Ville Walo: Phantom Limb / WHS Teatteri Union 17.1.2020

No nyt oli taatusti jotain erilaista ja ennennäkemätöntä! Nimittäin sirkustaiteilija Ville Walon kolmas sooloteos, Phantom Limb. Enpä muista näin outoa, kiehtovaa ja absurdia esitystä hetkeen nähneeni, vaikka kaikenlaista onkin tullut koettua. Poistuin katsomosta 45 minuutin jälkeen hyvin hämmentyneenä, mutta silti jotenkin innoissani. On aina mahtavaa tulla yllätetyksi.

Esitys on sanaton, vain Lau Naun ja Pekko Käpin suunnittelema minimalistinen ja muuntuileva äänimaisema taustalla. Ja japaninkielinen dialogi jostain hämärän oudosta elokuvasta (Toshio Matsumoto: Funeral Parade of Roses). Lavan eteen on laskettu verho siten, että näemme elokuvasta vain alareunan missä englanninkielinen tekstitys rullaa. Hmmm... Välillä musiikki saa joiku-tyylisen sävyn, ja kierroksia lisää. Mutta se elokuvan äänimaisema hämmentää eniten. Kiehtova kombo. Näkymättömissä oleva leffa antaa jotenkin esitykselle raamit. Äänisuunnittelu muutenkin on isossa osassa esitystä.

Mutta mitä tekee itse taiteilija Walo? Kamppailee kolmannen raajansa kanssa. Aluksi mies irroittaa jalkansa, ja tämä irtojalka joutuu sitten kaikenlaisiin tilanteisiin. Siitä on moneksi. Aavesäryn oloisesti siitä ei pääse eroon, vaikkei se enää paikallaan olekaan. Esitykseen on saatu jotenkin mukaan myös oudonkarheaa erotiikkaa, modernia tanssia, slapstick-juttuja (käsi jää tekojalan sisään jumiin). Miten miehellä voi olla niin intiimi suhde (irto)jalkaansa, joka ei ole edes osa häntä? Vai juuri siksi? Kolmejalkainen mies on visuaalinen kummajainen, kuin jostain friikkisirkuksesta karannut. Hilpeä karusellimusiikki korostaa tätä ajatusta mielessäni. Ketä tämä irtoraaja edustaa, osaa miestä vai jotakuta muuta? Jotakuta joka lähti - ja jätti jälkeensä vain jalan jota palvoa ja rakastaa? Saako sitä puukolla edes hengiltä? Aina voi yrittää. Outoa ritualistista tanssia.

Eero Alavan valosuunnittelu on kiehtova. Välillä spottivalolla korostetaan jotain kohtaa, ja varjoja käytetään myös hienosti. Lisäestetiikkaa Anne Jämsän hyvin yksinkertaiseen lavastukseen ja pelkistettyyn puvustukseen tuovat lopuksi naisten korkokengät ja helmikorvikset. 

On tässä aavistus jongleeraustakin mukana, mutta vain kursorisesti muistuttamassa että sekin taito on hallussa. Enemmän esitys pakoilee kaikkia määreitä ja rajoituksia. Se seksin pohjavire pulpahtelee pintaan monessa kohtaa. Itsekuohintayritys, käteenveto, taustalla oleva valtava pillu. Välillä aika roisiakin kuvastoa, mutta sopiihan se jotenkin tähän, kuin irtojalka housuihin.

Taide on joskus tämmöistä. Yllättävää, spontaanin oloista, kaunista ja kummallista. Esityksiä on vielä jäljellä kolme, eli jos kaipaat jotain mitä et todellakaan tiennyt haluavasi nähdä, niin nyt on siihen tilaisuus. Ei ihan nuorille katsojille (Ikäsuosituskin 16+). Vanha pornoleffateatteri on mitä oivallisin paikka Phantom Limbille, eli sinne Pitkänsillan kupeeseen mars mars. 


Kuvien copyright WHS Teatteri Union.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Chevalier / Race Horse Company, Cirko 7.5.2019

Hevosnumerot ovat aina olleet oleellinen osa sirkusesityksiä. Kyllä niitä vieläkin näkee, siis perinteisemmissä sirkusesityksissä, esimerkiksi Sirkus Finlandian esityksissä. Jotenkin heppanumeroita on kiva katsoa, varsinkin kun lähes kaikki muut eläinnumerot ovat nykyään hävinneet sirkusmaneeseilta. Nykysirkukseen eivät eläimet (yleensä) kuulu.

Mutta sitten tulee Race Horse Company ja tuo lavalle uuden sukupolven kavioeläimet: keppihevoset! Miten oivallinen ajatus! Pelkästään tämän takia kannattaa suunnata nyt Cirkoon Helsingin Suvilahteen. Miten lauma keppihevosia voi suoriutua 40 minuutin mittaisesta esityksestä? 

No vallan mainiosti, kun niitä ohjastaa, valmentaa ja rapsuttelee niinkin taitava persoona kun Kalle Lehto. Tämä on suoraviivainen soolonumero, missä Lehto vastaa itse niin käsikirjoituksesta, ohjauksesta, esiintymisestä ja hevoskaverien hoidosta. 

Chevalier on aivan ihana, riemuisa ja hersyvä koko perheen sirkusesitys. Kyllä tämän parissa viihtyvät ihan pienimmätkin (suositusikä 4, mutta ei ole mitään pelottavaa tms). Esitys on samaan aikaan kunnianosoitus ja silmänisku pertsalle (eli perinteiselle sirkukselle) punaisen pyöreän maton markkeeraten maneesia, ja sen hevostaitureille, yhdistäen moderneja elementtejä saumattomasti mukaan. Kerrassaan hurmaava liitto!

Lavalla Lehto jonglöörää, seisoo päällään, soittelee koskettimia, ratsastaa keppihevosilla, breikkaa ja tekee ties vaikka mitä. Monenlaista pientä temppua saamme katsoa, vähän slapstikkiä mukaan, ja mausteeksi sirkushenkistä musiikkia ja vanhahtavaa jazzia (äänisuunnittelusta vastaa Sami Tammela). Tasapainoilua rola bolalla, junakyytiä, isoa jumppapalloa, ja ihana mauste parin mykkäelokuvan merkeissä (mukana myös Banaani ja Apina!). Upeasti elokuva ja todellisuus kietoutuu yhteen merihevoskepparien ilmaannuttua lavalle. 

Nämä hevoset ovat uniikkeja persoonia, toiset osaavat eri temppuja, ja toiset konstailevatkin hieman. Mutta onneksi Lehto muistaa kaikkia hyvitellä ja helliä. Aivan loistavaa yhteistyötä. Hihkuin sisäisesti (ja ehkä vähän ulkoisestikin) penkilläni. Pinkki yksisarvinen osaa hieman erilaisia temppuja, tietenkin, maagisena satuolentona. Siinä vaiheessa mua alkoi jo silkasta liikutuksesta itkettämään.

Tavallaan tässä on ihan arkisia lapsiperheen asioita, siis keppihevosia ja jumppapalloja, mutta kuinka moni keksii tehdä sirkusta niiden kanssa? Ehkä tämän jälkeen joukko lapsia temppuilee keppariensa kanssa kotipihalla hieman eri tavalla?

Oivallista ja oivaltavaa viihdettä koko perheelle; tätä ei todellakaan kannata missata! Vaikka poislähtiessä kaksi aikuista naista phelikin että olipa hieman lapsellista, niin antaa tämä aikuisellekin paljon. Heittäkää kireät piponne nurkkaan te tylsät aikuiset ja lähtekää keppihevosten mukaan! Onneksi RHC:n teosten tapaan tätäkin voi nähdä pitkin poikin maata, Helsingin jälkeen Chevalier kiertelee esimerkiksi Kuopiossa, ja karauttaa sen jälkeen varmaan muuallakin. 

Kuvien copyright Antti Sunila.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Jay Gilligan: Melodic Objects / Circus Ruska Festival, Kuivaamo 16.2.2019

Sirkus Ruska Festival on siirtynyt takaisin alkutalveen, ja hyvä niin. Päällekkäisyys Tampereen Teatterikesän kanssa toi varmaan synergiaetuja, mutta minusta se jäi hieman kyllä Teatterikesän varjoon. Ja nyt kun Hiedanrannan Kuivaamosta on saatu noin hyvät tilat niin mikä ettei festaria voisi helmikuussakin pitää. Tosin Hiedanrantaan on hankalampaa ehkä tulla kun moneen muuhun paikkaan, ainakin julkisilla matkustamalla joutuu kävelemään tovin.

Tänä vuonna perjantaina nähtiin kaksi esitystä, jotka valitettavasti missasin muiden menojen vuoksi, ja lauantaina neljä, jotka ilokseni näin kaikki. Kiinnostava kattaus kansainvälisiä tähtiä ripauksella kotimaisuutta.

Lauantain aloitti amerikkalinen jonglööritähti Jay Gilligan show'llaan Melodic Objects Nykyään Ruotsissa asuva ja vaikuttava mies veti vajaassa tunnissa valloittavan musiikkipitoisen esityksen, jossa yleisökin pääsi vähän mukaan. Eittämättä mies on varsinainen jongleerauslegenda, ja sehän se tämänkin esityksen selkäranka on. Jongleerausta pehmeillä palloilla, renkailla, keiloilla. Mutta se esityksen juju ja jippo on musiikki, ja musiikin luominen. Osa tulee nauhalta, ja haasteellista  rauhoittavaa linnunlaulua olisi muutenkaan tuottaa. Mutta osa äänistä ja rytmeistä tehdään itse, paikan päällä. Erilaisia mikrofoneja, ja mitä lie tietokoneohjelmia hyväksikäyttäen.

Jay äänittelee omia taputuksia ja ääniään, mutta myös yleisöltä mm. hello-sanaa. Niitä sitten miksataan ja muokataan ja lisätään musiikkipohjaan. Ja sitten tämän juuri luodun musiikin tahdissa jonglööri tekee taikojaan! Käsittämättömän hienoa ja uniikkia. Tuli mieleen muutamien vuosien takainen Olafur Arnaldsin konsertti Savoy-teatterissa, missä hän äänitteli yleisönkin ääniä ja samplasi mukaan omaan musiikkinsa.

Katsojat istuvat liki henkeä pidättäen, pysyykö rytmi, pysyykö kaikki kasassa. Esiintyjä siirtelee mikkejä, piuhoja ja systeemejä, painelee läppärin, kännykän ja luupperin namiskoja. Hyvin kaikki tämmöinen tekninen säätö oli osa esitystä, ja antoi sellaisen kotikutoisen fiiliksen tähän. Tavalliset arkivaatteet korostivat tätä. Nyt ei briljeerata esiintyjän asuilla tai ulkoisilla jutuilla lainkaan. Jay ei ole se stara tässä (paitsi että tietenkin on) vaan ne äänet ja rytmit yhdistettynä hypnoottiseen jongleeraukseen.

Saako tässä kohtaa tunnustaa että sirkuslajeista jongleeraus ei ole mun suosikkeja. Mutta kun siihen otetaan tämmöinen uusi lähestymiskulma niin kyllähän tätä ilokseen katsoo.

Sen lisäksi että tässä esityksessä musiikki on isossa osassa, niin saamme nähdä myös aika uniikkeja jongleerauspallojakin. On niitä minkä perässä on narua tai nauhaa. Ja niitä mitkä on sidottu siitä nauhasta kiinni johonkin, ja sitten kun palloja heittelee sopivassa järjestyksessä niin tulee "kutoneeksi" jotain. Ja sitten oli sellaisiakin palloja mistä purkautuu värikkäitä nauhanpätkiä kun niitä heittelee. Jongleerauspallot voivat myös olla ontot ja täynnä konfettia - mukavastihan se sieltä varisee pallojen lennellessä ilmojen halki. Kaikkea uutta ja hienoa! Tai uutta ainakin minulle.

Paikoitellen esitys muistuttaa nykytanssiesitystä, kun pitkänhuiskea mies heittelee esineitä ilmaan ja liikkuu rytmisesti ja keskittyen, monimuotoisen musiikin tahdissa. Kellontarkat, paikoitellen robottimaiset liikkeet vievät myös ajatukset tanssin maailmaan.

Osa näistä teknisistä härveleistä ja härpäkkeistä ovat kuin tieteiselokuvasta. Sekin antenni mikä ujeltaa kun käsi tms menee lähemmäksi, olisiko ollut Moogin Theremini, siltä se ainakin näytti. Miten kukaan keksii rakentaa sirkus/jongleerausesityksen tämmöisten varaan, en käsitä. Pölynimurin kyllä tunnistin, ja sitäkin käytettiin apuvälineenä yhdessä numerossa.

Kyllä, totaalisen uniikki esitys, ja todentaa hyvin tämän lainauksen todeksi (teksti Circus Ruska Festivalin sivuilta):

Melodic Objects on tribuutti maailmankuululle “The Flying Karamazov Brothers” -jonglööriryhmälle, joka havaitsi että:  ”Jongleeraus on sarja tapahtumia: heittoja ja kiinniottoja, jotka tapahtuvat sidoksissa aikaan. Samalla tavalla myös musiikki on sarja tapahtumia, säveliä jotka piirtyvät ajan jatkuvuuteen. Musiikissa tätä suhdetta ajan ja tapahtuman välillä kutsutaan rytmiksi. Sama termi rytmi pätee kyseiseen suhteeseen myös jongleerauksessa. Loogisesti siis, jos A=B ja B=C, niin A=C… eli jongleeraus on musiikkia!”

Meidän seniorisohva tykkäsi kovin, ja niin tuntuivat tekevän muutkin katsojat. Vauhdikas, uniikki ja hieno startti lauantaille.


Kuvien copyright ylempi jostain islantilaiselta festarilta, loppukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.