Heikki Paavilainen on käsikirjoittanut ja ohjannut tämän Olavi Virta -musikaalin Porin teatterille. Sinällään aika tyypillinen elämäkertaesitys, että käydään läpi herran vaiheet syntymästä kuolemaan. Tapahtumien kuljettajana ja kommentaattorina on vuoroin nuorempi Ola (Kim Willman) ja vuoroin vanhempi (Marko Honkanen). Välillä yhtäaikaakin. Siinä sivussa kuulemme vajaat parikymmentä Virran tutuksi tekemää hittiä. Kaikkea tätä säestää tyylikäs 6-henkinen orkesteri, kapellimestarinsa Seppo Tynin johdolla.
Opin paljon uutta (no en alun alkujaankaan ollut kovin perehtynyt Virran elämään, ks. ensimmäinen lause tässä jutussa) mutta ihmeekseni tosi monta kappaletta oli kovin tuttua. Ehkä ne kumpuavat jostain kansakunnan kollektiivisesta musiikkitajunnasta. Ehkä olen viettänyt lapsena niin monta juhannusta ja kesäiltaa meillä maalla, missä aikuiset aina jossain vaiheessa iltaa alkoivat Juhanin haitarin säestyksellä laulamaan näitä. Mene ja tiedä, mutta kivalta ne kyllä kuulostivat!
Ei tainnut Ola olla kovin helppo ihminen ja taiteilijaelämä lienee rankkaa. Mutta ei se lehdistökään häntä ihan silkkihansikkain kohdellut - "laulava lihapulla" taisi saada kritiikkiä ihan aiheettakin.
Kaikki lavalla myös näytti oikein hienolta. Ja lava, nimenomaan, tanssilavan oloinen neliö, jonka taustalla pienessä montussa orkesteri soitti. Olimme kaikki kuin jossain lavatansseissa, vaikka paikka olikin Porin Promenadikeskus. Ihmeellisiä lavasteita ei siis tarvita, vain näyttävät projisoinnit "lavan" seinustoilla.
Pakko mainita yksi kirpeänhauska kohtaus. Ola ja Unto Mononen ovat ravintolassa kiskomassa viinaa jouluaattona. Ola kaappaa kaksi naista kainaloonsa ja tokaisee: "Hyvää joulua Mononen. Mulla on täällä stereot!".
Molemmat Virrat lauloivat ja näyttelivätkin hyvin. Sivuhenkilöitä oli Olan äidistä (Anna-Maija Kokkinen) Toivo Kärkeen (Teemu Niemelä). Lisäksi mestarilliset tanssijat Jani Rasimus ja Tanja Huotari johtivat ensemblen tanssikuvioita. Tanssit olivat oikeasti hyvin näyttäviä, kiitos vaan koreografi Aleksi Seppänen. Siinä lantio pyöri ja helmat hulmusivat, kun tämä joukko pisti menemään!
Ymmärrän erinomaisesti miksi perjantai-iltapäivän kieltämättä hieman vanhemmanpuoleinen yleisö osoitti suosiotaan seisten. Nimenomaan heille tämä oli tarkoitettukin; nostalgiankaipuuseen ja -haikeuteen. Kaikin puolin taiten tehtyä, varman päälle pelattua musiikkiteatteria.
Ps. Niin, se Juha Kulmala. Lupasin palata aiheeseen tuonnempana, ja tästä ei enää "tuonnemmas" taida päästä. Nyt olen tätä Köyliön laulavaa maanviljelijää päässyt näkemään jo aika monessa tuotannossa, ja hänpä se minut Poriinkin veti. Mies hoiti lukuisia pieniä, mutta tärkeitä rooleja. Suvereenisti, taitavasti - ja tunteella. Respect! Toivon että teatterintekijät pestaisivat häntä enemmänkin, sillä kovin monella suomalaisella miesnäyttelijällä ei ole moista karismaa.
Kuvien copyright Janne Alhonpää
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti