Ja tietenkin Beethovenin seiska, sen sotapuheen taustalla (kuten leffassakin). Ei puuttunut kun Elgar!
Tommi Raitolehto oli sopivalla tavalla jäykkä ja hillitty Bertienä, mutta hieman rentoutuu Loguen seurassa kun heidän välinsä muutenkin lämpenevät. Ehkä vähän enemmän jäin kaipaamaan sitä änkytystä, nyt se tuntui hieman laimealta. Auvo Vihro on aina todella loistava näyttelijä, oli sitten komedia tai Shakespeare tai mikä hyvänsä. Nyt ehkä hieman jarrutteli menoa, mutta hetkittäin väläytteli kykyjään. Ehkä se oli ennakon syytä?
Näiden kahden miehen näytelmähän tämä on, muut ovat enempi vähempi statisteja. Mutta ihan hyvin kaikki muutkin suoriutuivat. Varsinkin Ilkka A. Jokinen Churchillinä oli ulkoiselta olemukseltaankin passeli. Suvi-Sini Peltola Elizabethinä komppasi hyvin miestään, mutta täysin ymmärrettävästi jäi tämän varjoon.
Kaiken kaikkiaan miellyttävä koemus, jonka voisin ehkä käydä katsomassa uudelleenkin jonkun ajan kuluttua. Ja se "kiroilukohtaus" oli ihan yhtä hauska suomeksikin :-)
Kuvan copyright TTT/ Jonne Renvall
Paremmin suurelle yleisölle ehkä elokuvana tuttu Kuninkaan Puhe (The King's Speech) on David Seidlerin kirjottama näytelmä. Colin Firth ja Geoffrey Rush loistivat leffaversiossa, ja osittain varmaan siksi oli hieman ennakkoluuloinen asenne teatteriversiota kohtaan. Harmittaa etten mennyt viime keväänä katsomaan Helsingin kaupunginteatterin versiota, missä Carl-Christian Rundman oli Bertie ja Pertti Sveholm Logue. Piti koko kevät mennä, mutta se sitten jäi.
Tampereen Työväen Teatterilla siis tämä Pentti Kotkaniemen ohjaama versio. Oli vika ennakkonäytös joten ihan kovin täyttä ei ollut. Harvoin sitä saa parvella istua ihan keskenään!
Tarinassa siis Yorkin herttua Bertie (myöhemmin kuningas Yrjö VI) ja tämän puheopettaja australialainen Lionel Logue. Änkyttävä prinssi hakee apua puheongelmaansa, koska edustustehtävät vaativat hieman sujuvasanaisempaa kruunupäätä. Englannin historia 1900-luvun alkupuolella on vahvasti läsnä koko tarinassa, varsinkin tietenkin kuninkaallisten asiat. Kun Bertien isoveli David (kuningas Edward VIII) joutuu jättämään kruununsa Wallis Simpsonin vuoksi, niin tulevan kuninkaan puheeseen pitää todellakin saada tolkku. Ihan saumattomasti tämä terapeutin parantamiskeinot ei kuitenkaan suju. Rento aussi kun ei meinaa olla riittävän kunnioittava ja muutenkin metodit ovat kyseenalaisia. Mutta lopussa kiitos seisoo jne.
Näytelmä on niin kovin brittiläinen, historialtaan ja muutenkin, mutta ei se oikeastaan tuntunut ihmeelliseltä. Lavastus (Mikko Saastamoinen) oli kaunista ja ajan/miljöön hengen mukaista. Kohtaukset vaihtuivat hetkittäin tosi nopeaankin, ja ne oli toteutettu aika näppärästi kätevillä lavastus/valaistusratkaisuilla. Yksi mihin oikein kiinnitti huomiota oli musiikki. Paljon peribrittiläisiä ja muita tuttuja sävelmiä, Purcellista, Händelistä (Zadok the Priest!) ja Mozartista alkaen. Ja tietenkin Beethovenin seiska, sen sotapuheen taustalla (kuten leffassakin). Ei puuttunut kun Elgar!
Tommi Raitolehto oli sopivalla tavalla jäykkä ja hillitty Bertienä, mutta hieman rentoutuu Loguen seurassa kun heidän välinsä muutenkin lämpenevät. Ehkä vähän enemmän jäin kaipaamaan sitä änkytystä, nyt se tuntui hieman laimealta. Auvo Vihro on aina todella loistava näyttelijä, oli sitten komedia tai Shakespeare tai mikä hyvänsä. Nyt ehkä hieman jarrutteli menoa, mutta hetkittäin väläytteli kykyjään. Ehkä se oli ennakon syytä?
Näiden kahden miehen näytelmähän tämä on, muut ovat enempi vähempi statisteja. Mutta ihan hyvin kaikki muutkin suoriutuivat. Varsinkin Ilkka A. Jokinen Churchillinä oli ulkoiselta olemukseltaankin passeli. Suvi-Sini Peltola Elizabethinä komppasi hyvin miestään, mutta täysin ymmärrettävästi jäi tämän varjoon.
Kaiken kaikkiaan miellyttävä koemus, jonka voisin ehkä käydä katsomassa uudelleenkin jonkun ajan kuluttua. Ja se "kiroilukohtaus" oli ihan yhtä hauska suomeksikin :-)
Kuvan copyright TTT/ Jonne Renvall
tiistai 21. tammikuuta 2014
Kummapulju eli ÅST ja lipunhankinnan mysteeri
"Ota riski, mene suomenruotsalaiseen teatteriin."
"Ota riski, yritä hankkia lippuja suomenruotsalaiseen teatteriin"
Näissä Lauran ja Sepon tviiteissä kiteytyy ehkä olennaisin viime viikkojen surullisenhauskasta lippujensaantirumbasta.
No. Tarinahan alkoi siitä kun Globe Theatre ilmoitti joskus syksyllä, että Hamlet lähtee kiertueelle maailman ympäri, vieraillen jokaisessa maassa kahden vuoden aikana. Jossain vaiheessa loppuvuonna Globen omilla sivuilla oli tieto että esitysaika on Suomessa toukokuussa 2014. Ankarien selvittelyjen jälkeen paikkakin saatiin paikannettua eli Åbo Svenska Teater Turussa. Ja ajankohtakin selkiytyi eli 10.5., (mutta tämä tarkennus tapahtui hieman myöhemmin).
ÅST:n omilla sivuilla ei asiasta mainittu sanallakaan. Joskus pari viikkoa ennen joulua soitin teatterille ja kysyin millon liput tulevat myyntiin. Meitä olisi isohko porukka innokkaita ihmisiä tulossa. Sanoivat että "joskus tammikuun puolivälissä". Kun palasin joulunvietosta Englannista, niin kävikin ilmi että liput näkyivät jo Lippupalvelun sivuilla, mutta eivät olleet myynnissä vielä. Samantien soitin ÅST:lle että mitä ihmettä! Liput olivat jo myynnissä, ja myyneetkin aika hyvin.
Varasin 10 lippua, mutta lähempää kun 8. riviltä ei saanut. Murmutin asiasta, eli ensinnäkin siitä että tammikuun ekat päivät ei ole "tammikuun puoliväli" ja toisekseen puutteellisesta tiedotuksesta. Itse asiassa ÅST:n omilla kotisivuilla ei vieläkään mainita esityksestä mitään muuta kuin että se on loppuunmyyty! Eli tapahtumakalenterissa tms ei puhuta koko Hamletin vierailusta sanaakaan! Myyjä ei todellakaan nähnyt mikä tässä oli ongelmana - "sinähän sait paikat". Joo, sain. Mutta tämä on esitys minkä takia siirsin omaa toukokuun Lontoon-matkaa. Ja johon halusin parhaat paikat. "Mutta nämä on ihan teatterin parhaat paikat". Olisin silti halunnut riville 5 tai 6.
Kaverini Tuula soitti sinne sitten samana päivänä hieman myöhemmin, ja sai lippuja useamman kappaleen riviltä 7. Niiden paikkojen hyvyydestä myyjä kommentoi että "ihan ok paikat on"!
Kaiken lisäksi olemme arvuutelleet onkohan esityksestä iltapäiväesitystä lainkaan. Kenellekkään teatteriin soittaneille ihmisille ei ole lippukassan väki puhua pukahtanut moisesta, mutta siellä Lippupalvelun sivuilla oli ollut toinenkin näytös kummittelemassa. Lauralle oli tullut lehdistötiedote, että iltapäivänäytös on joku PR/yhteistyökumppani/kutsuvieras/ei-suurelle-yleisölle tarkoitettu esitys. Mene ja tiedä, mutta Tuulalle oli sanottu, että tämän esityksen liput tulevat ehkä myöhemmin myyntiin. Joka tietysti kirvoitti mm. seuraavia viestejä Twitterissä:
"Ai että on iltapäivänäytös tai sitten ei? Schrödingerin Hamlet?" (Eeva)
"Just niin, sinne sopii mennä katsomaan paikan päälle - ehkä siellä on näytös, ehkä ei!" (Tuula)
"Sinänsä Hamletin eksistentiaalinen ahdistus on sitä luokkaa, että Hamlet on epävarmempi kuin se kissa." (Tuula)
"Ollako näytös vai eikö olla? Kas siinä kysymys!" (Tuula)
Aivan uskomattoman huonoa asiakaspalvelua! Ensinnäkin mainonnan ja markkinoinnin puute. Ok, tapahtuma myi loppuun ilman sitäkin, mutta olisi aika asiallista tiedottaa ainakin omilla kotisivuillaan tulevasta vierailuesityksestä! Sitten lipputoimiston välinpitämätön asenne. Turun Sanomissa oli 10.1. julkaistu iso juttu aiheesta, ja jos oltaisiin odoteltu sitä "kuun puoliväliä" milloin lippujen *PITI* tulla myyntiin, niin varmaan oltaisiin jääty ilman.
Jos jotain positiivista tästä tai teatterista pitää sanoa, niin vastasivat viime viikolla laittamaani sähköpostiin nopeasti, ja sain 4 päivää jatkoaikaa varauksen lunastamiselle. Toinen hauska asia on meidän #dägä-porukan ratkiriemukkaat viestit aiheesta Twitterissä.
Summa summarum, Eeva tiivisti asian hyvin... eli ÅST tunnetaan nyt myös nimellä Kummapulju. Ainakin tässä porukassa.
"Ota riski, yritä hankkia lippuja suomenruotsalaiseen teatteriin"
Näissä Lauran ja Sepon tviiteissä kiteytyy ehkä olennaisin viime viikkojen surullisenhauskasta lippujensaantirumbasta.
No. Tarinahan alkoi siitä kun Globe Theatre ilmoitti joskus syksyllä, että Hamlet lähtee kiertueelle maailman ympäri, vieraillen jokaisessa maassa kahden vuoden aikana. Jossain vaiheessa loppuvuonna Globen omilla sivuilla oli tieto että esitysaika on Suomessa toukokuussa 2014. Ankarien selvittelyjen jälkeen paikkakin saatiin paikannettua eli Åbo Svenska Teater Turussa. Ja ajankohtakin selkiytyi eli 10.5., (mutta tämä tarkennus tapahtui hieman myöhemmin).
ÅST:n omilla sivuilla ei asiasta mainittu sanallakaan. Joskus pari viikkoa ennen joulua soitin teatterille ja kysyin millon liput tulevat myyntiin. Meitä olisi isohko porukka innokkaita ihmisiä tulossa. Sanoivat että "joskus tammikuun puolivälissä". Kun palasin joulunvietosta Englannista, niin kävikin ilmi että liput näkyivät jo Lippupalvelun sivuilla, mutta eivät olleet myynnissä vielä. Samantien soitin ÅST:lle että mitä ihmettä! Liput olivat jo myynnissä, ja myyneetkin aika hyvin.
Varasin 10 lippua, mutta lähempää kun 8. riviltä ei saanut. Murmutin asiasta, eli ensinnäkin siitä että tammikuun ekat päivät ei ole "tammikuun puoliväli" ja toisekseen puutteellisesta tiedotuksesta. Itse asiassa ÅST:n omilla kotisivuilla ei vieläkään mainita esityksestä mitään muuta kuin että se on loppuunmyyty! Eli tapahtumakalenterissa tms ei puhuta koko Hamletin vierailusta sanaakaan! Myyjä ei todellakaan nähnyt mikä tässä oli ongelmana - "sinähän sait paikat". Joo, sain. Mutta tämä on esitys minkä takia siirsin omaa toukokuun Lontoon-matkaa. Ja johon halusin parhaat paikat. "Mutta nämä on ihan teatterin parhaat paikat". Olisin silti halunnut riville 5 tai 6.
Kaverini Tuula soitti sinne sitten samana päivänä hieman myöhemmin, ja sai lippuja useamman kappaleen riviltä 7. Niiden paikkojen hyvyydestä myyjä kommentoi että "ihan ok paikat on"!
Kaiken lisäksi olemme arvuutelleet onkohan esityksestä iltapäiväesitystä lainkaan. Kenellekkään teatteriin soittaneille ihmisille ei ole lippukassan väki puhua pukahtanut moisesta, mutta siellä Lippupalvelun sivuilla oli ollut toinenkin näytös kummittelemassa. Lauralle oli tullut lehdistötiedote, että iltapäivänäytös on joku PR/yhteistyökumppani/kutsuvieras/ei-suurelle-yleisölle tarkoitettu esitys. Mene ja tiedä, mutta Tuulalle oli sanottu, että tämän esityksen liput tulevat ehkä myöhemmin myyntiin. Joka tietysti kirvoitti mm. seuraavia viestejä Twitterissä:
"Ai että on iltapäivänäytös tai sitten ei? Schrödingerin Hamlet?" (Eeva)
"Just niin, sinne sopii mennä katsomaan paikan päälle - ehkä siellä on näytös, ehkä ei!" (Tuula)
"Sinänsä Hamletin eksistentiaalinen ahdistus on sitä luokkaa, että Hamlet on epävarmempi kuin se kissa." (Tuula)
"Ollako näytös vai eikö olla? Kas siinä kysymys!" (Tuula)
Aivan uskomattoman huonoa asiakaspalvelua! Ensinnäkin mainonnan ja markkinoinnin puute. Ok, tapahtuma myi loppuun ilman sitäkin, mutta olisi aika asiallista tiedottaa ainakin omilla kotisivuillaan tulevasta vierailuesityksestä! Sitten lipputoimiston välinpitämätön asenne. Turun Sanomissa oli 10.1. julkaistu iso juttu aiheesta, ja jos oltaisiin odoteltu sitä "kuun puoliväliä" milloin lippujen *PITI* tulla myyntiin, niin varmaan oltaisiin jääty ilman.
Jos jotain positiivista tästä tai teatterista pitää sanoa, niin vastasivat viime viikolla laittamaani sähköpostiin nopeasti, ja sain 4 päivää jatkoaikaa varauksen lunastamiselle. Toinen hauska asia on meidän #dägä-porukan ratkiriemukkaat viestit aiheesta Twitterissä.
Summa summarum, Eeva tiivisti asian hyvin... eli ÅST tunnetaan nyt myös nimellä Kummapulju. Ainakin tässä porukassa.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Richard II stage door 18.1.2014
Hieman hupsua, mutta koska kummallakin kerralla kun kävin katsomassa Richard II:ta (ensin Stratford-Upon-Avonissa ja sitten joulukuussa Lontoossa) niin David Tennantia ei stage doorilla näkynyt. Asiasta tuli hieman jopa pakkomiellekin, joten lauantai-illalle en varannut teatterilippuja, vaan suunnitelmissa oli mennä Barbicaniin väijymään :-)
Onnistuin melkein sössimään tämän, koska oltiin Philin kanssa syömässä ja sitten juomassa lisää viiniä tämän tykönä. Vaikka se on vain muutaman minuutin kävelymatka Barbicanin teatterilta, niin olin silti melkein liian myöhässä! Ilmeisestikin jokaisena iltana stage doorilla on riittänyt väkeä kymmenittäin, ja kiireinen Tennant kerkeää raapustaa nimensä vain niille ketkä ovat onnistuneet saamaan paikkansa turva-aidan vierestä.
No, koska mä join mieluummin hyvää uusiseelantilaista valkkaria Philillä, niin eturivin paikka jäi saamatta. Hieman lohdutti se että taakseni kertyi kuiteskin vielä n. 6 riviä ihmisiä :-) Näissä kahdessa kuvassa näkyy muuten mun sormet ja se suklaarasia, heh heh.
Ja koska olen tarpeeksi pitkä, ulotuin tunkemaat Davidille rasiallisen Fazerin suklaakonvehteja ja samalla myös saamaan raapustuksen käsiohjelmaani... Mission accomplished! Tämän jälkeen takaisin Philille viinin pariin (yöpyminen tapahtui siis Philin vieraana upeassa Charterhousessa).
Joku mimmi käy joka ilta kuvaamassa sitä valtavaa väenpaljoutta siellä, tässä video lauantailta 19.1. Onneksi kuvaaminen loppuu juuri ennen kun Tennant tulee mun kohdalle. Mutta jotain käsitystä siitä saa millanen kaaos siellä on, ja joka ilta! Ei kateeksi käy, Tennantia siis.
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Henry V / Noel Coward Theatre 18.1.2014
Halusin nähdä tämän uudelleen, koska viimeksi joulukuussa jäi vähän sellanen olo et oliks tää nyt tässä. Piti saada varmistettua et oliko tämä hyvä vai parempi. Ja sitäpaitsi kaverini Marie halusi kanssa tulla, koska oli oman esityksensä missannut muuttopäivänsä takia. Tietenkin kaikki esitykset myivät sitten loppuun joulukuun loppupäivinä. Joten tarjouduin menemään jonottamaan aikaisin lauantaiaamuna teatterille päivälippuja. Olinkin oikeastaan Marielle yhden jonotuksen velkaa :-)
No, pääsin paikalle joskus 8 jälkeen aamulla, kun päivälippujen myynti alkoi klo 10.30. Jonossa oli parikymmentä ihmistä mun edellä. Mutta koska halusin matineaan ja seisomakatsomoon, niin uskoin liput saavani. Niillä oli kumpaankin näytökseen tarjolla olikohan se 10 istumapaikkaa ja 15 seisomapaikkaa tms. ja jokainen sai ostaa 2 lippua maksimissaan.
Jonotus meni suht nopsaan, vaikkei istumaan päässytkään. Luin kirjaa ja sitten juttelin mun takana olevan naisen kanssa pitkään. Tämä oli tullut suoraan lentokentältä, amerikkalainen nainen. Vaihdoimme yhteystietojakin, mutta ainakaan vielä Renee ei ole vastannut mun pari päivää sitten lähetettyyn mailiin.
Sain kuin sainkin lipun, ja ostinkin sitten vaan itselleni, koska Marie ei sitten päässytkään.Yksi kaveri oli pari päivää aiemmin käynyt katsomassa juurikin noilla seisomapaikoilla ja sanoi että ovat oikein hyvät permannolla (oli myös parvelle).
Esitys alkoi 2.30 ja (seisoma)paikka oli tosi hyvä. Siinä suunnilleen 8. rivin kohdalla. Katsomossa oli muutama tyhjä paikka, mutta lippukassalta oli annettu lappu että niihin EI saa mennä, jos myöhästyneet päästetään sisään jossain sopivassa välissä. Kysyin kuiteskin ovivahdilta että saako siihen mennä väliajalla, jos ei kukaan ole siihen mennessä tullut. Heppu oli oikein ystävällinen, tuli oikein sanomaan kun väliaika alkoi että mee nyt tohon. Niinpä toisen näytöksen istuin jossain 6. rivillä yli 70 punnan arvoisella paikalla. Se mun seisomalippu maksoi siis kympin.
Tällä kertaa esitys oli parempi kun viimeksi. Oli aikaa katsella sellaisia juttuja mitä en viimeksi huomannut, tai muuten vaan ihailla suorituksia. Mutta edelleen: Jude Law'n ääni oli vaisu. Tämä mua mietityttää edelleen että miksi. Mutta ehkä sen ääni sitten on vaisumpi. Leffoissa sitä ei niin huomaa, mutta teatterin lavalla kun pitäisi äänen kuulua ja kantaa asia on eri. Mutta erinomainen se oli silti. Nyt jostain syystä tuli tippakin linssiin (no tietenkin niiden patrioottisten taistelupreppauspuheiden aikana, mutta myös kosintakohtauksessakin taisin hieman liikuttua).
Fluellen (Matt Ryan) oli nyt jotenkin hyvässä vedossa, samoin Bardolph (Jason Baughan) ja Pistol (Ron Cook). Ben Lloyd-Hughes vetää kaksoisroolin eli ensin petturillinen Scroop ja tämän poistuttua kuvioista niin pöyhkeä Dauphin. Molemmissa on oikein hyvä, vaikka toki Scroopin rooli on aika pieni.Jessie Buckley oli nytkin herttainen.
Koska kyseessä oli matinea niin herra Tähti ei tullut sainaamaan mitään stage doorille. Sen sijaan muita tuli, joten sain käsiohjelmaani paljon lisää nimiä. Hitsi vaan kun osa meni suhrimaan Jude Law'n kuvaan...
Muilla ei ollut muutenkaan mikään kiire, joten oli aikaa jutella ja ottaa kuvia jne. Muutamakin noista yllä olevista hepuista halusi tietää oliko oleellisia eroja ekan näkemäni esityksen ja tämän välillä. Ben Lloyd-Hughesin kanssa juteltiin myös loistavasta The Hour TV-sarjasta, ja harmittelimme molemmat ettei sitä jatkettu kolmoskaudelle.
Juttelin myös muiden jonottajien kanssa ja aika kului kuin siivillä. Jotenkin aikuisempia ihmisiä verrattuna noihin muihin stage dooreihin tällä hetkellä Lontoossa (Hiddleston/Tennant/Mojon porukka) eli ei semmosta teinihysteriaa lainkaan.
Kaikenkaikkiaan erinomainen iltapäivä!
No, pääsin paikalle joskus 8 jälkeen aamulla, kun päivälippujen myynti alkoi klo 10.30. Jonossa oli parikymmentä ihmistä mun edellä. Mutta koska halusin matineaan ja seisomakatsomoon, niin uskoin liput saavani. Niillä oli kumpaankin näytökseen tarjolla olikohan se 10 istumapaikkaa ja 15 seisomapaikkaa tms. ja jokainen sai ostaa 2 lippua maksimissaan.
Matt Ryan (Fluellen)
Jonotus meni suht nopsaan, vaikkei istumaan päässytkään. Luin kirjaa ja sitten juttelin mun takana olevan naisen kanssa pitkään. Tämä oli tullut suoraan lentokentältä, amerikkalainen nainen. Vaihdoimme yhteystietojakin, mutta ainakaan vielä Renee ei ole vastannut mun pari päivää sitten lähetettyyn mailiin.
Sain kuin sainkin lipun, ja ostinkin sitten vaan itselleni, koska Marie ei sitten päässytkään.Yksi kaveri oli pari päivää aiemmin käynyt katsomassa juurikin noilla seisomapaikoilla ja sanoi että ovat oikein hyvät permannolla (oli myös parvelle).
Edward Harrison (Westmoreland, Henry V us)
Esitys alkoi 2.30 ja (seisoma)paikka oli tosi hyvä. Siinä suunnilleen 8. rivin kohdalla. Katsomossa oli muutama tyhjä paikka, mutta lippukassalta oli annettu lappu että niihin EI saa mennä, jos myöhästyneet päästetään sisään jossain sopivassa välissä. Kysyin kuiteskin ovivahdilta että saako siihen mennä väliajalla, jos ei kukaan ole siihen mennessä tullut. Heppu oli oikein ystävällinen, tuli oikein sanomaan kun väliaika alkoi että mee nyt tohon. Niinpä toisen näytöksen istuin jossain 6. rivillä yli 70 punnan arvoisella paikalla. Se mun seisomalippu maksoi siis kympin.
Norman Bowman (Nym/Williams)
Tällä kertaa esitys oli parempi kun viimeksi. Oli aikaa katsella sellaisia juttuja mitä en viimeksi huomannut, tai muuten vaan ihailla suorituksia. Mutta edelleen: Jude Law'n ääni oli vaisu. Tämä mua mietityttää edelleen että miksi. Mutta ehkä sen ääni sitten on vaisumpi. Leffoissa sitä ei niin huomaa, mutta teatterin lavalla kun pitäisi äänen kuulua ja kantaa asia on eri. Mutta erinomainen se oli silti. Nyt jostain syystä tuli tippakin linssiin (no tietenkin niiden patrioottisten taistelupreppauspuheiden aikana, mutta myös kosintakohtauksessakin taisin hieman liikuttua).
Fluellen (Matt Ryan) oli nyt jotenkin hyvässä vedossa, samoin Bardolph (Jason Baughan) ja Pistol (Ron Cook). Ben Lloyd-Hughes vetää kaksoisroolin eli ensin petturillinen Scroop ja tämän poistuttua kuvioista niin pöyhkeä Dauphin. Molemmissa on oikein hyvä, vaikka toki Scroopin rooli on aika pieni.Jessie Buckley oli nytkin herttainen.
Ben Lloyd-Hughes (Scroop/Dauphin)
Koska kyseessä oli matinea niin herra Tähti ei tullut sainaamaan mitään stage doorille. Sen sijaan muita tuli, joten sain käsiohjelmaani paljon lisää nimiä. Hitsi vaan kun osa meni suhrimaan Jude Law'n kuvaan...
Muilla ei ollut muutenkaan mikään kiire, joten oli aikaa jutella ja ottaa kuvia jne. Muutamakin noista yllä olevista hepuista halusi tietää oliko oleellisia eroja ekan näkemäni esityksen ja tämän välillä. Ben Lloyd-Hughesin kanssa juteltiin myös loistavasta The Hour TV-sarjasta, ja harmittelimme molemmat ettei sitä jatkettu kolmoskaudelle.
Juttelin myös muiden jonottajien kanssa ja aika kului kuin siivillä. Jotenkin aikuisempia ihmisiä verrattuna noihin muihin stage dooreihin tällä hetkellä Lontoossa (Hiddleston/Tennant/Mojon porukka) eli ei semmosta teinihysteriaa lainkaan.
Kaikenkaikkiaan erinomainen iltapäivä!
lauantai 18. tammikuuta 2014
King Lear / National Theatre 17.1.2014
Tämä on odottanut kirjottamistaan viikkokausia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yksi syy on se että King Lear ei ole koskaan ollut mikään mun suurimpia suosikkeja Bardin tuotannosta. Ja vaikka tämä oli hieno esitys toki niin en oikein ole tiennyt mitä olisin sanonut... Mutta koitetaan nyt, edes jotain.
NT:n King Lear on ollut tekeillä jo useamman vuoden. Se julkaistiin NT Liven tulevien esitysten listalla jo joskus vuosi sitten, mutta sitten taas peruuntui/siirtyi. Vihdoin ja viimein tammikuussa 2014 se saatiin ensi-iltaan, ja tulee keväämmällä sitten elokuvateattereihinkin NT Livessä. Liput myivät kuin kuumille kiville (tammi-maaliskuun esitykset) ja lisänäytökset loppukeväälle (toukokuun loppuun asti) möivät loppuun heti kun tulivat myöhemmin myyntiin. Eli taas kerran voi todeta 2 asiaa: kiitos NT Liven että liputta jääneetkin tämän voivat nähdä, ja toiekseen, kannattaa maksaa muutama kymppi vuodessa NT:n jäsenyydestä ja siten parantaa omia lipunsaantimahdollisuuksiaan. Onnistuin siis saamaan ennakkonäytökseen 17.1. liput. Täpärällä se oli, ja siksi paikat eivät kovin häävit olleet.
Simon Russell Beale pääroolissa on tietenkin yksi vetonaula, ja toinen taitaa olla ohjaaja Sam Mendes.
King Lear on saanut hieman ristiriitaisiakin kritiikkejä - kaikki eivät siis ihan varauksetta siitä ole pitäneet. Mutta pääsääntöisesti kyllä ihan kiittäviä. Mendesin paluu NT:n lavalle on ollut selkeästi aika iso mediatapaus, ja onko ihmekään koska tämä on edellisen vierailunsa (1998) jälkeen ohjannut niin menestysfilmejä (mm. Skyfall) sekä näytelmiäkin.
Esitys oli pitkä. Siis melkein 3,5 tuntia. Huoh. Pikkaisen liian pitkä minun mielestäni, mutta en mä tiedä mistä olisi sitten voitu lyhentääkään. Aika perinteinen tuotanto lavastuksen yms. puolesta. Puvustus oli muuten modernia, mutta toki Learin valkoinen yöpuku/kaapu oli ennallaan :-)
Vaikkakin SRB ei joidenkin kriitikkojen mielestä ole vielä tarpeeksi iäkäs esittämään Learia, ei se "nuorekkuus" mua ainakaan häirinnyt. Selviytyi ihan mallikkaasti.
Russell Beale is too young to bear the 80 years that Shakespeare gives Lear. He is also too small and round, like a redundant Father Christmas. When he delivers the famous “every inch a king” line, the distribution of his inches makes one suppress a guffaw. Kuten Charles Moore sanoo Telegraphissa 9.2.
Learin kolmena tyttärenä nähtiin Kate Fleetwood (Goneril), Anna Maxwell Martin (Regan) ja Olivia Vinall (Cordelia). Pidin kyllä kaikista, jos kohta Vinall oli ehkä parhaassa vedossa. Vanha suosikkini Adrian Scarborough on The Fool, ja ei moitittavaa siinäkään. Myös Stephen Boxer Earl of Gloucesterina ja Sam Troughton tämän äpäräpoika Edmundina ovat vakuuttavia. Ihanan roolin Gloucesterin "oma poika" Edgarina tekee Tom Brooke (joka juurikin säkenöi Sherlockin kolmoskaudella Billy Wigginsin roolissa). Sitäpaitsi on aina kiva katsella komeita miehiä alasti teatterin lavalla :-) Hieman tämän esityksen jälkeen Troughtonin ääni katosi mystisesti kesken esityksen ja understudy Paapa Essiedu astui hetkeksi puikkoihin.
En oikein osaa sanoa mitään järkevää. Ihan hieno ja vakuuttava esitys, mutta. No, ehkä se johtuu vaan omasta lievästä King Lear-allergiastani. Ei tämä vaan niin nappaa mukaansa kuin monet muut Shakespearet.
Olivier on iso teatteri ja periaatteessa joka paikasta näkee hyvin, mutta kyllä nämä paikat parven 6. rivillä ovat omaan makuun liian kaukana. Vaikka on kiikaritkin.
Guardianin Michael Billington piti kyllä, 4 tähden veroisesti:
The supreme example of Russell Beale's ability to explore the senselessness in Shakespeare's play occurs in the hovel scene. There is a wild comedy to the moment when Russell Beale's Lear, padding around in his underpants, affects to put Goneril and Regan on trial while staring at an upended tea-urn and a lavatory bowl. But suddenly the deranged Lear takes an iron bar to the Fool and batters him to death. It is truly shocking because it is so brutal, unexpected and without sense given Lear's love for the Fool.
Russell Beale is a magnetic and unorthodox Lear. But his is only one of many fine performances that overturn expectation. Stanley Townsend makes Kent an aggressive bully-boy rather than the usual pious worthy while Stephen Boxer's Gloucester has the diffidence of the middle-rank courtier. Sam Troughton's Edmund hides his villainy under a mask of scholarly respectability and Tom Brooke does all he can with the near-unplayable Edgar: why, I always wonder, does he not reveal himself to the tormented Gloucester? Kate Fleetwood's quietly venomous Goneril is also perfectly contrasted with Anna Maxwell Martin's extrovert and hysterically cruel Regan.
Myös Telegraphin Charles Spencer antaa 4 tähteä ja kehuu SRB:tä:
But there is much more to admire than decry. Russell Beale, though looking oddly like the old uncle in Only Fools and Horses, movingly captures Lear’s terrified intimations of madness. His insanity is often harrowing to watch and his final scenes, dressed in a hospital gown and gradually coming to his senses before the devastating death of Cordelia (a deeply moving Olivia Vinall) are beautifully achieved.
Parvelta kestää ulospääsy pienen ikuisuuden, ja SRB juurikin pyyhälsi tiehensä stage doorilta kun sinne asti pääsi. Mutta ilokseni oli kiva saada nimmarit niin Anna Maxwell Martinilta (josta ei saanut kyllä ottaa kuvia) ja Kate Fleetwoodilta. Illan kruunasi vielä Sam Mendesin tapaaminen! Legenda!
NT:n omilla sivuilla on kooste (ja linkkilista) kritiikeistä.
NT:n King Lear on ollut tekeillä jo useamman vuoden. Se julkaistiin NT Liven tulevien esitysten listalla jo joskus vuosi sitten, mutta sitten taas peruuntui/siirtyi. Vihdoin ja viimein tammikuussa 2014 se saatiin ensi-iltaan, ja tulee keväämmällä sitten elokuvateattereihinkin NT Livessä. Liput myivät kuin kuumille kiville (tammi-maaliskuun esitykset) ja lisänäytökset loppukeväälle (toukokuun loppuun asti) möivät loppuun heti kun tulivat myöhemmin myyntiin. Eli taas kerran voi todeta 2 asiaa: kiitos NT Liven että liputta jääneetkin tämän voivat nähdä, ja toiekseen, kannattaa maksaa muutama kymppi vuodessa NT:n jäsenyydestä ja siten parantaa omia lipunsaantimahdollisuuksiaan. Onnistuin siis saamaan ennakkonäytökseen 17.1. liput. Täpärällä se oli, ja siksi paikat eivät kovin häävit olleet.
Simon Russell Beale pääroolissa on tietenkin yksi vetonaula, ja toinen taitaa olla ohjaaja Sam Mendes.
King Lear on saanut hieman ristiriitaisiakin kritiikkejä - kaikki eivät siis ihan varauksetta siitä ole pitäneet. Mutta pääsääntöisesti kyllä ihan kiittäviä. Mendesin paluu NT:n lavalle on ollut selkeästi aika iso mediatapaus, ja onko ihmekään koska tämä on edellisen vierailunsa (1998) jälkeen ohjannut niin menestysfilmejä (mm. Skyfall) sekä näytelmiäkin.
Esitys oli pitkä. Siis melkein 3,5 tuntia. Huoh. Pikkaisen liian pitkä minun mielestäni, mutta en mä tiedä mistä olisi sitten voitu lyhentääkään. Aika perinteinen tuotanto lavastuksen yms. puolesta. Puvustus oli muuten modernia, mutta toki Learin valkoinen yöpuku/kaapu oli ennallaan :-)
Vaikkakin SRB ei joidenkin kriitikkojen mielestä ole vielä tarpeeksi iäkäs esittämään Learia, ei se "nuorekkuus" mua ainakaan häirinnyt. Selviytyi ihan mallikkaasti.
Russell Beale is too young to bear the 80 years that Shakespeare gives Lear. He is also too small and round, like a redundant Father Christmas. When he delivers the famous “every inch a king” line, the distribution of his inches makes one suppress a guffaw. Kuten Charles Moore sanoo Telegraphissa 9.2.
Kate Fleetwood ja Sam Troughton
Learin kolmena tyttärenä nähtiin Kate Fleetwood (Goneril), Anna Maxwell Martin (Regan) ja Olivia Vinall (Cordelia). Pidin kyllä kaikista, jos kohta Vinall oli ehkä parhaassa vedossa. Vanha suosikkini Adrian Scarborough on The Fool, ja ei moitittavaa siinäkään. Myös Stephen Boxer Earl of Gloucesterina ja Sam Troughton tämän äpäräpoika Edmundina ovat vakuuttavia. Ihanan roolin Gloucesterin "oma poika" Edgarina tekee Tom Brooke (joka juurikin säkenöi Sherlockin kolmoskaudella Billy Wigginsin roolissa). Sitäpaitsi on aina kiva katsella komeita miehiä alasti teatterin lavalla :-) Hieman tämän esityksen jälkeen Troughtonin ääni katosi mystisesti kesken esityksen ja understudy Paapa Essiedu astui hetkeksi puikkoihin.
En oikein osaa sanoa mitään järkevää. Ihan hieno ja vakuuttava esitys, mutta. No, ehkä se johtuu vaan omasta lievästä King Lear-allergiastani. Ei tämä vaan niin nappaa mukaansa kuin monet muut Shakespearet.
Olivier on iso teatteri ja periaatteessa joka paikasta näkee hyvin, mutta kyllä nämä paikat parven 6. rivillä ovat omaan makuun liian kaukana. Vaikka on kiikaritkin.
Guardianin Michael Billington piti kyllä, 4 tähden veroisesti:
The supreme example of Russell Beale's ability to explore the senselessness in Shakespeare's play occurs in the hovel scene. There is a wild comedy to the moment when Russell Beale's Lear, padding around in his underpants, affects to put Goneril and Regan on trial while staring at an upended tea-urn and a lavatory bowl. But suddenly the deranged Lear takes an iron bar to the Fool and batters him to death. It is truly shocking because it is so brutal, unexpected and without sense given Lear's love for the Fool.
Russell Beale is a magnetic and unorthodox Lear. But his is only one of many fine performances that overturn expectation. Stanley Townsend makes Kent an aggressive bully-boy rather than the usual pious worthy while Stephen Boxer's Gloucester has the diffidence of the middle-rank courtier. Sam Troughton's Edmund hides his villainy under a mask of scholarly respectability and Tom Brooke does all he can with the near-unplayable Edgar: why, I always wonder, does he not reveal himself to the tormented Gloucester? Kate Fleetwood's quietly venomous Goneril is also perfectly contrasted with Anna Maxwell Martin's extrovert and hysterically cruel Regan.
Stephen Boxer ja Colin Haigh
Myös Telegraphin Charles Spencer antaa 4 tähteä ja kehuu SRB:tä:
But there is much more to admire than decry. Russell Beale, though looking oddly like the old uncle in Only Fools and Horses, movingly captures Lear’s terrified intimations of madness. His insanity is often harrowing to watch and his final scenes, dressed in a hospital gown and gradually coming to his senses before the devastating death of Cordelia (a deeply moving Olivia Vinall) are beautifully achieved.
Parvelta kestää ulospääsy pienen ikuisuuden, ja SRB juurikin pyyhälsi tiehensä stage doorilta kun sinne asti pääsi. Mutta ilokseni oli kiva saada nimmarit niin Anna Maxwell Martinilta (josta ei saanut kyllä ottaa kuvia) ja Kate Fleetwoodilta. Illan kruunasi vielä Sam Mendesin tapaaminen! Legenda!
NT:n omilla sivuilla on kooste (ja linkkilista) kritiikeistä.
Kenen kynä? kysyy mestariohjaaja Sam Mendes
Virallisten kuvien copyright NT / Mark Douet
loput ihan omia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)