tag:blogger.com,1999:blog-59066997765531073632024-03-14T15:41:11.736+02:00Paljon Melua TeatteristaEi-niin-vakavasti otettavia kirjoituksia teatterista, näytelmistä ja teatterintekijöistä, niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.comBlogger1579125tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-82509248954934232512024-03-05T21:38:00.002+02:002024-03-05T21:43:03.890+02:00La Traviata / Tampereen ooppera, Tampere-talo 2.3.2034<p><b><i>La Traviata</i></b> lienee yksi maailman esitetyimmistä oopperoista. Siitä huolimatta en ole sitä aiemmin nähnyt. Mutta nyt on tämäkin puute ja aukko sivistyksessä korjattu, ja millä tavalla! Huippumusikaalien ohjaajana kunnostautuneen <b>Samuel Harjanteen</b> oopperaohjausdebyytti Tampereella oli kerrassaan valloittava, eikä tämä taida olla pelkästään minun mielipiteeni. </p><p><b><i><a href="https://www.tampere-talo.fi/tapahtuma/la-traviata/" target="_blank">La Traviata</a></i></b>n tarina on perussettiä: varakas kurtisaani juhlii mesenaattien käsipuolessa, kunnes kohtaa "sen oikean" ja ihastuu. Vaan miehen isä ei suvaitse liittoa ja karkottaa naikkosen. Joka on toki tähän mennessä köyhtynyt myytyään omaisuuttaan elintason ylläpitämiseksi. Lopulta mies palaa rakkaansa luokse - liian myöhään, sillä tämä menehtyykin sairastettuaan jo kauan. Loppu slut, eikä edes onnellinen. Mitäs mies oli vässykkä eikä huolehtinut naisestaan. Tarina pohjautuu A. Dumas'in Kamelianaiseen ja sitä on varioitu loppumattomiin. Toki kertomus on kliseinen ja kulunut, mutta hyville tulkinnoille on aina tilaa.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1121" data-original-width="2048" height="175" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-HZu14_y9cp5YS-GTSUEXCh1VWsG4-1YxL-lm-poac0ITOiwLRzYkgpah5UYOHktYpZkfE3KTl4GUHFz4eM1yYpFYUSKEJoELgAq3f8wVmpPwgCncQOJRtIvSRU26VQCBp1PLJsIazePx3jxD2ElKFBbR-Z3YAN-fuS4J_Pxk66GU3YuTxeXf3LJdT-CD/s320/LaTraviata_2480.jpg" width="320" /></div><p>Oopperan miehitys on kerrassaan mainio. <b>Marjukka Tepponen</b> on häikäisevä Violetta, niin ilmaisultaan kuin ääneltäänkin. Kuulaan kirkas ja kevyesti helmeilevä, suorastaan pulppuileva ääni. Ja mikä lavapreesens, huh. Minusta on hämmentävää miten oopperalaulajat onnistuvat tuottamaan ääntä makuultaan tai mykkyrässä istuessaan, mutta niin se vaan sujuu. Tepponen on vakuuttanut minut lavalla monta kertaa, ja taas kerran hän on esityksen sielu. Hänen Violettansa motto taitaa olla että hauskaa pidetään vaik syän märkänis.</p><p>Italialainen tenori <b>Paolo Fanale</b> oli ihan perushyvä Alfredona, mutta tenorien tyypilliseen tapaan hänen roolihahmonsa oli vähän vässykkä, mies vailla särmää. En tiedä oliko kyse vain miksausongelmasta vai oliko hänen äänensä hieman vaisu, mutta välillä se hukkui soittimien alle. Sellainen kunnon potku tuntui puuttuvan, viimeinen rutistus. En tiedä onko tämä tenoriongelma vai jotain muuta. </p><p>Sen sijaan pienemmissä rooleissa laulaneet <b>Ville Rusanen</b> (paroni Douphol) ja <b>Markus Suihkonen</b> (tohtori Grenvil) vakuuttivat äänellään ja karismallaan - mutta näin käy kyllä aina kun heidät lavalla näen ja kuulen.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1367" data-original-width="2048" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjA7T1sz7fz7wpVqxFq6bPpJjdLUZnWohTU7N9nyMcSa2G_nS2CgFWX38IVV2u9gKNSVOdsSQTe606DNZmfp-GndegJZ8LfAEfRX6XAjIL-fcBJtxuO8rlVhPrv5QGeA6mOSnUbxZ3L2-ydLzxCw89Kijz8F2xY-raAAbl_EJ92tBtE8n2ZmE_CB7vaWdPx/s320/LaTraviata_2763.jpg" width="320" /></p><p>Tepposen jälkeen suurimman vaikutuksen teki muhevaääninen <b>Arttu Kataja </b>Alfredon isä Giorgiona. Jo tämän pelkkä fyysinen läsnäolo oli mykistävä (varsinkin kun Tepposen Violetta oli niin pikkiriikkinen) mutta myös juureva ääni ja lavakarisma. Olen minä Katajan ennenkin nähnyt, mutta esimerkiksi hänen Papagenonsa ei vakuuttanut pari vuotta sitten Tampereella. Nyt oli ihan toisin. Lisäksi hänen ja Tepposen välillä oli enemmän tunnetta ja kemiaa kuin romanttisen pääparin.</p><p>Muista solisteista <b>Elli Vallinoja </b>oli sympaattinen Annina-palvelija ja <b>Niina Keitel</b> kasinojuhlien emäntä Flora (jolla oli muuten todella näyttävä vihreä-musta-valkea juhlapuku).</p><p>Solistikaartin lisäksi lavalla esiintyi huikean mahtava oopperakuoro, <b>Heikki Liimola</b>n johdolla huippuunsa viritetty. Koko iso seurue siirtyy alussa lavalle Tampere-talon katsomon halki, ja tätä juhlakulkuetta on ilo katsoa, sekä toki myös kuunnella. <b>Giancarlo Andretta</b>n johtama Tampereen Filharmonia soittelee montussaan myös hienosti; omalta paikaltani näen hyvin myös heidän työskentelyn. Todella tuttuja säveliä ja aarioita, vaikken tosiaan teosta ole ennen nähnytkään, niin musiikki on tuttua.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1367" data-original-width="2048" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgB0iK3_E993NGSB40GoY_A_8JsLVjMdONgSC2PwqWhxy5EKNShmW3nvcn6qBq3KwEqSl0iGwJqY4spvTO0jmZ_1IyIq5fjRgfNFl73cIZT2rZOtlzJLIu7gtgMgV5ekdJP9_4Ee9ZRuDfGU2VykxLCytKnUoPzVdx8Tgf8NUVIowKqjYhkHrk2zDVL_x2n/s320/LaTraviata_3296.jpg" width="320" /></p><p>Jos on esityksen esiintyjäjoukko ensiluokkaista niin sitä on myös taiteellinen tiimi. Samuel Harjanne sanoi teosesittelyssä tiistaina, että hän ohjaa sellaisen oopperan mitä haluaisi itse nähdä. Tavallaan näen tässä lukuisten musikaaliohjausten tuoman varmuuden, mutta myös uuden taidemuodon mahtipontisuuuden. Juonellisestihan <i><b>La Traviata</b></i> ei kovin monimutkainen tarina ole, joten "se juttu" tulee muualta. Oikeastaan tämä on tragedia, mutta esityksessä on myös lämpöä ja huumoria - vai kuinka monessa oopperassa sankaritenori nousee uima-altaasta ja laulaa uikkareissa? Harjanne on tottunut käsittelemään joukkoja, jos kohta ei missään musikaalissa taida ihan tämmöistä määrää sakkia lavalla olla. Erinomainen debyytti ja jään odottamaan oopperauran jatkoa (sekä muinaiseen Egyptiin sijaitsevaa Taikahuilua!).</p><p>Visuaalisesti tämä <i><b>La Traviata</b></i> on todella todella kaunis. 1920-luku on silmiä hivelevää aikakautta ja lavastaja <b>Peter Ahlqvist</b> on tehnyt enemmän kuin parhaansa loihtiakseen sen lavalle. Art deco -henkiset kuviot ovat kauniita ja esimerkiksi auringonsäde-motiivi toistuu juhlalavan kaiteissa kuin Violetan sairasvuoteen päädyssäkin. Ylelliset materiaalit (tai ainakin taitava illuusio niistä), näyttävät pylväät ja jättimäiset skumppalasit (joissa mahtuu vaikka tanssimaan) niin mikäs tätä on katsellessa. Myös <b>Tinja Salmen</b> autenttisen loistelias puvustus hivelee silmiä. Kuorolaistenkin toinen toisteen säkenöivät asut höyhenineen ja strasseineen ilahduttaa, mutta Violetan upeat asut olivat se lopullinen piste iin päällä. <b>Johanna Vänttinen</b> vastaa naamioinnin suunnittelusta, täydentäen näyttämökuvan.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1226" data-original-width="2048" height="192" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRg1Bp7VL6hfqvrLfSp5ECfo-OWuSJpSYRs8w81W09HICZ-9ck4dEu3ua0ZjJs8kcm4vOtE_PNZSAmc5cIQCAPFF3dLXCMINuKYlHIWVzxodDw9erBy0arU_zQepvUaHOTKBPlOUacfx7Nlk3WTfzdJpjScUbcCSUP-84kqB51Rs4kkmShewZiOrtxKXjy/s320/LaTraviata_3498.jpg" width="320" /></p><p>Hienosti tonttinsa hoitavat myös <b>Ville Syrjä</b> (valaistus) ja <b>Toni Haaranen</b> (videot). Koko esitys on harmoninen ja tasapainoinen katsella. Myös <b>Jack Johansson</b>in koreografiat ovat miellyttäviä; ei mikään helppo nakki miettiä liikekuvioita näin isolle joukolle. Erityisesti toisen näytöksen alussa tapahtuvien juhlien viihdyttäjät pistivät jalalla koreasti. Maagikot ja varsinkin minotaurit sekä neljä tanssijaa ovat hyvässä iskussa.</p><p>Erikoiskiitos Tampere-talon salin katon valoista, en tiedä vastaako Syrjä tästäkin, vai kuka. Mutta parin pienen tauon aikana sadat pienet lamput syttyivät kattoon, luoden tähtitaivaan vaikutelman sinisessä kajossa. Upeaa!</p><p>Käsiohjelman mukaan esityksen kesto oli n. 3 tuntia, mutta ensi-illassa päästiin 2 tuntiin ja 40 minuuttiin, joka oli ihan sopiva mitta. Pari epäuskottavaa kohtaa oli (Alfredo vetää housut "märkien" uikkarien päälle ja miten Violetan kuolinvuode on ihan ränsistynyt mutta silti siinä on kiiltävät silkkilakanat) mutta ei nyt takerruta niihin...</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1204" data-original-width="2048" height="188" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgIT_61rwSjg1LMlXkAJMjs5ENGjqhJ8yBipOZ8PosifC5NIw6ypj_YTJ-le0_XyU-3AhGSaN1nfaU_Oxl5sPm_8EnbI_ZcysN_uFCLgtuY3dm-s1uGicVtlxPJtlVMx8cFo5rqSKIAWUvV6iEJV_Cvai0Zsspogi7Rhq0ati6lJJzo628YPwewF2DUao1P/s320/LaTraviata_1222.jpg" width="320" /></p><p>Loppukohtaus on todella dramaattinen ja vaikuttava. Kiemurteleva sinivihreä usva on tullut hakemaan Violetan rajan taakse, ja sinne hän joutuukin, kirjaimellisesti! Tässäkin Alfredo on hengettömämpi kuin Violetta, vaikka jälkimmäinen kuolemaa tekeekin.</p><p>Kyllä Tampereen oopperan <b><i>La Traviata</i></b> on kaikilla mittapuilla komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. 1920-luku sopii tarinaan hienosti ja huippuluokan tiimi lavalla ja sen ulkopuolella takaa laadun. Tätä voi suositella sellaisillekin ketkä eivät ole koskaan oopperassa olleet, ja toki kaikille muillekin. </p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Petri Nuutinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-17751469935073581422024-03-02T14:25:00.193+02:002024-03-14T15:40:11.509+02:00Eerika Rantasen tähänastinen elämä / Jyväskylän kaupunginteatteri 1.3.2024<p>Kuuntelen paljon erilaisia podcasteja, vaikken äänikirjoja kuluta lainkaan. Pari vuotta sitten ahmaisin Yle Areenalta mainion neljätoistaosaisen kuunnelmasarjan <b><a href="https://www.jklteatteri.fi/kaupunginteatteri/ohjelmisto/yhteistuotanto-eerika-rantasen-tahanastinen-elama" target="_blank">Eerika Rantasen tähänastinen elämä</a></b>. Se kertoi, valloittavasti ja raikkaasti, nuoren tytön kommelluksista hoitajaopinnoissa, rakkauksista, muutoksista ja epävarmuudesta. Siis elämästä! Eerikan elämä ja tarina jäi pahasti kesken, ja nyt vihdoin olemme saaneet jatkoa! </p><p>Ensinnäkin näytelmän muodossa ja samaan aikaan ilmestyi Areenaan 12 jaksoa Eerikan elämästä, jippii. Mutta ennen uppoutumista sarjan pariin, pääsin katsomaan Eerikan elämää näyttämöllä Jyväskylän kaupunginteatterissa, mistä esitys siirtyy Tampereen teatterille keväämmällä ja syksyllä vielä Helsinkiin Kansalliteatteriin. Eläköön teatterien yhteistyö!</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="534" data-original-width="800" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsWy5Fl_vWe0UjTA3xpLlBofLChh7NrIr-XjukAWBXekXRxwscMEghDigsw6SCBF-cOGgZClbJzoFdqsqHqOQ-ZIxsKrcv0-AZrmLdatK-3gaxmHopdPgrk709GFgoFqPZX6MhMqZPu9GvnM-o9TYAd_UKlderJXDNTHAMM7RbBmDmW_xFBE_vD1W5BuwV/s320/EerikaRantanen7.jpg" width="320" /></div><p>Alussa oli <b>Juha Jokela,</b> joka halusi tehdä esityksen kolmen taitavan näyttelijän eli <b>Kaisa Hela</b>n, <b>Ria Kataja</b>n ja <b>Eeva Soivio</b>n kanssa. Alkoi pitkäaikainen ideointi, tekstin työstäminen ja sen tuloksena saimme kuunnelman, ja nyt tämän esityksenkin. Jokainen on ammentanut Eerikan hahmoon ja kokemuksiin omasta itsestään, historiastaan ja mielikuvituksestaan. Lopputulos on kiehtovaa ja erilaista teatteria, missä esiintyjien ja yleisön välinen näkymätön seinä rikotaan moneen kertaan. </p><p>Ja myös näyttelijöiden ja esittämien hahmojensa rajat pirstoutuvat. Olemme yhdessä kokoontuneet teatterille leikkimään tätä leikkiä mitä näytelmäksi kutsutaan. Esiintyjät kommentoivat tekstiä ja tapahtumia, selostavat niitä yleisölle. Vähän kuin lapsuuden leikit: "sit tää menis tänne ja istuisi alas ja toi tulis mukaan" tyylisesti, muistattehan? </p><p>Nostalgia on jännä juttu. Se herättää tunteita ja muistoja, palaamme sinne menneisyyteen ja kaikki näyttää auvoiselta. Eerikan elämä tuntuu todelta, eletyltä ja aidolta. Ja vaikka kyseessä on fiktiivinen hahmo, hän voisi olla totta. Hänessä ja hänen elämässään on murusia Juhasta, Kaisasta, Riasta ja Eevasta. Ihanaa että saamme jakaa heidän kokemuksiaan ja niistä johdettuja tarinoita.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="534" data-original-width="800" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh61J8rg2chNDM-mW46E7hYsGA_zxgnkPB6vSbSigdtoDqPo4ZcAvSf5GdIvRye0wDMkyWbNAjntkshchyvLsFBs-ChX3cxCFk4wNzWyIM52wRbxBBRLfuLuoEIWk7m4cImKD31o-3EeAus5t51knzfBMkBPnRBJYrfWxNbCqpoNX0sPpnm9_66JtzLAJQZ/s320/EerikaRantanen4.jpg" width="320" /></p><p>Eerika ehtii kokemaan paljon lyhyessä ajassa, vaikkei asiat maailman mittakaavassa niin tärkeitä olekaan. Tärkeitä kuitenkin. Epävarmuus kun pitäisi pistää piikkiä hankalaan potilaaseen, riemastuttava seksikokemus sairaalan varastohuoneessa, alkoholisti-isän pelottava hahmo, järisyttävän rakkauden karmea loppu, muutto Helsinkiin ja siellä kaiken uuden kokeminen, vanhojen tavaroiden ja vaatteiden keskellä asuminen, lämmin ystävyys Annelin kanssa. Pieniä suuria tapahtumia. Tosin välillä tuntuu että Eerika vaan odottaa koska se elämä oikein alkaa. Ehkä hän myöhemmin oivaltaa että tätä se elämä on, välillä on tylsää ja pitkäveteistäkin.</p><p>Ja kaikki nämä kohtaukset loihditaan mestarillisesti meidän eteemme! Näyttelijäkolmikko loistaa! On hauskaa miten fillarin pyörittämisellä saadaan uskottavasti esitettyä eroottinen kohtaus. Eerikan esimies Sari on mainio tyyppi, paitsi kännissä aika rasittava... Mutta erityisesti Anneli jää hahmona kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa, tämä on hauras mutta niin viisas ja luja. Annelin kuolema on todella koskettava. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_Eg_lPRTcsK_a00mAvqF09GJXLblEb4CN8Ktc7yGdgBi4-LvPj_v7B5sOsj1RGrzfGaHrGdCxYLcnfH-G10xv7YEm_UzqLh6zJnmiVvti9jSsNX5BM2Sk_91oTnJfvWMhNeRTHbRxOnhfYqxoY1INJctncfQUy9RT8Oa0QdSP2TRAWp6pct71BHO3e5ZJ/s320/EerikaRantanen1.jpg" width="320" /></p><p>Ria Kataja on Eerika, kaikkine epävarmuuksineen, lämpimine sydämineen ja välillä empatiaan tukehtuvana. Kaisa Hela ja Eeva Soivio esittävät kaikki muut lukuisat roolit. Erityisesti Helan nahkatakkinen Mikko ja Soivion herkkä Anneli piirtyvät mieleeni. Välillä kolmikko tiputtaa roolit ja keskustelee hahmoista ja esityksestä, ja sitten esitys taas jatkuu. Kiinnostava tapa tehdä teatteria! Välillä he toki roudaavat huonekaluja ja lavasteita pitkin poikin. </p><p>Tuntuu että työskentelytapa on hyvin orgaaninen ja että ohjaaja Jokelan tehtävänä on ollut lähinnä katsoa perään. Mene ja tiedä, mutta kiva tätä on katsoa. Esitys ei ole kronolginen, ja hyppelehtii aika paljon ajallisestikin. Silti se oudon looginen. Myös <b>Jukka-Pekka Mikkonen</b> piipahtaa esityksessä isän varjona, aika pelottava rooli jos kohta lyhyt.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="534" data-original-width="800" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1V3MNUCHwhSvvsiBzZGSWS27JIY3rzDU9RXockp2Jp69de7xWMAuoBauDdZYj9HKOltsuEH88jhcKJlUTlrvBVZ2YR2H-yiVUM4EdRxzfgPhh0fuXdHtKJQpqSSh756ta5YvlUfWQgfNrGyxdDP7xyUot5UuCgPyDxijrnvmoqpycHX4cQFsymotNTLJS/s320/EerikaRantanen2.jpg" width="320" /></p><p>Erityisen tärkeä osa koko esitystä on muusikko <b>Mila Laine</b>. Hän on instrumentteineen lavan reunassa ja sieltä musiikilla ja ääniefekteillä kommentoi lavan tapahtumia. Intregraalisesti osana esitystä, välillä ihan keskellä tapahtumia. Ja musiikki, se on kaunista! Lempeää ja tuudittavaa, enimmäkseen. <b>Juha Tuisku</b>n äänisuunnittelu oli olennainen ja tärkeä osa esitystä. Äänenmuunnin oli aika vinkeä lisä, en tiedä mitä siitä ajattelisin.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjdNzceZ6Vux59IvsrWmGy6e9cLVyIMD1ssq37bEvopZu_hXFqyUoIyef60XT8p9ygQAYrXXSz8USI2M10bQoi2_fE28IFKhRAeHBnhvuGjWbgL22Gxqbe8_gFbBALYxhwQzPu3S62Af8wEN6lEB1HmmNygoLLL9lAWWBh45Ev-Et3kFbFhnV4Pr1mVNoQ7/s320/EerikaRantanen5.jpg" width="320" /></p><p><b>Mikko Saastamoinen</b> on suunnitellut toimivan lavastuksen, joka muokkautuu esiintyjien toimesta hyvin. <b>Auli Turtiainen </b>vastaa pukusuunnittelusta. Kaikki ovat pukeutuneet vaaleansinisiin farkkuihin ja valkoisiin paitoihin, ja sitten erilaisten asusteiden avulla muuntautuvat muiksi hahmoiksi. Valot ja videot ovat <b>Antti Silvennoisen</b> käsialaa ja hauskasti läpikuultavaa seinää lavan takaosassa hyödynnetäänkin. <b>Minttu Minkkisen </b>kampaus- ja maskeeraus vielä; siinä on napakka paketti kasassa.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="534" data-original-width="800" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTMbsYC-xaNe95wNDs2nTeSeEJGDF2JCcEe7IGhHYDkQj1TMwOCQB7_jXuCJMVER_kaCRQC63Vx4h9kQ9PoYaIrhKb0_hd80vKc-8pz3jm2tuHtsTw4hxNqKIktfpgb-If5ciclbq1IA8_ltr6nV7SCANHLhJvJItNPfWMBxa-U6PEfKzfzO5K_STx-gxf/s320/EerikaRantanen6.jpg" width="320" /></p><p>Kaksi ja puoli tuntia menee kuin siivillä, tapahtumat soljuvat eteenpäin, ja katsomossa saa niin liikuttua kuin nauraakin. Esitys on hieman tavanomaisesta teatterista poikkeava, mikä selvästi hämmensi osaa katsojia. Meille jotka näemme paljon teatteria, tämä oli raikasta ja tervetullutta vaihtelua. Näinkin voi esityksen toteuttaa. Ja nyt kuunnelman kimppuun.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Jiri Halttunen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla ennakkonäytöksessä.</span></i><br /></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-46342270457778958512024-02-27T12:59:00.001+02:002024-03-14T14:24:59.215+02:00Matias ja Anni / Etunäyttämö 25.2.2024<p>Ensimmäinen ajatus jo väliajalla on: miten en ole koskaan kuullutkaan nokialaisista Matias ja Anni Starkista? Olen asunut Nokialla jo parikymmentä vuotta enkä edes tämän vertaa ole paikallishistoriaan perehtynyt. Sitten saan hieman lohtua käsiohjelmasta: jos niinkin fiksu ja sivistynyt (ja vieläpä nokialainen) mies kuin <b>Matti Kuusela</b> (toimittaja ja esityksen käsikirjoittaja) ei ollut heistä kuullut kuin vasta muutamia vuosia sitten, niin ehkei tietämättömyyteni niin kamala synti sitten olekaan. Isoin kiitokseni hänelle ja koko <b><a href="https://www.nokiannayttelijayhdistys.fi/etunayttamo" target="_blank">Etunäyttämö</a></b>n porukalle ensinnäkin tämän aukon paikkaamisesta sivistyksessäni, ja toisekseen tavattoman hienon näytelmän tekemisestä!</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1366" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2wNiIbhMkpXbAL9VpjLSg94wkDO_5qk_EJ2FlMc1bg-riScxB6rovRJeTQNuLAcayMYpdYQ1J591IbVCU4RoSh8wIZiINcpi19vSW8MKfcsRsnqHvQMRLja5yTzcKlXdnTk7zhso19dOV028eJv98YTddfX7zb9ZUw9zhUhGYZw7d4xG0Sq8Y1gvE3JEf/s320/MatiasjaAnni7.jpg" width="320" /></div><p>Sillä sitä tämä <b><i><a href="https://www.nokiannayttelijayhdistys.fi/matias-ja-anni/" target="_blank">Matias ja Anni</a></i></b> kyllä oli, kelpo teatteria joka mittapuulla! Jo pelkkä tarina on kiinnostava: miten monitaitoinen pariskunta oli ja mitä kaikkea he saivat aikaan! Kuusela kirjoittaa heistä suurella lämmöllä ja rakastavasti, samalla tuoden näitä saavutuksia esille. Tämä ei ole ainoastaan pariskunnan tarina mutta myös ajankuvaa ja Nokian historiaa. On hämmentävää päästä hieman kurkistamaan, vaikkakin näytelmäkirjailijan mielikuvituksen siivittämänä, mitä kaikkea erityisesti Matiaksen päähän mahtui. Tähtitiedettä, teosofiaa, eri kojeiden rakentelua, aktiivista kirjoittamista mitä moninaisimmista aiheista. Mieshän on ollut ihan renessanssiajan yleisnero joka tuntui osaavan vähän kaikkea - ja sen lisäksi oli edistyksellinen muutoinkin. </p><p>Vaimonsa Anni ei jää paljoakaan jälkeen, jos kohta hänen ajatuksensa ja toimensa ovat maanläheisempiä: sananlaskujen keruuta, koulun ja kirjaston perustamista, vähempiosaisten avustusta. Kaiken filantrooppisen toiminnan lisäksi heillä on aikaa myös toisilleen ja perheelle. Yhdessä he saavat aikaan valtavasti asioita, eivät vain Nokian hyväksi vaan myös valtakunnallisesti.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="788" data-original-width="940" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2gb3AmpnM3-h5IMHSscGCMeUgg_EPg48QEDerDEFwoY3fupENek-ZE3zP-Qt-i9xytsfYps2oVKJ_Y-nmS5PayfR_m0KHVQRAlpFRik9KHxlIogQnvroqFa38HG4oTJeZ-FeSrazI4XK07RmdrZN-hP5zYwaT4q7HWMojzFiMQFc1ncpMzGlvFImGb7PW/s320/MatiasjaAnni2.jpg" width="320" /></p><p>Kaiken tämän Kuusela sekä dramaturgit <b>Saija Viljanen</b> ja <b>Maarit Pakarinen</b> ovat paketoinut hienosti, sujuvaksi kertomukseksi, joka tempaisee mukaansa kyllä katsomosta joka iikaan. En ole ainoa joka pyyhkii silmiään useita kertoja, sillä Starkien elämään mahtuu paljon myös surullisia hetkiä. Ohjaaja Saija Viljanen<b> </b>on työryhmineen tehnyt taitavaa työtä herättäen kertomuksen eloon näyttämöllä. On mainio ratkaisu käyttää kahta näyttelijää Matiaksen roolissa ja sekä <b>Markus Pärssinen</b> että <b>Harri Heiskanen</b> tekevät huipputyötä. Varsinkin Pärssinen heittäytyy rooliinsa kokonaisvaltaisesti ja hänen silmänsä suorastaan loistavat. Myös kemia Anni Starkin esittäjän <b>Liisi Hämäläisen</b> kanssa on käsinkosketeltavaa - tässä ihan oikeasti ovat Anni ja Matias! Hämäläinen on vahvatahtoinen, raikas ja sopivan napakka. Sylvian joululaulun kääntäminen yhdessä on ihana kohtaus, vaikkei siitä sitten mitään tullutkaan. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="788" data-original-width="940" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihEfB-fzTlnFNpRPJc6JizB5hMH05RifzXWVSugeXrdtTJMgNR1L2MzK24V8eekQIRS7Nk5dE6qjREiXSgiZeuk0atP5hTKrObmQpmD5_l3cWelAfyO_ZGfiU8MECZCtdz_zk09BrZV70POApAhXPeXMt-hKQGdG7ADKFqDuhMpaTnCskzOebFXKxN549h/s320/MatiasjaAnni1.jpg" width="320" /></p><p>Mutta kyllä he osaavat lemmestäkin luritella; aivan hellyyttäviä kirjeitäkin kuulemme. Starkit tuntuivat monessa asiassa ja ajattelutavassa olevan aikaansa reilusti edellä, kuten vaikkapa (surku)hupaisassa kohtauksessa lasten itsesaastutuksesta. </p><p>Myös kuoron käyttö lavalla on todella upeasti toteutettu. Milloin kyläläisiä, milloin koululaisia, milloin ketäkin. Mikseivät teatterintekijät käytä kuoroa enempää lavoilla? Toki kreikkalaisissa tragedioissa näkee mutta ei niissäkään aina. Tuokaa kuorot takaisin, mikä olisi helpompaa kuin kommentoida tapahtumia sen avulla. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1920" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilPLA3PpcVPtIFcgnAnAyKwwlBFLI6vfnqYcwRmV5pJAeZ_EhB0NzY_HFzqatSlct4Uysod3fHjlWk4m2lWOU0hjdazT83ulG1j-tgkFDA3HcHd_bhYxYmClBHhkc8qjhkxgZpn8QM_3U9-0gXO8SMZsBeRMlyGdmttfHRs5XYgF7eigHZls0cFA27JOJJ/s320/MatiasjaAnni6.jpg" width="320" /></p><p>Sen lisäksi että silmät kostuvat esityksessä monta kertaa, niin sai kyllä nauraakin. Minua viihdytti myös esimerkiksi Kummitehtaan näyttelijäkerho, ja se että esittävät Ibsenin Nukkekotia. Arvatkaapa mikä on Etunäyttämön ensi syksyn näytelmä?</p><p>Historian henkilöitä on ujutettu mukaan joko puheissa vilahtaviksi sivuhenkilöiksi tai ihan lavalle. Hupaisaa nähdä teosofi Pekka Ervast (<b>Petri Salmi</b>) lavalla seuraajineen. Myös meedio Aniran (<b>Päivi Honkanen</b>) koekaniiniksi joutunut Mimmi (<b>Maarit Pakarinen</b>) on kiva hahmo, ja Matias auttaa tämän poikia myöhemmin. Matias saa paljon ideoita meedion näytöksestä omaan ajatteluunsa ja teksteihinsä. </p><p>Annin surullisen kohtalon jälkeen Matias löytää onnekseen vielä uuden onnen, ja vieläpä läheltä. Vanha lastenhoitaja Ida (<b>Noora Koski-Kivinen</b>) on loppuelämän tukena ja turvana, ja saavat he viisi lastakin. Paljon he kokevat asioita yhdessä, myös sisällissodan. Pasifisti-Matias tekee siinäkin paljon töitä, ja varmasti oman pojan rooli jääkäriupseerina on ollut hänelle vaikeaa. Itse hän on puolueeton, ja kaiken elämän pyhyyden puolestapuhuja. Idan monologi näytelmän lopussa on todella upea!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="788" data-original-width="940" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgghbadfDMeICJk5pxzG_lfbdPOxLYYfcna8BSSxbQ34WuyvwKmknN-DzUZWaS0sxGq9_DkmwLxKfKALLAbhGOES4_5d7K_T-oZw-WJ9ZM281Z5YBorS-gSY45yaWOfuPre76liKhK0xVTXtjn-G_CV8uI9FxZRq5FsUWWAxDDsfiP-gAvkIsur1JiCCii4/s320/MatiasjaAnni3.jpg" width="320" /></p><p>On aivan mahtavaa että katsojat ovat tämän löytäneet ja esitykset ovat myyneet loppuun. Toki sitä toivoisi lisänäytöksiä koska tulijoita selkeästi olisi. Ja samalla voisi toivoa että nyt kun Starkit on "löydetty" heistä tulisi vaikka luento tms vaikkapa työväenopistoon tai kirjastoon, jossa myös Matiaksen laajaan valokuva-arkistoon voisi tutustua.</p><p>Nokian Tehdassaaren katsomossa on aika vilpoisaa, mutta tästä onneksi varoitettiin ennakkoon että tiesi pukea pitkät kalsarit päälle. Ja on katsomoon varattu vilttejäkin. Valot, äänet, lavastus, puvustus - kaikki toimii mallikkaasti, harrastajateatterin resurssit huomioiden. Erityisesti hienot projisoinnit ansaitsevat kumarruksen. Kiitos myös taustoittavasta ja painetusta käsiohjelmasta, ei mikään itsestäänselvyys semmoinenkaan enää tänä päivänä.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="788" data-original-width="940" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsCks5f-eUauKra6eqg0uWrBQCCoRunyAfH1kf3aN-DSpSNNgtsTUAreFuf58lt5f_Ky0xbNMEo2zmDklr_O_pEZWTFYbRSbsqfs_OVQ6XbtmvOmHXQQ8Ld8yJRkpjLDiSaJOrv7-WIWFJc9lIT_spWteDFGmoejlyaeGHH2NZcRQI6Oc7jpGqvERIrHIW/s320/MatiasjaAnni5.jpg" width="320" /></p><p>Itse loppu on erilainen mitä olisi voinut odottaa, mutta sittenkin ihan järkeenkäypä. Hiiri vai insinööri, kas siinä valinta!</p><p>Vajaaseen kolmeen tuntiin oli mahdutettu paljon tavaraa, mutta esitys ei tuntunut pitkältä, saatikka täyteenahdetulta. Mainiota että<a href="https://yle.fi/a/74-20069933" target="_blank"> Ylekin</a> kiinnostui pariskunnasta esityksen myötä, ainakin jutun verran. Maailma on mennyt eteenpäin, mutta hyvät tarinat pitävät edelleen pintansa. Sellaiset kuin Matiaksen ja Annin tarina. Kiitos!</p><p><span style="font-size: x-small;"><i><br /></i></span></p><p><span style="font-size: x-small;"><i>Kuvien copyright Nokian Etunäyttämö.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</i></span></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-46894740370684897602024-02-25T16:08:00.051+02:002024-03-10T21:17:41.634+02:00Cock / Teatteri Jurkka 24.2.2024<p>Haa, aivan mainiota että <b>Mike Bartlett</b>in näytelmiä saadaan vihdoin myös suomalaiselle yleisölle. Teatteri Jurkalta rohkea veto ottaa tämä pienimuotoinen hitti ohjelmistoon. Kulttuuriteko suorastaan. Onneksi riskinotto kannatti ja <b><a href="https://www.jurkka.fi/class/cock/" target="_blank"><i>Cock</i></a></b> sai innostuneen vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoiltakin. Hienoa että moderni brittinäytelmäkirjallisuus on innostanut suomalaisia teattereita viime aikoina.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="622" data-original-width="800" height="249" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzhiY27JU1cwqOZ7DT30Wt09daUXUkaZwSeVEn972Rvv07d6W_zwZx6NV3PXEavy31WmgB3W46z-CHl47WmvaZm6kpvTDxTWnyh5xibfYKJ9bGXP4bmfAcxXzH0vd9xEBYODUuJJcX0LgRJ1-r4roa4dtUNT8j9ximtno78lpxsLgp89dXkqt3J7C-OrKp/s320/Cock_jurkka1.jpg" width="320" /></div><p><b>Tuomas Parkkisen</b> ohjaama <i><b>Cock</b></i> on pienimuotoinen kolmiodraama. <b>Pyry Nikkilä</b>n esittämä John on vähän reppana, päättämätön tyyppi, joka on jumiutunut parisuhteeseen <b>Anssi Niemen</b> esittämän M:n kanssa. He ovat selkeästi olleet yhdessä pitkään, mutta kun näytelmä etenee, voi vain ihmetellä miksi. M on elohopeamaisen nopea liikkeissään ja teräväkielinen puheissaan. Charmikas kyllä, mutta tavattoman ilkeä ja toista lyttäävä. Miehet ovat perustavanlaatuisesti erilaisia, kuten John toteaa heti alussa. Onko siis ihme että John ihastuu naiseen, jota näkee säännöllisesti työmatkallaan? Tämä aiheuttaa tietenkin ristiriitoja; eikö hän olekaan homo? Hän kuitenkin tunnustaa suhteen M:lle, kuvaillen naista maskuliiniseksi. Miesten suhde on välillä katkolla ja välillä ei, John ei pysty päättämään mitä haluaa. M on tuttu ja turvallinen, mutta luonteeltaan epävakaa ja ailahteleva. Mutta mitä jos tämä kiinnostus naiseen meneekin ohi? Minkälainen yhteiselo heillä voisi olla? Kokeeko John naisen kanssa uutuudenviehätystä, loppuisiko kiinnostus jos alkaisi ihan pidempiaikaiseen suhteeseen. Joka parisuhteessa on riskinsä, kestääkö se vai ei.</p><p>Lopulta päätetään järjestää yhteinen illallinen, ja keskustella asiat halki. Ei kuulosta kovin hyvältä suunnitelmalta, mutta... Seuraan tuppaa myös <b>Juhani Laitala</b>n näyttelemä M:n isä, vähän niinkuin erotuomariksi. Vaikka toki hän on poikansa puolella, kuten myöhemmin huomaamme asioiden eskaloituessa. Nainen (<b>Emma Kilpimaa</b>) saapuu tyylikkäänä, eikä tippaakaan maskuliinisena, paikalle. Eihän tämmöisestä voi seurata mitään hyvää, mutta herkullista seurattavaa katsojille se tarjoaa. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="541" data-original-width="800" height="216" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEbtiC-CboS9iKMfrxOy7yJNMS6zqJ6TLjY7bKn1f_qMZSeun6JDsgq6hXzv_ACTkd0keiAud0LVCLCUjfs8nPdOU2mJ8oG3ZfCx2QI8Nnex-UlT4XGrVYJ00Z3lNYIk30-4-eJnDQdJtwhcm5XjXwdoL6t5zsPEXaRgc_Yf8sWKBTUg8ztyI6136LYCYx/s320/Cock_jurkka2.jpg" width="320" /></p><p>Näyttelijät tekevät työnsä erinomaisesti. Varsinkin Nikkilä onnistuu eleillään ilmentämään hahmonsa päättämättömyyttä upeasti. Ja lopussa hänen kommenttinsa M:lle ansaitsevat pienen bravo-huudon, vihdoin! Myös Anssi Niemi on ihan huikea diivamaisena drama queeninä, varsinainen tyyppi! Ymmärrän miksi John on tuon miehen kanssa, ja sitten en taas ymmärrä. Niemi on hurmasi minut Q-teatterin <b>Järjen hedelmissä</b> ja omassa sooloteoksessaan <b>Straight Acting</b>.</p><p>Näytelmässä on monenlaisia jännnitteitä ja parisuhdekiemuroita, tunnelma on tiivis. Mikä määrittelee ihmistä ja hänen kumppaniaan? Vaikka M sanoo Johnin kärsivän "homofobisen yhteiskunnan aiheuttamasta psykoosista" niin näytelmän kynnyskysymyksenä ei ole homo/hetero-asetelma, tai sekään kumman kanssa on kivempaa olla tai seksi sujuu paremmin. Se että rakastaa jotakuta on oleellista, ja saa vastarakkautta, se on se juttu. </p><p><b>Karri "Paleface" Miettisen</b> suomennos on enimmäkseen soljuvaa, ja aika räävitöntäkin kieltä. Muutamia anglismeja löydän tekstistä, mutta pääsääntöisesti hyvää työtä. Varsinkin päivällisellä koetaan verbaalia ilotulista. Intiimit kohtaukset on toteutettu pimeässä, mielikuvituksen siivittäminä. Ja <b>Saku Kaukiaisen</b> valo- ja äänisuunnittelun! </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="520" data-original-width="800" height="208" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhV7aEo7TSnUwitePipVL4ROdQYV4lYk2hrj2k1HfCWPnQey23pknojDVDRnvvWAQVrs0C7xssxarMd9JhTSoiJqETcF_KkD9wQQ49KXnPgmRG3B_1OJpULIHoITa9FOeEpRX9z6nnZUXEFLHDnp7AHIDA0yL_EyK-u-lVmuaPkSa_ekcOTWC-0dTHXs7i3/s320/Cock_jurkka3.jpg" width="320" /></p><p>Pienessä Jurkassa ei ole lainkaan lavasteita, Bartlettin näyttämöohjeiden mukaisesti. No ei sinne juuri mitään mahtuisikaan. Mutta on sentään valokirjaimet C, O, C ja K. <b>Annukka Pykäläinen</b> vastaa pelkistetystä skenografiasta, myös puvustus on arkinen ja muodikaskin. <b>Jukka Haapalainen</b> on laatinut koreografian ja taidokkaasti muutaman neliömetrin lavalla liikutaankin. </p><p><b><i>Cock</i></b> oli iso hitti Lontoon Royal Courtissa 2009, ja silloin siinä näyttelivät <b>Ben Whishaw</b> ja <b>Andrew Scott</b>. Whishaw oli jo tehnyt upean Hamletin vuonna 2004 ja tukun tv/leffarooleja, joten hän oli jo yleisölle suht tuttu. Sen sijaan Andrew Scott ei ollut vielä kovin tunnettu näyttelijä, Sherlock-sarjakin alkoi vasta seuraavana vuonna. Suomiversiossa on saatu kestoon 50 minuuttia lisää enkä oikein tiedä miksi. Muutamia kohtauksia on ehkä tarpeettomasti venytetty. </p><p>Parkkisen ohjaustyö on taidokas tulkinta joka kestää aikaa. Vastaavat konfliktit missä tahansa parisuhteissa voivat sattua missä ajassa hyvänsä. Ylekin <b><a href="https://yle.fi/a/74-20075782" target="_blank">kiinnostui</a></b> aiheesta. Liput ovat myyneet niin hyvin että enää vappuaaton esityksessä on tilaa. Hyvä esitykselle, huono innokkaille katsojille keillä ei vielä ole lippua.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Marko Mäkinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-78575416973830123252024-02-24T17:58:00.172+02:002024-03-10T16:07:38.005+02:00Uuteen nousuun - laman lasten elämä ja teot / Q-teatteri 24.2.2024<p>Ja taas uusi loppuunmyyty hitti Q-teatterille. Tämä(kin) oli ennalta-arvattavissa, joten niinpä kerrankin kaukoviisaana hankin lippuni jo marraskuussa. Nämä katsojien nostalgian kaipuuta kutkuttelevat esitykset ovat menestyksiä joka teatterissa, mutta Q-teatterilla ohjauksesta vastaava <b>Juho Mantere</b> tuo oman kierteensä tarinaan. Viime aikoina kaikki hänen ohjauksensa ovat olleet hittejä: Q-teatterin Toksinen kabaree, Vanhan Jukon Tuntematon sotilas, Turun kaupunginteatterin Rakkaani, Conan Barbaari... Uuden sukupolven kultanäppiohjaaja siis ja Q-teatterin uusi taiteellinen johtaja. Mantereen kanssa käsikirjoittamassa on ollut <b>Anna Brotkin,</b> joka on kunnostautunut enemmän tv-tuotantojen puolella.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiso-fvLM28VjUBWzUdBNvj1m-v_7hnc86RoTlx8EPVePrVEEfaOm5ea4AtCi5CKOwVrm4nXCVqyT3Z8jc5Kzf_snI9iXTW3sSvtIwajEbzDs78b9SWVocdYIITk-xQgVLpfCVLugmU6RI14wWRzXue9FmSN-3CFnWANioyI1f6WzYlicJ-TH8pU1X0pNd/s320/UuteenNousuun1.jpg" width="320" /></div><p><b><i><a href="https://www.q-teatteri.fi/uuteen-nousuun/" target="_blank">Uuteen nousuun</a></i></b> -näytelmän alaotsake on <i>laman lasten elämä ja teot.</i> Ja joo, lamasta tämä aika lailla kertookiin, tai 90-luvusta, johon lama oleellisesti liittyy. Alussa neljä hipsteriä on kokoontunut vanhaan kouluunsa, tai oikeastaan yksi heistä on kutsunut heidät sinne etkoille. Koulu on rapistunut, puolilaho ja täynnä rotanpaskaa, mutta jotain ihmettä (eli kanttori Korhosen soitto) tapahtuu ja heidät imaistaan takaisin 90-luvulle, lapsuuteen. Tästä alkaakin varsinainen seikkailu, sillä lapsuus ysärillä ei olekaan mikään helppo nakki, ainakaan tällä nelikolla. </p><p><b>Satu Tuuli Karhu, Anna-Sofia Tuominen, Olli Riipinen </b>ja <b>Miro Lopperi</b> ovat hirmuisen taitavia sekä lapsina että myös kaikissa aikuisrooleissaan. Viides tärkeä rooli on muusikko <b>Henri Lyysaarella,</b> joka karmaisevassa muovinaamarissaan soittelee nurkassa, ja välillä vähän muuallakin. Hän vastaa esityksen musiikista, mutta on siellä mukana vähän aikakauden musaakin. En ehkä voi koskaan kuunnella Madonnan Frozen-biisiä näkemättä eroottista Prätkähiiriactionia!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="398" data-original-width="799" height="159" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhOuTesA3Vtr-lezPuyj9jAUeWl0OAkpkn70K4WaLSZak3RXU3F2saqiYCMStZ__smWtpx4feP_hmqRbgDIzrypbp4aAmRXBYOUJWu2VJFBgZ_G-XjXaA7EiYXRMzzY7xks5hviPBvSp4lXtkrr2rTzzFysU2kukqGE9ZKu0ZjTU7eRDSkGyzbitF75Wal4/s320/UuteenNousuun4.jpg" width="320" /></p><p>Ysärillä lasten kohtalona on mm. aivan kamala natsityylinen jumppamikka Tarmo Puukko pilli kaulassaan; veren maku suussa on sinun kilpaa hiihtämän. Viihdemaailman ärsyketulva tunkeutuu lasten arkeen ja siihen väliin Esko Aho selittää lamasta ja rahojen tuhlauksesta. Kuinka sivari opastaa netin käytössä (oi mikä tuttu valintaääni!), kuinka lapset kokevat vanhempien taloudellisen ahdingon, karvaaseen loppuun asti. Varsinkin pankkimaailmassa työskentelevän Pyryn isän. Lapset näkevät paljon sellaista mitä ei pitäisi, mutta onneksi he eivät ihan kaikkea ymmärrä. Katsoja kyllä ymmärtää. Tosin viisaus "jos sitä on saatavilla, sitä katsotaan" on taivaan tosi, ja senkin saamme katkerasti huomata.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSPt01xLi7OEGvAsDm_t6t2FG1KR7sMpS-D8hFrpGhzQAy_BkONmsc01rmvHAuyucd541rSdbXHBUY1otzQAwDzQMDh0qyM0BpjkFJyDIJwGYgHWel3aVvge-DBA9InwW1RVBqMlvK68RJdWt5ePJ11GnQhgK6hMvZs6ZjGtf_kPbZQSh_ALoRyBfJwLuQ/s320/UuteenNousuun3.jpg" width="320" /></p><p>Visuaalisesti esitys on näyttävä ja erilaisten ärsykkeiden tulva on hillitön, kiitos lavastuksesta ja videosuunnittelusta <b>Ville Seppänen</b>. Myös <b>Riina Leea Niemisen</b> puvut ovat ah niin kamalia ja ihania, täydellinen pastissi. Välillä tulee jo melkein ähkykin, mutta sitten sopivasti kevennetään. Huumori on paikoitellen pikimustaa ja sellaista saako tälle edes nauraa -osastoa. Käsikirjoittajat osaavat asiansa ja ysärinsä.</p><p>Pitää kiittää myös <b>Riikka Virtasen </b>maskeerausta, varsinkin ne aikuisten käyttämät muoviset osamaskit naamoilla ovat ihan kauhuleffakamaa.</p><p><b>William Iles</b>in valot ja <b>Pekka Kiiliäisen</b> äänet ovat molemmat tärkeitä elementtejä näin visuaalisessa teoksessa. Myös livekuvausryhmä on isossa osassa sillä sokkelomainen lavastus tarjoaa osan kohtauksista videon kautta. En ehkä ole tämän metodin suurin fani, mutta jotenkin tähän ärsyketulvaan se sopii.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9MstlF8OwPgqYM4qRrVvf0PUjQoaYHSBPRv73xE_HSNswBLAoVaziRzwWz0WJsp1vG5f18_YMmaxKBhkU0L6JjeswRH_vlxyDtj7jh5wIPJ8mB6EejRYC-s6Xt2D96Eplx9zv_44-pni60rbH3cF73BEtQpPCKmMVrjQrsriIT0sOOM8iB0b5xEFltpe2/s320/UuteenNousuun2.jpg" width="320" /></p><p>Nämä lapset opettelevat netin käyttöä, kokeilevat spiritismiä (kukapa ei, mutta moniko kohtaa yksisarvisen demoni-Esko Ahon?), katsovat Prätkähiiriä (erityisesti Olli Riipisen Jesse näkee mielenkiintoisia haaveunia aiheesta), tutustuvat naisen malleihin (kun äiti laulaa tyttärensä kanssa "Meillä Hännisillä on päärynävartalo" niin siitä on kuulkaa leikki kaukana, mutta silti naurattaa hillittömästi). On AÝ-peikkoja konkurssisuossa, koulun diskoa ja hitaiden tanssimista ja pahamaineinen viinatamponi. Välillä on vaikea käsittää miten paljon niitä ysärikliseitä (tai aiheita) on saatu mahdutettua yhteen vajaan kolmen tunnin esitykseen. Vaikka olisi tästä ehkä voinut hieman nipistää, 18-vuotisbileistä vaikka?</p><p><i><b>Uuteen nousuun</b></i> oli meluisa, hälyisä ja nostalginen. Vaikkei kaikki ysärillä ollut niin hienoa, niin tässä onnistutaan nostamaan pinnalle niitä hyviäkin asioita paljon. Lapsen mielikuvitus on ihmeellinen asia ja myöskään teatterintekijöiden mielikuvitusta ei voida väheksyä. Näytelmä oli hieno elämys missä sai nauraa, nostalgisoida ja myös kokea vähän vakavampia tunteita. Ehdottomasti yksi kevään helmiä eli jos onnistut saamaan lipun niin suosittelen.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Pate Pesonius.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-52355841558149851532024-02-20T23:15:00.174+02:002024-03-09T17:53:59.919+02:00Ilmasta rahaa / Helsingin kaupunginteatteri 17.2.2024<p>Lähtökohtaisesti en ole farssien ystävä. Tai en valitse niitä katsottaviksi jos voin välttää. Tätäkään en ollut alunperin menossa katsomaan, mutta sitten toinen pääosan esittäjä vaihtui ja yhtäkkiä alkoikin kiinnostamaan. Lisäksi se osui omaan kalenteriin passelisti, niin päätinpä antaa mahdollisuuden Michael Cooneyn kirjoittamalle <b><a href="https://hkt.fi/esitykset/ilmasta-rahaa/" target="_blank">Ilmasta rahaa </a></b>-esitykselle. Helsingin kaupunginteatteri esittää farsseja usein, ja hyvin ne keräävät katsojia. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiz2r2W8uMyoqyOFxe2rYbEEYoAmlmD_xMan-AwHlM5Be_Fz0kgyqLtX5M44Rto9G7P_sk2SRIY09IDLsLtSg9BSeo5VPcXpjUGB2d-7k_0xqEuhOXHAEsQu8_ExKdqkCP7uTss21uAgQ4aoKymevhixwWvQrK8t0eM9kjHrGc5rTPjIjdIzrruRFNvrc3A/s320/Ilmasta_rahaa_13-1600x1067.jpg" width="320" /></div><p>Kerrankin saan sanoa olleeni väärässä, nimittäin hetkittäin sain nauraa aivan kippurassa ja pelkäsin jo pissaavani housuihin nauramisesta. Kiitos siis ohjaaja <b>Sari Siikander</b>ille napakasta ohjauksesta ja lankojen käsissäpitelystä. Esitys joka oikeasti viihdyttää on hyvä. Kyllä tämä ankea maailma tarvitsee nauruterapiaa aina välillä. Ja täytyy sanoa että harvemmin kuulee kuinka koko HKT:n suuren näyttämön katsomo ulvoo naurusta.</p><p>Ilmasta rahaa kertoo Mikko Laine -nimisestä miehestä, joka on keksinyt oivan keinon tienata, arvasitte varmaan, ilmaista rahaa. Hän huijaa KELAlta erinäisiä tukia keksittyjien ihmisten, sairauksien ja muiden vastaavien avulla. Sotkut alkavat olla jo aika solmussa kunnes eräänä päivänä KELAn tarkastaja Jantunen (<b>Emilia Sinisalo</b>) tulee vierailulle. Tai ei varsinaisesti vierailulle vaan tarkastuskäynnille. Tästä seuraa kunnon farssin tavoin eskaloituva kommelluksien, väärinymmärrysten ja kohellusten tapahtumasarja, johon sotkeutuu vuokralaisen Otto Pellin (<b>Janne Kataja</b>) lisäksi varsin elastinen Erkki-setä (<b>Kai Lähdesmäki</b>). Pääasia on ettei Laineen puoliso Pia (<b>Raili Raitala</b>) saa selville mitään. Aika hyvin tämä salailu onnistuukin, kunnes... Lisäksi kunnon farssin tapaan lavalla nähdään liuta muitakin ihmisiä. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhL0y-JzQDTzAsWbJrz-x9BcUNR7WqrF8RiWAO5hyphenhyphen_cBlct7rpUqWzh4KddVv9iQaWhyphenhyphen43Rn1tKlUX5yMuHP1qE164nLbDlrIu8ebAKv0t0yDaV5CbzSQ_vxa4Yz8y7eESvZy8PCkBPCJ2cJRtGE1R0sBB5JVMXHX1HuP7khyphenhyphenES1oo3WG3X6bP60krG48Jw/s320/Ilmasta_rahaa_10-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Juonesta ei voi oikein enempää sanoa, mutta Laineen huijausrepertuaariin kuuluu KELA-tukien lisäksi Erkki-sedän kanssa pyörittämä peruukkien ja muiden vastaavien välityshomma (välitys tarkoittaa tässä tapauksessa varastamista sairaalan apuvälinevarastosta ja jälleenmyyntiä). Eli toki vielä mies mekossa -tyyppisiä juttuja kaikkien muiden väärinkäsitysten lisäksi nähdään. Osa vitseistä saattoi olla jo hieman kulahtaneita tai semmoisia "saako tälle enää nauraa" -tyyppisiä, mutta enimmäkseen esitys kyllä viihdytti. </p><p>Ovia oli paljon, kuten farssiperinteeseen kuuluu, ja niistä rampattiin kyllä ihan kiitettävällä tahdilla. Identiteetit menivät sujuvasti sekaisin ja välillä sitä mietti miten näyttelijät ensinnäkin muistavat kaikki juonikoukerot ja toisekseen pystyvät pitämään pokkansa. Hyvin sujui molemmat. Katsojille tarjoiltiin hersyvien hahmojen lisäksi fyysistä komediaa ja slapstickiä, vitsejä joista toiset olivat mauttomia ja toiset eivät, ja kaikkea muutakin hauskaa. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVe7zq2xLiqqIvQ26N0SyoxNw38KKQQXkE2ZBm1OLhubbUtY7a2dFFwin0tWggXa4fPkyvjabAagYLusTlWUV4tIlHBhnHbYwTO7AzZ_L3F2TxenxtFAx1-tLf43BWNED6e3mthbBiJeSGtUYJNHBwXwRQLwVXLuoIiajxV6y6qZpXQ2qi3GgTELJsOMvZ/s320/Ilmasta_rahaa_19-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Näyttelijät olivat enimmäkseen oivallisia. <b>Pekka Strang</b> pääosassa oli hyvä ja miehen sotkeentumista omiin valheiden verkkoonsa oli nautinto seurata. Sopivan naseva oli Sinisalon esittämä tarkastaja Jantunen, ja terrierin lailla nimikirjoitusta papereihinsa metsästävänä hän oli sinnikäskin. Vaan kun paikalle purjehtii esimiehensä ylitarkastaja Tervo (<b>Helena Haaranen</b>) niin näyttämön lämpötila laskee ainakin kymmenen astetta, niin hyytävä hahmo tämä on. Ja tottakai hitsin hauska. </p><p>Myös sympaattinen ja hyvää tarkoittava kriisityöntekijä Kati Mynttinen (<b>Heidi Herala</b>) on ihana tyyppi. Hautausurakoitsija Härmälä (<b>Jari Pehkonen</b>) on pragmaattinen ja pariterapeutti Syvänkö (<b>Pekka Huotari</b>) todella outo. Lopuksi paikalle pölähtää Otto-vuokralaisen naisystäväkin (<b>Sanna Saarijärvi</b>). Tällä kertaa Janne Katajan roolityö ei minuun iskenyt kuluneine maneereineen ja ylinäytteleminisieen.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVxSk_NZLwuEEHkosbPHAUgirkAwp2uRLSMRZIcRf2w2_aw7ctUY9ENlY2Df8p-hlgAawhgin3Ae9pLxUiFD5-wY6sqqhmtR5RRxmmw0ae76eqFHkderdSSTDl5TkDGqJz5fwQVkyXoyy0HNpPZhNFGtw5-MBM-X74bUJ0vYzv39Tk4_4MS_iXPfsFOmHJ/s320/Ilmasta_rahaa_29-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p><b>Antti Mattila</b>n lavastuksessa on tavallinen arkinen olohuone, vaaleaa ja trendikästä. Ja tottakai ne lukuisat ovet. <b>Elina Vättö</b> vastaa pukusuunnittelusta ja erityisesti minua puhutteli hieman homssuinen kriisityöntekijän asu.</p><p>Sanoin esityksen väliajalla että kaikkien KELAlla etuuksia myöntävien virkailijoiden tulisi tämä nähdä, ehkäpä joku firman tyky-päivä olisi hyvä viettää teatterissa? Mutta kyllä tätä voi suositella ihan kaikille ketkä haluavat kokea aivot narikkaan -tyylistä komediaa ja ottaa pienen irtioton arjesta. </p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-71049262756745743812024-02-19T15:29:00.363+02:002024-03-07T23:13:11.651+02:00Jerusalem / Helsingin kaupunginteatteri 17.2.2024<p>Myönnän että asetelma on epäreilu. Kun on nähnyt jostain näytelmästä huippuversion, vaikkakin esitystallenteena, niin se asettaa seuraavat tulkinnat hankalaan asemaan. Niinpä menin katsomaan Helsingin kaupunginteatterin versiota <b>Jez Butterworth</b>in menestysnäytelmästä <b><a href="https://hkt.fi/esitykset/jerusalem/" target="_blank">Jerusalem</a></b> hieman skeptisenä. Mutta ilokseni totesin että kyllä vaan lavalla vedellään sellaisista naruista, että nautin täysin siemauksin! <b>Ari-Pekka Lahden</b> taiten suomentama ja dramatisoima sekä <b>Pasi Lampela</b>n ansiokas ohjaus olivat kulmakivinä, ja hyvin valikoitu näyttelijäporukka viimeisteli elämyksen.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKhTFkBcAVOdyJlfDqqdzr2xO2-DOetmCIjYglueqIcbt7Sx8sAFEh7BMOJec8pw8ArM2DsZu50AGTW0-5TC_TQ9-bQXkfC91ZV8Qj0HU-IVgaERsD0HGur03AF2al2LJs5e9uVbyK5YS4kG9VGCaAcAi7OFMhUcJp4u4eDTTYQMdXeGfmu0_uMBCOLlSu/s320/Jerusalem_33-1600x1067.jpg" width="320" /></div><p>Miksi tämä alunperin vuonna 2009 ensi-iltansa Lontoon Royal Court Theatressa saanut näytelmä on niin merkittävä? Se oli ilmestyessään, ja on tänäkin päivänä, ajankohtainen. Tai tavallaan ajatonkin. Siinä yhdistyy hienosti nykyaika ja muinaisuus, tarinankerrontatraditio, suoranainen läpänheitto kylmiin taloudellisiin realiteetteihin. Edistyksellisyys vastaan vanhoihin perinteisiin ja arvoihin takertuminen. Tekstissä on nerokkuutta ja syvällisyyttä joka kestää useammankin katselukerran, vaikka pintapuolisesti näytelmässä vaan dokataan ja kiroillaan.</p><p>Butterworth on monipuolinen näytelmäkirjailija;<b> Mojo</b> ja <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2017/08/the-ferryman-gielgud-theatre-1482017.html" target="_blank">The Ferryman</a></b> ovat kaksi sellaista mitä olen Lontoossa nähnyt livenä (Mojon kolmasti!), ja <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2014/06/jerusalem-royal-court-v-archive-362014.html" target="_blank">Jerusalem</a></b>in arkistossa. Mies osaa kirjoittaa ja pitää jännitettä yllä pienin keinoin. Vaikkakin Rylance toi Roosterin hahmon eloon, oli tälläkin esikuvansa. Alunperin näytelmä oli vain tämä hahmo ja tapahtumapaikka, ja sellaisenaan se toki oli raakile. Pöytälaatikkovuosien jälkeen Butterworth onneksi kaivoi sen esiin ja viimeisteli. Loppu on niin sanotusti historiaa; <i><b>Jerusalemista</b></i> tuli kriitikoiden ja yleisön (sekä palkintoraatien) rakastama näytelmä.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPcyB6WBPtWNIOcJrDhrheQ-un6rrRVe-hor7Qp5faCYwuIgPkDrttdv_5qdBprE7vuF9sWTuV39iCAFOG2G9rd07lRxYzfC9PtwTCQN-htizp802Efafecc6Cc-_c1i7U11uV4R8yWO-spL_esueoIMWYrPH96je1SHe0GZbk86U79QjMBjlf-MIqQeuc/s320/Jerusalem_17-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Kaiken keskiössä on monitahoinen mies, Johnny "Rooster" Byron, entinen surmanajaja ja nykyinen eksentrinen metsässä asuva jäärä, joka vetää kaksin käsin viinaa, diilaa huumeita nuorisolle (ja vähän vanhemmillekin), haastaa riitaa vähän kaikkien kanssa - mutta on myös lämminsydäminen. Rakastettava renttu jolla on varsinainen moottoriturpa. Hän pitää hoviaan metsässä, rupuisessa asuntovaunussaan, ja kunnan viranomaiset haluavat häätää tyypin epäsiisteine leireineen. Vaikuttaa että kehitys on vihdoin saavuttanut Wiltshiren maagisen metsän viimeiset rippeet ja sen seurauksena halutaan rakentaa uusia taloja. Rooster pistää kampoihin. Hän edustaa mennyttä aikaa, legendojen, kansantarujen ja druidien aikaa. Rooster haluaa olla vapaa, hinnalla millä hyvänsä. Vapaa yhteiskunnan odotuksista, arvoista, perhearjesta, velvotteista. Hän on tehnyt itsestään paikallisen legendan. Sankari vai antisankari, kas siinäpä kysymys.</p><p>Näytelmä sijoittuu kahdeksankymmentäluvulle, huhtikuiseen Pyhän Yrjön päivään. Lähikylässä on perinteiset markkinat moninaisine ohjelmanumeroineen. Roosterin leirissä on taas kerran ollut eeppiset bileet, yksi nuorisosta on lähdössä Australiaan, ja kaikilla on kova krapula. Asuntovaunun oveen on ilmestynyt häätöilmoitus, viimeinen varoitus. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj63BYx2WRsuQPY0NWJjYIIVFAisFyTRCxM986Dz13SnoN17OEL4CBKC6gnPbXobQID9ItQveIEnswwX_xAz6gtNrnGNHz-u5d2Qm9eZ9fQFQB-IGVwtUHo1blKZrTYgQyQPWAm1iPdm0vTtf9fWMAi71quSL-2jfbEl7mhtyra1_LtBqLm4lH18i8oGilb/s320/Jerusalem_23-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Esityksen kesto on yli kolme tuntia, mutta se ei tunnu lainkaan pitkältä. Tarina tempaisee mukaansa ja vaikkei juonellisesti kamalasti tapahdukaan, niin silti tapahtuu. Näennäisesti porukka velloo ees taas, juo, hölisee, kuuntelee Roosterin juttuja ja siinä se. Mutta jännitteet henkilöiden välillä ja monenlaiset konfliktit pitävät tunnelman tiivinä. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kieli on pirskahtelevaa, kirosanoja tulvillaan, puhujiensa suuhun sopivaa. Tekstissä on paljon viittauksia mm. Shakespeareen, Miltoniin, ja toki Blakeen, jonka kynästä Jerusalem-hymni on. Jo pelkästään päähenkilön nimi Byron luo monenlaisia ajatuskulkuja romantiikan ajan runoilijansa tunteville.</p><p>Esityksessä on paljon peribrittiläistä symboliikkaa, josta saa paljon irti maan historiaa ja kulttuuria tuntemalla. Jerusalem-hymniä kuullaan molempien näytösten alussa hienosti <b>Mitra Matouf</b>in tulkitsemana, iso Pyhän Yrjön ristilippu peittää näyttämön, yksi hahmoista on menossa markkinoille esiintymään Morris-tanssijana jne. Sisäinen anglofiilini liikuttui kyllä moneen kertaan (pelkkä Jerusalem-hymnin kuuleminen avaa kyynelhanat). En ole ihan varma minkä verran normikatsoja saa irti kaikista anglismeista, siis sekä kielen että merkitysten tasolla. Symboliikan tasolla on myös oleellista missä näytelmä tapahtuu (Wiltshiressä) ja koska se tapahtuu (Pyhän Yrjön päivänä). Perinteet ja mytologia.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjW0fhNqTz4xAmF3n6YclzT7kuXlOmwdfhyt4m3YbjvBRl-BXM_6go4SNH752dD4cngHZLz62blHmIyTsDyvzVhVorSZ6rwDpXBCTpYpVVwYGaETzcpMeX53GufJ6inRA-bC8DmmXibtFHyKXOWFv355lIzKSajEPQzmisBboR0E6EUp86IpvuReP859KN-/s320/Jerusalem_15-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Mulla saattoi olla pieniä ennakkoasenteita roolituksestakin. Miten <b>Santeri Kinnunen</b> voisi täyttää Mark Rylancen saappaat Roosterin roolissa? Miten kukaan voisi? Varsin hyvin sanoisin. En ehkä ole mikään maailman suurin Kinnus-fani, mutta tässä hän vetää ihan jumalattoman hyvin. Räävitön, rähjäinen ja ronski, mies täynnä charmia. Tykkäsin tosi paljon, ja saattaapi olla mun silmissä Kinnusen paras roolityö. </p><p>Hyvin vetää myös <b>Markus Järvenpää</b> neuroottisen ja aika reppanan Gingerin roolissa. Hektinen heppu ja tykkäsin kovasti Järvenpään kehonkielestä. <b>Joachim Wigeliuksen</b> hupsun hassahtanut Professori on todella sympaattinen tyyppi myös. Ja <b>Jouko Klemettilä</b>n Wesley tuo oman huumoripanoksensa mainiolla kännikohtauksellaan ja Morris-tanssiasullaan. Sen sijaan <b>Rauno Ahosen</b> Troy on arvaamaton ja kaukana sympaattisesta. Hyytävä hahmo. Lisäksi Roosterin leirissä notkuu monenlaisia nuoria.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvEqEE-8RRJ9vzXPqvYlQPkYDbvnlQZjZ8QVy32u-omtqRQoGMKc_w0IjPHHXJbDwV62emKfEgHT0SEGp5d9d4oxa-OHYSh80GsXugQ-KExet9K79UpCyX9csLGmwugPFoGh7kXuRE9X_deqkkAaCJyntRcjJhXhmxlndFnDsTC07EvnDeh2JdO980LK0y/s320/Jerusalem_10-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>En voi olla pohtimatta miksi Rooster on valinnut roolinsa hauskuuttajana ja diilerinä, joka antaa huumeita luotolla? Hän selkeästi haluaa takertua kynsin hampain kiinni vaihtoehtoiseen elämäntapaansa, vaikka se johtaisi hyväksikäyttöön ja takaapäin naureskeluun. Kuten toisessa näytöksessä käy ilmi, hänellä on perhe, jossain muualla. Ex-vaimo ja pieni poika, joka haluaa mennä markkinoille isänsä kanssa, kuten aiempinakin vuosina. </p><p>Rooster on brittikulttuurin viimeinen linnake, joka ei hyväksy sitä että maailma muuttuu. Hän on myös alueen nuorille hyväntekijä, pakopaikan tarjoaja, kuunteleva korva. Ja valitettavasti myös naurun lähde.</p><p><b>Katariina Kirjavainen</b> on loihtinut varsin autenttisen rähjäisen leirin metsään. Ruosteen ja homeen saattaa melkein haistaa ja kaiken sen alkoholin millä tässä lutrataan. Asuntovaunu, kanakoppi, jääkaappi, vähän huonekaluja. Ja metsä, vanhoja pyhiä puita!<b> Sari Suomisen </b>upea puvustus on ihana! Professorin tweedpuku, Wesleyn perinteinen Morris-tanssijan asu, teinien muodikkaat vetimet. <b>Kari Leppälä</b>n valot ja <b>Eradj Nazimov</b>in äänet ovat räyhäkkäitä ja punk-henkisiä. Kapinaa!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUPNk1FdzJEhDy0Vrvga_kTwhbIW0eA6o2BrRoJQGl_aAP_9ODd1AUih9zl2H05AdnE4o3uN76wLqOvo4yEyCx0-2gRl4T8kcv6rHW1u0IuZ2u11I1Gf7EzDMEfV89-SWgYt1IAZVS_kwdavkInhR1HmK8P_XOieibTMeR5hBsZzKdjp8kOxJ82LwU5Sv9/s320/Jerusalem_30-1600x1067.jpg" width="320" /></p><p>Monet eri tasot ja runsaudensarvimainen sisältö tekevät <i><b>Jerusalemista</b></i> niin hyvän ja monipuolisen näytelmän. Se on myös hauska, välillä aika tragikoominenkin. Vaikka kaikki tapahtuu Roosterin rähjäisessä leirissä, ikäänkuin muu maailma olisi suljettu ulkopuolelle. Saamme välähdyksiä ulkomaailmasta muiden kertomana. Ja toki paikallishallinnon edustajien muodossa jotka vierailevat häätöilmoituksiaan tuomassa. Paha on piirittänyt Roosterin vapauden viimeisen linnakkeen.</p><p><b><i>Jerusalem</i></b> on elegia; oodi menneelle maailmalle ja muutokselle. Minusta on upeaa että suomalainenkin yleisö on tämän löytänyt ja ostanut liput käytännössä loppuun. Loppu on mahtipontinen ja maaginen, huh!</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-82067674339044415982024-02-17T17:04:00.245+02:002024-02-27T15:26:46.869+02:00Kalasatama / Ryhmäteatteri 16.2.2024<p>Joskus käy niin että kirjasta tehty teatteriesitys toimii mielestäni paremmin kuin kirja johon se pohjautuu. Luin <b>Tuuve Aro</b>n kirjan Kalasatama tammikuussa 2021, ja ihan kelpo lukukokemus se oli, jos kohta hetkittäin hieman haasteellinenkin. Sekoileva päähenkilö lääkäri- ja pillerikierteessä, suhdesotkut ja oma historia, kasvaminen aikuiseksi ja oman identiteetin löytyminen. Hyvät ainekset siis. </p><p>Vaan käsikirjoittaja <b>Salla Viikka</b> onnistuu kirjoittamaan sen pohjalta vieläkin paremman teoksen Ryhmäteatterin näyttämölle ja <b>Sini Pesonen</b> ohjaamaan siitä todella hyvin toimivan esityksen. <i><b><a href="https://ryhmateatteri.fi/ohjelmisto/kalasatama/" target="_blank">Kalasatama</a></b></i> lavalla on hillittömän hauska, viiltävän nostalginen (vaikka olenkin muutaman vuoden päähenkilö Riksua vanhempi), välillä haikea ja surumielinenkin, mutta ennenkaikkea ihan vaan loistava! Todellakin toimii.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMR-iF-PmLyQR7NsPUO8J-BagaIKCg_G-YGX9gHnKqQnIJCvVqSoug8ORELOvIrt8XZIQEpgGyGMvMgFIppdZjFZvXRTnxOx1qBqdpZNnQX-RU2RoaY3i2DRg65eyjFFAS8KXzoCk3-qdI43Ltbhf59qff92zHkdyi0D9CgurBGBUONepgZ9qewom759U0/s320/Kalasatama2.jpg" width="320" /></div><p><b><i>Kalasatama</i></b> on kertomus Riksusta (<b>Joanna Haartti</b>) joka on hakeutunut Kalasataman terveyskeskukseen unettomuuden ja masennuksen vuoksi. Riksu on menestyvä ja aikuinen kirjailija, jonka eksä lähettelee antikristus-tekstareita. Miten tähän on tultu? Lakoninen lääkäri (<b>Santtu Karvonen</b>) määrää kaikenlaisia pään sekoittavia pillereitä ja kemikaalicocktail vie Riksun erilaisille tripeille, harhoihin, uniin. Takaisin lapsuuteen, nuoruuteen, oman identiteetin löytymiseen, vanhempien kanssa elämiseen. Kaikkia niitä noloja, surullisia, hauskoja, ankeita ja haikeita muistoja. Mitä oikeasti tapahtui, ja mikä on pillereiden tuomaa harhaa, katsoja päättää.</p><p>Nämä takaumat/unet ovat enimmäkseen aivan järisyttävän hauskoja, mutta muunkinlaisia tunteita avaavia. Äiti (<b>Minna Suuronen</b>) seuraa telkkarista Jorma Pulkkisen juontamaa Ruutuysiä ja Levyraatia, tilaa ostoskanavalta Aromipesän (ja vähän muitakin tuotteita!). Riksun nuoruuteen kuuluu mm. Suosikin Bees & Honey -palsta, Carolan laulaminen just Riksulle (Främling), Tupla-mainos ja vaikka mitä. Toinen toistaan viihdyttävämpiä muistoja. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib_3VSlKp2d2ZzYJTGQ91suX6vjPnrd7geLIgHNrDKg8_l0XJYbEtT7cbpJUcpgewIwSVW8-4rcs5G2mtn1aR0olacHLUV4WRC0kpOJPXBwgi9d9rgJ4u5aLxejwtaNSPyBwtQQknUbmrZDyvN22B0S_U4V3Ks1zXuhKh2dDzr52O9MAXzh9wPEE1XfTKj/s320/Kalasatama4.jpg" width="320" /></p><p>Enkä tiedä kumpi tekee hulvattomampia roolisuorituksia; Minna Suuronen vai Santtu Karvonen? Suurosen esikoiskirjailijatar saa vedet valumaan silmistä ja ihottumasta kärsivä kodinkonemyyjä sopii Karvoselle kuin nenä päähän. Huippuporukan lavalla täydentää <b>Markku Haussila</b> ja <b>Heli Hyttinen</b> (mikä Carola-tulkinta!), kumpikin tulkiten huikean määrän erilaisia rooleja. Lavalla piipahtaa myös <b>Onni Vesikallio</b> useissa pienissä rooleissa.</p><p>Olen nähnyt Joanna Haartin lavalla useita kertoja, mutta kyllä tämä roolityö on ihan omissa sfääreissään. Säteilevä, heittäytyvä, maanisen intensiivinen ja taiturimaisesti rakennettu roolityö on kyllä aivan mieletön elämys. Pilke silmäkulmassa näkyy ja tuntuu varmasti katsomon viimeiselle riville asti. Tätä on näyttelijäntyö parhaimmillaan. Riksu on kamppaillut vähemmistöstressin ja ulkopuolisuuden kanssa, mutta nyt aikuisena on sinut lesboutensa kanssa. Vaikka lääkkeistä tulee pakkoliikkeitä ja harhoja, ja ne saavat ohikävelijät luulemaan häntä persuja äänestäväksi heteroksi (kamalaa!). Tavallaan Riksulla on identiteettikriisi, mutta ei lesboudesta johtuva, vaan nykymaailmanmenosta. </p>
<p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_VwzKP_HYx9luVr5L_5j1tzTPHyx0hNX8VwBqMvYYKgM2YwaZa8W5mpZ7S4d7fPif3Nszbh0MQUodGhb8CbICMQox7mQdJaT4Axp4A929bu4XqN8ViDg0L09BVQ4LPxjY-PAFj7lozZFpsznaupx8nWtc38wc228yFr1aI8DVRRaXPOunx7ibjNNnKrTX/s320/Kalasatama3.jpg" width="320" /></p>
<p>Välillä esitys hipoo karnevalistista sketsishow'ta, välillä luodataan syvissä ja tummissa vesissä. Tylsää ei kyllä ole hetkeäkään. Ainoa asia mistä voisi sanoa negatiivista on hieman liian pitkä kesto. Ehkä siitä olisi voinut pikkiriikkisen nipistää pois? Näin tämän muutama päivä ensi-illan jälkeen, joten ehkäpä se siitä vielä tiivistyy hieman. </p><p>Mutta yleisö viihtyi, me kaikki ulvoimme naurusta ja annoimme väliaplodeja. <b><i>Kalasatama</i></b> saa myös pohtimaan sosiaalisia roolejamme, ja millaista oli kasvaa nuorena silloin kasarilla ja ysärillä. Olihan se nyt aika ahdasmielistä ja tunkkaista aikaa, herranjumala sentään. Näytelmän arvuuteltava kuva Ruutuysi-ohjelmasta on malliesimerkki: ei voida nähdä mitään (hetero)normista poikkeavaa.
</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKJ48CaDKZzJj7EUt5A8xt6oYe5aI1NAlEh2WjjJwuo1gQSsr8rJt1EXZARt8eketdM5jtc2VUmTWvDZH_LHu30Yh9jSJqJQxeIItCky5EJF6Ug7bRPuN2sc4JUAgXQuuRxq2nPSxXMF-ETFUFSQjySWxDoj3E7gtHXycbG4dUj3Z3MLqnP5sixb1E7h10/s320/Kalasatama5.jpg" width="320" /></p>
<b style="text-align: left;">K Rasila</b><span style="text-align: left;">n kalseanvärinen Kalasataman metroasema/terveyskeskus -lavastus on kuulemma varsin aidonnäköinen, ja muuntautuu kätevästi Riksun lapsuudenkodiksi, kustantamon bileiksi, diskoksi ja mihin tarvitaankaan. Läpikuultava seinämä metrolaiturin ja aseman välissä on kekseliäs ja sitä hyödynnetään monin eri tavoin. Kirkkaat loistevalot ja muut </span><b style="text-align: left;">Ville Mäkelä</b><span style="text-align: left;">n suunnittelemat valaistukset tukevat autenttista tunnelmaa metroasemasta. Puhumattakaan </span><b style="text-align: left;">Jussi Kärkkäisen</b><span style="text-align: left;"> äänisuunnittelusta, ohisuhahtavine metroineen ja muineen. Myös musiikkivalinnat ovat myös just eikä melkein. </span><p>Iso kiitos kuuluu myös taitavalle visualisointitiimille: <b>Henna-Riikka Taskisen</b> puvut, I<b>a Luhtasen</b> maskeeraus sekä <b>Ninja Pasasen</b> tarpeisto luovat sekä ajankuvaa että miellyttävää katsottavaa. Tai ei aina ehkä niin miellyttävää, mutta ainakin mieleenpainuvaa (se Suurosen esittämän esikoiskirjailijan asuste on syöpynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi).</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuS-zdiOB9sZKOvBoavEFhL7z0_Eu8qDvvzJXAlcDVkbSyv2tMxVSwF-JEVRAeYghV79DTBMfB17Vlaxdk2jSTINIVca_UYHG_Mv3dih-85UJt-N7f0X1F40duSIG23Q8Ngv5q5t6KDCcfOxozx0VH855KoEn7Mq7R57V68Pvd0KuAXFCOW6kB9ompcIMp/s320/Kalasatama1.jpg" width="320" /></p><p>Kiitos työryhmälle ja teatterille että teillä vielä on käsiohjelma, vieläpä sellainen missä on muutakin kuin pakolliset tekijätiedot ja paljon valokuvia. Aikajana sukupuoli/seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja isoista tapahtumista on varsin tarpeellinen muistutus siitä, että tasa-arvon eteen on vielä tehtävä työtä (vaikka toki paljon edistymistä onkin saavutettu).</p><p><i><b>Kalasatamaa </b></i>voi suositella kaikille 1970-luvulla syntyneille, hersyvää irtiottoa arjestaan kaipaaville, oikeastaan ihan kaikille teatterin ystäville. Tarkkanäköinen esitys, joka myös viihdyttää koko rahalla. Jo pelkästään Haartin roolityön erinomaisuuden takia kevään, ja koko vuoden, must-see!</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Mitro Härkönen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-64786366932949434862024-02-16T12:59:00.207+02:002024-02-25T22:49:02.075+02:00Frida / Tampereen työväen teatteri 15.2.2923<p>Käsikirjoittaja ja ohjaaja <b>Anne Rautiainen</b> tekee hienoa ja monimuotoista teatteria, niin nytkin. Tampereen työväen teatterilla tammikuussa ensi-iltansa saanut <b><i><a href="https://ttt-teatteri.fi/program/frida/" target="_blank">Frida</a></i></b> kertoo Frida Kahlosta, tuosta poikkeuksellisesta naisesta. Alunperin Rautiaisen <b><i>Frida</i></b> valmistui Kuopion kaupunginteatteriin vuonna 2016, ja nyt sitten uudistettuna versiona Tampereella. Lavalla nähdään väriä, visioita, taidetta - ja hyytävä Kuolema. Se seuraa Fridan elämän liepeillä, välillä ottaen lähempää kontaktia, välillä lymyillen hieman kauempana. Myös musiikki on tiukasti läsnä koko esityksessä, vaikkei tämä varsinaisesti musikaali olekaan.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjE8sHOLPD4hsb8qUTH0YYbJ2WIbMdj9YCqaVOsznTddStVX1-O3ESfH2UYl5-7aULJ39kbHrFI_T_Q9SV4K_vdDtAIihDi3j-siX-71Btf_OuKQb4CB2cDSFYIuKmFI6Sy78jhyphenhyphenSmslYxT80CruX5R3kRjgRBeYcEpc1r70IiShyphenhyphenRc2rcHESHMyBD8J1_J/s320/Frida%20Pressikuva%203.jpg" width="320" /></div><p>Frida Kahlo eli värikkään ja tapahtumarikkaan elämän, ja hänen tarinaansa on kerrottu monin eri tavoin, elokuvissa, kirjoissa. Rautiaisen lähestymiskulma on unenomainen, näyttäen Fridan elämän monine kipupisteineen värikkäänä, maalausten ja musiikin täyttämänä kaleidoskooppina. Oman tiensä kulkijoita, niin Kahlo kuin Rautiainen. Näyttämöllä on tanssia, taidetta, yltäkylläisyyttä ja runsautta. Ehkä hieman intiiimimpi näyttämö olisi tuonut kaiken tämän lähemmäksi katsojaa, nyt Työviksen suurelle näyttämölle asiat hieman katoavat. </p><p>Ja musiikki, se on alati läsnä! Laulajana<b> Petra Karjalainen </b>ja kitaristina <b>Tuomas Luukkonen t</b>ulkitsevat sielukkaasti pääsääntöisesti latinalaisamerikkalaisia lauluja ja hienolta kuulostaa. Vaikkei sanoja ymmärrä niin ei tarvitsekaan, tulkinta puhuu puolestaan. Nappivalinta tämä kaksikko.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoU9IPucv51w4ftO9hfc3VXp7XxJfwcZT5UB11u7iu-wCF5OpoE3NRF3f04dKYreG9uS-UHR7edn9QdXtoZXeXI5jX20bL61MEXvWRO6qLE54a2_2c8ZQFuyzsEfkjE6-xxPpLtY5scSR6x1pn3vU_2p6HoylW-1kkGS-47ZXoZS0HV4aWIIPrrj0h-gZx/s320/Frida%20Pressikuva%205.jpg" width="320" /></p><p><b>Elsa Saisio</b> on erinomaisen hieno Fridan roolissaan. Ensin elämänhalua pulppuavana teininä, sitten onnettomuuden jälkeen sänkyyn sidottuna rampana ja sen jälkeen ilmaisuvoimaisena taiteilijana. Ja miten kaunis lauluääni, lavakarisman lisäksi! Kuvioon kuuluu miehiä (ja naisia), joista tärkeimmäksi nousee kanssataiteilija Diego Rivera (<b>Pentti Helin</b>) kun nuoruudenrakkaus Alejandro lähtee Fridan onnettomuuden jälkeen. </p><p>Liitto Riveran kanssa on myrskyisä, eikä vähiten miehen naisseikkailuiden ja molempien kiivaan latinotemperamentin vuoksi. Frida ehtii lyhyeksi jääneen elämänsä aikana moneen: työväenluokan aktivismi, oma taide yhdistettynä kansanperinteeseen, Diegonkin uran tukeminen. Valitettavasti omia lapsia hänelle ei suoda; esityksen keskenmenokohtaus on järisyttävän rankka. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1443" data-original-width="2048" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8xrW0rmxlkcclwp97HnNOTzwgXnXt38OCtsodR6YVeIEOnA1RUGi9af83c6iEDeLhHh2W896EzBrBljsDVjzX7AepzUI9rg0zboZPtrP-e-4cjyJepkHCKdMf7IXEyZ0_ycb393LF2QHcgu9MMZvul_wnZZ_qR2nhQtGJZ0XR-s0KoKS3S4evjbZGTJPx/s320/Frida%20Pressikuva%208.jpg" width="320" /></p><p>Saision ja Helinin yhteiset kohtaukset ovat suuren kokoeron takia liikuttavia, mutta kumpi heistä on henkisesti niskan päällä? Kahden taiteilijan liitto on haasteellinen ja siinä missä Diego maalaa mitä näkee, maalaa Frida mitä on sisällä. Värikylläiset ja symboliset työt ovat vahvasti esillä näytelmässäkin; ne suorastaan heräävät eloon. Symboliikkaa on lavalla yleisemminkin. <b>Marie Antikainen</b> on luonut Fridan taiteen näköisen lavastuksen, ja puvut myös. </p><p>Meksikon värejä, kuoseja ja tunnelmia, mutta myös kuoleman läsnäoloa, sitä on paljon. Pukujen yksityiskohdat eivät näkyneet niin taakse missä istuin, mutta kuvista sitten, ja ne nähtyäni arvostan vieläkin enemmän. Tykkäsin kovasti myös peilien käytöstä lavalla.<b> Pepina Granholm</b>in kampaukset ja maskeeraus täydentävät esiintyjien ulkomuodon.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1366" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJm6fKsR32QlQQ71C8yXEOCt-QHqprnR7k-3S3aCSHyaEWUH1dRmL8DF3XeUyBS8QRSpZyNr3J7x7v9VuXNCwDPxRlfOY8WELMN0BOzgiz3eESw9r4tR1cOL7oBPvWSj6cKcA5cmwgxb4-BQoNrfD_LHgtKvoo8zdw4x6exczdXtoVkLduQa5jLFTlOgsf/s320/Frida%20Pressikuva%2012.jpg" width="320" /></p><p><b>Liisa Ruuskanen</b> on luonut Tampereen konservatorion tanssijoille hienot koreografiat, ja niitä on paljon. Tanssillisia elementtejä on muutenkin runsaasti, joukkojen liikkumista. Yksi esimerkki on mainio toimittajien parvi Diegon ja Fridan laskeuduttua Amerikkaan. Ulkoisesti esitys muistuttaa paikoitellen musikaalia, mutta runsaista lauluista huolimatta ei sitä taida kyllä olla. Ainakin se on hyvin erilainen musikaali, ja hyvä juuri näin! <b>Janne Teivaisen</b> valot ja <b>Matias Ojasen</b> upeat videot/projisoinnit lisäävät oman lisänsä runsaaseen visuaaliseen maalailuun, jota on ilo katsoa. Myös <b>Antti Puumalaisen</b> äänisuunnittelu on rehevää.</p><p>Hienoja roolitöitä ovat kaikki. Erityisen ihanaa nähdä <b>Eriikka Väliahde</b> Fridan siskon Christinan roolissa! <b>Juha-Matti Koskela</b> on mainio Rockefeller, mies jolle Diegon taide onkin liikaa. Myös Minna Hokkasen Diegon naisena vakuutti. Paljon pieniä ja tärkeitä rooleja.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMGPFReLnOiF_fno3o9GDlnHsoBuHVBlBP3EWWyflIJfStvjRtSIt5c4JTu0VdPI80QRPI-nhyphenhyphenBB8KO1cY60lELIEcvG7AjLv2nSNicKoJTJbm3ViQ3t2fgtwaJkUiq8Txcp-bJJsAXp_kjz7v-2wrdmE5kHnbNi6emfYZG0h1W79FLDBKN86gwTuBnAlW/s320/Frida%20Pressikuva%2011.jpg" width="320" /></p><p>Erityiskiitos <b>Janne Siltavuorelle</b> tyylikkään Kuolema-nuken suunnittelusta ja toteutuksesta. Se oli todella vaikuttava, ja miten hienosti valoilla/varjoilla se saatiin esiintymään, toki hienolla nukettajatyöllä myös.</p><p>Kun lempeästi hymyilevä Kuolema (<b>Maiju Saarinen</b>) tulee vihdoin hakemaan Fridaa viimeiseen tanssiin, se on varmaan kivuntäyteisen elämän jälkeen odotettu vieras. Miten kauniisti toteutettu kohtaus! Tämäkin. <b><i>Frida </i></b>on täynnä värikylläisyyttä, elämän paloa ja intohimoa! En arvannut että pitäisin esityksestä näin paljon, se ui ihon alle kaikella kauneudellaan, ja myös traagisuudellaan. Vaikka olisi toki pitänyt luottaa Anne Rautiaisen laatuun. <i><b>Frida</b></i> on suuri kertomus suuresta taiteilijasta.</p><p><br /></p><p><span style="font-size: x-small;"><i>Esityskuvien copyright Kari Sunnari.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</i></span></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-65607136349689028742024-02-14T23:03:00.004+02:002024-02-23T22:39:28.655+02:002:22 A Ghost Story / Helsingin kaupunginteatteri 10.2.2024<p>Kauhua teatterissa, no kyllä kiitos. Vaikkei tämä sitten ihan kauhua ollutkaan, vaan ennemminkin psykologinen trilleri, pienillä yliluonnollisilla elementeillä. Vaan miten kirjoitat esityksestä jonka tapahtumista ei oikein voi sanoa mitään ettei esityksen clue vaan paljastu? <b>Paavo Westerberg</b> on ohjaajana (miksei näytelmäkirjailijanakin) minulle laaduntae, joten ilman muuta katsomaan hänen uutuuttaan <b><a href="https://hkt.fi/esitykset/222-a-ghost-story/" target="_blank">2:22 A Ghost Story</a></b>. Brittiläisen <b>Danny Robins</b>in kirjoittama näytelmä on ollut Lontoossa pieni hitti, ja samaa sopii odottaa myös Helsingin kaupunginteatterin versiolle.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPGMKMj3GqJQ80QB16VQMrHTBTBYs6qua4cNSh_Vpdj8ZL2Ge-gTW4V7Ivbc5m478DCgBvzC4FuJbnEZmoqjRxirr7vLZjYnIIEOHLlLgpPWfRzqPfr4XFtjo-4RZnrnq8LGc9qKkqtPDTgJPCrfTKcoENqMrSpoofNvJChMcY0gdHYdxQV4EKKq9iLyjy/s320/222_A_Ghost_Story3.jpg" width="320" /></div><p>Nuori pariskunta on rempannut ostamaansa vanhaa asuntoa ja nyt pidetään pienimuotoisia tupareita. Illan mittaan juttu kääntyy yliluonnollisiinkin asioihin ja vaimo Jenny (<b>Pia Andersson</b>) kertoo heidän yöllisestä kummituksestaan. Se ilmestyi aina öisin kello 2:22 aikaan - ja juuri tietenkin silloin kun mies Sam (<b>Lauri Tilkanen</b>) oli työreissulla. Vieraista Lauren (<b>Sanna-June Hyde</b>) epäilee mutta Ben (<b>Sauli Suonpää</b>) ottaa asian tosissaan. Käykin ilmi että hänellä on hengistä ja kummitteluista vankkaa kokemusta. Niinpä nelikko päättää järjestää spiritismi-istunnon - kunhan on ensin syöty ja ennenkaikkea juotu. Kaiken taustana on yltyvä sade ja ukkonen, sekä lisääntymishaluiset ketut infernaalisine kiljuntoineen. Tunnelma tihenee ja jännittäviä elementtejä tarjoaa myös pihan automaattivalot. Kauheasti enempää ei voikaan juonesta kertoa.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7EHle70d-fhabk29XzDorPSGROkno_Jnsi59Hox-d1PxBeYqWD2q3h_AUaD811_9tdJVu4k_e2xV3oI_FsxvxKZi8uDCVmAOs33nEKnh5YPN4SD4-MXY9Ad14BG8duAE1RrEA069_Tu6B1wV_7F9gOMgMywvR2WEe9fUSrBB2TL1_mjRH_Q5K9NjmAy7z/s320/222_A_Ghost_Story1.jpg" width="320" /></p><p>Niin joo, itkuhälyttimellä on myös oma roolinsa tässä! Ja nallekarhulla :-)</p><p>Dialogi on sujuvaa ja soljuvaa, ja nelikon keskinäinen dynamiikka yksi näytelmän vahvuuksia. Lauren ja Sam ovat vanhoja opiskelukavereita ja olisiko heidän välillään ollut vähän muutakin. Samin mielestä Ben on juntti ja hän ei ymmärrä miksi fiksu Lauren on valinnut tämmöisen tollon poikaystäväkseen. Jenny ja Ben sen sijaan löytävät yhteisen sävelen nopeasti, molemmat kun ovat enemmän tunneihmisiä, siinä missä Sam ja Lauren järkeen ja tieteeseen nojaavia. </p><p>Kaikki näyttelijät tekevät vahvat roolityöt ja ovat varsin uskottavia rooleissaan. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuyMnYXfpHehz4f8sf4VE3lgy89OiZlnaUWTelEj-zS1dKm5b5lpRnImsr20S9I5O-bCYIg1wN5mg5h6J8X_X7lBribekRr2gkKd73dW57Z4lR594C-ul0kzej4Log_1suonVKCrSbfGOB3FUoAV4iaoO_7qe_c7137p9KnFeForR3SC9yKCi1yQVgfFVl/s320/222_A_Ghost_Story2.jpg" width="320" /></p><p>Eli jännitteitä piisaa moneen suuntaan, ja samaan aikaan Jenny on Samille käärmeissään, koska tämä pistää koko kummitushomman lekkeriksi. Kuka päätyy tanssimaan kenenkin kanssa, miksei virtuaaliavustaja Siri reagoi enää puheeseen, vastaavatko henget Ouija-laudan kutsuun? Ilta on täynnä mysteerejä. Pikkuhiljaa käy ilmi etteivät Jenny ja Ben (tai lähinnä Ben) ole pitäneet lupauksiaan asunnon heille myyneille vanhalle leskirouvalle...</p><p>Takaseinällä oleva digitaalinen kello on tärkeä osa <b>Antti Mattila</b>n lavastusta. Ja on muuten päheä Psycho-elokuvan juliste samalla seinällä myös, antaen sen pienen viittauksen kauhuun. Muutenkin lavastus on hieno: viktoriaaninen asunto mitä on modernisoitu aika rankasti, myös Jennyn inhoamat lasiovet puutarhaan. Ben on kotoisin nurkilta, eikä arvosta mitä vanhoille asunnoille on tehty kun hipsterit ja jupit ovat muuttaneet alueelle. Siinäpä yksi konfliktiaihe lisää seurueelle. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPouvdLsgB6FWeghfUgI6IrLtC5bp25cYxhW2jtzXH-WdYhndZcc2s26p19f5AGj-mRe5zpPRHUGoZGQ6-AFj4Ro4c1_E6V3_tENqp-qHf7FHggfLUfUV4wVCaGAVImRgpttnXD-qr-x7NOUSbprPu8InRcBwXnQ7pVt7QhLtahHEEwQwA0sC6tdEM_m1S/s320/222_A_Ghost_Story4.jpg" width="320" /></p><p>Sam on todella ärsyttävä besserwisser joka pröystäilee ja leveilee kaikella, myös rationaalisella ajattelullaan. Hänellä on selitys ja ratkaisu kaikkeen, kummitteluunkin. Jenny on sympaattisin ja maanläheisin hahmo koko näytelmässä, sillä Lauren on vähän bimbo, vaikka olisi kuinka koulutettu ja menestynyt psykologi. Ben on aika symppis remppamies, josta löytyy särmääkin. Kyllä sekin selviää mikä on Laurenin ja Benin suhteen totuus.</p><p><b>Aleksi Saura</b>n musiikki ja äänisuunnittelu sekä <b>Petteri Heiskasen</b> valot luovat ison osan tunnelmasta. Katsojia pelotellaan molemmilla, ja viritetään nousujohteisesti jännitettä. Jännitettä henkilöiden välillä, mutta myös katsojien ja esiintyjien välillä. Kyllä sitä melkein pomppaa nahoistaan ulos muutamissa kohtaa. Ei tätä ihan heikkohermoisille voi suositella, ja syystä ikäsuositukseksi on laitettu 12 v.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7bBex4BIOll1HWR2S4f0XCsnZWygcnJxft7DA37Tt10IOwgW48lTXPkfjzy11F1jW9H5RHaJ4_iu96uRoMrQzJN17gWWNSSu-tYmP9C9zSrBQB56dDNY3ZaEvrXD821Y3DEFTlRaarpqprkf_u2h-MTgBvm5aHewF9GvjfYYFTIaFrSX44fJTCIDwZAF7/s320/222_A_Ghost_Story5.jpg" width="320" /></p><p><b>Laura Dammert</b> on suunnitellut nykyaikaisen ja rennon näköisen puvustuksen; hyvin uskottavat vaatteet kantajilleen. Samilla hieman maanläheisempää, Laurenilla viettelevää ,ja Jennyllä ja Benillä muodikasta mutta mukavaa. Mikään ei pistä silmään.</p><p>Oikein toimiva kokonaisuus, ja vaikka HKT:n Arena-näyttämö epämukavine penkkeineen ja sumppuisine yleisine tiloineen onkin ankea, niin ei haittaa. Jos kaipaat pientä jännitystä ja mysteerinäytelmää arkeesi niin tämä on ehdottomasti sinun juttusi. Todella näppärä ja toimiva kokonaisuus! Vähän tekisi mieli mennä katsomaan uudelleen niin voisi poimia niitä pieniä vihjeitä mitä katsojille kyllä tarjoiltiin mysteerin selvittämiseksi...</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Tuomo Manninen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-54316151644725205472024-02-10T19:08:00.005+02:002024-02-21T22:47:53.439+02:00Vieras eli Julmurin suviyö / Tampereen teatteri 6.2.2024<p>Varmaan olen joskus jostain kuullutkin, mutta en muistanut sitä seikkaa että Hitlerin oikea käsi, SS-pomo Heinrich Himmler, vieraili Suomessa sodan aikana. Virallisesti lomalla, mutta elokuisella reissulla 1942 lienee ollut poliittisiakin tarkoitusperiä. Tätä viikon mittaista matkaa kuvaa <b>Juha Siltasen</b> uusi näytelmä <b><a href="https://tampereenteatteri.fi/naytelma/vieras-eli-julmurin-suviyo/" target="_blank">Vieras eli Julmurin suviyö</a></b>. Todella kiinnostava aihe näytelmälle, ja vaikka aluksi olinkin hieman hämmentynyt esityksestä, niin se porautui syvemmälle sisääni pikkuhiljaa. Heti loppukumarrusten jälkeen en hyppinyt ilosta mutta pidempään makusteltuani tämä olikin vallan mainiota teatteria! Ei helppoa tai aina niin hauskaakaan, mutta oikein kiinnostavaa.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="682" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoWV4bAJgCNyo9UNBMDI51Y8QRev0P9Jox_k4VSIdJ5TiWcDsYZQxeEzIihXhtCTro_jJ3Do7hRM2KkfHo8izod9SXHd1gMiLA_-MDTxfCIy18WQw4LjcIrtmqhsikQV7NYiezFSaWCSwTzDkcxIhn_-dGGgyScQysUhjJVp1A_zJyqiEoIUc6DIY5hzMl/s320/VierasEliJulmuri4.jpg" width="320" /></div><p>Jotkut esitykset kolahtavat heti ja toiset vasta pienellä viiveellä. Hyvä niin, ehtii makustelemaan ja miettimään omia fiiliksiään. Siltasen näytelmä on tosi kiinnostava monellakin tapaa. Viime vuonna kuuntelin Yle Areenalta huippujännän <b><a href="https://areena.yle.fi/podcastit/1-50072935" target="_blank">12-osaisen kuunnelmasarjan</a></b> Himmlerin henkilääkäri Felix Kerstenistä, joka on myös yksi tämän näytelmän henkilöhahmoista. Ehdoton kuuntelusuositus! Ja sitten on tämmöinen sukuyhteys; näytelmä tapahtuu lääkintäkenraalimajuri Suolahden huvila Petäyksessä Tyrvännössä. Suolahden tytär Elli meni sittemmin naimisiin isoisäni veljen Erkin kanssa! Melkein sukua julkkikselle siis.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="682" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8Ri0fxyLgBJ5nKGlSG4y-6ckYtlhgkXSTw3OAacteYjRNWvSSxhIQgE9uI3H1GaO5Lj_wRkf9os5f80GhhBoJgWSpBOObceCoiAwoZ-Rv3pVMyrZPNuqTYb5YZZi5WMdfdZ3NTmD3yoCel03YinuN9X523A7OG4diNZcOwBkKWwnKwNl3XziPk3b6iCC6/s320/VierasEliJulmuri3.jpg" width="320" /></p><p>Himmler (<b>Konsta Laakso</b>) ehtii lomailla, rupatella Petäyksessä työskentelevien naisten kanssa, vähän hioa romanssintynkääkin Suolahden värväämän "vakoojan" Ainon (<b>Annuska Hannula</b>) kanssa, käyskennellä Tyrvännön metsissä ja maisemissa sekä värvätä sotilaspalvelijansa (<b>Arttu Soilumo</b>) viettelemään oppaaksi osoitetun Suolahden pojan Nennon (<b>Antti Tiensuu</b>). Tietojen urkintaa varten toki mutta hieno saunakohtaus tästä saadaan. Mukana menossa notkuu Valtiollisen poliisin etsivä, Himmlerin turvamieheksi komennettu Kauhanen (<b>Topi Kohonen</b>), vähän nahjuksen oloinen tyyppi. Himmlerin adjutantti (<b>Matti Hakulinen</b>) koittaa myös vikitellä henkilökuntaa, aika huonolla menestyksellä. </p><p><b>Elina Rintala</b>n ja <b>Anna Pukkila</b>n esittämillä keittiön naisilla on kyllä hyvin tiedossa millaisia miehiä nämä saksalaiset ovat. Suorastaan julmureita. Tämä ei minusta ollut kyllä kauhean uskottavaa - eihän natsien hirmuteot tai keskitysleirit olleet mitään yleistä tietoutta maailmalla vielä tuolloin. Ainakaan suomalaisten keittiöhenkilökunnan tietoisuudessa.</p><p>Koko tätä porukkaa ohjailee Felix Kersten (<b>Jarkko Tiainen</b>), kuin silmänkääntäjä tai sirkustirehtööri. Sormia napsauttamalla kohtaukset alkavat ja tapahtumat etenevät. Velmu mies mistä ei oikein ota selvää kukaan. Välillä hän hoitelee Himmlerin vatsavaivoja hieromalla, välillä taas lymyilee varjoissa, alati virnuillen. Kersten tuo huumoria mukaan esitykseen, estäen liiallista raskautta (sama tehtävä tuntuu olevan Valpon etsivällä). Ja mikä on totuus Kerstenin ja Himmlerin suhteesta, siihenkään emme saa vastausta Siltalan kynästä (vaikka ehkä aavistuksenomaisesti siihen vihjataan intiimissä hierontakohtauksessa).</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="682" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPvBg-uxLdLIrEw4GHVln986nyH0ZgNUF68m_dQ4DRtANmwbkHXKzu1zMyD4Evw4kRgXkV3g4xSf4qEpQSo8nkC_yDIf4GaAmT1Lsmd-bktlyL447NNT3_c5vG5ac8-4PaBF2YN0NHNH7rS8NdyU4y6kEyXPg4b0XCd-I6JGxWBmj04P6GdvJRVnx3JtvJ/s320/VierasEliJulmuri1.jpg" width="320" /></p><p>Laakso esittää Himmleriä hyytävällä tavalla. Hymyssä on julma pohjavire ja mies on terävä kuin partaveitsi, mutta selvästi jollain tavalla psykopaattinen. Odotan penkin reunalla jännittäen, tekeekö se jotain arvaamatonta, väkivaltaista, uhkaavaa. Kokoajan sellainen olo että kohta se vaan ottaa aseen esiin ja ampuu jonkun, ihan tosta noin vaan. Pelottava mies, vaikka onkin kovin innostunut luonnosta, historiasta, mytologiasta. Pedantti ja pakkomielteinen. Hieman nauratti miehen mielipiteet eläinten tappamisesta ja metsästyksen eettisyydestä. Huumori oli paikoitellen aika synkkää. </p><p>Kaikki muutkin näyttelijät ovat hyviä rooleissaan, vaikka minulle jää Ainon hahmo etäiseksi. Se ei toki ole Annuska Hannulan vika, hän on aina ihanan raikas ja kukkea. Kuka tämä Aino oikeasti oli, paitsi Nennon eksä ja sivistynyt kielitaitoinen ja rohkea nainen? Ainakaan hän, kuten ei myöskään keittiöapulainen Anni, lankea natsien pauloihin. Aino pistää kyllä täyslaidallisen takaisin, aika reipasta!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="682" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3LuwnGj-P8ccC773EXEiJa9sFJ666xdi2UFfN0m8cxP8JwZ94aaHDz1ylQvFAr_28XdHk7mX-5R6ZgfADNN7-U_Yzl1nQiKyoCVBkbwk4HMknIgh0HtlHAKZRNDAlhq2yBsbhDf1lX6ff1u5cjRE_oE8BhDIOP6E0RuR39zuvAMS0tcNLtAsaRVHA4BPc/s320/VierasEliJulmuri7.jpg" width="320" /></p><p>Seuraintalojen piirrettyjä kulisseja muistuttavan naivistisen lavastuksen on laatinut <b>Jyrki Pylväs</b>. Aika vinkeää ja nostalgista. Tosin runsas ovien määrä ja niistä edes takaisin kulkeminen muistutti farsseja. Komeita univormuja ja kesäisen keveitä asuja, niistä on <b>Mari Pajula</b>n pukusuunnittelu tehty. Kukkamekot toimivat keveänä kontrastina natsien asuille. Vaikka toki sitä vaihdetaan kevyempiin polvihousuihin lomasella.</p><p>Taitava äänisuunnittelu (<b>Jouni Koskinen</b> ja Juha Siltanen tai <b>Olli-Pekka Pyysing</b> - riippuen luottaako käsiohjelmaan vai teatterin kotisivuihin) loihtii ihanasti katsojille suomalaisen elokuun luonnon! On lintujen laulantaa, ukkosen jyrinää, saunakiukaan sihahtelua. Musiikki saksalaisine iskelmineen oli oivallista, ja keventävää.</p><p>Esitys herätti myös monenlaista pohdintaa. Ovatko natsiaiheiset esitykset nyt muotia? Kävin hiljan katsomassa palkitun elokuvan The Zone of Interest, joka kertoi Rudolf Hössin perheen elämästä Auschwitzin kupeessa. Hieno elokuva olikin, vaikka toki melko raskas. Viime syksynä TTT:llä esitettiin loistavaa näytelmää <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2023/09/pieni-maailma-tampereen-tyovaen.html" target="_blank">Pieni maailma</a></b> missä natsipomo Heydrichin lesken tarina kietoutuu yhteen suomalaisten teatteri-ihmisten kanssa. Eikä Työviksen & Kansallisteatterin yhteistyöstä <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2020/02/hitler-ja-blondi-tampereen-tyovaen.html" target="_blank">Hitler ja Blondi</a></b>kaan kauaa ole. Kansallisteatteriin on tulossa keväämmällä ensi-iltaan <a href="https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/eichmann-mista-yo-alkaa" target="_blank"><b>näytelmä Eichmannista.</b></a> </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="682" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5I2faW4WoBhQ-t4vUBsWFkqodvJYwaRkcZIHBH2sDtBymFV7eyANsbKPJZVWXhlbya6zB4lRfniqjUUG-WWDM-aM1hHroaDE5mDXTl4rsJUwmFERKM3SoJw-KdYx2PDk9ILfxlBXNAWjmVigMDXahNIufnBHGyTElww2YWjbBQj4w_AMCBZ2yTWiZYqr5/s320/VierasEliJulmuri2.jpg" width="320" /></p><p>Onko natsien hirmuteoista kulunut jo sen verran aikaa että niitä halutaan pohtia teatterin lavalla enemmän, vai ovatko viimeiset keskitysleirien uhrit jo niin iäkkäitä että näitä asioita halutaan käsitellä ennenkuin hekin katoavat? Vai kiinnostaako ultimaattinen pahuus ihmisiä aina vaan? Ovathan natsit aika myyttisiä hahmoja ja tarjoavat paljon kiinnostavia henkilöhahmoja teatterinkin lavoille. </p><p><i><b>Vieras eli Julmurin suviyö</b></i> on kyllä todella kiinnostava esitys. Katsojalle myös aika vaativa, koska puhetta on, ja kaikkea ei selitellä auki. Semminkin kun esitys on todella pitkä. Hetkittäin piti pinnistellä pysyäkseen kärryillä vaikkei tässä kauheaa tahtia mennäkään tai isoa henkilökavalkadia esiinny. Salaperäinen salkku mahdollisine juutalaislistoineen jää mysteeriksi. Tulee mieleen se kuuluisa lääkärilaukku Ala-Tikkurilan Shellillä.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Mika Hiltunen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-63927500602869828922024-02-08T21:42:00.146+02:002024-02-20T19:08:11.292+02:00Pinnan alla / Ahaa Teatteri 6.2.2024<p>Viime vuonna luin erinomaiset <b>Leena Paasio</b>n nuortenkirjat Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan. Niinpä iloni oli suuri, kun huomasin että tamperelainen lasten- ja nuortenteatteri Ahaa Teatteri tuo ne lavalle, yhdistettynä yhdeksi Pinnan alla -näytelmäksi. Onnistuin sovittamaan kahdesta Tampereella nähdystä esityksestä jälkimmäisen kalenteriini, ja sitten esitys lähti kiertämään Suomea koululaisvierailuille. Sen verran kiva esitys olikin, että taatusti kannatti nähdä.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="440" data-original-width="718" height="196" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSnHNP0MVAREzgS2pE2h6hXNB3tejfzQmof-ekbVzNMTPUm3lWh2HXZA-9p4lEwrCKrnSItCmKsTozxTaLUt_6DVOXIfU72aC7yS2duHyevccZda-cJy0czpPyemu_gL_d-vFcb-jMJg3HaKQ-b1qtA9bUjqPNA2qDilcBHOkMZVPpOKJPNYZ71m0gBjI3/s320/PinnanAlla1.jpg" width="320" /></div><p><b>Elina Izarra</b> on sekä dramatisoinut kirjat että ohjannut esityksen. Lopputuloksena on tosi tiivis ja toimiva esitys. Hieman on asioita lyhennelty ja oikaistu sekä muuteltukin, mutta lopputulos on kuitenkin erinomainen. Toki kun kaksi kirjaa, vaikkakaan ei kauhean paksuja olekaan, typistetään noin 75 minuuttiin, on karsintaa suoritettava. Kaikki oleellinen on silti mukana: päähenkilöiden keskinäiset kemiat ja kahinat, Itämeren saastuminen ja luonnonsuojelu, kilpapurjehdus, suhteet vanhempiin, kadonneen äidin mysteeri... Aika paljon asioita, mutta kaikki kyllä toimii hyvin yhteen. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="440" data-original-width="300" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8UFPL6hyJxtyIe0Xl46YR02D_W7R52kdkR_-a3wEFDqknzve6I0rjrpVYaJG8fKWTP0bkOZ9vXulTNBI4DjC1xztq5WylG1H7ufQmvyn2NC5NtnactoreU2EDo4tA2ZyUQAqxQCTwSxhF76OdrabKQMvNOEZAKwIPxItr2HR4zApWo085X-UAtxu_5JcS/s320/PinnanAlla4.jpg" width="218" /> <img border="0" data-original-height="527" data-original-width="380" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxsDxco_5SzBa3qcubeEt7pETMtEltp8aU3RzIL4u4BerHHiuy9cjkKGxJ86FOk_akyxMH61W6N_qF3fIwGrkbF6UPErSAo-7gxhQxIYWvwLZLajA9qynKFV4y5zSvXefh1BJQC752a286QK3Yu1wfQcZcmRxxhbyby1HtaW1zRZKzwNISx9AA987Z7Md5/s320/PinnanAlla5.jpg" width="231" /></p><p>Yksi nautinnollisimpia asioita kirjoissa oli aidontuntuiset päähenkilöt. Tässä asiassa näytelmäkin onnistuu erinomaisesti. Meillä on Eetu (<b>Teemu Mäkinen</b>) lupaava kilpapurjehdusta harrastava lukiolainen, jonka biologiäiti on kadonnut uintireissulla. Tämä stressaa koko perhettä, johon kuuluu poissaoleva isä (<b>Oskar Hartman</b>) ja aivan hurmaava pikkusisko Isla (<b>Roosa Lehtinen</b>). Eetun paras kaveri Salla (Roosa Lehtinen) purjehtii myös, kuten tekee pahin kilpakumppani Rasmus (Oskar Hartman). Tämä taas on varakkaasta perheestä, johon kuuluu ärsyttävä ja vaativa äiti (<b>Reetta Hyreen</b>) sekä kuolemaa tekevä mummi (Roosa Lehtinen). Perhe omistaa venemaaleja valmistavan yrityksen ja jotain hämäräbisneksiä siihen liittyy. </p><p>Nuoret saavat kouluprojektiksi tehdä jotain Itämereen liittyvää ja ympäristöystävälliset venemaalit ajautuvat varsin luontevasti aiheeksi. Vyyhdin purkamiseen tarvitaankin sitten aivosoluja, veneilytaitoja ja vähän muutakin. Yksi herkullinen hahmo on myös hyvä kaveri Hene (Reetta Hyreen).</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="440" data-original-width="659" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEis8f0YEPgkj2i13DTlklWu8FVS_sb5tYmxI2LJljwt2RrVK4czNhNTf7_QqM7yY5PKCTV8a1ZB_dkgpSamIQu5HDHVhXEPC_cBG6nuOjcvWYIqUn4m1taESo9cn8d579lLWaYW097TphjUsU3DErt8y3syIwDiMAYSJ3gdDs2qNo6ohEvuLHJGuCMlHgYh/s320/PinnanAlla2.jpg" width="320" /></p><p>Näytelmä on hauska, kantaaottava, koskettava ja mielestäni mainiosti näiden nuorten elämää kuvaava. Puhekieli on luontevaa. Näytelmässä on luonnonsuojeluteeman lisäksi paljon muutakin. Esimerkiksi taloudellinen tilanne; Rasmus tulee varakkaasta perheestä ja vähävaraisempi Eetu joutuu lopettamaan kilpapurjehduksenkin kun perhe joutuu tulemaan toimeen ainoastaan isän palkalla. Aika paljon käsitellään myös menestymisen kriteereitä, Rasmuksen äiti toitottaa kokoajan voiton tärkeyttä. Tämäkin luo kitkaa hahmojen välille. Kuolema, itsemurha, ystävyys... paljon kaikenlaista. </p><p>Näyttelijänelikko on erinomainen ja vaihtaa kyllä sujuvasti roolista toiseen salamannopeastikin. Asusteet ja vaatteet tekevät roolin, ja ennenkaikkea se taitava näytteleminen. Dramatisointi on onnistunut sikälikin hyvin, että neljällä näyttelijällä onnistutaan mainiosti. Eetun unenomaiset kohtaamiset äitinsä kanssa on toteutettu kivasti. Isla on ihan mainion pirtsakka hahmo!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="440" data-original-width="525" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDlYrsw5uZc0l2hbjkYKLy-1mKjCbRUTDJC2Hi58fmxLAwr7BMmu6YUKkD3e6kVj0bapOK0P6n7CjJ5Pqa2wgnxZW0GdAjBnl_ZJwQu7iK0X2ujVJUSXqeJEKdvBNr2blp0HMNV0iUDsiTUHkyTsvnxfiz7e1pvLLu_CWJyrmn91J3-cZcHIqXFbF4IGIC/s320/PinnanAlla3.jpg" width="320" /></p><p><b>Alisha Davidow</b>in lavastus on kauhean kätevä eli purjeita ja puulaatikoita. Niistä saa hienosti tehtyä kaiken tarpeellisen ja projisoinnit hoitavat loput. <b>Riku-Pekka Kellokosken</b> äänisuunnittelu tuo Itämeren konkreettisesti lähelle. Ja kala-aiheiset biisit ovat ihan helmiä! <b>Jenni Räsäsen</b> puvustus on mietitty hienosti roolihahmojen mukaan. <b>Antti Kaupin</b> valot viimeistelevät yksinkertaisen ja tehokkaan näyttämökuvan.</p><p><i><b>Pinnan alla</b></i> toimii oikein mainiosti kirjoja lukemattomillekin, veikkaisin. Esityksestä jää lämmin olo, vaikka aiheet ovatkin aika vakavia. Ilokseen tätä katselee vähän aikuisempikin. Ja kuin huomaamatta saa annoksen Itämeritietoutta. Vahva esitys siis.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Valokuvien copyright Jari Kivelä.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-75190964006020258102024-02-05T15:24:00.048+02:002024-02-18T21:34:16.008+02:00Kuninkaan puhe / Lahden kaupunginteatteri 3.2.2024<p>Aivan vahingossa vietinkin Lahdessa <b>Tommi Kainulaisen</b> teemaviikonloppua, sillä lauantai-illan esityksenä oli hänen ohjaamansa Kuninkaan puhe. Taas elokuvana tuttu, mutta edellisen päivän Tootsieen verrattuna pidin sekä elokuvasta että Kainulaisen tulkinnasta siitä. <b>David Seidler</b>in näytelmä pohjaa siis elokuvaan ja noudattelee sitä aika uskollisesti, sikäli kuin oikein muistan. Mitäpä sitä hyvää muuttamaan, varsinkaan hyvää brittiepookkidraamaa. <a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2014/01/kuninkaan-puhe-tampereen-tyovaen.html" target="_blank"><b>Tampereen työväen teatteri</b></a> teki tästä myös erinomaisen version 10 vuotta sitten.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="3002" data-original-width="4500" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlPPcg3MMHyy4kGliSk1Uty412S1ZiFQIkGmJZrpwbDAkTjYwkZsTuTD8_FirCaXdjLfCZJWCcOE771jYCw2l9z_rSvg9FEGIYit348xWguHwMgnMsaW_f6onJW0-hKNobc4_epqsxm2phgcGTC-qhcYwhwu1Qgs7lMND8Lyvl-6wEU1Arb7MchA0aG83G/s320/KuninkaanPuhe1_Lahti.jpg" width="320" /></div><p>Näytelmä alkaa mahtipontisesti Brittien merivoimien suosimalla Rule Britannia -laululla ja heti ollaan asioiden ytimessä. Päähenkilöt esitellään katsojille näppärästi. Yskivä brittikuningas Yrjö V (<b>Aki Raiskio</b>) alkaa olla iäkäs, ja hänen impulsiivinen poikansa David (<b>Joni Leponie</b>mi) tulee jatkamaan pestiä. Mutta sitten David sattuu rakastumaan amerikkalaiseen "onnenonkijaan" Wallis Simpsoniin (<b>Saara-Elina Partanen</b>) eikä sovikaan kuninkaaksi. Onneksi on pikkuveli Bertie (<b>Teemu Palosaari</b>) joka voisi astua remmiin. Epäonneksi tämä kärsii änkytyksestä ja eihän se nyt sovi, koska puheiden pito on oleellinen osa kruunupäiden työnkuvaa. Varsinkin David kiusaa pikkuveljeään änkytyksestä ilkeästi. </p><p>Onneksi Bertien tukena on vaimo Elisabeth (<b>Laura Huhtamaa</b>), joka lopulta hankkii eksentrisen puheterapeutin, kun kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Tämä australialainen Lionel Logue (<b>Tapani Kalliomäki</b>) käyttää hieman epätavallisia hoitomenetelmiä, mutta viis siitä jos ne tuottavat tulosta. Loguen vaimo Myrtle (<b>Krista Putkonen-Örn</b>) haaveilee paluusta Australiaan, mutta matka viivästyy koska onhan nyt kruunun asiat tärkeämpiä.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="3001" data-original-width="4500" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgp5gFfk6PiB9cCX453OHldlE_qWarRJ06rFftIJCmVvF0i96CAn3uv8Cy3mHZAHalDk_UyrCclnqkS_BcrIHC3Rd7WNQ0d2oDMEUtR6jJVssijTa4t0-6R0dEO8UuvBdaDO9wDhx1jLYRZWPC852bT3RQoz2-a-_Wv1_MBA_DumPcSXrSRUz5-PfpcjvhE/s320/KuninkaanPuhe2_Lahti.jpg" width="320" /></p><p>Varsinaisesti näytelmä käsittelee työväenluokkaisen amatöörinäyttelijä Loguen ja tulevan kuninkaan suhdetta. Siihen kuuluu monenlaisia kahnauksia ja yhteenottoja, mutta myös edistymistä änkytyksen hallintaan. Kaiken taustalla kuplii Davidin ja Wallisin suhde ja sen nostattamat laineet niin kirkon kuin brittihallinnonkin riveissä. Sekä toki maailmanpolittinen tilanne. Kirkkoa näytelmässä edustaa kärttyisä ja luihuisa Canterburyn arkkipiispa Cosmo Lang (<b>Jori Halttunen</b>) ja hallintoa pääministeri Stanley Baldwin (<b>Olli Paakkanen</b>) ja valtiovarainministeri Churchill (<b>Mikko Jurkka</b>).</p><p>Tämä tositapahtumiin perustuva tarina on koskettava mutta myös hauska. Käänteitä riittää, ja jännitettävääkin. Saako David Walliksensa, ja joutuuko hän luopumaan kruunusta? Saako Logue parannettua Bertien änkytyksen? Brittihistorian ja -kuninkaallisten suurena ihailijana tämä oli varsinainen täsmäesitys minulle. Kainulainen ohjaa kauniisti, antaen kaikille tilaa, mutta toki tämä aikalailla kahden kauppa on. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="4500" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibsVOPQNhmhpBMERL3kgMQybOLlgPTRc4Fs22TumaLuXwYjIyPd_TvM6SlDe4zDtsXKHhvOQff6KpRQtd87GArmAE5B0mxiNTbhIlQsdcbXcbr_zfA-D0P06ju9-FvSoqhnnBNL_CitNob97jm-lyBzp6CU0PybbhTmIJEZRgWUl3jQiclIvOcYAn-YUmK/s320/KuninkaanPuhe5_Lahti.jpg" width="320" /></p><p><b>Milja Aho</b>n lavastus on ihana! Sopivan majesteetillista ja pompöösiä kuninkaallisten tiloja ja Westminster Abbey pylväineen ja lasimaalauksineen. Vastakohtana lavan etuosasta nouseva Loguen vastaanotto mukavine nojatuoleineen ja pienoislennokkeineen. Mikrofonin suuri punainen silmä muuntuu änkyttävän silmissä jättiläismäiseksi ja sama kuvio toistuu takaseinän pyörylässä. Kuin Sauronin silmä se vaanii ja tuijottaa Bertietä.</p><p>Sitten on toki puvut, <b>Riikka Aurasmaa</b>n käsialaa. Kuninkaallisilla on viimeisen päälle komeat asut ja Loguen parilla mukavan arkiset. Todella onnistunutta pukusuunnittelua.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="4016" data-original-width="4500" height="286" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEZRXAcBPWHLODvjyAPtitLrHuQmrRqez8nFS2RZclHit-SUpKaQHMjsirsaAcP4uFMjkXsTc39u12ovwLVOKRS1Xmoq_68SNSAeSaDsylLp0PTP3fJ9EVx8YNpJIKA26ArkiSUolMbVqBheXILi8CNY3m6bUAsh8iKEfFs9yzLftZ-1TEZJrG5DIjzPho/s320/KuninkaanPuhe4_Lahti.jpg" width="320" /></p><p>Myös <b>Jukka Vierimaa</b>n äänisuunnittelu on todella toimivaa. Kirkossa kaikuu, ja musiikit kuuluvat juuri sopivasti. Musiikkivalinnat ovat juuri piste iin päällä, Elgarin Nimrod, aah! On mielenkiintoista että Wallisille ei anneta ääntä lainkaan, ja hän ilmaisee itseään mm. tanssin keinoin. <b>Saara-Elina Partanen</b> on laatinut koreografiat, ja Wallis pyörähtelee näyttävästi Davidinsa kanssa. Myös <b>Harri Peltosen</b> valosuunnittelu on upeaa katsottavaa. Myös videot/projisoinnit ovat näyttävät. Lähikuvat änkyttävistä huulista heijastettuina takaseinään konkretisoivat ongelman.</p><p>Näyttelijät ovat kaikki erinomaisia rooleissaan, mutta kyllä kaksikko Palosaari & Kalliomäki vievät potin. Bertie on jäyhä ja muodollinen, mutta pikkuhiljaa hänestä paljastuu uusia kerroksia. Logue on boheemi ja rento tyyppi, joka ei paljoa kuvia kumarra. Mutta hän on tavattoman tarkkanäköinen ja hyvä työssään. Miten tarkasti molemmat näyttelijät rakentavat roolinsa ja miten hienosti heidän hahmonsa heräävät eloon ja kehittyvät esityksen edetessä. Kuin tarkkaan koreografioitu ottelu missä kumpikin pistää parastaan. Nautinto katsoa. Kun Kalliomäki pistää hurmausvaihteen päälle pyörivät myös minun sukkani katsomossa. Bertien ja Lionelin bromance on ihanaa katsottavaa. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="2861" data-original-width="4500" height="203" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjS_Bfa4Oyqx_PPSS5L9TTj5e4nOUVqQzpECUXjQtFsesBXf9ffJc6JQCg4ERrhBK1d-dZDYWfv-yJKBYh0-Wai9Dl-oq7mFpdgxvnTTgwT1TcXEIqeZ5FzVaYJpIgsGR2hyxB0A0MGPCw79XkndAyGxiayK37RLtSCWwAkrS8Ojby1iAF1k89ICCLHzL3J/s320/KuninkaanPuhe3_Lahti.jpg" width="320" /></p><p>Krista Putkonen-Örn oli myös pistämättömän taitava Myrtle Loguena. Yksi tärkeä rooli oli myös alati läsnä oleva, äänetön miespalvelija jota <b>Eerik Kuronen</b> hyvin tulkitsee. Aki Raiskiota on myös aina ilo nähdä lavalla, vaikka kuinka pienessä roolissa.</p><p>Näytelmä alkaa kuninkaan puheella ja siihen se myös päättyy. Välillä on kuljettu pitkä matka. Logue ei palauttanut ainoastaan puhekykyä vaan itsetunnon. Jotenkin koko toteutus oli hyvin koskettava ja inhimillisen lämmin. <i><b>Kuninkaan puhe </b></i>on erinomaista puhedraamaa kaikille hyvän näytelmän ystäville, ja erityisesti toki brittiasioista pitäville. Hieno näytelmä ja erinomainen versio.</p><p><i><span style="font-size: x-small;"><br /></span></i></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Tommi Mattila.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-28618062674093122822024-02-04T14:24:00.025+02:002024-02-18T21:42:02.832+02:00Tootsie / Lahden kaupunginteatteri 2.2.2024<p><b>Tommi Kainulainen</b> ohjaa, joo kyllä kiinnostaa. Mutta omat muistikuvat 80-luvun alun Tootsie-leffasta olivat jotenkin tunkkaiset. Tai eivät siis muistikuvat ole, vaan muistan leffan jotenkin tunkkaisena (enkä pidä Dustin Hoffmanista). Sattuman oikusta ja aikataulusyistä päädyin sitten lopulta katsomaan tätä <b>Robert Horn</b>in käsikirjoittamaa ja <b>David Yazbek</b>in säveltämää musikaalikomedia <b><a href="https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/tuotannot/tootsie/" target="_blank">Tootsie</a></b>ta Lahden kaupunginteatteriin. Olisi pitänyt ehkä uskoa muistikuviini ja jättää väliin, koska ei tämä nyt vakuuttava ollut. Tai oli siinä paljon ihan hyvääkin, mutta kokonaisuutena ei kuitenkaan iskenyt.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="4910" data-original-width="7361" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvCJBsKyZIK3GXL7dsoeOpiBJLHqHnFI4a97_HWfiqzNX5YG9lwdawwTpoZjJDtrwn-EUedtgwIBsfvDUMjs3kL9KMRt998Nhc52rqiJkszFZ9_3WbW4I-54c4PQkVS7rjXjTg9W85PrkkzWfKlvTbCEJt2ipzfgh9dQbnTeFZKaLrl9il0noXE5zMonfW/s320/Tootsie2.jpg" width="320" /></div><p>Päähenkilö Michael (<b>Joel Mäkinen</b>) on ärsyttävä pilkunviilajahenkinen musikaaliartisti, joka onnistuu riitaantumaan kaikkien työryhmien kanssa, eikä kukaan ohjaaja halua tehdä hänen kanssaan töitä. Naissuhteetkin menevät myttyyn. No kukapa tuollaisen mulkvistin kanssa haluaisi ollakaan. Sitten eräänä päivänä hän keksii kuningasidean ja päättää hakea töitä naiseksi pukeutuneena. Ja avot, heti tärppää. </p><p>Naisroolissaan Dorothynä hän on empaattinen ja kiva, mutta ohjaajan työhön puuttumistaan ei saa lopetettua. Työn alla on jatko-osa Romeolle ja Julialle ja pikkuhiljaa Dorothy saa sitä muokattua omasta mielestään paremmaksi. Tässä hänen puolellaan on kovanaamainen tuottaja Rita (<b>Lumikki Väinämö</b>) ja näyttelijäkolleegatkin. Varsinkin Juliaa esittävä ihana Julie (<b>Petra Pääkkönen</b>), johon Michael toki tykästyy. Ja mokaa senkin.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="5145" data-original-width="7713" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0A-zmKZi094qPsNZGWQZ39Z5zoYkTkjtD38ZK151kKaj6H2ZP5JY43ReepiYIDj-Y1NyeEMKozRHflJjd934aC6FNVR7WB9pBPLO8FwPZdWibFqw2J51VNWM4_jBUws9Vn8dj8l9e5OnSjacf39uiFlOImMnf8pRUJXsKXrdWdjGaSsedWuIgGAj1LqKF/s320/Tootsie1.jpg" width="320" /></p><p>Esityksen ohjaaja Ron (<b>Teemu Palosaari</b>) on ällöttävä naistennaurattaja, joka ei todellakaan ilahdu että imettäjän rooliin pestattu kulahtanut akka (kyllä, Michael on jo 40 v!) alkaa ohjailla hänen esitystään. Mutta asioilla on taipumus mennä solmuun ja sitten vielä pahemmin. Soppaa hämmentää Michaelin symppis kämppis Jeff (<b>Miikka Wallin</b>) ja wannabe-tyttöystävä Sandy (<b>Henna Wallin</b>) joka hakee myös musikaalirooleja (ja keltä Michael imettäjän roolin nappasi). Kirsikkana kakun päällä Romeon veljeä esittävä hömelö Max (<b>Tuomas Korkia-Aho</b>), joka tykästyykin Dorothyyn ihan täysillä. </p><p>Musiikki oli vähän sellaista toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ainutkaan biisi ei jäänyt mieleen, vaikka <b>Antti Vauramo</b>n kipparoima bändi parastaan pistelikin. <b>Mikko Koivusalo</b>n suomentama teksti oli niin täynnä kirosanoja ja alatyylisiä ilmaisuita että korvia alkoi kuumottamaan. Tosin se oli tuotu hieman tähän päivään sieltä 80-luvulta, mutta oli silti aika kliseinen ja tunkkainen. Pikkutuhmuuksia oli makuuni liikaa. Ei kyllä kielen puolesta mikään lastenmusikaali.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="5464" data-original-width="8192" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKN4O9jUlXuJsAScjPX5tqL_LrVu9CvkTLoQIC8BJ6yfOHymD7xJBMsMzjaRgdcOguT3Jk7I38qtFASpz07l2yF4Q37PUVGfXN7XTSlwP0PpHoLtfMeTMo5U8qh47WSJR-pnYMTX4KrHILdORE9uu8hAql4xNUVkp1ZrVU8Okz4_i7fjBjG-oQNsOs65Wp/s320/Tootsie3.jpg" width="320" /></p><p>Kasariestetiikka oli läsnä myös puvuissa (<b>Riikka Aurasmaa</b>n käsialaa) kuin lavastuksessakin (<b>Pekka Korpiniitty</b>). Varsinkin ihmisten puvut olkatoppauksineen ja salihousuineen herätti myötähäpeistä nostalgiaa. Ei siis pukusuunnittelua kohtaan vaan, sitä että tuommoiset vaatteet oikeasti olivat muotia. <b>Kati Marika Kerosen</b> naamiointisuunnittelu (ja peruukit) oli kyllä hienoa.</p><p>Yksi mikä oli Tootsiessa toimivaa oli <b>Jyri Nummisen</b> näppärät koreografiat. Ilo katsoa!</p><p>Näyttelijät olivat oivallisia. Joel Mäkinen on aina ihana, mutta tässä lopulta ehkä hieman vaisu. Petra Pääkkönen oli raikas tuulahdus ja Tuomas Korkia-Aho kaikessa överiydessäänkin vallattoman mainio. Myös Michaelin manageri <b>Mikko Jurkka</b> on tosi passeli roolissaan. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgs-w9FJY0BjPvSjZj2iSGtFWPqwmq1vyEUhETtJcjNAxdQTGxXbfcllAu1xdBMpFyKMdwIWBI9zJy-OLRNRh1nwK1YrN_69yqcI6_JJcUA3KVYPgaIpb9hoWcW2Zwl5qG1I5O9OzGedRaAfIVrJqY_JOPna5GVtA8yQDM2cHia6MKfueEfOso3z4_U8FWD/s320/Tootsie4.jpg" width="320" /></p><p>Pakko sanoa vielä erikseen että käsiohjelmassa on mainittu myös sukupuolen representaation konsulttina <b>Miiko Toiviainen</b>. Ohjaaja Kainulaista tuntien tiedän että näitä representaatioasioita on kyllä mietitty. Esityksessä ei oleellisina juttuna olekaan se että mies pukeutuu mekkoon, hihihi, vaan se miten ihmiset näkevät eri sukupuolien sosiaaliset roolit. Ja myös se miten erilailla Michaelkin käyttäytyy pukeutuneena mieheksi kuin naiseksi. Miehen roolissa hän on täysi törppö ja naisena taas tosi kiva kenestä kaikki tykkäävät.</p><p>Liki kolmetuntinen esitys loppuu tosi töksähtäen ja hämmentyneinen mielin poistun katsomosta. Tässä ei tainnut olla yhtään kivaa ja sympaattista henkilöä, paitsi ehkä Julie, ja hänkin oli vähän reppana. Harmiksi myös valtavan suuri katsomo oli perjantai-iltana melkoisen tyhjä, joten tunnelma yleisössäkin oli vaisu. Sen verran Tony-palkintoehdokkuuksia ja -voittojakin Tootsie kuitenkin sai, että vika lienee minussa kun en kerran tykännyt.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Kuvien copyright Aki Loponen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-79309540019425415452024-01-31T14:25:00.000+02:002024-02-01T15:05:08.579+02:00Full Moon Effect / Tanssiteatteri MD 28.1.2024<p>Koskaan ei ole vielä tarvinnut lähteä Tanssiteatteri MD:stä pettyneenä pois, eikä tarvinnut nytkään! <b>Joel Alalantela</b>n kuusta ammentava henkeäsalpaavan kaunis <b><a href="https://tanssiteatterimd.fi/esitys/full-moon-effect/" target="_blank">Full Moon Effect</a></b> on todella vaikuttava teos. Täysikuu vaikuttaa moniin luonnonilmiöihin ja myös ihmisiin, ja sitäkin Alalantela tutkiskelee teoksessaan. Itse ainakin lumouduin täysin.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="624" data-original-width="1024" height="195" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3Flf15W3Q6bgTMkkucZ74xWqCOkcvpp2nkHxXeh3qE5fdGJJpiBOxkbLKQDaZSNbtbXmyk_dX6rR0573W6dpd-lRexGNDEDLuIHg5krHNEAiZT-cDWMkk5rprAdXk53qx16mrtL_J2X8vzy0v_8k-nuyuuChYur1jFfOTMQKDpcPEp2hpPRn6tqwJxoV1/s320/FullMoonEffect1.jpg" width="320" /></div><p>Kaikki alkaa elektronisten ääniefektien säestyksellä. Kuulemme äänen joka kertoo kuun vaiheista ja merkityksistä. Tunnelma on scifimäinen. Vampyyrimäiset tanssijat lähestyvät katsojia lavan takaosasta ja tunnelma vaihtuu scifistä kauhuun. <b>Uni Karinko</b> on suunnitellut aivan mielettömän hienot äänet tähän teokseen! Musiikki alkaa oudoilla äänillä, siirtyen siitä industrialiseen meteliin ja siitä taas lipuen seesteiseen ja meditatiiviseen tunnelmaan, jousien siivittämänä. Välillä äänimaisema on aika massiivisen runsas, ehkä jo vähän liikaakin?</p><p>Ei nykytanssi ole aina helppoa katsojalle, enkä voi sanoa siitä juuri mitään ymmärtävänikään. Mutta kyllä tunnistan kauniin teoksen kun semmoinen kohdalle osuu.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="617" data-original-width="1024" height="193" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPeSR-Pa6d4kNO65HqM0tubEzDxI1vtDCu3C1PurrG5N0bAz4n28w3s3ZEiQKXAVuA_uw-McNPufby1gFBimyK6c9niioB6f6k7sJy7rA1zinXvJpD-FEEsEZgyTdYd9-8JMVqHyjQSdOHWMxYcHwdNB_vy2DkQt_nDGmmG-pU2LmcQW_Yn9GnGDOebd-A/s320/FullMoonEffect3.jpg" width="320" /></p><p>Tanssijat liikkuvat yhdessä ja erikseen, räjähtävällä voimalla ja hiljaisella liikkeellä, mitä musiikki milloinkin ohjaa. Alalantelan liikekieli on varovaisen uteliasta ja todella oivaltavasti myös <b>Lauri Järvisen</b> suunnittelemat puvut otetaan mukaan tanssiin. Mustien asujen päällä olevat läpikuultavat kaavut ja myöhemmin organzamaiset ponchot heijastavat hienosti <b>Sari Mayer</b>in valoja. Valot ovat muutenkin isossa osassa, erityisesti näyttämön takaa ja sivuilta suunnatut toimivat tehokkaasti. Vaatteiden läpikuultavuus toteutuu hienosti. </p><p>Yleensä valosuunnittelijana toimivan <b>Elina Nopasen</b> jättimäiset kuunkuvat liikkuvat lavalla hiljaa lipuen, ja tarjoavat kiinnostavia varjoja ja paikkoja tanssijoille. Isot sirpit ja kuunpuolikkaat yhdistyvät lopulta isoksi täysikuuksi. Visuaalisesti <i><b>Full Moon Effect</b></i> on siis todella tyrmäävä. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="642" data-original-width="1024" height="201" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhw0QQkl705iPBF2tkTSbx7yBVgo2UzJ9fr0Zr5cQRUwT6OV8yG_83bg8XoxReGKVKkD6Ku-Iep87f7y9lunBK_jjfALp0gd8tYrZQP8ZlrroO0e8PPaG4zfMN5Z8H2iCybX9reJ0IOYCopp-djv-V95WnJ1b3oR6CTazpP1_qEjHTDpELcKrGz8wP5PkXk/s320/FullMoonEffect2.jpg" width="320" /></p><p>Oman lisänsä tuovat taitavasti liikkuvat tanssijat, jotka välillä tuovat mieleen hitaasti huojuvat merikasvit, tai meressä leijuvat ameebat. Kuuta on vuosituhansien varrella palvottu ja siihen on liitetty maagisia voimia. Jotenkin tulee sellainen muinainen olo, kuin olisin katsomassa ikivanhaa riittiä. Tanssijat kietoutuvat kuunsirppeihin ja -puolikkaisiin, ottaen ne tiivisti mukaan esitykseen. Hetkittäin tanssi on kuin itämaista taistelulajinäytöstä. Veden kohina tuudittaa transsiin. Kaikki soljuu tasaisesti: tanssi, hengitys, musiikki, kuin yhtä alkumerellistä ainetta, jota kuu vetää puoleensa.</p><b>
Suvi Eloranta, Klaara Haapanen, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen</b> ja<b> Mari Rosendahl</b> ovat tuttuja monista MD:n esityksistä. Hauskasti kolmella naistanssijalla on pitkä vaalea letti, joka pompahtelee painovoimaa uhmaten. Joustavasti ja tarkasti kaikki työskentelevät. En tiedä muuttiko yhden tanssijan poissaolo koreografiasta jotain, mutta tämä toimi minulle ainakin hyvin.<div><br /><div><div style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="708" data-original-width="1024" height="221" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcZ0jBnv_8XA8Dj8Q2stlxHMmRF3rYS_GhRvgyOv1kvdRGUN3JtneAyMp_rWXZFKUbCB67LFUm1TVebR5SOkrNqM_XDaQe6qvAYgBtBD0b4R_-PXhDtSYnMOw-jwbmNCUGK5uqZ5GhII0sozLMVX-jGHr-Zt5MnuLcJIq05cXaw1A5FQkL8NPfJ1DBpoXf/s320/FullMoonEffect4.jpg" width="320" /></div><div><br /></div><div>Alalantela sanoo käsiohjelmassa teoksen käsittelevän myös hänen guatemalalaisia ja suomalaisia juuriaan ja identiteettiään sekä Maya-kulttuuria. Ehkä tiettyä muinaistunnelmaa ja riittejä oli havattavissa. Mutta itsellä selkein mielikuva oli meri, ja sen eri vaiheet. Kuun vaikutus esimerkiksi vuoroveteen oli mielessä monessakin kohtaa. Tulkintoja on monia, mutta pääasia oli se monisyinen tunnelma minkä <i><b>Full Moon Effect</b></i> herätti. Minut Alalantela työryhmineen ainakin vakuutti!</div></div><div><br /></div><div>Sattuneista syistä pääsin katsomaan tämän vasta nyt, ihan esityskauden loppuvaiheilla. Mutta vielä </div><div>ennättää, esitykset Hällä-näyttämöllä 7.2. asti. Ei kannata jättää väliin.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Heikki Järvinen ja Emil Virtanen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></div></div>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-86624915382565626002024-01-24T22:34:00.134+02:002024-01-26T21:32:07.353+02:00Ei kertonut katuvansa / Tampereen teatteri 18.1.2024<p style="text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Minulla on outo tapa. Tai en tiedä miten outo, minusta se kuulostaa
tosi järkevältä. Nimittäin semmoinen, että kun mulla on omana
joku hyvä kirja, siis sellainen minkä tiedän olevan hyvä, niin en
raaski lukea sitä. Panttaan sitä ”pahan päivän varalle”,
siihen kun tiedän tarvitsevani oikein hyvää kirjaa. Että sitten
on oikein hyvä lukukokemus jemmassa. Mulla on kotona useita
sellaisia kirjoja, ja Tommi Kinnusen <b><a href="https://tampereenteatteri.fi/naytelma/ei-kertonut-katuvansa/" target="_blank">Ei kertonut katuvansa</a></b> on yksi
sellainen. </span></p><p style="text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Tiedän että pidän siitä, koska aikaisemmat Kinnusen kirjat ovat olleet loistavia. Joten en ole halunnut vielä
lukea. Vaikka mieli tekisi. Jonkun mielestä tämä on tosi typerää, mitä jos vaikka kuolen ennenkuin ehdin lukea kirjan. No, minusta tämä on järkevää: jos tulee rutto tai en pääse talostani tulvan takia mihinkään, mulla on monen keskivertokirjan lisäksi näitä helmiä! </span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1480" data-original-width="2048" height="231" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_-32a6OFOsmJ-zf_D1JVtYHmUVkQguTdY73noLsjR2n2mt5GO46zDkA696jBKORxG8feDwjXJoP45wmQhqNOZm4kEjR20UPdWZfrfbxjVdf_2Oxve4qu5U11_2U6KrJox9blkommoTBulyMgFOmQ2bJ5FOyC_u5Nalml7jleIZ3GsfG-KgvgzQ8flgb-k/s320/EiKertonutKatuvansa_Roiha2.jpg" width="320" /></div><p style="text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Mutta onpa ihana
nähdä tämä <b>Mikko Roiha</b>n dramatisoima ja ohjaama teos vihdoin
Tampereen teatterin näyttämöllä! Usean teatterin yhteistyö sai
ensi-iltansa viime kesänä Berliinissä ja sen jälkeen se on nähty
jo Kouvolassa, Turussa ja Lahdessa. Tampereen jälkeen vuorossa on
vielä Seinäjoki ja Hämeenlinna. Seitsemäs yhteistyöteatteri on
Vapaa Teatteri. Aivan mahtavaa tämmöinen teatterien välinen kimppa, ja Roihalla
onkin asiasta hyvä kokemus. Kuudesta eri teatterista tulevat
näyttelijät ovat työstäneet esitystä Berliinissä Roihan johdolla.
Hyvin porukka on hioutunut yhteen. Viime keväänä Helsingin
kaupunginteatteri toteutti <b>Susanna Airaksisen</b> version romaanista, ja
hieno oli sekin, mutta toki hyvin erilainen.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Tarinan keskiössä
on viisi naista, jotka kaikki lähtivät saksalaisten mukaan sodan
loppuvaiheilla, näiden siirtyessä Norjaan. Sodan päätyttyä
naisten kohtalona on palautus Suomeen, vankileirille. Mutta sattuman
oikusta ja ystävällisen kuskin ansiosta he pääsevät pakenemaan
ja päättävät patikoida poltetun Lapin halki kotikonnuilleen.
Matka ei ole millään mittapuulla helppo. Nälkä, miinat,
luonnonolot ja kunkin persoonallisuus tuovat omat haasteensa
reissulle. Porukka kohtaa niin ystävällisiä kuin vihamielisiäkin
maanmiehiä, mutta kaikesta selvitään. Tarina on rankka ja
intensiivinen, ja niin myös teatterisovitus. Naisviisikko hitsautuu
siinä määrin yhteen kun se on mahdollista.</span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><img border="0" data-original-height="1091" data-original-width="2048" height="170" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYi0GxA0odGIJ8wTKZO8XcqeNDuVKOEBjE0YBBMqyQlkPOhCIsWOtV4B6DVp-TwGGxprVB9RZ6syx82oyZgmuYyB5XzCsnacKOKhjMCTJ97Z-82Z8WspUC3itZrVUdsYQgcFQXWxusKV1QWWhgpoTrx9YQ43Ub7ceszzevtrNVPEKyuo8xh7c04PKNqT_g/s320/EiKertonutKatuvansa_Roiha1.jpg" width="320" /></span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;"><b><i>Ei kertonut katuvansa</i></b> on eräänlainen sotanäytelmä, näyttämättä lainkaan itse sotaa, ainoastaan sen karuja seurauksia. Naisten näkökulma unohtuu kovin usein sotakuvastossa, ja Tommi Kinnunen osaa kyllä hienosti kertoa vähemmistöjen vinkkelistä. Ja sodassa jos missä naiset ovat vähemmistö, jonka ääni ei juuri kuulu. Hiusten ajelu ja huorittelu satuttaa, mutta varmasti moni koki pahempaakin.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;"><b>Mari Pöytälaakso</b>
(Seinäjoen kaupunginteatteri), <b>Tiina Winter </b>(Kouvolan teatteri, <b>Ulla
Koivuranta</b> (Turun kaupunginteatteri), <b>Mari Turunen</b> (Tampereen
teatteri) ja <b>Liisa Peltonen</b> (Hämeenlinnan kaupunginteatteri) tekevät
todella vahvaa ja koskettavaa työtä. Kukin on joutunut selviytymään
sodasta parhaansa mukaan; sairaanhoitajana, kanttiinissa,
saksalaissotilaan naisystävänä… yhteisellä taipaleella naisten
taustoja ja tarinoita avataan, sopivassa määrin. Koskettavia ja
niin kovin inhimillisiä tarinoita. Odotettavissa on vaan vihaa ja
häpeää; saksalaisten huorilla ei ole helppoa. Ihan sama vaikka
oltiin aseveljiä aiemmin.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Erityisesti hieman
vanhemman ja huonojalkaisen Ailin kohtalo on karu. ”Kyllä se ikä
saa teidätkin kiinni jokaisen” Aili toteaa, ja niinhän se on,
vaikka nuorena sitä kai luulee elävänsä ikuisesti. Aborttikohtaus
on myös hyytävä. Kyllä tässä saa liikuttua moneen kertaan.
Realismi ja solidaarisuus kantaa naisia eteenpäin, ehkä ihan suomalainen sisukin.</span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1302" data-original-width="2048" height="203" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmf6eilQjlYikhp802xhQewCNBK2hSXBT3H2Vj6wYHVhm-8jI537s97q6D3YuiQlIYAf2OSD2bLGygIGkmB-NvLadz4ZLaBMdZBxUu60_FCQzqnWgYOzsOdFkHtp2xH5mCPrcgbo_gs65ZXfxgi6nIEh8tz6kZqYGnuzjQ_HG1Z3fzd08r3GC8i-rLrsu9/s320/EiKertonutKatuvansa_Roiha3.jpg" width="320" /></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Tämä on ennenkaikkea naisten
näytelmä, mutta mukana on yksi mieskin.<b> Jari-Pekka Rautiainen</b>
(Lahden kaupunginteatteri) venyy moneen, saksalaisupseerista
suomalaisiin rajamiehiin ja miinanraivaajiin. Peräti 12 roolia, kaikki pieniä, mutta tärkeitä. Hienoa
muuntautumiskykyä ja heittäytymistä! Myös Ulla Koivuniemi ennättää vielä muutamiin muihin rooleihin, Ailin lisäksi. Varsinkin miinanraivaajien kohtaaminen on tärkeä muistutus miten vaarallinen ympäristö Lappi saksalaisten jäljiltä on.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Tampereen teatterin
Frenckell-näyttämö ei ole suurensuuri, mutta Roihan yksinkertainen
lavastus toimii siellä hyvin. Laudoista tehdyt ”pitkospuut” ovat naisten
loppumattoman marssin pohjana, ja muuntuvat ne moneen muuhunkin.
Toinen muuntautuva elementti on ruumisarkkumaiset puulaatikot.
Naisten synkronoidut liikkeet ja edestakainen huojunta kävellessä
on hienoa katsottavaa, kuin pelkistettyä nykytanssia.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Kuka sanoo että
naisten unelmat olivat vääriä? Voiko entiseen elämään enää
palata, tai edes tavalliseen elämään, pohtii näytelmässä Irene.
Meille jää muiden naisten kohtalo avoimeksi, mutta Irenen ratkaisu
selviää, ja antaa esityksen nimenkin. Samaan aikaa itketti ja
nauratti kun naiset Rovaniemeä lähestyessään kaivavat huulipunan
esille, pitäähän se nyt ihmisten ilmoille mennä nättinä! Ja
vastassa on vain törröttäviä savupiippuja ja vihaisia ihmisiä.
Pääseekö tästä häpeästä koskaan?</span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1482" data-original-width="2048" height="232" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiH-xRraHwQMshOOzzemjgBRYAsqtzYWWgC9LLxTBaQirRj0MZoGA_eNEVWQ6jZzlffQqJE2y4i6hLLaTe42l9CQlL3gPcNVQeTdAra0HWvb-56evPFF25t1YC9YI0hagC64916ERNQBg1XjzFVj2R5ewXz4PZo32EvOsHR-hCW8Vqb4K7-k0MI2tMt5N0c/s320/EiKertonutKatuvansa_Roiha4.jpg" width="320" /></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;"><b>Moe Mustafa</b>n hienot
projisoinnit Lapin luonnosta toimivat taustalla, välillä aika
psykedeelisestikin. Musiikin käyttö on oivaltavaa, kuten vaikkapa
saksankielisten iskelmien rytmikkyys tahdittaa naisten loputonta
kävelyä. Välillä musiikki on pahaenteistä, valmistaen katsojaa
pahimpaan. <b>Taina Sivosen</b> puvustus oli korutonta ja tunnelmaan
sopivaa.</span></p>
<p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;"><i><b>Ei kertonut
katuvansa</b></i> kosketti monella tavalla. Se tarkkuus ja taito mitä sekä
ohjaaja että esiintyjät katsojille tarjoilivat oli upeaa. Vaikka ryhmä
on tätä jo veivannut kymmeniä esityksiä, niin leipääntyminen tai
rutinoituminen ei todellakaan näkynyt. Päinvastoin, lavalla on
hienosti yhteen hitsautunut ryhmä. Korutonta ja koskettavaa
teatteria, jota kannattaa mennä katsomaan. 2,5 tuntia ei tuntunut pitkältä koska tapahtumat tempaisivat kokonaan mukaansa. </span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-family: inherit;">Ja kai se kirjakin nyt pitää lukea kun tiedän tarinankin jo.</span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><span style="font-size: x-small;"><br /></span></p><p style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm; text-align: left;"><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Moe Mustafa.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-49363486327534328572024-01-18T20:28:00.044+02:002024-01-26T21:30:23.642+02:00Kettutytön paluu / Aurinkoteatteri 12.1.2024<p>Olipas taas mainiota teatteria! Helsinkiläisen Aurinkoteatterin <b>Kettutytön paluu</b> on itsenäinen jatko-osa vuoden 2017 <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2017/08/saalistajat-aurinkoteatteri.html" target="_blank">Saalistajat</a></b> ja 2020 <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2020/09/tatiratsastajat-aurinkoteatteri-3092020.html" target="_blank">Tätiratsastajat</a></b> duolle, jotka molemmat onnekseni sain kokea. Ja meno ei ole lainkaan taas hiipunut, päinvastoin. Turbovaihde päälle ja tällä kertaa kyytiä saavat niin turkistarhaus ja eläintenpito yleisemminkin, luonnonsuojelu kuin rokkibändihommatkin. Suositusikä<span style="font-family: inherit;">rajana on 15 v ja sen verran mustaa huumoria ja rankkaa kuvastoa lavalla nähdään, että kenties ihan oikeutettuakin. Toisa</span>alta taas, tämän päivän nuoret kohtaavat somessa ja netissä varmaan paljon pahempiakin asioita...</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj7CUBrzmeUgRpaV08eihPGrlxhIBdAK5E4L4Z9rXSfu49FfwUjmP4jPwXN3psfWvbPdIAHnGP3Gz1tZvzk3_tE-2NJzCcQPfIRPfaobnu2uk9vPm0sNZLb1dGQwkeBKEdaH4eBmCce05qtzCyBrmbmSdev7URN8ExDA9eRNPZM44zmQcPNiMxSgoWgiUND/s320/Kettutyt%C3%B6nPaluu5.jpg" width="320" /></div><p><b>Sanna Hietala</b>n käsikirjoittama ja ohjaama reilu kaksituntinen esitys sukeltaa tällä kertaa syvälle pohjanmaalaisen perheyrityksen syövereihin. Bisneksenä turkistarhaus, ja sitä pitää jonkunlaisessa rautaisessa otteessaan melko myyttinen isoisä, jota emme koskaan näe lavalla, mutta sitäkin voimakkaammin saamme aistia hänen läsnäolonsa. Kunnes...</p><p>Hänen poikansa Hannu (<b>Niklas Häggblom</b>) tuskistelee monenkin asian kanssa, ja niistä oma kuolema ja koko turkisalan alasajo ei liene pienimpiä murheita. Välillä Häggblom kanavoi mainiosti Jack Nicholsonia ja hulluus tuntuu tihkuvan ihohuokosistakin. Miltä se tuntuu, olla oman elämänsä sivuhenkilö? Kettutarhan ainoa avustajakin on häippässyt Närpiöön kurkkufarmille töihin... </p><p>Tämän tytär Laura (<b>Wilhelm Grotenfelt</b>) koittaa saada aikaan taideprojektia koululle, koko 14-vuotiaan energialla. Mutta kun pitää koittaa huolehtia isästäkin, tämä kun tuntuu olevan aika holtiton. Oman identiteetinkin kanssa on niin ja näin, muistaako kaikki vielä kutsua Ren-nimellä. Sitten on toki vielä ihana rakas vihreä lemmikkiturkiskettu Lumiukko. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJEIRnCp6ol56ZB0g7i51ybIZ7LiFsct4TaKGpznqdr4OYgjXkIDaE0OQxwkHj1IrPSRKtuvkZnByJyOXMUyL3ladktl0wmklKM-BWeEmpPBXel-lDSQaz_yIAQYtWLBVxRs1kKE-tP7HzgDVbT500BYPsEw71n6BazD2HU_ypsEBDMKPsrJ1rqcKzBlVI/s320/Kettutyt%C3%B6nPaluu3.jpg" width="320" /></p><p>Vaan reliefiprojektiin apuaan antaa aiemmista esityksistä tuttu teini-ikäinen luontodokumentaristi Pamela Kåla (<b>Paul Holländer</b>), 14 v hänkin. Välillä luontotutkijan ote saa tytön valtaansa ja kuulemme näitä pieniä dokumentaarisia siivuja.</p><p>Keskelle kaikkea tätä saapuu hääräämään Pamelan kulahtanut rokkikukkoveli "Håkki" Kåla (<b>Nora Raikamo</b>) jonka letinheilautukset ovat legendaarisia, sekä tämän reppana bändikaveri Janne (<b>Milla Kangas</b>) joka toimii myös väkivaltatyöntekijänä. Kaikenlaista säätöä seuraa ja välillä saa nauraa ihan kippurassa ja sitten taas miettiä että voiko tälle nauraa. Huumori on pikimustaa ja absurdia ja välillä touhu lipsahtaa ihan sekomeiningiksi. Vaan paketti pysyy kasassa ja jonkunlaiseen loppuun päästään. Ei ehkä niin seesteiseen. Ja meille katsojille on varattu luontoaktivistien rooli.</p><p>Tytöt vetävät trokattuja tabuja, ja erilaisia shamanistisia matkoja tekee yksi jos toinenkin. Jannen ja Hannun bromance on melko liikuttava. Opin tarhakettujen lahtaamisesta enemmän kuin haluaisin, koska tarvitseehan Ren toki 200 kettua reliefiinsä. Sitten on vielä kiivaita palopuheita, messiaanisia saarnoja, maailmojasyleileviä riittejä. Tekstiä piisaa, hengästyttävällä tahdilla. Kunnes <i>Imagine</i> pärähtää soimaan. Jokainen hahmoista on omalla tavallaan hukassa, yksin oman ahdistuksensa kanssa. Miten valtavan hienosti näyttelijät tätä tulkitsevat.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVV8X-OALmty8U5gIZP6pxeCOI8GSoP91OpA7s1HvDn1aE35k1cTRphRY1_VLW0695us_YQ2ouxxrteK2E9zsaWpIQfYgbr0XItrZB9GpjteizHWYKp1GRPfrtBm0DvCFag6dgN7kmkJyO5q0hetfnDmWMwEYKh0zcgQtMRW-fHPoaPeQ9gNsHu3pDo8pG/s320/Kettutyt%C3%B6nPaluu2.jpg" width="320" /></p><p><b>Heini Maarasen</b> lavastus on runsaudensarvi ja roinaa on lavalla ylenpalttisesti. Kaiken taustalla kummittelee keskitysleirimäinen turkistarha, pelottavine portteineen. Hannun epäsiisti asunto ja Renin piilopaikkana soputeltta autonrengaskummun päällä. Siellä täällä on kuormalavoja, pressuja ja kaatopaikkamainen tunnelma. Nyt ollaan kyllä todellisen ränsistyvän ja kurjistuvan Suomen ytimessä. </p><p><b>Ada Halosen</b> valosuunnittelu ja <b>Matias Koskimiehen</b> äänet ja musiikki luovat yhdessä hetkittäin jo hieman klaustrofobisen kauhutunnelman. Välillä joutuu istumaan penkin reunalla ja jännittämään tuleeko kesk... anteeksi turkistarhan portista itse Arvi-vaari vai mutatoitunut tarhakettu. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="601" data-original-width="800" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMVAF9cgkr7Q97OJw-j0O7mM8Q-4bvqb2AWAZCZJer709LDiF9_lDtHBez084jb35y2p4094DO5Jo9f_fXw9Uge1hY0_5GRC-00ANENqqcSHvKOlfVJnLdBvci9YEL4BF2zXwu_u7VoE7ZBdd4U1FoJBnYG6f5jN1Ixq4yK6tdo57gx03ZT8YemMDpjqpG/s320/Kettutyt%C3%B6nPaluu1.jpg" width="320" /></p><p><b>Noora Salmi</b> on suunnittelut hykerryttävän garderoobin näille oudoille hahmoille. Kolmosdivarin rockmiehet tunnistaa kyllä sellaisiksi kilometrien päästäkin, ja teinitytöt ovat aika övereitä, sillonkin kun eivät ole. Pienissä hepenissä keikistelevä Ren on aika reppana. Ja sitten on toki todella taitava maskeeraus, kiitos <b>Kaija Heijari</b>! Peruukit ja muut tykötarpeet loihtivat kyllä esiintyjistä aivan roolihahmonsa. </p><p>Kyllä pitää kiittää koko loistavaa työryhmää räiskyvästä teatterivuoden aloituksesta! Meno oli hetkittäin holtitonta ja paljon asioita saattoi mennä ohi koska tempo oli hetkittäin aikamoinen. Silti tuumaakaan tai tavuakaan en muuttaisi. Star Wars -viittauksista bonukset. Munasillaan heiluva rumpali saattoi piirtyä verkkokalvoilleni hautaan asti. Lopun punkveto oli rock!</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Ada Halonen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-22580438566328609802023-12-31T13:57:00.032+02:002024-01-10T20:30:06.209+02:00Something Rotten / Åbo Svenska Teater 30.12.2023<p>Teatterivuoteni viimeinen esitys osui sattumien summana Turkuun. Muutamia kertoja tänä syksynä olen koittanut päästä katsomaan <b><a href="https://abosvenskateater.fi/fi/ohjelmisto/something-rotten/" target="_blank">Something Rotten</a></b>ia, mutta nyt vasta onnistui. Vaan hyvää kannattaa odottaa, se on mottoni. Yksi niistä. <i><b>Something Rotten</b></i> on kyllä mainio musikaali. Tämä oli nyt neljäs eri tuotanto minkä pääsin kokemaan, ja jopa toinen ruotsinkielinen! Ensin Ruotsissa Wermland Operan versio 2018, sitten Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella 2021 ja vielä Lahden kaupunginteatterissakin 2022. Kaikissa oli omat hyvät puolensa ja silti riittävän erilaisia jotta pysyy katsomisinto yllä.</p><p><i><b>Something Rotten</b></i> on mainio musikaali musikaaleista, niiden tekemisestä ja lainalaisuuksista. Kaikki tämä Shakespearen aikaan sijoitettuna. Kieli poskella tehty, svengaava ja hillittömän hauska. Kaikkein eniten saa irti mikäli musikaaliskene ja/tai Shakespearen näytelmät ovat tuttuja, mutta varmana toimii muillekin. Onhan tässä mukana kaikki mahdolliset ja mahdottomat musikaalikliseet! <b>Markku Nenosen</b> ohjaama ja koreografioima musikaali tarjoaa kieli-iloittelua, tanssia, laulua ja monenmoisia juonenkäänteitä. Oli myös erittäin kiinnostavaa nähdä paljon itselleni uusia (ruotsalaisia) musiikkiteatteriammattilaisia lavalla!</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1533" data-original-width="2400" height="204" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKwfQ4EsKnchg4XjEqrDETOLMlTwWen8FIf7OdltR4zXn_WWviN4RPqH3SkAutGRK1Qdnapp7FlDX0tWvdLZkGM-RbCmO56CVfxKhTT9YGhrbsrFeMAFKvixqqmAT-ObxQ65HGsBv3OPP0tAFtwH6sl41zdXStP2yvb1tqnSf3owvpOerUp_c9qQ6R05ca/s320/SomethingRotten_8.jpg" width="320" /></div><p></p><p>Tarinassa köyhät veljekset koittavat luoda elantoaan Lontoon teatterimaailmassa, ja jatkuvasti Shakespeare ja muut osaavammat vievät parhaat ideat ja katsojat. Kunnes pienillä vippaskonsteilla ja perheen säästöillä osutaankin kultasuoneen - ja löydetään uusi tapa viihdyttää katsojia, musikaali! Mitä siitä seuraa, no kaikenlaista kommellusta ja väärinkäsitystä, kuin Shakespearen näytelmissä konsanaan.</p><p>Lavastaja <b>Jani Uljas</b> on jo tämän kerran lavastanut, Törnävän kesäteatteriin. Nyt nähdään siitä hieman jalostuneempi muoto, mutta Globe-teatterin pyöreä muoto on se pääjuttu tässäkin. Lava ei ole suurensuuri, mutta hienosti elementit kääntyvät ja muuntuvat toisiksi tiloiksi. Jylhää ja komeaa. <b>Elina Vättö</b> on loihtinut upeat steampunk-henkiset asusteet, joissa silmä lepää. On toki 1500-luvun lopun muotivirtauksia, sametteineen ja röyhelöineen, mutta hienolla spefi-twistillä. Shakespeare pukeutuu kuin glamrocktähti. Ja sitten on kultaa ja kimallusta kun päästään musikaalijuttuihin. Shylock juutalaisena liituraidassa, mutta takki pinkillä glittervuorella, koska hän on teatteri-ihminen. Nigel Bottom voisi olla ilma-aluksen kapteeni tai tutkimusmatkailija! Ihanaa silmäkarkkia, ja <b>Sarianna Sormusen</b> maskeeraus täydentää visuaalisen ilmeen.</p><p>Harmikseni musiikki tuli nauhalta, ja vaikka <b>Martin Segerstråle</b> vastaa musiikkipuolesta, en oikein tiedä mikä hänen tehtävänsä on? Kuitenkin jonkunlainen kapellimestari, tai musiikillinen esimies. Onhan se toki iso säästö jos ei tarvitse isolle bändille maksaa joka esityksestä, mutta jotenkin elävä musiikki kuuluisi musikaaliin. <b>Jaakko Savela</b>n äänisuunnittelu ja <b>Antti Niitemaa</b>n valot toimivat hyvin yhteen kaiken muun kanssa. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="2400" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFOhxnfFU-8VSga8tuDQBNpN0JjRAKk_r5WO97MezVADmjfFM3CE1anVnnxWMezOfRHTmQV0CBPw1tA_8M61rYLB5ahd24A5027cdn82uByLJ6MP0k0vu7Y1pNN5qT1QV-3QGyph-uEY6UN2ENVu3TMTZNGAl0Ci8CvrScpJjlQNNhWGF4TrFBSlOv6n_3/s320/SomethingRotten_5.jpg" width="320" /></p><p>Musikaaliperinteiden mukaisesti tässäkin on paljon steppausta, ja niiden koreografioista voi kiittää <b>Säde Kajovaara</b>a. Muutenkin tanssinumerot ovat kivaa katsottavaa, ja vauhdilla mennään. Toisen näytöksen aloittava pyyhekoreografialeikki on hauska.</p><p>Bottomin veljeksinä nähdään ruotsalaiset <b>Elias Wallin</b> (Nigel) ja <b>Eric Hallengren</b> (Nick), jotka molemmat olivat onnistuneita rooleissaan, varsinkin Wallin ujona reppanana. Nickin vaimo Bea on ÅST:n oma <b>Daniela Franzell,</b> joka on ihana topakka ja räyhäkkä-ääninen. Sekopäisenä Nostradamus-ennustajana säkenöi hurmaava <b>Victor Molino Sanchez</b>, Ruotsista hänkin. Aika hauskat ennustuskoreografiat, Mainio <b>Samuel Karlsson </b>on monesta ÅST:n jutusta tuttu, ja sopii vallan mainiosti Shylockin rooliin heinäsirkkamaisine olemuksineen ja innostuvine käsienliikkeineen, joissa popkornitötterö heiluu. </p><p>Kiihkouskovaisena puritaanina mylvii <b>Ingemar Raukola</b>, ja tämän Jeremiah onnistuu naurattamaan joka kerta kun avaa suunsa ja varsinkin kun puhaltelee poskiaan. Herkullisia (ja hekumallisia) repliikkejä. Muutenkin koko puritaaniporukka on hulvaton, ja mitkä gospelhenkiset kuviot. Veli Jeremiahin hieman maallisempana tyttärenä Portiana ihana raikas uusi tuttavuus Ruotsista, <b>Josefina Hebbe</b>. Tykkäsin! Ja mikä ääni! <b>Ivan Persson</b> oli oivallinen trubaduuri, ja taas uusi ruotsalaistuttavuus mitä pidettävä silmällä jatkossa.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="2400" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhp53lObREYw5tFA7iXx4fVWhrC0JauYXBNfpHIJ43VurJ37ZXD_D9-trm9fE7vZBywHYRqio3VZ3CBoWIIiuW4_iSR1OxNgYNfQwRiQuo_UHZDflhd2QRbrrubkFgqsEgXhhthbhzVGMQu3z7PiXhMcJgI0KiBQY_KfGVFjz36WsvLwtN-82rIm54od0r7/s320/SomethingRotten.jpg" width="320" /></p><p>Sitten meillä on vielä hulvaton Lordi Clapham (<b>Jerry Wahlforss</b>) pinkeissä höyhenissään, campin ruumiillistumana, haa! Wahlforss on aina oivallinen, ja niin nytkin (parhaat lavaltapoistumiset!) Sokerina pohjalla vielä master Shakespeare eli <b>David Lindell</b>, jonka näin viimeksi Svenskanin Next to Normalin Gabe-poikana, *hieman* erilaisessa lookissa. Tässä Shakespeare on glamrocktähti, turhamainen ja itsekeskeinen - ja valmis pöllimään kaikki ideansa muilta. Hersyvä ja herkullinen rooli, ja Lindell vetää viileän rauhallisesti homman kotiin.</p><p>Kyllä hieman pienemmälläkin porukalla saadaan aikaan näyttävä ja toimiva esitys, vaikkei sitä livebändiä olekaan. <i><b>Something Rotten </b></i>nauraa koko musikaaligenrelle ja pönötyksestä ei ole tietoakaan. Ilta on mitä viihdyttävin, ja nautin kyllä täysin siemauksin ÅST:n versiostakin. Moni lauluista jää päähän soimaan ja omelettiaiheiset asiat jaksavat naurattaa. Ja kyllä mä sitä ruttoaiheista musikaalia fanittaisin. Lopun yltiöamerikkalainen musikaalikliseesumppu on jo aika överi! Oivallinen päätös teatterivuodelleni.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Pette Rissanen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-1779738280081931032023-12-26T14:11:00.000+02:002024-01-05T14:12:02.555+02:00Talvisirkus: SUPER / Tanssiteatteri Hurjaruuth 22.12.2023<p>Tänä vuonna pääsi taas kokemaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkuksen; edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Kaksi viimeisintä on siis jäänyt näkemättä, harmikseni. <b>Sanna Silvennoisen</b> ohjaama <b><a href="https://hurjaruuth.fi/esitys/talvisirkus-super/" target="_blank">Super</a></b> suuntaa erilaisten supersankareiden ja -voimien ihmeelliseen maailmaan, Superversumiin. Minähän olen normaalisti kovastikin supersankariasioiden pauloissa.</p><p>Mutta voih, jotenkin esitys jäi hieman laimeaksi, moni tempuistakaan ei pahemmin säväyttänyt, enkä siten kokenut aikaisempien vuosien esitysten lumoa. Ei <i><b>Super</b></i>issa toki mitään vikaa vikaa ollut, mutta tällä kertaa ei vain lähtenyt. Kolmen aikuisen ja yhden teini-ikäisen testiseurueemme oli aika samoilla linjoilla.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1134" data-original-width="1700" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3fgrhgyEHNq0SCMb7g0pb3wU8WPH_BJbC-4p1CmgUdCV5D2m_b2t-9D7UQFdIhUU_nlyYqBYvpmjF4Bb_GMZZniLj4P-TS9DSk3Skxur5-easegAU2PwvBPyqzjR44sduvKn8KLLALomAA6OQnmxgL1rYBEi6las70n6ZWPwxl0Hl3-yj6T9ZQTAVZyKF/s320/Talvisirkus_Super2023_1.jpg" width="320" /></div><p>Menoa ja meininkiä oli, ja sitä säesti vallan mainio livebändi Ninja Beat (<b>Niko Votkin, Einari Stylman, Tapani Varis</b>) moninaisine rytmeineen. Instrumenttejä oli laidasta laitaan, munniharpusta läskibassoon ja harppuun. Samoin musiikkityylit vaihtelivat lattareista itämaisiin sävyihin ja leffahenkisestä musiikista diskopoppiin. Mikä aina kuhunkin esitysnumeroon parhaiten passasi. Kyllä elävä musiikki sirkuksessa on parasta! Ja visuaalisesti näyttävää orkesteria oli kyllä ilo myös katsella. </p><p>Tanssin talon estradilla nähtiin monenlaista temppua, osa näyttäviä, ja osa jäi hieman laimeiksi. Kertojaääni selosti tapahtumia, en tiedä miten tarpeellinen se oli. Kai ajatuksena oli irrallisista numeroista sitoa yhteen joku tapahtumaketju, mutta tässä ei ihan onnistuttu. Kaiken taustalla oli näkymättömän Häive-Aaveen metsästys. Häive-Aave kun oli sinne tänne poukkoileva valokeila, hauskoilla ääniefekteillä varustettuna. Supervoimistaan huolimatta ei sekalainen sirkusretkue saanut tätä kiinni koko illan aikana!</p><p>Toisena sivujuonteena oli omia supervoimiaan etsivän klovnin (mainio <b>Gaby Muñoz</b>) seikkailut isojen pulujen kanssa. Nämä saivat kyllä hymyn huulille, sekä klovni että linnut. Esityksen parasta antia kyllä, vaikkei Kipinä-Gaby varsinainen supersankari ollutkaan (tai ehkä juuri siksi). Myös yleisöstä napattu avustaja hekotteluineen oli mainio, hänet voisi palkata vaikka ensi vuoden Talvisirkukseen avustajaksi?</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1133" data-original-width="1700" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirRt1aSou_aEHk0Rq4EZJKxLbI7Nib8UWkPyOuIP88y3UDgwKl8DTg4nN9u75kslifTqCb8YN6HKKVQJD5t4LWnVzaS2yF83V-OCs4k8g4OGhpfkp9CEewwgFQJHcHSmdfaxxZwlSmvCq-gGGjW2VRIE0MtBdCwPQoK5Zsadxr5wBIlgXO7tEEwngZ0RSK/s320/Talvisirkus_Super2023_2.jpg" width="320" /></p><p><b>Eetu Rannan</b> diabolo-numero ja myöhemmin ruoskanäytös oli näyttävää, silloin kuin temput onnistuivat. Harmillisesti molemmissa oli jonkun verran tiputtelua. <b>Nathan Jones</b>in ja kumppaneiden renkaidenläpihyppelyt olivat upeita; notkeita ihmisiä ja näyttäviä loikkia. Kyllä on pehmeän ja helpon näköistä silloin kun sen osaa. Sen sijaan itämainen kungfu/karate isä-tytär esitykset eivät ehkä sopineet kokonaisuuteen kovin hyvin. Muutenkin osa numeroista oli hieman venytettyjä, ja tyhjäkäyntisiä keskellä esitystä.</p><p>Äänisuunnittelusta (<b>Atte Olsonen</b>) pitää kyllä kiittää! Sateen ropinat kuuluivat ympäri salia ja muutenkin ääniefektit toimivat hyvin. Pidin kovasti myös esityksen visuaalisesta puolesta (<b>Mirkka Nyrhinen </b>ja<b> Juho Rahijärvi</b>), niin hienoista taustaprojisoinneista kuin kauniista puvuistakin (Nyrhinen). Lava oli iso ja elementtejä siellä aika vähän eli esiintyjille oli hyvin tilaa temmeltää. Välillä trampoliini ilmaantui toiseen laitaan, ja sveitsiläiskaksikon <b>Florian Grobéty</b>n ja <b>Raphaël Perrenoud</b>in tramppatemput olivatkin huikean hienot!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1333" data-original-width="2000" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqcxUum1eMReGv8GOQdODoKsmSxIUgN81B_BVZmYRdHRcyQgTl633xwXKBExmtv_hw6UHOWeYuICGEFnh_CbNl-sYOnHqWYkP94h-RzQ1PMvJIYm_7RaXaM-51U45ZlJVmZhcDq3nTODrj1qzD_2y21L8iDmPgLaPzOQq4iFlPnQsqLSc30bSAyW3mPAqx/s320/Talvisirkus_Super2023_3.jpg" width="320" /></p><p>Esiintyjäkaarti oli kovin kansainvälinen, kuten sirkuksissa on ollut tapana. Omaa eksotiikkaansa esitykseen toi <b>Yuridia Ortega Fragoso</b>n hiuksistariipunta, joka sai omankin päänahan syyhyämään. <b>Guzalnur Uqkun</b> kynttelikköakrobatianumeroineen oli vaikuttava. Ylipäätään tulinumerot ovat aina hienoa katsottavaa. </p><p>Tontut ja possut ovat Talvisirkuksen esityksissä mennen talven lumia ja tilalla ovat kömpelön hellyyttävät jättipulut, jotka jättävät (varsinkin lapsiyleisön iloksi) lörtsyjään ääniefektien säestäminä sinne tänne. Kyllä niiden teputtelut ja jengiytymiset viihdyttävät aikuiskatsojia (vaikka possuja ikävöinkin).</p><p>Parin tunnin esitys sisälsi väliajan eli varmaan ainakin lapsikatsojille sopivan mittainen. Itse jäin kaipaamaan tiiviimpää juonta ja paremmin kuljetettua tarinaa, sekä toimivia temppuja ilman tyhjäkäyntiä. Monta ilahduttavaa valopilkkua esityksessä kyllä oli, mutta kokonaisuus ei kantanut, ainakaan edellisvuosien tapaan. Vaan monen perheen jokavuotisena joulunajan perinteenä Talvisirkus pitää paikkansa. Esityksiä on vielä tammikuun loppuun.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Minna Hatinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-44062701245519603372023-11-27T22:49:00.263+02:002023-12-06T15:28:16.582+02:00Röda rummet / Lilla Teatern, HKT 25.11.2023<p><b>Kaj Korkea-aho</b>n muutaman vuoden takainen romaani Punainen huone odottaa lukemistaan hyllyssäni. Mutta nyt sitten tuli nähtyä dramatisointi ennen kirjan lukua, käyhän se näinkin päin. <b><a href="https://lillateatern.fi/fi/repertoar/roda-rummet-fi/" target="_blank">Röda rummet</a></b> päättää ohjaaja <b>Milja Sarkola</b>n trilogian maukkaasti. <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2021/09/bolla-helsingin-kaupunginteatteri-492021.html" target="_blank">Bolla</a></b> sai ensi-iltansa 2021, <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2021/09/bolla-helsingin-kaupunginteatteri-492021.html" target="_blank">Minä valitsin sinut</a></b> 2022 ja nyt sitten tämä. Yhteinen nimittäjä kaikille on HLBTQ+-yhteisön kuvaaminen kotimaisten tuoreiden romaanien kautta, tai siis niistä tehtyjen dramatisointien. Vallan onnistuneita esityksiä kaikki, eli hatunnosto kaikille asianosaisille.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="576" data-original-width="1024" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8rn7vgsPoYTSGTY08H1gJHn9_R-BDfSirMAw3kl7_-TfrMA3E3tpORuD92ycl56aXBf3TEMtaM7_ZYh38zzBytOTNNfgQvyHwCPZ4O8GI30LALlxhbI6t8VWaPnTEha0E19dmVjZdAbM7PZvno6vVd8vq8nUiz4d2gnXV5Kij-ZoCjeyWMspvrjcfaM2n/s320/Roda_rummet1.jpg" width="320" /></div><p>Tapahtumat alkavat kun nuori Kaj Erik (<b>Mikko Kauppila</b>) laittaa puoliksi vitsillä orkesterikaverinsa yllyttämänä asunnonetsintäilmoituksen lehteen. Takana on väkivaltainen parisuhde HIV-positiivisen miehen kanssa ja asumisjakso Berliinissä. Vastineeksi asunnosta hän lupaa kirjoittaa kirjan. Vanhempi varakas herra Aimo Kangas (<b>Riko Eklundh</b>) vastaa ilmoitukseen ja tarjoaa asuntoa Ullanlinnasta. Miehet tapaavat, keskustelevat, tutustuvat. Päästään sopimukseen ja alkaa muistelmien läpikäyminen. Aimo haluaa kirjoituttaa Strindbergin romaanin Röda rummet, mutta Helsingistä. Pikkuhiljaa varakkaan suomenruotsalaisen herran salaisuudet paljastuvat, jolloin kirjailijanuorukainen alkaa perääntyä diilistä, vaikka asuntohan on ihana. Epävakaa jääkiekkoilija Emmanuel (<b>Alexander Wendelin</b>) toimii vanhemman miehen assistenttina, autokuskina sekä hoitelee S/M tarpeetkin. </p><p><b><i>Röda rummet</i> </b>on intensiivinen näytelmä, monellakin tapaa. Näyttelijät, erityisesti Kauppila ja Eklundh, ovat huikean hyviä ja uskottavia. Miesten keskinäinen kemia on hienoa katsottavaa. Eklundh hurmasi minut viimeksi ÅST:n <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2022/10/dracula-abo-svenska-teater-2392022.html" target="_blank">Dracula</a></b>n nimiroolissa, ja jotain samaa hienostuneisuutta ja pinnan alla kuplivaa vaarallisuutta tässäkin roolissa on. Kauppila teki suuren vaikutuksen jo opiskeluaikoinaan ja jatkaa tässä taas tarkkanäköistä ja vahvasti läsnäolevaa tyyliään. Kahden eri-ikäisen ja eri tavoilla karismaattisten miesten kohtaaminen lavalla on nautinto meille katsomossa istuville.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="683" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUc412bZG3xdduj7cD5_raGusKjZClH6eSzcZttIfLcwush95tAKHbJFC6ctfB7kKNwLtQrLJHINJluCYyByVgUGZeXkn1mR0OqVgXjLhutQOZ_U733MIo1anH3f2ZjYQ6vhgZP5bbVStx2qvFghtg9SeV3Vb811RMMt77A8-DxVnT8hkqheIhPKM8uAWl/s320/Roda_rummet3.jpg" width="320" /></p><p>Musiikki ja kirjallisuus ovat myös vahvasti läsnä, ja yleensäkin kulttuuri ja sivistys. Sormenpäitään myöten hienostuneen Aimon taustalla kummittelee pitkäaikainen (ja katasrofiksi muuttunut) suhde Uskon kanssa ja Helsingin nahkahomopiirit. Ja sitten on Neitsytpolun asunnon merkitys punaisine huoneineen tässä kaikessa. </p><p><b><i>Röda rummet</i></b> on näytelmä valtapeleistä, alistamisesta, ja vallasta ylipäätään. Kontrollista ja siitä luopumisesta. Näytelmä syntisestä ja salatusta Helsingistä, jonka pimeillä kaduilla ja kujilla on aina tapahtunut enemmän kuin valtaväestö on tiennyt. Paljon puhetta, keskustelua taiteesta ja homoseksuaalisuuden historiasta. Aimo muistelee elämäänsä, halauksen merkitystä ja alistumisen teema alkaa jo lapsuudesta. Paalinaruilla sitomisesta se alkoi, löytöretki omaan seksuaalisuuteen. Seksi, varsinkaan S/M seksi, ei ole mitään ihmeellistä tai tirkisteltävää. Aimolle se on ollut luonnollista ja normaalia, eikä siitä tässä näytelmässäkään tehdä mitään elämää suurempaa numeroa. Lähinnä asia nousee esiin puheissa, ja yhdessä kohtauksessa. Joka kieltämättä voi olla rankka joillekin katsojille.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="683" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuq82vgEm3eWVMCpWtCqLbFqVKRskYg-ex-veQ4kmEnUxcM5kfbbWHw4NXHFspCy7aOwEtBlJLrkfU3_1GcgXVLGLPJdfriOWntnFFmm7Mj2GO9ZbBufFaMrSkWXhHMgdV5jT_pY-bHaUeBaprgm7h_siFt4WbN5-Kq_gn8r2gsM58Z9EljgrYfph-rhnL/s320/Roda_rummet2.jpg" width="320" /></p><p>Helsinki valoineen ja varjoineen herää eloon myös ohikulkijoiden, naapurien ja kiinteistönvälittäjien hahmoissa. Erityisesti <b>Joachim Wigeliuksen</b> viilipyttymäinen hienostoravintolan tarjoilija ja <b>Aino Sepon</b> eläinkuoseihin pukeutunut kiinteistövälittäjä ovat mainioita tyyppejä. </p><p>Alkuperäistekstin on dramatisoinut <b>Tuomas Timonen</b> Sarkolan käännöksestä. Kieli on aika autenttisen suomenruotsalaista, eli väliin on ripoteltu sopivasti suomeakin. Milja Sarkolan ohjaus on tarkkanäköistä ja tilaa-antavaa, kuten aina. <b>K. Rasila</b> on lavastanut mustavalkoisen, metallisilla verkko-ovilla ja loisteputkilla pelaavan maailman, aika kalsean ja kolkon. Siihen sopii <b>Pekka Pitkäsen </b>kylmät loisteputkivalot ja videosuunnittelu. Valoilla luodaan hienosti tunnelmaa ja <b>Aleksi Saura</b>n klassiseen musiikkin nojaava äänimaisema täydentää tätä. Tunnelma on hetkittäin ahdistavakin.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="683" data-original-width="1024" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggbotU_6CX3FICgzKiN__a95kkIbSmlMzxf8DNmb7tmfW1bOykPALN5W4pmkJShJ73BU8y3HqAhPdg5fx3VMkx4AKLUvckgdqPQ_wziufZyzEOj6MLEv3WAW3_XOcLVd_W5p-8kkMbVIrpMWuXwDWDd-4t9xrfiGFWis10-eh3VOKR2Oe8Zsq-auEsAeRS/s320/Roda_rummet4.jpg" width="320" /></p><p><b>Samu-Jussi Koski</b> vastaa pukusuunnittelusta ja se tarjoaakin hienoja visuaalisia elämyksiä. Erityisesti Kaj Erikin muusikkoystävä Lotta (<b>Minna Gråhn</b>) pukeutuu upeisiin trendiluomuksiin, mutta eivät ne muutkaan kirppislöytöihin ole vaatetettu. Kaj Erikillä on monenlaista asua ja kuosia, ja aina tyylikästä.</p><p>Ehdottomasti tämän halusin nähdä syksyn näytelmäkattauksesta. <b><i>Röda rummet</i></b> tarjoilee kauniin ja vahvan esityskokemuksen sekä ajattelemisen aihetta. Monella tasolla upea näytelmä, ja pituuskaan ei haittaa koska esitys tempaisee sisäänsä niin tiiviisti.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Ilkka Saastamoinen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-12339448129270962712023-11-26T18:11:00.013+02:002023-12-05T22:47:34.897+02:00Murha kahdelle / Musiikkiteatteri Kapsäkki 24.11.2023<p><b><i>Murha kahdelle</i></b> (Murder For Two) on nimensä mukaisesti musikaalinen murhamysteeri kahdelle esiintyjälle. Amerikkalainen pieni herkkupala on kahden miehen luomus: <b>Kellen Blair</b> käsikirjoitus ja laulujen sanat sekä <b>Joe Kinosian</b> käsikirjoitus ja musiikin sävellys. Tuloksena riemuisa 1,5-tuntinen täyttä tykitystä. </p><p>Koreografi <b>Chris Whittaker</b> suorittaa samalla Suomen ohjaajadebyyttinsä, ja tämän nähtyäni voin kyllä toivoa menestyksestä jatkoa tälläkin saralla.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1707" data-original-width="2560" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzU-iOWQgSkk5_Wi1re76XjN5ntbGlurO3bLjxkbSlMwlCKJZGq8sYYtHcJcPpFpVzZQDrbbzkQ4MUPxhpMOm8ugfPvtVZ7js9dA-ixzvh6_zDrbyBQc2RNLuXwSsb28rsVbNj9IG6_kDTqildsp_ki5G7qf9PhnPjV2jiqZ572sgAaO0VkfSZciUnVIMG/s320/MurhaKahdelle2.jpg" width="320" /></div><p>Kapsäkki on mainio ja sopivan intiimi paikka esittää tämmöistä pienimuotoista juttua. Lavalla on flyygeli ja sillä sipuli. Lähes kaikki muu on kahden äärimmäisen lahjakkaan ja taitavan esiintyjän harteilla. <b>Joel Mäkinen</b> esittää poliisia, joka sattumalta päätyy murhan tutkijaksi, sitä "oikeaa" ja ylempiarvoista poliisia odotettaessa. Ja sitten <b>Juha Pulli</b> esittää kaikki muut roolit, eli murhatun kartanon isännän (kuuluisa dekkarikirjailija) sukulaiset, tuttavat, naapurit ja ketä paikalle on nyt onkaan kertynyt. </p><p>Vuorotellen molemmat hyppäävät lennossa pianon taakse soittamaan ja laulamaan. Aivan mielettömän hienoa ajoitusta ja taiturimaista heittäytymistä rooleihin. Pulli on aivan käsittämätön salamannopeissa vaihdoissaan. En ainakaan huomaa että rekvisiitta, eleet, ilmeet tai maneerit menisivät sekaisin eri hahmoissa. Jopa 12-henkisen poikakuoron erilaiset persoonat loihditaan lippiksen ja puheen avulla. Ei voi kun suu auki katsella moista virtuositeettia. Erityisesti Pulli Daalia-rouvana punaisissa silmälaseissaan on upea ilmestys, varsinkin diskobiittiä tanssiessaan.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="2560" data-original-width="1707" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizbUXJf5MWznsCCAYLJhHveO56vj8qFwoGVaRy5fOyXcbPg72rwTsWeuymmY5OnD0xJ7gyUmQryxApbKjg1oIgGCUkO26wYoyrFMJKSAClyA6ty9dF_t9V8DDl785MQVjbpy5JJ2uN0QIjHYsTT1cJK6MrBBRbQDyA4i4NidqHnYNCJvLlJEOfBy0yBJbH/s320/MurhaKahdelle4.jpg" width="213" /> <img border="0" data-original-height="2560" data-original-width="1728" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgoX6NsO8sQ-4ftUmxWuYD7KgtV3FjguYmhtTea3yMRTxu9dwuF3qb_Y-8uUEENL2-scH6ysDAohyphenhyphen5D5ActCp8a3RyzE6g3rmxFD_kxv_4891qyvNzOHHs8Nu1LdayrWkJX_dM9rqQNJD1uQLvd6C3TR6ml8RoyNlVp4Ij3QssBRK3rExsGbjqg1-eNvaXc/s320/MurhaKahdelle1.jpg" width="216" /></div><p></p><p>Kumpikin herroista osaa soittaa pianoa vaikka unissaan, ja lauluhommatkin hoituu. Lisäksi nyt on roolitus muutenkin kohdillaan, koska keskinäinen kemia pelaa sataprosenttisesti. Ei tämmöinen voisi muuten onnistuakaan, koska toisen iholla ollaan intensiivisesti. Vaikka miehet ovat näyttelijöinä aika erilaisia, niin yhteispeli on saumatonta.</p><p>Vähän luuserimaisella poliisilla on vain reilu tunti aikaa selvittää kuka murhaaja on, ja siten ehkä edetä omalla urallaan. Välillä hän raportoi, tai ainakin koittaa raportoida, pomolleen asioiden mainiosta edistymisestä, vaan menevätkö nämä tiedonmuruset perille. Lopun aikaa hän päättelee Agatha Christien perinteiden mukaisesti syyllistä. Kaikilla tuntuu olevan motiivi ja tilaisuus - vaan kuka on se oikea? Ja kaikki vihasivat kirjailijaa, kuka mistäkin syystä. Tätä me yhdessä pähkimme. Tai lähinnä katsoja istuu penkin reunalla äimistelemässä mitä hienouksia lavalla tapahtuu. Yllättäviä juonenkäänteitä nimittäin riittää! </p><p><b>Hanna Kaila</b>n nokkela ja naseva suomennos toimii sekä puheessa että lauluissa. <b>Max Marshall</b>in äänisuunnittelu ja varsinkin <b>Esa Näykin</b> valot tukevat murhamysteerin selvittelyä hienosti. Monenlaisia ääniefektejä ja valolla leikkimistä jotka tuovat esitykseen hienoja tasoja.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1707" data-original-width="2560" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRdPpbOdg_VKiziW5pfTo5YSibOu78EWKQe_WYutxZMIXxXaUljo7v9oXm1dLmNtrkCNinrisspFYszPFSUZQiP7sT64JiA2lrrALLHIRW2Bkjq4m0gelgMui9tLDj5vlnTWdsM8RuEusEaED4R9-qRZEdDgC5k7D5wrqCwyKF_Y9qUyh_RXTJiiGd3Xqd/s320/MurhaKahdelle3.jpg" width="320" /></p><p><b><i>Murha kahdelle</i></b> on vähän sellainen esitys että juonesta ei voi kamalasti kertoakaan. Sitäpaitsi tämä on vähän kuin Christien Hiirenloukku, loppuratkaisua ei toivota paljastettavan. Siis esitystä näkemättömille. Tämä pitää kyllä itse kokea, sen verran mieletön herkkupala on kyseessä. Sitäpaitsi välillä tuntuu että lavalla heiluisi kymmenkunta näyttelijää, eikä vain kaksi. Hyvä osoitus miesten lahjakkuudesta sekin.</p><p>Nyt jos koskaan kannattaa suunnata Kapsäkkiin (esitykset helmikuulle 2024 asti) ja sen jälkeen Turun Linnateatteriin (esitykset helmikuulta huhtikuulle). Tätä ei todellakaan kannata jättää katsomatta. Olit sitten dekkarien ja murhamysteerien ystävä, laadukkaaseen musiikkiteatteriin hurahtanut, virtuoosimaisten esiintyjien fani tai jotain ihan muuta. Murha kahdelle tarjoaa kaikille jotain.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Tero Vihavainen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-19831146178741525812023-11-25T13:59:00.116+02:002023-12-05T14:51:04.583+02:00Last Christmas - Viimeinen joulu K18<p>Aikuisten jouluaiheinen sketsishow, <b>Ville Majamaa</b>n ohjaama ja mukana hieno tiimi Tampereen teatterin ammattilaisia. Mikä voisi mennä pieleen? No ei kyllä oikeastaan mikään. <b><a href="https://tampereenteatteri.fi/naytelma/last-christmas-viimeinen-joulu/" target="_blank">Last Christmas</a></b> tarjoilee tunnin ja vartin tykitystä (ilman väliaikaa), osa sketseistä naurattaa hillittömästi, osa hymähdyttää, osa aiheuttaa hieman myötähäpeää ja loput jotain näiden väliltä. Muutama joululaulu sinne väliin <b>Niina Alatalo</b>n soittamana ja laulamana, niin saa naurulihakset hetken lepoa. Kerrassaan viihdyttävä ilta, ja halukkaat saavat ottaa juomatkin mukaan katsomoon tunnelmaa nostamaan.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidinbVfU8TOF85Ksf9wWj89Pz3h7NbskKyPj5GDWzAfJ7TmUWo3_G8KHKxmrAfvZgDXEWtVbsLk8rnOtzuI5d7QewiaNItR28n4fY4qj2JT8dSxwDfItBWerJA1ucPYJfKSvc6Rj69D6LM0cMUJC4pR2jIf5ezwMKhzLmHpgMrbfaZA_4mfcXg3MLPZBth/s320/LastChristmas2.jpg" width="320" /></div><p>Välillä tuli hieman "Näytelmä joka menee pieleen" fiilikset, joka tällä samaisella näyttämöllä tuli nähtyä muutama vuosi sitten. Eli asiat tuntuvat lipsuvan ns. vituralleen tämän tästä. Sitten tässä on ripaus Monty Pythonia ja varmaan jotain kotimaisia sketsiohjelmia mihin en ole niinkään perehtynyt. Näyttelijät vaihtavat rooleja liki lennossa ja hauskaa tuntuu olevan lavallakin. Hahmot ovat hauskoja, mutta tuttuja kaikuja siellä näkee aika monestakin paikasta. Pikkutuhma huumori lentää, välillä ei ihan kaikki vitsit osu kohdalleen, mutta viis siitä. Mutta kiva nähdä että maestro Majamaalla pysyy kynäkin kädessä. Noin lähtökohtaisesti en ole mikään maailman suurin sketsihuumorin ystävä, mutta kun se toimii niin se on hyvää. Ja kun se on hyvää, se toimii.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjX3r306_-vHXvA__SzeseCFKVlzX87uygsd0WMQgIHXD7IliBfP8M-61FSD9Dch6uwE8-lWOB055AS2OWx3qtI2PHYsTLl2kv2ThA_LlXCzt-I7sOzTRN7goA-DHUMjdb1meh6VBgBjoOR82gY9_2AFoK967yz_d7sWYkhgZCRFssd1700xtFdBKSe3f_2/s320/LastChristmas1.jpg" width="320" /></p><p>Taitavat<b> Elisa Piispanen, Pia Piltz, Ville Majamaa, Ville Mikkonen, Arttu Ratinen </b>ja <b>Linda Wiklund</b> saavat kyllä pitää aikamoista haipakkaa lavalla, <b>Sakari Hokkasen</b> ohjauksessa. Hyvä tiimi! Välillä tuntuu että porukkaa olisi enemmänkin, koska niin sutjakasti nämä liikkuvat. Pia Piltzin mummo oli symppis!</p><p>Itämaan tietäjät tietää -visailu on mainio, ja krapuloissaan sananmuunnoksia viljelevä naiskaksikko (joiden ammatti on se juttu). Kauneimmat joululaulut esineteatterin apukeinoin nerokas, pitäisi nähdä uudelleen että saisi kaikki biisit sieltä poimittua. Antero Rokan, tuon mainion Tikkakosken myyntitykin, aika aggressiivinen myyntityyli saa kyllä vastentahtoisemmankin asiakkaan heltymään. Ei ole paljoa vaihtoehtoja. Jehova's Fitness ja Crossfit huvittaa kyllä suuresti, ainakin ajatuksena. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEje3jxnRAw2lTSK9NIb6_1BZQxUBO5qUUBwbAYv4YZ5uW9OcNtYtCd5bdsZnlj4-AzNXFWwoI1ZA8VsQg7AWudjZbVOyh4DBfdqoW7Gr7QgnJoyT8xA5p69I3CQnoku8jkDxpXEw7F3Xa-RN2XjxyjQjt8uZimYQ6YAobfzdxezD2y3qMHGtZvFwyeQJ5dt/s320/LastChristmas4.jpg" width="320" /></p><p>Uskonto-aiheiset jutut ovat kyllä muutenkin aika isossa osassa, ja kai Tuntematon sotilas taidetaan laskea samaan sarjaan... Ja tokí joulu muutenkin on läsnä isosti. Perheen joulunvietto saa uusia kierteitä kun paikalle saapuukin Syntipukki - tuo nokikolaria muistuttava uuden ajan jouluhahmo. Pienet kuittailut television monenkirjaville ohjelmaformaateille toimii, varsinkin jos on nähnyt näitä ohjelmia. Unohtamatta suomalaisen pikkujouluperinteen helmeä: strippausta. Odotettiin Antti Reiniä, mutta saatiin... enpäs kerrokaan, menkää itse katsomaan.</p><p><b>Jaana Aro</b> (puvut) ja R<b>iina Vänttinen</b> (peruukit, maskeeraus) ovat loihtineet kymmeniä ja kymmeniä henkilöhahmoja lavalle, ja esiintyjien tehtävä on herättää tyypit eloon. Värikästä ja karvaista, siinä illan teema. Ja kyllä loppulaulun karmaisevat jouluneuleet saivat hymyn huulille.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSjwH4IrTQSTLbByFALDn387iITeF1RKxraSKrYDMYvEEuJJIiLlkF6ESnzoxIoOtFazAzt95e3zyeWQ-YnKSrIwHl7stBjNj8aTyZlNPiHISuJI4jGEWiMBie0KxOuVv7D6Yj8AmWtMBuLQKtXmpSZ6b66bjBuF3FfELGqi4jkITDDzE3e1En2muxhSjP/s320/LastChristmas5.jpg" width="320" /></p><p>Olihan tämä hauska, mietin jossain vaiheessa että toimisiko paremmin ravintolamiljöössä tai jossain muualla kun teatterin isolla näyttämöllä. Toisaalta <b>Mikko Saastamoisen</b> lavastus ei ihan pikkiriikkisiin tiloihin mahdu. Silti kaipasin intiimiyttä. <b>Raimo Salmen</b> valot ja <b>Hannu Hauta-aho</b>n äänisuunnittelu tukivat rivakkaa sketsishow-meininkiä.</p><p>Oivallinen show juurikin pikkujouluaikaan, sopivalla porukalla ja muutaman terästetyn glögin jälkeen. Paljon hauskoja oivalluksia ja kielenkäyttöä. Esityksiä vain joulukuussa, eli ole nopea. Viihdyin! Ja mikä parasta, nimestään huolimatta emme altistuneet Whamin musiikille, siitä iso kiitos.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Maria Atosuo.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-60158517183849060302023-11-19T13:57:00.000+02:002023-12-05T14:00:59.501+02:00Luukamari / Sivuhenkilöt, Cirko 17.11.2023<p>Odotin outoa ja erikoista, ja sitä todellakin sain. Omintakeisen Sivuhenkilöt-ryhmän aiempien tuotantojen perusteella tämä oli ihan oikeutettu oletus. Teatterikesässä 2017 <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2017/08/sivuhenkilot-lehmuskallio-tyoryhma.html" target="_blank">Sivuhenkilöt</a></b>-esitys sekä vuoden 2019 <b><a href="https://paljonmeluateatterista.blogspot.com/2019/09/mun-siivet-ei-mahdu-kahvihuoneeseen.html" target="_blank">Mun siivet ei mahdu kahvihuoneeseen</a></b> tarjoilivat vinksahtaneita ja varsin viihdyttäviä juttuja - olin myyty! Alunpitäen näytti huolestuttavalta etten näkisi tätä uusinta<b> <a href="https://sivuhenkilot.com/esitykset/luukamari/" target="_blank">Luukamari</a></b>a laisinkaan, olihan esityksiä Cirkossa vain kourallinen, mutta sattuma puuttui peliin ja pääsin kuin pääsinkin kokemaan ryhmän uusimmat outoudet.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhkXa3S9nBURv6U9BEsrBaze04XzR-_P6UKDA1heUkqAZY1F4KTlQtUQgz_e92yzvKiW85U0NhbapFgh-sxfESbqedihQbCYGS4mKY1oKA1AbeyeejHnGaJrzb50PG2KtdkzX43wjqTDz4fjeuAGyjHdjbkMfyee5kTEz_nr0VNQrxZIO5wY8WgsQ4Ge9Wf/s320/Luukamari1.jpg" width="320" /></div><p>Ja todellakin kannatti! Nyt seikkaillaan kuoleman maailmassa, tai jossain kummassa välitilassa elämän ja kuoleman keskellä. Näyttämö on täynnä kaikkea erikoista tavaraa ja härpäkettä: pitkät metallitikkaat eivät johda minnekään, savuntäyteinen lasilieriö jossa majailee suolistoaan kehon ulkopuolella säilyttävä tyyppi pitkine lonkerokäsineen, monikäyttöinen sohva ja taivasta kohti kurkottava kiitorata. Yhdessä nurkassa lojuu kasa alastomia pehmeitä mallinukkeja. Katosta roikkuu erilaisia kylttejä jotka ilmoittavat seuraavan asiakkaan saapumisesta, ehkä jopa tämän kuolinsyyn paljastaen. Kummallista musiikkia, kilahteluja ja ääniä. </p><p>Esiintyjänelikko on tavattoman taitava, ja monitaitoinen. <b>Milla Jarko, Henna Kaikula, Saku Mäkelä</b> ja <b>Kaisa Niemi</b>, jokaisella hieman erilainen rooli, omien vahvuuksien mukaan. Lisäksi Kaisa Niemen klarinetin soitosta plussaa, sopii tähän esitykseen kuin nyrkki silmään. Kontaktinotto yleisöön on tiivistä. Olemme kaikki yhdessä tässä, elävät ja kuolleet.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijlik-5JSCxvbrpUI0MY2EHAfiAzUf-iMQVISmgOYbUm8c4b0fTEhnQrVZDkY2_b9I-l-2_Yqc4PQSQXJ_RV3kniPuQkVFfgii_QndOel5ep-RrbuDGzIkIuHrEN742s6Cs6P3-oXfAatQIcDCs7HyzaBityhyphenhyphenidHSGmprDWoh10tiyk-oRHnaW5mrGHHQ/s320/Luukamari2.jpg" width="320" /></p><p>Omituisesti höpöttäviä hahmoja lipuu lattian poikki, ihonmyötäisissä kypäröissään. Yksi näemmä laskee katsojia ja toinen tekee kuperkeikkoja sohvalla. Välillä tulee tuntu kuin olisi jossain futuristisessa bingossa metallisävyisen äänen kuuluttaessa "vihreä 67". Se herättää väen toimimaan, outoja rituaaleja pehmeän mallinuken kanssa, jotka pömpelistä tuleva lonkerokäsi "siunaa". Vai ottaa hengen talteen? Yksi kaivaa takataskustaan klarinetin ja lurittaa sillä kuin jäähyväisiksi. Tämä sakki on kuin Hugo Simbergin kiltit ja hyväntahtoiset luurankomiehet Kuoleman puutarhassa. Selvästi välittävät vainajista.</p><p>Ja sitten tapahtuu jotain suomalaiskansallista, hiihtäjä saapuu estradille! Se kuvastaa hyvin koko esityksen arvaamattomuutta, kun koskaan ei voi tietää mitä lavalle seuraavaksi saapuu ja mitä kummaa tapahtuu. Huippua! Neljän esiintyjän liikkeet ovat kovin tanssillisia, eikä ihme koska toinen ohjaajista on <b>Jyrki Karttunen</b>, joka toimii myös koreografina. Liikekieli on kovin karttusmaista, välillä nykivää ja robottimaista, välillä soljuvaa ja hetkittäin aika aggressiivistakin. Ja kädet hyvin mukana. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1366" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaVMr58CfdZu1g0yDyWVRResbEWfRtUPXHXUHJVJbUhyb2YAQe7ZjNipUTWhZ8BGdEspM0nW1zxFrj9MZPY0BRKqFj0LixRIuYuS4e2tJd9Q-ZN0Wuv8m7yMkF-bINwBGAVZ2qg8qev_hGc5VEgnH-gl0wMjAGLfjhk6uN3FkLmotrEVJE4X-QFziqRWty/s320/Luukamari3.jpg" width="320" /></p><p>Toinen ohjaajista on <b>Eira Virekoski</b>, joka vastaa myös tekstistä. Kyllä, nimittäin tässä myös puhutaan! Aika outoja juttuja mutta silti. Surusymboli on toooosi vaikea sana. Hautajaiset, poismeno, läheisten muistaminen - se koskettaa, vaikka vainaja olisi koira. "Luonto on täynnä kuolemaa" - niinhän se on. Ja samaan aikaan katsomosta poistuva mies meinaa kompastua ja kaikki pidättävät henkeään. Tällä kertaa kuolemakokemus jää onneksi estradille.</p><p><b><i>Luukamari</i></b> on aika scifimäinen, hypnoottinen. <b>Ainu Palmu</b>n valot ja <b>Joonas Outakosken</b> äänet pelaavat sekä yhteen että koko esityksen tunnelmaa luoden. <b>Oscar Dempsey</b>n omintakeinen lavastus on kyllä makaaberin hieno. <b>Riina Leea Niemisen</b> puvustus vie ajatukset taas dystooppisiin tulevaisuuksiin.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJ1Gb-5XxvSKZlF3n-dLCWJz7U-dPqkTagDrDT46EzaE78ri0qqs1JyZEnn3te5gQsb3BEgVkNJZeRgfZSnjA2AcnR7k4jl_cMYxLSYIYF8x0v2m8mpqEFHNBPoun36sYCmHLL7X5I2uUv_cQBhrxIvoMXXbVucVxRmpepgxzu5tAM4TgG2APemj65uhIF/s320/Luukamari4.jpg" width="320" /></p><p>Esityksessä on mukana ripaus akrobatiaa, taikuutta, esinenukketeatteria, jongleerausta (tekokukkakimpuilla!), ja toki alati läsnäoleva ajatus kaiken kuolevaisuudesta. Tärkeä muistutus meille eläville. Vajaa 1,5 h esitys on intensiivinen katselukokemus. Ei helppoa, vaan katsojaa haastavaa (sillain hyvällä tavalla kuitenkin). Ikäsuositus on 12+ ja sekin ehkä nippa nappa niin. Aikuisille tämä on enemmän suunnattu.</p><p>Cirkon lyhyt esityskausi päättyi jo, mutta ilokseni huhtikuun lopulla on 5 esitystä Itäkeskuksen <b><a href="https://www.stoa.fi/fi/tapahtumat/?q=luukamari&el=44&st=2023-12-05&et=2024-09-05" target="_blank">STOAssa</a></b> eli menkää sinne siis. Ei todellakaan tarvitse pettyä, mutta varaudu outouksiin!</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Kuvien copyright Mitro Härkönen.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i><br /></p><p></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-26100137100105421832023-11-12T20:36:00.005+02:002023-11-13T20:40:26.590+02:00Suhteellisen vapaata / TTT-Klubi 9.11.2023<p>Piti äkkiä kiiruhtaa katsomaan tämä <b><a href="https://ttt-teatteri.fi/program/suhteellisen-vapaata/" target="_blank">Suhteellisen vapaata</a></b> ennenkuin loppuu. Esityksiä on enää nimittäin muutama jäljellä. Miksikö pitäisi tämä nähdä, saattaa siellä joku kysellä. Noooh, koska tämä on raikas, pienimuotoinen esitys, ja upeat näyttelijät loistavat TTT Klubin piskuisella lavalla. Aihe eli naisen halu/ttomuus ei kovin usein teatterilavoille pääse. Ja on toki tärkeä aihe, itse kullekin pitkässä parisuhteessa keikkuvalle ja vanhenevalle naiselle.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1198" data-original-width="1797" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikcg07blmrwpftY0D8McDXjcnRsewyrGWAhbBZOnDMDBiqB3Wa9bwX5HHPU_rwdXaFhjkQ-9NUJPAFGWfbamUeWEvgctRAv_SrSSOVkmAmaeGnRpoD8JMjKvtxbG3WlxdKYg2rV9h7hDriSWEx-oaZAqq0jfTiNmK2K6CTYJ1QtVmtaXkro0OapBCdl2LJ/s320/Suhteellisen%20vapaata%204%20(300%20dpi).jpg" width="320" /></div><p><i>Suhteellisen vapaata</i> on <b>Aino Pennasen</b> sovitus Riikka Suomisen kirjan pohjalta. Kirjaa en ole lukenut, mutta hyvin tämä kahteen tuntiin tiivistyy. <b>Aino Kiven</b> ohjauksessa saamme seurata kolkyt ja risat ikäisen Klaaran (<b>Eriikka Väliahde</b>) arkea. Arkeen kuuluu luotettava ja kiltti puoliso Ilmari (<b>Tuukka Huttunen</b>) sekä hyperaktiivinen tytär Alma (<b>Maiju Saarinen</b>). Näyttelijänelikon täydentää <b>Saska Pulkkinen,</b> jonka esittämät monenlaiset hurmurit ovat, nooh, kerrassaan hurmaavia. Kaikilla paitsi Väliahteella on tukku monenlaisia rooleja urakoitavanaan ja vaihdot ovat kyllä hengästyttävän nopeita. </p><p>Kiinnostava työ freelancer-valokuvaajana vie Klaaraa paikasta ja maastakin toiseen; kuvaahan hän lähinnä häitä. Mutta yksi puuttuu ja se on seksi. Ilmarin kanssa yhteistä taivalta on takana "peräti" kuusi vuotta ja vaikka muuten arki sujuukin, niin sängyssä Klaara tylsistyy. Erotakaan ei haluta, terapeuttikäynti vaan syyllistää, joten mikäpä ratkaisuksi? Avataan avioliitto eli käydään luvan kanssa vieraissa.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1198" data-original-width="1797" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV91cmIs4GBRASADX4OxwgNIDBVjXJsNCOKcG9u0Zawa8CexZ2-Qq847ubrafHYrfa4qZ87g2gUCtYnt_KawEWilkGk7UZDl0-4f3_84Vvm55m6VKVMS9RkhDTOxDkt6489Zkb1pvpkHLc1UUxctb9TEFEED1xK7XMBk-hh8yIBZjJ2XxneuRMQE6qWl4a/s320/Suhteellisen%20vapaata%201%20(300%20dpi).jpg" width="320" /></p><p>Siitäpä alkaakin sitten erilainen arki, vuoron perään kumpikin treffailee muita ja se tuo uutta piristystä myös avioliittoon. Siinä missä Klaara syttyy loistamaan ja saa energiaa sivusuhteista, tuntuu Ilmari nääntyvän. Hänelle kun lankeaa lapsenhoito ja arjen pyörittäminen Klaaran rientäessä työkeikoilla ja treffeillä. Klaaran oman kaveriporukan keskuudessa nämä uudet käänteet herättävät paheksuntaa ja kateutta; kukapa ei nyt Tinderiin haluaisi tutustua. Mutta nähtyäni lavalla hersyvän äijägallerian en ainakaan tunne syvempää tarvetta tutustua siihen sen enempää. </p><p>Eriikka Väliahde heittäytyy rooliinsa kadehdittavalla intensiteetillä! Tämän Klaara on iloinen ja flirttaileva, suorastaan elämän (vai sanoisinko seksin)nälkäinen. Ilmari on ihana, mutta niin tuttu ja turvallinen, arkisen tylsä. Kaikki ei aina ole kultaa mikä kiiltää, sen saa Klaarakin tuta Köpiksen reissulla, varsinkin sillä toisella. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBLryNNdVYQ-ppejUiwPDoAiBb9AObxURfHJhUOqyZ0amC34jiva3FZQw5_ZNP3YMp1CmLNQqMhERa2OgMQnJGBCqbXPKV0UDyJf1X8o5NFOQ9EoQQiP1yWjpKLwaiX3ofHo8aFnCvDYZX_Z7ZI78d0Iy1cbTL7QHc_JF_FgJrZR0DCU7W_ZCS0kkKh0Ln/s320/Suhteellisen%20vapaata%205%20(300%20dpi)%20(1).jpg" width="320" /></p><p>Ei se ole kovin helppoa, pyörittää arkea ja ylläpitää seuranhakua ja treffeillä käyntiä. Monenlaisia käänteitä ja monenlaisia ihmisiä tässä keretään nähdä. Hulvattomia ja vauhdikkaita tilanteita, mutta myös hieman surumielisiä. Eivät parisuhdemarkkinat ole kauhean helppoja paikkoja; toiset ovat yksinäisiä, toiset kaipaavat vaihtelua arkeensa, ja joskus tuntuu että se oma parasta ennen -päiväys on jo mennyt. <i>Suhteellisen vapaata</i> tarjoaa hyvää pohdintaa parisuhdeasioista yleensäkin.</p><p>Esitys ei briljeeraa millään, vaan <b>Laura Sariola</b>n pukusuunnittelu nojaa arkiseen, ja hänen lavastuksessaan sohva ja pari tuolia muodostavat niin perheen kodin kuin barcelonalaisen terassin. Simppeliä ja kotoista. <b>Christian Blomberg</b>in valot ja äänet eivät pomppaa silmille eikä korville. Musiikkivalinnat ovat kyllä mainioita, ja sopivat tunnelmaa luomaan hyvin. </p><p><i>Suhteellisen vapaata</i> kannattaa nähdä olit sitten sinkku, parisuhteessa tai jossain tarkemmin määrittelettömässä tilanteessa. Tässä on myös erittäin luovaa ja hauskaa vihannesten ja hedelmien hyödyntämistä! Ei siis tarvitse katsoa noloja seksikohtauksia, vaan ne ovat todella mainiosti toteutettuja.</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Esityskuvien copyright Kari Sunnari.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p><p><br /></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5906699776553107363.post-91446523581290112142023-11-09T14:24:00.000+02:002023-11-10T14:25:24.214+02:00Angelika ja kuumat paikat / Tehdas Teatteri 3.11.2023<p>Aikuisten nukketeatteri on parasta, se tuli taas todennettua perjantaina Turussa Tehdas teatterilla, kun huikean hieno <b><a href="https://www.tehdasteatteri.fi/tehdas_esitys/3-11-16-12angelika-ja-kuumat-paikat/" target="_blank">Angelika ja kuumat paikat</a></b> sai ensi-iltansa. Meni ihan terävimpään kärkeen kun mietin tämän vuoden teatteriesityksiä. Monimuotoista ja nerokasta, siinä tiivistetysti <b>Heini Vahtera</b>n ohjaama esitys. Se oli hillittömän hauska, mutta myös luopumisen ja lähtemisen tuskaa peilaava esitys kahdelle esiintyjälle ja lukuisalle määrälle nukkeja.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirjZ_FKpzgU0TIGpzReHNgwBxVcaEfNOdLadUmsT-xKclGKTWF6C6_tHUx0KeGCCdpmHOnuqjQWVEQmkhij-eXqaG9P5_GcLMo3F4nDbBlwNKFTRbKP9-Qzr6O5tB9NUueKEcn3f9vh6ArFD8ICmHDDQYYeuq42r3MLM_2MkW_rRwloE2c5N83cwdoGp6V/s320/Angelika2.jpg" width="320" /></div><p>Nukketeatteri Salainen Rasia toimii jossain Ranskan maaseudulla, vuosi on 1973 ja teatterinjohtajatar madame de Gobelin (<b>Timo Väntsi</b>) veivaa samaa vanhaa esitystään Angelikasta. Näin on tehty heillä aina, ja erityisesti edesmenneen miehen muistoa ja taiteilijuutta pitää kunnioittaa. Uudistusmielinen poikansa Florimond (<b>Merja Pöyhönen</b>) haluaisi kokeilla nukettamista vaikka peltipurkeilla - mutta ei onnistu. Hän on myös alkanut selvittää kuolleen isänsä mysteeriä. </p><p>Aavistuksen nukkavieru teatteri on hyvin perinteinen: punaisin samettiverhoin vuorattu estradi, vanhat nuket ja konventionaaliset aiheet. Meille katsojille tarjoillaan toisaalta äidin ja pojan välien setvimistä ja nukketeatteriarjen realismia, ja toisaalta hekumallinen Angelikan tarina mitä äiti ja poika meille moninaisin nukketeatterikeinoin esittävät. Välillä tarina lähtee laukalle ja vyöryy katsomon ja nukketeatterin väliseen tilaan. Kehräävän rullaava kertojan ääni (<b>Raimo Karppinen</b>) johdattaa katsojia eteenpäin juonessa.</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuLHh4G_5DpAljv5yuwQ5vn0lI3fa_pAICob5Ku28hO9HHrR_XkgqY9mXrPzd3R8oT2l37GKkujh5gGkDSI54-5x5KYJlRBuq4QHbNcAR42DPywoEQzWiwP8P733bmULxpjNHcMctnqD8wTaF70lAoR_7ZKkqgzm5pmQSK8drNOBMqXQACz93B2Uwjuj-B/s320/Angelika1.jpg" width="320" /></p><p>Ja Angelikan seikkailut, ne on napattu suoraan kolmestatoista Angelika-kirjasta ja viidestä elokuvasta. Tämä Angelika naitetaan markiisille, mutta sitä ennen hän on kokenut jo kuuman suhteen paljasrintaisen Nicolaksen kanssa heinissä kierien. Markiisin mestauksen jälkeen Angelika ajautuu rosvojoukon johtoon, joutuu merirosvojen kaappaamaksi, ja sieltä kulkeutuu orjamarkkinoiden kautta Persiaan haaremiin ja taas takaisin. </p><p>Uskomattomat käänteet seuraavat toisiaan ja aina Angelika onnistuu hurmaamaan miehet (ja vähän naisetkin) ja pakenemaan. Sensuelli nainen käyttää naisellista viehätysvoimaansa ja nauttii lihan iloista. Skandalöösiä suorastaan, mutta niin hienosti toteutettu ettei sittenkään. Saamme kokea lennokkaita kaksintaisteluita, roviolla polttamisia, pakomatkoja, Ludvig XIV:n vaihtoehtoisen kuoleman ja mainioita viittauksia mm. Afrikan tähti - lautapeliin. Ja sitten on Angelikan ja Joffreyn rakkaus, aah!</p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg71iC5rxXiEqKj_3pV1_NL-d34kn2somP8vZaQz-ZMXchZilzcIec1VSAiC7M2UgdQQxKedYiQ48U-roMOPSoUB8ZBM8bgErVWhiyn60wrhv7DpKLX0CLcMh_TzWtzNtlmzeUUWAz3grRCwuuoZNrfQWgpnToMLRWxyGtXUwgdTTwPyWyLegsb75XMu7NB/s320/Angelika3.jpg" width="320" /></p><p>Tämä Angelika ei ole lainkaan tunkkainen tai ummehtunut, ainoastaan iloitteleva ja viihdyttävä. Tykkään sekä itse Angelikan esityksestä, kaikessa yliampuvuudessaan ja koomisuudessaankin, mutta myös madamen ja hänen poikansa yhteisistä kohtauksista. Eikö Florimondin isä olekaan kuollut? Ja sitten meillä on vielä kolmas taso, kun Angelikaa elokuvissa näytellyt ihmisenkokoinen nukke kertoo urastaan filmitähtenä ja kuvauksista. Elämää nähnyt ja kaiken marinoima diiva, jonka huulista olisi Mick Jaggerkin kateellinen.</p><p>Taitava<b> Pia Kalenius</b> on rakentanut moninaiset nuket mitä saamme ihastella. Grosteskit ja rujot, mutta myös sensuellit ja kauniit. Angelikaakin löytyy monenkokoisena, yhtä puvustaan pursuavana joka koossa. Nukeista haluan mainita erityisesti isonenäisen Ludvig XIV:n ja hänen kuninkaalliset sieraimensa. Myös puvustus oli Kaleniuksen käsialaa - mikä farkkuasu Florimondilla onkaan! Timo Väntsin käsialaa ovat kaikki paperinuket, viidakon eläimistä tulenlieskoihin. Monessa oli vielä hauskasti kaksipuoleinen kuvitus. Hienot pääskyset!</p><p>Salaisen rasian miljöö oli myös Väntsin ja koko työryhmän loihtima. <b>Azra Topcu</b>n taiten suunnittelema musiikki ja äänet sekä luovat oivallisesti tunnelmaa, että tihentävät sitä entisestään. Kaiken kruunaa <b>Irene Lehtosen</b> valot. Istumme samaan aikaan Tehdas Teatterin vintillä vuonna 2023 ja Salaisen rasian esityksessä vuonna 1973. </p><p style="text-align: center;"><img border="0" data-original-height="533" data-original-width="799" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpnvwS2hOC74V4xsmJN9X343_R6-HfIixsmoiWboilTAgOqbDK8Idmlf52dBfiMJRpms6LuXMPFqpK29v9JmusX-AMFjKWUFWePFoHX4tbB5ILvOCL5bz0jeXwu79Qq1eU-0kqvaFu-4Sfd3OWtfKj0M3ayosmwmHS5qKt1xx4LTUKpVJsx8LeaOkvU6hK/s320/Angelika4.jpg" width="320" /></p><p>Väntsi ja Pöyhönen ovat paitsi supertaitavia nukettajia niin myös oivallisia näyttelijöitä. Kymmenet roolit ja salamannopeat vaihdot sujuvat kuin vettä vain, ja jokaiselle löytyy oma ääni ja maneerit. Ranska sekä sen tulkkaus onnistuu myös erinomaisesti. Tarina tempaisee mukaansa ja kahden tunnin esitys rullaa soljuvasti eteenpäin. En tahtoisi tämän koskaan loppuvan. </p><p><i>Angelika ja kuumat paikat </i>on sopivan överi, sopimattoman hauska ja kerrassaan huikea spektaakkeli. Jokaisen nukketeatterin ystävän must-see esitys, ja suosittelen tätä kyllä kaikille jotka eivät koskaan ole nähneet nukketeatteria, ainakaan aikuisille tarkoitettua. Varsinainen herkkupala!!</p><p><br /></p><p><i><span style="font-size: x-small;">Kuvien copyright Matti Vahtera.<br />Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.</span></i></p>Katrihttp://www.blogger.com/profile/14458283673626036898noreply@blogger.com0