Godota Odottaessa / Kansallisteatteri 3.2.2012

Perjantaina 3.2. oli vuorossa Kansallisteatteri ja Samuel Beckettin klassikkonäytelmä Godota Odottaessa. Huikean hienot näyttelijäsuoritukset koko sakilta: Eero Aho, Esko Salminen, Hannu-Pekka Björkman ja Janne Reinikainen. Varsinkin 2 ensinmainittua ovat kyllä Suomen huippua, taas tässäkin (ja ko. herrat ovat myös oheisessa kuvassa). Ohjauksesta ja suomennoksesta vastasi Arto Af Hällström.

Nukkavierut miehet Estragon ja Vladimir tapaavat illansuussa lohduttoman maantien varressa. He odottavat salaperäistä herra Godot’ta, epävarmoina kohtaamispaikasta ja -ajasta ‒ epävarmoina lähestulkoon kaikesta. He ovat alituiseen lähdössä, kuitenkaan lähtemättä, jatkuvasti äärimmäisten ratkaisujen partaalla, niihin kuitenkaan päätymättä.


Godota odottaessa on hilpeä näytelmä epätoivosta. Näytelmässä ei näytä tapahtuvan mitään, mutta tapahtuu koko ajan valtavasti. Se on täynnä tunteita sortumatta sentimentaalisuuteen. Se on absurdiksi kutsuttu, mutta häikäisevän sisäisen logiikan valaisema. Sen selittämättömyys on loputtomien selitysten lähde.

Godota odottaessa on Samuel Beckettin (1906‒1989) tunnetuin teos ja samalla yksi tunnetuimmista 1900-luvulla kirjoitetuista näytelmistä. Toisen maailmansodan jättämää henkistä tyhjiötä ja kaikkien auktoriteettien romahtamisen jälkeistä nollatilaa heijasteleva näytelmä on ajaton mestariteos ihmisen osasta järkensä menettäneessä maailmassa.

Kuvan copyright Kansallisteatteri ja Stefan Bremer.

Othello lyhennettynä

Gatiss & Crook & The Recruiting Officer (The Independent 28.1.2012)

keskustelevat uudestä näytelmästään The Recruiting Officer tässä hauskassa haastattelussa. Ja paljon muustakin, mm. metsänhoidosta! Koko 28.1.2012 The Independent-lehden haastattelu täällä.

As a child, though, he [Mackenzie Crook] was more interested in collecting live specimens than toys. His boyish love of nature remains, and a few years ago he bought himself five acres of Essex woodland as a conservation area.

"I manage it, and coppice it, and try to make it as attractive as I can to native wildlife," he explains. "When I bought it, it was very dense and nothing had been done to it in nearly a century. So I opened up some areas to let light down to the floor, which encourages different types of flora, which in turn encourages invertebrates and then birdlife. It's gradually becoming more diverse. Hopefully I'll be able to pass it on to my children. I read somewhere that Mick Hucknall has a forest called the Forest of Hucknall. Maybe I should call mine the Forest of Crook!"

Or "Crookswood", suggests Gatiss, nodding along in sympathy. "It's important to please your inner eight-year-old. The things that used to make you happy tend to be the things that still make you happy. I've got massively back into collecting fossils like I did when I was a child. And I just bought my brother-in-law a telescope for Christmas, of the size and strength that I always wanted and never had. We went out into the back garden and looked up at Jupiter; it was profoundly moving, because all I ever wanted as a boy was to see Jupiter and its four main Galilean moons. They're like little diamonds."

Frankenstein / NT Live

Eilisen paras uutinen oli se että National Theatren viime kevään huippumenestynyt Frankenstein palaa - elokuviin!! Eli NT Liven uusintanäytöksessä ensi kesänä johonkin aikaan näytetään taas tämä hieno tuotanto. En tiedä missä kaikkialla, laitoin Finnkinolle eilen viestiä että tuleeko se myös Suomeen, mutta katsotaan. Piti mennä se katsomaan sinne NT:n arkistoihin tietokoneen ruudulta, mutta nyt onkin mahdollisuus nähdä valkokankaalla!! Jippii!! Siitä on tekeillä myös dokumentti.

NT:n Frankenstein sivu

24.1. jaettiin Lontoossa muuten myös Critics Circle Theatre Awards palkinnot, ja Benedict Cumberbatch palkittiin Frankensteinin roolistaan parhaana näyttelijänä. Siis sen lisäksi että sai marraskuussa ko. roolista myös Evening Standard Theatre Awards-palkinnon parhaana näyttelijänä (yhdessä Jonny Lee Millerin kanssa).

Eli uusintaesityksen päivämääriä odotellessa! Toivottavasti saadaan vielä molemmat versiot. Kun herrat vaihtoivat roolejaan vuoroiltoina. Yläkuvassa BC hirviönä ja alakuvassa tohtorina.

Josie Rourken haastattelu (Evening Standard 24.1.2012)

Her opening production is George Farquhar's The Recruiting Officer. "The Donmar has never done a Restoration comedy in its entire history," says Rourke. "It's a very funny, humane, very sexy play with a very pragmatic and dark heart." She thinks it'll be interesting to see how the asides and bawdry of the piece work in the theatre's intimate space.

Rourke's creative choices are arguably influenced as much by her age as her gender. She studied The Physicists at school, and both Holman's play and The Recruiting Officer were pieces she saw when her theatrical tastes were first forming. The Recruiting Officer introduces a new generation of stars to the Donmar, which previously lured Jude Law and Rachel Weisz back to the boards. The new influx are Rourke's peers: Mark Gatiss, Mackenzie Crook, Rachael Stirling, Nancy Carroll and Tobias Menzies. In rehearsals she had to stop herself being "a mad fan" of Gatiss, as a devotee of BBC1's Sherlock, which he co-created and co-starred in as Mycroft Holmes: "So I had to squeak a bit, then park that and direct him."

Actually, I can't imagine Rourke being star-struck. She's directed at our finest theatres, including the Royal Court and the National, where she helmed the majestic tenement drama Men Should Weep. The same year she faced down the Bush's arts council cut, she chose as her first, big, commercial venture the bold West End production of Much Ado About Nothing starring David Tennant and Catherine Tate.

Koko artikkeli täällä

Kursivoinnit on omia. Ja liputhan Recruiting Officeriin on 8.3. :-)

Anna-Liisa / Tampereen Työväen Teatteri 20.1.2012

Juuri kun torstaina olin Kellariteatterin puolella TTT:ssä, niin perjantaina pääsi sitten päänäyttämölle. Mutta sitä ennen Harrin viisikymppissyömingit Franklyssä. Siikaa ja sienikastiketta kasviksilla, ja pullo hyvää valkkaria.

Joo, esityksenä oli Sirkku Peltolan Minna Canth-adaptaatio Anna-Liisa. Suurmusikaali, jossa oli paljon tanssia, livebändinä Hehkumo ja paljon porukkaa. Mulle tuli joku mystinen pahoinvointikohtaus, ja koko näytelmä meni vähän niinkun sumussa. Väliajalla tuntui että kuolo korjaa ja meinasin oikeasti pökrätä. Onneksi se meni ohi yhtä nopeasti kun alkoikin.

Musta tämä oli aika hämärä juttu. Paljon laulua, tanssia ja muuta. Musiikki oli erinomaista, kansanmusiikkihengessä ja tietenkin Pauli Hanhiniemi vierailevana esiintyjänä kruunasi kaiken. Itse näytelmä taas... musta se oli sekava ja laimea jotenkin. Hyviä näyttelijöitä oli lava täynnä, mutta kukaan ei ollut oikein, sellanen tyrmäävä. Siinä missä Suvi-Sini Peltola oli edellisenä iltana hieno, niin nyt oli vähän pliisu. Jari Ahola oli hyvä, niinkun se mies nyt aina on.

Mä olin kyllä hieman pettynyt. Eikä meidän seurueesta kukaan ollut kovin haltioissaan. "Ihan kiva". Ja jos vertaa muutaman vuoden takaiseen Sirkku Peltola-Minna Canth musikaaliin Suruttomat (jota oltiin samalla porukalla katsomassa) jossa siinäkin oli Pauli Hanhiniemi, niin ei läheskään samaa tasoa.

Ja mikä oli mystisen marjaämpärin tarkoitus?

Mutta tulipahan käytyä ja vietettyä synttäreitä.

Ota Syliin / Tampereen Työväen Teatteri 19.1.2012

Sonjan kanssa käytiin katsomassa tuoretta brittidraamaa eli Simon Vinnicomben näytelmä Ota Syliin (Cradle Me) vuodelta 2008. Kellariteatteri oli varsin sopiva ympäristö intiimille draamalle. Naispääosassa erinomaisen loistava Tiina Weckström keski-ikäisenä perheenäitinä jonka 17-vuotias poika kuolee kolarissa heti näytelmän alkumetreillä. Auvo Vihro on perheen isä, jonka henkistä murenemista seurataan vierestä. Perheen 12-vuotiaana tyttärenä Suvi-Sini Peltola, joka onnistuu esittämään varhaisteiniä NIIN loistavasti, että katsoja vaan voi hykerrellä. Naapurin poikaa Dania (joka on kuolleen pojan paras kaveri) esittää Lauri Tilkanen.

Tarina kertoo oikeastaan äidin ja Danin suhteesta. Mitä se tarkoittaa koko perheen kannalta, ja miten se on äidin tapa purkaa surua, siinä missä isä turvautuu ylitöihin, juomiseen ja pojan lempimusiikin kuunteluun. Äiti tukeutuu surussaan Daniin ja koska Dan on korviaan myöten ihastunut ja kertoo tunteistaan, on helppo lähteä siihen mukaan. Tytär taas ajatuu ongelmiin ja joutuu aikuistumaan nopeammin kuin tarkoitus olisi.

Mitä sitten tapahtuu kun totuus paljastuu, kuinka perhe selviää ja miten yksilöt pystyvät jatkamaan elämäänsä.

Aika paljon muistuttaa keväällä samassa paikassa nähtyä Vincent Riveriä, missä oli myös Tiina Weckström naispääosassa.

Tosi hieno näytelmä, ajatuksia herättävä ja kaihoisa. Kaikki näyttelijät loistavia.

Teatteria ennen käytiin syömässä savulohiuuniperunta Nataliessa, nam. Kiitos taas Sonjalle!!