Näytetään tekstit, joissa on tunniste Freddie Fox. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Freddie Fox. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2016

Travesties / Menier Chocolate Factory 8.11.2016

Tämä näytelmä oli sellainen mitä piti mennä katsomaan jo alunperinkin, kun liput tulivat myyntiin. Mutta se sitten jostain syystä jäi, kun sumplin muutaman Lontoo-päivän ohjelmaa ees ja taas. Sitten kuitenkin päätin jättää David Haren uuden näytelmän The Red Barn ensi tammikuun reissulle, joten tähän vapautuikin ilta. Mutta siinä vaiheessa esitykset olivatkin kaikki loppuunmyytyjä.


Menier Chocolate Factory on pieni ja intiimi teatteri likellä London Bridgen asemaa, ja siellä ei myydä päivälippuja lainkaan. Eli ainoa vaihtoehto oli mennä jonottamaan mahdollisia peruutuslippuja esitysillalle. Lippukassa aukeni kuudelta, ja silloin piti olla laittamassa nimi listalle. Esitys alkoi kasilta, ja sitä ennen piti sitten tulla kyselemään oisko lippua, ja niitä myytiin sitten listajärjestyksen mukaan, normaalihinnalla. Ihan hyvä ja toimiva systeemi siis. Ainoa murhe oli siinä että mihinköhän aikaan kannattaisi mennä teatterille, että olisi mahdollisen jonon kärjessä.

Sinällään mitään kriisiä ei kuitenkaan ollut, vaikka lippu olisikin jäänyt saamatta, koska lokakuun lopussa jo tuli tieto että näytelmä siirtyy West Endille (Apollo Theatre 3.2.-29.4.). Ja vielä samalla miehityksellä. Liput on jo myynnissä. Että ainahan sen voisi tulla katsomaan huhtikuun reissulla.


Noh, teatterille hetikohta neljän jälkeen, ja sillä sai jonossa paalupaikan! Seuraavat jonottajat tulivat viiden maissa. Lopulta meitä oli kadulla seisomassa kymmenkunta ihmistä. Puoli kuudelta päästiin sisätiloihin odottamaan, mikä oli ihanaa koska ulkona oli purevan kylmä. Summa summarum: peruutuslippuja tuli myyntiin ainakin 8 eli liekö moni jäänyt kotiin seuraamaan USA:n pressanvaalien ääntenlaskentaa. Mutta en valita jonotusta, tapasin taas yhden tosi kivan ihmisen, jonka kanssa vaihdettiin yhteystietoja ja varmasti tapaamme toistekin. Tosi harvoin jonotan päivälippuja tai peruutuslippuja Lontoossa, kun liki aina ostan liput ennakkoon. Mutta silloin kun olen jonottanut, olen aina tavannut kiinnostavia ihmisiä!


No mutta sitten itse esityksestä? Tom Stoppardin näytelmä Travesties on alunperin julkaistu jo 1974, eli ei ihan tuoretta tekstiä. Mutta hitsi miten viihdyttävää! Patrick Marberin millimetrintarkkaa ohjausta, hirveän upeat näyttelijät, intiimi ja viehättävä miljöö ja nappilavastus. Ja teksti, se on täynnä tosi nokkelaa ja vikkelää sanailua, jotenkin tuli hetkittäin mieleen Wodehousen Jeeves & Wooster. Tässä on keskiössä snobahtava Henry Carr (ihan hirveän upea Tom Hollander), joka vanhana miehenä muistelee elämäänsä Zürichissä vuonna 1917. Samaan aikaan siellä oli myös muuan James Joyce (Peter McDonald) kirjoittamassa Odysseusta ja piipahtaapa kaupungissa eräs Leninkin (Forbes Masson) ja rouvansa Nadya (Sarah Quist).


Mies törmää myös erääseen Tristan Tzaraan (loistava, loistava Freddie Fox), tuohon Dada-liikkeen perustajaan ja monipuoliseen kulttuurimieheen. Tzaralla on järisyttävä aksentti ja hyyyyyvin keikarimaiset vaatteet ja elkeet. Hurmaava tyyppi! Mutta vähän ketkukin. Carrin miespalvelijana viilipyttymäinen Bennett (Tim Wallers), paitsi silloin kun tämä pääsee vauhtiin paasaamaan vallankumouksesta. Mahtuu kuvaan myös kaksi kohtalokasta naista. Cecily (Clare Foster) ja Gwendolen (Amy Morgan). Cecily puhtaaksikirjoittaa Odysseusta ja Gwendolen työskentelee kirjastonhoitajana.

Tämä on oikeasti helkkarin hulvaton esitys. Aina välillä joku puhkeaa lauluun tai tanssiin kesken kaiken. Sodan takia Zürich on kulttuurin ja taiteen keskus. Joyce on tuottamassa The Importance of Being Ernest -näytelmää ja pyytää Carria tähän näyttelemään. Ja mitä kaikkea muuta Zürichissa tapahtuukaan.


Pukusuunnittelusta täytyy antaa erikoismaininta Tim Hatleylle, jonka käsialaa on myös lavastus. Ihania vaatteita ja varsinkin Tzaran vaatteet ja kengät saivat mut kuolaamaan. Lavan lattialla on kirjansivuja liimattuna, mikä sopii tämmöiseen kirjallisuusteemaisen näytelmään paremmin kuin hyvin. Mahtavaa kun Tzara askartelee saksilla Shakespearen sonetista numero 18 uuden version. Ja tässä on limerikkejä! Cecily kääntää lennossa Leninin ja Nadyan keskustelua venäjästä englanniksi. Cecilyn ja Gwendolynin duetto on hienoa kuunneltavaa. Älytön määrä hienoja kohtauksia.

 


Oikeasti todella viihdyttävä esitys, jota voisin hyvinkin mennä katsomaan keväämmällä uudelleen. Sukkelasta tekstistä saa ihan varmasti uutta irti uudelleenkin. Eli jos vain olet ensi keväänä Lontoossa niin osta lippu ja mene katsomaan!

Ja on aina ilo nähdä Freddie Foxia myös esityksen jälkeen, vaikka sillä onkin joka kerta joku pipo päässä.


Esityskuvien copyright Johan Persson (3 ekaa) ja Tristram Kenton (2 vikaa).
Muut kuvat omia.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Cause Célèbre / (Old Vic) V&A Archive 7.3.2014

Taas yksi Terence Rattiganin näytelmä nähty! Tämä jäi näytelmäkirjailijan viimeiseksi työksi, ja hyvä että hän ehti nähdä tämän vielä lavalla ennen kuolemaansa.

Anne-Marie Duff ja Tommy McDonnell

Oli toki muitakin syitä katsoa tämä kuin se että on Rattiganin näytelmä. Pääosassa taituroinut Anne-Marie Duff oli yksi niistä. Ohjaaja Thea Sharrock toinen. Ja muitakin kiinnostavia näyttelijöitä: Freddie Fox, Niamh Cusack mainitakseni. Ja yllättäen myös Timothy "Benedict Cumberbatchin isä" Carlton!

Carlton ja Fox käsiohjelmasta


Anne-Marie Duff on ihastuttava, elegantti, sensuelli Alma Rattenbury. Joka on ollut aiemminkin naimisissa, ja nyt sitten vanhemman miehen kanssa (Carlton). Näytelmässä liikutaan kahdessa aikatasossa: nykyisyys käsittelee oikeudenkäyntiä (Alma pidätetty miehensä murhasta) ja mennyt osuus aikajaksoa 4 vuoden takaa, kun Alma palkkasi nuoren apupojan/autonkuljettajan (josta tuli tämän rakastaja). Kolmiodraama siis.

Näytelmä perustuu tositapahtumiin, ja sijoittuu Bournemouthiin ja Lontooseen 1934-35. Aikoinaan tämä murha ja oikeudenkäynti oli valtava skandaali ja mediatapahtuma - mikään ei ole siis muuttunut. Ihmiset jonottivat oikeudenkäyntiin! Ei kai silloinkaan suuri yleisö voinut vastustaa juttua missä oli huumeita, viinaa, seksiä, rahaa ja julkkiksia). Media tuomitsi Alma Rattenburyn, ehkä osittain siksi kun tämä oli julkkis itsekin. Rattigan oli muuten 23 v silloin 30-luvun alussa, eli muisti ne asiat hyvin kirjoittaessaan tätä 70-luvun puolivälissä.

Edith Davenport oli kuitenkin fiktiivinen hahmo, joka perustui Rattiganin omaan äitiin. Omakohtaisuutta Rattiganin oman elämän ja näytelmän välillä on muitakin; hänkin hemmotteli omia paljon nuorempia miesystäviään ja seuraavassa hetkessä kohteli näitä kun palvelijoitaan.

Oliko murhaaja lopulta Alma vai tämän rakastaja George Wood (Tommy McDonnell), tätä oikeus pohtii.


Freddie Fox on loistava Jack Davenportina (joka saa sukupuolitaudin epämääräisestä paikasta Paddingtonissa) ja Niamh Cusack tämän äitinä. Alman oikeudenkäynti on linkki Davenportien ja Rattenburyjen välillä, koska Edith Davenport toimii valamiehistön puheenjohtajana. Hän on itse eroamassa pettävästä miehestään, ja inhoaa kaikkea mitä Alma edustaa.

Alma: Flesh being willing but the spirit being weak.
Judge: It's the other way around I think.
Alma: I expect so.


Lavastus ja puvustus hyvin ajankuvaista, kaunista. Takaumat on toteutettu oikeudenkäyntilavastuksen eteen valojen avulla. Sellainen oikeussalidraama tämä on enimmäkseen, ja miten flirttaileva Alma alistuu kohtaloonsa ja haluaa suojella nuorta rakastajaansa.

Ja muistinko jo mainita että A-M Duff oli ihana, kuten aina!

"When an older person loves a younger, it's the younger who dominates. Because the younger has so much more to give" sanoo Edith Davenport näytelmässä. Niinpä.


Esitys taltioitu Old Vicissä 12.5.2011.


Charles Spencer/Daily Telegraph:

Anne-Marie Duff is electrifying as Rattenbury, capturing all the complexity of a woman driven by love and lust, at times repellent in her manipulation and vulgarity, at others deeply moving in her flayed emotions and what we come to recognise as a truly noble generosity of spirit. 

Niamh Cusack is equally moving as the jury foreman, whose suffocating love for her son — excellent Freddie Fox —seems almost as dangerous as Rattenbury’s passion for her toy boy, played by Tommy McDonnell with a persuasive mixture of the vulnerable and the cocksure.



Esityskuvan copyright Alastair Muir

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

The Judas Kissin ensi-ilta West Endissä

David Haren hieno näytelmä The Judas Kiss, minkä näin lokakuussa Hampstead Theatressa, sai nyt 9.1. ensi-iltansa (tosin press night on vasta 17.1. eli torstaina) Lontoon West Endillä, Duke of York Theatressa.  Ja sen myötä uudet kotisivutkin. Samalla myös lippujen hinnat vähintäänkin kaksinkertaistui...


Kuvan perusteella puvustuskin on uudelleen tehty. Saas nähdä onko muita oleellisia uudistuksia. Olen menossa maaliskuussa katsomaan tätä uudelleen :-)

lauantai 13. lokakuuta 2012

The Judas Kiss / Hampstead Theatre 12.10.2012

Hampstead Theatre sijaitsi suht uudessa teatterirakennuksessa (10 v) eli hyvin moderni oli. Pienehkö. Paikat oli tosi hyvät, olikohan se nyt neljännellä rivillä keskellä tai jotain. Valokuvaus oli ehdottomasti kielletty - ja ymmärrän nyt hyvin miksi :-)


David Haren näytelmä The Judas Kiss kertoi kahdesta päivästä Oscar Wilden elämässä. Ensimmäisessä näytöksessä se päivä jolloin hän päätti jäädä Englantiin ja joutui pidätetyksi. Toinen näytös sitten kuvasi yhtä päivää Napolissa, missä asuivat Bosien kanssa joitain kuukausia sen jälkeen kun Wilde pääsi vankilasta.


Mä pidin kovasti Haren näytelmästä The South Downs jonka näin kesäkuussa. Ja tämä ei ollut yhtään huonompi, päinvastoin. Australialainen Neil Armfield ohjaa kaikkia seitsemää näyttelijää taidokkaasti. Lavastus on aika pelkistetty; ensin hotellihuone, ja sitten nuhruinen ja köyhä napolilaishuone.

Näyttelijät on kaikki erinomaisia. Mutta tietysti show'n päätähti on ihana Rupert Everett, joka tekeekin todella upean roolisuorituksen Wildenä. Jostain luin että käyttää "läskipukua", koska olisi muuten ollut liian solakka Wildeksi. Everett on pitkä mies (193 cm), joten senkin puolesta sopii hyvin Wildeksi. Joka oli suht saman pituinen. Oli se loistava, ei ihme että on kehuttu...


Toinen joka teki huikean tulkinnan itsekeskeisestä ja suoraan sanottuna aika hirveästä persoonasta eli Wilden rakastaja Bosiesta oli Freddie Fox. Siitä asti kun näin tämän kerubikasvoisen nuoren näyttelijän viimeisimmässä Kolme Muskettisoturia leffassa, niin olin myyty. Huh. Fox oli varsinainen keikari, joka esitti Bosieta ääreishyvin. Ja koska se on vähän sellainen hippiäismallinen, niin sopi oikein hyvin Everettin pariksi.


Wilden ensimmäistä rakastajaa Robbie Rossia esittää myös varsin mallikkaasti Cal MacAninch. Lisäksi nähdään kolme hotellityöntekijää sekä toisessa näytöksessä Bosien italialainen rakastaja Galileo (Tom Colley). Kukaan ei ollut kyllä huono ja erityisesti pitää nostaa hattua Tom Colleylle, koska Galileo oli käytännössä koko toisen näytöksen ilkosillaan.


Ja sen lisäksi että pelkästään italiaa puhuva rakastaja on alasti, niin on sitä aatamin puvussa myös Freddie Foxkin. Kun toinen näytös alkoi ja sänky valaistiin, ja sieltä mönki alaston valeitaliaano sekä alaston Fox. Luulin että siinä vaiheessa lähtee joko järki tai taju. Onneksi melko pian tämä (Fox siis, ei mun järki eikä taju) kääriytyi lakanaan, mutta sekin oli mun mielenterveydelle pikkasen liikaa... Siis herttileijaa sentään. Oli sillä ihana takamus(kin) :-)

No mutta täydellisestä vartalosta huolimatta Fox oli roolissaan erinomainen. Ihan oikeasti.

 
Rikoin kuvauskieltoa loppukumarrusten aikana.

Kaikki esitykset on jo kauan olleet loppuunmyytyjä ja itse asiassa tänään maanantaina näytelmä lähtikin maakuntakierrokselle Hampstead Theatren jälkeen. Ja sen jälkeen se siirtyy Duke of York's Theatreen WestEndille. Koitan mennä katsomaan uudelleen, sen verran hieno oli. Kaivelen tähän vielä kritiikkejä myöhemmin mukaan.

 Freddie vaatteet päällä ja ihana tukka peitettynä :-(

Näytelmän jälkeen jäätiin hengaamaan siihen aulaan, koska paikassa ei ole mitään stage dooria erikseen. Tosi pian herrat saapuivatkin ulos. Mutta sitten kamera temppuili ja kuvaaja sössi ja multa meni hermo. Sain sentään pääosamiehiltä nimmarit käsiohjelmaan ja kummastakin huonot kuvatkin. Kumpikin oli kireän oloisia ja kiireisiä. Ja tämän jälkeen olin minäkin.

 Ainoa kuva Rupertista...

The Judas Kiss / Hampstead Theatre 12.10.2012

No mutta huh, olipas kokemus. En tiedä toivunko koskaan alastomasta Freddie Foxista.

Huomenna jotain järkevämpiä päivityksiä aiheesta.

perjantai 14. syyskuuta 2012

The Judas Kiss kuvasatoa

Mä NIIN odotan että pääsen ensi kuussa katsomaan tämän Lontooseen! Kritiikit on olleet aika  haltioituneita... Ja liput menneet kuumille kiville (taisi juurikin myydä tänään loppuun).


Tässä Freddie Fox poseeraa Bosiena.

 Ja Rupert Everett Oscar Wildena


Ja lehdistöillasta pari random kuvaa... Vaikkeivat Rebecca Hall ja Stephen Fry tässä näytelmässä olekaan... Fry esitti kyllä Oscar Wildeä leffassa...

 Ihastuttava Rebecca Hall.

Ja Stephen Fry sekä Freddie Fox.