Ohjelmassa oli siis Eugene O'Neillin Strange Interlude. Huikean hieno, jos kohta alussa alkoi hieman hitaahkosti. Ja ehkä inasen liian pitkäkin. Anne-Marie "James McAvoyn vaimo" Duff oli tosi upea pääroolissa Ninana, joka on sotkeutunut kolmen miehen keskelle. Yksi näistä miehistä oli Charles, jota esitti tosi hienon roolin tekevä Charles Edwards. Darren Pettie oli se rakastaja Ed, jotenkin Jude Law-oloinen mies ainakin kaueampaa, ja pidin tästäkin kovasti. Sen sijaan Jason Watkins oli kyllä ihan jees roolissaan, mutta miehen ääni on niin karmaiseva että melkein teki mieli tökkiä sormet korviin. Mä muistan kun katoin joskus maailman tyhmimpiin kuuluvan Nativity-leffan (koska siinä on Martin Freeman) ja tuo ukko oli siinäkin superärsyttävä. No, se sattui olemaan tällä kertaa ainoa jolta sain nimmarin :-))
Duff ja Pettie
Shattered when the love of her life is killed in the war and haunted by their unconsummated passion, Nina escapes her jealous Ivy League father and embarks on a series of tawdry sexual escapades until, cajoled by her appalled, long-suffering suitor Charles, she marries the amiable young Sam. But while pregnant, Nina learns a horrifying secret that precipitates a desperate, life-changing decision and propels her fatally into the arms of another.
Following a family from the aftermath of World War One until the late 1940s, Eugene O’Neill’s audacious epic is one of the great masterpieces of American theatre.
Ja mikä oli hienointa ehkä niin lavastus! Upeasti rakennettu (pyörivä) lavastus ja varsinkin ne vaihdot oli suurta taidetta. Enkä ole koskaan ennen kuullut että sille annetaan aplodit! Siis niille lavastuksen vaihdoille.
Anne-Marie Duffista vielä, mä en ole sitä koskaan aiemmin teatterissa nähnyt, ja kovin paljoa en muuallakaan. Parade's Endissä teki kyllä hienon roolin hullun papin vaimona :-) Ja tällä reissulla olen NT:n arkistoon menossa katsomaan Saint Joania, missä se on pääroolissa kanssa. Mutta tykkäsin kovasti!
Mä olin kuolemanväsynyt näytöksen jälkeen, mutta sit hetkellisesti piristyin ja Marie sai vielä mut ylipuhuttua stage doorillekin, vaikka olisin lähtenyt suoraan asemalle. Mutta olihan mulla A-M Duffille varattu suklaata ja korttia. Se siinä ovella vilahtikin, mutta meni takaisin sisään, ja ei enää ilmestynyt. Jätin sit nyssäkän vaksille.
Sitten käveltiin Waterloohon keskustellen teatterista ja leffoista (tietenkin) ja sitten Marie meni bussiin ja minä junaan. Suihkun jälkeen pitäisi käydä nukkumaan, mutta ihan justiinsa.
Kuvan copyright Alastair Muir
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti