Mielestäni FIIF tarjoaa hyvää vastinetta rahoillesi. 16 euron lipulla (tai 55€ neljästä illasta) näkee kuusi (6) erilaista improryhmää. Keskiviikkona esitys venyi aina 23.10 asti, eli 4+ tuntia nauruhermojen kutkutusta ja viihtymistä koko rahalla. Yhden illan jälkeen en voi vielä sanoa olevani mikään asiantuntija, kaukana siitä, mutta varsin monipuolisen kuvan improesitysten nykytasosta sain kyllä.
Se mikä muuten pisti silmään illan aikana oli se kannustava ja hyvin innostunut yleisö. Ja ylipäätään ilmapiiri oli tosi rento ja kiva. Eväät viihtymiselle siis.
Illan eka akti oli Tampereen oma ylpeys
JadaJada Improv ja esitys nimeltä Mouthful. He pyysivät yleisöltä pitkän sanan sellaisella kielellä mitä kukaan ryhmästä ei puhuisi. En tiedä minkäkielinen sana oli, mutta siitä lähdettiin liikkeelle kumminkin. Tilanteet ja tyypit vaihtuvat läpsystä lennossa, ja aiheet ne vasta vaihtuvatkin! Parinvaihdosta huumekauppaan ja monen mutkan kautta päädytään luostariin. Välillä ryhmän coach Trent Pancy antaa suuntaviivoja. Juhlitaa homohäitä, mukana on kirahvia, kummituksia ja vaikka ties mitä. "You don't have an option" ja "starter kit" on pari jatkuvasti esiin pulpahtavaa fraasia. Mutkien kautta päädytään takaisin siihen mistä palattiin - ja näin tuli se vieraskielinen sana selitettyä! Huh mikä vauhti ja meininki! Pidin kovasti. Varsinkin ryhmän pitkänhuiskea kazakstanilainen vahvistus
Boris Kashentsev kirahvina oli loistava, mutta kyllä kaikki olivat huikeita!
Foxy Freestyle tuli Berliinistä ja esityksenä Strangers in the Night. Ajatuksena on että ryhmän kaksi miesjäsentä esittävät kahta tyyppiä ketkä joutuvat viettämään yön yhdessä samassa paikassa. Yleisöltä saatiin miehille nimet (Anthony ja Carl), tapahtumapaikka (sauna), miksi he ovat siellä (Anthonyn potkaisivat vanhemmat kotoa ja toisen pitää laihtua, siksi on rakentanut saunan). Lisäksi vielä Carlin intohimo on kutominen. Näillä spekseillä mennään, ja esiintyjät eivät tiedä kuin omat juttunsa. Kosketinsoittaja säestää tapahtumia. Siellä saunassa sitten herrat tutustuvat, vihtovat ja vaihtavat kuulumisia. Välillä takautumina hyppelehditään menneisyyteen, siten saadaan ryhmän naisjäsenellekin hommia. Miesten menneisyyksistä paljastuu vaikka mitä; Carlin selän iso penis-tatuointikin omn peräisin vankila-ajoilta. Välillä on tosi vaikea uskoa että tyypit suoltavat tarinaa sitä mukaan kun homma etenee. Mutta se on impron juoni se.
Pienen tauon jälkeen siirrymme illan toiseen osuuteen. Lontoosta tuleva show on nimeltään
Phil Lunn is... Pitkänhuiskea laulajatar istuu koskettimien takana ja kysyy yleisöltä kahta nimeä. Hänestä tulee Marjo Alexandra, täksi illaksi luotu viettelevä kabareelaulaja, ja yleisön vihjeiden mukaan hän on kotoisin Pärnusta. Pärnuhan tunnetaa juustoistaan (!), joten juustoaiheinen on eka kappale. On kuulemma 14-vuotiaana kirjoitettu hittibiisi. Marjo Alexandra esiintyy ensimmäistä kertaa 30-vuotisen uransa aikana Tampereella, ja vastaanotto on oikein lämmin. Riehakas suorastaan, koska yleisö suorastaan syö hänen kädestään.
Opimme myös että Marjo erosi poikaystävästään, koska tämä sytytteli tavaroita tuleen (tämän yleisö kertoo myös). Siitä kuulemme sitten biisin, loistavine riimeineen "Again, ashes on the floor. Again, where is my wooden door." Välillä Marjo Alexandra poimii yleisö joukosta tyypin korjaamaan valoköynnöksen. Kuulemme myös että nykyään hän asuu Australiassa (yleisö taas muistuttelee) ja viimeisin hittibiisi kertoo huulipunasta (kuulemme myös Lipstick-biisin toki). Käsittämättömän hieno ja hauska show! Monipuolisia biisejä ja hyvin vedetty (ja taas kerran ihan käsittämätöntä että tämä kaikki oli improttu)!
Ranskalainen
Impro Infini veti show'n nimeltä Décibel. Tätä odotin kovasti, koska luvattiin fyysistä teatteria yhdistettynä ääniefekteihin. Yleisö sai ensi luetella meluisia paikkoja (mm. vesivoimala, rokkikeikka, lastentarha, kaivostehdas) ja hiljaisia paikkoja (mm. hautausmaa, avaruus, arkisto, meditointikeskus...) ja siitä sitten lähdettiin. Muusikko säesti aivan helkkarin hienosti, ja soitti mm. hang-nimistä sveitsiläistä soitinta jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Kuin ufo! Äänestä tuli hieman mieleen steel pan. Wikipedia kertoi sen olevan idiofoninen lyömäsoitin. Okei. Tähän oli kuiteskin yhdistetty tietsikka tai jotain muita luuppauksen mahdollistavia härpäkkeitä että soittaa veti pätkän hangilla ja se jäi taustalle pyörimään ja antamaan rytmiä. Sitten soitteli kitaralla päälle.
Mutta siis esitykseen. Päällimmäisenä jäi mieleen se muusikon ja muiden esiintyjien saumaton yhteispeli. Harmikseni osa esityksestä tapahtui lattialla jonne ei paikaltani näkynyt. Tässä oli jotenkin monta irrallista sketsiä, eikä mulle ainakaan valjennut miten ne meluisat ja hiljaiset paikat niinkun näkyivät. Yhdessä vaiheessa taidettiin olla imurin sisällä ja sitten oli joku Tohtori Frankenstein-juttu missä potilas kursittiin kasaan ja herätetiin henkiin. Osa jutuista meni multa ohi eli en tajunnut mitä niissä tapahtui. Ja sitten oli sellainen autolla-ajokohtaus, josta tuli ihan mieleen kyllä loistava Dark side of the mime! Lisäksi vauvoilla jongleerausta, mielikuvissa toki vain. Paljon esiintyjät tekivät erilaisia ääniefektejä, ja muusikkokin pääsi lavalle. Ihan jees, mutta hieman oma into herpaantui kun ei nähnyt tai ymmärtänyt kaikkea.
Tauon jälkeen sitten FIIF-kurssilaisista koottu ryhmä nimeltään
Flicker. Mukana 3 romanialaista, 3 suomalaista yksi jenkki ja yksi virolainen. Ryhmän coach
Chris Mead. Yleisö kertoi porukalle paikan minne ihmiset menevät rentoutumaan ja se oli tällä kertaa ranta. Sitten seurasimme erilaisia rantajuttuja tai tilanteita mitä voi tapahtua rannalla. Osa porukasta teki aaltojen, lintujen tai tuulen ääntä. Aina kaksi ihmistä oli "suorittamassa" rannalla jotain ja seuraava tyyppi tuli, ja edellisestä kohtauksesta jäi aina toinen. Näin jatkettiin kunnes koko 7 hengen poppoo oli esiintynyt, kukin kahdessa eri roolissa. Kokonaisvaikutelma oli hieman staattinen ja epätasainen. Aika moni pari tyytyi vain istumaan ja puhumaan. Toiset jutut, ja toki toiset esiintyjätkin, olivat hieman kömpelöitä ja kökköjä. Osa taas sujuvia ja hauskoja. Kaikkien äänikään ei kuulunut kunnolla, ilman mikkejä kun pelataan. Ehkä illan heikoin lenkki.
Illan päätteeksi ammattilaiskaksikko
Scram! eli chicagolaiset
Joe Bill ja
Jill Bernard vetivät kahden hengen (ja yhden pianistin) voimin oman show'nsa. Yleisön sana heille oli herttanen. En oikein keksi miten se esityksessä oli mukana. Taas kerran huomasin tipahtaneeni kärryiltä monta monituista kertaa, vaikka tässä ihan kyllä puhuttiinkin (ja paljon!) ja ymmärrän kohtuu hyvin englantiakin. On tavaamista, on veneilyä, on Carlos. Välillä tuli tunne että esiintyjät puhuivat itsensä pussiin ja selviytyvät sieltä ulos vain niukin naukin. Tässä oli usea tarina limittäin/päällekkäin, ja kyllä mua hetkellisesti nauratti, aika hysteerisestikin, se Carlos-kuvio. Mutta muuten olin hieman ehkä pettynyt. Tai ei, pettynyt on väärä sana. En tiedä mitä odotin, kun ei ollut odotuksia. Mutta ajattelin että kierisin huutonaurukohtauksessa koko esityksen ajan, kun kyseessä oli kummiskin ekaa kertaa festarin historiassa PÄÄesiintyjät, eikä vai muuten vaan vikana olevat. Ilmeisesti kuitenkin kaikki muut tykkäsivät paljon. Ja tykkäsinhän minäkin, mutta en kierinyt lattialla aurusta. Tämä oli kaiketi sitten hieman älykkäämpää improa?
Kaikenkaikkiaan illasta jäi tosi positiivinen fiilis. Kaikilla oli kivaa, tunnelma oli katossa (takaosassa Ylioppilasteatterin salia oli myös baari auki) ja esiintyjät olivat hyviä. Ensimmäinen kosketukseni kansainväliseen impromeininkiin oli siis parempi kuin hyvä kokemus! Lisää tätä.
Kuvien copyright Ville Välimäki
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
