Uittovoima / Täsmäteatteri 9.9.2017

No nyt on jotain ainutkertaisen uniikkia ja hienoa nähtävillä Tampereella! Hopiti hop hetimmiten ostamaan liput Uittovoimaan, niin kauan kun esityksiä on (8.10. asti), ja lippuja riittää. Jokaiseen esitykseen kun mahtuu vain 40 nopeinta. Lipun hinnalla saa vielä vegaanikeittolautasellisen ja kahvit talkoohommien jälkeen. Ei paha diili. Niin, ja aivan loistavan ja ajankohtaisen esityksen.

Täsmäteatterin porukka on päässyt hurmaamaan mut jo muutamia kertoja aiemminkin, ja tekee sen taas. Tämmöistä lämminhenkistä ja ainutlaatuista ja energistä esitystä ei pääse ihan joka kuukausi katsomaan. Koukkuniemen kesäteatterin Unholan parissa viihdyin toissakesänä, ja sitten viime syksynä ihana 2400 sekuntia vei syömmeni.

Me katsojathan olemme oikeastaan osallistumassa hieman historian hämäriin vajonneen tamperelaisen kuriositeetin eli Pispalan Uittotunnelin talkoisiin. Talkoovierailumme aikana saamme kuulla tunnelin kiinnostavan historian (sössittiin ja jahkailtiin sitä kunnan päättävissä elimissä ennenkin!) ja pääsemme ihan itse tutustumaan hands on-tyylisesti mistä tässä kaikessa on kyse. Ei meitä ole verottajalle ilmoitettu saatikka vakuutettu, mutta kyllä me siellä ihan luvallisesti ollaan. Vai ollaanko? Koska kiukkuinen radiomies Virta on sitä mieltä että tunneli on hänen omaa temmellyskenttäänsä, ja siinä talkoolaiset on vaan tiellä kun radioon pitäisi saada ohjelmaa aikaan. Talkoolaisraukat ovat hieman puun ja kuoren välissä. Tai tässä tapauksessa, vettä tihkuvien betoniseinien ja lehtiä rapisevan lattian välissä. Siinä kaksi tukinuittosuvun vesaa Virta ja Koski ottavat yhteen ja kipunat lentävät. Kahdeksan keltahaalarista talkookuorolaista koittaa luovia, luutia, tanssia ja temppuilla, mutta ei auta.

Meitä talkoolaisia kuskataan ja johdatellaan, valossa ja varjossa. Istumme viinalaatikoilla, katsomme, ihmettelemme ja haltioidumme. Anna Kankila Koskena ja Santeri Helinheimo Mäntylä Virtana ovat energisiä, lumoavia ja lahjakkaita. Siinä missä Koski on epävarma virkamies on Virta räväkkä radioshowmies. Molempien päämäärä taitaa sitten kuitenkin olla sama, alun vastakkainasettelusta viis.

Vastuullisuus, yhteisöllisyys, työelämän murros, entiset ajat, talkoohenki... Monenlaiset asiat risteilevät mielessä. Satoja metrejä pitkä tunneli on hämmentävä näyttämö, ja pienillä asioilla saadaan aikaan häkellyttäviä visuaalisia helmiä. Välillä pääsemme ulos ihmettelemään keltahaalaristen heppujen ihmissuhdevatulointia ja surkeita pallonheittotaitoja.

Ohjaaja Meri-Maija Näykki kiitteli ensi-iltayleisöä ja runsasta tukijoukkoa esityksen jälkeen. Hän halusi korostaa ettei ole olemassa mitään "laitosteatterit vastaan me" asennetta, vaikka semmoistakin on mediassa väläytelty. Uittovoima on saanut aika paljon huomiota (parin sivun ennakkojuttu Hesarissa on pienelle ryhmälle aika iso juttu) ja monessakin jutussa on sivuttu jollain tavalla pienen ryhmän vastakkainasettelua isompiin toimijoihin. Kyllä Suomeen mahtuu monenlaisia toimijoita ja kaikkia tarvitaan. Talkoohenkeä voisi herätellä vähän muutenkin henkiin.

Uittotunneli todellakin tuntuu heräävän eloon, muuttuvan niin tärkeäksi osaksi esitystä että se suorastaan liimautuu ihon alle. Se ujuttautuu myös Virran ja Kosken ihon alle, ihan kirjaimellisestikin. Oodi tunnelille raikaa, tai soljuu ehkä ennemminkin. Rakasta mua niinkuin et ois tehty kivestä. Tunnelilla on kanttia muistella ja miettiä menneitä ja tulevia, Rantatunnelin torneista tulevaan Kansiareenaan. Musiikki ja äänimaisemat (Helinheimo Mäntylän käsialaa) sopivat ja soivat kauniisti tähän tilaan, tähän paikkaan, tähän esitykseen.

Erityisen iso kiitos Alina Pajulalle, joka vastaa mestarillisesta valosuunnittelusta, sekä myös pelkistetyn karusta lavastuksesta ja puvustuksesta. Valojen käyttö on erityisen ihmeellistä ja jotenkin hämmentävää. Miten koko liki kolmesataametrinen tunneli muuttuu kaleidoskooppimaiseksi matkaksi. Tätä esitystä on ollut tekemässä iso joukko ihmisiä; hieno esimerkki kollektiivisuudesta ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta. Iira Halttusta saamme kiittää niin tässä päivässä ja ajassa kiinni olevasta käsikirjoituksesta (sekä esitysdramaturgiasta yhdessä Meri-Maija Näykin kanssa). Ja jotenkin tommoiseen tilaankin saadaan onnistuneet ja aika hulvattomatkin koreografiat (kiitos Emilia Keskivinkka).

Mielenkiintoisen Tukkijoki-kokemuksen myötä pääsemme takaisin ulos. Sivistyksen pariin. Siirtymäriitti. Valoisaa. Ihan kuin syntyisi uudelleen. Ihan kuin olisi ollut tunteja pois. Ihan kuin olisi kokenut jotain mullistavaa.

Tampereen Sähkölaitoksen lainatakki takaisin naulakkoon. Ei palellut (mutta kyllä pipo, hanskat, pitkät kalsarit, villapaidat sun muut ovat silti tarpeen) vaikka vesi vihmoi ja muutenkin koleaa oli. Tarjolla oli muuten myös Särkänniemen vihreitä takkeja jos ei toi oranssi ollut hyvä.

Vaikka ulkopuolella saattoi olla koleaa, tuli sisäpuolelle tosi lämmin olo. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin vielä toivoa.

   

Ensi-illassa saimme nauttia keiton ja kahvien lisäksi myös kuohuviinistä ja mustikkatäytteisistä tuulihatuista, nam nam. Talkoomuonitus täydensi täydellisen teatterielämyksen. Ja tunnelma oli muutenkin rento; ihmiset rupattelivat keskenään kynttilöiden palaessa. Mekin pääsemme osaksi yhteisöllisyyttä! Ihanaa.


Esityskuvien copyright Anna Björklund, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.