keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Ajanvietettä koronakaranteeniin

Nyt kun tilanne on tämä ja teatterit ja muut ajanvietteet pistetty toistaiseksi jäihin, niin mitä kulttuurin kuluttaja voi tehdä? Siis toki kirjojen ja television ohella. Itselläni ei ole huolen häivää vaikka kirjastotkin sulkivat ovensa, sillä lukemista omissa hyllyissä piisaa vaikka 200 vuoden karanteeniin. Samoin katsottavaa on DVD-hyllyssä pitkiksi ajoiksi, ja esimerkiksi Yle Areenalla vaikka mitä.

Mutta teatteri ja muut esittävät taiteet. Ihmiselle joka katsoo normaalisti aika monta esitystä viikossa on tämä pakollinen tauko aika paha rasti. Onneksi netistä löytyy ilmaisia tai vähän maksavia mahdollisuuksia myös teatteriin ja tanssiin sekä ennenkaikkea oopperaan ja klasariin. Ja uskoisin että kun viikot kuluvat, niin näitä tulee paljon lisää.

Päivitän tätä sivua sitä mukaa kun jotain uutta ilmenee, mutta näillä pääsee varmaan jo alkuun.



Teatteri

* Maailman teatteripäivänä 27.3. Royal Court Lontoosta lähettää filmiversion David Irelandin näytelmästä Cyprus Avenue, ja se on katsottavissa ilmaiseksi kuukauden ajan, teatterin kotisivuilla, Facebookissa, YouTubessa ja Twitterissä. Vicky Featherstone ohjaa ja pääosassa näyttelee Stephen Rea.

* Brittinäyttelijä Robert Myles luotsaa projektia missä joukko näyttelijöitä (niin ammattilaisia kuin amatöörejäkin) lukee Shakespearen näytelmiä, niiden oletetussa kirjoitusjärjestyksessä. The Show Must Go OnLine -sarjan aloittaa 19.3. The Two Gentlemen of Verona. Klo 21 alkaa (Suomen aikaa).

Digital Theatren näytelmäkirjasto on täynnä hienoja näytelmiä, joita voi vuokrata kappalehintaan (alkaen £7,99) tai ostaa kuukausimaksulla (£9,99/kk). Olen käyttänyt palvelua jo monta vuotta, ja siellä on tosi hyviä esityksiä. Myös tanssia. musikaaleja, oopperaa ja konsertteja.

* Teatteri Telakan sohvateatteri lanseerattiin juuri ja ensimmäisenä mahdollisuus katsoa Antti Haikkalan Luukku-näytelmän tallenne. Oi jospa muutkin teatterit lähtisi tämmöiseen mukaan!

Broadway HD on myös hyvä palvelu jossa voi katsoa maailmanluokan esityksiä. Ennen saattoi vuokrata yhden näytelmän tai oopperan, mutta nyt ovat siirtyneet kuukausi- tai vuosiveloitukseen. Mutta en nyt tiedä onko 9 dollaria kuussa paha hinta, koska sillä saa sitten aikamoisen arsenaalin esityksiä.

* Paavo Westerbergin uusin näytelmä Sinivalas ei kauaa kerennyt Kansallisteatterissa menemään kun korona keskeytti esitykset. Mutta nyt on mahdollista tutustua näytelmään kun Paavo lukee sitä iltasatuna Facebookissa! Katso Paavon sivuilta videot (avoin kaikille).

* Musikkiteatteria koko perheelle suoraan Lontoosta! The Wind in the Willows eli Kaislikossa suhisee on nyt katsottavissa ilmaiseksi, toki sivuilla on mahdollisuus vapaavalintaiseen rahalahjoitukseen. En ole tätä nähnyt, mutta teatterinnälkäisille varmaan maistuu, ainakin siinä vaiheessa kun 6. teatteriton viikko on alkamassa.

* Lontoolainen Shakespeare's Globe tarjoaa myös hienoja näytelmiään vuokralle omassa Globe Playerissä. Vuokrahinta £5,99 kpl tai osta omaksi £11,99. Ja on täällä muutakin kun Shakespearea.

* Rovaniemeläinen improporukka Lentävän Poron Teatteri esittää perjantaina 20.3. klo 19 FB-sivuillaan komedia/improillan, Kaikki on peruttu.

* Useampikin brittiteatteri tutkailee mahdollisuutta laittaa vanhojen esitysten taltiointeja katsottavaksi. Kymmeniä tunteja olen itsekin istunut lontoolaisissa arkistoissa katsomassa, ja tallennelaadut ovat hyviä. Tässä esimerkiksi Almeida Theatren sähköpostitiedotteesta:

We will continue to think of ways we can still connect with you all remotely, including looking at how we can make some of our archived productions and unseen digital content available online.

Erityisen hartaasti toivoisin National Theatren avaavan arkistonsa. Sitä odotellessa voi katsoa kaikenlaista materiaalia peruukinteosta teatterioppaisiin heidän sivuiltaan.

* Islantilaisen Hugleikur Dagssonin stand-up keikka Son of the Day livetaltiointi Helsingin Q-teatterista viime toukokuulta. Olin katsomassa paikan päällä, ja se on oikeasti hauska. Ei tosin kovin herkkähipiäisille, meinaan sen verran rankkaa juttua. Vuokraus 48 tunnin ajaksi £3,90 ja osto £10.16.

* Jalostamo 2 tarjoilee esityksiään katsottavaksi on demand -palvelussa 7€ kpl/24 h. Tällä hetkellä löytyy Ice Ice Baby, Bestiario tulee 24.3. ja juusi Saksassa ensi-iltansa saanut RadioLove 31.3.

* Musikaalejakin löytyy netistä ilmaiseksi! Lauralta vinkkinä Kunze & Levayn Elisabeth-musikaali saksaksi, Wienin virallinen taltiointi vuodelta 2006. Englanninkielisillä teksteillä! Ensimmäinen osa ja toinen osa. Ja sitten ois Wildhornin Dracula-musikaali (saksaksi, engl. teksteillä). Ja sitten ois myös Mozart!-musikaali, Wienin 2016 produktio, ja englanninkielinen tekstitys. Osa 1 ja osa 2.

* Muutamia Broadway-musikaaleja ilmaiseksi (kiitos Jyri vinkistä).

* Unohtui aiemmin laittaa mutta KOM-teatterin huikean upea näytelmätaltiointi Veriruusut on myös katsottavissa Areenasta!! Iso suositus.

What's On Stage-sivuston linkkejä erilaisiin (aika marginaalisinkiin) ilmaisesityksiin.

* Perjantaina 20.3. klo 18 starttaa Turun kaupunginteatterin somenäyttämö teatterin Facebook-sivuilla. Markus Ilkka Uolevi ja Pauliina Saarinen improavat ja Arttu Aarnio säestää.

* Suoraan Lontoosta eli Eugenius!-musikaali striimataan pe 20.3. klo 21 Suomen aikaa FB-sivuilla.

* Ja ehdottomasti seurantaan myös jatkuvasti päivittyvä TINFO-sivusto, monta kotimaista esitystä täällä!

* Hartaasti odotettu neljän teatterin yhteistuotanto Lehman-trilogia nähdään sittenkin vielä  tänä keväänä! Näin tämän Lontoossa viime kesänä ja oli superhieno. HUOM! Esitys on mahdollista nähdä netissä ilmaiseksi nyt perjantaina 27.3. klo 17-24, mutta tarvitsee etukäteen ilmoittautumisen, että saat linkin. Syksyllä Espoon kaupunginteatterissa on luvassa 4 esitystä, 1.-14.8., marraskuussa 2020 Tampereen Työväen teatterissa ja keväällä 2021 sitten lisää. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä perjantaina 27.3. klo 12 mennessä.

* Teatteri Toivo striimaa uusimman näytelmänsä Hän joka kiinnostui ötököistä perjantaina 20.3. klo 19! Ihan mahtavaa!

* "Apokalyptinen komedia" Top Story katsottavissa ilmaiseksi.

* Lontoolaisella Hampstead Theatrella kaksi vuotta sitten nähty Lauren Gundersonin näytelmä I and You katsottavissa ilmaiseksi 23.-28.3. teatterin Instagram-tilillä.

* Maksullinen Marquee TV -sivusto (tosin 30 päivän ilmainen kokeilu - mutta ei se kuukausimaksukaan paha ole) tarjoaa teatteria, tanssia, oopperaa. Mm. RSC:n, Donmarin, jne esityksiä. Tuntuu toimivan nyt ihan ok. Olikohan siinä 18 näytelmän katselurajoitus tuossa ilmaisessa kokeilussa. Suosittelen erityisesti RSC:n Henry V (Alex Hassell on loistava nimiroolissa), Richard II (David Tennant on huikea), Love's Labour Won. Ja Oscar Wilde-seasonia, olen niistä nähnyt An Ideal Husband ja se oli hulvaton. Myös Donmarin Shakespeare-trilogia on hieno. Royal Opera Housen tuotannoista katsoisin baletit The Winter's Tale, Alice's Adventures in Wonderland ja oikeastaan kaiken :-) Lisäksi sieltä löytyy monta Alexander Ekmanin tanssiesitystä.

* Exeunt Magazinella laaja linkkilista eri online-esityspaikoista mutta myös muita sivuja teatterialan ihmisille Englannissa.

* En ole vielä nähnyt, mutta ainakin tämän kuvauksen perusteella Timpson: The Musical vaikuttaisi olevan hauska. Katsottavissa ilmaiseksi.

Two warring house. One ancient grudge. A whole lot of shoes.


Can the warring houses of Montashoe and Keypulet be united by a pair of star-crossed lovers? Journey to Victorian London where Monty Montashoe and Keeleigh Keypulet, two young inventors bursting with ambition, strive to break free from their humdrum lives and follow their dreams all the way to the 50th annual ‘Invention Convention’!
* Immersive Lnd aloittaa Housetrap Theatre & Arts -festivaalin 3.4., luvassa monenlaista ohjelmaa! Esiintymishaku auki 27.3. asti.
* Tämä esitys oli iso hitti viime vuoden Edinburg Fringe -festareilla. Teddy Lambin Since U Been Gone. Ikäsuositus 14+

Huomio tekijän varoitukset: Content Warnings: Strong language, sexual content and reference to mild drug use Trigger Warnings: Reference to self harm, suicide and transphobic language.

* Kamariteatterin vanhat Tuoli-monologit katsottavissa myös!

* Nyt myös seurantaan Karanteeniteatteri! Tällä viikolla julkaistaan ohjelmisto, jolta on lupa odottaa suuria. Linkkejä myös muihin esityksiin ja tallenteisiin.

* Porilainen mainio Rakastajat-teatteri julkaisee myös arkistojen aarteita. Tässä ensimmäisenä Keisarin uudet vaatteet vuodelta 1995. Lisää seuraa...

* Instagramissa pyörivät jokailtaiset TheatreWithoutTheatre -ilmaislähetykset, voi katsoa vaikkei olisi omaa instatiliä.

* Musikaali Myth kertoo Orfeuksen tarinan. Tallennettu 2018 keväällä Lontoon The Other Palacessa.

* Tamperelainen Teatteri Siperia avaa myös esitysarkistojaan, ja ensimmäisenä taltiointina lastenesitys Apo Apponen, jonka kävin hiljattain katsomassakin.

* Oululainen Flow Productions (joka juurikin valittiin vuoden teatteriksi) näyttää myös arkistojen aarteita eli kolme immersiivistä teosta. Ensimmäisenä tarjolla The Secret Garden vuodelta 2018, ja sen voi katsoa 28.3. saakka, jolloin on vuorossa toinen teos Torni (vuodelta 2016), ja viikko sen jälkeen Varjakka (2014).

* Original Theatre Company esittää Alan Bennettin näytelmän The Habit of Art, 26.3. illalla, ja trillerin The Croft 27.3. illalla. Minimimaksu €4,66 molemmista.

* Ruotsalainen Dramaten on julkaissut myös useamman näytelmän katsottavaksi. Mikäli siis ruotsi taipuu niin kannattaa ehdottomasti katsoa.

* Ja tadaa, National Theatre vastasi rukouksiimme! Heidän YouTube-kanavalla näytetään yksi esitys per viikko, julkaisupäivä torstai klo 21 (Suomen aikaa). Ilmaiseksi siis.

One Man, Two Guvnors 2.4.-9.3. - tämä on ihan älyttömän hauska.
Jane Eyre 9.4.-16.4. - todella hieno toteutus, iso suositus!
Treasure Island 16.4.-23.4. - en ole nähnyt, mutta nytpä mahdollisuus katsoa.
Twelfth Night 23.4.-30.4. - todella mainio versio Loppiaisaatosta tämäkin.

* Maineikas berliiniläinen teatteri Schaubühne avaa myös arkistojaan. Englanninkielisillä tekstityksillä vielä. Ensimmäisenä Peer Gynt (vuodelta 1971) kahdessa osassa 26. ja 27.3. Esitysajat klo 19.30 - 01 (Suomen aikaa) esityspäivinä. Puolta tuntia aiemmin on tekijöiden haastatteluja (saksaksi). 1.4. tulossa Hamlet, katso koko tuleva ohjelmisto täältä.

* Amerikkalainen On The Boards sivusto erikoistuu erilaisiin poikkitaiteellisiin esityksiin, ja koodilla ARTATHOME20 saa nyt katsottua kaiken sisällön ilmaiseksi huhtikuun loppuun saakka. Kannattaa käydä kurkkaamassa mitä sieltä löytyy.

* Houstonilainen Alley Theater tarjoaa mahdollisuuden (pientä maksua vastaan) katsoa näytelmän 1984, yksityiskohdat ja esitysaika julkaistaan pikapuoliin eli käy kurkkailemassa sivuillaan.

* Chicagolainen Theater Wit tarjoaa katsottavaksi Shakespearen Richard III -näytelmään löyhästi perustuvan näytelmän Teenage Dick. Tämä pyöri Lontoon Donmarissakin viime vuonna, ja olisin NIIN halunnut nähdä, mutta nythän siihen tarjoutuu tilaisuus. Esityskausi pyörii 19.4. asti, ja liput maksavat $28, lähettävät sitten katsomisohjeet. Lippuja on myös rajoitettu määrä (98 kpl) per esitys eli kannattaa olla nopea. Katsomisaika on hieman haasteellinen eli iltaisin kahdeksalta paikallista aikaa on kolmelta aamuyöllä Suomen aikaa... Mutta oli siellä myös sunnuntaiesityksiä, eli Suomen aikaa 21.30 illalla!

* Kotimainen Karanteeniteatteri julkaisi myös vihdoin ohjelmistonsa! Ke 1.4. klo 18 Tatu Mönttisen Matti Nykänen - Hyppy sumuun -monologi, to 2.4. klo 18 Pinja Hahtolan monologi Eino Leinon eksät ja la 4.4. klo 18 Stella Polaris improa. Seuraa sivuilta tietoa lipuista ja katsomisesta!

* KokoTeatteri on avannut myös arkistojaan - maksamalla Mesenaatti-palvelussa KoronaAid-10€/esitys saat katsottavaksi Luksusmuijat 2, Tanssiva agitaattori ja Jazz Meets Dance/Theatre/Circus, ja lisää on tulossa. Lisäksi 27.3. eli maailman teatteripäivänä voi osallistua klo 18.15 alkaen KokoLiveen teatterin FB-sivuilla, luvassa monipuolista ohjelmaa.

* Lontoolainen Barn Theatre striimaa myös maailman teatteripäivänä eli 27.3. Shakespearen Henry V klo 20 Suomen aikaa. Katsottavissa teatterin FB, Twitter ja YouTube-sivuilla.

* Oklahoma!-musikaalin voi katsoa ilmaiseksi tämän viikonlopun ajan Broadway HD-sivuilta. Lontoon National Theatressa 1999 tallennettu esitys on oikein kiva, ja pääosassa sädehtii Hugh Jackman (katsoin tämän eilen). Löytyy se sivuilta myöhemminkin, mutta ei enää ilmaisena.

* Tanskaa osaaville olisi tarjolla Romeo & Julia Tanskan kuninkaallisesta teatterista.

* Brittilehti Guardian alkaa striimaamaan Hampstead Theatren esityksiä. Maanantaina 30.3. Mike Bartlettin Wild, vuodelta 2016. Se kertoo Edward Snowdenista ja on katsottavissa 5.4. asti joko Guardianin sivuilla tai teatterin omilla sivuilla. Näin tämän teatterissa aikoinaan ja pelkästään jo lavastuksellisten juttujen takia kannattaa katsoa. Loppuun asti.

Seuraavalla viikolla (6.-12.4.) luvassa Beth Steelin Wonderland (2014) ja siinä aiheena on 1980-luvun kaivostyöläisten lakon aiheuttamat ristiriidat. 13.4. klo 12 (Suomen aikaa) julkaistaan Howard Brentonin Drawing The Line (2013), Intian jakautumisesta 1947. Katseltavissa 19.4. asti.



Radiodraamaa

* Areenasta löytyy iso valikoima myös radiodraamaa, kannattaa tutustua. Erityinen suositus Lähtökäskylle, Anni Mikkelssonin kolmiosaiselle musiikkikuunnelmalle.

* BBC:n draama-arkistossa on myös monenlaista tutustumisen arvoista. Ja BBC Radio Fourilla monenlaista kuunnelmaa ja muuta.

* Kuusiosainen scifikuunnelmasarja Body Horror!

* Uusi digitaalinen musikaali #ZoologicalSociety on nyt kuunneltavissa Spotifyssa. Joukko musikaalitähtiä on äänittänyt tämän  Vikki Stonen ja Katie Mulgrewn laatiman aikuisten muiskaalin eläintarhan eläimistä. Katso lisää tältä sivulta.



Ooppera & Tanssi

Oopperan ystäville on tarjolla satoja esityksiä.

* Yle Areenassa on vielä katsottavissa Tampereen oopperan taltiointi Bizet'n Carmenista. Näin sen paikan päällä Tampere-talossa ja on hienoa katsottavaa (ja toki kuultavaakin). 5 kk ja rapiat aikaa.

* Kansallisoopperan ja -baletin Stage24 -palvelusta löytyy ilmaiset tallenteet oopperoista Don Giovanni, Reininkulta, Aida, La Boheme ja Thaïs sekä baleteista mainio Peppi Pitkätossu ja Lumikuningatar. Ja upea CircOpera. Don Giovanni ja Peppi löytyvät myös Yle Areenasta.

* Myös Ruotsin kuninkaallinen ooppera on avannut ilmaisen tallennepalvelun, Operan Play. Nyt aluksi sieltä löytyy Madama Butterfly (vielä 14 päivää), Valkyrian (77 päivää), Mats Ekin lyhyt tanssiesitys Eskapist (77 päivää), kamarikonsertti sekä 5-osainen dokumenttisarja. Nyt siellä on myös (28.3. alkaen) nähtävissä Orfeus & Eurydike, 50-minuuttisena erityisesti nuorille suunnattuna versiona.

* Lisäyksenä Operan Playhin tullut La Traviata!

* Upeita Metropolitan Operan vanhoja tuotantoja ilmaiseksi - joka ilta uusi teos. Saa vanhoja maksullisenakin, mutta tuo päivän arkistohelmi on ilmainen.

Operavision tarjoaa paljon laatuoopperaa ilmaiseksi, pitkin Eurooppaa.

* Myös maailmankuulu Glyndebournen oopperafestivaali tarjoaa ilmaista sisältöä sivuillaan.

Teatro Massimo Italian Palermosta, useita ilmaisia oopperoita.

* Torinon Teatro Regino tarjoilee sarjan "Opera on the Sofa" -sarjan!

Wienin valtionoopperan laaja arkisto, nyt ilmainen, ja joka ilta uusi striimaus.

Bayerische Staatsoper tarjoilee myös ilmaisia herkkuja eli oopperaa ja konsertteja.

* Mahtavaa, nimittäin Royal Opera, ja Royal Ballet, Lontoosta avaavat myös arkistonsa. Joka perjantai luvassa ilmainen lähetys, katsokaapa:
27.3. Peter and the Wolf (Royal Ballet, 2010)
3.4. Acis and Galatea (Royal Opera, 2009)
10.4. Così fan tutte (Royal Opera, 2010)
17.4. The Metamorphosis (Royal Ballet, 2013).

24.4. Gloriana (Royal Opera 2013)
1.5. The Winter's Tale (Royal Ballet 2014).

Esitykset alkavat Suomen aikaa klo 21. Seurata voi Royal Opera Housen YouTube kanavalta, tai Facebookista. 


Det Kongelige Teater eli Tanskan kuninkaallisen teatterin sivuilta voi striimata ilmaiseksi tällä hetkellä La Bohème-oopperan, sekä Napoli-baletin ja kuunnella Orfeus-oopperan ääniraidan. 

* Tuhansia klippejä baletin maailmasta: BalletHub!

* Belgialaisen Peeping Tom -ryhmän tanssia, mimiikkaa, klovneriaa ja teatteria sisältävä esitystrilogia Le Jardin, Le Salon ja Le Sous Sol kannattaa myös katsoa.

* Jo aiempien tallenteiden lisäksi Kansallisbaletti lähettää torstaina 25.3. hienon Pieni Merenneito -baletin Stage24-palvelussaan. Striimaus alkaa jo 18.30 tanssijoiden haastattelulla, ja seiskalta sitten sukelletaan esitykseen.

Festival d'Aix-en-Provence:sta on nähtävissä 5 taltiointia, katseluaikaa ilmaiseksi 30.4. asti. Mozartin Requiem, Ariadne auf Naxos, Don Giovanni, Tosca ja The Rake's Progress.

* Brittikoreografi Rosie Kayn tanssiesitys Five Soldiers.

* Leedsiläinen Northern Ballet -ryhmän esityksiä on vuokrattavana useita. Harmikseni Dracula-baletti jäi väliin kun korona sulki Toijalan kinon... Lauantaina 14.3. en mennyt, ja tiistaina 17.3. oli jo liian myöhäistä. Sitä odotellessa vuokralle (teatteri lupasi tiedottaa asiasta). Pay As You Feel Digital Season on nyt julkaistu, ja sivuiltaan voi katsoa mitä on tarjolla. Harmikseni Dracula nähtävillä vain BBC:llä.

* Maineikas lontoolainen tanssiteatteri Sadler's Wells tuo viikottain yhden esityksen katsottavaksi FB-sivuilleen. Ensimmäisenä nähdään pe 27.5. Ballet Boyz - Deluxe -esitys, klo 21.30 alkaen ja tallenne on siellä viikon ajan. Sadler's Wellsin Digital Stage tajoaa myös workshopeja yms.



Klassista musiikkia

Berliinin Filharmonikot ovat laittaneet maksuttomasti saataville varmaan satoja konsertteja.

* Kaikki mitä olet aina halunnut kysyä klasarista mutta et ole kehdannut kysyä. Helsingin kaupunginorkesterin lyhyt oppimäärä klassisesta musiikista kuvin, tekstein ja tottakai musiikillisin esimerkein! Musiikkia pähkinänkuoressa on toki ilmainen!

* Yle Areenalta ja orkesterien sivuilta löytyy myös kymmeniä ilmaisia konsertteja. RSO:n konsertit ja HKO:n tallenteet takaavat musiikkinautinnot tuntikausiksi.

Sibelius Akatemia striimaa myös tapahtumia, konsertteja jne, ja arkistossa on myös teoksia.



Luonto livet

Ja lopuksi vielä linkkejä erilaisiin eläinkameroihin:

Red Panda Live Cam

Giant Panda Cam

Penguin Cam - San Diegon eläintarhasta löytyy myös livekuvaa mm. koalista, kirahveista, tiikeristä, elefantista jne. Tässä koko valikoima!

Lepakkolive (useampi kamera)

WWF:llä on Suomessa toiminnassa talvilintulive. Toivotaan että kyylive palaa keväämmällä, ja norppalive ja muut sitten taas kesällä. Haa, kyylive on nyt auki, ja samoin sääksilive (tosin siellä pesä on tyhjä vielä).

Monterey Bay Aquarium monta eri kameraa!

Kymmeniä eri paikkoja ja eläimiä

Norwichin katedraalin muuttohaukat

Winchesterin katedraalin muuttohaukat

Seattlen Akvaarion merisaukot, kamera 1 ja kamera 2

Mainelaisia peuroja murkinalla

Pesukarhuvauvat

Ja tietenkin Loch Nessin hirviö!


Jos sinulla on tiedossa joku verkossa tapahtuva kulttuurijuttu, laitahan viestiä niin liitetään tänne!

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Tapaus Afterdawn / Nokian Etunäyttämö 12.3.2020

Harmillisesti esityskausi jäi koronan takia aivan alkutekijöihin, mutta toivotaan että Nokian Etunäyttämön uusi "mystillinen kauhukomedia" Tapaus Afterdawn palaa vielä ohjelmistoon. Nimittäin sen verran hieno esitys oli kyseessä. Saija Viljasen käsikirjoittama ja Mika Eerolan ohjaama näytelmä nähtiin vain kuusi kertaa ennen kuin korona keskeytti kaiken. Onneksi ehdin katsomaan tämän kolmantena iltana.


Afterdawnin kartanossa sen emäntä ja humpuukimeedio Lydia Afterdawn (Saija Viljanen) järjestää hyväuskoisille selvännäkemistä ja muita henkimaailman sessioita. Kotiapulainen Claudia Nimsby (Aino Marjamaa) on enemmän kuin kyllästynyt emäntänsä pompotteluun ja huijauksiin, ja on kutsunut paikalle toimittajan (Skeptikot tänään -lehdestä!) paljastamaan ketkut toiminnat. Palkkioksi luvatulla sadallatuhannella pääsee Floridan aurinkoon... Vaan eivätpä naiset aavistakaan että kartanossa toimii heidän lisäkseen kuolleiden väliasema, missä vainajat odottavat matkatavaroitaan ja papereitaan jatkaakseen matkaansa lopulliseen paikkaan.


Samoissa tiloissa viihtyvät fiftarirokkari Ulla Svensson (Noora Koski), kovin märän oloinen Tilly Deluge (Anniina Valtonen), sähköistynyt tolppamies George Wire (Urho Karppila) ja kaikkia kaitsiva salaperäinen Maggie Fox (Päivi Honkanen). Ja sitten on vielä mysteerinen draculamainen Louis Philippe Chevalier (Joonas Hölli). Kaikilla on oma kohtalonsa miksi on joutunut taloon, ja odottaessa jatkokyytiä voi yhtä hyvin vaikka vähän keppostella madamen kustannuksella. Toki monenlaista kiemuraa keskinäisiin suhteisiin ja taustoihin kuuluu kuvioihin.


Vaan mitä tapahtuu kun naisiinmenevä toimittaja Ted Forbes (Topias Kanto) saapuu paikalle oudon savolaishenkisen tohtori Gloomyn (Ulla Lehtinen) ja hehkeän valokuvaajapartnerinsa Samantha Whylen (Inkeri Hankkila) kanssa? Tarkoituksena on paljastaa huijarimeedio, vaan kuinkas käykään, kun oikeat haamut aloittavat mellastuksen. Kummia tapahtuu, murhakin, ja katsoja saa kokea monta jännittävää ja hauskaa hetkeä. Tarina on oikeasti tosi nokkela ja esiintyjät pistävät parastaan. Tätä on todella ilo katsoa. Dialogi on hersyvää ja juoni kiinnostava. Huumoria oli passeli määrä. Kyllä sai nauraa ja tunnustan että lopussa Tillyn sukulaisten kohtaamisessa itkettikin. Jatko-osa on jo suunnitteilla, joten sitä odotellessa!


Taas jaksoin hämmästellä miten loistavia näyttelijöitä harrastajapuolelta löytyykään. Aino Marjamaan muuntautuminen nutturapäisestä vanhapiikalookista annepohtamomaiseksi viettelijäksi oli mieleenpainuva suoritus ja Saija Viljasen draamaqueen-meedio vertaansa vailla. Kotikummitukset olivat tosi symppiksiä; erityisesti lupsakka Urho Karppila. Jotenkin myös Topias Kannon Ted ui liiveihini papiljottirullattuine otsatukkineen, vaikka olikin ällömakea niljake. Pidin kovasti myös paikalla piipahtaneesta koomapotilaasta (Pilvi Vilen). Myös Annina Valtosen Tilly oli kaunis roolityö.


Erityisesti ääniefektit on toteutettu todella luovasti ja taidokkaasti, kiitos Joona Auviselle niistä. Iso kiitos myös huikealle maskeeraukselle (Tuuli Mäkinen, Topias Kanto ja Laura Autero) karmaisevan näköisistä tyypeistä. Kaikenlaisia hauskoja efektejä (postikäsi Edward!) oli myöskin lavalle loihdittu. Myös Anitta Forssenin puvustus oli kivaa katsottavaa. Madamella oli itämainen kaapu jos toinenkin, ja kullakin talon varjoasukkaalla hyvin omaa persoonaa kuvastava vaatetus. Lisäksi 70-lukuhenkiset retrovaatteet olivat upeita; mikä väriloisto! Lavastussuunnittelussa Aino Marjamaa oli käyttänyt paljon kankaita, ja kaiken keskipisteenä oli muhkea plyysisohva.


Iso kiitos koko tekijäporukalle! Toivotaan hartaasti että Tapaus Afterdawn vielä palaa entistä ehompana koska se todellakin ansaitsee lisää katsojia. Iso kiitos myös omasta "aitiosta" ja pienestä sohvasessiosta Madamen kanssa jälkikäteen. Väliaikatarjoilut olivat myös maistuvia.



Esityskuvien copyright Joona Auvinen, sohvakuva Harri Heiskanen.

torstai 12. maaliskuuta 2020

A Number / Bridge Theatre 11.3.2020

Lontoonreissuni viimeinen näytelmä oli Caryl Churchillin kirjoittama A Number. Tunnin ja 4 minuutin (en kyllä mitannut aikaa, vaan tämä oli teatterin ilmoittama) tiivis näytelmä Bridge Theatressa. Olen nähnyt tästä yhden version NVAP-arkistossa (The National Video Archive of Performance) monta vuotta sitten. Siinä 2002 Royal Courtissa esitetyssä versiossa isää näytteli Michael Gambon ja poikaa Daniel Craig, ja mietteitäni esityksestä voit lukea täältä.


Nyt vuorossa oli Polly Findlayn ohjaus ja pääosissa Roger Allam ja Colin Morgan. Viimeksi näin heidät yhdessä lavalla Globen The Tempestissä vuonna 2013. Ja tunnustan heti että koska tästä näytelmästä en ihan kauheasti viimeksikään pitänyt, niin nuo herrat mut teatteriin tällä kertaa vetivät.

Niin, tämä on ehkä hieman hankala esitys. Lyhyitä episodeja missä vanhempi mies (Allam) kohtaa poikansa (Morgan) sekä tästä tehtyjä klooneja (Morgan). Tapahtumapaikkana on olohuone, selvästi miehen oma, mutta joka kohtauksessa miljöö vaihtuu. Todella nopeasti ja taidokkaasti, koska pieni lava (missä on olohuoneen sisustus) kiertyy aina 90 astetta ja taustalla oleva tila (milloin keittiö, milloin olohuoneen takaseinä) vaihtuu. Pieni pimennys ja tadaa, uusi huone. Näppärä on Lizzie Clachanin lavastus siis. En kyllä tiedä miten se on toteutettu, liukuelementeillä kai. Toinen kysymys on, että jos kerran ollaan miehen omassa olohuoneessa, miksi se vaihtuu joka kerta?


Viidessä lyhyessä kohtauksessa ruoditaan isän ja pojan suhdetta, miehen suhtautumista koko kloonausprosessiin ja pojan mietintää siitä kun hän ei olekaan uniikki. Syyllisyys painaa miestä ja hänen poikansa käsittelevät asiaa kukin tavallaan. Klooni on ärhäkkä ja riidanhaluinen, ja alkuperäinen sovittelevampi. Viimeisin tuntee olevansa onnellinen ja tasapainoinen, mutta muilla on hieman hankalampaa. Isä koittaa lepytellä poikia ajatuksella oikeudenkäynnistä; soluja on varastettu klinikalta ja käytetty kloonaukseen.

Näytelmä pohtii ihmisen ainutkertaisuutta, mutta pojat/kloonit toteavat "none of us is original". Ovatko kaikki isänsä poikia jos kyse on klooneista? Voiko isä tuntea rakkautta myös näihin kopioihin? Katsoja voi koittaa samaistua poikaan joka miettii "I'm just a copy". Tässä on myös valta-asetelma, koska isä asettuu selittelevän ja alistuneen hahmon nahkoihin. Turhaan hän mussuttaa "I wanted the same but different" kun ensimmäinen poika oli hankala ja laitettiin myöhemmin laitokseen, ja tilalle tehtiin kopio.


Kahden hienon näyttelijän työtä on ilo seurata. Varsinkin Morgan on todella taidokkaan muuntautumiskykyinen, koska hän muuttaa aksenttiaan ja koko tapaa näytellä niin monta kertaa. Ihan kuin kyseessä olisivat eri henkilöt. Allam on anteeksipyytävä ja alistuva. Pukeutuminenkin heijastelee henkilöiden dynamiikkaa; isä on arkinen ja hieman nukkavieru villatakissaan, poika (ja kloonit) nahkatakissa ja katuvaatteissa.

A Number on näytelmä isyydestä, kloonauksesta ja sen moraalisesta seurauksesta, identiteetistä ja sen kadottamisesta. Ei tämä ole helpointa katsottavaa mutta ajatuksia herättävää. Ja kahden hyvän näyttelijän työtä on aina ilo katsoa. Ja ainahan sitä voi sulkea silmät ja kuunnella Allamin kuuloelimiä hyväilevää ääntä. Tämä oli myös kolmas näytelmä missä näen Morganin livenä ja viides Allamilta (plus muutama teatteritallenne). Esityskausi loppui kolme päivää vierailuni jälkeen, ja olisi toki loppunut seuraavalla viikolla muutenkin koronatilanteen takia.



Kuvien copyright Johan Persson.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Uncle Vanya / Harold Pinter Theatre 11.3.2020

Tšehovin Uncle Vanya (Vanja-eno) on hieno näytelmä, yksi suosikeistani, joten odotin kiinnostuksella mitä ohjaaja Ian Rickson saa aikaan Conor McPhersonin uudesta sovituksesta. Ainakin näyttelijäporukka oli ykkösluokkaa. Harold Pinter Theatren iltapäivänäytöksessä oli kyllä tosi väljää ja vaihdoin itseni aavistuksen paremmalle paikalle näkörajoitteiselta pylväspaikalta.


Ensimmäiseksi pitää kehua Rae Smithin lavastusta. Upeaa ajan patinaa, hieman romahtanutta kirjahyllyä ja rapistuvaa maalipintaa. Viemäriputket näkyvät seinillä, sientä ja hometta nurkissa, luonto on alkanut ryömiä jo sisään. Silmä lepää tässä näkymässä. Lisäksi Bruno Poetin kaunis valosuunnittelu on kaunista katsottavaa. Lavan vasemmalla olevista ikkunoista tulvii "luonnonvaloa" sisään, ja myös myrskyn ja sateen illuusio on hieno. Tulee mieleen joku hollantilainen maalaus, tiedättehän sellaisen missä siivilöityvä valo luo tunnelman. Myös tyylikkäällä puvustuksella (sekin Rae Smithin käsialaa) on osansa kokonaisvaltaisen kauniissa esityksessä. Toisessa näytöksessä maljakoissa on syyskukkia; kesä ja joutilaat ajat ovat menneet.

Tässä Vanja-enossa eno (Toby Jones) todellakin on pääosasssa. Hän nuokkuu, haastaa riitaa lähes kaikkien kanssa, on hyvin dominoiva hahmo lavalla. Sellainen härski ja nenäkäs, sarkastinen ja marttyyrimäinen. Tosi ärsyttävä tyyppi. En ole mikään Toby Jonesin fani, mutta tekee roolin kyllä hyvin. Ja huikea mielenpurkauskohtaus kun professori kertoo suunnitelmiaan tulevaisuudesta. Astrov (Richard Armitage) juopottelee ja tuskailee maailmanparannuksineen, mutta Armitage on tällä kertaa lavalla vähän kömpelö ja seipään niellyt. Enkä tiedä onko ihan välttämätöntä juoksennella sateessa paidatta, mutta kai sillä jotain silmäkarkkijuttua on tavoiteltu. Kovinkaan vahvaa latausta hänen ja professorin nuoren vaimon Yelenan (Rosalind Eleazar) ei kyllä ole, vaikka nainen koittaa pitää syväänuurrettuja mekkoja.


Se kuka on raikas ja ihastuttava on Aimee Lou Woodin esittämä Sonya! Sopiva sekoitus viattomuutta, Astrovin sokeaa palvontaa ja elämän realiteetit ymmärtävää nuorta naista. Upea roolityö. Ciaran Hinds tekee myös hienon roolin itseään täynnä olevana professorina. Itsekäs heppu joka ei tunnu huomioivan ketään, ei edes nuorta vaimoaan. "We must be practical" sanoo tämä epäkäytännöllisyyden mestari. Ensemblen täydentää Peter Wightin kitaraa näppäilevä Telegin, taustalle sulautuva Vanjan äiti (Dearbhla Molloy) ja aika isossa osassa oleva vanha lastenhoitaja (Anna Calder-Marshall). Calder-Marshall on kyllä tosi symppis roolissaan.

Kukin hahmo puhuu vuorollaan suoraan yleisölle; en ole ihan varma pidänkö tästä tehokeinosta. Myös henkilöiden sukulaisuussuhteita korostetaan jatkuvasti, ehkä halutaan varmistaa että kaikki varmasti tietävät asian.


Vaikka Tšehov määrittelee itse näytelmänsä komediaksi niin minä näen varsinkin tässä versiossa enemmän tragediaa. Sonjan onneton yksipuolinen rakkaus Astroviin, Vanjan elämän hukkaaminen ja professorille raataminen, Astrovin epätoivoiset luonnonsuojeluyritykset, Vohvelin (ja lähteneen vaimonsa) tragedia, kun hän on saanut jäädä taloon elätiksi. Jelenan tragedia on olla nuorena ja nättinä naimisissa itsekeskeisen ja kihtisen ukonköppänän kanssa. Kaikilla on oma pieni ankea tilanteensa jonka kanssa on vaan selvittävä. Eihän se muuksi muutu, vaikka arki palautuukin ennalleen kun professori ja vaimonsa palaavat kaupunkiin. Vanja syyttää professoria ja tämän vaimoa arjen sotkemisesta ja Jelenaa erityisesti kaikkien lumoamisesta. Vaan olisiko hyvä kaikkien katsoa peiliin?


Minulle tässä versiossa tärkeimmäksi henkilöhahmoksi nousee Sonja ja tämän onneton rakkaus. Miten Astrov, joka vaikuttaa fiksulta ja valistuneelta mieheltä, ei huomaa mitään. Tai vaikka huomaakin niin on niin tyly ja isovelimäinen. Sonja kärsii, mutta myös alistuu kohtaloonsa. Elämä jatkuu ja sillä sipuli. Sonja koittaa myös auttaa muita; keksiä pitkästyneelle Jelenallekin tekemistä, mutta tämä haluaa kai velloa omassa kohtalossaan. Sonjalla on luonnetta ja selkärankaa siinä missä koko muu sakki vaan vätystelee ja kaikki hajoaa ympäriltä.

Onko epävarmuus joskus kuitenkin parempi asia kuin varma tieto kysyy Tšehov. Katsomo naurahtaa kun Astrov toteaa sadan vuoden päästä ihmiskunnan ratkaisseen ongelmansa. Senkun näkisi.


Lopuksi kaikki palaa ennalleen, mutta silti kaikki on muuttunut. Professorin ja Jelenan kesävierailu muutti talouden dynamiikan. Astrovin ja Sonjan välillä on ikävä jännite. "We have to live" toteaa Sonja ja jatkaa askareita. Ihmisen on alistuttava kohtaloonsa.

Varsinaisesti mitään uutta Rickson ei Vanja-enoonsa tuo, mutta kaunista katseltavaa ja hyvää perusteatteria. Ei tässä mitään vikaa ollut, mutta ei mitään ihmeellistäkään. Vaikka Vanja oli isossa roolissa niin onneksi muihinkin rooleihin oli saatu potkua hyvillä näyttelijävalinnoilla. Ja onneksi Sonja oli niin loistava! 2,5 tunnin esitys oli juuri sopivan mittainenkin. Jäi hyvä fiilis.


Kuvien copyright Johan Persson.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Leopoldstadt / Wyndham's Theatre 10.3.2020

Vahvasti omaelämäkerrallinen Tom Stoppardin uusi (ja kenties viimeinen) näytelmä Leopoldstadt on massiivinen. Sukukronikka, historiatutkielma, perhetarina, ja samalla tarina juurista ja juutalaisuudesta. Se kosketti ja nauratti, sai pohtimaan, ja sai myös mielen haikeaksi. Hyvä näytelmä toimii monella eri tasolla, ja Leopoldstadt oli juuri sellainen. Ohjaaja Patrick Marber on tehnyt hienoa työtä.


Näytelmässä seurataan Wienissä asuvaa paremmin toimeentulevaa juutalaisperhettä useina puolen vuosisadan ajan. Kaikki alkaa 1899, kun Merzin ja Jakoboviczin perhekunta on kokoontunut viettämään joulua. Kattokruunu loistaa, pöydät notkuvat herkkuja ja lapsille on paketti poikineen.  Valokuva-albumeja selattaessa puhutaan miten tärkeää olisi kirjata nimet kuviin - ne kun unohtuvat niin pian, jo seuraava sukupolvi ei ehkä tunne keitä kuvissa on. Juutalaisuus on yksi näytelmän kantavia teemoja ja sitä asiaa pohditaan moneen otteeseen ja monelta kantilta. 1800-luvun puolivälissä juutalaiset olivat toisen luokan kansalaisia, getot, pogromit ja vaatteisiin ommellut keltaiset tähdet olivat jo silloin arkea. Juutalainen voi olla mitä hyvänsä muuta, mutta hän ei voi olla ei-juutalainen. Jos nyt aiemmin on ollut vaikeaa, niin asiat ovat hyvin.

Vuoden 1900 kohdassa luodaan taustaa tulevalle, kuinka yhden sotilaan tapaaminen voi vaikuttaa perheen dynamiikkaan paljon paljon myöhemmin, siinä vaiheessa kun juutalaisuudesta on tullut hengenvaarallinen tila 1940-luvulla. Fritz (Luke Thallon) ei voi pyytää anteeksi suvun päämieheltä Hermannilta (Adrian Scarborough), koska juutalaisilta on viety jo kunnia syntymässä eli heitä on mahdotonta loukata. En ymmärrä moista logiikkaa, mutta ilmeisesti tämä oli yleinen asenne, ilmeisesti joillain vieläkin. Juutalaisuus, sen pohdinta ja traditiot ovat jatkuvasti esillä Leopoldstadtin edetessä.


Vuonna 1928 sota on käyty, amerikkalainen jazz soi ja koti on muuttunut moderniksi. Flyygeli hallitsee tilaa. Tehtaan perijä, Hermannin poika Jacob (Sebastian Armesto) on menettänyt kätensä ja toisen silmänsä sodassa ja katkeroitunut - mutta Itävalta ei tule hänen mukaansa koskaan joutumaan Saksan alle. Osa perheestä on muuttanut Amerikkaan. Naapurihuoneessa ympärileikataan vauvaa. Juutalaisuuden ja kristinuskon välinen valtataistelu perheessä jatkuu.

Sota on tehnyt kaikista patriootteja, ja juutalaisten piti tulla osaksi yhteiskuntaa. Kommunismin ja sosialismin pelko vaivaa ainakin osaa perheen jäseniä. Hienosti valokuvien ja äänisuunnittelun kautta siirrymme vuoteen 1938. Ihmiset ovat kääriytyneet kuka mihinkin, on ankeaa ja kylmää. Kadulta kuuluu ääniä ja ampumisia. Nellien sulhanen Percy (Sam Hoare) on brittilehtimies ja haluaa viedä perheen pois maasta, turvaan. Percy ennustaa että asiat menevät vielä paljon huonompaan suuntaan, mutta osa perheenjäsenistä haluaa jääräpäisesti jäädä Wieniin. Natsien vierailu, nimenhuutoineen ja asunnon sekä tehtaan takavarikoimisineen, on karmaiseva kohtaus ja lopun alku.


Käsiohjelmassa on onneksi perheen sukupuu piirrettynä, auttaa hieman hahmottamaan ihmisten suhteita toisiinsa. Visuaalisesti tämä on toimiva ja eri aikakausia hienosti kuvaava esitys, niin Richard Hudsonin hienon lavastuksen kuin Brigitte Reiffenstuelin pukujen ansiosta. Myös Adam Corkin äänisuunnittelu ja musiikki ovat todella taidokkaat.

Mietin millaista Tom Stoppardin pojan Ed Stoppardin tuntui näytellä tässä, hän esittää matemaatikko Ludwigia. Tämä on kuitenkin hänenkin sukutarinaansa, vaikkakin toki hieman muuteltuna. Vaikka isä Stoppard oli tsekki, niin taustat ovat hyvin samanlaiset kuin näytelmän Leopoldilla, jolle lopussa selviää oma tausta, unohdetut muistot ja sukutarina. Ja itseään aina perienglantilaisena pitänyt poika onkin juutalainen, tavallaan myös holokaustin selviytyjä. Käsiohjelmassa Stoppard kertoo omasta historiastaan, miten hän ei oikeasti tiennyt juutalaisista juuristaan aiemmin (kuin vasta aikuisena siis). Hänen äitinsä ei halunnut puhua menneistä. On varmaan aika hurjaa kuulla että kaikki isovanhemmat kuolivat sodassa saksalaisten toimesta.


Loppunäytös sijoittuu vuoteen 1955; perheen selvinneet jäsenet ovat palanneet asuntoon. Seurannut keskustelu ja menneisyyden muistelu saa palan kurkkuun. Loppu on hyytävä, kun perheen kohtaloita käydään luettelomaisesti läpi. Auschwitz, Auschwitz, itsemurha, Auschwitz, Auschwitz...

Monellakin tapaa vaikuttava esitys, ja 2,5 tunnin mitta on juuri sopiva. Kauheasti ei yksittäisiin kohtaloihin kyllä ehditty syventyä kun henkilöitä oli nelisenkymmentä, mutta se kokonaisuus, perheen ja suvun tarina tuli kyllä hienosti esille. Suuria tunteita ja pieniä kohtaloita. Historian ja juurien tunteminen korostuu.

Esityksiä on Lontoossa 13.6. asti, että hyvin ehtii vielä katsomaan. Suosittelen.


Kuvien copyright Marc Brenner.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Endgame / Old Vic Theatre 9.3.2020

No nyt se on lopullisesti todistettu - Samuel Beckettiin näytelmät eivät ole mua varten. Olkoonkin Waiting for Godot näytelmäkirjallisuuden klassikkoja, en oikein ole koskaan sitäkään ymmärtänyt, ja sama koskee No Man's Landia. Nyt oli vuorossa kaksi lyhyttä näytelmää Old Vicissä, 25-minuuttinen Rough For Theatre II ja liki puolitoistatuntinen Endgame. Ilta olkoon lopullinen naula Beckettin arkkuun: ei enää minulle kiitos. Olin tylsistynyt, ja ellen olisi häirinnyt muita katsojia, olisin varmaan kävellyt ulos.

Mikä ihme näissä Becketteissä sitten riivaa? Ehkä se on se abrurdius ja/tai abstraktius mikä häiritsee.  Ei nyt niin että näytelmässä tarvitsee välttämättä olla joku selkeä narratiivi, mutta kyllä se hieman auttaisi. Siis näen ongelman olevan ensisijassa tekstissä.


Rough For Theatre II oli lyhyt, mutta sekin tuntui ikuisuudelta. Kokoajan odotin milloin tämä niinkuin alkaisi, missä se juttu on, mutta sitä ei koskaan tullut. On vain pieni huone, missä suuri ikkuna taustalla. Ikkunalaudalla seisoo mies selkä katsomoon, kuin poseeraten, tai valmistautuen hyppäämään ulos. Koko ajan, siis liikkumatta, koko sen vajaan puoli tuntia mitä esitys kestää. Aika vaativaa, siis ihan jo lihasjännityksen ja puutumisen takia. Pisteet tästä Jackson Milnerille, joka siinä seisoi. Huoneessa on kaksi pöytää, pöytälamppuineen. Kaksi miestä tulee sisään, istuvat, selaavat papereita, rämpläävät lamppuja päälle ja pois. Sanailevat jotain outoa. Lakimiehiä kenties, mies heidän asiakkaansa? Käyvät läpi ikkunalaudalla seisovan miehen tapausta. Rekvisiittaan kuuluu myös kanarialintu häkissä. Siinä se. Välillä harpotaan pitkin lavaa, toinen (Alan Cumming) on hieman neuroottisen oloinen. Ei järjen häivääkään koko esityksessä.

En ihmettele lainkaan että tätä esitetään hyvin harvoin. Enkä ihmettele lainkaan ettei esitys ollut loppuunmyyty. Ehkei Daniel Radcliffekään enää vedä innokkaita nuoria faneja? Hän oli nimittäin se toinen papereita pläräävä heppu.

Ainoa mikä esityksessä oli hyvää oli valosuunnittelu. Ankeassa asunnossa seinälle heijastuvat varjot pöydistä ja miehistä oli tyylikästä. Adam Silvermanille siis kiitosta siitä.


Palasin kuitenkin väliajan jälkeen, jospa se Endgame olisi parempi. No ei ollut. Pidempää piinaa vaan. Nyt Cummingsin esittämä Hamm istuu koko esityksen ajan valtaistuinmaisella tuolillaan. Kuihtunut ja sairas, sokea mies. Jalatkin ovat tikkumaiset (tekojalat). Huone on korkea ja ikkunat ovat aivan katonrajassa. Klenkkaava kyttyrämäinen palvelija Clov (Radcliffe) kiipeilee tikkailla, availee verhoja, touhuilee. Roolityö tuo mieleen muutaman vuoden takaisen The Cripple of Inishmaanin, missä Radcliffe näytteli, no, sitä rampaa. Henkilöiden välinen valtasuhde ja dynamiikka lienee tässä kai keskiössä. Näyttämön vasemmassa laidassa on myös upotettuna kaksi metallista roskapönttöä. Toisessa asuu Hammin isä Nagg (Karl Johnson) ja toinen lienee hänen äitinsä Nell (Jane Horrocks). Välillä tyypit avaavat pönttöjen kannet osallistuvat hetkikseksi esitykseen. Hukkaan menevät hyvät veteraaninäyttelijätkin tässä.

Kyllä katsomossa ihmiset nauravatkin, ja ehkä ympäri lavaa klenkkaavassa miehessä ja tämän tuolissa kököttävässä isännässä onkin jotain hauskaa, mutta minua vain hymähdyttää muutaman kerran. Tutkailenkin itseäni: miksi ei naurata? En osaa sanoa. Ei vaan ole hauska, vähän myötähäpeää aiheuttavaa korkeintaan. Kai minussa on joku vikana. Valosuunnittelu tässäkin oli parasta.

Varmaan ohjaaja Richard Jones noudattaa Beckettin tunnetusti piinaavan tiukkoja ja tarkkoja ohjeita miten esitys pitää tehdä, mutta se saa minut entistä vakuuttuneemmaksi että saivat olla viimeiset Beckettit minulle. En halunnut mennä edes stage doorille, en olisi voinut valehdella näyttelijöille että olipas hyvä juttu. Kritiikit lienevät olleet aika ristiriitaisia. Ehkä Beckett on teatteria älyköille, mutta minulle ei avaudu.


Kuvien copyright Manuel Harlan.

torstai 5. maaliskuuta 2020

The Visit / National Theatre 5.3.2020

Mikä ihme näissä näytelmissä missä Tony Kushner on osallisena, että pituus on aina 3 tuntia ja rapiat? Tällä kertaa vuorossa oli sveitsiläisen Friedrich Dürrenmattin näytelmä Der Besuch der alten Dame eli The Visit or The Old Lady Comes To Call. En liene törmännyt hänen teoksiinsa ennen, joten siinäkin mielessä avartavaa. Ja tämä oli kyllä hieno esitys!

Ohjaajana Jeremy Herrin, jonka töitä olen nähnyt aika paljon viime vuosina. Ja hienosti tämäkin on ohjattu! Suuria joukkokohtauksia, upeasti hyödynnetty Olivier-näyttämön pyöröä ja sen hissirakennetta, ja kaikkea mahdollista. Tony Kushner vastaa tekstin sovittamisesta, ja tuloksena on napakkaa dialogia ja kiinnostavia moraalisia pohdintoja.


Olemme pikkuisessa Slurry-nimisessä pienessä amerikkalaisessa hiipuvassa teollisuuskaupungissa, 1950-luvun puolivälissä. Taantuma koittelee, kirkon ja aseman kellotkin on jo myyty keräilijälle. Juutalaisten ja kommunistien vikaa kaikki. Junatkaan eivät juuri enää pysähdy pikkuisella asemalla, pyyhältävät ohi jättäen pölypilvet jälkeensä. Ukkelit miettivät omaa ja kaupungin kohtaloa; ovat yhtä elossa kuin sammaleet ja jäkälät (miten ihana vertauskuva jotenkin). Mutta nyt on tapahtumassa jotain jännittävää! Nimittäin kaupungista lähtöisin oleva multimiljönääri Claire Zachanassian (Lesley Manville) on palaamassa paikkakunnalle! Kuoro on valmiina tervetuloseremoniaan ja kaikki kaupungin päättäjät myös. Miksi nainen nyt yhtäkkiä palaa, miettivät sekä kaupungin asukkaat että katsojat. Mutta kaikki selviää... Pasmat menevät sekaisin kun pikajuna yhtäkkiä pysähtyykin asemalla ja elegantti vanhempi rouvashenkilö saapuu, vanavedessään aviomies nr 7 ja vanhalta korppikotkalta näyttävä hovimestari Boby (Richard Durden) knallissaan. Hätäjarrusta vedetään silloin kuin halutaan junan pysähtyvän, ainakin jos on rahaa...

Clairen saapumisesta alkaa kiinnostava tapahtumien ketju - ja pian selviää miksi hän on päättänyt palata, 45 vuoden jälkeen. Oikeudenjano ja kosto motivoivat naista, ja hän haluaa hyvitystä. Hän lupaa asukkaille ja kaupungille miljardi dollaria siitä hyvästä että joku päästää päiviltään hänen nuoruusvuosien heilansa, nykyään sekatavarakauppiaana toimivan Alfred Illin (Hugo Weaving). Jaa miksikö? Vuosikymmeniä aiemmin nuoret kohtasivat millon metsässä, milloin ladossa, ja siitä tuloksena oli tietenkin ei-toivottu raskaus. Oikeudenkäyntiin Ill hankki todistajat valehtelemaan puolestaan, ja Claire joutui poistumaan kaupungista nöyryytettynä, vauva kainalossaan. Ja nyt on maksun aika. 

Hänellä on rahaa ja aikaa odottaa että kaupunkilaiset miettivät moraaalisia valintojaan. Voidaanko uhrata yksi, vaikkakin ihan kelpo yhteiskunnan jäsen, kahden teini-ikäisen isä ja aviopuoliso, mutta kuitenkin menneisyydessään väärin toiminut. Kun vaakakupissa olisi vaurautta koko kuolevalle yhteisölle. Tätä sitten mietitään eri kanteilta muutama tunti. Sillä aikaa Claire ehtii jo potkaista ukkonsa pois ja naida seuraavan (numero 8), käydä fiilistelemässä vanhoja paikkoja ja keskustella Alfredin kanssa syntyjä syviä. Muistella menneitäkin. Ja vähän muutakin tapahtuu.


Kaupunkilaiset vakuuttavat aluksi Alfredille etteivät he todellakaan myy tätä, eivät edes miljardista. Silti yksi jos toinenkin ostaa velaksi uusia kenkiä, kirkonkelloja ja autoja. Jopa Alfredin poika hurahtaa tähän kulutushysteriaan. Milläköhän he kuvittelevat maksavansa kaiken tämän? Luotolla elämisessä on aina se huono puoli että laskut lankeavat maksettaviksi joskus. Jännitys säilyy loppuun asti - miten käy Alfredin, miten käy Slurryn? Hänelle suositellaan lähtöä paikkakunnalta, etteivät kaupunkilaiset sortuisi ahneudessaan murhaan... mutta mennäkö vai jäädä, vaikea kysymys.

Slurryssä asuu tavallisia ihmisiä mutta näistä kuoriutuu esille kyllä paljon raadollisia piirteitä kun mahdollisuus äkkirikastumiseen ilmaantuu. Poliisipäällikkö siirtyy Clairen palkkalistoille, pormestari (Nicholas Woodeson) koittaa selittää asioita parhain päin ja jopa pappi sekoaa uusiin kenkiin. Ja yhtäkkiä moni haluaa avata luotollisen tilin Alfredin sekatavarakauppaan... Kaikkea tätä tarkkailee huvittuneesti kylmänviileä Claire, joka on nyt siinä asemassa ettei sanoja tarvitse säästellä. Ja miten teräväkielinen nainen tästä on tullut. Tyttönä hän oli halveksittu ja köyhääkin köyhempi, juopon ja hullun isän ja karanneen äidin tytär, joka vielä häpeällisesti tuli raskaaksi teininä. Ehkä hän on kärsinyt tarpeeksi, myös liudasta tyhjäpäisiä (mutta ilmeisen varakkaita) aviomiehiä. Kokemuksia maailman turuilta, bordelleista ja vaikka mistä on kertynyt, ja hintana siitä on tekojalat ja toinen käsikin on irtomallia. Mutta kun vaurautta piisaa, ja silloin ei tarvitse nöyristellä enää kenellekään. Kantotuolilla pääsee kyllä hyvin eteenpäin. Moneen otteeseen katsojia muistutetaan että Claire ei ole filantrooppi vaan kylmä bisnesnainen. Ei hän hyvää hyvyyttään ole tullut entistä kotikaupunkiaan pelastamaan. Lesley Manville tekee upeaa ja herkullisen synkänhilpeää työtä. Aivan mielettömän hienoa seurattavaa. Tämä oli kolmas kerta kun näin hänet näyttömöllä ja aina ilo katsoa. 


Ja olipa myös tosi hienoa päästä vihdoin ja viimein näkemään australialainen Hugo Weaving teatterin lavalla! Niin monista leffoista tuttu mies ei juuri esiinny kuin Australiassa, joten tämä oli sikälikin harvinaista herkkua. Mies oli toki loistava Matrix-leffoissa, ja Taru Sormusten Herrojen Elrondina, mutta oma suosikkini on huikea road trip -leffa Priscilla - Queen of the Desert vuodelta 1994, jossa Weaving esittää sympaattista dragartistia antaumuksella. Hieman pelottavan synkeä mies, mutta aivan älyttömän karismaattinen teatterissa. Alfred Ill oli vähän tossukkamainen, katuikin tekojaan, mutta tuntui alistuvan pragmaattisesti kohtaloonsa. Tyypillä oli sotkuinen tukka ja jotain toppauksiakin kenties, ja jotenkin muistutti naapurimaan näyttelijää Sam Neilliä. Mutta stage doorilla paljastui, että kyllä se Hugo Weaving ihan hoikka ja vähätukkainen oma itsensä oli. Oikeastaan ihan saman näköinen kuin Priscillassa, muutaman vuoden vaan vanhempana. Kannatti jäätyä reilu tunti odottamassa että sain käsiohjelmaan nimmarin (ei siellä sitten muita enää ollutkaan kuin minä ja joku nuori heppu).

Niin ja bonuksena saimme myös pienen dueton a'la Weaving ja Manville! Melankolinen Just A Wearyin´ For You kuulostaa ahdistavalta, kun samalla Claire pyytää Alfredia suostumaan pyyntöönsä, että oikeus toteutuu ja velka tulee kuitattua. Saako rahalla oikeutta? Kaupunki järjestää asiasta lopulta äänestyksen.


Oli kyllä hieno kokemus tämä. Näyttämön ylhäällä viiden hengen bändi soitteli jazzahtavaa musiikkia sopivasti, ja kaikki äänisuunnittelu (Paul Ardittin käsialaa) oli tosi hienosti toteutettu. Varsinkin junaefektit! Vicki Mortimerin lavastus loihti semmoisen 1950-luvun amerikkalaisen pikkukaupungin silmiemme eteen kauppoineen, metsineen ja neonvalokyltteineen. Katon rajassa on metallinen kantosiltarakenne. Mainio yksityiskohta rouva Zachanassianin seurueessa on koristeellinen musta ruumisarkku jonka hän on tuonut mukaan rakasta Alfredia varten. Mukana on toki myös laatikossa matkaava lemmikkipantteri, josta saamme kuulla hienot ääniefektit. Pakko kehua myös Moritz Jungen upeaa vaatesuunnittelua, varsinkin Clairen pukuloisto häikäisee, hieman ankeasävyisten kaupunkilaisten asujen rinnalla erityisesti. Niin ja hyvin taittuu kaikilta jenkkimurrekin!

3,5 tuntia oli hieman pitkä rupeama, mutta 20 min ja 10 min tauot olivat ihan passelit, joten ei tuntunut niin pitkältä sitten kummiskaan. Ja hyvää draamaa katsoo ilokseen.


Pääsin tämän yhteydessä kokeilemaan myös National Theatren kehittämiä Smart Caption laseja, eli sellaisia mihin saa tekstityksen suoraan. Lasit saa varata ilmaiseksi ja käyttöön saa opastuksen. Tämä tosin oli niin pitkä näytelmä, että akku piti käydä vaihtamassa ekalla väliajalla. Teknologia perustuu siihen että jotenkin kone lukee näyttelijän replikoinnista vinkin milloin valmiiksi syötetyt replat näytetään. Tekstin paikkaa saa siirrettyä, kokoa, väriä jne muutettua sekä myös haluaako tekstin rivi kerrallaan vai jatkuvana juoksutuksena. Siis muutoksia voi tehdä missä vaiheessa näytelmää haluaakin. Palvelu on tarkoitettu ensisijassa kuulonsa kanssa kamppaileville, mutta toimii hyvin monessa muussakin tapauksessa. Kehitteillä on myös toiselle kielelle kääntävä versio, mutta ehkei suomi nyt ihan ensimmäinen kieli tule olemaan kunhan tämmöiset systeemit on valmiina. Lasit pystyy pitämään myös omien silmälasien päällä minulle kerrottiin, monenlaisia säätöjä oli myös sangoissa, nenäkappaleessa jne. Todella näppärä systeemi ja olen halunnut kokeilla siitä asti kun nämä joskus vuosi sitten tulivat saataville. Nyt myös tätä pilotoidaan elokuvissa, eli mainiota!

       

Kertakaikkisen antoisa ilta! Ja kastuneet kengätkin melkein kuivuivat pitkän esityksen aikana. Ennen näytelmää oli vielä hyvää aikaa tutustua teatterin aulan hienoon pukusuunnittelunäyttelyyn. Kyllä isolla talolla on isot resurssit, joka saralla.


Esityskuvien copyright Johan Persson, muut kuvat omia.