Hirttäjät on aika musta komedia, noh, hirttäjistä. Mutta myös paljon muusta. Pääroolissa Harry Wade, mies joka on toiminut valtion virallisena hirttäjänä, ja pyörittää siinä sivussa pubia. Vaan nyt on koittanut aika kun hirttämiset loppuvat koko maassa, ja pyövelien pitää keksiä muuta elämäänsä. Reportteri tulee pubiin kyselemään Waden mielipidettä asiaan, ja vastahakoinen Wade suostuu kommentoimaan vain siksi, ettei vaan hänen kilpailijansa, Brittein paras hirttäjä Albert Pierrepoint saisi palstatilaa lehdessä.
Pohjois-englantilaisessa pubissa majailee mielenkiintoisia kantapeikkoja, ja Waden giniinmenevä vaimo Alice pyörittää paikkaa miehensä kanssa. Perheen möksöttävä teini häärää mukana. Sitten pubiin marssii outo hiippari Lontoosta, Mooney. Miehen jutut ovat kummia ja mitä ihmettä tämä toimittaa paikkakunnalla. Kun lähistöllä on hiljan löydetty teinitytön ruumiskin...
Noh, tapahtumat vyöryvät eteenpäin, mutta aika hidastempoista tahtia. Enimmäkseen tässä vaan puhutaan ja juodaan paljon olutta. Pubissa viihtyy myös paikallinen komisario Fry. Onko Mooney osallinen johonkin rikolliseen vai ei? Entäpä Waden vanha apulaishirttäjä Syd, mikä on hänen roolinsa? Syd on ollut hieman liian kiinnostunut yhden hirtetyn miehen sukukalleuksista, mikä maksoi hänelle aikoinaan työpaikan. Siitä jäi hieman hampaankoloon... Miten näytelmän alussa hirtetty Hennessy liittyy kaikkeen, ja oliko hän sittenkin viaton? Ja mitä tapahtuu kun Waden teinitytär katoaa? Entäpä salaperäiset yhteensattumiset päivämäärien kanssa, miten ne liittyvät toisiinsa? Miksi niin moni halusi tulla mieluummin Pierrepointin kuin Waden hirttämäksi? "Vittu nyt mä kuolen ja mut hirttää toi sirkuspelle" :-)
Petri Manninen on oikein mainio aika ärsyttävän, hankalan, itsekeskeisen ja lipevän Waden hahmossa. Aina hienoja roolitöitä tekevä Esa-Matti Long on tosi hieno änkyttävänä Syd-reppanana. Aika creepy on tämäkin heppu, jotenkin sellainen tapettiin sulautuva, mutta kuitenkin iso ja oleellinen osa koko tarinaa. Huonokuuloinen kanta-asiakaspappa Arthur (Timo Tuominen) tarttee tulkkausapua kaikkeen kun ei meinaa kuulla.
Heikki Pitkänen on sitten tosi creepy Mooney. Mies josta ei ota selvää onko tämä lintu vai kala. Mutta ei ainakaan siiderimies! Hyvin Pitkänen vetää tämän aika haastavan roolin vähän ehkä skitsofreenisenä Mooneynä. Vähän nasaali ääni ja urbaanit vaatteet täydentävät Mooneyn roolin.
Mutta kyllä taitaa silti show'n varastaa ihan loppuvaiheissa vasta pubiin purjehtiva diiva ja leuhka Pierrepoint (Kristo Salminen). Miehestä on ollut puhetta koko esityksen ajan, onhan hän ollut se Brittein paras hirttäjä! Saksalaisiakin veti sodan jälkeen hirteen isoja määriä, siinä missä Wade ei niihin koskenut lainkaan (laukkakilpailut olivat tärkeämpiä osa-aikaiselle vedonvälittäjälle). Varsinkin Pierrepointin hiukset aiheuttavat ison härdellin, ja minä ainakin meinaan tukkalaitteen haistelussa tipahtaa penkiltä hysteerisessä naurukohtauksessani.
Onko oman käden oikeus oikeutettua? Miten ihmisen pää kestää toisten teloittamista ihan työkseen? Ja miten pää kestää kun sitä ei saakaan enää tehdä, vaan pitää elääkin normaalia elämää. Ja miten lopuksi tosipaikan tullen se porukka hajoaa ja pubissa näennäisesti vallinnut yhteisöllisyys lentää ulos ikkunasta.
Viihdyttävää sanailua ja näppärää dialogia. On tämä oikeasti hauska teksti, ja karikatyyrimäiset tyypit lavalla. Hieno ensemble! Ja vuoden pulisonki- & hiuspalkinto menee ehdottomasti Hirttäjille!
Kuvien copyright Tuomo Manninen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti