En ole koskaan katsonut Tuttiritaria telkkarista, enkä muutenkaan oikeastaan törmännyt hahmoon missään muodossa. Olen toki tiennyt sen olemassaolosta, mutta siinä kaikki. Enkä alunperin ollut lainkaan menossa katsomaan tätä, mutta onneksi pienet nähdyt pätkät vakuuttivat minut.
Mikko Viherjuuren ohjaamassa Tuttiritarissa on kaikki kunnon seikkailunäytelmän ainekset. On ihmeellinen ja sadunhohtoinen kuningaskunta, pulassa oleva prinsessa, kutkuttavan kamala pahis, hieman erikoinen lohikäärme ja toki myös urhoollinen ritari! Pääteemana ei silti ole kliseinen ritari pelastaa prinsessan -juoni, vaikka sellaistakin saattaa ehkä olla luvassa. Mutta tässä on niin paljon kaikkea muuta menoa. Kaikki on niin ihanan hulvatonta ja suorastaan anarkistista! Menoa ja meininkiä piisaa niin, että välillä ei katsoja tiedä mihin sitä silmänsä suuntaisi.
Jukka Leisti on mahdottoman monipuolisena miehenä laatinut käsikirjoituksen ja ollut mukana laulujen teossakin yhdessä kapellimestari Ari Kankaanpään kanssa. Lisäksi Leisti on tottakai itse Tuttiritari, joka uskollisen Rusinantte-ratsunsa kanssa kokee monenlaisia seikkailuita. Ja kyllä mies on ihan huippuvedossa sujahtaessaan Tuttiritarin nahkoihin. Tapahtumat sijoittuvat Kuningas Moritz Makkarasukka IV:n (Matti Hakulinen) valtakuntaan. Kuninkaan neuvonantaja Suolanen (hykerryttävän hieno Mari Turunen) himoaa hallitsijaksi ja keksii todella hienon juonen vallankaappaukseensa. Juoni pitää sisällään talenttikisan aivan hillittömän monipuolisine esiintyjineen! Voi vimpura millasia esiintyjiä siinä nähdäänkin! Mutta onneksi nokkela Tuttiritari näkee juonen läpi ja käy taistoon, suorastaan tutti tanassa! Tai ainakin suussa.
Ei ainoastaan Talenttikisassa, vaan koko näytelmä pursuaa toinen toistaan värikkäämpiä tyyppejä. Näyttelijät venyvät moneen ja lukuisiin rooleihin. Risto Korhosen Sagu Sammak, Ville Majamaan lohikäärme Löhö, Suolasen sudet Mari Posti ja Pia Piltz... Ja sitten on toki pinkkihörhelöprinsessa Esmeralda (Eeva Hakulinen) marsunsa Anitan kanssa, jota kohtaan Tuttiritarilla on lämpimiä tunteita (siis prinsessaa kohtaa, ei Anitaa!). Kaikki näyttelijät pääsevät irrottelemaan ja loistamaan lavalla. Erityisesti Mari Turusen Suolanen kaamean käkättävine nauruineen ja Pia Piltz joka roolissaan sädehtivät.
Marjatta Kuivaston värikylläinen ja kekseliäs lavastus ja puvustus hivelee silmiä. Psykedeeliset sienet, vinokattoiset talot, hulvaton lohikäärme, tanssivat maitopurkit ja kaikki lukuisat yksityiskohdat saavat ilonhymyn huulille. Lipevän talenttijuontajan valokengät! Tämä pitäisi melkein nähdä uudelleen että voisi katsella kaikkea runsautta, nautiskellen.
Musiikki oli aika perinteistä rokkilinjaa, ja sanoitukset hauskoja. Kun koko esitys on täynnä hulvattomia sanaleikkejä ja sujuvia sutkauksia, niin linja jatkuu myös lauluissa. Mutta miksi Suolanen hyräilee Silja Linen vanhaa tunnaria?
Ei se Suolanen sitten niin paha ollutkaan, esityksen jälkeen
Varsinkin toisessa näytöksessä yleisö alkaa olla kunnolla mukana menossa. Joka kerta kun Kunkun piimämainosrallatus starttaa, niin alkaa tahdintaputuskin. Riemastuttava mainosralli! Tutman ja Robinantte vetävät koko show´n ihan uusiin sfääreihin. Ja onhan tässä myös huikea kaksintaistelu! Miten käy Tuttiritarilta rock'n'roll? Erittäin hyvin sanoisin. Parituntinen menee kuin siivillä; kyllä tätä olisi katsonut pidempäänkin. Mutta ehkä lapsikatsojat eivät venyisi pidempään.
Kyllä tätä voi suositella kaikille katsojille ihan melkein vauvasta vaariin. Aikuisillekin on tarjolla runsaasti kaikenlaista katsottavaa ja jalka vipajaa rokin tahdissa. Ja esityksen jälkeen voi päästä vaikka Suolasen kanssa kaverikuvaan! Viisinkertaiset aplodit Jukka Leistin aivoille, kun sieltä tämmöisiä helmiä tulee!
Tästä voisi tulla (ja tulee!) Tampereen teatterille samanlainen kestohitti kuin jokajouluisesta Saiturin joulusta. Tai lainatakseni erästäkin lohikäärmettä: Tai ainakin mä luulen niin!
Esityskuvien copyright Harri Hinkka
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti