Opus Deus - kuinka tullaan jumalaksi / Musiikkiteatteri NYT, Lahden kaupunginteatteri 29.10.2019

Suosikkimusiikkiteatterilaisteni eli Musiikkiteatteri NYT:in uutukaista on kypsytelty ja valmisteltu kaikessa rauhassa pari vuotta, muiden töiden ohella. Ensi-iltaan Lahden kaupunginteatteriin saatiin normimittainen esitys, eli 2,5 tuntia uutta ja raikasta musiikkiteatteria. Siinä missä ryhmän ensimmäinen oma tuotanto Photo Sapiens oli fragmentaarinen ja saman teeman ympärille rakennettu ja toinen Vain Jouluelämää jouluhenkinen sketsishow, niin Opus Deus kertoo meille jo ihan kunnon tarinan! Biisithän on hienoja olleet aina.

Esityksen alanimi Kuinka tullaan jumalaksi kuvastaa kyllä hyvin sen henkeä. Jos oma elämäsi on ankeaa eikä kovin hohtoisaa, niin tämän päivän maailmassa voi tulla hinkua saavuttaa ystäviä, vaikutusvaltaa ja ennenkaikkea somenäkyvyyttä keinolla millä hyvällä. Tai ainakin tuntuu siltä että se on monen (nuoren) ihmisen tavoite elämässä - olla joku! Esityksen päähenkilö Kaija (Anni Kajos) on kirjoihin hurahtanut ja hieman epävarma nuori aikuinen, joka päättää kirjavloggaamisen avulla päästä sinne jonnekin, suosituksi nyt ainakin. Lempeä poikaystävä Jukka (Petteri Hautala) työskentelee kukkakaupassa ja perjantaisin pidetään leffailtoja. Kun Kaija yhtäkkiä törmää Opus Deukseen (Sini Koivuniemi) eli kirjaan joka mahdollistaa menestyksen ja muutoksen, niin onhan siihen tartuttava kaksin käsin. Vaan mitä kaikkea tästä seuraa, sille matkalle pääsemme mukaan. Matkalla törmätään mm. menestyvään e-urheilija Andersiin (Petri Knuuttila), kukkakaupassa työskentelevään biologi-Heimoon (Panu Kangas) ja moneen muuhun hahmoon. Näistä kaikista syntyy sujuva kertomus, henkinen kasvukertomus ja elämän kylmiäkin lainalaisuuksia ruotiva esitys.

Osittain jatketaan Photo Sapiensin teemoilla, eli ruoditaan minäkuvaa, menestymistä, somemaailmaa ja nuoren aikuisen paineita tämän päivän markkinoilla. Mutta tässä sukelletaan kyllä syvemmällekin. Trollitehdas-kohtaus on kerrassaan loistava ja kutkuttava, ja vähän selkäpiitäkin karmiva. Mikä kaikki on mahdollista tuolla internetin ihmemaailmassa, mihin kaikkeen näillä välineillä pystytään ja päästään.

Musiikki on tasapuolisesti koko ryhmän säveltämää ja sanoittamaa ja ihania biisihelmiä joukossa on. Tyylikirjo vaihtelee laidasta laitaan, ja instrumenttivalikoima myös. Luottomies Matti Hussi on koskettimien takana, ja Lari Lius lyömäsoittimissa. NYTtiläiset piipahtavat lavan soittonurkassa aina hetkittäin, ja kyllä niitä soittimia lavallakin nähdään. Petteri kitarassa, Panu sellossa ja Petri bassossa. Lavastukseen ja pukusuunnitteluun on saatu Tiina Hauta-aho ja hienoltahan tämä näyttää. TV-ruudut ja tietokoneen näytöt luovat sitä osittain keinotekoistakin maailmaa ja niiden kautta pääsemme katsomaan Kaijan muuttuvaa olemusta ja kehittyvää vlogia. Tykkäsin kovasti myös varjoteatterin käytöstä sen isoimman valkokankaan avulla.

Kaijan muutosta, ainakin sitä pinnallista, nähdään hyvin myös hänen pitämistään vaatteista, ja lookista muutenkin. Varsinkin itse Opus Deuksen kirjallinen asustus on upea! Valosuunnittelu on Hauta-ahon ja Jouni Nykoppin käsialaa ja äänistä vastaa Sami Järvinen. Kaikkea ei tarvitse lahjakkaidenkaan esiintyjien tehdä siis itse. Tosin Hautalan Petteri vastaa monenlaisista videoista, kuten niistä vloggauksista. Ja sittenhän on lavalla on kävelykone, vai mikä traineralusta lieneekin nimeltään nykyään. Kävelymatto? Sitä käytetään paljon ja monenlaiseen. Elämä menee eteenpäin kiihtyvällä nopeudella, koita pysyä mukana!

Mutta takaisin vielä musiikkiin. Panun esittämä markkinamyyntimieslaulu Supertarjous sisältää nokkelia riimejä "astu tavallisuudesta taivaallisuuteen", sitä kivaa riimittelyä on kyllä havaittavissa muissakin biiseissä. Yleisesti ottaen musiikki on sellaista hyvin rullaavaa mitä haluaa kuulla uudelleen, koska kerta ei vaan riitä, eikä ehkä toinenkaan. Toivotaan että myös Opus Deuksen musiikkia saataisiin kuulla, jos ei nyt CD:llä niinkuin Photo Sapiensin, niin ainakin jossain netissä? On hiphoppia, Eliminaatio-valssi, akustista balladia ja kaikkea. Toisen näytöksen avaava Suuri kirjan laulu hauskoine silmäkirjoineen ja vauhdikkaine koreografioineen (a'la Sami Ulmanen) on pistämätön. Kyllä self help/elämäntaito/kehitysoppaillakin on sanottavaa...  Voimaballadi Me ollaan jumalankuvii vetää maton alta kaikilta yksinäisiltä ihmisiltä, keitä tässäkin esityksessä on, yksi jos toinenkin. Ja trollitehdasbiisi Mikä on totta? on kerrassaan mainio rypistys! Myös tanssikohtaus Punatossuisten baletti-biisissä on hilpeää katsottavaa. Mulle tuli mieleen Nina Simonen Sinnerman-biisistä joku osio, kun lattaribiisi Kuninkaan laulu soi, ehkä se oli se kertosäkeen riffi? Hieno vaikute kumminkin, jos se siitä on.

Se Kaijan muutos kirjanörtistä kamalaksi pimuksi on huvittava, ja jotenkin niin todentuntuinen. Tätäkö somejulkisuus tekee ihmiselle? Onko seuraajien lisäys se tärkein juttu, eikä itse elämä? Kun e-urheilija Anders haluaa elää ja jättää kaiken somehörhöilyn taakseen niin se kuulostaa normaalilta. Ei se Kaijan reaktio... Mutta mikä määrä seuraajia on tarpeeksi, riittääkö mikään? Jos omatunto alkaa naputtaa, se pitää tappaa, onhan toki ilman omaatuntoa helpompi elää.

Koko nyt lavalla nähtävä Musiikkiteatteri NYT-viisikko (kuudes jäsen Linda Hämäläinen ei tällä kertaa kerennyt mukaan muiden kiireiden takia) on kyllä monipuolisesti lahjakasta sakkia. Sen lisäksi että he ovat pistäneet koko homman kasaan, siis säveltäneet, sanoittaneet, käsikirjoittaneet ja ohjanneet, niin lavakarismaa ja ääntä piisaa kaikilla. Panun esittämä lipevä managerihahmo on juurikin niin ärsyttävä markkinamies kun pahimmillaan voi olla, ja Petrin Kuningas myös ääreishieno karikatyyrityyppi. Päähenkilöinä laulavat Anni ja Sini ovat kerrassaan hurjaan lentoon yltäviä tässä. Tosin Sinin Opus Deus on kyllä piilareineen aika karmiva.

Kerrassaan hauska ilta, ja parasta nähdä lahjakkaiden ja ihanien ihmisten yksi unelma taas toteutuneena lavalla. Toivotaan että näitä nähdään paljon vielä lisääkin. Ja vaikka isot musikaalituotannot tätä kuusikkoa vievätkin eteenpäin omilla urillaan, niin haluan/toivon että Musiikkiteatteri NYT:ille riittää aina hieman aikaa, että pääsemme nauttimaan myös näistä omista helmituotannoista.

Esityksiä on Lahden kaupunginteatterissa vielä kolme tänä syksynä, ja jatkoa nähdään toivon mukaan ensi vuonna, ja muuallakin päin Suomea. Menkää katsomaan, ja tukemaan omintakeista, ja omaäänistä musiikkiteatteria!


Kuvien copyrigh Harri Knuuttila, kiitoskiuva oma
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ilta musikaalien parissa / Kulttuuriosuuskunta Kellopeli, Lahden kaupunginteatteri 24.1.2019

Musikaalimusiikkia neljän nuoren musiikkiteatteriammattilaisen esittämänä. Ja musiikkia nimenomaan Lahden kaupunginteatterissa vuosien varrella nähdyistä esityksistä. Aivan loistava konsepti! Mutta miltä Ilta musikaalien parissa näytti ja kuulosti?

No helkkarin hienolta tottakai!

Kulttuuriosuuskunta Kellopeli on hyvin tuore kulttuuriryhmittymä, ja tämä musikaalikonsertti heidän ensimmäinen tuotoksensa. Nautinnollisen illan jälkeen voin povata ryhmälle pitkää ikää ja paljon upeita esityksiä. Nimittäin näin toteutetaan hyvä ja viihdyttävä konsertti! Ei pelkästään hienoa laulua, vaan ilta oli loppuun asti mietitty myös koreografioiden ja pukuvalintojenkin osalta. Lavan molemmilla puolilla olevista vaaterekeistä käytiin aina vaihtamassa seuraavaan numeroon sopivat asut ja rekvisiitat.

Anni Kajos ja Panu Kangas ovat tuttuja Musiikkiteatteri NYTin parista, ja aika monesta esityksestä  vuosien varrelta. Sami Ulmanen ja Elina Ruti tulevat toivon mukaan tutummiksi tulevissa Kellopelin jutuissa - upeita esiintyjiä kumpainenkin. Koko nelikko pursuaa energiaa, lavakarismaa, ja sellaista elämäniloista fiilistä mitä on kiva sekä katsoa että kuunnella. Vanhoista klassikoista lähtee pölyt ja uudempikin musikaalimusiikki (Nordic Walk!) saa hymyn huulille. Upeaa laulua säesti Musiikkiteatteri NYTin säestäjänä (ja toki monesta muustakin) tuttu pianisti Matti Hussi. Hieno svengi!

Nämä tyypit ovat niin taitavia esiintyjiä, että jopa inhokkini Rikas mies jos oisin kuulostaa siltä että voisin mennä katsomaan Panun vetävän Tevjen roolin!

Olen sillä tavalla vähän musikaaliummikko, että tosi moni ns. klassikoista on edelleen näkemättä. Yksittäiset biisit olivat toki tuttuja vaikka itse musikaali saattaakin olla näkemättä. West Side Story on yksi näitä, Annie mestariampuja toinen. Chicagokin on näkemättä. Mutta illan aikana kuulin monta aivan ihanaa tulkintaa myös jo näkemistäni - kuten vaikkapa Cabaret, Hair... Ja sitten on näitä musikaaleja mistä en liiemmälti tykkää, mutta joista näemmä onnistuu tekemään raikkaat ja kauniit tulkinnat, kun on vaan osaavaa porukkaa esittämässä. Vaikkapa Viulunsoittaja katolla ja Cats kuuluvat näihin.

Muuntautumiskyky on yksi näiden musikkiteatteriammattilaisten ydinjuttu. Kun Anni vetää Sugar-musikaalista tutun biisin I wanna be loved by you, niin puppiduut kuulostavat paremmalta (ja hunajaisemmilta) kuin Marilyn Monroella konsanaan. Samin Singin' in the rain steppauksineen vie minut sateisille kaduille. Koko porukka pastellisävyisissä kasarikuteissa Famen kimpussa muistuttaa mieleen koulun diskot sieltä kamalalta kasarilta!

Silkan laulun lisäksi kuulemme myös muuta musisointia. Panu kaivaa välillä esiin sellonsa, Elina viulun ja Anni huilun. Mukava pieni lisä. On hienoja duettoja, on koskettavia yksinlauluja, on kilpalaulantaa ja vuorotellen vetoja. Biisistä, musikaalista ja kohtauksesta siirrytään tosi saumattomasti toiseen.

Yksi hauskimpia kohtauksia oli leffatreffit Panun ja Elinan vetäminä (Tear jerk) ja sitten Sami ja Anni pienten lasten vanhempina kotisoffalla (Marriage tango). Molemmat bisit musikaalista I love you, you're perfect, now change. Iso tykkäys näissä olleelle vihreälle sohvalle, ottaisin heti kotiini!

Vaikka mentiinkin yliajalle (konsertin kesto oli lopulta kaksi ja puoli tuntia) niin ei kyllä haitannut, koska sen verran mukava ilta tämä oli. Porukka sai Lahden kaupunginteatteriin yhden lisäesityksenkin (16.2.), johon saanee vielä lippuja. Sanomattakin lie selvää että kannattaa mennä katsomaan, olit sitten musikaalien ystävät tai et. Lisäksi helmikuussa on luvassa elokuvamusiikkia parin konsertin verran (12.2. ja 20.2.), hieman isommalla kokoonpanolla. Siellä nähdään!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Promokuvan otti ? ja itse nappasin tuon esityskuvan.

Maailman ympäri 80 päivässä / Pesäkallion kesäteatteri 29.7.2018

Tänne kun tuli alunperin kutsu, niin ajattelin että ei jaksa lähteä Lahteen ja aikataulut eivät sovi. Ja suurimpana miinuksena esityksessä olisi Suurlähettiläiden musiikki! Mutta sitten kun selvisi ketä tässä näyttelee, eli 4/5 loistavasta Musiikkiteatteri NYT:in porukasta, niin eihän sitä sitten voinut jättää väliin. Harmittavasti vaan pääsin katsomaan aikalailla esityskauden lopulla. Koska Pesäkallion kesäteatterin Maailman ympäri 80 päivässä oli juuri sellainen hyvän mielen esitys mitä voi suositella ihan kaikille katsojille.

Jules Vernen kynäilemä tarinahan on varmaan kaikille tuttu. Kaavoihinsa kangistunut ja yläluokkaisen jäykkä Phileas Fogg lyö vetoa Reformiklubin herrakerholaistensa kanssa voiko maailman ympäri matkata 80 päivässä. Samaan aikaan Lontoossa on tapahtunut pankkiryöstö ja jotenkin Fogg sopii ryöstäjän tuntomerkkeihin ja näin hän saa peräänsä yksityisetsivä Fiksin, joka jahtaa miestä matkalla maailman ympäri. Koska eletään vuotta 1872, ja brittiläisen imperiumin kukoistuskautta, niin matkalla on useita eri paikkoja mihin salapoliisin toimivalta voisi ulottua. Mutta aina Fogg vain onnistuu lipumaan salapoliisin sormien välistä.

Matka etenee erilaisia kulkuneuvoja hyväksi käyttäen; norsuista juniin ja höyrylaivoihin ja purjerekeen. Ja tottakai matkalla kohdataan kaikenlaista eksoottista. Foggin uskollisena apurina on juurikin palvelukseen astunut ranskalainen monitaituri Passepartout, joka säätää ja sössii, mutta myös pelastaa isäntänsä pulasta satunnaisesti. Monenlaisten sattumusten jälkeen seurue (johon on liittynyt myös roviolta pelastettu hehkeä Auda) saapuu takaisin reformiklubille - mutta ehtivätkö he 80 päivässä takaisin? Heti alusta asti on viljelty vihjeitä kellojen jätättämisestä, ajan kääntämisestä ja muusta vastaavasta, mutta kostautuuko se? Lempikin hieman leiskahtaa tarinassa, mutta vain sillain sopivan vähän. Ei tämä mikään lemmentarina ole vaan seikkailukertomus!

Satu Säävälä on kyllä sovittanut ja ohjannut tiukan ja toimivan paketin, mistä ei puutu riemua, väriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Esiintyjät olivat kaikki ihan huippuja. Petri Knuuttila oli suoraselkäisenä Foggina ihan mies paikallaan. Peribrittinä tämä porhaltaa tapahtumien läpi ja on välillä niin viileä viilipytty ettei uskoisi miehen pään (tai sydämen) sisällä liikkuvan mitään. Mutta sykkii se sydän Fogginkin rinnassa! Ihailtavan viileä suoritus, varsinkin hirveässä hellekelissä! Ei kyllä tosiaan käynyt kateeksi esiintyjiä. Aurinko porotti ja yllä villakangaspukuja liiveineen kaikkieen, ja silinterihattuja! Meri Teerisaaren puvustus oli muuten silmiä hivelevää. Frakkia ja silinterihattua, tropiikin asuja, värikkäitä etnisiä vaatteita, tweediä ja sellaista. Ihanaa!

Niin, mutta takaisin näyttelijöihin. Olen vieläkin aika fiiliksissä tästä niin ei meinaa pysyä ruodussa lainkaan... Ainoa ei-nyttiläinen oli hurmaava Kalle Sulalampi Passepartoutin vaativassa osassa. Mies ei nyt niin paljon osallistunut lauluosioihin, mutta oli sitäkin enemmän läsnä. Humoristinen hahmo tämä ja minä olin ihan myyty Sulalammen tulkintaan. Ja mikä ranskalainen aksentti! Knallin alla heiluessa tuli hiki, mutta kuuma tuli katsomossakin tätä touhua katsellessa.

Ihastuttava Linda Hämäläinen sulatti sydämiä Foggin taloudenhoitaja Higginsinä, mutta myös muutamissa hysteerisen hauskoissa sivurooleissa. Harmitti kyllä hieman seikkailunhaluisen neidin puolesta kun tämä ei päässyt maailman ympäri, mutta onneksi kirjeet kulkivat ja hänellä oli tärkeä rooli tiedonvälittäjänä reformiklubin herroille. Ja onneksi Passepartout'n kirjeissä oli myös aina se henkilökohtainenkin osuus. Sini Koivuniemi pääsi myös väläyttelemään monipuolisia näyttelijänlahjojaan erilaisissa rooleissa, mutta Audana tämä oli sitten valtaosan. Ja sitten oli vielä Panu Kangas, joka Sherlock Holmes-maisena salapoliisina väijyy päähenkilöidemme kintereillä. Hieman kömpelö poliisi mutta hurmaava roolisuoritus.

Esitys yllätti monella tapaa. Sen tiesinkin että laulut sujuvat erinomaisesti. Mutta se oli yllätys miten hyvin Suurlähettiläiden musiikki oli saatu sopimaan tarinaan. Sovitukset olivat raikkaita ja tulkinnat paljon hienompia kuin alkuperäiset! Bravo tiimi! Huikean upea nelihenkinen bändi soitti periaatteessa lavan keskellä katoksessa, mutta käytännössä miehet levisivät sieltä pitkin lavaa. Eikä tämä sakki tyytynyt vain soittamaan ja laulamaan, vaan olivat aktiivisesti mukana esityksessä, hersyvinä sivuhahmoina! Varsinkin Aapo Ravantti lukuisissa rooleissaan ja Stefan Andersén mm. norsukuskina säväyttivät. Lisäksi bändissä musisoivat Einari Toiviainen ja Dimi Dallas. Ihan huippuporukka.

Esiintyjät saivat paljon (täysin ansaittuja) väliaplodeja ja yleisö oli hyvin mukana koko esityksen ajan. Pakollisen kesäteatterikännikohtauksen sijasta nyt ollaankin oopiumipöllyssä - mukavaa vaihtelua. Fiks ja Passepartout vetävät kunnon kaatuilukoreografiat, mutta ei silti vaivaannuta niinkuin näissä yleensä. Varsinkin Kankaan Panun kaatumiset ovat ihan omaa luokkaansa.

Erityismaininta upealle ja aidolle japanilaiselle sirkukselle hykerryttävine esiintyjineen!

Jäin miettimään olisivatko langattomat mikit olleet paremmat tässä vauhdissa, mutta hyvin noita irtomikkejäkin käytettiin ja vaihdettiin. Ja ei rätinää ja ritinää!

Tämä oli kyllä todellinen kesäteatteriesitys. Koko perheelle sopiva ja ainakin meidän sunnuntai-iltapäivän näytöksessä katsomossa oli todellakin kaiken ikäisiä. Kiitos Pesiksen porukka!


Kuvien copyright Johannes Wilenius.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Photo Sapiens / Musiikkiteatteri NYT, Kapsäkki 24.1.2018

Keltaiset ämpärit ovat palanneet!

Pakko oli mennä katsomaan uudelleen tämä Musiikkiteatteri NYTläisten mainio Photo Sapiens. Miksikö? Koska viime kevään esityksestä on jo aikaa, ja tää on täynnä loistavia biisejä ja hyvä show kaiken kaikkiaan. Joten kun mahdollisuus (hieman kalenteria järkkäämällä toki) koitti, niin eikun Helsinkiin ja mahtavaan musiikkiteatteritalo Kapsäkkiin iltaa viettämään. Bonushoukuttimena uusi biisi eli extended-esitys!

NYTläiset ovat kiertäneet Suomea tämän show'n kanssa pitkin vuotta, ja nyt oli Helsingin vuoro. Nämä kaksi esitystä Kapsäkissä ovat toivon mukaan menestys ja esitysmahdollisuuksia aukeaa tämän myötä lisääkin. Heidän joulushow'nsa Vain Jouluelämää oli myös kiva, mutta ei kyllä yltänyt samanlaisiin sfääreihin kuin Photo Sapiens. Vain yksi voi olla ensimmäinen.

Ja kummasti tämä viihdyttää edelleenkin! Petteri Hautala on jäänyt porukasta pois jonnekin (harmi) - toivottavasti vain tilapäisesti, mutta tilalle on saapunut Linda Hämäläinen, joten plussan puolella ollaan. Tämä viisikko on NIIN laulutaitoista että oksat pois. Parasta toki myös kun kaikki biisit ovat itsetehtyjä - eli laulamisen, soittamisen ja esiintymisen lisäksi biisinteko sujuu kuin vettä vaan. Kaikilta.

Loppupuolelle sujautettu uusi Filosofian lisensiaatti on saanut sanoituksensa internetistä (kuten edelleen loistava lastenohjelma-tyylinen Möksötysmörköjen marssikin). Ja huvittihan sekin tarina, vaikka aika karmaisevan tyly olikin. Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää, varsinkin internetin syövereistä kaivetut (tosi)jutut.

"Elektroniset napanuoramme" visusti suljettuina pääsee sukeltamaan syvälle esityksen teemoihin. Kännykkäriippuvuutta käsitellään moneltaa eri kantilta. Surkuhupaisaa, traagistakin, mutta helkkarin hauskaa. Kauneustangossa Panu Kangas soittaa selloa - ja analysoi hulvattomasti nyky-ihmisen ulkonäköpaineita. Nämä biisit on ihanan monipuolisia. Löytyy voimaballadeja kuten Eksyksissä Ilmalassa (riipaisevasti Anni Kajoksen tulkitsemana) ja räkäpunkkia (Paska kiertää ympyrää), musikaalihenkisiä ja tangoa ja vaikka mitä. Tänään se päivä on, jonka kuoro-osuudet tuovat mieleen Ultra Bran ja teksti käsittelee jatkuvaa elektronisten laitteiden varustelukierrettämme. Ämpäreitä upeasti lyömäsoittimina hyödyntävä Tipat on mahtava. Entäpä sitten Urban Serenade (kaunis on yö) nettideittailun karikoista.

Liki joka biisiä säestää (ja toimii muutenkin oleellisena osana esitystä) loistava pianovirtuoosi Matti Hussi. Bravo!

Kyllä muukin yleisö tuntui viihtyvän oikein hyvin. Huomenna perjantaina 26.1. on vielä toinen veto Kapsäkissä, ja sitten minne lie käy NYTläisten tie. Ainakin keväällä levytysstudioon, sillä biiseistä (ainakin osasta) on luvassa jonkunlainen taltiointi! Jee, toiveitamme on siis kuultu! Mutta levytystä odotellessa, menkää katsomaan tämä Kapsäkkiin, tai tulevaisuudessa mihin tahansa. Tälle sakille vain taivas on rajana.

Mutta mikä noiden keltaisten ämpärien tarkoitus on? Se kannattaa käydä itse tsekkaamassa!

Lämmin kiitos taas kerran Panu Kangas, Anni Kajos, Linda Hämäläinen, Sini Koivuniemi ja Petri Knuuttila. Te olette ihan parhaita!


Ämpärikuvan otin itse, ryhmäkuvän Panu Kangas.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Vain jouluelämää / Musiikkiteatteri NYT 28.11.2017

Keväällä nähtiin lahtelaisen Musiikkiteatteri NYT:in debyytti eli Photo Sapiens show. Se oli aivan riemastuttavan hauska ja viihdyttävä. Suurin odotuksin sitten katsomaan ryhmän toista esitystä eli joulushow'ta Vain jouluelämää! Ihan samalle tasolle ei nyt päästy, mutta varsin hyvin viihdyin tämänkin parissa kyllä. Haittasiko katsomiskokemustani se etten ole katsonut ikinä Vain elämää-tositv-juttua (tai miten se nyt määritellään), mene ja tiedä.

Ilmeisesti tässä esityksen rakenteessa noudatetaan tv-ohjelmaa, mutta ei anneta sen häiritä. Nyt ollaan kuitenkin viettämässä 150-päivää jouluun tyyppistä -kesäpäivää. Paikalla on sporttinen poropoika Petteri (Panu Kangas), jes jes-mantraansa hokien, hyvin itsetuhoinen joulukinkku (Sini Koivuniemi) ja säihkyvä joulukoriste (Linda Hämäläinen) sekä emäntänä hääräävä vamppimainen Joulupukin muori (Anni Kajos). Bileisiin liittyy myös räppäävä JC eli Jeesus (Petri Knuuttila), joka pistää someviestejä jakoon ja kertoo omasta isäsuhteestaan aika avoimesti. Tällä porukalla sitten avaudutaan omista traumoista - ja lauletaan.

Musiikkia piisaa loistavan pianisti Matti Hussin säestyksellä. Muutamia aivan riemullisia tulkintoja vanhoista joululauluista, niin sovituksellisesti kuin ennenkaikkea sanallisesti. Mutta ei tässä pelkästään vanhaa kierrätetä. Enemmistö on hienoja uusia jouluaiheisia biisejä. Koko viisimiehinen sakki on osallistunut sävellyksiin ja sanoituksiin. Mainiota!

Dialogi on nopeaa ja näppärää, ja onhan tässä vähän juontakin. Väliajan jälkeen vietetään tonttujen kesäkokousta, ja aika härskit tontut kertovat joulun vakoilutouhuistaan avoimesti. Mukaan on myös ympätty nukketeatteriesitystäkin. Lopuksi seuraa yllättävä huipentuma, mm. miten Coca-Cola liittyy kaikkeen, ennenkaikkea joulupukin ja muorinsa elämään.

Olihan tämä ihan hauskaa, varsinkin (pikku)jouluviihteeksi. Miljöönä joku ravintolateatteri olisi voinut toimia paremmin, eikä teatterin katsomo. Juoni oli nyt aika höttöinen, mutta pääpaino oli kuiteskin musiikissa. Välillä oli vähän sellainen karaoke-meininki. Mä tykkäsin kauheasti näistä omista joulubiiseistä, varsinkin Koska tonttu voi ja Vapaa iskivät. Näitä voisi kuunnella lisääkin, onkohan NYTtiläisillä ajatusta julkaista jossain näitä? Biisit on hyviä, mutta vähän irrallisia. Kuin karaokea joulukulisseissa.

Koko sakki on loistavia laulajia ja karismaattisia esiintyjiä, joita on ilo katsella ja kuunnella lavalla. Jään odottamaan jatkoa vesi kielellä. Tämä porukka osaa ja tekee!

Esityksiä on vielä jäljellä 2 eli tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona. Hopi hopi Lahden kaupunginteatterille siis!


Kuvien copyright Miriam Hussain.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Photo Sapiens / Musiikkiteatteri NYT 12.4.2017

Nyt on kova juttu! Uunituoreen lahtelaisen Musiikkiteatteri NYT:in ensimmäinen esitys Photo Sapiens sai ensi-iltansa, ja minulla oli ilo ja kunnia olla paikalla todistamassa tätä historiallista hetkeä. Esityksiä on tähän hätään enään kaksi eli 19. ja 27.4. - toivottavasti saat jommankumman mahtumaan kalenteriisi. Sillä se kannattaa!

NYTläiset ovat nuoria, osaavia, karismaattisia - ja todella taitavia esiintyjiä. Kaikki laulavat, tanssivat ja näyttelevät kuin olisivat tehneet sitä kymmeniä vuosia, mutta sitten tässä on sellaista raikkautta ja tuoreutta mitä soisi näkevän muuallakin. Sanomattakin lienee selvää että kaikki biisit ovat tekijäporukan omasta kynästä lähtöisin, bravo! Petteri Hautala, Anni Kajos, Panu Kangas, Petri Knuuttila ja Sini Koivuniemi ovat yhdessä ja erikseen loistava porukka. Pistäkää nimet mieleen - tästä porukasta kuullaan vielä.

Photo Sapiens ei ole mikään musikaali, missä olisi yksi juonenkuvio seurattavaksi, vaan kokoelma irrallisia juttuja ja välähdyksiä. Yhteinen teema ja nimittäjä kuitenkin on. Sosiaalinen media, ihmisen näkyvyys ja hyväksytyksi tuleminen siellä, koko tämä selfiekulttuuri ja omaan napaan tuijottaminen. Ulkonäkökeskeinen aikamme. Miten likipitäen kaikki pyörii puhelimen ympärillä. Toinen teema on musiikki.

Jo esityksen aloitus hykerryttää. Ihmiset lavalla puuhastelevat kaikenlaista, keltaiset ämpärit päissään. Kuka kastelee kukkia, kuka soittaa pianoa tai lukee. Ja sitten aloitamme katsomossa puhelinten suljentaoperaation! Ymmärrän ettei joka teatterissa ja jokaista esitystä ennen voida käyttää tähän näin pitkää aikaa, mutta hauskaa se oli! Kyllä se omakin maailma pyörii sen puhelimen ympärillä aika pitkälti, mutta tekee aika hyvää välillä huomata se asia. Ja ehkä havahtuakin siihen. On se sellainen elektroninen napanuora. Vaikka itse en henkilökohtaisesti kissavideoita netistä katsokaan niin tiedän valtaisan joukon joka katsoo.

Esityksessä on kamalan hyviä ja hilpeitä oivalluksia elävästä elämästä. Välillä sitä tunnistaa itsensä; välillä sitä äimistelee että näinhän nää asiat taitaa oikeasti monella mennäkin. Että ihmiset oikeasti jonottavat tuntikausia tarjousämpäreitä jossain kaupan edessä. Täyden kalenterin ongelma riivaa myös minua. Konmari-vouhotukset ja tavaroista luopumisen tuska. Mutta ei tässä suinkaan saarnata tai sanota ettei näin saisi elää elämäänsä, vaan ote on humoristinen ja viihdyttävällä tavalla itseironinen.

Biiseissä on ihania kertomuksia arjesta. Toiset ratkiriemukkaita ja toiset aika surullisia ja koskettaviakin. Ilo ja riemu tarttuu katsomoon! Ärhäkkä punkhenkinen rypistys Paska kiertää ympyrää tai ensi kesän kaljanjuontihittibiisi Mä tarvin sua! Sitten taas Tänään se päivä on kertoo alati vaihtuvasta (puhelin)teknologiasta, ja Eksysissä Ilmalassa siitä millaista on olla puhelimen karttapalvelun varassa - kun akku loppuu! Möksötysmörköjen marssi johdattaa Kylli-tädin hengessä internetin sananvapauden ihmeelliseen maailmaan. Nää tyypit osaa soittaa muutakin kuin suutaan, eli lavalla nähdään loistavan pianisti Matti Hussin lisäksi selloa, huilua jne. Välillä tulee mieleen Lontoossa männävuosina näkemäni Stomp! ja välillä Ultra Bra. Ja sitten kaikkea muutakin.

Ei sitä kummempia rekvisiittoja tai lavasteita tartte, keltaiset Peten maalaamat muoviämpärit riittää...

Kiitos kun kutsuitte katsomaan - toivon todella pitkää ikää tälle ryhmälle! Seuraavaksi sitten suunnittelemaan sitä porukalla Twitterissä jo ideoitua suurtuotantoa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden syksyyn. Mukana mm. Seitsemän muumiveljestä Tukkijoella Tom of Finland-kamppeissa ja kaikki muut suomikliseet... (laitan mukaan piirroksenkin tästä kunhan se löytyy jostain koneen syövereistä).


Kuvien copyright Antti Rautava
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.