Näytetään tekstit, joissa on tunniste impro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste impro. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. elokuuta 2017

Dracula ja Frankenstein / Improteatteri Kolina, Musiikkitalo 19.8.2017

Harmikseni löysin nämä Improteatteri Kolinan kirjaklassikoiden esitykset Musiikkitalolla vasta siinä vaiheessa kuin esityksiä oli enää muutama jäljellä. Siellä olisi ollut monen monta kiinnostavaa juttua. Mutta onneksi sentään pääsin edes tähän eli vihonviimeiseen kesän esitykseen. Ja onnekseni nämä olivatkin ehkä ne kaikkein kiinnostavimmat teokset! Nimittäin Bram Stokerin Dracula sekä Mary Shelleyn Frankenstein.


Tarttee sanoa että huikea esiintyjäkolmikko Veera Lehtinen, Jere Kolehmainen sekä Meiju Lampinen JA loistava pianisti ja taustatarinaa kertova Suvimarja Halmetoja olivat kaikki vallan hienossa vedossa. Yleisöllekin molemmat kirjat olivat tuttuja. Saimme raapustella kaikenlaisia lauseita paperilappusille etukäteen ja näitä sitten käytettiin esityksissä. Lisäksi aina välillä saimme heitellä esim. eri tyylilajeja tai antaa sanoja käytettäväksi. Draculalle valikoituivat sanat porkkana, kaivinkone ja pallo, ja Frankensteinille taas kätilö, leikkimökki Tallinnassa sekä sähköisen jäykkä.


Lavan reunoille oli varattu monenlaista rekvisiittaa hahmojen varustelemiseen. Ja kyllä niitä käytettiinkin. Samaa hahmoa saattoi esittää kuka hyvänsä kolmikosta, ja välillä tämä vaati ponnisteluja kun joku vaate ei mahtunutkaan Kolehmaisen leveille harteille. Tyyppejä vaihdettiin lennossa ja välillä saivat sekä peruukit että päähineet kyytiä

Dracula oli tykästynyt keltaiseen ankkaan, tarjoili verilettuja ja -palttua mielellään - mutta Jonathan Harker olikin vegaani! Välillä vedettiin lastenlaulu Täällä on turkoosi tunnelma ja välillä miehetkin synnyttivät. Aivan päätöntä menoa. Ruoskaa heiluttava Van Helsing, taikarapuhansikas, Mauri Kunnas-tanssi, ja kaikkea muuta mitä ei mitenkään yhdistäisi Draculaan. Näimme osan esityksestä slapstick-komediana, osan oopperana ja kyllä ne kolme maagista sanaakin sinne saadaan ujutettua. Huh! Näin hulvatonta Draculaa en olekaan koskaan kokenut!

Omat lauseeni hatusta vedettäviksi. Muutama pääsi mukaankin!


Pienen tauon jälkeen pääsimme toisen goottiklassikon eli Frankensteinin pariin. Veera Lehtinen on teoksen armoitettu asiantuntija, ja hänen sympatiansa hirviötä ja inhonsa tohtoria kohtaan tuli ilmi monenmonta kertaa esityksen aikana. Hautausmaabaletin ja ruumiden leikkelyn jälkeen kovin kärttyinen Victor F. laulaa kiky-sopimuksesta yhdessä Henryn kanssa lastenlauluversiona, ja Henry osaa myös räppiä. Moderni Victor käyttää toki myös Instagramia. Hyveellinen ja siveellinen Elizabeth on aika väritön sivuhahmo, ja sitten hän toki jo kuoleekin. Jäälautalla leikitään seuraleikkejä ja välillä lähestytään jo Shakespearen tulkintoja. Kaikki loppuu kun kapteeni Walton ja hirviö duetoivat; ovathan molemmat yksinäisiä ja rumia!


Jos (ja toivon mukaan kun) nämä esitykset jatkuvat ensi kesänä, pyrin pääsemään paikalle. Jos nyt ei ihan jokaiseen, niin aika moneen ainakin. Sen verran kova juttu tämä oli. Toki jos alkuteos on riittävän tuttu, niin tästä saa vielä enemmän irti, mutta varmaan noviisejakin viihdyttää. Kiitos te upeat tyypit!


Kuvat otin itse.
Esityksen näin ilmaisella pressilipulla.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

FIIF perjantaina / Ylioppilasteatteri 16.6.2017

Perjantaina kerkesin vielä katsomaan 2,5 esitystä FIIF-festareille Pyynikin kesäteatterin ensi-illastakin. Ja hyvä että kerkesin, koska illan päättänyt The Maydaysin show oli niin upea että pyyhkäisi päänsäryt melkein mennessään!

Sen sijaan The Aunts, jonka A Hero Story esitykseen pölähdin kesken kaiken, ei ihan vakuuttanut. Okei, osittain siksi koska tulin impro-esitykseen kesken, eli en tiedä mitkä olivat lähtökohdat, mitä sanoja yleisö antoi jne Näin tästä parikymmentä minuuttia, ja ei avautunut sitten lainkaan.


Heti sen jälkeen alkoikin tauko. Illan toiseksi viimeisenä porukkana FIIF ensemble Siansaksa. Virolaisia, suomalaisia, britti, itävaltalainen ja ruotsalainen, puikoissa eli ohjaajana Keng-Sam Chane Chick Te. Tässä teemana oli todellakin siansaksa. Ohjaajan käskystä vaihdettiin aina uudet 2 tyyppiä lavan keskiöön, esittämään lyhyt sketsi ohjaajan aiheista. Lisäksi 2 tulkkia tulkkasi siansaksalla vedetyt esitykset katsojille. Näimme mm. kaksi merirosvoa, joista toinen ei halua olla enää piraatti, sekä pariskunnan joista toinen on sairas.


Tämän jälkeen vaihdettiin englannin ja siansaksan nopeisiin kielivaihtoihin. Kun ohjaaja taputti niin kieli vaihtui englanniksi tai takaisin. Esiintyjät saivat olla siis tosi skarppeina koska välillä taputukset tulivat aika tiuhaan tahtia. Myös aiheet vaihtelivat (esim. kaksi tyyppiä lomalla). Sitten oli vielä erilaisia pressitilaisuuksia: poppitähden, joka ei ole tehnyt levyä sitten 90-luvun, maanviljelijän, jonka lehmä lypsää kultamaitoa ja uuden maan löytäneen tiedemiehen. Nämä olivat myös hauskoja. Ihan oivallista viihdettä, mutta melko hajanaisia juttuja. Hyviä esiintyjiä kyllä!


Illan pääesiintyjä brittiryhmä The Maydays oli luvannut vetää elokuvaohjaaja Tim Burton-henkisen goottimusikaalin Happily Never After, ja se myös saatiin! Huhhuh mikä meno ja meininki. Ryhmässä on kolme naista ja yksi mies sekä muusikko. Esiintyjien mustavalkoiset asusteet toimivat mainiona tehokeinona. Yleisöltä kysyttiin äitien ammatteja ja saaduista sanoista poimittiin nurse, sairaanhoitaja. Sen ympärille sitten musikaalia alettiin rakentamaan. Esitys alkaa kahden sairaahoitajan valitellessa vaivojaan ja pohtiessa potilaitaan. Paikalla tuntuu olevan mystinen menneisyys tautien kanssa, ja rakennuspaikkakin on epäilyttävä.


Pian käy ilmi että paikka on viktoriaanisaikainen lastenkoti, missä pienet sairaat orvot ressukat yskivät - ja kuolevat. Välillä henkilökunta syyttää johtoporrasta, josta päästään oivallisesti keskijohdon kokoukseen, ja tilastokäppyröiden ja piirakkadiagrammien maailmaan. Hulvattomassa laulu- ja tanssikohtauksessa lauletaan middle management is fun - ja tuhannet lapset hoitolaitoksessa kuolevat. Yllättäen (tai sitten ei) hoitsut paljastuvatkin demoneiksi, syövät päähenkilöpojan, joka kummituksena palaa kuiskimaan viimeiselle eloonjääneelle tytölle ohjeita miten pelastautua.


Se ei selvinnyt miksi demonihoitajat söivät lapset, mutta sillä ei mitään väliä. Tämä tarina toimii, ja voi kun Burton ohjaisi siitä elokuvan! Esitys loppui huikeaan loppulauluun ja revitykseen - ja yleisö puhkesi raivokkaisiin aplodeihin. Seisten! Huh, aivan älyttömän upeaa menoa.


Esitys oli makaaberi, hervottoman hauska, käsittämättömän nerokas, musiikillisesti oivaltava ja viihdyttävä mennen tullen. Aivan oivallinen tribuutti sekä Burtonille että Grimmin veljesten saduille. Miten improamalla voikin syntyä jotain tämmöistä. Hetkittäin ei esiintyjilläkään meinannut pitää pokka kun joku keksi jotain päätöntä, mutta ammatilaisina kokosivat itsensä nopeasti. Miten upea päätös illalle. Voin suositella enemmän kuin lämpimästi jos jossain kohtaatte tämän porukan: menkää katsomaan!

Kaiken kaikkiaan kahtena iltana nähdyt esitykset (valitettavasti torstaina päänsärky esti paikalle tulon ja lauantaina Mannerheim-ooppera Ilmajoella) jättivät suuren innostuksen ja palon nähdä lisää. Ensi kesänä tähän on taas mahdollisuus. Monenlaisia esityksiä tuli nähtyä ja huomattua miten monipuolista impro voikaan olla! Kiitos FIIF 2017 - nähdään ensi vuonna!


Kuvien copyright Ville Välimäki paitsi vika kuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 15. kesäkuuta 2017

FIIF keskiviikkona / Ylioppilasteatteri 14.6.2017

Mielestäni FIIF tarjoaa hyvää vastinetta rahoillesi. 16 euron lipulla (tai 55€ neljästä illasta) näkee kuusi (6) erilaista improryhmää. Keskiviikkona esitys venyi aina 23.10 asti, eli 4+ tuntia nauruhermojen kutkutusta ja viihtymistä koko rahalla. Yhden illan jälkeen en voi vielä sanoa olevani mikään asiantuntija, kaukana siitä, mutta varsin monipuolisen kuvan improesitysten nykytasosta sain kyllä.

Se mikä muuten pisti silmään illan aikana oli se kannustava ja hyvin innostunut yleisö. Ja ylipäätään ilmapiiri oli tosi rento ja kiva. Eväät viihtymiselle siis.


Illan eka akti oli Tampereen oma ylpeys JadaJada Improv ja esitys nimeltä Mouthful. He pyysivät yleisöltä pitkän sanan sellaisella kielellä mitä kukaan ryhmästä ei puhuisi. En tiedä minkäkielinen sana oli, mutta siitä lähdettiin liikkeelle kumminkin. Tilanteet ja tyypit vaihtuvat läpsystä lennossa, ja aiheet ne vasta vaihtuvatkin! Parinvaihdosta huumekauppaan ja monen mutkan kautta päädytään luostariin. Välillä ryhmän coach Trent Pancy antaa suuntaviivoja. Juhlitaa homohäitä, mukana on kirahvia, kummituksia ja vaikka ties mitä. "You don't have an option" ja "starter kit" on pari jatkuvasti esiin pulpahtavaa fraasia. Mutkien kautta päädytään takaisin siihen mistä palattiin - ja näin tuli se vieraskielinen sana selitettyä! Huh mikä vauhti ja meininki! Pidin kovasti. Varsinkin ryhmän pitkänhuiskea kazakstanilainen vahvistus Boris Kashentsev kirahvina oli loistava, mutta kyllä kaikki olivat huikeita!


Foxy Freestyle tuli Berliinistä ja esityksenä Strangers in the Night. Ajatuksena on että ryhmän kaksi miesjäsentä esittävät kahta tyyppiä ketkä joutuvat viettämään yön yhdessä samassa paikassa. Yleisöltä saatiin miehille nimet (Anthony ja Carl), tapahtumapaikka (sauna), miksi he ovat siellä (Anthonyn potkaisivat vanhemmat kotoa ja toisen pitää laihtua, siksi on rakentanut saunan). Lisäksi vielä Carlin intohimo on kutominen. Näillä spekseillä mennään, ja esiintyjät eivät tiedä kuin omat juttunsa. Kosketinsoittaja säestää tapahtumia. Siellä saunassa sitten herrat tutustuvat, vihtovat ja vaihtavat kuulumisia. Välillä takautumina hyppelehditään menneisyyteen, siten saadaan ryhmän naisjäsenellekin hommia. Miesten menneisyyksistä paljastuu vaikka mitä; Carlin selän iso penis-tatuointikin omn peräisin vankila-ajoilta. Välillä on tosi vaikea uskoa että tyypit suoltavat tarinaa sitä mukaan kun homma etenee. Mutta se on impron juoni se.


Pienen tauon jälkeen siirrymme illan toiseen osuuteen. Lontoosta tuleva show on nimeltään Phil Lunn is...   Pitkänhuiskea laulajatar istuu koskettimien takana ja kysyy yleisöltä kahta nimeä. Hänestä tulee Marjo Alexandra, täksi illaksi luotu viettelevä kabareelaulaja, ja yleisön vihjeiden mukaan hän on kotoisin Pärnusta. Pärnuhan tunnetaa juustoistaan (!), joten juustoaiheinen on eka kappale. On kuulemma 14-vuotiaana kirjoitettu hittibiisi. Marjo Alexandra esiintyy ensimmäistä kertaa 30-vuotisen uransa aikana Tampereella, ja vastaanotto on oikein lämmin. Riehakas suorastaan, koska yleisö suorastaan syö hänen kädestään.


Opimme myös että Marjo erosi poikaystävästään, koska tämä sytytteli tavaroita tuleen (tämän yleisö kertoo myös). Siitä kuulemme sitten biisin, loistavine riimeineen "Again, ashes on the floor. Again, where is my wooden door." Välillä Marjo Alexandra poimii yleisö joukosta tyypin korjaamaan valoköynnöksen. Kuulemme myös että nykyään hän asuu Australiassa (yleisö taas muistuttelee) ja viimeisin hittibiisi kertoo huulipunasta (kuulemme myös Lipstick-biisin toki). Käsittämättömän hieno ja hauska show! Monipuolisia biisejä ja hyvin vedetty (ja taas kerran ihan käsittämätöntä että tämä kaikki oli improttu)!

Ranskalainen Impro Infini veti show'n nimeltä Décibel. Tätä odotin kovasti, koska luvattiin fyysistä teatteria yhdistettynä ääniefekteihin. Yleisö sai ensi luetella meluisia paikkoja (mm. vesivoimala, rokkikeikka, lastentarha, kaivostehdas) ja hiljaisia paikkoja (mm. hautausmaa, avaruus, arkisto, meditointikeskus...) ja siitä sitten lähdettiin. Muusikko säesti aivan helkkarin hienosti, ja soitti mm. hang-nimistä sveitsiläistä soitinta jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Kuin ufo! Äänestä tuli hieman mieleen steel pan. Wikipedia kertoi sen olevan idiofoninen lyömäsoitin. Okei. Tähän oli kuiteskin yhdistetty tietsikka tai jotain muita luuppauksen mahdollistavia härpäkkeitä että soittaa veti pätkän hangilla ja se jäi taustalle pyörimään ja antamaan rytmiä. Sitten soitteli kitaralla päälle.


Mutta siis esitykseen. Päällimmäisenä jäi mieleen se muusikon ja muiden esiintyjien saumaton yhteispeli. Harmikseni osa esityksestä tapahtui lattialla jonne ei paikaltani näkynyt. Tässä oli jotenkin monta irrallista sketsiä, eikä mulle ainakaan valjennut miten ne meluisat ja hiljaiset paikat niinkun näkyivät. Yhdessä vaiheessa taidettiin olla imurin sisällä ja sitten oli joku Tohtori Frankenstein-juttu missä potilas kursittiin kasaan ja herätetiin henkiin. Osa jutuista meni multa ohi eli en tajunnut mitä niissä tapahtui. Ja sitten oli sellainen autolla-ajokohtaus, josta tuli ihan mieleen kyllä loistava Dark side of the mime! Lisäksi vauvoilla jongleerausta, mielikuvissa toki vain. Paljon esiintyjät tekivät erilaisia ääniefektejä, ja muusikkokin pääsi lavalle. Ihan jees, mutta hieman oma into herpaantui kun ei nähnyt tai ymmärtänyt kaikkea.

Tauon jälkeen sitten FIIF-kurssilaisista koottu ryhmä nimeltään Flicker. Mukana 3 romanialaista, 3 suomalaista yksi jenkki ja yksi virolainen. Ryhmän coach Chris Mead. Yleisö kertoi porukalle paikan minne ihmiset menevät rentoutumaan ja se oli tällä kertaa ranta. Sitten seurasimme erilaisia rantajuttuja tai tilanteita mitä voi tapahtua rannalla. Osa porukasta teki aaltojen, lintujen tai tuulen ääntä. Aina kaksi ihmistä oli "suorittamassa" rannalla jotain ja seuraava tyyppi tuli, ja edellisestä kohtauksesta jäi aina toinen. Näin jatkettiin kunnes koko 7 hengen poppoo oli esiintynyt, kukin kahdessa eri roolissa. Kokonaisvaikutelma oli hieman staattinen ja epätasainen. Aika moni pari tyytyi vain istumaan ja puhumaan. Toiset jutut, ja toki toiset esiintyjätkin, olivat hieman kömpelöitä ja kökköjä. Osa taas sujuvia ja hauskoja. Kaikkien äänikään ei kuulunut kunnolla, ilman mikkejä kun pelataan. Ehkä illan heikoin lenkki.


Illan päätteeksi ammattilaiskaksikko Scram! eli chicagolaiset Joe Bill ja Jill Bernard vetivät kahden hengen (ja yhden pianistin) voimin oman show'nsa. Yleisön sana heille oli herttanen. En oikein keksi miten se esityksessä oli mukana. Taas kerran huomasin tipahtaneeni kärryiltä monta monituista kertaa, vaikka tässä ihan kyllä puhuttiinkin (ja paljon!) ja ymmärrän kohtuu hyvin englantiakin. On tavaamista, on veneilyä, on Carlos. Välillä tuli tunne että esiintyjät puhuivat itsensä pussiin ja selviytyvät sieltä ulos vain niukin naukin. Tässä oli usea tarina limittäin/päällekkäin, ja kyllä mua hetkellisesti nauratti, aika hysteerisestikin, se Carlos-kuvio. Mutta muuten olin hieman ehkä pettynyt. Tai ei, pettynyt on väärä sana. En tiedä mitä odotin, kun ei ollut odotuksia. Mutta ajattelin että kierisin huutonaurukohtauksessa koko esityksen ajan, kun kyseessä oli kummiskin ekaa kertaa festarin historiassa PÄÄesiintyjät, eikä vai muuten vaan vikana olevat. Ilmeisesti kuitenkin kaikki muut tykkäsivät paljon. Ja tykkäsinhän minäkin, mutta en kierinyt lattialla aurusta. Tämä oli kaiketi sitten hieman älykkäämpää improa?


Kaikenkaikkiaan illasta jäi tosi positiivinen fiilis. Kaikilla oli kivaa, tunnelma oli katossa (takaosassa Ylioppilasteatterin salia oli myös baari auki) ja esiintyjät olivat hyviä. Ensimmäinen kosketukseni kansainväliseen impromeininkiin oli siis parempi kuin hyvä kokemus! Lisää tätä.


