Ja hyvää esitystä haluan usein mennä katsomaan uudelleen. Niin nytkin. Näin Ulkomaalaisen ensi-illassa syyskuussa ja tykkäsin kuin hullu puurosta. Tiesin jo silloin että haluan nähdä tämän uudelleen ja fiilistellä. Moni teatteri talvilomailee joulun ja uuden vuoden välissä, vaan jostain syystä Tampereen teatterissa ei. Joten oiva aika mennä teatteriin (onko mun kalenterissa sitten huonoa aikaa? Ei taida). Sillä viikolla sain katsottua kaksi syksyllä missaamani esitystä, sekä uusintana tämän. Iso kiitos Tampereen teatterille siis!
Mikä tässä Ulkomaalaisessa sitten vetoaa? Ja oliko se nyt erilainen kuin 2.9.? Vastaan jälkimmäiseen ensiksi. Oli ja ei ollut. Erilaisuutta siihen toi Ellardin näyttelijä. Syyskaudella Martti Manninen veti roolin, mutta armeijan harmaat kutsuivat miestä vuodenvaihteessa ja puikkoihin astui Ilkka Uolevi. Oikein hienosti tämäkin Ellardin roolin veti. Lisäksi esitys oli 4 kuukauden aikana kypsynyt ja hioutunut ja porukalla piti pokkakin paremmin. Ja nyt toisella kertaa sain tekstistä enemmän irti. Kiinnitin huomiota pieniin asioihin, kuten Owenin pahuuden pilkistämisiin ja pastorin epärehellisyyteen jo alusta asti. Muutenkin tarinaa tuli nyt seurattua enemmän kun ei mennyt kaikki huomio Charlien ihailuun.
Näyttelijät olivat kaikki edelleen ihan mahtavia, ja jotenkin roolit istuivat nyt vielä paremmin kuin ensi-illassa. Ville Majamaa ansaitsisi edelleen kaikki mahdolliset palkinnot. Tämä Charlie todellakin löytää itsensä ja paikkansa kokemustensa aikana. Tarinalla on oikein onnellinen loppu. Myös Aliisa Pulkkisen Betty ja Eeva Hakulisen Catherine ovat nyt jotenkin syvempiä hahmoja. Tomi Alataloa on aika ilo katsella ja kuunnella. Ja Matti Hakulinen saa pastorista irti uusia epämiellyttävyyden säikeitä. Ilpo Hakala on ihan hyytävän loistava taikauskoisena ja karmivan vastenmielisenä Owenina.
Ulkomaalainen on siitä nerokas komedia, että se on hetkittäin ihan hulvattoman hauska, mutta sitten taas pitää sisällään niin vakavia ja selkäpiitä karmaisevia asioita ja teemoja, että kukaan ei jääne kylmäksi. Yleisöstä huomaa kyllä hienosti miten hiljaista tulee jossain vaiheessa kun rasismi alkaa nostamaan päätään näyttämöllä. Ja jotenkin itse en voinut olla miettimättä USA;n tämän hetken tilannetta, nyt Trumpin aikakauden kynnyksellä. Kuinka paljon Owenin ja pastorin kaltaisia tyyppejä siellä maassa on, ja miten heille annetaan ehkä nyt enemmän tilaa mellastaa.
Ja aina on kiva katsoa näytelmää joka samalla sekä viihdyttää että herättää muunkinlaisia tunteita. Esityksiä 17.5.2017 asti, vahva suositus!
Kuvan copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti