Sitten ohjaaja tulee lavalle, testataan kuulokkeita (tyyliin tämän äänen kuulet nyt oikealta, tämän äänen vasemmalta) ja hän myös valaisee miksi meillä on kuulokkeet. Tulemme näkemään esityksen ohjaajan kommenttiraidalla! Koska teos on niin monimutkainen ja sekava, hän on päättänyt auttaa meitä katsojaraukkoja. Hän kertoilee näytelmästä, sen teemoista, ja miten klassikot voivat olla kovin raskaita (mutta antoisia). Hän puhuu paljon myös Tšehovin aseesta eli miksei koskaan saa näytelmän alussa esitellä asetta, ja sitten sitä ei käytetä myöhemmin näytelmässä.
Seuraamme samalla näytelmää missä rikas maanomistajatar Anna Petrovna ruokailee ja porukkaa tulee ja menee lavalla. Puvustus ja lavastus ovat ehtaa Tšehov-kuvastoa. Välillä repliikoista ei meinaa saada selvää, koska ohjaaja kommentoi liiankin kärkkäästi kuulokkeissa. Esimerkiksi syömistä. Miten nämä rikkaat syövät jatkuvasti, mutta ovat silti nälkäisiä (metafora).
Tarina etenee lavalla, ja ohjaaja luureissamme turhautuu enemmän ja enemmän. Hän puuttuu venäjänkielisten nimien ääntämiseen, haukkuu näyttelijöitä noin muutenkin ja puhuu heidän päälleen. Siellä muka jo unohdellaan repliikkejäkin. Haukkuu jo omaa ohjaustyötäänkin. Lopulta hän unohtaa jo koko näytelmän kommentoinnin ja alkaa tilittämään oman elämänsä ongelmia ja millaisia taiteellisia haaveita hänellä oli. Näytelmän pyörii edelleen siellä taustalla, mutta kuulokkeista kuuluu enää vain ohjaajan katkeraa sanatulvaa.
Kunnes PAM. Ohjaaja on ampunut itsensä. Täysin yllättäen katosta tulee valtaisa purkupallo kettingin päässä, ja rusakoi lavasteet. Siinä menee Anna Petrovnan kartanon seinät. Alamme kuulemaan liikenteen ääniä, ja nykyaika tursuaa pikkuhiljaa tajuntaamme. Yksi mies katsomosta nousee ja menee lavalle. Näyttelijät poistavat mikrofonit, istuvat pöydän ääreen ottamaan snapsia. Teknomusa soi. Murskauspallo sytytetään tuleen ja yleinen hulabaloo saa lavalla vallan. Katsoja äimistelee mitä tässä nyt tapahtuu. Minne joutui 1700-luvun maalaisidylli Venäjällä? Platonoville annetaan punaviinitippa suoneen, muut tilaavat kiinalaista noutoruokaa ja vaihtavat siviilivaatteet ylleen.
On tässä lokkikin ja tottakai venäläistä rulettia. Ja kun lopussa Nick Cave laulaa People are no good, niin mikä voisi olla tšehovilaisempaa? Elämä jatkuu, ja Tšehov jatkoi samojen teemojen kehittelyä myöhemmissä näytelmissään. Platonov toteaa ettei hän ole ollut oma itsensä viime aikoina. Loppuvatko äänet päässämme koskaan?
Erittäin outo, mutta myös erittäin kiinnostava esitys. Ehkei Tšehovin ensimmäinen todellakaan ollut mikään mestariteos, mutta paljon siellä oli teemoja ja ajatuksia mitä mies hyödynsi myöhemmin näytelmissään. Dead Centren tulkinta avaa uusia ovia ja näkökulmia. Sekä myös uusia tapoja tehdä teatteria. Ohjaajat Ben Kidd ja Bush Moukarzel ovat löytäneet Tšehov-ytimen ja muokanneet siitä ihan oman versionsa.
Katsojat poistuvat hämmentyneinä. Mitä ihmettä tässä oikein tuli nähtyä reilussa tunnissa.
Kuvien copyright Dead Centre.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti