Muista menoista ja omasta säätämisestäni johtuen ehdin nippa nappa Oopperatalon Alminsaliin ennenkuin ovet suljettiin. Omalle paikalleni pääsin sitten vasta väliajan jälkeen. Naiskvartetti soittaa erikokoisilla nokkahuiluilla vanhaa musiikkia, mm. Dowlandia. Korvani nauttivat suunnattomasti. Tanssijat Elina Häyrynen ja Jukka Tarvainen esiintyvät, liikkuen elegantin yksinkertaisen näköisesti. Tanssin rytmi ja näennäinen helppous sointuvat näennäisen yksinkertaiseen musiikkiin. Välillä kuulemme nauhalta soittajien tarinointia mm. yleisön roolista konserttitilanteissa ja omista erilaisista rooleistaan (mm. äiti, vaimo, sisko, opettaja, ystävä). Myös esiintyvän taiteilijan riittämättömyyden tunteesta.
Hanna Käyhkön suunnittelemat valot ovat isossa roolissa koko illan aikana. Välillä tanssijat sukeltavat pimeyteen ja putkahtavat esiin valoista. Isot valokiskot nousevat ylös kattoa kohti. Näyttävää.
Nokkahuiluja on hyvin monen eri kokoisia. Näistä soittimista suurimmat ovat parimetrisiä, mutta se ääni on silti samanoloinen, jykevämpi vaan. Nokkahuiluilla voi myös miekkailla, pelata golfia tai käyttää sitä kaukoputkena tai aseena. Mielikuvitus on rajana. Soittimet ovat telineissä kuin pyssyt konsanaan, ja sieltä soittajanelikko vaihtaa uusiin, loihtiakseen uusia säveliä. Ennen väliaikaa siirrytään vanhemmasta musiikista hieman modernimpaan eli Sebastian Fagerlundin viime vuotiseen teokseen Windways. Eron kyllä huomaa. Tanssijatkin ovat avanneet hiuksensa.
Väliajan jälkeen on vuorossa illan pääteos. Antti Auvinen on säveltänyt teoksen Air (Ayre) nokkahuilukvartetille, videolle ja elektroniikalle. Tämä on tilausteos Bravadelle ja nyt siis kuulemme ja näemme sen kantaesityksenä. Yhtään en tiedä mitä odottaa. Konsertin jälkeenkään en tiedä mitä koin. Videokuvaa sidotusta naisesta, läheltä ja kauempaa, roikkumassa köysissään. Nokkahuilujen sahausta. Ja kaiken yllä outo ja erikoinen äänimaisema. Miten nokkahuiluista voikaan lähteä tuollaisia ääniä! Mylvintää, huokauksia, valitusta, kirskahtelua, ujellusta ja vinkunaa. Pillastunut papukaijalauma viidakossa. Naputuksia ja koputuksia. Onko täällä aaveita? Tanssijat makaavat kasassa, kierivät ja vääntelevät. Välillä tulee mieleeni äänikuvia epäkunnossa olevasta R2 D2-droidista (Star Wars-elokuvista), välillä hinkutautiset possut. Tai surumielinen norsu pohtimassa mitä sen lajitovereille tapahtui. Ajatukset harhailevat eivätkä pysy nokkahuiluissa enää lainkaan.
Hattua nostan Bravadelle! Nämä hallitsevat kyllä soittimensa uskomattomalla tavalla. Kiitos Sunniva Fagerlund, Pauliina Fred, Hanna Haapamäki ja Hanna Kangasniemi.
Hyvin hämmentävä konsertti. Alkuosa oli "normaalia" musiikkia ja tanssia, mutta Auvisen teoksessa kaikki tuntuu lähtevän lapasesta totaalisesti. Tavallaan hirveän hienoa ja vaikuttavaa, mutta ehkä liian korkealentoista minulle. Jos ei muuta niin ainakin nyt tiedän miten monipuolinen soitin on nokkahuilu!
Kuvien copyright Pietari Purovaara.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti