Kuudesta afro-suomalaisesta (kai tämä on sitten korrekti termi, koska Teatterikesän sivuilla sitä käytetään) ja muutamista "kantasuomalaisista" (mitä sekin sana sitten pitää sisällään) koottu ryhmä tanssii savun ja vihreiden valojen keskellä. Kävelevät ympäriinsä telttakylässä, mumisten, laulaen, äännellen, aavemaisen ujeltavan musiikin tahdissa.
Esityskielinä ovat suomi, englanti, twi ja lingala. Kaikkea ei siis suurin osa katsojista ymmärrä, eikä ehkä ole tarkoituskaan. Teos yhdistelee Pocahontas-tarinaa liikkeen ja tanssin keinoin, ja vetää siitä yhtymäkohtia nykymaailman tilaankin. Välillä tuntui että ollaan asian ytimessä, nyt minäkin näen valon ja ymmärrän mitä tässä halutaan sanoa. Ja sitten taas en. Kuka saa esittää ja ketä, kulttuuriset representaatiot mietinnässä. Noble Savagessa Pocahontaksen roolia voi esittää yhtä lailla mies kuin nainenkin. Ylipäätään koko noble savage/jalo villi käsite (suosittu 1600-1800-luvuilla) ja miten se kytkeytyy nykypäivään. Rodullistaminen, toiseuttaminen, rasismi, marginaalisuus, ulkopuolisuus, vieraannuttaminen, kotouttaminen, ihmiskauppa, stereotypiat, vihapuhe, emansipaatio, postkoloanilismi... Vaikeita termejä omaksua monelle, edelleenkin. Siksi niistä pitää puhua ja siksi niitä pitää käsitellä taiteen keinoin. Ehkä monen katsojan silmät avautuvat: näinkö tänne tulevat ihmiset kokevat?
Mustaa ja valkoista tuodaan teoksessa esille monellakin tavalla. Ja vastakohtia ylipäätään. Mutta kun asiat eivät ole niin yksinkertaisia, vain mustia tai valkoisia. Mulle tuli joistain kohdista mieleen Ira Aldridge, joka teki (ihonväristään huolimatta) vaikuttavan teatteriuran Lontoon ja Euroopan lavoilla 1800-luvun alkupuolella, varsinkin Shakespeare-tulkkina. Kalpeanaamoja tulvahtaa lava täyteen. On siellä astronautti ja John Smith ja ties vaikka ketä.
Onko se avoimuutta, jos kaverina on kaikenlaisia vähemmistöjä? Onko käänteistä rasismia olemassa? Valkoisen miehen taakka ja syyllisyys... "Rajat kiinni" möykkää esityksessä änkyräsuomalainen. Kuka meistä on etuoikeutettu? Olisiko jo aika myöntää että valkoinen heteromies on tässä yhteiskunnassa normi, ja se etuoikeutettu. Ehkä pitäisi antaa tilaa myös vähemmistöjen äänelle ja kuunnella ihan oikeasti mitä muut haluavat sanoa.
Musiikki on moninaista: musikaalibiisiä, barokkia, diskoa, hiphoppia, räppiä, kasarihittejä (Mr Misterin Broken Wings!), osa tulee nauhalta, osa lauletaan ja soitetaan lavalla.
Tämä oli kyllä hieman liian pitkä esitys, varsinkin ilman väliaikaa vedettynä. Ja kun sitä asiaakin oli enemmän kuin yhteen esitykseen olisi mahtunut. Kaikkea mahdollista esitystaidetta on mukana: tanssia, laulua, mimiikkaa, livemusaa, näytelmäharjoituksia. Runsaudensarvi. Ymmärrän kuitenkin hyvin miksi tämä sai TINFO-palkinnon tänä vuonna.
Tämä muuten sitten kuvattiin ja esitetään joskus myöhemmin Teemalla. Esityspaikka oli Ylen Mediapolis Tohlopissa, ehkäpä juuri kuvaamisen takia.
Kuvien copyright Sanna Käsmä.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti