perjantai 6. marraskuuta 2026

Ikuinen uni / Tampereen teatteri 5.11.2026

Kuten kaikki blogini lukijat tietävät, Tampereen teatterin näyttelijä Arttu Ratinen on yksi mun lemppareitani teatterin saralla. Joten kun tuli tieto että hän tekee oman lauluillan Lämpiönäyttämöllä (ent. teatteriravintola Kivi) niin ilman muutahan se piti mennä kokemaan. Ja miten ihana, lämminhenkinen ja kaunis ilta tuo olikaan!

Taustavoimiksi Arttu oli saanut pianisti Arto Piispasen ja kitaraan Juha Juntun. Miehet säestivät taidolla ja tunteella, ja Juha nähtiin lopussa laulamassakin Chydeniuksen Sikojen rakkaus -biisissä. Kaj Chydenius niin, oli muutenkin pääosassa illan aikana. Arttu luki hänen kirjeitään, sillä Chydenius oli luvannut säveltää espanjalaisen runoilija Lorcan tekstejä Artulle tämän lopputyötä varten. 

Lorcan laajaan runoteokseen Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejíasin kuoleman johdosta perustuvissa lauluissa oli kaihomielinen sävy. Nuorena kuolleen härkätaistelijan muistolle tehdyt runot olivat pitkiä ja polveilevia, ja jostain syystä näitä lauluja ei ole levytetty. Ehkäpä Arttu voisi tämän paikata?

Chydeniukselta kuultiin paljon muutakin, esimerkiksi hieno sovitus kauniista Jos rakastat -kappaleesta. Laulu rakastamisen vaikeudesta sisälsi Arton hienon pianosoolon. Laulujen välissä Arttu jutusteli ja tarinoi, puhui rakkaudesta ja elämästä. Myös Turritopsis dohrnii -meduusasta joka on käytännössä kuolematon. Lisäksi saimme kuulla listauksen mitä hän haluaa vielä tässä elämässä tehdä. Kohtaus karhun kanssa Mutalan mökkireissulla johdatti meidät Tyttö ja tanssiva karhu -lauluun. Saimme myös Natalian, mikä on minusta yksi hienoimpia Chydenius-biisejä.

Minusta oli Artulta osuvasti sanottu, että siinä missä näyttelijä lavalla on aina jossain roolissa repliikkien ja roolivaatteiden takana piilossa, niin tämmöisessä illanvietossa sitä on omana itsenään. Arttu toivoi että se riittää, ja kyllä vaan riitti. Toki olisin suonut illan kestävän pidempäänkin. Vaikka vietimme yhdessä aikaa vain reilun tunnin, niin se oli juuri sitä mitä ihminen kaipaa marraskuun ankeuteen.

       

Trio lavalla oli koordinoinut pukeutumisensa (kaikilla punaisten kenkien lisäksi jotain muutakin punaista) ja jalkalamppujen hämyssä mattojen päällä oltiin kaikki kuin heidän vierainaan heillä olkkarissa. Siltä se ilta tuntuikin, ja kun Arttu lopuksi muistutti meitä rakastamaan tänään, niin helkkari soikoon, niin pitää tehdä.

Joulukuussa on vielä kaksi esitystä eli menkää ja ostakaa lippunne intiimiin musiikki- ja runoiltaan.

 

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Maria Atosuo (kuvat 1 ja 3) ja minä (kuvat 2 ja 4).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti