Kasvonsa menettänyt mies / Kulttuurikone, Kanneltalo 6.10.2016

En ole lukenut Kimmo Oksasen kirjaa, siis sitä mihin esitys perustuu. On pitänyt, aina siitä asti kun se ilmestyi, mutta en vaan ole ehtinyt. Mutta sentään on tämä esitys! Tämän luomisessa Oksanen on ollut vahvasti mukana, tekstin tuottamisen lisäksi myös kuulemme pätkiä kertojan omalla äänellä. Kari Paukkunen on sovittanut tekstin ja myös ohjaa tämän.

Ja herranjee että tämä on jotain mikä menee luihin ja ytimiin! Oksasen tarina koskettaa, liikuttaa, naurattaa, ja saa myös tuntemaan kiukkua. Millaisia lääkäreitä hän on joutunut matkallaan kohtamaan! Onneksi myös sympaattista hoitohenkilökuntaa. Kuka tälläisestä selviää tervejärkisenä?

Oksasen kasvot tuhoutuivat viruksen ja bakteerin jyllätessä, mutta mies jäi henkiin. Vaikka kasvojen kudokset vaurioituivat neljännen asteen palovamman veroisesti. Jäi eloon, mutta kasvot menivät. Siitä tämä kertoo. Millaisia reaktioita asia herätti hänessä, läheisissään ja ventovieraissa. Katsojallekin tekee tiukkaa, vaikka näemme vain muutamia kasvoheijastettuina lavalle. Kun kasvot ovat nekroosissa, mustat ja rujot. Kuin olisi vetänyt naamion siihen päälleen.

Onneksi tässä on kevyempääkin otetta välillä, eikä sorruta paatokseen ja tuhkassa kierittelyyn. Aika paljonkin vapauttavaa huumoria. Mutta myös oivaltavia hetkiä: "peilit ovat kauniita varten". En ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa.

Tarinaa kertomassa ovat Puntti Valtonen ja Safka Pekkonen. Välillä lauletaan ja soitetaan, sitten taas näytellään pätkiä elävästä elämästä. Välillä palataan Oksasen lapsuuteen, ja äidin turvaan. Olen aina ajatellut Pekkosta muusikkona, mutta mieshän on virtuoosimainen näyttelijä! Siinä missä Valtonen esittää Kimmo Oksasta, niin Pekkosella on kaikki muut roolit hoidossaan. Lukuisia eri lääkäreitä. hoitajia, kallonkutistajia jne. Huimaa tykitystä.

Valot, äänet, videot - kaikki pelaa tässä hyvin yhteen ja tukee tätä kahden miehen show'ta.

Poistun katsomosta mietteissäni. Toisaalta säälittää, toisaalta ahdistaa, toisaalta tunnen helpotusta että minä sentään olen suht terveenä, minulla on kasvot, minä en käynyt läpi tätä mankelia. Onneksi minä en ole joutunut kuulemaan joltain eksältä: "onneks mä panin sua kun olit vielä hyvännäköinen". Välillä tuntuu oudolta uskoa miten Oksanen itse suhtautuu kokemukseensa. Uskottavahan se on, kun mies niin käsiohjelman esipuheessa kirjoittaa:

"Sairaus ei ollutkaan kirous, se oli siunaus. Kasvonsa menettänyt mies on siksi iloinen tarina. Se on kertomus selviytymisestä, kasvusta, itsensä ja sitä kautta toisten ihmisten kohtaamisesta, Helvetin ja Kiirastulen läpi siinä tullaan Paratiisiin. Nojatuolista nousi ylös uusi ihminen."

Kasvonsa menettänyt mies on rankka esitys, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Iso hatunnosto Kimmo Oksaselle tarinansa kertomisesta.

Esitys kiertää Suomessa, seuraavaksi se on mahdollisuus nähdä Tampereella TTT:llä 28.10. Muita esityspäiviä näkee täältä.



Kuvan copyright Johnny Korkman.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.