Vaikka George Farquharin näytelmä The Beaux' Stratagem (älkää antako vaikean nimen hämätä!) on kirjoitettu jo 1700-luvun alussa, niin hyvin se jaksaa viihdyttää edelleen. Erinomainen sovitus ja ohjaus (a'la Simon Godwin, joka ohjasi taannoin NT:lle myös Man and Supermanin sekä Strange Interluden) auttaa asiaa, eikä haittaa lainkaan että mukaan on saatu värvättyä tukku loistavia näyttelijöitä.
Olen nähnyt Farquharin tuotannosta vain yhden näytelmän ennen, eli Donmarissa muutamia vuosia sitten pyörineen The Recruiting Officerin. Se oli näyttävä esitys, joten odotin tältäkin kiva teatteri-iltapäivää. Enkä saanut pettyä. Paljon hauskempi, ja kielikin oli muokattu helpommaksi eli nykyenglanniksi. Paikoitellen tuli sellainen Shakespearen Paljon Melua Tyhjästä fiilis, hulvatonta menoa ja kommelluksia. Tässä ollaan maaseudulla, Lichfieldissä, mutta kaikki hinkuaisivat Lontoon hulinaan.
Halusin alunperin nähdä tämän koska Samuel Barnett (yläkuvassa miekan kanssa) oli mukana, ja en saanut kyllä pettyä hänenkään esitykseen. Olen nähnyt tämän nuoren ja lahjakkaan herran kahdesti lavalla, ensin Globen Twelfth Nightissä ja sitten saman porukan vetämässä Richard III kun se siirtyi West Endille. Aivan loistava näyttelijä. Pari hyvää leffarooliakin mistä olen tykännyt.
Tarinassa siis kaksi vähävaraista kaverusta, Barnettin esittämä Aimwell, ja Geoffrey Streatfeildin Archer, kulkevat etsimässä höynäytettäviä naisia. Tarkoituksena on esittää varakkaita lontoolaisia ja huijata itsensä avioliiton satamaan, mielellään mahdollisimman varakkaaseen. No tästä tietenkin seuraa kommelluksia, kieroilua ja kaikkea muuta hauskaa. Vastapelureiksi kun osuukin melkein yhtä kieroileva naisjoukko! Ei saa myöskään unohtaa majatalon pitäjää kauniine tyttärineen, maantierosmoja, ranskalaista kilpakosijaupseeria, epämääräistä valepappia, juoppoa uhkapelaajaa ja aivan herkullisen mainiota miespalvelijaa Scrubia.
Ihanaakin ihanampi Susannah Fielding (jota yläkuvassa kosiskellaan ranskalaisen kreivin tavoin), joka loisti viimeksi Almeidan Venetsian Kauppiaassa, oli ihan hurjan erinomainen avioliittoonsa pettyneenä rouva Sullenina. Tämän mies on varsinainen vätys, ja heillä oli varsin eri syyt mennä aikoinaan naimisiin. Rouva koittaa kaikenlaista saadaakseen miehensä takaisin, mutta... Sikäli mainioon saumaan tämä Aimwell & Archer duo saapuu. Sullenin taloudessa asustaa sen kamalan äijän (Richard Henders) lisäksi tämän riivinrauta äiti (mainio Jane Booker), joka parantelee kyläläisiä, ja sisko Dorinda (ihanan hehkeä Pippa Bennett-Warner), joka on sitten onneksi rouvan liittolainen ja kaveri.
Archer ja Scrub
Talouden miespalvelija Scrub (aivan hykerryttävän upea Pearce Quigley, jonka näin Royal Courtin The Wolf At The Doorissa taannoin) on lakonisella tyylillään olennainen osa perhettä. Miten niin Juha Miedon näköä? Archerin ja tämän juopottelukohtaus talon kellarissa, on mainio. Lisäksi naisten kamaripalvelija Gipsy (Molly Gromadzki) oli aktiivisesti mukana naisten juonikuvioissa.
Majatalon isäntä (Lloyd Hutchinson) majoittaa myös maantieroistoja, ja joutuu mukaan ryöstö yms soppaan. Tämän tytär (raikas Amy Morgan) osuu ensimmäisenä Archerin haaviin, mutta ei liene tarpeeksi iso kala kumminkaan. Rosmojoukkoa johtaa Gibbet (hienon roolin vetävä Chook Sibtain) joka ei ehkä ole ihan se penaalin terävin kynä. Rouva Sullenille runoja rustaileva ranskalainen upseeri (Timothy Watson) on mahtipontinen, sotavankinakin. Jamie Beamish (joka muuten myös oli siinä Almeidan Venetsian Kauppiaassa) oli herkullisesti ranskaa vääntävä huijaripappi.
Mutta vaikka kaikki roolitukset olivat mitä parhaimpia, niin kyllä ehdottomasti voiton vei kaksikko Barnett & Streatfeild. Kumpikin aivan suvereeneja huijarin ja naistennaurattajan roolissaan. Viimeksi näin Streatfeildin Donmarin My Night With Regissä, ja oli kyllä hieman erilainen rooli tämä. Sutjakoita ja sulavaliikkeisiä kumpikin. Toinen esittää isäntää, toinen palvelijaa, tästäkin saadaan paljon iloa irti.
Nukkekotimainen lavastus loppukumarrusten aikana
Tarinalla on onnellinen loppu, kun kaikkien kommellusten ja muiden jälkeen sinne päästään. Ja lopuksi tanssitaan porukalla! Varsinainen hyvänmielennäytelmä. Epäonnistuneen avioliiton käsittely ja naisten asema tuon ajan Englannissa on teemana tietenkin hieman vakavampaa, mutta ei sitä jaksa murehtia, kun hymyilyttää niin paljon.
Lavastus (Lizzie Clachan) on tosi herkullinen, sellainen kolmikerroksinen talo, missä pienillä muutoksilla saadaan vaihdeltua majatalon ja Sullenien maalaiskartanon välillä lavastusta.
Bändi soitti tuolla vasemmalla, pieni valaistu nurkkaus.
Puvustukset on UPEITA! Varsinkin ketkukaksikon vermeet salpaavat hengen. Tässä oli myös hienoja taistelukoreografioita, ja tanssikuvioita. Varsinkin Archer lauloi ja tanssi monta kertaa, ja Streatfeildin jalkatyöskentely on jo yksi hyvä syy mennä katsomaan tätä! Varsinkin lopun taistelu/tanssikohtauksissa.
Kaiken kruunaa ihan ääreishyvä orkesteri, mitkä soittavat piippuhyllyllä vasemmalla takana, ja tekevt sieltä hienoja täsmäiskuja ihan lavallekin, yleensä yksi muusikko kerrallaan. Suuri lisäbonus siis elävästä musiikista. Vetävät kohtausten välillä taukomusiikkiluritukset sekä muutenkin aina sopivissa väleissä.
Esityskuvien copyright Manuel Harlan, muut omia.