Kuvien copyright Ville Välimäki
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kansainvälistä improilua Tampereella

Luulin tuntevani tamperelaista kulttuurielämää jokseenkin hyvin, mutta todellisuus on ihan muuta. Sitten Finland International Improv Festivalin tiedottaja Anne otti yhteyttä joskus viime talvella, ja kertoi tämmöisestä festarista. Ja oli pakko tunnustaa, etten ollut moisesta koskaan kuullutkaan, vaikka festari järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa.

Miksi näin? Festarin perustajalla, primus motorilla, taiteellisella johtajalla ja päätuottajalla Trent Pancyllä on asiaan selitys. Festari on syntynyt intohimosta, ja pitkälti ruohonjuuritasolla sitä edelleenkin pyöritetään. Kaikki on keskittynyt osallistujiin eli niin työpajojen kouluttajiin, niihin osallistujiin kuin muihin esiintyjiin. Trentillä itsellään on teatterialan tausta, ja vaikka mediapuolen opinnot TAMKissa ovat kesken, niin muut hommat ovat ajaneet festarin markkinoinnin ja mainonnan ohi. Festaria järjestetään talkoolaisten ja harjoittelijoiden voimin. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana on myös ammatikseen tiedotushommia tekevä. Talkoohengessä tottakai. Virallinen lehdistötiedotekin tehtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Vaikkei ehkä suuri yleisö olekaan paikalle niin löytänyt, niin alan piireissä tapahtumalla on suuri suosio.

On kyllä hengästyttävää kuulla Trentin luettelevan festarin lukuja. 4 päivää tiukkaa tykitystä. Osallistujia 18 maasta, ja 10 huippukouluttajaa. Päivät porukka viettää tiiviisti työpajoilla ja illat nautitaan sitten esityksistä. Kolme suomalaista tiimiä ja kaksitoista kansainvälistä. Kaikki Trentin itse valikoimia.


Mutta miten tämmöistä maailmanlaajuista viihdettä on mahdollista nähdä juuri Tampereella? Perinteinen tarina tietenkin eli kaiken takana on nainen. Amerikkalainen Trent tapasi suomalaisen vaimonsa maailmalla - ja muutti tämä perässä Tampereelle elokuussa 2010. Festivaalin idea syntyi reilut kuusi vuotta sitten. Suomalaisten peruskäsitys improteatterista on hyvin erilaista mitä Trent ajatteli, ja hän halusi näyttää että impro on muutakin kuin käsikirjoittamatonta teatteria. Mitä kaikkea muuta sitten? En oikein tiedä vielä itsekään, mutta tämän viikon esitysten jälkeen olen viisaampi!

Se lisäksi että Trent pyörittää festaria ja viimeistelee käsikirjoittamiseen liittyvää graduaan, hän valmentaa, opettaa, kouluttaa ja konsultoi. Improa, ilmaisua, esiintymistä ja kaikkea siihen liittyvää. Toki kaksi pientä lasta vie oman aikansa kiireisen miehen elämästä. Mutta näin likellä festaria lastentarhanopettajana työskentelevä vaimo joutuu ottamaan päävastuun arjen pyörittämisestä. Trent on suunnitellut myös FIIF:in painotuotteet ja graafisen ilmeen, ja vaikka hän on kuulemma (myös toimiston ihmisten mukaan!) hieman oppinut delegoimaan, niin halu pitää kaikki festarin langat käsissään on silti suuri.

Ensimmäinen FIIF pidettiin siis toukokuussa 2012, ja sen Trent toteutti kouluprojektina TAMKille. Pienimuotoisen alun (2 iltaa, 6-8 joukkuetta ja yksi työpajapäivä) jälkeen tapahtuma on kasvanut joka vuosi. Mutta tarkoitus ei ole kyllä enempää laajentua, koska nyt vielä homma pysyy jotenkuten käsissä ja osallistujat tuntevat olevansa kuin yhtä porukkaa. Siihen auttaa myös kaikkien majoittuminen samassa hostellissa ja muutenkin paljon yhdessä vietettyä aikaa. Osallistumismaksu kattaa aamupalat ja t-paidat, osallistumiset iltaesityksiin ja työpajoihin, majoituksen lisäksi siis. Lisäksi alennuksia saa monista ravintoloista ja muista paikoista.

Tampere on monellakin tapaa hyvä kaupunki kansainväliselle kulttuurifestarille. Täällä on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita ja muita ihmisiä, kulttuurielämä on vilkasta ja vireää ja sijaintikin on hyvä. Trentin kokemuksen mukaan Tampere ei ole niin kulttuurisnobi kaupunkina kuin Turku tai Helsinki. Työläistausta vaikuttaa ehkä tähän. Trent haluaa kyllä asua jossain vaiheessa perheineen myös Amerikassa, mutta ainakin nyt koti on täällä. Hiljattain ostettu rivitaloasunto ankkuroi heitä tiukemmin Suomeen. Lapsilla on toki kaksoiskansalaisuus ja kaksikielisyys, mutta tällä hetkellä Suomi sopii perheelle paremmin.


On kiinnostavaa kuunnella asiastaan innostuneen ihmisen kertovan ajatuksistaan ja ideoistaan. On myös aika huikeaa että Tampereella on yksi maailman tunnetuimmista alan tapahtumista, joka on hyvin tunnettu ja tiedetty muualla - paitsi kotipaikallaan tai kotimaassaan. Niinkin tunnettu, että muutamien vuosien aikana Eurooppaan on ilmaantunut uusia vastaavanlaisia festivaaleja useita.

Trent haluaisi nähdä impron omana itsenäisenä taiteenlajinaan. Ei osana stand-up komediaa tai teatteria. Ne ovat hänen näkemyksensä mukaan kolme ihan erillistä juttua. Chicago on yksi impron pääpaikoista maailmalla, ja sieltä Trent on myös itse kotoisin.

Mutta miksi sitten lähteä tällä viikolla katsomaan kansainvälistä impromeininkiä Ylioppilasteatterille? Trent tarjoaa kaksi syytä. Ensinnäkin pääsee katsomaan mitä kaikkea kiinnostavaa maailmalla on tarjota meille kulttuurimielessä. Ja toisekseen pääsee näkemään miten paljon erilaista improa voi olla, koska kirjo on valtavan laaja. Itse lisäisin tähän vielä edulliset hinnat, koska yhden illan lipulla pääsee näkemään kuusi erilaista esitystä. Kokoaikapassilla toki vieläkin halvemmalla.

Itse meinaan viettää keskiviikko- ja torstai-illat tutustumassa tähän itselle uuteen kulttuurin lajiin. Esityksiä on siis keskiviikosta lauantaihin, ja lippuja saa ennakkoon tai esitysiltoina Ylioppilasteatterin ovelta. Nähdään impron merkeissä!

torstai 21. huhtikuuta 2016

Improklubi / Lahden kaupunginteatteri 20.4.2016

Improteatteri ei ole helppo laji, kaikkea muuta. Sen voi tehdä hyvin, tai erinomaisesti. Huonoa en ole vielä nähnytkään. Joka esityksessä toki on hauskempia/paremmin onnistuneita kohtia, ja sitten niitäkin, kun juttua venytetään liikaa, kun se lakkasi olemasta viihdyttävä jo tovi sitten.

Viime viikolla lähdin Lahteen katsomaan miten kaupunginteatterin näyttelijät suoriutuvat hommasta. Improklubi on pyörinyt pienemmällä Eero-näyttämöllä joulukuusta lähtien, ja lavalla on aina muutamia näyttelijöitä isommasta porukasta. Pianistina on Miikka Kallio ja sparraajana on toiminut Tiina Pirhonen.

Mun vierailulla Aleksi Holkko isännöi hommaa eli antoi aiheita, jututti yleisöä ja oli itsekin mukana muutamassa jutussa. Varsinaisesti lavalla nähtiin Teemu Palosaari ja Jari-Pekka Rautiainen sekä Liisa Loponen ja Anna Pitkämäki.

Ensin aloiteltiin pesäpallotarinalla, jossa porukka kertoi tarinaa yksi repliikki per henki. Joo, ihan hyvä lämmittely. Sitten Anna ja Teemu olivat Kekkosen murhasta syytettyinä. Yhtäkkiä ollaankin autiotalossa koko sakin voimin, ja sieltä löytyykin kaikkea mielenkiintoista (kuten me yleisö). Sitten vuorossa "jähmy" eli yksi näyttelijä luo jonkun tilanteen ja muut tulevat vuorollaan jatkamaan siitä. Eli tässä tapauksessa se alkaa siitä, kun Anna P maalaa huussin seinää, ja paikalle tulee JP joka kerjääkin rahaa vanhalta äidiltään, ja siitä tilanne pomppaa pariskuntaan pariterapiassa jne. Aika hienosti tarina etenee, ja lopulta se peruutetaan takaisin alkuun eli huussin maalaamiseen. Näppärää ja hienosti porukka hanskasi tämän.


Sitten vuorossa elokuva; ghanalainen "Katukissa", mitä JP ja Liisa esittävät ja Teemu ja Anna tekstittävät :-) Aika makaabereitakin piirteitä tämä lopuksi saa. Siitä siirrytään sananlaskujen maailmaan. "Vesi vanhin voitehista" tulee yleisöltä ja siitäpä pitäisi kehittää jotain, sisällyttäen mukaan sanat laama, Liipola ja escape room. Ihan kaikkea ei mukaan saada mahtumaan, mutta saadaan hulvattoman käsittämätön juttu erektio-ongelmista kärsivästä miehestä ja hänen saamastaan hedelmöityspakkauksesta. Joka päättyy miehen äidin ja tämän lääkärin duettoon! Ennen väliaikaa saamme vielä pienen kuorolaulunäytteen keväisestä nuotanvedosta.

Tauon jälkeen alkaa sitten erittäin hulvaton osio. Yleisö huutelee "vastakohtaeläimiä" ja Teemulle valikoituu norsu ja Liisalle hiiri. Sitten he joutuvat esittämään ihmisiä, joilla tämä eläinhahmo on ikäänkuin osittain piilossa. Pariskunta on Pikku-Vesijärvellä piknikillä, kun eläinten pakkoliikkeet ja äänet punkevat pintaan. Erityisesti Liisan hiirielehtiminen on upeaa katsottavaa!

Mutta itselle ehkä hauskin juttu oli seuraavaksi. Ensin porukka näytteli kohtauksen (tyttö tuo runoilija-poikaystävänsä näytille vanhemmilleen, jotka ovat oopperassa töissä, ja isä antaa pojalle lahjaksi potan, johon malliksi pissaa). Sitten sama kohtaus vedetään Bollywood-tyylillä. Todellinen hupi alkaa kun se vedetään kaurismäkeläiseen tyyliin (paljon tupakkaa ja hiljaisia hetkiä, tiedättehän). Ja lopuksi vielä Turkka-metodilla. Tässä vaiheessa yleisö ulvoo naurusta, kun sakki koheltaa, mölisee, punnertaa, panee ja lopuksi pottakin saa kyytiä. Huh! Piti silmiä pyyhkiä. Yleisön kirjoittamia reploja vielä mummon hautajaisissa, ja lopuksi laulu koulukiusaamisesta.

Hirveän viihdyttävä ilta kaikin puolin. Kiva nähdä näyttelijöitä irrottelemassa, joskus aika jäykkienkin roolien kahleista vapaana. Kaikki olivat tosi loistavia, kiitos koko tiimille!


Näin esityksen alennushintaisella lipulla.